Näytetään tekstit, joissa on tunniste Säästäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Säästäminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Maaliskuu 2016 Cash -5€ Salkku +7.8%

Tämä on blogin viimeinen kirjoitus, jos ei ihmeitä tapahdu. Kuukausikatsaukset siirtyvät tänne huhtikuun katsauksesta lähtien. Päätöksen perustelut tulevat kirjoituksen lopussa. Vähemmän on Enemmän kirjan loput osat PDF:inä voi pyytää seuraavasta sähköpostiosoitteesta: lessismorefinland@gmail.com Lopettaminen ei ole aprillipila.

Sitten asiaan eli viimeiseen kuukausikatsaukseen, jonka julkaisen tässä blogissa:

Oli perusmaaliskuu, kun ottaa huomioon pääsiäisen. Hieman paremmin olisi voinut mennä, mutta pääsiäinen ja Ruotsinreissu rajoittivat hieman tienaamista. Kumpikaan ei tullut pyytämättä tai yllätyksenä :) Risteily Tukholmaan toimi myös uuden projektin virallisena alkulaukauksena. Pörssit elivät omaa elämäänsä ja pysyin terveenä. Kaikki siis ok.


Tulot ja menot odotettuja


Olin hieman epävarma maaliskuun tuloistani, mutta ne olivat hieman odotettuja suuremmat. Huhtikuun odotettavissa olevat tulot eivät ole vielä tiedossa. Huhtikuu on ollut tulojen suhteen aina vähän mysteeri maaliskuun lopussa eikä tämäkään kerta ole poikkeus. En ole huolissani, mutta epävarmuus ei ole hyvä asia. Menot olivat odotetut. Muutaman kympin vähemmän kuin odotin. Huhtikuun menojen tarkka arviointi on haastavaa, koska tietyt kuluerät voivat tulla maksuun joko huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa. Kulut voivat vaihdella noin sata euroa suuntaan tai toiseen. Odotan huhtikuulle pientä alijäämää.


Pörssit elävät omaa elämäänsä


Pörsseistä ei ole juuri sanottavaa. Ne menevät välillä ylös ja välillä alas. Yritysten tulostentekokyky ei muutu suuntaan tai toiseen, kun pörssit heilahtavat. Kuukausisäästäminen ja hyvien ostopaikkojen odottaminen jatkuvat kuukaudesta toiseen. PKC Groupilta tuli ilmoitus yhteisyrityksen perustamisesta Kiinaan paikallisen yrityksen kanssa. Tarkemmat tiedot löydätte yrityksen pörssitiedotteista. Suuria muutoksia lähiaikoina on tämän myötä turha odottaa, koska PKC:n liiketoiminnan kvartaali on vuosi. Kiinassa johdinsarjat ovat harvoin räätälöityjä eli katteet ovat aluksi pienemmät kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa, koska bulkkitavarasta on vaikea saada katetta. Ensi viikolla on yrityksen yhtiökokous, johon aion osallistua. Paikalla on niin vähän porukkaa, että jopa piensijoittajalla on mahdollisuus puhua yrityksen hallituksen jäsenien kanssa. Tähän ei Fortumin yhtiökokouksen kaltaisissa tuhansien ihmisten kokoontumisissa ole mahdollisuuksia.


Kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti kommentoijille


On tullut hetki lopettaa tämä blogi. Ennen kuin menen syihin niin haluan kiittää jokaista lukijaa näistä vuosista. Lisäksi haluan antaa erityiskiitokset blogin kommentoijille. Blogin lopettamiseen suurin syy on motivaation puuttuminen. En koe saavani tästä enää mitään irti. En myös usko lukijoidenkaan juuri siitä hyötyvän. Voin yhtä hyvin jakaa halukkaille loput kirjan luvut siten ettei minun tarvitse niitä editoida uudelleen blogiin sopiviksi. Tämä ottaa aikansa ja motivaationi on valitettavasti nolla. Kuukausikatsaukset jatkuvat seuraavassa osoitteessa huhtikuun katsauksen koittaessa. Olen myös tiputtanut Vähemmän on Enemmän kirjan paperiversion hintaa 15€:on. Niitä on muutama jäljellä, joten tarjous on voimassa loppumiseen saakka.


Uusi projekti aloitettu


Olen aloittanut kolmannen kirjani teon ja kirjoittanut siihen muutamia rivejä. En mene kirjan sisältöön tarkemmin, mutta totean sen olevan sijoittamisesta. Se on mitä todennäköisimmin viimeinen kirja, jonka teen pitkään aikaan, ainakin kotimaisella kielellä. Minulla ei ole tarkkaa julkaisuajankohtaa tiedossa, mutta aion saada sen valmiiksi kesään 2018 mennessä. Olen edelleen opiskelu- ja tiedonkeruuvaiheessa. Tästä projektista aloitan bloggaamaan kesän jälkeen. Uskon saavani siihen mennessä tiedonkeruun pisteeseen, jossa voin aloittaa säännöllisen kirjoittamisen.


Tällä kertaa en etsi koelukijoita vaan olen päättänyt julkistaa kirjani luvuista editoimattomia versioita sitä mukaa, kun saan niitä valmiiksi. Toisin sanoen, annan kaikille mahdollisuuden kommentoida sisältöä ennen julkistamista. Muutokset kirjaan teen, kuten parhaaksi näen. Julkaisen myös käyttämäni lähteet. Editoidusta kirjaversiosta tulee maksullinen. Todennäköisesti bloggaaminen alkaa elokuussa, mutta se jääköön nähtäväksi.


Henkilökohtaisella rintamalla ei mitään uutta.


Kiitoksia kaikista vuosista, palataan asiaan muiden blogieni kautta!


-TT

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuu 2016 Cash +190€ Salkku -4.5%

Helmikuussa menin eteenpäin. Voin olla tyytyväinen, koska koulujen talvilomat vähentävät allekirjoittaneen tienaamista. Menin eteenpäin myös henkilökohtaisessa elämässä, jossa jatkoin itseeni sijoittamista. Kirjoittaminen sujui kutakuinkin odotetusti. Henkilökohtaisessa elämässä helmikuu meni lähinnä rutiineja suorittaessa.


Tulot ylittivät hieman odotukset, menot oliva hieman pienemmät


Helmikuu on kuukausi, jolloin tuloni ovat normaalia pienemmät hiihtolomien vuoksi. Tällä kertaa ne eivät juuri vaikuttaneet tuloihini. Olin tyytyväinen suorituksiini ja pysyin terveenä läpi kuun. Maaliskuussa on pääsiäisen vuoro sotkea suunnitelmiani. Odotan tulojeni olevan helmikuuta pienemmät. Tällä hetkellä näkyvyyteni on maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Olen siksi joutunut tekemään lähinnä valistuneen arvauksen maaliskuun tuloistani. Helmikuun menoissa oli yksi yllätys. Tämä pieni lasku tuli työvälineideni korjauksen vuoksi. Menojen nousu tasoittui yksittäisen menon siirtyessä maaliskuulle. Muuten menoni pysyivät hallinnassani. Maaliskuu on ehkä kallein kuukauteni eikä nytkään näytä poikkeukselliselta. Pääsiäisen tulon vuoksi odotan saldoni olevan nollilla maaliskuussa, mutta se jääköön nähtäväksi. Yksi pakkaa sekoittava asia on se kuinka pitkän lipun ostan julkisiin kulkuvälineisiin kuun lopussa.


Helmikuussa Outotec-pettymys, seurauksena osakkeiden myynti ennätystappiolla


Helmikuussa virhesijoitukseni Outoteciin sai lopullisen päätöksen ja laitoin kaikki osakkeeni lihoiksi tilinpäätöstiedotteen jälkeen. Tein ennätystappioni. Tappioiden koko oli noin 60%:ia sijoitetusta rahasummasta. Hyväksyin virheeni pari vuotta liian myöhään. Seuraavassa muutama syy lyhyesti:


  • Toimitusjohtaja Korhosen kykyjen yliarvioiminen
  • Yrityksen tarinan ymmärtämisen puute eli syklisyyden rankka aliarvioiminen
  • Aivan liian pieni turvamarginaali, kun yrityksen arvoksi olin arvioinut 8.5€:a. Ostot tapahtuivat yli 7€:n hinnalla.
  • Allekirjoittaneen toiveet nopeammasta suunnanmuutoksesta vaikuttivat siihen kuinka kauan tappioiden myöntäminen itselleni kesti.
  • Yrityksen liiketoiminnan laadun vertailu pahimpia kilpailijoita vastaan unohtui kokonaan. Tällä hetkellä minusta näyttää siltä ettei se riitä. Voin olla väärässä, mutta teen sen vain omilla rahoillani.


Tällä hetkellä omistan vain PKC Groupin osakkeita ja kehittyvien markkinoiden ETF:iä. Lisäksi minulla on käteiskassa odottamassa mahdollisia sijoituksia. PKC Groupin tilinpäätös ei tuonut suuria yllätyksiä. Sen kvartaali on vuoden verran, joten suuria muutoksia ei tapahtunut. Yritys alkaa pikkuhiljaa päästä eroon Brasilian tuottamista tappioista. PKC:n liiketoiminta kehityy sen verran hitaasti ettei siitä ole juuri sanottavaa. Toivottavasti tämä alkaa näkyä osakekohtaisen tuloksen nousuna. Kehittyvistä markkinoista ei ole juuri muuta sanottavaa kuin se, että kuukausittaiset sijoitukset niihin jatkuvat. Tähtäin on vuosikymmenien päässä, joten tällä hetkellä ei voi toivoa kuin laskua, jotta saisin ostettua lisää halvemmalla.


Henkilökohtainen elämä rullaa tasaisesti eteenpäin


Helmikuussa ei tapahtunut yllätyksiä henkilökohtaisessa elämässä. Sain tavoittelemani opiskelutunnit täyteen. Blogini rullasivat kohtuudella eteenpäin ja sain tehtyä kaikki haluamani kirjoitukset. Toivottavasti pystyn samaan maaliskuussakin. Pysyin myös terveenä. Helmikuussa en tehnyt reissuja enkä viettänyt kokonaan vapaita viikonloppuja. Maaliskuussa teen lyhyen reissun Ruotsiin. Reissulla keskityn tekemään suunnitelman kolmannen kirjan tekemiseen. En tosin aloita sitä kuin vuoden loppupuolella, mutta minun tarvitsee selvittää mitä kaikkea pitää vielä opiskella ennen kirjan aloittamista. Muita suunnitelmia ei ole.

Näillä mennään mitä on,

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

tiistai 2. helmikuuta 2016

Tammikuu 2016 Cash – 95€ Salkku -5.0%

Tammikuu keskittyi lähinnä yhden henkilökohtaisen teeman ympärille, joka ei suoraan liittynyt raha-asioihin. Epäsuorasti kaikki liittyy kaikkeen, joten teeman vaikutusta raha-asioihin ei sovi vähätellä. Kuukausi ei sisältänyt suuria yllätyksiä rahan suhteen. Tulot olisivat voineet olla hieman suuremmat, koska jäin vähän miinukselle.

Menot hieman ennakoitua suuremmat ja tulot hieman pienemmät

Tammikuun menot olivat noin 50€:a suuremmat kuin odotin. Tämä johtui enimmäkseen siitä, että ostin uudet housut, joita oletin tarvitsevani vasta maaliskuussa. Tarvitsin niitä, koska tammikuun lopun lämpenevä sää teki tepastelun toppahousuissa harrastuksiin liian lämpimäksi. Ostin pöksyt, jotta pärjäisin suojasäässä, koska edelliset olivat menneet käyttökelvottomiksi. Lisäksi maksetut verot ylittivät hieman odotukseni. Kovin ihmeellisistä asioista ei ollut kyse. Tulot jäivät ennakoitua pienemmiksi lähinnä tammikuun ensimmäisen viikon vuoksi. Silloin ei ollut töitä juuri tarjolla, vaikka yritin niitä kyttäillä. Tämä selittää miinukset suurin piirtein. Helmikuulle odotan 100-150 euron ylijäämää. Helmikuulle tuli ylimääräisen yhtiövastikkeen maksu.

Pörsseissä turbulenssia

Pörssit tulivat alas tammikuussa. Itse seuraan lähinnä Yhdysvaltojen pörssejä, koska muun maailman pörssit seuraavat niitä enemmän tai vähemmän. En osaa ennustaa pörssien liikkeitä, mutta en pidä tätä yllättävänä, koska yritysten tulokset eivät vastaa osakkeiden hintoja. Pidemmällä aikavälillä kurssit seuraavat yritysten tuloksia. Kurssit voivat poiketa tuloksista jopa vuosia. Keskuspankkien painaessa rahaa myös kurssit nousevat varallisuus-efektin myötä. Omista sijoituksistani ei tullut suuria uutisia tammikuussa. En niitä odottanutkaan, koska tilinpäätöstiedot tulevat helmikuussa. Samalla tulevat arviot myös liiketoiminnan kehityksestä tälle vuodelle. Ne kiinnostavat minua enemmän kuin vuoden 2015 tulokset, koska ne ovat suurinpiirtein tiedossa.

Tammikuussa tuli hyviä uutisia

Vaikka tammikuu ei tarjonnut suurempia elämyksiä niin se on silti ollut yksi parhaimmista kuukausista viime vuosina. Viimeiset puoli vuotta ajatukseni ovat pyörineet enimmäkseen läheiseni taistelussa tappavaa tautia vastaan. Se on ollut henkinen rasite, jota on itsekin vaikea käsittää. Tammikuussa saimme hyviä uutisia ja sairaus on voitettu, ainakin toistaiseksi. Alkutilanne oli heikko, mutta erikoissairaanhoito on Suomessa erinomaista ja vaikeistakin sairauksista voi selvitä. Vielä tätäkin kirjoittaessani minusta tuntuu hieman epätodelliselta, että asia on kääntynyt hyväksi.

Lisäksi tilanne on saanut minut ymmärtämään jälleen kerran ettei minun kannata hukata aikaani turhiin asioihin. Aion myös keskittyä turhien asioiden tekoon entistä vähemmän ja sijoittaa aikaani enemmän osaamiseeni. Saavutin jälkimmäisessä tavoitteeni tammikuulle ja jatkan helmikuussa samoin. Tulokset näkyvät todennäköisesti myöhemmin. Kuukauden, parin työmäärät eivät kerro mitään, joten tulokset nähdään ehkä vuosien päästä. Jatkan samoilla ideoilla eteenpäin. Julkaisen blogejani vanhaan malliin ja keskityn oppimiseen. Seuraavan kirjan tekeminen saa odottaa hamaan tulevaisuuteen.

Näillä mennään,

-TT

maanantai 4. tammikuuta 2016

Joulukuu 2015 Cash -95€ Salkku -8.9%

Joulukuu ei sisältänyt suuria yllätyksiä, jos ei lasketa rahasummaa mikä meni joulun järjestämiseen. Ainoa asia mikä jäi tekemättä oli talvitakin osto. Henkilökohtaisessa elämässäni aloin hyödyntämään sijoita ensin itseesi filosofiaa ja onnistuin siinä.


Joulukuussa menot hieman odotettua suuremmat, tulot odotetut


Joulun järjestämiseen perheelle meni hieman enemmän rahaa kuin oletin, mutta muuten tulot ja menot olivat odotetut. Pohdin edellisessä kuukausikatsauksessa mille kuukaudelle laittaisin kolmen kuukauden matkalipuista tulevat menot ja ostin lopulta joulukuun viimeisenä päivänä lipun. Päätin sijoittaa viimeisen päivän osan joulukuulle ja loput matkalippuihin liittyvät menot tammikuulle. Tämän seurauksena tammikuun tulosta rasittavat helmi- ja maaliskuun matkaliput. Muuten menot tulevat olemaan normaalit mikäli en osta talvitakkia. En todennäköisesti osta vielä sitä, koska edellinen on kunnossa, vaikka se onkin huonossa hapessa. Mikäli se hajoaa niin on pakko investoida uuteen. Tulot ovat ekalta viikolta lähes nollissa, joten tähtään nollatulokseen tammikuussa. Tämä tarkoittaa kirivaihdetta tammikuun toiselle puoliskolle.


Sijoitusten suhteen joulukuussa ei juuri muutoksia


Vaikka sijoitusteni kurssit laskivat niin suurempia muutoksia yritysten ansaintakyvyssä ei tapahtunut. Tämä voi olla huonokin asia, mutta ilman suurempia uutisia ei ole syytä reagoida. Voi olla, että olen väärässä. Suurempia uutisia odottelen vasta helmikuulle mikäli tulosvaroituksia ei tule. Mielestäni arvostustasot ovat edelleen korkealla niin Suomessa kuin muuallakin, mikäli unohdetaan muutamat poikkeukset, jotka on vaikea hahmottaa. Tällä hetkellä en pysty siihen, mutta kärsivälliselle tulee uusia tilaisuuksia. Nyt keskityn keräämään pääomia, jotta löytyy sijoitettavaa, kun sopiva hetki tulee. Se on tärkein tehtäväni sijoittamisessa juuri nyt.


Sijoita ensin itseesi periaatteen käyttöönotto tapahtui joulukuussa


Monille tuttu maksa ensin itselle periaate toimii myös osaamiseen sijoittamisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että keskityn opiskelemaan uusia asioita ennen päivän muita toimia mikäli satun olemaan kotimaassa. Pidän tunneista kirjaa ja tavoitteeni on saada opiskeltua uusia asioita yhteensä viisisataa tuntia vuonna 2016. Viisisataa tuntia tekee noin neljäkymmentä tuntia kuukaudessa. Pidin joulukuussa viikon loman sekä kirjoittamisesta että opiskelusta. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun onnistuin siinä. Viikon lomasta huolimatta opiskelutunteja tuli 33. Samaa päivävauhtia vetämällä pääsen tänä vuonna tavoitteeseen. Tämän enempää en tuntimääriä julkaise ennen ensi vuoden loppua ellei jotain tapahdu. Tavan luominen on hyvällä mallilla, mutta pysyvä se ei vielä ole.


Suosittelen jokaista huolehtimaan ensin itsestään, koska omien asioiden ollessa kunnossa on helpompi auttaa muita. Itseensä sijoittaminen kannattaa aloittaa ensin, vaikka heräämällä varttia normaalia aiemmin. Tämä ei ehkä onnistu lapsiperheissä, joten kannattaa opiskella vaikka työmatkalla mikäli on muiden kyydissä. Opiskelemalla viisitoista minuuttia päivässä pääsee jo hyvin alkuun. Ensin itsestään huolehtimista voi käyttää hyödyksi myös työnteossa ja muissa raha-asioissa. Älkää unohtako näitä kahta asiaa.


Henkilökohtaisesta elämästä lyhyesti sen verran, että tammikuun puolivälin jälkeinen viikko kertoo missä sen suhteen mennään. Tarkempaan en halua tässä vielä avautua.


Tällä kertaa kuukausikatsaus on lyhyempi, koska on vähän sanottavaa.


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 Cash -1020€ Salkku -12.6%

Kuluva vuosi on ollut pettymysten. Olen pettynyt niin itseeni kuin erääseen pahasti yllättäneeseen käänteeseen joka ei ole koskenut suoraan minua. Koska en voi vaikuttaa kuin toimintaani, tulee sitä parantaa ensi vuonna. Vaikka tämä vuosi onkin mennyt penkin alle niin uskon oppineeni muutaman asian, joita toivottavasti osaan hyödyntää jatkossa. Tulokset eivät ehkä näy vuonna 2016, mutta lähivuosina kylläkin.


Menot pysyivät kurissa, tulojen riittämättömyys oma moka


Kuten otsikosta näkee niin kassavirta oli negatiivinen eli menoni olivat tuloja suuremmat. Tämä epäsuhta on virheeni ja se on pakko korjata vuonna 2016. Vain huvibudjettini ylittyi vuosi aiemmin arvioidusta. Muuten kaikki kategoriani jäivät alle budjetoidun. Tästä syystä on helppo todeta ongelmieni olleen tulopuolella. Suurin syy siihen oli laiskuuteni pitkin vuotta. Pieni osa alijäämästä aiheutui, koska tuloni olivat pienemmät terveydellisistä syistä. Puhutaan muutamista satasista, mutta nekin olisi pitänyt paikata suuremmalla aktiivisuudella. Tähtään noin 1000€:n ylijäämään 2016. Aion yrittää päästä reissuun mikäli oma ja lähimmäisteni terveydentila sen sallivat.


Osakkeet kalliita


Ensimmäisenä vastuunvapautuslauseke seuraavaan tilanteeseen: Olen todennäköisesti väärässä eikä sinun kannata uskoa minua. Näkemykseni vuodesta 2016 on seuraava: Viimeisetkin typerykset ovat tulleet markkinoille ja elämme nousupörssin viimeisiä hetkiä. Pitkille nousukausille tyypillinen isojen yritysten osakkeiden kalleus on selkeästi nähtävissä. Tämän huomaa katsomalla arvostustasoja niin Helsingin kuin Yhdysvaltojen pörsseissä. Yhdysvalloissa yritysten tulokset ovat kääntyneet lievään laskuun. Lasku ei ole merkittävä, mutta arvostustasot ovat haastavat. S&P500-indeksin osakekohtaiset kvartaalitulokset löytyvät täältä.

Omista sijoituksistani ei ole paljoa kerrottavaa. Outotec on ollut pettymys ja PKC on edelleen murrosvaiheessa. Outotecilta odotan pääsyä selkeästi voitolliseksi ja PKC:n liiketoimintakvartaali on vuosi, joten suuria muutoksia ei vuoden aikana tapahdu.

Kirjoitusprojektit


Kirjoitusprojektit pitää jakaa kahteen eri osaan eli blogeihini ja kirjoihini. Aloitin uuden blogini  kesän jälkeen. Lukijamäärät ovat pysyneet odotettua pienempinä, mutta en mittaa vain lukijamäärillä niiden menestystä. Minua kiinnostaa enemmän lukijoiden saama hyöty. Tätä on vaikeaa mitata. Hyöty tule heti vaan muutoksien ja niiden tuottamien tulosten kautta ja niihin menee aikaa enemmän kuin kuvittelemme. Välillä tulee takapakkeja. Tämä blogini jatkuu enää kuukausi- ja vuosikatsauksilla ja Vähemmän on Enemmän kirjani lukujen julkaisemisella. Katsoessani lukijamääriä voin todeta, että tällä blogilla on yllättävän paljon kävijöitä. Kiitoksia lukijoille siitä. Sijoitusblogini piksu.netissä on saanut kohtuullisen vastaanoton. Jatkan sen julkaisemista.


Julkaisemani kirjat herättävät ristiriitaisia tunteita. Vähemmän on Enemmän sisältää enemmän lastentauteja kuin kuvittelin. Esikoisteoksessani on liian paljon mm. kirjoitusvirheitä. Siitä olisi voinut tehdä myös tiiviimmän lukupaketin. Asiasisällöltään pidän sitä onnistuneena. Siinä otetaan kantaa mm. viiteen ensimmäisen kohtaan Tässä Talouselämän artikkelissa. Artikkelin suurin ongelma on kuvitelma siitä, että huonoja tapoja muutetaan vain päättämällä. Tämä on suurin harha joka pitää muuttaa, jotta parempia lopputuloksia saataisiin. Toisen kirjani Toisen kirjani kantava teema on saada muutoksia raha-asioiden hoitoon mikäli niitä tarvitaan. Tarkempaa tietoa kirjoista löytyy täältä ja  täältä

Opetukset vuodelta 2015

Opetus 1. Kuolevat/ lähellä kuolemaa käyneet ovat parhaita konsultteja siinä kuinka pitäisi elää.

Näkemykseni mukaan et ymmärrä elämää ennen kuin kuolema tai sen läheisyys on kohdannut juuri sinua. En voi sanoa, että olen paras ihminen konsultoimaan muita elämän suurissa asioissa, mutta minulla on läheinen joka on minulle niitä jakanut. Olen yrittänyt kuunnella niitä tarkasti. Olen välillä kohdannut epäilyksiä siitä, että pitäisi alkaa elämään, kuten muutkin. Se mitä se sisältää kestäisi liian pitkään, mutta blogia seuranneet varmasti tietävät mitä tarkoitan. Todellisuudessa minulla on yksi elämä enkä voi hukata sitä sen takia ettei se tarkoita samaa kuin muiden tapa elää. Tämä pätee varsinkin, kun tekoni eivät vahingoita muita, kuten tällä hetkellä.

Opetus 2. Paraskaan tuote ei myy, jos sitä ei osaa myydä

Meillä suomalaisilla on se käsitys, että myyminen on tuomittavaa ja likaista puuhaa, jossa pitää valehdella. Parhaissa kaupoissa sekä ostaja että myyjä hyötyvät. Parhaimmissa tapauksissa molemmat hyötyvät odotuksiaan enemmän. Uskon, että paras Suomessa koskaan henkilökohtaisesta taloudenpidosta tehty kirja on kakkosteokseni. Se on tehty myöhemmin kuin muut vastaavat, joten senkin vuoksi sen täytyy olla edellisiä parempi. Suurin ero muihin verrattuna on se, että siinä on kokonaiskuva paremmin hallussa kuin edellisissä Suomessa julkaistuissa kirjoissa. Paremmuus on osittain katsojan silmässä, joten absoluuttista paremmuutta on lähes mahdoton mitata. Voin olla väärässä. Todellisuudessa kyse on siitä, että kuinka paljon lukija hyötyy kirjasta pitkällä tähtäimellä. Tuloksia pitää siis odottaa ja toivoa lukijoiden antavan palautetta. Otan sitä mielelläni vastaan.

Opetus 3. Jokainen tekosi on itsesi myymistä.

Todellisuudessa kaikki tekomme vaikuttavat siihen kuinka muut meidät näkevät. Jokainen sana blogeissani on itseni myymistä. Tämä unohtuu minulta jatkuvasti. Itsensä myyminen muuttuu koko ajan tärkeämmäksi. Suurin osa nykynuorista joutuu kilpailemaan koko maailman kanssa tulevaisuudessa eikä siitä tule helpompaa mikäli ei osaa myydä itseään. Tätä tosiasiaa ei pääse kukaan pakoon globalisaation ja Internetin aikakaudella. Jokaisen ”nuoren” täytyy opetella kommunikoimaan paremmin Englanniksi kaikin tavoin. Se edistää itsensä myymistä. Tässä on minulla paljon tekemistä. Myymisen osaajia on paljon enemmän muilla foorumeilla, joten tämän oppimista varten teidän tulee suuntautua niihin.

Tässä tunnelmia vuodelta 2015.

Kaikille lukijoilleni haluan toivottaa onnea ja menestystä vuodelle 2016!

-TT

tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuu 2015 Cash +220€ Salkku +8.1%

Myös marraskuu sujui yllätyksettömästi. Mitään suurta ja ihmeellistä ei tapahtunut, jos ei lasketa mukaan ”trilogiani” viimeisen osan lähtölaukausta. Tämä ei ollut hirveä yllätys, mutta ehkä suurin yllätys oli se, että aloitin uusimman projektini näinkin nopeasti edellisen loppumisen jälkeen. Joulukuusta tulee ennalta-arvaamaton, koska minulla on tällä hetkellä kulupuolella yllättävän monta liikkuvaa osaa.


Marraskuun menot ja kulut odotetut, joulukuu epäselvempi


Marraskuun budjetoidut menoni heittivät vain siinä mielessä, että siirsin parturikäyntini joulukuulle. Yleensä menen parturiin, kun hiukseni häiritsevät harrastuksiani ja jostain syystä tällä kertaa niin ei ole vielä käynyt. Todennäköisesti käynti siirtyi noin pari viikkoa. Ylijäämäni ylitti tästä syystä arvioidun aika lailla parturikäynnin verran. Muuten kuluni osuivat suunnilleen budjetoituihin summiin. Sen sijaan joulukuun menot ovat enemmän hämärän peitossa. Niihin minulla on kaksi syytä: Ensimmäinen on se, että talvitakkini tarvitsee päivitystä. Se on lähes hajoamispisteessä. Tällä hetkellä säät ovat niin leutoja ettei uuden hankkiminen ole juuri nyt ajankohtainen asia. Toinen syy on yli 6%:ia kallistuvat kuukausiliput 1.1. Saatan ostaa tästä syystä joulukuun viimeinen päivä useamman kuukauden lipun, jotta säästän hieman rahaa. Tämä voi tehdä lisämiinuksia joulukuulle monia satasia, mutta tämä asia vaatii harkintaa. Oletan joulukuun olevan miinuksilla 100-500€:a, joten arvio on summittainen.


Outotec teki odotetun päätöksen lisäsäästöistä


Vähän marraskuun puolivälin jälkeen tuli Outotecilta päätös 70 miljoonan euron kustannussäästöistä kiinteistä kuluista vuositasolla. Pidän tätä päätöstä odotettuna, mutta hieman myöhäisenä. Johto olisi voinut reagoida aikaisemmin, koska kiinteät kulut ovat lähiaikoina kasvaneet turhaan, vaikka liikevaihto on laskenut. Osasyynä tähän oli palveluliiketoimintojen kasvanut osuus, mutta sekään ei selitä kaikkea. Outotecin raju kurssinousu marraskuussa oli minulle yllätys saneerausuutisesta huolimatta. Tällä hetkellä Outotec on salkussani ja pysyy. Muuten sijoituksistani ei ole juuri mainittavaa marraskuulta. Yleinen kurssitaso on korkea pörsseissä ympäri maailmaa. Poikkeuksia tietysti on, mutta resurssini ei riitä kaiken seuraamiseen, joten en ole harkinnut muutoksia salkussani vähään aikaan. Keskuspankit pitävät kurssit korkealla vielä jonkin aikaa. Niidenkään mahdollisuudet manipuloida rahoitusmarkkinoita eivät ole ikuisia, joten ennemmin tai myöhemmin kurssit laskevat järkeville tasoille.


Trilogian viimeisen osan valmistelu starttasi


Trilogia on hieman tyhmä kuvaus kolmelle erilliselle kirjalle, mutta käytän sitä siitä huolimatta. Sain motivaationi kolmannen kirjan tekemiseen yllättävän nopeasti toisen kirjani julkaisun tyhjän olon jälkeen. Todellisuudessa olen vielä kaukana kirjoittamisen aloittamisesta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että siihen menee vielä ainakin vuosi. Aloitin marraskuussa ”opiskeluni” kirjaa varten ja tällä hetkellä kahlattavana ja hankittavana on vielä kasoittain materiaalia. Tämän kaiken sulatteluun kuluu aikaa. Tätä kaikkea varten olen ottanut uuden ajattelumallin: ”sijoita ensin itseesi” käyttöön.


Ajattelumalli on yksinkertainen: Keskityn vähintään tunnin heti aamutoimien eli aamukahvin ja -puuron nauttimisen jälkeen opiskelemiseen. Suosittelen sinulle samaa, mutta pienemmässä mittakaavassa mikäli sinulla on säännölliset työajat. Voit aloittaa vartilla eli laittamalla herätyksen varttia normaalia ennen. Pienten lasten ollessa mukana kuvioissa tämä on haasteellista, mutta lapsettomille tämä on hyvä idea. Olen vasta aloittanut muodostamaan tapaa, joten se ei ole automatisoitunut. Opiskelu sisältää haastattelujen katsomista ja lukemista. Kolmas kirjani tulee keskittymään sijoittamiseen. Tarkempaa tietoa en vielä anna, koska olen vasta alkuvaiheessa. En tee tätä vain kirjaa varten vaan keskityn siihen, että olen muutaman vuoden päästä paljon viisaampi kuin nyt. Onnistuminen jääköön nähtäväksi.

Päätän kuukausikatsaukseni tähän mainitsemalla, että kaksi ensimmäistä kirjaani ovat tarjouksessa pari seuraavaa viikkoa,

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

Kaksi ensimmäistä kirjaa tarjouksessa 1.12-15.12 välisenä aikana 20€:a/kpl


Tilaa pukinkonttiin luettavaa:

Vähemmän on Enemmän ja Raha: Rengistä Isännäksi kirjat tarjouksessa 1.12-15.12.

Tarjouskirjoja on allekirjoittaneella myynnissä rajallinen määrä mikäli kirjat on tarjoitus saada jouluksi perille.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Lokakuu2015 Cash +215€ Salkku +3.6%

Lokakuu oli yllätyksetön kuukausi. Tämä ei automaattisesti ole hyvä tai huono asia. Tällä kertaa pidän sitä hyvänä asiana, mutta jonkun muun mielestä asia on toisin. Alan pikkuhiljaa päästä taas plussalle kuukausittain, kuten pitääkin. Tällä hetkellä suunta on hyvä, mutta asiat voisivat olla paremmin. En silti valita asiasta.


Lokakuun menot ja tulot odotettuja


Lokakuussa minulla ei ollut merkittäviä heittoja budjetoitujen menojen, tulojen ja omien arvioideni välillä. En odota muutosta marraskuullekaan, mutta se jääköön nähtäväksi. Marraskuun menot näyttävät suunnilleen samoilta kuin lokakuussakin. Joudun tosin maksamaan vuosittaisten vakuutuksieni toisen osan, joten marraskuun menot ovat sitä myötä hieman suuremmat kuin lokakuussa. Lisäksi joudun varmaan leikkauttamaan kuontaloni, joten menoni kasvavat senkin myötä hieman. Odotan marraskuun tuovan minulle noin 100-200€:a ylijäämää. Tämä arvio on tehty ilman kirjamyyntiä, koska ne ovat minulle ennustamattomia tuloja enkä budjetoi niitä lukuunottamatta lokakuussa tehtyjä myyntejä, joista on rahat vielä saamatta.


PKC Group ja Outotec tuottivat tulospettymykset kolmannella kvartaalilla.


PKC:n tulospettymys oli pienempi kuin Outotecin. PKC on muutosvaiheessa. Sen pitää saada tehtyä tuotannonsiirtonsa halvempiin maihin loppuun. Brasilia tulee jatkumaan sen murheenkryyninä hamaan tulevaisuuteen saakka, vaikka sen tuottamat tappiot tulevat varmasti pienenemään. PKC:n liiketoiminnan kvartaalina voi pitää noin vuotta. Lyhyen aikavälin tuloksilla on vähän tekemistä varsinkin johdinsarjojen kanssa, koska yhden uuden kuorma-automallin johdinsarjan sykli on 5-7 vuotta. Uuden asiakkaan kanssa alkaa rahaa vaihtamaan pitkän ajan kuluttua.


Outotecin ongelmana on kaivosalan investointien vähäisyyden lisäksi kiinteiden kustannusten nouseminen. Niiden ei pitäisi juuri nousta ilman liikevaihdon kasvua. Panostukset palveluihin tosin nostavat kiinteitä kustannuksia, mutta samaan aikaan muiden liiketoimintojen kiinteiden kulujen pitäisi laskea mikäli niiden liikevaihdotkin laskevat. Toimitusjohtaja Korhonen ei ole saanut näitä kustannuksia kuriin, joten hänen pitää lähteä mikäli niihin ei tule muutosta. Outotecin liiketoiminta on muuttumassa pikkuhiljaa. Se tulee mitä ilmeisimmin entistä enemmän keskittymään ympäristöliiketoimintaansa ja uusiutuvien luonnonvarojen tuomiin mahdollisuuksiin. Tämä siirtymä on hidas. Uskon sen nostavan yrityksen katteita pidemmällä aikavälillä.


Kirjan valmistuminen jätti tyhjän olon


Toisen kirjani valmistuminen jätti jonkinlaisen henkisen vajeen. Tällä hetkellä minulla ei ole uutta projektia tiedossa. Todennäköisesti käännän edelliset kirjani Lontoon murteelle ennen kuin aloitan mitään uutta. Tarvitsen vähintään vuoden seuraavan kirjan aloittamiseen. Minulla on jonkinlainen idea asiasta, vaikka minulla ei tarkempaa suunnitelmaa vielä olekaan. Tällä hetkellä aikani kuluu uusien asioiden opetteluun. Pyrin käyttämään vähintään tunnin päivässä tehokkaasti ilman häiriöitä uusiin asioihin. Pyrin muodostamaan tästä tunnin käytöstä päivittäisen tavan. Tällä hetkellä olen vasta aloittamassa asiaa, joten saa nähdä miten minä onnistun siinä.


Jatkan blogieni kirjoittamista. Tähtään edelleen yhteen kirjoitukseen viikossa. Pyrin kirjoittamaan pari kertaa kuukaudessa piksu.netin blogiini. Tämä on mielestäni hyvä määrä sijoittamisesta, koska siitä kirjoittaminen vaatii enemmän perehtymistä kuin muista aiheistani.


Yksityiselämässä ei muutoksia


Tällä hetkellä yksityiselämässäni ei tapahdu oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Läheiseni sairastaessa olen tosin jättänyt alkoholin kanssa läträämisen minimiin. Pidän tätä hyvänä ja tarpeellisena ratkaisuna, koska henkinen kuormani on tämän asian myötä kasvanut suureksi. Asian käsitteleminen on helpompaa, kun ei hanki lisäkuormaa itselleen. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, mutta tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Yksi tärkeä opetus minkä olen saanut on se, että kukaan ei ole kuolematon. Tämä on tosiasia, jota emme pääse pakoon. Tämä on myös se tosiasia, jota suurin osa meistä ei oikein ymmärrä. Tämä asia unohtuu myös minulta tasaisin väliajoin.


Tämmöstä tällä kertaa,


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

maanantai 11. toukokuuta 2015

Taloudenhoito on taitolaji

Otsikosta voisi päätellä, että tämän kirjoituksen tarkoitus on kehua ihmisiä joilla taloudenhoito on hallussa. Pikemminkin kyse on siitä, että taloudenhoitoon ja sen osaamiseen sopivat samat lainalaisuudet kuin muidenkin taitojen kehittämiseen. Koska kaikkea on mahdotonta saada mahtumaan yhteen kirjoitukseen, on tämä kirjoitus lyhyt peruskatsaus. Ennen vuodenvaihdetta ilmestyvässä kirjassani asiasta tulee lisäinformaatiota.

Taloudenhoito on taito joka koostuu useammasta pienemmästä palasesta. Järkevä kuluttaminen, oikeiden maksuvälineiden käyttö, säästäminen ja sijoittaminen ovat pienempiä taitoja, mutta eivät ainoita. Mainittakoon vielä sen verran, että taitoja ei voi kehittää mikäli ei ole tietoa siitä mitä tulee oppia. Tietoa voi oppia joko itse sitä etsimällä tai kokemalla asioita. Tieto ei yksin riitä, koska pelkkä tieto ei automaattisesti johda toimintaan.

Taloustaidot ovat yksilöllisiä

Taloustaidot ovat yksilöllinen asia. Jotkin ihmiset ovat parempia toisissa taloustaidoissa kuin toiset. Jotkut osaavat kuluttaa järkevästi, mutta eivät osaa sijoittaa ollenkaan mikä johtaa ylimääräisten rahojen pitämiseen käyttötilillä. Inflaatio syö niiden arvoa silloin tasaista vauhtia. Toiset taas osaavat sijoittaa, mutta eivät meinaa osata tehdä ylijäämää kuluttaessaan liikaa, jotta rahaa sijoittamiseen jäisi. Ihmisen lahjakkuus tai lahjattomuus vaikuttaa myös kuinka taloustaitoja opitaan. Meillä jokaisella on omat toistuvat ajattelumallimme, jotka vaikuttavat oppimiseen.

Siihen kuinka hyvät taidot ovat kokonaisuudessa, on suhteellisen helppo löytää vastaus. Kyse on jatkuvuudesta. Mitä enemmän on tehnyt asioita oikein sitä enemmän pidemmällä aikavälillä on kertynyt ylijäämää kaikkien kulujen jälkeen. Tätä ylijäämää tulee verrata sen hankkimiseen käytettyihin työtunteihin. Alijäämä on tietysti myös mahdollinen lopputulos jota ei voi poissulkea. Surkeat rahankäyttötaidot omaavalla henkilöllä alijäämä on merkittävä, vaikka ihminen tekee paljon töitä. Nämä ovat karkeita yleistyksiä jotka eivät kerro kuinka hyvä ihminen on kussakin taloustaitojen alalajissa. Ne eivät kerro myöskään siitä minkälainen motivaatio kenelläkin on rahankeräämiseen. Toisilla on muita tärkeämpiä asioita. Tarkempaan analyysiin tarvitaan enemmän tietoja, mutta niiden selvittäminen ei mahdu tähän kirjoitukseen.

Toistot, toistot, toistot

Taidot kehittyvät toistojen avulla. Ne voivat kehittyä sekä hyvään että huonoon suuntaan. Huonoon suuntaan taitojaan kehittäneet, ovat tehneet asiat väärin eli toistaneet tekemiään virheellisiä asioita. Väärien asioiden toistaminen on johtanut siihen, että aivot ovat ohjelmoituneet väärään suuntaan. Tähän ohjelmointiin on voinut mennä useampi vuosi tai vuosikymmen. Väärä ohjelmointi on tapahtunut tekemällä vääriä asioita pitkän ajan eli toisin sanoen vääriä asioita on toistettu niin pitkään, että aivomme ovat automatisoineet ne tavoiksi, jotka säästävät aivoilta prosessointiin tarvittavaa energiaa. Mitä pidemmälle automatisointi on mennyt sitä vaikeampaa ohjelmointi on ja sitä kauemmin uudelleenohjelmointi kestää. Aivojen uudelleenohjelmointi tapahtuu oikeiden toistojen avulla ja siihen kuluu aikaa.

Taloustaitoja pitäisi opettaa enemmän nuorille

En pidä näitä asioita kovin mahdottomina oppia. On helpompaa mikäli lapsi saa varhain oikeaa oppia talousasioidensa kehittämiseen, mutta suurin osa taitaa toistaa vanhemmiltaan oppimia asioita niiden suhteen. Tämän seurauksena monet oppivatkin vääriä asioita ja toistavat niitä pitkään. Yksi usein unohtuva asia kaikkien taitojen kehittäessä on se, että jokaisen tulee opetella oikeat asiat oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä. Asiat pitää opetella yksi kerrallaan askel askeleelta ja vaikeusastetta tulee lisätä pikkuhiljaa. Me emme voi opettaa pikkulastakaan kävelemään mikäli hän ei osaa ryömiä. Meidän ei tule opetella myöskään sijoittamaan ennen kuin olemme oppineet käyttämään rahaa siten, että emme joudu ottamaan velkaa sijoittamista varten.
Mitä aikaisemmin aloitetaan sitä helpompaa taitojen opettelusta tulee. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vanhempien pitää ottaa vastuu taloustaitojen opettamisesta. Valitettavasti harvat vanhemmat edes osaavat hoitaa omaa talouttaan riittävän hyvin ja sitä myötä pystyvät opettamaan lapsilleen oikeita asioita.

Kuinka sinä opetat talousasioita lapsillesi tai kuinka sinulle on asiat opetettu?

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Huhtikuu 2015 Cash +10€ Salkku +2,9%

Huhtikuu oli hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan. Tuloja oli hieman enemmän kuin luulin, mutta kulut pysyivät kutakuinkin odotettuina. Kirjoitusprojekti on nytkähtänyt eteenpäin. Sijoitukset ovat heilahdelleet normaaliin tapaan ja henkilökohtaisessa elämässäni olen pysynyt kutakuinkin terveenä. Toukokuu tosin tulee olemaan haasteellisempi, mutta sehän on vasta alussa.


Menot kutakuinkin hallussa


Unohdin hautamaksun puolikkaan iskevän huhtikuussa enkä tajunnut ottaa sitä huomioon huhtikuun budjettia tehdessä. Ilmeisesti kirkosta eroaminen kallistaa hautalaskuja, koska viime vuodesta tais maksu nousta kymmenisen prosenttia. Voi tietysti olla, että muistan väärin. Ensi vuonna saatan kyllä itse ruveta laittamaan sen kuntoon mikäli maksu nousee vielä saman verran. Muuten kuluni olivat suhteellisen ennakoituja, vaikka yksi pieni kuluerä siirtyikin toukokuulle. Toukokuun menot ovat suunnilleen yhtä suuret kuin huhtikuussa ainakin budjetoinnin mukaan. Ainut suurempi muutos on verojen suurempi osuus tuloista, koska ”kesätyöni” verot menevät sivutulokorttini mukaan. Nämä verot palautuvat tosin ensi vuoden lopussa veronpalautuksina.


Tulot hieman ennakoitua suuremmat


Toukokuun tulot yllättivät hieman. Ne olivat noin satasen enemmän kuin mitä odottelin. Tämä oli seurausta lähinnä muutamasta hyvin onnistuneesta päivästä. Muuten tulot olivat kutakuinkin normaalit. Tämä ylimääräinen satanen tuli tarpeeseen, koska toukokuu näyttää tällä hetkellä huonolta. Tähän suurin syy on johtamisongelma kesähommissa. Entinen hyvin toimiva järjestelmä on muutettu ja olemma palanneet vuosikymmen taaksepäin. En tosin ollut sillon itse näkemässä, joten olen joutunut turvautua toisen käden tietoon. Tämän ongelman seurauksena aika monen motivaatio on laskenut, koska ennen ohjelmamme olivat tiedossa monta viikkoa etukäteen, mutta tällä hetkellä asiat selviävät ehkä juuri viikkoa ennen. Tämän seurauksena muu elämä kärsii. Mikäli asiat jatkuvat tällaisina niin ensi kesänä en tule jatkamaan tätä touhua ainakaan samassa ryhmässä. Nyt ”leirin”vaihto alkaa olla jo myöhäistä. Oma arvioni on se, että toukokuussa tulee noin 500€ takkiin mikä on enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Jos tilanne paranee niin allekirjoittaneen alijäämäkin pienenee.

Sijoitukset heiluivat normaalisti

Allekirjoittaneen sijoitukset ja niiden arvo jatkoivat omaa heilahteluaan huhtikuussa. Outotecilta tuli kohtuullinen osavuosikatsaus. Suuria riemunkiljahduksia se ei kyllä allekirjoittaneessa herättänyt. Yritys odottaa kaivosteollisuuden investointien piristyvän. Kulujenkarsimisohjelma on hieman edistynyt, mutta käytännössä yritys ei vieläkään tee voittoa. Saa nähdä miten toisella kvartaalilla käy. Tällä hetkellä jatko on minulle hämärän peitossa. Katsotaan miten kulujenkarsintaohjelma parantaa yrityksen kannattavuutta. Pidemmän aikaa tappiollisiin yrityksiin ei minulla ole aikomusta sijoittaa. PKC Groupin osavuosikatsaus julkaistaan keskiviikkona, joten siitä ei ole juuri nyt kerrottavaa. Kehittyvien markkinoiden rahastot olivat huhtikuussa pienessä nousussa ja en olisi yllättynyt suurestakaan tasokorjauksesta niiden suhteen tänä kesänä.

Oma mielipiteeni osakemarkkinoiden yleisestä arvostustasosta on se, että rahoitusmarkkinat, koskien myös korkomarkkinoita ovat pahasti vääristyneet keskuspankkien syytäessä vastikkeetonta rahaa markkinoille. Tämä raha on mennyt sekä osakkeisiin, että korkoihin. Korkomarkkinoilla on mielestäni selkeä kupla, kun taas osakemarkkinoita pidän kymmeniä prosentteja yliarvostettuina. Tämä meno tulee todennäköisesti jatkumaan niin pitkään, kunnes keskuspankit lopettavat markkinoiden vääristämisen. Osakemarkkinoita pidetään ainoana järkevänä sijoituskohteena, koska korot ovat nollissa. Tämä perustelu tarkoittaa allekirjoittaneen mielestä sitä, että nykyhinnoilla sijoittavat uhraavat pitkäaikaiset tuottonsa lyhyen aikavälin tuottojen hakemisella. Seuraavassa lainaus Berkshiren vuotuisesta sijoittajakirjeestä vuodelta 2000 liittyen markkinoiden järjettömyyteen:

”Nothing sedates rationality like large doses of effortless money”

Kirjaprojekti ja yksityiselämä rullaavat hyvin eteenpäin

Kirjaprojektini rullaa hyvin eteenpäin ja oletan saavani raakaversion valmiiksi ennen kesäkuun loppua. Tästä on vielä hyvä matka julkaisuun. Ekasta kirjasta saamani kokemuksen mukaan kirjan joutuu uudelleenkirjoittamaan vielä 5-10 kertaa ensimmäisen version jälkeen. Julkaisua suunnittelen lokakuulle. Suurella varmuudella uskallan luvata kirjani olevan julkaistu lokakuun loppuun mennessä mikäli ei tule suuria yllätyksiä matkaan. Bloggausta tulen jatkamaan suunnilleen samaa vauhtia kuin viime kuussa. Yksityiselämässä tuskin tulee tapahtumaan suuria muutoksia toukokuussa .Kuntokuurille on tosin pakko laittaa itsensä. Toivottavasti se onnistuu toukokuussa. Sehän on täysin kiinni allekirjoittaneesta, joten täytyy vain tuijottaa itseään peiliin mikäli se ei onnistu. 

Eipä muuta,

TT

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Helmikuu 2015 Cash +110€ Salkku +1.3%

Otsikko ei kerro kaikkea helmikuusta. Päällimmäisin puolin kaikki näyttää lukujen muodossa hyvältä, mutta totuus on hieman toisenlainen. ”Tulos” näyttää kohtuulliselta, mutta totuus on hieman erilainen. Tienasin selkeästi vähemmän kuin mitä suunnittelin ja käytin myös rahaa paljon vähemmän. Käytännössä yksi vatsatauti teki noin satasen loven tuloihin.

Menot olivat pienimmät pitkään aikaan. Helmikuu on minulle normaalistikin se kuukausi, jolloin minulla on pienimmät menot. Tämä ei johdu pelkästään kuukauden lyhyydestä vaan monista muistakin seikoista, kuten se ettei helmikuussa ole yleensä minkäänlaisia kissanristiäisiä. Tämän lisäksi pari pientä kuluerää siirtyi eteenpäin. Maaliskuu näyttää tällä hetkellä normaalilta maaliskuulta. Tällöin kuluu normaalia enemmän rahaa mm. vakuutuksiin. Tämän lisäksi kesäharrastuksista alkaa tulla kuluja maaliskuussa. Olen näihin kaikkiin tosin varautunutkin.

Helmikuun tuloista lähti noin 150 euroa lähinnä vatsatautiin ja siitä toipumiseen. Tämä on suurin syy sille miksi tulot jäivät vajaiksi. Vatsatauti on sellaienen asia, jolle ei voi mitään. Olen ollut viime aikoina mielestäni liian usein kipeä, joten täytyy alkaa pitää parempaa huolta itsestään. Toivottavasti maaliskuussa ei tule vastaavaa yllätystä. Maaliskuu on yleensä ollut sellainen, jolloin tulot ovat keskimäärin suurimmillaan vuoden aikana. Näin saattaa käydä tänäkin vuonna, mutta jääköön nähtäväksi. Oma arvioni on se, että maaliskuussa tulojen ja menojen suhde on aika lailla tasan. Saa nähdä mihin suuntaan se kääntyy.

Helmikuu oli sijoitusten kannalta suhteellisen mielenkiintoista aikaa, koska molemmat yritykset eli Outotec ja PKC Group joihin olen sijoittanut suoraan julkaisivat tilinpäätöstietonsa. Itse elän Outotecin osalta siinä mielessä kriittisiä aikoja, että minusta on alkanut näyttää yhä enemmän siltä, että toimitusjohtaja Korhonen ei osaa hoitaa hommiaan. Kiinteät kulut kasvoivat liian nopeasti eikä niistä pidetty riittävää huolta. Toivottavasti säästökuurit alkavat nyt vaikuttaa. Odotan todennäköisesti vielä pari kvartaalia ennen kuin teen suurempia johtopäätöksiä tämän sijoituksen suhteen. Voi olla, että toimin aiemminkin mikäli yrityksen toimet eivät tuota toivottuja tuloksia. Tällöin joudun hyväksymään Outoteciin sijoittamisesta tulevat tappiot, mutta joskus sekin on tehtävä.

PKC Groupin tilinpäätöstiedot eivät tuottaneet allekirjoittaneelle yllätyksiä, joten sen suhteen en välttämättä toimi mitenkään paitsi siinä tapauksessa, että osakekurssi nousee selkeästi yliarvostetuksi eli jonkin verran yli 20€:n. PKC osti Puolasta yrityksen joka valmistaa sähkökeskuksia, teholähteitä ja johdinsarjoja kiskokalustovalmistajille. Yrityksen liikevaihto oli 56 miljoonaa euroa ja velaton kauppahinta oli 50 miljoonaa. EBITDA oli noin 7%:ia. Hinta on mielestäni jonkin verran liian korkea, mutta tulevaisuus näyttäköön miten tämä kauppa palvelee yritystä. Kehittyvien markkinoiden ETF:iin olen jatkanut kuukausittaisia sijoituksia. Näillä näkymin en näe tekeväni muutoksia tähän, mutta mikäli länsipörssit tulevat alas voin myös laittaa niihin lisää rahaa. Tällä hetkellä en edes harkitse asiaa enempää.

Kirjoitusprojekteista bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt vähemmälle. Suurin syy on se, että olen ensisijaisesti keskittynyt kirjaprojektiini. Tarkoitus on paras koskaan henkilökohtaisesta taloudenhallinnasta tehty kirja tässä maassa. Niitä ei ole tehty yhtään liikaa. Itseasiassa paras on ainut vaihtoehto mikäli haluaa tehdä jotain tällä saralla. Tämä tavoite on realistinen jo senkin vuoksi, että tämä kirja on valmis muiden jälkeen. Kirjan koelukijaksi voi hakea vielä kolmisen viikkoa näillä näkymin. Otan hakemuksia vastaan sähköpostilla osoitteessa lessismorefinland@gmail.com. Bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt hieman taka-alalle ja tulee jäämään jossain määrin ainakin vielä maaliskuun ajan. Maaliskuun jälkeen pitää katsoa asiaa uudestaan.

Henkilökohtaisen elämän suhteen ei maaliskuussa pitäisi tulla suurempia muutoksia eikä niitä ollut helmikuussakaan. Tällä hetkellä minulla ei ole suurempia reissusuunnitelmia. Myöskään suurempaa määrää kissanristiäisiä ei pitäisi löytyä. Maaliskuussa, kuten muinakin kuukausina aion panostaa siihen, että olen joka päivän jälkeen hieman viisaampi. Koko ajan hieman parantaen pääsee pitkälle.

Hyvää viikonalkua!

-TT

PS. Uusi TT:n lista on julkaistu ja se löytyy täältä

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Koelukijaksi?

Moi kaikille.

Nyt teillä on mahdollisuus osallistua kirjantekoon. Etsin koelukijoita rahasta kertovaa kirjaani varten. Alunperin kirjan nimi oli vähemmän on enemmän rahassa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että se saattaa muuttua. Kirjalle voi ehdottaa nimeä ihan vapaasti. Toiveissani olisi löytää 5-10 koelukijaas, jotka antaisivat palautetta kirjasta. Kirjassa on tällä hetkellä 13 lukua. Asia voi tosin muuttua jossain vaiheessa, mutta alustavasti ne sovat seuraavat:

  1. Johdanto
  2. Ajattelumallit
  3. Raha
  4. Rahan psykologia
  5. Tulot
  6. Budjetointi
  7. Terveet rahankäyttötavat
  8. Tili tuli, tili meni, kuka välistä sen veti?
  9. Kuluttaminen
  10. Sijoittaminen
  11. Pitkän aikavälin strategia
  12. Askel askeleelta kohti terveempää taloutta ohjelma
  13. Yhteenveto ja loppusanat

Tällä kertaa en ajatellut jakaa pelkästään yhtä osiota luettavaksi vaan koko sen osan kirjasta, jonka olen saanut valmiiksi silloin, kun lähetän ensimmäisen osan koelukijoille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että maaliskuun lopussa olisi hieman yli 150 sivua  aluksi luettavaksi mikäli ei yllätyksiä satu.  Tämän jälkeen lähetän koelukijoille mahdollisesti lisää luettavaa materiaalia mikäli he niin haluavat. Mikäli joku haluaa luka vain yhden luvun niin siitä voimme myös neuvotella erikseen. Koelukijoille en voi juurikaan rahallista korvausta antaa, mutta palautetta antaneet koelukijat saavat koko kirjan ennen sen julkaisemista omakseen. Todennäköisesti joudun ensiksi laittamaan kirjan sähköisenä versiona, mutta laitan myös kirjana kunhan saan kirjoja painettua.

Minulla on joitakin vaatimuksia koelukijoille:

  1. Suomen kielen taito
  2. Oman nimen käyttö
  3. He eivät ole kavereitani.
  4. He pyrkivät kriittiseen ajatteluun. (eivät ole yhden asian ihmisiä) Liika aatteellisuus estää asioiden kriittisen tarkastelun.

Mikäli sinua kiinnostaa osallistua tähän projektiin koelukijan ominaisuudessa niin laita minulle vapaamuotoinen hakemus missä kerrot lyhyesti itsestäsi. Minua ei kiinnosta tittelit eikä tutkinnot, joten niillä ei ole väliä. Toivoisin mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä, jotkka haluisivat osallistua tähän projektiin. Talousasioista ei tarvitse välttämättä tietää mitään etukäteen. Tällaisten ihmisten löytäminen olisi jopa suotavaa.

Luen kaikki hakemukset ja vastaan niihin kaikkiin mikäli ei niitä ei tule monia kymmeniä. Pyytäisin vastaukset 22.3 mennessä sähköpostiini: lessismorefinland@gmail.com. Tarkoitus on lähettää maaliskuun loppuun mennessä ne kohdat kirjasta, jotka olen saanut kirjoitettua.

-TT

PS: Lisäinformaatiota voi pyytää samasta sähköpostiosoitteesta mikäli siltä tuntuu.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Peli, jossa pelaaja häviää lähes aina

Kuvittele, että sinulla on 10000€:a ylimääräistä rahaa ja sinun pitää miettiä laitatko ne peliin, jossa toinen pelaaja pelaa rahoillasi ilman, että sinulla on juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa lopputulokseen. Tämän lisäksi sinä kannat kaikki riskit ja sinun puolestasi pelaava henkilö ottaa sinulta mahdollisista voitoista parhaimmillaan kymmeniä tuhansia Euroja? Laittaisitko rahasi tähän peliin näillä tiedoilla?

Pelin nimi ei ole Lotto jota pelaa joku puolestasi, vaikka se näillä määritelmillä voisikin olla. Jos joku ihminen ei ole vielä arvannut mistä asiasta on kyse niin tällä kertaa on kyse aktiivisista osakerahastoista. Aktiivisista osakerahastoista puhuttaessa on muistettava, että todennäköisesti asiakas tienaa niihin sijoittamisessa rahaa, mutta kun otetaan huomioon vaihtoehtoiskustannukset niin tällöin puhutaan ihan eri pelistä. Kun verrataan aktiivisia rahastoja indeksirahastoihin niin huomataan kuinka aktiivisten rahojen kulut syövät tuotot. Tämä väitteeni on absurdi ilman todisteita asiasta, joten sen takia on varmaan syytä siteerata eri tutkimuksia asiasta. Valitettavasti Suomessa tutkimuksia ei ole juuri tehty. Yksi syy niistä on varmasti se ettei niitä juuri kukaan rahoitusalalla toimiva halua maksaa, koska tulokset eivät täsmää alan lupausten kanssa.

Joudumme siis lähinnä tyytymään uudella mantereella tehtyihin tutkimukseen, jotka eivät ole sataprosenttisesti yhteneviä suomalaisten rahastojen kanssa, mutta niistä saadut tulokset kertovat tylyn totuuden tästä tuhansien miljardien liiketoiminnasta. Marko Erolan kirjassa Paras Sijoitus on siteerattu mm. John Boglen tekemää tutkimusta, jossa verrattiin osakerahastojen tuottoja niiden vertailuindekseihin vuosina 1970-1999. Tutkimuksessa oli mukana 355 rahastoa, joista ainoastaan yhdeksän voitti vertailuindeksinsä. Nämä tulokset on tiettävästi saatu kaikkien rahastojen kulujen jälkeen. Suomesta ei nopealla etsinnällä löytynyt laajoja tutkimuksia asiasta, mutta mikäli joku tietää sellaisen niin voi laittaa kirjoituksen kommenttiosioon linkin. Koska todennäköisyys indeksin voittavaan rahastoon sijoittamisesta on niin pieni niin suosittelen jättämään asian kokonaan väliin.

Miksi rahastot sitten eivät keskimäärin pärjää vertailuindeksilleen? Suurin syy siihen on se, että järjestelmä on pelaajaa vastaan. Tämä johtuu siitä, että aktiivisten rahastojen kulut ovat paljon suuremmat kuin esimerkiksi indeksirahastojen. Näihin kuluihin kuuluvat:

  • Hallinnointipalkkio
  • Merkintä- ja lunastuspalkkiot
  • Kaupankäyntikulut
  • Tilinhoito- ja pankkikulut
  • Mahdollinen tuottopalkkio

Keskimääräiset hallinnointipalkkiot Erolan kirjan mukaan olivat vuonna 2008 noin puolitoista prosenttia. Merkintä- ja lunastuspalkkiot ovat nykyään pienet, koska yleensä pankit tarjoavat asiakkailleen ne joko ilmaiseksi tai hyvin vähäisinä silloin, kun asiakas maksaa muistakin pankkipalveluista. Kaupankäyntikulut syntyvät, kun rahasto ostaa ja myy osakkeita. Tämän lisäksi niistä tulee kuluja, koska osto- ja myyntitarjouksilla on eroja. Näitä kutsutaan spreadeiksi. Kaupankäyntipalkkiot olivat vuonna 2008 noin 1.6 prosenttia. Tämän lisäksi rahastoilla on rahaa käteisenä jonkinlainen summa joka myös syö tuottoja. Tarkempia tietoja voi jokainen etsiä itse Erolan kirjasta, joten todetaan vain rahastosijoittajan takamatkan olevan huomattava, kun mietitään sitä kuinka järjestelmä toimii aktiivisiin rahastoihin sijoittavaa vastaan. Mitä tämä tarkoittaa lukuina?

Erolan kirjan mukaan Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan keskimääräinen rahastosijoittaja häviää rahaston vertailuindeksille juuri hallinnointipalkkion verran, joten verrataan tuota 1.5%:ia mahdolliseen indeksirahastosijoitukseen, jonka kulut ovat 0.5%:ia. 10000€:a sijoitettuna 20 vuodeksi, kun oletetaan keskimääräisen indeksisijoituksen tuottavan 7%:ia joka vastaa keskimääräistä historiallista tuottoa viimeisen parinsadan vuoden aikana. 20:n vuoden jälkeen:

indeksirahasto: 1.065^20*10000€ =35236€
akt. Rahasto 1.055^20*10000€ =29178€

Mitä pidempään sijoitusta pidetään sitä suurempi ero korkoa korolle ilmiön myötä tulee indeksisijoittajan eduksi. 40: n vuoden jälkeen vastaavat luvut ovat: 124161€ ja 85133€. Toisin sanoen 40 vuoden jälkeen aktiivinen rahasto on syönyt jopa 34%:ia mahdollisista tuotoista. Toisin sanoen aktiivinen rahasto syö voitoista huomattavan osan. Näistä esimerkeistä on helppo huomata, että järjestelmä on selkeästi pelaajaa vastaan, joten kannattaa miettiä itse kannattaako tätä peliä edes yrittää pelata vai olisiko järkevämpää pelata suosiolla toista peliä? Seuraavan kerran, kun menet jonkun sijoitusneuvojan pakeille niin mieti tarkkaan kannattaako hänen neuvojaan uskoa mikäli hän on aktiivisia rahastoja myymässä? Sijoitusneuvojan etu on nimittäin harvoin sama kuin asiakkaan. Mitä todennäköisemmin sijoitusneuvojalle on edullisinta saada sinut ostamaan rahastoa, jossa on kalliimmat kulut. Tulevassa rahaa käsittelevässä kirjassani tulen käsittelemään tätä ja montaa muuta säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvää asiaa. Tulen hakemaan siihen koelukijoita maaliskuussa, joten kannattaa jo etukäteen miettiä haluaako osallistua kyseiseen projektiin.

Eipä muuta,

-TT

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tammikuu2015 Cash +20€ Salkku +11.1%

Odotin enemmän plussaa kuin mitä loppujen lopuksi tuli. Ei siis voi olla hirveän tyytyväinen. Menopuolella ei ollut yllätyksiä ja onnistuin kuluttamaan jopa joitakin kymppejä vähemmän rahaa kuin mitä odotin. Kaiken kaikkiaan oli suhteellisen odotettu kuukausi eikä mitään suurempia yllätyksiä tullut. Ehkä sijoitussalkun suurempi kasvu oli yllätys, mutta sekin tuppaa menemään normaalien vaihteluiden piikkiin enemmän tai vähemmän.

Tulot jäivät noin satasen vajaiksi. En tiedä tuliko minulle joku ajatusvirhe vai mistä syystä näin kävi. En nimittäin ainakaan juuri tällä hetkellä löydä selkeää syytä siihen. Voi tietysti olla, että pienistä puroista on kasvanut hieman isompi virta. Helmikuun tulojen odotan olevan tammikuun luokkaa. Saa nähdä miten todellisuudessa käy. Helmikuun menojen ollessa pienemmät pitäisi minun päästä paremmin plussalle tällä kertaa. Toivottavasti myös etukäteisarviot pitävät paikkansa. Helmikuussa on tarkoitus pitää viikko lomaa, joten se vähentää hieman tuloja. Oma arvioni helmikuulle on noin 150€ plussaa.

Sijoituksista ei ole paljoa sanottavaa, koska omat salkkuosakkeeni eivät ole vielä julkaisseet tilinpäätöstietojaan viime vuodelta. Outotecilta ja PKC Groupilta odotan molemmilta parempia tulevaa vuotta kuin mitä edellinen oli. Silti molempia kohtaan on pakko suhtautua varauksella, koska en odota tältä vuodelta ainakaan liikevaihdon kasvua. Sen sijaan odotan kyllä parempaa kannattavuutta. Outotecin kohdalla se on vähimmäisvaatimus, mutta PKC on monimutkaisempi tapaus, koska se on edellisenä vuonna sentään ollut mitä todennäköisimmin selkeästi voitollinen. Kehittyvien markkinoiden ETF:t nousivat tammikuussa yllättävänkin paljon, mutta syy siihen on se, että Shanghain pörssi on avautumassa vihdoinkin myös ulkomaisille sijoittajille. Vielä kaupankäynti on aika lailla rajoitettua, joten kokonaan pörssiä ei ole avattu. Uskon pääoman jatkossakin virtaavan ainakin jonkin aikaa nimenomaan juuri Shanghain pörssiin, joten en ole yllättynyt mikäli lähikuukaudet myös lisäisivät kehittyvien markkinoiden ETF:ien nousua. Pitkän aikavälin kehitys onkin jo enemmän kysymysmerkki. Mitä tulee tammikuussa jo julkaistuihin tilinpäätöstietoihin niin mielestäni on selvää, että osakkeet ovat kalliita eikä nykyhinnoilla voi juuri löytää kovin montaa edullista sijoituskohdetta ainakaan Helsingin pörssistä. Parempi siis keskittyä käteisen keräämiseen parempia ostopaikkoja odotellessa.

Henkilökohtaisessa elämässäni ei tapahtunut suuria muutoksia. Tammikuun ehdoton kohokohta oli laivareissu vanhojen opiskelukavereideni kanssa. Heidän kanssaan tuli vietettyä ehkä elämän tähän asti parhaat vuodet. Toisaalta tämä reissu ehkä jotenkin paljasti sen karun tosiasian, että jotkin ennen tärkeämmät ihmissuhteet on tullut laiminlyötyä viime aikoina. En nyt tarkoita sitä, että pitäisi jatkuvasti olla muiden kanssa tekemisissä vaan, että edes välillä muistaisi kavereilta kysyä miten niillä menee. Tietysti tämä toimii molempiin suuntiin, mutta ei kyseessä niin suuri vaiva ole etteikö sitä itsekin voisi tehdä. Kysehän on lähinnä nautinnosta.

Ensimmäinen kirjani on nyt ollut myytävänä puolitoista kuukautta ja on todettava myynnin olleen vähäisempää kuin mitä itse olin odottanut. Siitä ei voi syyttää kuin itseään. En ole mitä ilmeisimmin onnistunut kommunikoimaan kirjan hyötyjä riittävän hyvin. Hinnoittelukin voi olla väärä. Toisaalta olen itse varma siitä, että kirjan hinta ei vastaa läheskään sen arvoa. Uskon kirjan kuitenkin myyvän pidemmällä aikavälillä enemmän. Kirjassa kerrotaan mm. tästä.

Kirjaprojektini tulevat jatkumaan vielä ainakin seuraavat vuodet ja yksi suuri syy siihen on se, että nämä projektit hyödyttävät minua oppimismielessä erittäin paljon. Tammikuussa sain suunnilleen valmiiksi uuden kirjani rakenteen, joten nyt voi lähinnä keskittyä kirjoittamiseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että rahasta kertova kirjani valmistuu loppuvuodesta. Kirjan pituus tulee olemaan varmaan 200-250 sivua. Koelukijoita uuteen kirjaan alan etsiä varmaan helmikuun puolivälissä. Tällä kertaa tulen tekemään asiat hieman eri tavalla ja annan koelukijoille mahdollisuuden lukea koko tekstin yksittäisten kappaleiden sijaan, mutta tästä asiasta lisää hieman myöhemmin.
Bloggaamista jatkan suunnilleen samalla tahdilla eli keskimäärin kerran tai kaksi viikossa. Enempään ei tällä hetkellä riitä rahkeet.

Näillä mennään mitä on juuri nyt.

Hyvää alkavaa viikkoa!

-TT

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

TT:n lista Q3 2014

TT:n lista Q314 on valmis kaikkien seuraamieni yritysten tulosten tultua julkaistuksi. Olen käynyt niiden numerot läpi ja tällä perusteella olen saanut seuraavan listan aikaiseksi. Tämä lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu ainoastaan yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta.

Listan tulkitsemiseen on hyvin yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotopörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta. Myös vähän aikaa sitten jakautuneet yritykset kuten Metso ja YIT ovat poissa listoilta, koska en ole saanut yhteneväisiä lukuja jakautumista edeltäviltä vuosilta etsittyä.

11.11.14 15.08.14

PKC Group 15.15€ (18.48€) 1.35 (1.25)
Nokian Renkaat 22.00€ (23.54€) 1.30 (1.30)
Sampo 38.04€ (36.48€) 1.10 (1.10)
UPM 12.56€ (10.98€) 1.05 (1.25)
Amersports 15.83€ (14.36€) 0.85 (0.85)
Ponsse 11.98€ (12.40€) 0.85 (0.25)'
NesteOil 18.27€ (14.56€) 0.80 (0.85)
Orion B 27.58€ (28.02€) 0.80 (0.80)
Okmetic 4.57€ (4.47€) 0.80 (0.20)
Tikkurila 16.59€ (uusi) 0.80 (uusi)
Sponda 3.56€ (3.78€) 0.75 (0.75)
Kone 35.18€ (31.47€) 0.70 (0.70)
Ramirent 6.71€ (6.65€) 0.65 (0.55)
Elisa 22.56€ (20.67€) 0.60 (0.60)
Huhtamäki 19.72€ (19.44€) 0.55 (0.55)
Cramo 11.59€ (12.82€) 0.55 (0.35)
Vacon 33.75€ (26.60€) 0.55 (0.55)
Olvi 23.00€ (25.37€) 0.55 (0.50)
Teleste 5.10€ (4.58€) 0.55 (0.50)
Apetit 14.60€ (17.60) 0.45 (0.55)
Nordea 9.985€ (9.82€) 0.45 (0.45)
Kesko B 30.94€ (27.44€) 0.40 (0.40)
F-Secure 1.90€ (2.59€) 0.40 (0.30)
Outotec 4.732€ (6.93€) 0.35 (0.60)
Wärtsilä 37.68€ (36.77€) 0.30 (0.30)
Fortum 18.60€ (19.06€) 0.25 (0.20)
Atria 6.87€ (6.89€) 0.25 (-0.95)
Affecto 2.95€ (3.00€) 0.20 (0.10)
Comptel 0.595€ (0.62€) 0.15 (0.15)
Raisio K 3.90€ (3.88€) 0.15 (0.15)
Sanoma 4.48€ (5.985€) 0.15 (-0.05)
Cargotec 25.64€ (27.13€) 0.10 (-0.50)
Kemira 10.20€ (10.40€) 0.00 (0.00)
Uponor 10.28€ (11.20€) -0.05 (-0.10)
Kesla 4.10€ (5.07€) -0.15 (-0.15)
Raute 7.40€ (8.10€) -0.15 (-1.40)
Tieto 20.31€ (19.36€) -0.25 (0,20)
Basware 40.13€ (34.00€) -0.30 (-0.20)
Konecranes 23.00€ (23.71€) -0.35 (-0.30)
Lassila&Tikanoja 14.58€ (13.48€) -0.60 (-0.70)
HK 3.57€ (3.57€) -0.70 (-0.70)
Stockmann B 8.845€ (9.66€) -0.75 (-0.15)
Capman 0.905€ (1.01€) -0.75 (-0.55)
Digia 3.11€ (3.35€) -0.75 (-0.80)
Lemminkäinen 13.34€ (13.34€) -0.90 (-0.95)
Pöyry 2.90€ (3.542€) -1.10 (-0.95)
Martela 3.16€ (3.20€) -1.35 (-1.35)
Ixonos 0.084€ (0.09€) -1.35 (-1.95)
Componenta 0.81€ (1.47€) -1.45 (-1.10)

Tällä hetkellä näyttää siltä, että osakkeiden hinnat ovat alkaneet hieman tippumaan Helsingin pörssissä. Tämä on johtunut ainakin osittain osaripettymyksistä. TT:n listan pisteissä nämä asiat eivät vielä kovin paljoa näy. Muutenkin listan muutokset tapahtuvat suhteellisen hitaasti.

Ja vielä vastuunvapautuslause: En tiedä mistään mitään enkä anna sijoitusvinkkejä. TT:n lista on yhden henkilön tekemä lista seuraamistaan yrityksistä eikä edusta minkäänlaista absoluuttista totuutta sijoituskohteen hyvyydestä tai huonoudesta!

3-vuotisvertailu TT:n lista vs Balancen lista 11.11.2011-11.11.2014

Tämä vertailu on tehty yhden ainoan päivämäärän listojen osalta, joten se ei edusta mitään tarkkaa totuutta listojen paremmuudesta. Kaikkia listoja tulkitaan eri tavoin ja näiden kahden listan tulkitseminen voi tapahtua eri tavoin. Tämän vuoksi on vaikeaa sanoa tarkemmin kuinka hyviä apuvälineitä ne ovat. Tällä hetkellä näyttää siltä, että yhdellä otoksella katsottuna Balancen lista on toiminut paljon paremmin kuin omani. Omani parametrit ovat tosin hieman muuttuneet kolmessa vuodessa, mutta merkittävää eroa niissä ei pitäisi olla. Seuraavassa listavertailu kymmenen parhaan pisteitä saaneen osalta:

TT
1.N.Renkaat 26.95€ osingot 4.10€ nyk 22.00€ yht -3.2%
    2Vacon 17.58€ osingot 1.65€ nyk 33.75€ yht 101.3%
    3Affecto 2.47€ osingot 0.43€ nyk 2.95€ yht 36.8%
    4Kone 20.73€ osingot 3.98€ nyk 35.18€ yht 88.9%
    5Okmetic 4.92€ osingot 0.87€ + p.oman pal 0.07€ nyk 4.57€ yht 12.0%
    6Basware 18.49€ osinko 0.87€ nyk 40.13€ yht 121.7%
    7Metso 28.93€ osingot 4.70€ nyk 25.50€+Valmet 8.50€ yht 33.8%
    8PKC 11.53€ osingot 2.00€ nyk 15.15€ yht 48.7%
    9Digia 3.02€ osingot 0.10€+p.oman pal 0.2€ nyk 3.11€ yht 12.9%
    10YIT 11.44€ osingot 2.05€ nyk 5.515€+ Caverion 6.60€ yht 23.8%
    AVG 48.2% 13.9% per annum
Balance

  1. Orion 14.62€ osinko 3.85€+0.12€ nyk 27.58€ yht 149.8%
  2. YIT 11.44€ osinko 2.05€ nyk 5.515€+6.60€ yht 23.8%
  3. Sampo 19.64€ osinko/% 4.20€/6.1% nyk 38.04€ yht 115.1%
  4. UPM 8.44€ osinko/% 1.80€/7.1% nyk 12.56€ yht 70.9%
  5. Stora Enso 4.43€ osinko/% 0.90€/6.8% nyk 6.605€ yht 69.4%
  6. Sponda 3.12€ osinko/% 0.51€/5.1% nyk 3.56€ yht 30.4%
  7. Nordea 6.12€ osinko/% 1.03€/4.2% nyk 9.985€ yht 80.0%
  8. Huhtamäki 8.46€ osinko/% 1.59€/5.4% nyk 19.72€ yht 151.9%
  9. PKC 11.53€ osinko/% 2.00€/5.2% nyk 15.15€ yht 48.7%
  10. Tieto 12.02 osinko/% 2.48€/6.2% nyk 20.31€ yht 89.6%
    AVG 79.4% 21.5% per annum
OMXH Capped kolmessa vuodessa:
    Omxh Capped 4917.52 (11.11.2014)
    omxh Capped 3607.07 (11.11.2011)
    Kolmessa vuodessa 36.3%: 10.9% per annum ilman osinkoja.


Kuten luvuista nähdään niin todennäköisesti jopa painorajoitettu Omxh Capped indeksi on toiminut paremmin kuin omani kolmessa vuodessa, kun lasketaan osingot mukaan. Kolme vuotta on vielä lyhyt aika, joten johtopäätöksiä ei voi kovin hyvin tehdä. Tällä hetkellä tosin näyttää kannaltani huonolta. Jätän tämän asian lukijoiden kommentoitavaksi ja katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Pelkästään tällaisten vertailujen pohjalta ei pidä tehdä sijoituspäätöksiä. Edellisessä kirjoituksessani mietin asiaa laajemmin, joten kannattaa palata siihen mikäli asia kiinnostaa enemmän.
Huomenna olen sijoitusmessuilla, joten saa tulla vetämään hihasta mikäli haluaa antaa henkilökohtaista palautetta. TT:n lista siirtyy piksu.netin sijoitusblogiin tämän viimeisen kerran jälkeen. Laitan toki linkin sinne blogiini.


- Tommi T

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lokakuu2014 Cash +330€ Salkku -4.8%

Vihdoinkin plussalla. Pitkä putki miinuksella on vihdoin ohi ja ihan odotetusti. Enemmänkin olisi voinut itsestään puristaa irti, mutta pakko tähänkin on olla tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja pyrin myös jatkossakin pysymään nollan oikealla puolella. Tällä hetkellä näyttää siltä, että näin tulee käymään seuraavat noin puoli vuotta, mutta aina voi tulla joitakin yllätyksiä.

Minulla ei ole liikaan tyytyväisyyteen varaa, koska menoni olivat hieman odotettua suuremmat. Tämä johtui lähinnä siitä, että onnistuin hukkaamaan hieman ylimääräistä rahaa mm. päivittäistavaroiden ostoon. Marraskuussa on odotettavissa hieman pienemmät kulut, mutta suurta eroa lokakuuhun ei ole tulossa muuten kuin sen takia, että marraskuun alussa ostan matkakortin jouluun saakka. Päivittäisostosten ja matkakortin lisäksi minulla ei ole tiedossa suurempia menoja marraskuussa. Ensi viikolla käyn tosin pitämässä itseni kanssa palaveria, jossa päätän tulevan kirjani sisällöstä tarkemmin. Tähän menee suurin osa marraskuun huvibudjetistani.

Tulojen suhteen lokakuuni oli odotettu eli tienasin kutakuinkin juuri sen verran kuin olin ajatellutkin. Olisin mahdollisesti voinut tienata hieman enemmän, mutta en merkittävästi. Tienausintoani rajoitti ensimmäinen flunssani joka veti olon aika lailla veteläksi. Marraskuun tuloni oletan noin sata Euroa pienemmiksi kuin lokakuussa, koska aion saada kirjani julkaisuvalmiiksi sen aikana. Kirjasta lisää myöhemmin. Omien laskujeni mukaan olisin marraskuussa plussalla noin 100€:a.

Osakemarkkinoilla tuli lunta tupaan erityisesti Outotecin takia, mutta en voi pitää sitä mitenkään suurena yllätyksenä. Yhtiö joutuu saneeraamaan lisää mikä ei ole minulle suuri yllätys. Kiinteät kulut ovat yrityksellä liian suuret ja niitä on tarkoitus vähentää 45 miljoonalla eurolla. En tiedä onko tämä riittävästi. Yrityksellä on vieläkin liikaa työntekijöitä ja ne ovat keskimäärin kalliimpia kuin kilpailijoista esimerkiksi Metsolla. Suoraan näitä lukuja ei voi verrata, mutta jonkinlaisia asioita ne kertovat. Tällä hetkellä pidän omia sijoituksiani kyseiseen yritykseen kysymysmerkkinä, koska yritys ei ole mielestäni reagoinut riittävän nopeasti muutoksiin tilausvirroissa. En aio hätiköidä, joten tällä hetkellä en tee vielä mitään. PKC Groupin osavuosikatsaus ei sisältänyt minulle suuria yllätyksiä, vaikka markkinat reagoivatkin yllättävän positiivisesti. Osasyy tähän oli varmasti rankka pudotus osakekurssissa ennen osaria.

Henkilökohtaisessa elämässä ei tapahtunut mitään mullistavaa, joten siitä on aika vähän kerrottavaa. Suurin osa ”ylimääräisestä” vapaa-ajastani meni kirjaprojektiini joka eteni erittäin hyvin eteenpäin. Koelukijoiltani sain hyvää palautetta, jota olen hyödyntänyt saadakseni tehtyä paremman kirjan. Koelukijani ovat paljastaneet joitakin puutteita joita olen yrittänyt korjata. Suurimpana näistä on abstraktien asioiden konkretisointi. Tämä on yllättävän haastavaa, mutta uskon pystyväni siihen. Toinen asia mihin pitää keskittyä on se, että tekee kielestä sujuvampaa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen mitä olen tähän asti saanut tehtyä. Aina on toki varaa parantaa, mutta joka päivä kun oppii uutta niin kaikkea ei voi yhteen kirjaan laittaa. Tämän vuoksi en enää aio lisätä kirjaan sisältöä enää ollenkaan vaan yritän saada vanhaa muokattua paremmin ymmärrettäväksi. Kirja on tarkoitus julkaista viimeistään joulukuun puolessa välissä. Tarkemmat tiedot laitan heti jakoon, kun tiedän ne itsekin.

Mites teidän lokakuu meni?

-TT

perjantai 8. elokuuta 2014

Ylijäämä luo vapautta

Kädestä suuhun eläminen ei ole järkevää, vaikka haluaakin maksimoida oman elämänlaatunsa tässä ja nyt. Jatkuva ylijäämän teko parantaa jokaisen mahdollisuuksia tehdä itselleen parhaita mahdollisia valintoja jopa hyvin lyhyellä aikavälillä, vaikka monista ihmisistä säästäminen heikentää mahdollisuuksia nauttia elämästä.

En tarkoita ylijäämän hankkimisella pilkunnussimista ja säästämistä kaikissa asioissa. Tarkoitan sillä kohtuullista rahasummaa omiin tuloihin nähden. Tämä kohtuullinen rahasumma on tietysti yksilöllinen asia eikä kenellekään voi kukaan toinen ihminen sanella sopivaa määrää. Minulle esimerkiksi se voi tarkoittaa kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen prosenttiin keskimäärin kuukausittain. Tämä määrä taas heittelee erittäin paljon, koska tulojeni määrä vaihtelee hyvin paljon vuodenajasta riippuen. Esimerkiksi alkuvuodesta rahaa kuluu keskimäärin hieman vähemmän tuloihin nähden ja kesällä sitten saattaa kerääntyä alijäämää. Loppuvuodesta saan tätä ylijäämää taas lisää kuten alkuvuodesta. Tämäkin asia vaihtelee vuosittain, koska minä saatan tehdä joitakin impulsiivisia valintoja silloin, kun minulla on siihen varaa. Esimerkiksi tänä vuonna minä olen viimeiset kuukaudet viettänyt ilman tuloja, joten sitä alijäämää on päässyt kerääntymään. Tätä ei tapahdu joka vuosi. Tämä on itseasiassa ensimmäinen kesä kun minulla menee näin pitkään ilman tuloja. Hetkelliset heilahtelut eivät ole olennainen asia vaan jatkuvan ylijäämän tuottaminen pidemmällä aikavälillä. Jokaiselle tulee nimittäin välillä ylimääräisiä kuluja ja repsahduksia.

Ylijäämä mahdollistaa monia asioita joita ei ilman sitä voi tehdä. Esimerkiksi minun Puolan kirjoitusreissuni ei olisi koskaan onnistunut mikäli olisin elänyt kädestä suuhun eli ilman ylijäämää. Kun mietimme mitä ylellisyyksiä meillä voi olla niin vapaus toteuttaa itseään on yksi niistä. Tämä ei ole kaikille itsestäänselvyys. Jotkut tietysti toteuttavat itseään töissään ja silloin he voivat laittaa kaikki tienatut rahat haisemaan ilman tätä tarvetta. Omien huomioideni mukaan tämä on enemmän harvinaisuus kuin tosiasia. Tämä asia on sääli, koska meillä on vain yksi elämä. Aikaa emme myöskään saa koskaan takaisin vaikka haluaisimme. Monesti tämä täysillä eläminen pilaa mahdollisuudet nauttia elämästä vähänkään pidemmällä aikavälillä ja sitä ”kaikki tässä nyt ja heti” ihmiset eivät tajua. Mielestäni ihmiset eivät arvosta vapauttaan valita riittävästi, mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Tämäkin asia on sellainen, että jokaiselle sopii eri asiat. Tästä huolimatta olen varma siitä, että ylijäämän tuoma valinnanvapaus on tärkeää suurimmalle osalle ihmisistä.

Se miten hankkii jatkuvan ylijäämän on jokaisen henkilökohtainen asia. Toiset tykkäävät mieluummin kuluttaa vähemmän kuin panostaa lisätuloihin. Paras vaihtoehto on minusta molemmat, mutta jollekin se voi olla vain toinen edellämainituista asioista. Suomessa tämä ei verottajan vuoksi ole niin yksinkertainen asia eli toisin sanoen lisätulojen tekeminen on yhteiskunnan mielestä paha asia jota pitää rokottaa. Kultainen keskitie on mielestäni hyvä vaihtoehto, vaikka itse tykkään maksimoida toimeni. Tämä tarkoittaa monesti äärimmäisyyksiin menemistä. Tätä en pidä suositeltavana muille, koska se tarkoittaa yleensä sitä, että äärirajoille meno on vaarallista. Olen pyrkinyt tällaista asennoitumista hieman vähentämään, mutta se on sisäänrakennettu ominaisuuteni. Tapa jota käyttää ylijäämän luomiseen ei ole tärkeää. Pääasia on riittävän ylijäämän tuottaminen jatkuvasti pidemmällä aikavälillä. Siihen on sen verran monia keinoja etten niitä ala tässä läpi käymään

Jos johonkin haluaa rahallisesti tähdätä niin ylijäämä on paras vaihtoehto. Se on paljon parempi idea kuin rahan säästäminen johonkin kalliiseen status-symboliin jonka arvo tippuu heti sen jälkeen, kun se on maksettu. Vapaus valita voidaan luoda lähinnä ylijäämällä. Sillä miten tämä vapaus on saatu aikaan ei ole niin suurta väliä. Kaiken kaikkiaan tämä ylijäämä on aliarvostettu juttu, vaikka monet sitä hieman tekevätkin. Hyvin pienillä määrillä tuloihin nähden ei juuri saa mitään muuta aikaiseksi kuin paremman omatunnon. Riittävä ylijäämä on ainut tapa luoda todellinen valinnanvapaus itselleen. Jos ette ole aikaisemmin luoneet minkäänlaista ylijäämää itsellenne niin aloittakaa sen kerääminen pienin askelin. Sitä määrää voi nostaa asteittain suuremmaksi. Jos yrittää ahnehtia liikaa liian nopeasti niin se tulee epäonnistumaan.

Tässä vähän miettimistä teille viikonlopuksi,

-TT

tiistai 22. huhtikuuta 2014

8. Askel Ajattele mitä korkoa korolle ilmiö merkitsee sinulle

Ennen kuin menen kahdeksanteen askeleeseen niin lienee syytä mainita, että edelliset askeleet löytyvät seuraavista linkeistä:

1.Askel
5.Askel
6. Askel
7. Askel

Korolle korkoa ilmiö on meille jokaiselle omia rahojaan hoitavalle tärkein matemaattinen tosiasia. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea pidemmän aikavälin taloudelliseen menestykseen. Se on myös yksi iso syy miksi monet kärsivät taloudellisista vaikeuksista. Jokaisen on syytä miettiä itse mitä se tarkoittaa hänelle itselleen. Minulle itselleni, sillä on merkitystä lähinnä pitkällä aikavälillä ja silloin on kyse sijoitusmenestyksestä.

Alapuolella olevassa graafissa olen kuvannut neljää eri vaihtoehtoa tulevalle neljällekymmenelle vuodelle. Lähtösumma on yksi Euro tässä tapauksessa. Ensimmäinen ja ainoa alaspäin menevä käyrä on kahden prosentin inflaatio. Toinen viiden prosentin tuottokäyrä kuvaa keskimääräistä 7%:n reaalituottoa josta on vähennetty keskimäärin 2%:n hallinnointipalkkiot. Tämä hallintopalkkio on arvio keskimääräisistä kuluista vuosien varrella. Seuraava käyrä kuvaa indeksirahastoja joihin sovellan 0.6%:n keskimääräisiä kuluja. Viimeinen ja selkeästi muista eroava käyrä kuvaa 10%:n reaalituottoa. Tämä tarkoittaa allekirjoittaneelle kovaa tavoitetta pidemmällä aikavälillä. Mikäli siihen ei pysty tekemällä itse sijoituksensa kannattaa keskittyä indeksisijoittamiseen joka on vähävaivaista ja helppoa.




Kuten käyristä näkee niin korkoa korolle ilmiöllä on suuri merkitys varsinkin pidemmällä aikavälillä. Mitä nuorempi olet sitä enemmän hyötyä siitä on. Mitä vanhemmaksi tulet sitä vähemmän siitä ehdit hyötyä mikäli aloitat myöhään. Tämä sama ilmiö pätee myös velkoihin ja sen haitat ovat isot mikäli sen antaa pyöriä täydellä teholla koko ajan. Mieti siis itse ikääsi ja rahatilannettasi ja tee johtopäätökset siitä mikä tapa hyödyntää tätä ilmiötä on sinulle paras juuri tällä hetkellä. Perusperiaatteena pitää olla se, että kovakorkoisimmat velat ovat tärkeimpiä lyhennettäviä, jotta korkoa korolle ilmiö ei pääse tekemään kovaa tuhoa rahatilanteeseesi.

Hyvää viikonjatkoa!

-TT