Aika on ystävämme

Nykyajan vitsaus tuppaa olemaan jatkuva kiire tai ainakin sen tunne. Oma kokemukseni ajankäytöstä on kuitenkin toinen. Minulla on enemmän vapaa-aikaa kuin mitä sille on tarvetta. Sekin on muuten ongelma johon varsinkin monet työttömät tuntuvat törmäävään. Tästä seurauksena on sitten turhautuminen ja vapaa-ajan hukkaaminen mahdollisimman turhiin asioihin. Nykypäivän suurin ongelma ajankäytössä ei kuitenkaan ole varsinaisesti se, että joillakin on liikaa vapaata vaan se ettemme osaa elää hetkessä.

Tulin eilen ruotsinlaivalta ja siellä oli mitä ilmeisimmin jonkinlainen lukion luokkaretki menossa. Hyvin monet meistä ovat varmasti sellaisella olleet mukana. Jotenkin tuollaisilla retkillä asiaan kuuluu itsensä tekeminen hieman vanhemmaksi kuin mitä oikeasti on. Pojat olivat varustautuneet pikkutakeilla ja ruseteilla tai solmioilla ja tytöt yrittivät pukeutua ja meikata itseään hieman normaalia vanhemmiksi. Tämä ilmiö on erittäin normaali eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa. Olin itsekin aika lailla samanlainen tuossa iässä. Se mikä on minusta olennaisempaa on se, että nuorena aika ei ole ehtinyt vielä toimia kovin paljoa ihmisen hyväksi. Tämä on siinä mielessä väärä johtopäätös, että lähtötaso on ollut vielä erittäin heikko ja suurin osa ajasta on mennyt perusasioiden oppimiseen. Nuorten tulisi keskittyä pysymään nuorina. Vanhentuessa aika tuo lisää ymmärrystä ja järkevyyttä ja kasvu on huomattavasti suurempaa kuin mitä ajan kuluminen. Omien havaintojeni mukaan olen tullut noin kymmenen kertaa viisaammaksi kuin mitä olin silloin, kun ikää oli puolet nykyisestä. Se ei tietystikään allekirjoittaneen tapauksessa ole vielä paljon, mutta kehitystä kuitenkin.

Ajankäyttö on siitä ihmeellinen asia, että vasta vanhempana on minullekin selvinnyt siitä joitakin perustavanlaatuisia asioita. Yksi niistä on se, että käytetty mennyt aika hyödyttää meitä hyvin paljon vielä myöhemminkin. Kun olemme esimerkiksi oppineet ajamaan pyörällä niin osaamme sen vielä seuraavien vuosikymmenienkin ajan. Mennyt ajankäyttömme siis toisin sanoen palvelee meitä hyvin pitkään. Pyörälläajamisen opettelemiseen olemme joutuneet käyttämään keskittymistämme, jotta olemme sen taidon oppineet mikä tarkoittaa nykyhetkessä elämistä.

Se mikä ongelma kiireestä tulee on se ettemme keskity tähän hetkeen riittävän hyvin mikä johtaa siihen ettemme saa ajankäytöstämme riittävää hyötyä. Koska emme ole riittävän keskittyneitä asiaamme tulee se tehtyä puolihuolimattomasti jonka seurauksena tehokkuuskin katoaa. Keskittymällä hetkeen ja tekemällä kaiken mahdollisimman hyvin saamme hyvin suurta hyötyä pienessäkin ajassa. Tuplasti enemmän aikaa käyttäessämme ja tehdessämme puolihuolimattomasti asiat emme pääse läheskään samaan hyötyyn kuin paljon vähemmällä ajalla. Tutkimusten mukaan parhaiten oppii käyttämällä maksimissaan neljä tuntia päivässä. Tätä tosiasiaa karkuun emme pääse, vaikka haluaisimmekin. Tämä neljä tuntiakin on pakko jakaa useampaa osaan mikäli haluaa saada suurimman hyödyn irti.

Aikamme on todellakin ystävämme eikä sen roolia auta missään nimessä vähätellä. Kaikki mulle tässä ja nyt heti asenne on se todellinen ongelma. Ei ymmärretä, että tässä hetkessä tekemämme asiat voivat tuottaa seuraavien vuosikymmenien aikana erittäin suuria tuloksia. Kärsivällisyys on hyve joka on niin helppo unohtaa maailmanmenon nopeutuessa jatkuvasti. Nämä suuret tulokset tulevat käyttämällä nykyhetket tietoisesti hyväksemme. Nykyhetki on se todellinen tilanne, koska tulevaisuudesta emme tiedä emmekä menneisyyttämme voi muuttaa.

Jokaisen täytyy itse oppia arvostamaan nykyhetkeä enemmän. Kiireettömyyttä kannattaa suosia omissa valinnoissaan. Meillä on paljon enemmän aikaa kuin luulemme, koska suurin osa ajasta hukataan turhuuksiin. Tiedän, että monet eivät tätä tietoa koskaan sulata, mutta sille minä en voi yhtään mitään. Me tarvitsemme järkeä ajankäyttöön, jotta elämänlaatumme paranee. Aika ei ole vihollisemme vaan ystävämme.

Nauttikaa sunnuntaistanne!

-TT

Mennään eteenpäin!

Hyvin usein humalaisen ja lapsen suusta tulee niitä suurimpia elämäntotuuksia ja tällä kertaa kyse on Timo Jutilan lanseeraamasta mennään eteenpäin sloganista. Tämän voi katsella utuubista hakusanoilla jutila eteenpäin.

Tiedän joidenkin kyllästyneen turinoihini Puolan reissusta, mutta tätä kirjoitusta varten on syytä palata vielä hieman siihen, koska motivaatio tähän on tullut Krakovassa käynnistä. Suurimmalle osalle on mysteeri mistä puhun, joten mainittakoon minun viettäneen yhden kesän siellä töissä ja sinne eksyin erään järjestön kautta joka auttaa tekniikan opiskelijoita löytämään töitä ulkomailta ja vastavuoroisesti järjestää ulkomaisille opiskelijoille työpaikkoja Suomesta. Olin siellä fiilistelemässä tuttuja paikkoja ja silloin tuli yksinkertaisesti sellainen fiilis, että vaikka menneisyystä olisi kuinka helvetin hienot muistot niin tämä päivä on kuitenkin se hetki jota elämme ja aikaisempia huippuhetkiä voi toki muistella mutta ne ovat takana eikä niihin ole paluuta. Näitä paikkoja kiertäessäni tuli sekä haikea että iloinen fiilis. Silloin aikanaan asuimme kaikki harjoittelijat samassa kerroksessa eräässä betonihelvetissä ja nautimme siitä erittäin paljon. Kuitenkin kaikki ne vanhat tututkin ovat menneet eteenpäin ja niin on syytä minunkin tehdä. En toki ole hirttäytynyt vanhaan enkä siihen jäänyt kuten blogistanikin voi aika pitkälti nähdä, mutta jossain määrin pidän tätä Krakovan kiertelyä sinä hetkenä jolloin tajusin olevani oikealla tiellä ja jatkavani sitä kunnes toisin päätän tai olen päättämättä.

Hyvin monet aina muistavat kysyä minulta milloin menen ”oikeisiin” töihin ja tällä hetkellä vastaus on todennäköisesti ei koskaan. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sossun luukulle menoa vaan harrastusten muuttamista rahaksi vielä nykypäivääkin enemmän. Tämä prosessi on tietysti vielä kesken kuten arvata saattaa, mutta hommat kuitenkin menevät koko ajan eteenpäin ja niistä tulee sitten varmasti tässä blogissa vielä jatkossakin informaatiota. Hyvin monella ihmisellä on kumma vimma ajatella asioita menneisyyteen katsomalla ja silloin jää näkemättä helposti nykytilannekin. Se kuinka joku ihminen on aikaisemmin pärjännyt ei missään nimessä ole ratkaisevaa nykyhetkeä eläessä, koska liikoja luulemalla ei välttämättä edes tajua olleensa vain onnekas. Menneissä menestyksissä paistatellessa ei välttämättä huomaa olevansa hauraimmillaan ja virheherkimmillään. Tämä koskee myös niitä hetkiä jolloin joku saattaa ottaa toisesta ihmisestä esimerkkiä ja tämän toisen henkilön suurimmat mokat ovat juuri tulossa. Tämän vuoksi olisikin syytä keskittyä enemmän sisältöön kuin vanhoihin meriitteihin.

Otetaan tässä käytännön esimerkiksi vaikka sijoittaminen, jossa joku saattaa tehdä hyviä päätöksiä vuosikymmenen verran jolloin tulee sitten erittäin hyviä voittoja ja paljon rahaa. Näiden vuosien seurauksena sitten alkaa itseluottamus ja riskinotto alkaa pikkuhiljaa kasvamaan kunnes sitten eräänä kauniina päivänä tämä sama kaveri joka on saanut kymmenen vuoden aikana koottua sijoittamalla merkittävän summan rahaa ottaakin velkaa, jotta voisi tienata vielä enemmän. Kuitenkin sitten eräänä päivänä, viikkona tai kuukautena iskeekin laskukausi ja tämä sama ihminen joka on aiemmin onnistunut ei sitten myykään omistuksiaan riittävän nopeasti ja sitten alkavat marginaalit paukkumaan ja tämä sama henkilö häviää kaikki rahansa.

Toisena esimerkkinä voidaan ottaa vaikka lauantainen keihäskisa, jossa monilla heittäjillä oli huomattavan hyvä tilastotulos takana ja silti he jäivät reilusti omista kauden parhaista tuloksistaan. Osallistumassa oli myös muuan Thorkildsen joka oli voittanut monta kultamitalia ennen Moskovaa ja hän jäi kauas mitaleista. Hänenkään vanhoilla tuloksilla ja saavutuksilla ei ollut mitään väliä enää tätä kisaa ajatellen. Myönnettäköön vanhojen voittojen hieman helpottaneen varmasti valmistautumista, mutta ei sitä keihästä silti vanhoilla tuloksilla saa nykyisyydessä yhtään kauemmas. Tämä tosiasia koskee myös sitä, että vaikka Pitkämäki olikin ollut leikkauksessa kahdeksan viikkoa ennen kisaa oli hänellä erittäin hyvät mahdollisuudet ottaa se mestaruus mikä jäi kymmenen sentin päähän. Jeesustella voi aina menneillä asioilla, mutta niillä ei kuitenkaan ole sitten suurempaa merkitystä enää nykyhetkessä.

Se mikä itseäni on alkanut myös hieman nykypäivänä v-i-tuttamaan on tämä meidän valtiojohdonkin lanseeraama synkistely kaikkien typerien toimittajien vielä lietsoessa tätä joukkohysteriaa hyvinvointivaltion alasajosta. Itse kun olen nyt saanut palttiarallaa maistaa ikääntyvien terveydenhuollon tarkastelua jo vajaan parin vuosikymmenen verran huomaten ihmisen tullessa ”koneistolle” ”riittävän” vanhaksi keskitytään lähinnä elämän ylläpitämiseen sen sijaan, että yritettäisiin hoitaa vanhuksia ja parantaa heidän elämänsä viimeisiä vuosia. Koska tätä asiaa ei mitä ilmeisesti pystytä tämän järjestelmän avulla hoitamaan on jokaisen syytä ruveta pitämään itse parempaa huolta läheisistään ja itsestään eikä luottaa enää siihen hyvinvointivaltiomantraan. Koneiston alasajo taloudellisten realiteettien vuoksi tulee ennen pitkää johtamaan uuteen ja parempaan järjestelmään ja siksi on turha haikailla enää menneiden perään. Kaikki ”miten meidän käy” itkijät ja vollottajat voisivat valituksen sijaan ruveta luomaan omaa tulevaisuuttaan, koska siihen on suurimmalla osalla vielä aikaa. Löysässä hirressä roikkuminen vuodesta toiseen on vaan niin helvetin typerää kun on paljon aikaa parantaa tilannettaan. Niukoissa ajoissa kun sattuu olemaan omat mahdollisuutensa jokaisella joka uskoo itseensä ja viitsii tehdä asioille jotain. Luovuttamalla tulee turpiin sataprosenttisen varmasti, joten siinä ei ole mitään järkeä.

Aika paljonhan tämä kirjoitus näyttää olevan saman hokeman toistoa, mutta näin tällä kertaa. Kertaushan on tunnetusti opintojen äiti ja näitä asioita on syytä itselleen aina muistuttaa säännöllisin väliajoin. Tietty nöyryys omaan tekemiseen ja omiin saavutuksiin on aina syytä pitää, jotta pystyy tekemään tarvittavia päätöksiä ja antamaan kaikkensa tarpeen niin vaatiessa hirttäytymättä siihen mitä on aiemmin saanut aikaan.

-TT