Aika lailla odotetunlainen kuukausi
takana. Suuria yllätyksiä ei tullut henkilökohtaisella tasolla.
Sen sijaan tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat jonkin verran. Eivät
kuitenkaan paljoa ja ne lähinnä konkretisoituivat. Siitä ja blogin
jatkuvuudesta lisää informaatiota tulee lähiaikoina. Raha-asioiden
suhteen ei tapahtunut suuria muutoksia.
Maaliskuun menopuoli odotetunlainen
Sain hieman
säästettyä ostaessani lenkkarit tarjouksesta. Ne tulivat
tarpeeseen, mutta kyse ei ollut kovin suuresta säästöstä eli
joistakin kympeistä. Lentolippujen ostaminen sen sijaan tuli
itselleni jonkinlaisena yllätyksenä, koska ajattelin lähteväni
maailmalle eri tavalla eli ajattelin eka mennä balttian kautta
etelään päin, mutta tyydyin helppoon ratkaisuun ja ostin
lentoliput itselleni hyvin tuttuun Puolaan. Lentolippuja
lukuunottamatta kulut olivat odotetut ruokabudjettia lukuunottamatta.
Tämä johtui siitä, että jouduin ostamaan eräälle läheiselleni
ruokaa hänen rahojen loputtua kesken kaiken. Huhtikuun menot tulevat
sen sijaan kasvamaan aika lailla suureksi, koska joudun ostamaan mm.
rinkan itselleni reissuani varten. Sen lisäksi jotakin pikkusälää
on pakko hankkia. Tämän lisäksi käyn mm. Tampereella joka nostaa
huvibudjettiani.
Maaliskuun tulot aika lailla
odotetut, huhtikuussa aika lailla olemattomat
Maaliskuun tuloni
olivat hyvinkin odotetunlaiset ja joitakin kymppejä enemmän olisi
voinut tienata, mutta motivaatio kalenterin ahtaamiseksi täyteen oli
olematon. Huhtikuun tulopuoli on aika lailla olematon, koska
alkukuukausi on hiljainen ja loppukuussa olen liikenteessä normaalia
selkeästi enemmän. Syy selviää parin seuraavan viikon aikana tai
itseasiassa jo osittain henkilökohtaista elämääni ja blogia
sivuavassa osiossa. Keskittyminen muihin asioihin on jo henkisesti
vauhdissa, joten tulopuoli tulee jäämään sivurooliin vähäksi
aikaa. Tosin suuri osa huhtikuun ajankäytöstä on sijoitus
tulevaisuuteeni. Tällaisia investointeja on joskus pakko tehdä,
jotta pidemmällä aikavälillä saa suuremman hyödyn aikaan. Oma
arvioni on, että takkiin tulee noin 300-400€:a huhtikuussa.
Osakemarkkinoilla ei kovin suuria
yllätyksiä Venäjän lisäksi
Suurempia
muutoksia ei ole osakemarkkinoilla maaliskuussa näkynyt. Ainoa
suurempi muutos henkilökohtaisella tasolla on Fortumin
Venäjä-riskien selkeä konkretisoituminen. Vaikka emme vielä
nähneet mitään radikaalia niin pidän pitempiaikaista sijoitusta
Fortumiin paljon suurempana riskinä kuin mitä se oli ennen Ukrainan
tilannetta. Harkitsen tällä hetkellä vakavasti mahdollista
Fortumin osakkeiden myyntiä, mutta en pidä sen kanssa mitään
kiirettä. Koska kyse on infrasijoittamisesta pitää katsoa hyvin
pitkää aikajännettä ja en usko Venäjän lopettavan
laajentumispyrkimyksiään. He saattavat väliaikaisesti vetää
henkeä, mutta tulevien vuosien aikana uskon Putinin haluavan
laajentua. Tätä riskiä en ole aikaisemmin osannut ennakoida, joten
Fortumin tilannetta pitää vakavasti harkita uudelleen.
PKC Groupin ja
Outotecin tilanteet eivät juurikaan ole muuttuneet. Kummatkin
porskuttavat omalla tahollaan. Outotec ei valitettavasti maaliskuun
aikana kertonut uusista tilauksista, joten se oli itselleni pieni
pettymys. En ole kuitenkaan myymässä osuuttani yrityksestä vaan
aion hankkia sen osakkeita mahdollisesti lisää mikäli osakekurssi
alkaa tippumaan. Se voi sen hyvin tehdä, kun ensimmäisen kvartaalin
tulos julkaistaan. PKC Groupin suhteen odottelen tietoja
mahdollisesta laajentumisesta Kiinan kuorma-automarkkinoille. Siinä
voi kestää pidempään kuin voisi kuvitella. Tällä viikolla on
yhtiökokous ja sinne on tarkoitus mennä haistelemaan tunnelmia.
Sinne kun ei suurin osa omaa ääntään rakastavista paviaaneista
ole vielä päässyt pitkittämään kokousta. Fortumin kokoukseen en
mene viime vuoden huonojen kokemusten vuoksi. Outotecin kokouskin jäi
väliin.
Muutoksia blogiin ja
henkilökohtaiseen elämään tulossa lähiaikoina
Elikkäs kuten
kertoilin niin töitä en ole kovin paljoa huhtikuussa tekemässä.
Sen sijaan käytän aikani enemmän kirjoittamiseen. Tämä johtuu
siitä, että aloitan bloggaamisen Lontooksi huhtikuun puolivälissä.
Koska en vielä ole varsinaisesti juurikaan kirjoittanut mitään
niin en vielä kerro toisen blogin osoitetta. Selkeät suuntaviivat
tämän blogin suhteen ovat kuitenkin olemassa. Jatkan myös
vanhaakin blogiani, mutta sen sisältö tulee jonkin verran
muuttumaan. Siitä tulen kirjoittamaan lisää hieman myöhemmin.
Olen myös huhtikuussa laittamassa valokuvani joko tähän tai
toiseen blogiini, joten ehkä se kertoo hieman enemmän miehestä
tämän blogin takana.
En ole vielä
tarkkaa mietintää tehnyt siitä miten tämä blogi tulee
muuttumaan, mutta joitakin asioita tulen tekemään eri tavoin.
Takana on kolmesataa postia ja uusia asioita on enää vaikea
kehittää kirjoitettavaksi. Tämä on yksi syy sille miksi asiat
tulevat muuttumaan. Toinen syy on se, että olen jo jonkin aikaa
miettinyt lähtöä vähäksi aikaa ulkomaille. Mikäli raha-asiat
menevät kohtuullisen hyvin niin tulen olemaan siellä pidempään.
Tarkoitus on siellä tehdä isoja muutoksia. Niistä tulenkin sitten
lähikuukaudet kirjoittamaan kunhan löydän itselleni kämpän.
Lisää kerron tässä pikkuhiljaa kunhan saan enemmän aikaiseksi.
Hätäillä ei kannata.
Näillä mennään
seuraavat viikot,
-TT
PS. Huomenna keskiviikkona aamupäivällä otetaan viides askel kohti terveempää taloudellista tilannetta