Heureka! Eiku onkelma!

Maanantaina pidettiin Vantaan Heurekassa kokous, koska tarkoitus oli etsiä maamme ongelmiin ratkaisua ja sen vuoksi olikin sitten joku kutsunut paikalle viitisenkymmentä vaikuttajaa ja tarkoitus oli keskustella talouttamme kasvattavista toimista. Pidän tällaista ideaa sinänsä hyvänä, mutta mitään konkreettista hyötyä tästä päättäjien kahvittelutilanteesta ei yksinkertaisesti voinut olla. Suurin syy on tähän, että nuo viitisenkymmentä herraa ja naista eivät voi ratkaista ongelmaa joiden syy ovat he itse ja heidän edustamansa tahot. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta paikalla ei ollut muita kuin rahanjakajia ja silloin ei tulokseksi voida saada muuta kuin lisää rahanjakamista.

Suomella on ongelma jota ei voi kukaan nykyisistä poliitikoista ratkaista, koska he ovat niin syvällä järjestelmän sisällä ja se on suurin ongelma. Olemme luoneet sellaisen hirviön jonka koko on sellainen ettei sitä saada muulla tavalla pienennettyä kuin hajoittamalla koko roska. Kun järjestelmän koko kasvaa kaksinkertaiseksi niin kustannukset kasvavat tätä huomattavasti enemmän ja silloin järjestelmä kasvaa pullataikinan lailla turvoten. Tämä kasvu loppuu ainoastaan hyvin radikaaleilla toimenpiteillä jos enää niilläkään ilman hajoamista. Järjestelmän suurin ongelma on se ettei nykymaailmassa enää voida pelata samoilla säännöillä kuin mitä aikaisemmin ja vaikka se on muuttunut niin ainoastaan huonompaan suuntaan. Valitettavasti muuttuva maailma on kokonaan jäänyt huomaamatta lähes noilta kaikilta viideltäkymmeneltä joita tuolla Heurekassakin oli pyörimässä. Tämän takia sitten esitetäänkin toimenpiteitä joilla ei ole minkäänlaisia merkityksiä varsinaisia ongelmia ratkaistaessa vaan ne pikemminkin kasvattavat järjestelmää jonka kasvu on itsessään jo se suurin ongelma.

Tästä esimerkkinä on yksi toimenpide-ehdotus joka koskee pk-seudun asuntopulaa. Tai pulaa on halvemmista vuokra-asunnoista ja ratkaisuksi ehdotetaan valtion rahoittamia neukkukuutioita. Tämä ratkaisu käytännössä kasvattaa ainoastaan järjestelmää jota pitäisi pienentää, koska näitähän ei saada rakennettua ilman valtavaa byrokratiaa ja ongelmahan on nimenomaan järjestelmän kasvu. Fakta on se, että suurin syy kalliiseen vuokratasoon on systeemi, jossa rakennuslupia on hyvin vaikea saada läpi kenenkään yksityisen kovin nopeasti, koska lippusia ja lappusia on täytettävänä järkyttäviä määriä ja jokaiselta instanssilta pitää aina kysyä erikseen. Järjettömiä määräyksiä on niin paljon ja kenellä tahansa on valitusoikeus, vaikka rakentamisella ei olisi mitään tekemistä näiden kehitystä estävien hiekoittajien kanssa. Toinen vielä suurempi syy kalliisiin vuokriin on järjetön veronmaksajien taakaksi kehitetty asuntotukijärjestelmä, jossa markkinavuokrien kohotessa myös ihmisten tuetkin kasvavat. Markkinatalouden hiemankin vaikuttaessa tämä tuki menee suoraan vuokriin. Näiden lisäksi meillä on sitten asuntolainojen korkojen verovähennys joka sekin puskee suoraan asuntojen hintoihin ja elämisen kustannuksiin.

Vaikka noista kokouksessa olleista suurin osa on parhaimmillaankin ainoastaan keskinkertaisuuksia ja ongelma henkilöityy tiettyihin ihmisiin niin yksittäisiä henkilöitä on turha ruveta syyttämään, koska yksilöt vaihtamallakin järjestelmä toimii samaan malliin. Vaikka olen aikaisemmin blogissani haukkunutkin kaikki niin pitää muistaa katsoa aina suurempaa kokonaisuutta. Ainut mahdollisuus on siis poistaa kaikki turha tarpeeton roska ja siihen ei valitettavasti kenelläkään riitä uskallus, kyvyt tai tahto. Suomessa on satoja laitoksia ja kymmeniä tuhansia turhia virkoja joille ei ole käyttöä. Ennen uuden perustamista pitäisi aina vähintään yksi entinen lopettaa. Ymmärrän tietysti ettei kovin monet koe virkaansa turhaksi, mutta se vaan nyt ei valitettavasti ole totuus. Myös töiden järjestämisessä uudelleen on paljon parannettavaa. Esimerkiksi lääkärillä menee yli puolet työajastaan paperitöihin julkisella sektorilla ja silloin on joku mennyt pahasti pieleen. Kun tätä järjestelmää sitten alamme purkaa niin silloin ei kannata ottaa ”juustohöylää” käyttöön vaan miettiä onko tarvetta jollekin viralle tai laitokselle ja kuinka byrokratiaa voitaisiin vähentää. Ennen kuin kukaan alkaa valittamaan kuinka virkamiehiä kuten sairaanhoitajia, opettajia, poliiseja, palomiehiä, jne. ei voi vähentää niin on hyvä muistaa sieltä löytyvän mielin määrin projektisihteereitä, projektiavustajia, puhumattakaan turhista hallinnon johtajien viroista. On vääryys oikeita töitä tekeviä kohtaan edes verrata turhia verosyöttiläitä heihin. On selvää tietysti, että jotkin ihmiset tulevat kärsimään, mutta se on väistämätöntä, koska elintasomme on liian korkea siihen nähden mitä saamme aikaan ja sopeutuminen on varmaa tavalla tai toisella. Toivottavasti teemme sen vapaaehtoisesti ja riittävän aikaisin. En itse tähän valitettavasti usko, joten jää nähtäväksi miten käy. Järjestelmä ei enää palvele ihmisiä vaan he ovat sen palvelijoita. Tällöin onkin sitten selkeästi parempi vaihtoehto pistää systeemi palasiksi ja säilyttää ainoastaan sen toimivat osat ja luoda uusia toimimattomien tilalle. Olisi suotavaa saada järjestelmä jossain vaiheessa kuntoon, jossa se palvelee ihmisiä eikä toisinpäin.

Ensi yönä on hallituskin sitten linjaamassa kuinka kestävyysvaje saadaan paikattua. En usko näiden linjausten toteutuvan, vaikka sieltä tulisi kuinka vakuuttavan oloisia ehdotuksia. Nyt on yksi yö aikaa odottaa ja toivottavasti muutkin nukkuvat sikeästi sen aikaa kun herrat ja rouvat kokoustavat.

-TT

Mennään eteenpäin!

Hyvin usein humalaisen ja lapsen suusta tulee niitä suurimpia elämäntotuuksia ja tällä kertaa kyse on Timo Jutilan lanseeraamasta mennään eteenpäin sloganista. Tämän voi katsella utuubista hakusanoilla jutila eteenpäin.

Tiedän joidenkin kyllästyneen turinoihini Puolan reissusta, mutta tätä kirjoitusta varten on syytä palata vielä hieman siihen, koska motivaatio tähän on tullut Krakovassa käynnistä. Suurimmalle osalle on mysteeri mistä puhun, joten mainittakoon minun viettäneen yhden kesän siellä töissä ja sinne eksyin erään järjestön kautta joka auttaa tekniikan opiskelijoita löytämään töitä ulkomailta ja vastavuoroisesti järjestää ulkomaisille opiskelijoille työpaikkoja Suomesta. Olin siellä fiilistelemässä tuttuja paikkoja ja silloin tuli yksinkertaisesti sellainen fiilis, että vaikka menneisyystä olisi kuinka helvetin hienot muistot niin tämä päivä on kuitenkin se hetki jota elämme ja aikaisempia huippuhetkiä voi toki muistella mutta ne ovat takana eikä niihin ole paluuta. Näitä paikkoja kiertäessäni tuli sekä haikea että iloinen fiilis. Silloin aikanaan asuimme kaikki harjoittelijat samassa kerroksessa eräässä betonihelvetissä ja nautimme siitä erittäin paljon. Kuitenkin kaikki ne vanhat tututkin ovat menneet eteenpäin ja niin on syytä minunkin tehdä. En toki ole hirttäytynyt vanhaan enkä siihen jäänyt kuten blogistanikin voi aika pitkälti nähdä, mutta jossain määrin pidän tätä Krakovan kiertelyä sinä hetkenä jolloin tajusin olevani oikealla tiellä ja jatkavani sitä kunnes toisin päätän tai olen päättämättä.

Hyvin monet aina muistavat kysyä minulta milloin menen ”oikeisiin” töihin ja tällä hetkellä vastaus on todennäköisesti ei koskaan. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sossun luukulle menoa vaan harrastusten muuttamista rahaksi vielä nykypäivääkin enemmän. Tämä prosessi on tietysti vielä kesken kuten arvata saattaa, mutta hommat kuitenkin menevät koko ajan eteenpäin ja niistä tulee sitten varmasti tässä blogissa vielä jatkossakin informaatiota. Hyvin monella ihmisellä on kumma vimma ajatella asioita menneisyyteen katsomalla ja silloin jää näkemättä helposti nykytilannekin. Se kuinka joku ihminen on aikaisemmin pärjännyt ei missään nimessä ole ratkaisevaa nykyhetkeä eläessä, koska liikoja luulemalla ei välttämättä edes tajua olleensa vain onnekas. Menneissä menestyksissä paistatellessa ei välttämättä huomaa olevansa hauraimmillaan ja virheherkimmillään. Tämä koskee myös niitä hetkiä jolloin joku saattaa ottaa toisesta ihmisestä esimerkkiä ja tämän toisen henkilön suurimmat mokat ovat juuri tulossa. Tämän vuoksi olisikin syytä keskittyä enemmän sisältöön kuin vanhoihin meriitteihin.

Otetaan tässä käytännön esimerkiksi vaikka sijoittaminen, jossa joku saattaa tehdä hyviä päätöksiä vuosikymmenen verran jolloin tulee sitten erittäin hyviä voittoja ja paljon rahaa. Näiden vuosien seurauksena sitten alkaa itseluottamus ja riskinotto alkaa pikkuhiljaa kasvamaan kunnes sitten eräänä kauniina päivänä tämä sama kaveri joka on saanut kymmenen vuoden aikana koottua sijoittamalla merkittävän summan rahaa ottaakin velkaa, jotta voisi tienata vielä enemmän. Kuitenkin sitten eräänä päivänä, viikkona tai kuukautena iskeekin laskukausi ja tämä sama ihminen joka on aiemmin onnistunut ei sitten myykään omistuksiaan riittävän nopeasti ja sitten alkavat marginaalit paukkumaan ja tämä sama henkilö häviää kaikki rahansa.

Toisena esimerkkinä voidaan ottaa vaikka lauantainen keihäskisa, jossa monilla heittäjillä oli huomattavan hyvä tilastotulos takana ja silti he jäivät reilusti omista kauden parhaista tuloksistaan. Osallistumassa oli myös muuan Thorkildsen joka oli voittanut monta kultamitalia ennen Moskovaa ja hän jäi kauas mitaleista. Hänenkään vanhoilla tuloksilla ja saavutuksilla ei ollut mitään väliä enää tätä kisaa ajatellen. Myönnettäköön vanhojen voittojen hieman helpottaneen varmasti valmistautumista, mutta ei sitä keihästä silti vanhoilla tuloksilla saa nykyisyydessä yhtään kauemmas. Tämä tosiasia koskee myös sitä, että vaikka Pitkämäki olikin ollut leikkauksessa kahdeksan viikkoa ennen kisaa oli hänellä erittäin hyvät mahdollisuudet ottaa se mestaruus mikä jäi kymmenen sentin päähän. Jeesustella voi aina menneillä asioilla, mutta niillä ei kuitenkaan ole sitten suurempaa merkitystä enää nykyhetkessä.

Se mikä itseäni on alkanut myös hieman nykypäivänä v-i-tuttamaan on tämä meidän valtiojohdonkin lanseeraama synkistely kaikkien typerien toimittajien vielä lietsoessa tätä joukkohysteriaa hyvinvointivaltion alasajosta. Itse kun olen nyt saanut palttiarallaa maistaa ikääntyvien terveydenhuollon tarkastelua jo vajaan parin vuosikymmenen verran huomaten ihmisen tullessa ”koneistolle” ”riittävän” vanhaksi keskitytään lähinnä elämän ylläpitämiseen sen sijaan, että yritettäisiin hoitaa vanhuksia ja parantaa heidän elämänsä viimeisiä vuosia. Koska tätä asiaa ei mitä ilmeisesti pystytä tämän järjestelmän avulla hoitamaan on jokaisen syytä ruveta pitämään itse parempaa huolta läheisistään ja itsestään eikä luottaa enää siihen hyvinvointivaltiomantraan. Koneiston alasajo taloudellisten realiteettien vuoksi tulee ennen pitkää johtamaan uuteen ja parempaan järjestelmään ja siksi on turha haikailla enää menneiden perään. Kaikki ”miten meidän käy” itkijät ja vollottajat voisivat valituksen sijaan ruveta luomaan omaa tulevaisuuttaan, koska siihen on suurimmalla osalla vielä aikaa. Löysässä hirressä roikkuminen vuodesta toiseen on vaan niin helvetin typerää kun on paljon aikaa parantaa tilannettaan. Niukoissa ajoissa kun sattuu olemaan omat mahdollisuutensa jokaisella joka uskoo itseensä ja viitsii tehdä asioille jotain. Luovuttamalla tulee turpiin sataprosenttisen varmasti, joten siinä ei ole mitään järkeä.

Aika paljonhan tämä kirjoitus näyttää olevan saman hokeman toistoa, mutta näin tällä kertaa. Kertaushan on tunnetusti opintojen äiti ja näitä asioita on syytä itselleen aina muistuttaa säännöllisin väliajoin. Tietty nöyryys omaan tekemiseen ja omiin saavutuksiin on aina syytä pitää, jotta pystyy tekemään tarvittavia päätöksiä ja antamaan kaikkensa tarpeen niin vaatiessa hirttäytymättä siihen mitä on aiemmin saanut aikaan.

-TT

Tilinpäätös Saksan reissusta

Kuvittele kolmen viikon flunssassa kuutena päivänä viikossa kaksitoista tuntia töitä joista ei oikeastaan edes pidä eläen hostellihuoneessa jossa oma terveydentila huononee sinne mentäessä. Tämän huoneen haistessa kalalle neljä viikkoa putkeen. Tienaten käytännössä saman verran rahaa kuin mitä olisi voinut tienata tekemällä viikossa saman verran töitä kuin nykyhommissa päivässä. Kun sitten viimeisen kerran lentokentällä takastullessa kysyttiin kaduttiko lähteä niin vastaus oli kumminkin ei. Voisi siis sanoa ettei joku tässä yhtälössä aivan täysin täsmää, joten kaikkien lukijoiden on sitten mitä ilmeisimmin vain käytävä tulevat avautumiseni läpi ennen kuin selviää koko totuus.

Kaikki alkoi oikeastaan facebook-keskustelussa tulleesta tilanteesta, jossa kaverini joka toimi eräänä johtajista suomalaisella joulutorilla etsi Saksan kielen taitoisia työläisiä kuukaudeksi Stuttgartiin ja itse sitten vitsillä väänsin osaavani ”korkkari-Saksaa” sen verran, että kielitaito riittää. No tästä innostuneena kaverini sitten heitti ilmoille ajatuksen jossa lähtisin mukaan hanttihommiin kalamiesten mukaan. Tässä vaiheessa en sitten juuri enempää viitsinytkään ottaa selvää mitä itse reissuun tulee vaan ajattelin selviäväni ihan missä tahansa paskassakin työssä kuukauden, vaikka päälläni seisten ja niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että huomasin olevani Tampereella kirjoittamassa työsopimustani jo hyvissä ajoin ennen lähtöä. Oikeastaan vasta sopimukseni nähtyäni hieman aloin epäröimään, mutta en ole tunnettu sanojeni syömisestä, joten lähin mukaan ihan seikkailumielellä. Tietysti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen tämä olisi ollutkin aika kallista, sillä lentolippuni oli jo tilattu etukäteen puhumattakaan sopimusrikkomuksesta ja sen seurauksista.

Työstäni sen verran, että se sisälsi lähinnä kalojen käsitttelyä eri tavoin keittiössämme kokkien ja heidän apulaistensa kanssa. Tämä keittiömme oli hyvin pieni eikä todellakaan tehty mihinkään suurempaan käyttöön, joten sitä voi jopa pitää pieneneä ihmeenä ettei meillä ollut suuriakaan vaikeuksia onnistua käyttämään se pieni tila niin ettei ollut vaikeuksia saada käsiteltyä montaa sataa kiloa fisua päivässä sekä tehdä monia satoja tai joinakin päivinä ainakin toista tuhatta sämpylää lisukkeeksi. Nämä niin sanotut höttö-sämpylät ovat jostain syystä hyvin suosittuja Saksassa ja niitä syödään joka paikassa. Itse en niistä voi juurikaan sanoa tykkääväni, joten tämän vuoksi ihmettelen suuresti miten niitä meni niin paljon kaupaksi lisukkeineen. Muuten myymissämme ruoissa ei kyllä ollut mitään valitettavaa, vaikka viimeisinä päivinä jouduimmekin myymään kengurua poron sijaan, kun tavarantoimittajan varastot loppuivat kesken. Kengurun liha oli jopa yllättävän hyvän makuista ja ihan jännää vaihtelua poronsyöntiin.

Huolimatta hyvin pitkistä työpäivistämme jäi minulle kuitenkin aika paljon lähinnä henkistä pääomaa reissusta johtuen ääriolosuhteista joissa tuon kuukauden vietin. Lähinnä tämä siis johtui terveydentilastani joka tuntui pahenevan varsinkin pakkasessa ja kivutessani työpäivän päätteeksi viidenteen kerrokseen rappusia johtuen siitä ettei hostellissamme ollut hissiä. Keittiön myös huomasin olevan hyvin tiivistunnelmainen ja tämän vuoksi sitten huomasinkin sen olevan sellainen paikka, jossa tulee avauduttua omasta elämästään huomattavan paljon enemmän kuin mitä omien kavereidensa kanssa tulee tehtyä. Kokkimme myös vakuuttivat minulle tämän olevan normaalia ja niin sanottu ristiinnaiminen myös tavallista yleisempää. Itseasiassa eräät kokkimmehan sitten heti pariutuivatkin parin ekan päivän aikana mikä ei tietysti ollut kovin suuri yllätys paitsi ehkä heille itselleen. Täytyy kyllä tunnustaa noiden joulutorien romantiikan voima, sillä aika monet entisetkin työntekijät olivat juuri noilla toreilla pariutuneet. Tällaisissa tilanteissa, kun ollaan hyvin tiiviisti yhdessä tullaan pakostakin hieman läheisemmiksi kuin mitä voitaisiin normiolosuhteissa tulla. Itse myös vietin hyvin suuren osan vapaa-ajastani muualla kuin huoneessamme johtuen käsittämättömästä katkusta ja tämä toinen paikka oli viiden tytön huone jota niin sanotusti leikkisästi kutsuimme ”penthouseksi” (tämä nimitys johtui huoneen sijainnista). Myönnettäköön myös se tosiasia, että penthousessa oli myös parikin kauniimman sukupuolen yksilöä jota voisin hyvin kuvitella vaimoke-ehdokkaana. Kuitenkin johtuen juuri ajoituksesta eli toisin sanoen heidän parisuhdestatuksestaan ei mitään ikinä tapahtunut enkä voi sanoa kumpaakaan vonganneeni kovin paljoa. Vielä muutama vuosi sitten olisin tuskin tästä mitään välittänyt, mutta nykypäivänä en halua muiden ihmisten elämää enää sotkea, joten aika lailla onnistuin jättämään kyseiset naiset rauhaan. Sitä mitä tulevaisuus taas tuo tullessaan ei voi kukaan tietää.

Mitäs konkreettista sitten tästä jäi itselleni käteen? Voisi tietysti sanoa, että hapankaalia ja chilikastiketta joita molempia ostin tuliaisiksi itselleni. Mainittakoon tästä sen verran, että kun työkaverini kuulivat ostokseni niin ensimmäisenä heille tuli mieleen kuinka masentavalta se kuulosti, kun vertaa kavereideni ostoksiin. Jos nyt sitten taas miettii omaa elämää ja mitä olen vailla niin se mitä tarvitsen ei ole rahalla ostettavissa, joten miksi täyttää kämppää lisää turhalla roskalla jota ei tarvitse? Toisena konkreettisena asiana jäi mieleen se kuinka riittävän laadukasta tavaraa myymällä on varaa pyytää kovempaa hintaakin. Kolmas konkreettinen asia on se ettei hyvinvointivaltion ylläpitoon tarvitse samanlaista pilkunnussimista ja kaiken vahtimista ja kieltämistä kuin mitä Suomessa harrastetaan. Vaikka Saksa on omalla tavallaan yhtä vittumainen niin on siellä meno kuitenkin ihan helvetin paljon vapaampaa kuin Suomessa. Neljäntenä asiana jäi mieleen Suomen kalleus verrattuna Saksaan mm. asuntojen ja ruokien suhteen. Tämä tarkoittaa aikamoista kuilua mitä tulee ihmisten elintasoon. Itse en tosin pidä elintasoa minkäänlaisena mittarina, mutta Saksassa voi elää pienituloisenakin suhteellisen hyvää elämää eikä tarvitse samalla tavalla taistella olemassaolostaan tai olla tukiviidakon vietävänä. Täytyy myös muistaa Saksan suuremmat palkat, jotta kaikki saa riittävää perspektiiviä. Ruoan hinnasta täytyy kuitenkin muistaa sen verran, että yksikköhinnat ovat tietysti pienemmät kuin Suomessa johtuen juuri myyntimääristä. Itselleni tärkein asia on kuitenkin uudet ihmissuhteet joista ainakin toisia tulen vaalimaan enemmän kuin toisia. Kaikki ihmiset eivät voi olla yhtä rakkaita jokaiselle, joten eipä tästä sen enempää.

Tärkein konkreettinen asia on kuitenkin se ettei pitkät työpäivät ole mikään itsetarkoitus eikä niitä kannata tehdä mikäli ei oikeasti rakasta sitä mitä on tekemässä. En pidä niitä välttämättöminä vaan asiat yksinkertaisesti kannattaa tehdä niin hyvin ettei työmäärää tarvitse pitää minään mahdottomana. Jokaisen vain täytyy löytää oma juttunsa, jossa on parempi kuin muut. Tämä ei tietysti ole itsestään selvää kenellekään enkä itsekään ole vielä tässä vaiheessa, joten jatkan itseni kehittämistä edelleen hamaan tappiin saakka.

Seuraavassa kirjoituksessa sokea apina heittää tikkaa eli toisin sanoen ennustukseni vuodelle 2013.

-TT

PS. en kadu omia mokiani, sillä kun on paskat jo housuissa niin ei sitä vahinkoa enää mitenkään korjata.