Näytetään tekstit, joissa on tunniste Outotec. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Outotec. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuu 2016 Cash +190€ Salkku -4.5%

Helmikuussa menin eteenpäin. Voin olla tyytyväinen, koska koulujen talvilomat vähentävät allekirjoittaneen tienaamista. Menin eteenpäin myös henkilökohtaisessa elämässä, jossa jatkoin itseeni sijoittamista. Kirjoittaminen sujui kutakuinkin odotetusti. Henkilökohtaisessa elämässä helmikuu meni lähinnä rutiineja suorittaessa.


Tulot ylittivät hieman odotukset, menot oliva hieman pienemmät


Helmikuu on kuukausi, jolloin tuloni ovat normaalia pienemmät hiihtolomien vuoksi. Tällä kertaa ne eivät juuri vaikuttaneet tuloihini. Olin tyytyväinen suorituksiini ja pysyin terveenä läpi kuun. Maaliskuussa on pääsiäisen vuoro sotkea suunnitelmiani. Odotan tulojeni olevan helmikuuta pienemmät. Tällä hetkellä näkyvyyteni on maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Olen siksi joutunut tekemään lähinnä valistuneen arvauksen maaliskuun tuloistani. Helmikuun menoissa oli yksi yllätys. Tämä pieni lasku tuli työvälineideni korjauksen vuoksi. Menojen nousu tasoittui yksittäisen menon siirtyessä maaliskuulle. Muuten menoni pysyivät hallinnassani. Maaliskuu on ehkä kallein kuukauteni eikä nytkään näytä poikkeukselliselta. Pääsiäisen tulon vuoksi odotan saldoni olevan nollilla maaliskuussa, mutta se jääköön nähtäväksi. Yksi pakkaa sekoittava asia on se kuinka pitkän lipun ostan julkisiin kulkuvälineisiin kuun lopussa.


Helmikuussa Outotec-pettymys, seurauksena osakkeiden myynti ennätystappiolla


Helmikuussa virhesijoitukseni Outoteciin sai lopullisen päätöksen ja laitoin kaikki osakkeeni lihoiksi tilinpäätöstiedotteen jälkeen. Tein ennätystappioni. Tappioiden koko oli noin 60%:ia sijoitetusta rahasummasta. Hyväksyin virheeni pari vuotta liian myöhään. Seuraavassa muutama syy lyhyesti:


  • Toimitusjohtaja Korhosen kykyjen yliarvioiminen
  • Yrityksen tarinan ymmärtämisen puute eli syklisyyden rankka aliarvioiminen
  • Aivan liian pieni turvamarginaali, kun yrityksen arvoksi olin arvioinut 8.5€:a. Ostot tapahtuivat yli 7€:n hinnalla.
  • Allekirjoittaneen toiveet nopeammasta suunnanmuutoksesta vaikuttivat siihen kuinka kauan tappioiden myöntäminen itselleni kesti.
  • Yrityksen liiketoiminnan laadun vertailu pahimpia kilpailijoita vastaan unohtui kokonaan. Tällä hetkellä minusta näyttää siltä ettei se riitä. Voin olla väärässä, mutta teen sen vain omilla rahoillani.


Tällä hetkellä omistan vain PKC Groupin osakkeita ja kehittyvien markkinoiden ETF:iä. Lisäksi minulla on käteiskassa odottamassa mahdollisia sijoituksia. PKC Groupin tilinpäätös ei tuonut suuria yllätyksiä. Sen kvartaali on vuoden verran, joten suuria muutoksia ei tapahtunut. Yritys alkaa pikkuhiljaa päästä eroon Brasilian tuottamista tappioista. PKC:n liiketoiminta kehityy sen verran hitaasti ettei siitä ole juuri sanottavaa. Toivottavasti tämä alkaa näkyä osakekohtaisen tuloksen nousuna. Kehittyvistä markkinoista ei ole juuri muuta sanottavaa kuin se, että kuukausittaiset sijoitukset niihin jatkuvat. Tähtäin on vuosikymmenien päässä, joten tällä hetkellä ei voi toivoa kuin laskua, jotta saisin ostettua lisää halvemmalla.


Henkilökohtainen elämä rullaa tasaisesti eteenpäin


Helmikuussa ei tapahtunut yllätyksiä henkilökohtaisessa elämässä. Sain tavoittelemani opiskelutunnit täyteen. Blogini rullasivat kohtuudella eteenpäin ja sain tehtyä kaikki haluamani kirjoitukset. Toivottavasti pystyn samaan maaliskuussakin. Pysyin myös terveenä. Helmikuussa en tehnyt reissuja enkä viettänyt kokonaan vapaita viikonloppuja. Maaliskuussa teen lyhyen reissun Ruotsiin. Reissulla keskityn tekemään suunnitelman kolmannen kirjan tekemiseen. En tosin aloita sitä kuin vuoden loppupuolella, mutta minun tarvitsee selvittää mitä kaikkea pitää vielä opiskella ennen kirjan aloittamista. Muita suunnitelmia ei ole.

Näillä mennään mitä on,

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

tiistai 2. helmikuuta 2016

Tammikuu 2016 Cash – 95€ Salkku -5.0%

Tammikuu keskittyi lähinnä yhden henkilökohtaisen teeman ympärille, joka ei suoraan liittynyt raha-asioihin. Epäsuorasti kaikki liittyy kaikkeen, joten teeman vaikutusta raha-asioihin ei sovi vähätellä. Kuukausi ei sisältänyt suuria yllätyksiä rahan suhteen. Tulot olisivat voineet olla hieman suuremmat, koska jäin vähän miinukselle.

Menot hieman ennakoitua suuremmat ja tulot hieman pienemmät

Tammikuun menot olivat noin 50€:a suuremmat kuin odotin. Tämä johtui enimmäkseen siitä, että ostin uudet housut, joita oletin tarvitsevani vasta maaliskuussa. Tarvitsin niitä, koska tammikuun lopun lämpenevä sää teki tepastelun toppahousuissa harrastuksiin liian lämpimäksi. Ostin pöksyt, jotta pärjäisin suojasäässä, koska edelliset olivat menneet käyttökelvottomiksi. Lisäksi maksetut verot ylittivät hieman odotukseni. Kovin ihmeellisistä asioista ei ollut kyse. Tulot jäivät ennakoitua pienemmiksi lähinnä tammikuun ensimmäisen viikon vuoksi. Silloin ei ollut töitä juuri tarjolla, vaikka yritin niitä kyttäillä. Tämä selittää miinukset suurin piirtein. Helmikuulle odotan 100-150 euron ylijäämää. Helmikuulle tuli ylimääräisen yhtiövastikkeen maksu.

Pörsseissä turbulenssia

Pörssit tulivat alas tammikuussa. Itse seuraan lähinnä Yhdysvaltojen pörssejä, koska muun maailman pörssit seuraavat niitä enemmän tai vähemmän. En osaa ennustaa pörssien liikkeitä, mutta en pidä tätä yllättävänä, koska yritysten tulokset eivät vastaa osakkeiden hintoja. Pidemmällä aikavälillä kurssit seuraavat yritysten tuloksia. Kurssit voivat poiketa tuloksista jopa vuosia. Keskuspankkien painaessa rahaa myös kurssit nousevat varallisuus-efektin myötä. Omista sijoituksistani ei tullut suuria uutisia tammikuussa. En niitä odottanutkaan, koska tilinpäätöstiedot tulevat helmikuussa. Samalla tulevat arviot myös liiketoiminnan kehityksestä tälle vuodelle. Ne kiinnostavat minua enemmän kuin vuoden 2015 tulokset, koska ne ovat suurinpiirtein tiedossa.

Tammikuussa tuli hyviä uutisia

Vaikka tammikuu ei tarjonnut suurempia elämyksiä niin se on silti ollut yksi parhaimmista kuukausista viime vuosina. Viimeiset puoli vuotta ajatukseni ovat pyörineet enimmäkseen läheiseni taistelussa tappavaa tautia vastaan. Se on ollut henkinen rasite, jota on itsekin vaikea käsittää. Tammikuussa saimme hyviä uutisia ja sairaus on voitettu, ainakin toistaiseksi. Alkutilanne oli heikko, mutta erikoissairaanhoito on Suomessa erinomaista ja vaikeistakin sairauksista voi selvitä. Vielä tätäkin kirjoittaessani minusta tuntuu hieman epätodelliselta, että asia on kääntynyt hyväksi.

Lisäksi tilanne on saanut minut ymmärtämään jälleen kerran ettei minun kannata hukata aikaani turhiin asioihin. Aion myös keskittyä turhien asioiden tekoon entistä vähemmän ja sijoittaa aikaani enemmän osaamiseeni. Saavutin jälkimmäisessä tavoitteeni tammikuulle ja jatkan helmikuussa samoin. Tulokset näkyvät todennäköisesti myöhemmin. Kuukauden, parin työmäärät eivät kerro mitään, joten tulokset nähdään ehkä vuosien päästä. Jatkan samoilla ideoilla eteenpäin. Julkaisen blogejani vanhaan malliin ja keskityn oppimiseen. Seuraavan kirjan tekeminen saa odottaa hamaan tulevaisuuteen.

Näillä mennään,

-TT

maanantai 4. tammikuuta 2016

Joulukuu 2015 Cash -95€ Salkku -8.9%

Joulukuu ei sisältänyt suuria yllätyksiä, jos ei lasketa rahasummaa mikä meni joulun järjestämiseen. Ainoa asia mikä jäi tekemättä oli talvitakin osto. Henkilökohtaisessa elämässäni aloin hyödyntämään sijoita ensin itseesi filosofiaa ja onnistuin siinä.


Joulukuussa menot hieman odotettua suuremmat, tulot odotetut


Joulun järjestämiseen perheelle meni hieman enemmän rahaa kuin oletin, mutta muuten tulot ja menot olivat odotetut. Pohdin edellisessä kuukausikatsauksessa mille kuukaudelle laittaisin kolmen kuukauden matkalipuista tulevat menot ja ostin lopulta joulukuun viimeisenä päivänä lipun. Päätin sijoittaa viimeisen päivän osan joulukuulle ja loput matkalippuihin liittyvät menot tammikuulle. Tämän seurauksena tammikuun tulosta rasittavat helmi- ja maaliskuun matkaliput. Muuten menot tulevat olemaan normaalit mikäli en osta talvitakkia. En todennäköisesti osta vielä sitä, koska edellinen on kunnossa, vaikka se onkin huonossa hapessa. Mikäli se hajoaa niin on pakko investoida uuteen. Tulot ovat ekalta viikolta lähes nollissa, joten tähtään nollatulokseen tammikuussa. Tämä tarkoittaa kirivaihdetta tammikuun toiselle puoliskolle.


Sijoitusten suhteen joulukuussa ei juuri muutoksia


Vaikka sijoitusteni kurssit laskivat niin suurempia muutoksia yritysten ansaintakyvyssä ei tapahtunut. Tämä voi olla huonokin asia, mutta ilman suurempia uutisia ei ole syytä reagoida. Voi olla, että olen väärässä. Suurempia uutisia odottelen vasta helmikuulle mikäli tulosvaroituksia ei tule. Mielestäni arvostustasot ovat edelleen korkealla niin Suomessa kuin muuallakin, mikäli unohdetaan muutamat poikkeukset, jotka on vaikea hahmottaa. Tällä hetkellä en pysty siihen, mutta kärsivälliselle tulee uusia tilaisuuksia. Nyt keskityn keräämään pääomia, jotta löytyy sijoitettavaa, kun sopiva hetki tulee. Se on tärkein tehtäväni sijoittamisessa juuri nyt.


Sijoita ensin itseesi periaatteen käyttöönotto tapahtui joulukuussa


Monille tuttu maksa ensin itselle periaate toimii myös osaamiseen sijoittamisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että keskityn opiskelemaan uusia asioita ennen päivän muita toimia mikäli satun olemaan kotimaassa. Pidän tunneista kirjaa ja tavoitteeni on saada opiskeltua uusia asioita yhteensä viisisataa tuntia vuonna 2016. Viisisataa tuntia tekee noin neljäkymmentä tuntia kuukaudessa. Pidin joulukuussa viikon loman sekä kirjoittamisesta että opiskelusta. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun onnistuin siinä. Viikon lomasta huolimatta opiskelutunteja tuli 33. Samaa päivävauhtia vetämällä pääsen tänä vuonna tavoitteeseen. Tämän enempää en tuntimääriä julkaise ennen ensi vuoden loppua ellei jotain tapahdu. Tavan luominen on hyvällä mallilla, mutta pysyvä se ei vielä ole.


Suosittelen jokaista huolehtimaan ensin itsestään, koska omien asioiden ollessa kunnossa on helpompi auttaa muita. Itseensä sijoittaminen kannattaa aloittaa ensin, vaikka heräämällä varttia normaalia aiemmin. Tämä ei ehkä onnistu lapsiperheissä, joten kannattaa opiskella vaikka työmatkalla mikäli on muiden kyydissä. Opiskelemalla viisitoista minuuttia päivässä pääsee jo hyvin alkuun. Ensin itsestään huolehtimista voi käyttää hyödyksi myös työnteossa ja muissa raha-asioissa. Älkää unohtako näitä kahta asiaa.


Henkilökohtaisesta elämästä lyhyesti sen verran, että tammikuun puolivälin jälkeinen viikko kertoo missä sen suhteen mennään. Tarkempaan en halua tässä vielä avautua.


Tällä kertaa kuukausikatsaus on lyhyempi, koska on vähän sanottavaa.


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuu 2015 Cash +220€ Salkku +8.1%

Myös marraskuu sujui yllätyksettömästi. Mitään suurta ja ihmeellistä ei tapahtunut, jos ei lasketa mukaan ”trilogiani” viimeisen osan lähtölaukausta. Tämä ei ollut hirveä yllätys, mutta ehkä suurin yllätys oli se, että aloitin uusimman projektini näinkin nopeasti edellisen loppumisen jälkeen. Joulukuusta tulee ennalta-arvaamaton, koska minulla on tällä hetkellä kulupuolella yllättävän monta liikkuvaa osaa.


Marraskuun menot ja kulut odotetut, joulukuu epäselvempi


Marraskuun budjetoidut menoni heittivät vain siinä mielessä, että siirsin parturikäyntini joulukuulle. Yleensä menen parturiin, kun hiukseni häiritsevät harrastuksiani ja jostain syystä tällä kertaa niin ei ole vielä käynyt. Todennäköisesti käynti siirtyi noin pari viikkoa. Ylijäämäni ylitti tästä syystä arvioidun aika lailla parturikäynnin verran. Muuten kuluni osuivat suunnilleen budjetoituihin summiin. Sen sijaan joulukuun menot ovat enemmän hämärän peitossa. Niihin minulla on kaksi syytä: Ensimmäinen on se, että talvitakkini tarvitsee päivitystä. Se on lähes hajoamispisteessä. Tällä hetkellä säät ovat niin leutoja ettei uuden hankkiminen ole juuri nyt ajankohtainen asia. Toinen syy on yli 6%:ia kallistuvat kuukausiliput 1.1. Saatan ostaa tästä syystä joulukuun viimeinen päivä useamman kuukauden lipun, jotta säästän hieman rahaa. Tämä voi tehdä lisämiinuksia joulukuulle monia satasia, mutta tämä asia vaatii harkintaa. Oletan joulukuun olevan miinuksilla 100-500€:a, joten arvio on summittainen.


Outotec teki odotetun päätöksen lisäsäästöistä


Vähän marraskuun puolivälin jälkeen tuli Outotecilta päätös 70 miljoonan euron kustannussäästöistä kiinteistä kuluista vuositasolla. Pidän tätä päätöstä odotettuna, mutta hieman myöhäisenä. Johto olisi voinut reagoida aikaisemmin, koska kiinteät kulut ovat lähiaikoina kasvaneet turhaan, vaikka liikevaihto on laskenut. Osasyynä tähän oli palveluliiketoimintojen kasvanut osuus, mutta sekään ei selitä kaikkea. Outotecin raju kurssinousu marraskuussa oli minulle yllätys saneerausuutisesta huolimatta. Tällä hetkellä Outotec on salkussani ja pysyy. Muuten sijoituksistani ei ole juuri mainittavaa marraskuulta. Yleinen kurssitaso on korkea pörsseissä ympäri maailmaa. Poikkeuksia tietysti on, mutta resurssini ei riitä kaiken seuraamiseen, joten en ole harkinnut muutoksia salkussani vähään aikaan. Keskuspankit pitävät kurssit korkealla vielä jonkin aikaa. Niidenkään mahdollisuudet manipuloida rahoitusmarkkinoita eivät ole ikuisia, joten ennemmin tai myöhemmin kurssit laskevat järkeville tasoille.


Trilogian viimeisen osan valmistelu starttasi


Trilogia on hieman tyhmä kuvaus kolmelle erilliselle kirjalle, mutta käytän sitä siitä huolimatta. Sain motivaationi kolmannen kirjan tekemiseen yllättävän nopeasti toisen kirjani julkaisun tyhjän olon jälkeen. Todellisuudessa olen vielä kaukana kirjoittamisen aloittamisesta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että siihen menee vielä ainakin vuosi. Aloitin marraskuussa ”opiskeluni” kirjaa varten ja tällä hetkellä kahlattavana ja hankittavana on vielä kasoittain materiaalia. Tämän kaiken sulatteluun kuluu aikaa. Tätä kaikkea varten olen ottanut uuden ajattelumallin: ”sijoita ensin itseesi” käyttöön.


Ajattelumalli on yksinkertainen: Keskityn vähintään tunnin heti aamutoimien eli aamukahvin ja -puuron nauttimisen jälkeen opiskelemiseen. Suosittelen sinulle samaa, mutta pienemmässä mittakaavassa mikäli sinulla on säännölliset työajat. Voit aloittaa vartilla eli laittamalla herätyksen varttia normaalia ennen. Pienten lasten ollessa mukana kuvioissa tämä on haasteellista, mutta lapsettomille tämä on hyvä idea. Olen vasta aloittanut muodostamaan tapaa, joten se ei ole automatisoitunut. Opiskelu sisältää haastattelujen katsomista ja lukemista. Kolmas kirjani tulee keskittymään sijoittamiseen. Tarkempaa tietoa en vielä anna, koska olen vasta alkuvaiheessa. En tee tätä vain kirjaa varten vaan keskityn siihen, että olen muutaman vuoden päästä paljon viisaampi kuin nyt. Onnistuminen jääköön nähtäväksi.

Päätän kuukausikatsaukseni tähän mainitsemalla, että kaksi ensimmäistä kirjaani ovat tarjouksessa pari seuraavaa viikkoa,

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

Kaksi ensimmäistä kirjaa tarjouksessa 1.12-15.12 välisenä aikana 20€:a/kpl


Tilaa pukinkonttiin luettavaa:

Vähemmän on Enemmän ja Raha: Rengistä Isännäksi kirjat tarjouksessa 1.12-15.12.

Tarjouskirjoja on allekirjoittaneella myynnissä rajallinen määrä mikäli kirjat on tarjoitus saada jouluksi perille.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Lokakuu2015 Cash +215€ Salkku +3.6%

Lokakuu oli yllätyksetön kuukausi. Tämä ei automaattisesti ole hyvä tai huono asia. Tällä kertaa pidän sitä hyvänä asiana, mutta jonkun muun mielestä asia on toisin. Alan pikkuhiljaa päästä taas plussalle kuukausittain, kuten pitääkin. Tällä hetkellä suunta on hyvä, mutta asiat voisivat olla paremmin. En silti valita asiasta.


Lokakuun menot ja tulot odotettuja


Lokakuussa minulla ei ollut merkittäviä heittoja budjetoitujen menojen, tulojen ja omien arvioideni välillä. En odota muutosta marraskuullekaan, mutta se jääköön nähtäväksi. Marraskuun menot näyttävät suunnilleen samoilta kuin lokakuussakin. Joudun tosin maksamaan vuosittaisten vakuutuksieni toisen osan, joten marraskuun menot ovat sitä myötä hieman suuremmat kuin lokakuussa. Lisäksi joudun varmaan leikkauttamaan kuontaloni, joten menoni kasvavat senkin myötä hieman. Odotan marraskuun tuovan minulle noin 100-200€:a ylijäämää. Tämä arvio on tehty ilman kirjamyyntiä, koska ne ovat minulle ennustamattomia tuloja enkä budjetoi niitä lukuunottamatta lokakuussa tehtyjä myyntejä, joista on rahat vielä saamatta.


PKC Group ja Outotec tuottivat tulospettymykset kolmannella kvartaalilla.


PKC:n tulospettymys oli pienempi kuin Outotecin. PKC on muutosvaiheessa. Sen pitää saada tehtyä tuotannonsiirtonsa halvempiin maihin loppuun. Brasilia tulee jatkumaan sen murheenkryyninä hamaan tulevaisuuteen saakka, vaikka sen tuottamat tappiot tulevat varmasti pienenemään. PKC:n liiketoiminnan kvartaalina voi pitää noin vuotta. Lyhyen aikavälin tuloksilla on vähän tekemistä varsinkin johdinsarjojen kanssa, koska yhden uuden kuorma-automallin johdinsarjan sykli on 5-7 vuotta. Uuden asiakkaan kanssa alkaa rahaa vaihtamaan pitkän ajan kuluttua.


Outotecin ongelmana on kaivosalan investointien vähäisyyden lisäksi kiinteiden kustannusten nouseminen. Niiden ei pitäisi juuri nousta ilman liikevaihdon kasvua. Panostukset palveluihin tosin nostavat kiinteitä kustannuksia, mutta samaan aikaan muiden liiketoimintojen kiinteiden kulujen pitäisi laskea mikäli niiden liikevaihdotkin laskevat. Toimitusjohtaja Korhonen ei ole saanut näitä kustannuksia kuriin, joten hänen pitää lähteä mikäli niihin ei tule muutosta. Outotecin liiketoiminta on muuttumassa pikkuhiljaa. Se tulee mitä ilmeisimmin entistä enemmän keskittymään ympäristöliiketoimintaansa ja uusiutuvien luonnonvarojen tuomiin mahdollisuuksiin. Tämä siirtymä on hidas. Uskon sen nostavan yrityksen katteita pidemmällä aikavälillä.


Kirjan valmistuminen jätti tyhjän olon


Toisen kirjani valmistuminen jätti jonkinlaisen henkisen vajeen. Tällä hetkellä minulla ei ole uutta projektia tiedossa. Todennäköisesti käännän edelliset kirjani Lontoon murteelle ennen kuin aloitan mitään uutta. Tarvitsen vähintään vuoden seuraavan kirjan aloittamiseen. Minulla on jonkinlainen idea asiasta, vaikka minulla ei tarkempaa suunnitelmaa vielä olekaan. Tällä hetkellä aikani kuluu uusien asioiden opetteluun. Pyrin käyttämään vähintään tunnin päivässä tehokkaasti ilman häiriöitä uusiin asioihin. Pyrin muodostamaan tästä tunnin käytöstä päivittäisen tavan. Tällä hetkellä olen vasta aloittamassa asiaa, joten saa nähdä miten minä onnistun siinä.


Jatkan blogieni kirjoittamista. Tähtään edelleen yhteen kirjoitukseen viikossa. Pyrin kirjoittamaan pari kertaa kuukaudessa piksu.netin blogiini. Tämä on mielestäni hyvä määrä sijoittamisesta, koska siitä kirjoittaminen vaatii enemmän perehtymistä kuin muista aiheistani.


Yksityiselämässä ei muutoksia


Tällä hetkellä yksityiselämässäni ei tapahdu oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Läheiseni sairastaessa olen tosin jättänyt alkoholin kanssa läträämisen minimiin. Pidän tätä hyvänä ja tarpeellisena ratkaisuna, koska henkinen kuormani on tämän asian myötä kasvanut suureksi. Asian käsitteleminen on helpompaa, kun ei hanki lisäkuormaa itselleen. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, mutta tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Yksi tärkeä opetus minkä olen saanut on se, että kukaan ei ole kuolematon. Tämä on tosiasia, jota emme pääse pakoon. Tämä on myös se tosiasia, jota suurin osa meistä ei oikein ymmärrä. Tämä asia unohtuu myös minulta tasaisin väliajoin.


Tämmöstä tällä kertaa,


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

torstai 1. lokakuuta 2015

Syyskuu 2015 Cash +100 Salkku – 13.5%

Syyskuu sujui melkein suunnitelmien mukaan. Pari ensimmäistä viikkoa meni vielä paremmin. Tämän jälkeen tuli pikkuinen takaisku, jonka myötä tein kirjaani enemmän kuin aiemmin kuvittelin. Tämän vuoksi sain sen valmiiksi loppukuusta. Tämä on suurin syy sille miksi ylijäämäni jäi arvioitua pienemmäksi.


Menot ja tulot


Tuloni olisivat voineet olla suuremmat, mutta jouduin parin ensimmäisen viikon jälkeen himmailemaan ruumiini vuoksi. Tästä syystä jäi tienaamatta 100-200€:a. Menot olivat käytännössä odotetut lukuunottamatta kirjani painatuksesta tulevia kuluja, joita odottelin vasta lokakuulle. Tämän vuoksi ylijäämäni jäi syyskuulta pienemmäksi kuin olin etukäteen arvioinut. Lokakuussa minulla ei ole mitään erityisiä menoja, joten odottelen tulojen pysyvän suunnilleen samoina kuin syyskuussa lukuunottamatta kirjamyynnistä tulevia tuloja, jotka ovat minulle tällä hetkellä hämärän peitossa. Tämän seurauksena myös tulevat ylijäämäni ovat arvaamattomat. Ilman kirjamyyntiä voin olettaa ylijäämäni olevan 100-200€:a.


Pörsseistä lisää ilmoja pois


Pörssit ovat laskeneet hieman lisää. Omat osakkeeni reilusti. En ole siitä huolimatta myynyt enkä myy. Voisi tietysti olla viisaampaa tai sitten ei. Omat osakkeeni ja rahastoni ovat nappikauppaa. Niihin en kiinnitä tällä hetkellä yhtä paljon huomiota kuin siihen kuinka saan pidettyä itseni joka kuukausi ylijäämäisenä. Outotecin osakkeet olivat pahimmassa laskussa raaka-aineiden hintojen tippuessa. Mitään muita uutisia yrityksestä ei tullutkaan syyskuussa. Tulosvaroituksen puuttumista pidän hyvänä asiana, mutta se voi tietysti tulla vielä myöhemminkin. Itse näen osakurssien tulevan alas vielä jatkossakin, koska ne ovat omien laskujeni mukaan vielä yliarvostettuja. Tämä johtuu lähinnä keskuspankeista, jotka ovat pumpanneet markkinoille likviditeettiä liian paljon ja liian pitkään. En tietystikään usko, että sinun täytyy olla samaa mieltä kanssani. Tee itse omat johtopäätöksesi äläkä usko minua.


Raha: Rengistä Isännäksi kirja julki ja myyntiin huomenna perjantaina 2.10


Tätä kirjoittaessani tilanne näyttää siltä, että saan viimeistään huomenna perjantaina kirjat kotiini, joten pääsen myymään niitä samalla. Varmaa tämä ei tietysti ole ennen kuin kirjat ovat turvallisesti hallussani. Kirjan hinta on 25€:a minun kautta tilattuna. Tarkemmat tiedot laitan huomenna. Kirjan loppuviimeistelyt ovat aika tuskallisia, kun pitää lähinnä keskittyä tarkastamaan omia laskujaan, tekstejään, jne. Itse kirjoittaminen on parasta tällaisessa projektissa materiaalin lukemisen lisäksi. Vaikka bloggaaminen on hyvä tapa tuoda ajatuksiaan esille niin kirjan tekeminen ainakin minun tapauksessani selkiyttää asioita vielä enemmän.


Tällä hetkellä olo tuntuu aika tyhjältä, koska yhtä suuria projekteja ei minulla ole vähään aikaan edessä kahden kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen lisäksi. En tiedä milloin veri vetää uuden projekti pariin, mutta en todennäköisesti aloita uuden kirjan tekemistä vähään aikaan. Sen sijaan minun on tarkoitus kääntää Lontoon murteelle kirjani. En tiedä kuinka kauan siihen menee enkä milloin aloitan projektini. Vasta kääntämisen jälkeen voin harkita uuden kirjan tekoa. Todennäköisesti se voisi keskittyä vain sijoittamiseen, mutta en ole varma tulenko koskaan kirjaa tekemään.


Henkilökohtainen elämä rullaa normaalisti eteenpäin


Ruumis on tosin osoittanut merkkejä hajoamisesta. Yritän pikkuhiljaa tiputtaa painoani, jotta ruumiskin kestäisi paremmin fyysiset rasituksensa. Vaikka en ole oikeastaan juurikaan lihonut viimeisten vuosien aikana niin nyt alkaa tuntumaan siltä ettei ruumiini kestä enää samanlaista painoa kuin aiemmin. Reissuja ei juuri ole tiedossa. Vietän tosin pari päivää Tampereella ensi viikon alussa. Ajattelin pitää Tampereella jonkinlaisen tapaamisen blogistani/kirjoistani kiinnostuneille tiistaina. En vielä tiedä asiasta sen tarkemmin. Otan kaikki ehdotukset vastaan ja kertoilen sitten tarkemmin aikatauluista lähempänä tiistaita.


Eipä muuta tällä kertaa,


Huomenna tulee tarkemmat tiedot uudesta kirjastani ja kuinka sen voi hankkia itselleen.

-TT

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Heinäkuu 2015 Cash -275€ Salkku -0.7%

Lunta tupaan ja pahasti. Tällä kertaa turpiin tuli henkisesti ja arvioni mukaan kyse on elämäni toiseksi pahimmasta takaiskusta faijani kuoleman jälkeen. Takaiskun seurauksena olen joutunut ajattelemaan entistä tarkemmin sitä mikä on oikeasti tärkeää. Talousasiat menivät sen sijaan lähes odotetusti. Bloggaamiseen on tulossa muutoksia, mutta siitä lisää katsauksen lopussa.

Tulot ja menot yhtä poikkeutta lukuunottamatta odotetut

Kuun alkupuolella tulleen takaiskun johdosta jouduin ostamaan kuukausilipun julkisiin kulkuvälineisiin, minkä seurauksena minulta meni ylimääräinen satanen. Odotin kahtasataa miinusta, mutta sitä tulikin enemmän. Miinuksen suuruus on osin riippuvainen siitä, että maksoin paljon enemmän veroja. Tämä siitä syystä, että jouduin ottamaan heinäkuun tuloni sivutyöverokortilla. Saan suurimman osan veroista takaisin ensi vuoden joulukuussa. Annan siis turhaan halpaa lainaa valtiolle. Onneksi tämä ei ole suuri osa vuosituloistani. Elokuussa tulee vielä osa tuloista suuremmalla veroprosentilla. Elokuu on yleensä yksi kalleimmista kuukausistani eikä tämäkään vuosi ole poikkeus. Odotan miinusten olevan 200-300 euroa. Riippuen vähän siitä miten tuloni jakautuvat verojenmaksun suhteen.

Heinäkuussa Kiinan pörssikuplan alkoi puhkeamaan

Kehittyvien markkinoiden ETF:ni ottivat turpiinsa heinäkuussa. Tähän yksi syy on Kiinan pörssikuplan puhkeaminen. Suorista osakesijoituksista sen verran, että Outotec julkisti osavuosikatsauksessaan tuloksen joka oli suunnilleen odotettu. Lukuunottamatta tilauskannan hieman odotettua suurempaa kasvua ei yllätyksiä tullut. Yrityksen pitkän ajan tuottopotentiaali on paljon suurempi kuin mitä se tällä hetkellä saa aikaiseksi. Tällä hetkellä asiakkaiden investoinnit ovat lähes nollissa. Yrityksen pitäisi jostain saada lisää potkua palveluliiketoimintaansa, jotta se voisi tehdä parempaa tulosta suurempien investointien ollessa pohjilla. Tähän osakkeeseen sijoittaessa odottavan aika on pitkä, joten saa nähdä mihin suuntaan yritys menee. Tällä hetkellä pidän osakkeita vieläkin kalliina ostettavina enkä harkitse lisäsijoituksina muuten kuin säästämällä kuukausittain ETF:iin.

Heinäkuussa aloitin uuden tavan muodostamisen

Henkilökohtaisessa elämässä kokemani henkisen takaiskun lisäksi aloitin heinäkuussa uuden tavan eli aamulenkin. Tarkoitus on joka aamu tehdä pieni lenkki. Toistaiseksi olen tehnyt sen kävellen, mutta jossain välissä saatan aloittaa myös juoksemisen. Lenkin tärkein tarkoitus on saada itsensä kunnolla hereille heti aamusta. Aloitin tavan luomalla itselleni vinkin laittamalla ennen nukkumaanmenoa itselleni ulkoiluvaatteet hyvin esille. Tämän seurauksena minun oli helppo muistaa mitä herätyksen jälkeen piti tehdä. Aloitin ensin ihan vain pyörähtämällä vartin verran ulkona. Tämän jälkeen aloin pikkuhiljaa lisätä kestoa. Nykyään lenkki kestää noin kolme varttia. Tähän mennessä lenkki on jäänyt kerran väliin, mutta muuten lähteminen tuntuu koko ajan helpommalta. Todelliset kompastuskivet tavan säilymisessä tulevat pimeällä ja kylmällä ajanjaksolla.

Blogi loppuu seuraavan vuoden aikana, uusi projekti alkaa piakkoin

On tullut aika lopettaa tämä blogi. Päätös on loppujen lopuksi ollut helppo. Minulla ei ole enää mitään uutta sanottavaa niistä blogin osa-alueista, jotka liittyvät suoraan otsikkoon. Itsensä toistamisessa vuodesta toiseen ei ole mitään järkeä. On aika tullut siirtyä muihin asioihin. Jokaisen täytyy tietää itse, koska on aika lopettaa. Viime vuosina olen nähnyt muutamia henkilöitä, jotka ovat roikkuneet hommissaan liian pitkään. He eivät ole osanneet lopettaa, vaikka heillä ei ole ollut enää mitään annettavaa. Itse en halua tätä, joten lopetan roikkumatta turhaan pidempään. Yhdessä asiassa olen ainakin selkeästi epäonnistunut ja kyse on siitä etten ole onnistunut luomaan keskustelukulttuuria blogiini. Vuorovaikutukseni lukijoideni kanssa on epäonnistunut. Tämä on ollut suurin pettymykseni.

Tulen seuraavan vuoden aikana julkaisemaan suurimman osan Vähemmän on Enemmän kirjasta blogikirjoituksina. Niiden lisäksi tulen jatkamaan kuukausikatsauksieni tekoa blogiin. Muuten tähän blogiin ei ole tulossa enää lisäyksiä lukuunottamatta sitä kirjoitusta, jossa kerron uudesta blogistani. Alunperin minun piti aloittaa se elokuun puolessavälissä, mutta tällä hetkellä en tiedä tarkkaa päivää aloitukselle. Suurin syy tähän on kokemani takaisku heinäkuussa. Sen seuraukseni kaikki aikataulut menivät hieman myöhemmäksi. Uuden blogini aihealueet tulevat jossain määrin muistuttamaan uutta kirjaani Rahapeli, mutta se tulee kaivautumaan vielä sitä syvemmälle. Tarkemmat tiedot tulevat, kun saan homman pyörimään. Pyrin siinä pääsemään myös syvempään vuorovaikutukseen lukijoiden kanssa kuin aiemmin. Toivottavasti onnistun siinä, mutta tulevaisuus näyttäköön miten siinä tulee käymään.

Uuden kirjani julkaisu myöhästyy hieman

Aikaisemmin minulla oli tähtäimessä uuden kirjani Rahapelin julkaisu viimeistään lokakuun lopussa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että julkaisen ehkä vasta marraskuussa. Tällä hetkellä julkaisu ei ole tärkeysjärjestyksessäni ensimmäinen asia. Itse kirjan sisältö alkaa sen sijaan olla hyvällä mallilla. Sen editoiminen sen sijaan tulee kestämään, koska ylimääräinen aikani on vähentynyt huomattavasti. Seuraavien parin viikon aikana minun on tarkoitus saada tehtyä kappalejaot. Joudun ehkä järjestelemään kaiken tekstini uudelleen näillä näkymin. Editointiprosessi on ensimmäisen kirjan tekemisen perusteella paljon hitaampi kuin mitä kuvittelin sitä ennen. Oman näkemykseni mukaan toinen kirja tulee olemaan selvemmin kirjoitettu kuin ennen ja olen onnistunut vähentämään turhaa tekstiä.

Tässä tämänhetkiset tunnelmani. Julkaisen parin viikon sisällä suunnitelmat uudesta blogistani.

-TT

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäkuu 2015 Cash -500 Salkku -5.5%

Odotettu lopputulos kaikin puolin. Kesällä tulee aina tienattua vähemmän. Tämäkään kesäkuu ei ollut poikkeus. Kreikka laittoi pörssin liikkeelle kuun viimeisinä päivinä. Todellisuudessa hyvin vähän on vielä muuttunut. Kreikka on sen verran pieni tekijä. Vaikutus yritysten tuloksentekokykyihin tuskin on paljoa mikäli ei synny ketjureaktiota. Pidän sitä epätodennäköisenä, mutta heinäkuu varmasti näyttää aika hyvin totuuden.

Tulot ja menot suunnilleen odotettuja

Epäilin toukokuun lopussa, että miinuksia tulee viisisataa euroa. Aika tarkkaan tuohon lukuun päädyinkin. Kesällä minulla on myös keskimäärin vähemmän menoja eikä kesäkuukaan ollut poikkeus. Juhannuksenvieton jättäminen kaupunkiin säästi huvibudjetista rahaa. Jouduin tosin saman säästön verran käyttämään parin viikon bussilippuun. Heinäkuussa menot eroavat hieman kesäkuusta, koska veroja menee enemmän, johtuen siitä, että saan ne sivutuloverokortilla ja netti- ja puhelinlasku menee joka toinen kuukausi. Muita erityisiä menoja ei ole tiedossa. Heinäkuussa tuloja pitäisi olla sen verran enemmän, että miinuksia tulee noin kaksisataa. Tämä riippuu siitä tarvitseeko minun ostaa bussilippua heinäkuun lopussa vai ei.

Pörssit ottivat osumaa Kreikasta

Kreikan uutisten vuoksi pörssit ottivat osumaa maanantaiaamuna. Käytännössä Kreikka on niin pieni maa ettei sen tapahtumien vuoksi maailmantalous liiku suuntaan tai toiseen. Ei edes eurotalous, mikäli ei seuraa ketjureaktiota pankkien mahdollisten konkurssien myötä. Pelureille Kreikka-uutiset tosin ovat kultainen mahdollisuus saada haluamaansa liiketää markkinoille. Itselleni Kreikan tilanne ei aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä vaan olen edelleen sitä mieltä, että osakkeet ovat liian kalliita. Omistamieni yritysten PKC:n ja Outotecin osakkeet heiluivat kesäkuussa pörssin mukana. Uutiset molemmista yrityksistä olivat vähäisiä, joten heinäkuussa on odotettava lisää uutisia.

Kirjaprojekti rullaa eteenpäin, blogiin tulossa muutoksia elokuussa

Kirjaprojektini rullaa eteenpäin hyvää vauhtia. Kirjan nimi on todennäköisesti Rahapeli. Eli nimi on sama edelleen. Kirja tarvitsee vielä jonkin verran lisäyksiä. Sen pituus tulee olemaan noin parisataa sivua. Kirjan julkaisu tapahtuu mitä todennäköisemmin lokakuussa. En ole vielä päättänyt tarkkaa päivää, mutta tähtäimessä on kuun puoliväli. Aion pitää heinäkuussa noin kymmenen päivän tauon projektista, jotta on helpompi katsella sitä hieman kauempaa. Uudelleenkirjoitusprosessi jatkuu sen jälkeen samalla, kun täydennän kirjaa. Se on äärimmäisen tylsä, mutta pakollinen.

Tämä blogi täyttää heinäkuun lopussa neljä vuotta. Aika on ollut pitkä ja ensimmäisten vuosien jälkeen ovat kirjoitusaiheet vähentyneet. Tämän asian luonnollinen seuraus on se, että muutoksia on tapahduttava ja olen niistä omat päätökseni tehnyt. Jätän asian tähän tällä kertaa ja tiedotan asioista tarkemmin elokuussa bloggaamisesta pidetyn kesälomani jälkeen. Sen verran voin sanoa etten lopeta bloggaamista kokonaan.

Heinäkuussa on aika lomailla

Vaikka kirjaprojektini jatkuu heinäkuussa niin muuten pidän lähinnä lomaa. Toivottavasti ehdin käymään kavereideni mökeillä kylässä pari päivää mikäli minut sinne huolitaan. Tarkempia suunnitelmia minulla ei ole. Talveksi olisi tarkoitus parantaa fyysistä kuntoa ja heinäkuussa on siihen hyvä aika. Olen tällaisen projektin aikaisemminkin ottanut ja siinä epäonnistunut, mutta aina voi yrittää uudestaan. En ota tästäkään asiasta suurempaa stressiä. En ole tänä kesänä lähdössä ulkomaille, joten heinäkuu menee kotimaassa. Pidän kesäisestä kotimaastamme, vaikka säät voisivat olla usein paremmat.

Eipä mulla muuta,

Hyvää heinäkuuta!

-TT

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Toukokuu 2015 Cash -650€, Salkku +0.4%

Brutaalin surkea lopputulos, mutta tästäkin on varmaan opittavissa jotain. Paljonkin pitäisi oppia, mutta saa nähdä mitä jatkossa seuraa. Odotettuakin surkeampi lopputulos, mutta ei voi mitään. Myöhästä se on rykäistä, kun on jo housuissa. En munannut edes kerran vaan kahdesti ja molemmat kerrat samalla tavalla. Kesäkuun alku menee vielä ainakin kärsiessä, mutta ei voi mitään.

Menot hallussa, tulot eivät

Menoja tuli aika lailla normaalisti. Sen sijaan tulot pettivät pahasti. Menoissa ei ollut yllätyksiä ja onnistuin jopa säästämään niissä vähän budjetoituihin menoihin verrattuna. Kesäkuu on minulle kuukausi, jolloin rahaa ei paljon mene Suomessa ollessa. Tällä hetkellä kesäkuu näyttää sen verran huonolta etten ehkä pysty lähtemään edes juhannuksenviettoon pois kotoa tai pystyisin, mutta en tiedä onko se järkevää. Tuloni olivat toukokuussa olemattomat, koska onnistuin telomaan itseni kaksi kertaa futistreeneissä. Olin siis lähes koko toukokuun kyvytön hankkimaan tuloja ja sama meno jatkuu mitä ilmeisimmin ainakin kesäkuun puoleenväliin saakka. Tässä täytyy vakavasti alkaa harkitsemaan mitä futisharrastukselleni tulen tekemään seuraavina vuosina mikäli sama meno jatkuu. Voi olla ettei nämä ole kuin poikkeuksia, mutta heinäkuussa on hyvä testata asiaa, kun minulla on lomaa silloin lähes koko kuukausi. Arvioni kesäkuun miinuksista on noin 500€:a. Voi olla hieman enemmän, mutta voi olla vähemmänkin riippuen siitä kuinka kauan toipuminen kestää.

Sijoituksista PKC:n tilanteessa hieman muutosta

PKC Group julkaisi osavuosikatsauksena toukokuun alussa ja se oli ennakoitua parempi kaikin puolin. Liikevaihto osakekohtainen tulos kasvoivat sekä markkinoiden että minun odotuksia enemmän. Seurauksena hieman yli kymmenen prosentin kurssinousu. PKC:n osalta tällaiset kurssinousut kvartaalituloksen jälkeen ovat ihmeellisiä, koska sen kvartaali on aika lailla vuosi. Johdinsarjojen kehittäminen uusia kuorma-automalleja varten kestää noin viitisen vuotta alkutunnusteluista itse tuotantoon. Liikevaihdon muutokset pysyvät tästä johtuen suhteellisen pieninä. Ainut asia mikä muuttuu on katteet. Ilmeisesti etelä-Amerikan liiketoimintojen katteet sekoittivat analyytikoiden päät mikä sen jälkeen vaikutti yrityksen osakekurssiin.

PKC:n nousuvireen kompensoi Outotecin laskuvire. Yritykseltä ei tullut muistaakseni minkäänlaisia uutisia toukokuussa, joten kyseessä on todennäköisesti vain kurssiheilunta. Outotecin tapauksessa uutisettomuus on tosin huono asia, koska sen pitää saada kaupaksi omia tuotteitaan ja palveluitaan. Isommista kaupoista tulee yleensä uutisia, joten voimme olettaa neuvotteluiden olevan käynnissä ja kaivosteollisuuden investointien olevan enemmän tai vähemmän vieläkin jäässä. Kiinassa sen sijaan pörssikurssit alkoivat loppukuussa heilua kunnolla, joten se tulee vaikuttamaan kehittyvien markkinoiden ETF:ien arvostuksiin. Todennäköisesti eletään aikoja, jolloin siellä on huiput nähty. Eipä tuo haittaa, koska aion jatkaa sinne sijoittamista vielä pitkään.

Kirjaprojekti hyvässä vauhdissa

Jokaisella pilvellä on hopeareunus vai miten se meni? Koska en ole pystynyt tienaamaan samalla tavalla rahaa, olen kirjoittanut ja korjannut tulevaa kirjaani lähes päivittäin. Joinakin päivinä jopa liian pitkään eli lähes aamusta iltaan taukoja välissä pitäen. Tämä on ollut mahdollista korjaamisprosessin vuoksi. Liian monta tuntia uusien lukujen kirjoittamista ei ole järkevää, koska ajatteluprosessia ei voi tehdä liian montaa tuntia kerrallaan. Oletan saavani kesäkuun puoliväliin mennessä ensimmäisen uudelleenkirjoituksen läpi.

Tätä prosessia läpikäydessäni minun oli helppo huomata kuinka vaikeasti ymmärrettävää tekstiä olin tehnyt ilman korjauksia. Nyt kirjan pitäisi olla helpompilukuisempi koelukijoitani varten. Tästä huolimatta se pitää uudelleenkirjoittaa vielä monta kertaa. Kyseinen prosessi on normaali ainakin ensimmäisen kirjani perusteella. Tästä kirjasta tulee tosin parempi, koska uutta kirjaa tehdessäni olen huomannut etten uudelleenkirjoittanut ensimmäistä kirjaani riittävästi. Kirjan nimeksi tulee todennäköisesti Rahapeli, mutta mieleni saattaa muuttua. Nimiehdotuksia saa antaa. Otan niitä vastaan. Kirjan sisällöstä tulee tarkempaa infoa myöhemmin, kunhan saan tehtyä viimeiset luvut siihen.

Aloitan blogini kesäloman juhannuksena ja loma jatkuu heinäkuun loppuun saakka. Todennäköisesti julkaisen kesäkuun kuukausikatsauksen heinäkuun alussa, mutta muuten pysyn lomalla tai tarkemmin sanottuna kirjaprojektini parissa. Yritän saada sen hieman nopeammin julkaistua, mutta odotan saavani kaiken valmiiksi viimeistään lokakuun lopussa.

Hyvää kesäkuun alkua kaikille!

-TT

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Huhtikuu 2015 Cash +10€ Salkku +2,9%

Huhtikuu oli hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan. Tuloja oli hieman enemmän kuin luulin, mutta kulut pysyivät kutakuinkin odotettuina. Kirjoitusprojekti on nytkähtänyt eteenpäin. Sijoitukset ovat heilahdelleet normaaliin tapaan ja henkilökohtaisessa elämässäni olen pysynyt kutakuinkin terveenä. Toukokuu tosin tulee olemaan haasteellisempi, mutta sehän on vasta alussa.


Menot kutakuinkin hallussa


Unohdin hautamaksun puolikkaan iskevän huhtikuussa enkä tajunnut ottaa sitä huomioon huhtikuun budjettia tehdessä. Ilmeisesti kirkosta eroaminen kallistaa hautalaskuja, koska viime vuodesta tais maksu nousta kymmenisen prosenttia. Voi tietysti olla, että muistan väärin. Ensi vuonna saatan kyllä itse ruveta laittamaan sen kuntoon mikäli maksu nousee vielä saman verran. Muuten kuluni olivat suhteellisen ennakoituja, vaikka yksi pieni kuluerä siirtyikin toukokuulle. Toukokuun menot ovat suunnilleen yhtä suuret kuin huhtikuussa ainakin budjetoinnin mukaan. Ainut suurempi muutos on verojen suurempi osuus tuloista, koska ”kesätyöni” verot menevät sivutulokorttini mukaan. Nämä verot palautuvat tosin ensi vuoden lopussa veronpalautuksina.


Tulot hieman ennakoitua suuremmat


Toukokuun tulot yllättivät hieman. Ne olivat noin satasen enemmän kuin mitä odottelin. Tämä oli seurausta lähinnä muutamasta hyvin onnistuneesta päivästä. Muuten tulot olivat kutakuinkin normaalit. Tämä ylimääräinen satanen tuli tarpeeseen, koska toukokuu näyttää tällä hetkellä huonolta. Tähän suurin syy on johtamisongelma kesähommissa. Entinen hyvin toimiva järjestelmä on muutettu ja olemma palanneet vuosikymmen taaksepäin. En tosin ollut sillon itse näkemässä, joten olen joutunut turvautua toisen käden tietoon. Tämän ongelman seurauksena aika monen motivaatio on laskenut, koska ennen ohjelmamme olivat tiedossa monta viikkoa etukäteen, mutta tällä hetkellä asiat selviävät ehkä juuri viikkoa ennen. Tämän seurauksena muu elämä kärsii. Mikäli asiat jatkuvat tällaisina niin ensi kesänä en tule jatkamaan tätä touhua ainakaan samassa ryhmässä. Nyt ”leirin”vaihto alkaa olla jo myöhäistä. Oma arvioni on se, että toukokuussa tulee noin 500€ takkiin mikä on enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Jos tilanne paranee niin allekirjoittaneen alijäämäkin pienenee.

Sijoitukset heiluivat normaalisti

Allekirjoittaneen sijoitukset ja niiden arvo jatkoivat omaa heilahteluaan huhtikuussa. Outotecilta tuli kohtuullinen osavuosikatsaus. Suuria riemunkiljahduksia se ei kyllä allekirjoittaneessa herättänyt. Yritys odottaa kaivosteollisuuden investointien piristyvän. Kulujenkarsimisohjelma on hieman edistynyt, mutta käytännössä yritys ei vieläkään tee voittoa. Saa nähdä miten toisella kvartaalilla käy. Tällä hetkellä jatko on minulle hämärän peitossa. Katsotaan miten kulujenkarsintaohjelma parantaa yrityksen kannattavuutta. Pidemmän aikaa tappiollisiin yrityksiin ei minulla ole aikomusta sijoittaa. PKC Groupin osavuosikatsaus julkaistaan keskiviikkona, joten siitä ei ole juuri nyt kerrottavaa. Kehittyvien markkinoiden rahastot olivat huhtikuussa pienessä nousussa ja en olisi yllättynyt suurestakaan tasokorjauksesta niiden suhteen tänä kesänä.

Oma mielipiteeni osakemarkkinoiden yleisestä arvostustasosta on se, että rahoitusmarkkinat, koskien myös korkomarkkinoita ovat pahasti vääristyneet keskuspankkien syytäessä vastikkeetonta rahaa markkinoille. Tämä raha on mennyt sekä osakkeisiin, että korkoihin. Korkomarkkinoilla on mielestäni selkeä kupla, kun taas osakemarkkinoita pidän kymmeniä prosentteja yliarvostettuina. Tämä meno tulee todennäköisesti jatkumaan niin pitkään, kunnes keskuspankit lopettavat markkinoiden vääristämisen. Osakemarkkinoita pidetään ainoana järkevänä sijoituskohteena, koska korot ovat nollissa. Tämä perustelu tarkoittaa allekirjoittaneen mielestä sitä, että nykyhinnoilla sijoittavat uhraavat pitkäaikaiset tuottonsa lyhyen aikavälin tuottojen hakemisella. Seuraavassa lainaus Berkshiren vuotuisesta sijoittajakirjeestä vuodelta 2000 liittyen markkinoiden järjettömyyteen:

”Nothing sedates rationality like large doses of effortless money”

Kirjaprojekti ja yksityiselämä rullaavat hyvin eteenpäin

Kirjaprojektini rullaa hyvin eteenpäin ja oletan saavani raakaversion valmiiksi ennen kesäkuun loppua. Tästä on vielä hyvä matka julkaisuun. Ekasta kirjasta saamani kokemuksen mukaan kirjan joutuu uudelleenkirjoittamaan vielä 5-10 kertaa ensimmäisen version jälkeen. Julkaisua suunnittelen lokakuulle. Suurella varmuudella uskallan luvata kirjani olevan julkaistu lokakuun loppuun mennessä mikäli ei tule suuria yllätyksiä matkaan. Bloggausta tulen jatkamaan suunnilleen samaa vauhtia kuin viime kuussa. Yksityiselämässä tuskin tulee tapahtumaan suuria muutoksia toukokuussa .Kuntokuurille on tosin pakko laittaa itsensä. Toivottavasti se onnistuu toukokuussa. Sehän on täysin kiinni allekirjoittaneesta, joten täytyy vain tuijottaa itseään peiliin mikäli se ei onnistu. 

Eipä muuta,

TT

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Maaliskuu 2015 Cash +45€ salkku +7.2%

Maaliskuu oli varmasti tylsä teidän lukijoiden osalta, koska minulle ei tapahtunut mitään yllätyksiä. Toisin sanoen, jos ei pieniä asioita lasketa mukaan niin kaikki meni suunnitelmien mukaan mikä tarkoittaa sitä ettei minulla tässä kuukausiraportissa ole kovin paljoa sanottavaa. Itseasiassa tämä on jopa poikkeustilanne sen suhteen miten hyvin suunnitelmat pitivät. Mainittakoon vielä sen verran ettei oma arkeni ole tylsää puurtamista, vaikka siitä ei paljoa sanottavaa tällä kertaa olekaan.

Koska maaliskuussa ei tapahtunut mitään yllättävää menojenkaan suhteen niin mennään saman tien huhtikuuhun. Tällä hetkellä näyttää siltä, että huhtikuussa tulee olemaan hieman vähemmän menoja kuin maaliskuussa. Olen päättänyt palata taas kilpaurheilun pariin, joten huhtikuussa joutuu maksamaan hieman koko kesän menoja. Osan maksaminen saattaa tosin venyä toukokuulle, koska en tarkkaan tiedä vielä milloin maksut tulevat. Tällä ei tosin ole suurempaa merkitystä, koska jossain vaiheessa maksamaan kuitenkin joutuu. Huhtikuun tuloista ei voi hirveän paljon sanoa vielä, koska oma aktiivisuus tulee ratkaisemaan aika paljon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin ensimmäinen puolisko alkaa olla tiedossa, mutta toinen puolisko on vielä lähes kokonaan hämärän peitossa. Tulojen epävarmuuden vuoksi jouduin hankkimaan itselleni pääsiäiseksi pariksi päiväksi hommia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että huhtikuussa tulisi noin satanen miinusta, mutta se jääköön nähtäväksi.

Sijoitusteni suhteen ei maaliskuussa tapahtunut juuri mitään ihmeellistä. Normaalia heiluntaa eikä mitään muuta. Mitään suurempia uutisia ei tullut. Ehkä hieman olen huolestunut siitä kuinka vähän esimerkiksi Outotec on saanut uusia tilauksia. Tätä tärkeämpää on mielestäni se kuinka johto reagoi asiaan. Tällä hetkellä kulujen leikkaaminen on menossa, joten toivottavasti niitä saadaan nyt riittävästi leikattua, koska niissä on vielä löysää. Johdon reagointi on mielestäni ollut liian hidasta. Saa nähdä miten tulevaisuudessa. Oma näkemykseni osakkeiden hinnoittelun suhteen on se, että suurin osa on ylihinnoiteltuja. En usko osakkeiden olevan kuplassa, lukuunottamatta joitakin tekno-osakkeita Yhdysvaltojen pörsseissä. Tulen lähitulevaisuudessa jatkamaan kuukausisäästämistä kehittyvien markkinoiden ETF:iin. Se tulevatko rahasummat ehkä hieman pienentymään riippuu siitä minne kurssit menevät. Uskon tulevaisuudessa laittavain osan kuukausittain säästetyistä rahoista myös Yhdysvaltojen S&P:n ETF:iin, mutta tällä hetkellä en näe sitä järkeväksi.

Henkilökohtaisessa elämässäni ei hirveästi tapahtunut muutoksia, mutta kokeilin pari kertaa täysin päihteetöntä elämää eli minun tapauksessani se tarkoitti kahvinjuonnin jättämistä väliin. Seurauksena oli yöunten pidentyminen selkeästi. En ole ihan varma oliko tämä ainut syy vai oliko minulla vain noina hetkinä tarvetta pidemmille yöunille. Tulen kokeilemaan tätä uudestaan varsinkin viikonloppuisin, jolloin fyysinen kuormani kasvaa. Huomasin myös etten ole täysin addiktoitunut kahvin suhteen, vaikka aika lähellä sitä tilannetta olenkin. En kuitenkaan ole valmis jättämään kahvinjuontia kokonaan, koska pidän sen mausta.

Bloggaamisen suhteen tulen jatkamaan samalla tiellä kuin muutamat edelliset kuukaudet lukuunottamatta Lontoon murteella pitämäni blogin lopettamista. Lopetin sen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä ei ollut riittävästi lukijoita. En tule hylkäämään ideaa vieraalla kielellä kirjoittamisesta kokonaan, mutta todennäköisesti silloin aihe tulee olemaan uusi. Tällä hetkellä en usko aloittavani uutta projektia ennen syksyä. Kirjaprojektini etenee kohtuullisen hyvin ja tulen todennäköisesti pysymään suunnitelmassani julkaista kirja ennen vuodenloppua. Tästä asiasta en tosin ole täysin varma, koska ensimmäiset koelukijoideni palautteet tähän asti tehdystä osasta on vielä saamatta. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska olen vasta viime viikolla saanut lähetettyä materiaalia heille. Asialla ei myöskään ole kiire, koska ensin minun pitää saada koko materiaali tehtyä. Todennäköisesti tästä toisesta kirjastani tulee parempi kuin ensimmäisestä mikä on ihan luonnollinen kehityspolku. Olen vielä aikalailla poikanen vielä tässä prosessissa, joten parantamisen varaa on paljon. Se kuinka kauan tulen jatkamaan kirjojen tekemistä on vielä mysteeri itsellenikin, mutta en usko lopettavani vielä näiden kahden ensimmäisen jälkeen.

Toivotan kaikille hyvää pääsiäistä, koska en varmaan päivitä blogia enää ennen ensi viikkoa.

-TT

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Helmikuu 2015 Cash +110€ Salkku +1.3%

Otsikko ei kerro kaikkea helmikuusta. Päällimmäisin puolin kaikki näyttää lukujen muodossa hyvältä, mutta totuus on hieman toisenlainen. ”Tulos” näyttää kohtuulliselta, mutta totuus on hieman erilainen. Tienasin selkeästi vähemmän kuin mitä suunnittelin ja käytin myös rahaa paljon vähemmän. Käytännössä yksi vatsatauti teki noin satasen loven tuloihin.

Menot olivat pienimmät pitkään aikaan. Helmikuu on minulle normaalistikin se kuukausi, jolloin minulla on pienimmät menot. Tämä ei johdu pelkästään kuukauden lyhyydestä vaan monista muistakin seikoista, kuten se ettei helmikuussa ole yleensä minkäänlaisia kissanristiäisiä. Tämän lisäksi pari pientä kuluerää siirtyi eteenpäin. Maaliskuu näyttää tällä hetkellä normaalilta maaliskuulta. Tällöin kuluu normaalia enemmän rahaa mm. vakuutuksiin. Tämän lisäksi kesäharrastuksista alkaa tulla kuluja maaliskuussa. Olen näihin kaikkiin tosin varautunutkin.

Helmikuun tuloista lähti noin 150 euroa lähinnä vatsatautiin ja siitä toipumiseen. Tämä on suurin syy sille miksi tulot jäivät vajaiksi. Vatsatauti on sellaienen asia, jolle ei voi mitään. Olen ollut viime aikoina mielestäni liian usein kipeä, joten täytyy alkaa pitää parempaa huolta itsestään. Toivottavasti maaliskuussa ei tule vastaavaa yllätystä. Maaliskuu on yleensä ollut sellainen, jolloin tulot ovat keskimäärin suurimmillaan vuoden aikana. Näin saattaa käydä tänäkin vuonna, mutta jääköön nähtäväksi. Oma arvioni on se, että maaliskuussa tulojen ja menojen suhde on aika lailla tasan. Saa nähdä mihin suuntaan se kääntyy.

Helmikuu oli sijoitusten kannalta suhteellisen mielenkiintoista aikaa, koska molemmat yritykset eli Outotec ja PKC Group joihin olen sijoittanut suoraan julkaisivat tilinpäätöstietonsa. Itse elän Outotecin osalta siinä mielessä kriittisiä aikoja, että minusta on alkanut näyttää yhä enemmän siltä, että toimitusjohtaja Korhonen ei osaa hoitaa hommiaan. Kiinteät kulut kasvoivat liian nopeasti eikä niistä pidetty riittävää huolta. Toivottavasti säästökuurit alkavat nyt vaikuttaa. Odotan todennäköisesti vielä pari kvartaalia ennen kuin teen suurempia johtopäätöksiä tämän sijoituksen suhteen. Voi olla, että toimin aiemminkin mikäli yrityksen toimet eivät tuota toivottuja tuloksia. Tällöin joudun hyväksymään Outoteciin sijoittamisesta tulevat tappiot, mutta joskus sekin on tehtävä.

PKC Groupin tilinpäätöstiedot eivät tuottaneet allekirjoittaneelle yllätyksiä, joten sen suhteen en välttämättä toimi mitenkään paitsi siinä tapauksessa, että osakekurssi nousee selkeästi yliarvostetuksi eli jonkin verran yli 20€:n. PKC osti Puolasta yrityksen joka valmistaa sähkökeskuksia, teholähteitä ja johdinsarjoja kiskokalustovalmistajille. Yrityksen liikevaihto oli 56 miljoonaa euroa ja velaton kauppahinta oli 50 miljoonaa. EBITDA oli noin 7%:ia. Hinta on mielestäni jonkin verran liian korkea, mutta tulevaisuus näyttäköön miten tämä kauppa palvelee yritystä. Kehittyvien markkinoiden ETF:iin olen jatkanut kuukausittaisia sijoituksia. Näillä näkymin en näe tekeväni muutoksia tähän, mutta mikäli länsipörssit tulevat alas voin myös laittaa niihin lisää rahaa. Tällä hetkellä en edes harkitse asiaa enempää.

Kirjoitusprojekteista bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt vähemmälle. Suurin syy on se, että olen ensisijaisesti keskittynyt kirjaprojektiini. Tarkoitus on paras koskaan henkilökohtaisesta taloudenhallinnasta tehty kirja tässä maassa. Niitä ei ole tehty yhtään liikaa. Itseasiassa paras on ainut vaihtoehto mikäli haluaa tehdä jotain tällä saralla. Tämä tavoite on realistinen jo senkin vuoksi, että tämä kirja on valmis muiden jälkeen. Kirjan koelukijaksi voi hakea vielä kolmisen viikkoa näillä näkymin. Otan hakemuksia vastaan sähköpostilla osoitteessa lessismorefinland@gmail.com. Bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt hieman taka-alalle ja tulee jäämään jossain määrin ainakin vielä maaliskuun ajan. Maaliskuun jälkeen pitää katsoa asiaa uudestaan.

Henkilökohtaisen elämän suhteen ei maaliskuussa pitäisi tulla suurempia muutoksia eikä niitä ollut helmikuussakaan. Tällä hetkellä minulla ei ole suurempia reissusuunnitelmia. Myöskään suurempaa määrää kissanristiäisiä ei pitäisi löytyä. Maaliskuussa, kuten muinakin kuukausina aion panostaa siihen, että olen joka päivän jälkeen hieman viisaampi. Koko ajan hieman parantaen pääsee pitkälle.

Hyvää viikonalkua!

-TT

PS. Uusi TT:n lista on julkaistu ja se löytyy täältä

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Tammikuu2015 Cash +20€ Salkku +11.1%

Odotin enemmän plussaa kuin mitä loppujen lopuksi tuli. Ei siis voi olla hirveän tyytyväinen. Menopuolella ei ollut yllätyksiä ja onnistuin kuluttamaan jopa joitakin kymppejä vähemmän rahaa kuin mitä odotin. Kaiken kaikkiaan oli suhteellisen odotettu kuukausi eikä mitään suurempia yllätyksiä tullut. Ehkä sijoitussalkun suurempi kasvu oli yllätys, mutta sekin tuppaa menemään normaalien vaihteluiden piikkiin enemmän tai vähemmän.

Tulot jäivät noin satasen vajaiksi. En tiedä tuliko minulle joku ajatusvirhe vai mistä syystä näin kävi. En nimittäin ainakaan juuri tällä hetkellä löydä selkeää syytä siihen. Voi tietysti olla, että pienistä puroista on kasvanut hieman isompi virta. Helmikuun tulojen odotan olevan tammikuun luokkaa. Saa nähdä miten todellisuudessa käy. Helmikuun menojen ollessa pienemmät pitäisi minun päästä paremmin plussalle tällä kertaa. Toivottavasti myös etukäteisarviot pitävät paikkansa. Helmikuussa on tarkoitus pitää viikko lomaa, joten se vähentää hieman tuloja. Oma arvioni helmikuulle on noin 150€ plussaa.

Sijoituksista ei ole paljoa sanottavaa, koska omat salkkuosakkeeni eivät ole vielä julkaisseet tilinpäätöstietojaan viime vuodelta. Outotecilta ja PKC Groupilta odotan molemmilta parempia tulevaa vuotta kuin mitä edellinen oli. Silti molempia kohtaan on pakko suhtautua varauksella, koska en odota tältä vuodelta ainakaan liikevaihdon kasvua. Sen sijaan odotan kyllä parempaa kannattavuutta. Outotecin kohdalla se on vähimmäisvaatimus, mutta PKC on monimutkaisempi tapaus, koska se on edellisenä vuonna sentään ollut mitä todennäköisimmin selkeästi voitollinen. Kehittyvien markkinoiden ETF:t nousivat tammikuussa yllättävänkin paljon, mutta syy siihen on se, että Shanghain pörssi on avautumassa vihdoinkin myös ulkomaisille sijoittajille. Vielä kaupankäynti on aika lailla rajoitettua, joten kokonaan pörssiä ei ole avattu. Uskon pääoman jatkossakin virtaavan ainakin jonkin aikaa nimenomaan juuri Shanghain pörssiin, joten en ole yllättynyt mikäli lähikuukaudet myös lisäisivät kehittyvien markkinoiden ETF:ien nousua. Pitkän aikavälin kehitys onkin jo enemmän kysymysmerkki. Mitä tulee tammikuussa jo julkaistuihin tilinpäätöstietoihin niin mielestäni on selvää, että osakkeet ovat kalliita eikä nykyhinnoilla voi juuri löytää kovin montaa edullista sijoituskohdetta ainakaan Helsingin pörssistä. Parempi siis keskittyä käteisen keräämiseen parempia ostopaikkoja odotellessa.

Henkilökohtaisessa elämässäni ei tapahtunut suuria muutoksia. Tammikuun ehdoton kohokohta oli laivareissu vanhojen opiskelukavereideni kanssa. Heidän kanssaan tuli vietettyä ehkä elämän tähän asti parhaat vuodet. Toisaalta tämä reissu ehkä jotenkin paljasti sen karun tosiasian, että jotkin ennen tärkeämmät ihmissuhteet on tullut laiminlyötyä viime aikoina. En nyt tarkoita sitä, että pitäisi jatkuvasti olla muiden kanssa tekemisissä vaan, että edes välillä muistaisi kavereilta kysyä miten niillä menee. Tietysti tämä toimii molempiin suuntiin, mutta ei kyseessä niin suuri vaiva ole etteikö sitä itsekin voisi tehdä. Kysehän on lähinnä nautinnosta.

Ensimmäinen kirjani on nyt ollut myytävänä puolitoista kuukautta ja on todettava myynnin olleen vähäisempää kuin mitä itse olin odottanut. Siitä ei voi syyttää kuin itseään. En ole mitä ilmeisimmin onnistunut kommunikoimaan kirjan hyötyjä riittävän hyvin. Hinnoittelukin voi olla väärä. Toisaalta olen itse varma siitä, että kirjan hinta ei vastaa läheskään sen arvoa. Uskon kirjan kuitenkin myyvän pidemmällä aikavälillä enemmän. Kirjassa kerrotaan mm. tästä.

Kirjaprojektini tulevat jatkumaan vielä ainakin seuraavat vuodet ja yksi suuri syy siihen on se, että nämä projektit hyödyttävät minua oppimismielessä erittäin paljon. Tammikuussa sain suunnilleen valmiiksi uuden kirjani rakenteen, joten nyt voi lähinnä keskittyä kirjoittamiseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että rahasta kertova kirjani valmistuu loppuvuodesta. Kirjan pituus tulee olemaan varmaan 200-250 sivua. Koelukijoita uuteen kirjaan alan etsiä varmaan helmikuun puolivälissä. Tällä kertaa tulen tekemään asiat hieman eri tavalla ja annan koelukijoille mahdollisuuden lukea koko tekstin yksittäisten kappaleiden sijaan, mutta tästä asiasta lisää hieman myöhemmin.
Bloggaamista jatkan suunnilleen samalla tahdilla eli keskimäärin kerran tai kaksi viikossa. Enempään ei tällä hetkellä riitä rahkeet.

Näillä mennään mitä on juuri nyt.

Hyvää alkavaa viikkoa!

-TT

tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuu2014 Cash -645€ Salkku -12.1%

Jotkut lukijoista varmaan muistavatkin, että ennustin syyskuulle pientä ylijäämää, joten ehkä ensin on syytä kertoa mikä meni pieleen. Kyseessä oli yksittäinen asia eli entisen läppärini jatkuva sammuminen yllättäen. Tämän seurauksena tuli ostettua uusi ja tämä yksittäinen asia veti saldon selkeästi miinukselle. Muuten asiat menivät käsikirjoituksen mukaan enemmän tai vähemmän.

Menoni pysyivät siis läppärin ostamista lukuunottamatta erittäin hyvin hallinnassa. Suurempia hankintoja ei ollut eikä normielämä tullut kalliiksi. Lokakuussa ei pitäisi myöskään tulla juuri yllätyksiä, mutta niitähän ei tiedä yleensä etukäteen. Läppäri tosin piti meteliä itsestään aiemmin, joten ei sitäkään enää suurena yllätyksenä voinut pitää. Odotin tosin selviäväni joulukuun veronpalautuksiini saakka, mutta näin ei käynyt. Sitä ei nyt auta murehtia vaan pitää mennä eteenpäin. Lokakuussa on vähemmän menoja kuin syyskuussa ainakin satasen verran, joten se näyttää syyskuuta paremmalle.

Tulopuoli oli suunnilleen odotettu. Jäin omasta tavoitteestani 50€:a joka ei ole paljon. Hieman venymällä sekin olisi ollut parempi, mutta lokakuussa minulla on vähemmän menoja jotka vaikuttavat tuloihini. Saa nähdä miten riittää virtaa, koska minulla on lokakuussa paljon muitakin hommia kuten kirjaprojektini, mutta siitä lisää myöhemmin. Tällä kertaa odotan noin 300€n ylijäämää lokakuulta mikäli pysyn terveenä koko kuukauden ajan. Tällä hetkellä se näyttää hyvin realistiselta vaihtoehdolta, mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Sijoitusten alamäki jatkui syyskuussa. Minulle tämä ei ole suuri yllätys, koska pidän suurinta osaa Helsingin pörssin osakkeista hintavina vaihtoehtoina tällä hetkellä. Yli kymmenen prosentin tiputus sijoituksissa on harvinaisuus, mutta ei tietystikään mikään mahdottomuus. Jo omistamani Outotec tosin alkaa olemaan ostohinnoissa, mutta harkitsen tällä hetkellä vakavasti osakeyhtiön perustamista seuraavan puolen vuoden aikana ja silloin saatan tarvita ylimääräisiä pääomia ainakin 2500€:a. Suurempia sijoituksia pitää siksi harkita tarkkaan. Tällä hetkellä minulla oon riittävästi rahaa, mutta osakkeiden ostoja pitää harkita tarkkaan. En ole vielä tehnyt varsinaista päätöstä tästä asiasta, koska en ole ottanut asiasta vielä selvää riittävän paljon. Pohatta on ainakin omassa blogissaan esitelmöinyt miettinyt ja saatan seurata hänen esimerkkiään. PKC Group on myös voimakkaassa laskussa, mutta olen suurimmat omistukseni siitä jo myynyt, joten loput osakkeet saavat pysyä salkussa pitkään. Kympin kohdilla tulee varmasti jo hyvä paikka ostaa lisää, mutta saa nähdä tippuvatko yrityksen osakkeet niihin hintoihin.

Kehittyvien markkinoiden ETF:ien hankinnat vaihdoin hieman pienempikuluisempiin verrattuna edellisiin. Kuukausisäästämistä niihin tulen jatkamaan varmasti, vaikka tällä hetkellä isompien rahasummien käyttäminen sijoituksiin on haasteellista. DBX1 vaihtui I-Sharesin vastaavaan ETF:ään. Nämä liikkuvat hieman eri vauhtia, joten täsmälleen samoja ne eivät ole. Pitää seurata kummankin tuottoja paljon pidempään ennen minkäänlaisten johtopäätösten tekemistä. Kehittyvillä markkinoilla on mielestäni ainakin paljon enemmän nousuvaraa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Suomessa, joten sinne suuntaan tulee varmasti sijoitettua vielä seuraavat vuodetkin ilman suurempia yllätyksiä.

Kirjoitusprojektini eli blogini ja tulevat kirjani ovat edenneet hieman eri tahtiin syyskuussa. Bloggaaminen on jäänyt hieman vähäisemmälle, koska kirjaprojektini suhteen alan olla loppusuoralla ja haluan saada sen valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Blogini tulee kohtaamaan hieman muutoksia, koska minua on pyydetty bloggaamaan sijoittamisesta piksu.netin blogeihin. Tämän pyynnön seurauksena tulen siirtämään kuukausikatsaustani lukuunottamatta kaikki sijoittamisesta kertovat kirjoitukseni Piksun palstoille. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen ja tärkeämpi on se, että asiat muuttuvat selkeämmäksi ainakin omasta näkökulmastani. Hirveän monet pitävät tätä nimittäin ensisijaisesti sijoitusblogina, mutta se ei ole tämän blogin tarkoitus. Toinen syy siihen on se, että saan lisää lukijoita kirjoituksilleni uudella areenalla. Tarkoitus on kirjoittaa sijoittamisesta pari kertaa kuukaudessa. Ensimmäinen kirjoitukseni tulee piksuun lähiaikoina. Sijoitusasioiden siirtymistä toisaalle lukuunottamatta blogini pysyy samanlaisena kuin ennen.

Kirjaprojektini on edennyt suotuisasti ja olen saanut hyvää ja rakentavaa palautetta sekä ”kustannustoimittajaltani” että koelukijoiltani. Kirjastani tulee tätä myötä varmasti parempi kuin mitä olisi tullut toimiessani täysin yksin. Tavoitteenani on lyödä lukkoon koko sisältö marraskuun kuudenteen päivään mennessä. Tämä päivämäärä siksi, että tulen silloin paikasta x takaisin. Siellä on tarkoitus suorittaa sisällön viimeiset tarkistukset lukuunottamatta kirjoitusvirheiden korjaamista. Kirja tulee mitä todennäköisimmin valmistumaan ja myyntiin ennen vuodenvaihdetta, mutta siitä lisää sen ajan koittaessa.

Omassa henkilökohtaisessa elämässäni kohokohta syyskuussa oli muutaman opiskelukaverini näkeminen Tampereella. Suosittelen kaupunkia lämpimästi vierailukohteeksi varsinkin kesäkeleissä. Paria opiskelukavereistani en ollut nähnyt pitkään aikaan, mutta jutut tosin eivät olleet juuri muuttuneet mikä ihmisestä riippuen on hyvä tai huono asia. Nykypäivänä tällaiset kokoontumiset ovat valitettavan harvinaisia, mutta osittain kyseessä on oma mokani. Lähiaikoina olen tosin alkanut varaamaan enemmän vapaita viikonloppuja kuin aiemmin. Lokakuussa en tosin niitä aio pitää, koska en ole ajoissa mitään järkevää tekemistä niille.

Näillä mennään tällä kertaa,

-TT

maanantai 1. syyskuuta 2014

Elokuu 2014 cash -275€ salkku -5.9%

Alamäki jatkui elokuussakin, mutta tällä kertaa hieman yllättäen. Tarkoitus oli päästä plussalle ilman uusien ”työvälineiden” hankkimista, mutta kuten otsikosta näkee niin siinä tuli epäonnistuttua. Tämä kaikki tuli oikeastaan siksi, että en tehnyt riittävästi ”töitä”. Sijoitussalkkuni arvo laski yllättävän paljon, mutta toisaalta suurin osa tästä laskusta tuli Outotecin osakkeiden laskusta.

Menopuolella ei kovin suuria yllätyksiä ollut loppujen lopuksi. Hankin uudet ”työvälineet” joihin upposi parisataa Euroa. Tämän lisäksi maksoin veroja joitakin kymppejä enemmän kuin olin etukäteen kuvitellut. Tämä johtui lähinnä siitä, että tienasin enemmän rahaa sivutulokortillani mikä tarkoitti suurempia veroja. Ne tulee mitä ilmeisimmin ensi vuonna takaisin, mutta ilman korkoja. Tänäkin vuonna odottelen joidenkin satojen Eurojen palautuksia. Tämän lisäksi eräs illanviettoni maksoin joitakin kymppejä enemmän kuin odotin. Syyskuussa menojen pitäisi olla normaalit. Aion tosin käydä Tampereella kirjaprojektini takia yhtenä viikonloppuna, mutta kerran kuukaudessa pitää saada vaihdettua vapaalle.

Tulopuoli oli pettymys elokuussa ja se oli oma moka. Olisi vain pitänyt saada enemmän aikaan. Syyskuussa on tarkoitus keskittyä lähinnä tienaamiseen, vaikka yksi viikonloppu onkin vapaana. Ainakin vielä tällä hetkellä näyttää hyvälle sen suhteen. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että kuukausittainen miinusputki menee poikki, mutta varmaa se on tietysti vasta kuun lopussa. Oma oletukseni syyskuulle on parin sadan Euron plussat, mutta jääköön nähtäväksi miten käy. On aika puhkaista putki, koska mitä kauemmin siihen menee sitä vaikeammaksi se tulee.

Pörssissä tulikin takkiin kunnolla. Outotec otti osumaa, koska ei ole julkistanut ainuttakaan uutta tilausta ja se on aiheuttanut pörssikurssin alamäen. Tämä ei ole kovin suuri yllätys, koska suuret investoinnit kaivosalalle ovat kiven takana. Uskon tämän trendin jatkuvan vielä pidempään. En usko myöskään kenenkään ostavan kyseistä yritystä, mutta se jääköön nähtäväksi. Näitä spekulaatioitahan on ollut, mutta tällä hetkellä en usko vahvasti niiden totuuspohjaan. PKC:n osavuosikatsaus oli myös pettymys markkinoille. Itse en ollut kovin yllättynyt siitä, koska analyytikot ovat keskimäärin uskoneet paremman tuloksen tekoon kuin yritys itse mikä kertoo ehkä kaiken siitä kuinka pihalla myös niin sanotut asiantuntijat ovat. Yritys itse ilmoitti tämän vuoden tuloksen olevan huonompi kuin viime vuonna, mutta analyytikoiden keskimääräiset ennusteet ovat olleet paljon paremmat. En tosin tiedä missä he nyt menevät, kun en ole ennustuksia enää osavuosikatsauksen jälkeen seurannut. Ainut valopilkku on kehittyvien markkinoiden ETF joka menee ylöspäin. Saas nähdä kuinka pitkään se jatkaa matkaansa.

Henkilökohtaisessa elämässä ei elokuussa tapahtunut mitään mullistavaa. Vapaa-aika meni kotiutuessa takaisin Suomeen. Tällä hetkellä ei minulla ole mitään pakottavaa tarvetta päästä takaisin ulkomaille, mutta enköhän taas ensi vuoden puolella lähde johonkin reissuun. Bloggaamisen ja kirjan kirjoittamisen suhteen on ollut jonkin verran vaikeuksia, koska ehdin tottua nopeampaan rytmiin Puolassa. Tätä myötä tulee välillä huono omatunto kirjoittamisen suhteen. Ensimmäisen kirjani on tosiaan siinä vaiheessa, että tulen tämän viikon aikana lähettämään koelukijoilleni sähköpostia asian suhteen ja toivottavasti kaikki heistä ovat vielä asian suhteen yhtä myötämielisiä kuin aiemmin. Käyn myös tapaamassa ”editoriani” parin viikon päästä ja sitä myötä on tarkoitus päästä eteenpäin ensimmäisen projektini kanssa. Tarkoitus on päästä julkaisemaan ensimmäinen kirja vuoden loppuun mennessä. Syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa menevät erittäin aktiivisesti tienatessa ja kirjaprojektissani, joten ei kannata ihmetellä mikäli vähään aikaan ei uusia kirjoituksia tule. Tällä kertaa tärkeysjärjestys on selkeä, koska ensimmäisen kirjan teko on ollut telakalla käytännössä kuukauden.

Eipä tässä muuta,
Hyvää viikonjatkoa!

-TT

torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuu Cash -750€ salkku +-x.xx

Kuten luvuista näkee niin heinkuussakin tuli takkiin. Kesäkuun lopussa oletin heinäkuun olevan pienikuluinen, mutta totuus oli jotain muuta. Osa tästä menee omaan piikkiin ja osa siihen, että laitoin heinäkuussa jo paljon odotettua enemmän kiinni asioihin jotka maksavat itsensä takaisin hyvin nopeasti. Tuloja ei ollut odotetusti ollenkaan. Heinäkuu Puolassa meni enemmän tai vähemmän hukkaan. Tästä enemmän hieman myöhemmin.

Heinäkuun ylimääräisistä miinuksista osa selittyy lähes kahden kuukauden seutulipun maksamisella ja urheilulisenssilä. Nämä odottamattomat kulut selittävät hieman yli parisataa. Tämän lisäksi satanen meni ylimääräiseen reissuun Krakovaan. Tämä oli täysin suunnittelematon, koska tapasin erään norjalaistytön Varsovassa ja lähdin hänen kanssaan Krakovaan. Hommasta ei sitten tullut mitään kerrottavaa jälkipolville, mutta tulipahan kerrankin tehtyä jotain naisten eteen. Tämä on minulle suhteellisen poikkeuksellista. Eipä siitä sen enempää. Elokuun kulut näyttävät tällä hetkellä siltä, että hienoista ylijäämää näyttäisi pukkaavan. Olen hieman varovainen tämän kommentin kanssa, koska minulle saattaa tulla tarve ostaa uudet ”työvälineet” jotka maksavat noin parisataa Euroa. Siinä tapauksessa tulos on suunnilleen +-0. Tiedän olevani jonkinlaisessa miinuskierteessä joka on pakko katkaista, joten toivottavasti elokuussa asiat onnistuvat.

Sijoitusrintamalla on ainoastaan Outotec ollut sijoituksistani sellainen josta on tullut suurempia uutisia, joten tässä on hyvä käydä hieman läpi sen tilannetta. Yritys on tänään julkaissut osavuosikatsauksensa joka oli markkinoiden odotuksia synkempi. Tulos oli sen verran huono, että kurssireaktio oli miinusmerkkinen. Minä odotan yrityksen tuloksen pysyvän nollan tuntumassa seuraavat kvartaalit, mutta markkinat taitavat odottaa hieman enemmän. Ilman ostohuhuja kyseisen yrityksen pörssikurssi alkaisin kutosella tällä hetkellä. Näiden huhujen mukaan Weir olisi valmis maksamaan 12 €:a osakkeelta joka antaisi huiken preemion nykykurssiin. Kyseessä ovat ainoastaan huhut, joten todenperäisyydestä ei kukaan muu tiedä kuin näiden yritysten edustajat. Kaikki liiketoimintahan on aina myynnissä mikäli hinta on sopiva, joten Outotec on tietysti kaupan. Se riittäisikö tuo 12 €:a omistajille ja onko sitä edes tarjottu on jo toinen asia. Turha sitä on spekuloida juuri tämän enempää, koska spekulointi ei vie mihinkään. Olen sitten kyllä valmis reagoimaan mikäli tarve niin vaatii. Tällä hetkellä omat osakkeeni pysyvät vahvasti salkussani. En tosin ole näillä hinnoilla valmis lisäämään panostustani yritykseen.

Omassa henkilökohtaisessa elämässä paluu kotimaahan oli tosiasia. Tällä hetkellä en koe mitään suuria riemunkiljahduksia tästä syystä sisälläni. Mieli tekee taas jossain vaiheessa lähteä ulkomaille, mutta tällä hetkellä se ei ole ajankohtainen asia. Rahaa meni ulkomailla yksinkertaisesti liikaa. Minun olisi pitänyt tulla jo kesäkuun lopussa takaisin, mutta sille on myöhäistä tehdä enää mitään. En saanut heinäkuussa riittävästi aikaan, jotta olisi ollut perusteltua viipyä Puolassa pidempään. Todennäköisesti olisin saanut yhtä vähän aikaan Suomessakin. Viimeinen viikko Suomessa vierähti lähinnä kavereita nähdessä. Yksi mökkireissukin tuli tehtyä. Oli muuten vähän hienoa päästä puhtaaseen luonnonveteen uimaan. Puolassa tämä ei ollut mahdollinen vaihtoehto. Uimaan olisi tietysti voinut mennä, mutta kovin terve vaihtoehto se ei olisi ollut. Elokuussa on tarkoitus keskittyä lähinnä rahantienaamiseen kirjojen tekemisen ja bloggaamisen lisäksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että alkukuusta saattaa bloggaaminen olla tiheämpää kuin loppukuusta. Tämä johtuu siitä, että kuntoni ei ole hirveän hyvä heinäkuun laiskottelun jälkeen ja sitä pitää nostaa ennen suurempaa rehkimistä. Rehkiminen alkaakin heti huomenna, joten silloin olen paljon viisaampi tämän asian suhteen.

Mitä taas tulee kuukausikatsauksiin niin en todennäköisesti enää kuvani lisäämisen jälkeen tule laittamaan kokonaissummaa esiin. Jos joku haluaa sen laskea niin setviköön sen itse. Tämän sijaan tulen kyllä ilmoittamaan joka kuukausi onko kassani kasvanut vai pienentynyt ja mihin suuntaan salkkuni menee. Salkun suhteen laitan muutoksen elokuun kuukausikatsaukseen, koska en ole tietoinen kesäkuun lopun tilanteesta. Tulen myös ilmoittamaan kaikki osakekauppani paitsi kuukausisäästämisen kehittyvien markkinoiden ETF:ään. Käytännössä tämä tarkoittaa kahta kohdeosuutta DBX1:stä/kk. Kyseessä ei siis ole kovin suuri kuukausipanostus vaan jotain kuudenkymmenen Euron luokkaa. Niiden menestyksen lasken kyllä salkkuni kehitykseen mukaan, joten en ole niitä kokonaan unohtanut.

Näillä mennään eteenpäin,

Hyvää viikonloppua!

-TT

torstai 1. toukokuuta 2014

Huhtikuu 2014 cash -4xx€, salkku -x.x% yhteensä xxxxx€

Kuten näkyy niin tarkkoja lukuja en ole saanut vielä laskettua ja voi olla etten niitä ilmoitakaan. Lähdin tosiaan eilen wappuaattona Puolaan ja en ole laskenut tarkempia menojani vielä eiliseltä, koska en jaksa muuntaa valuuttoja. Sen sijaan odotan sitä hetkeä, kun olen kaikki vaihtamani rahat saanut tuhlattua. Euromääräisesti ennen valuutanvaihtoa oli tilanne -420€:a. Kaiken kaikkiaan huhtikuussa meni ehkä hieman vähemmän rahaa kuin mitä odotin ja tämä johtuu siitä, että reissu manseen jäi toteutumatta. Muihin juttuihin sitä sitten paloikin enemmän.

Ensi viikon maanantaina saan ensikosketuksen uuteen kämppääni. Siitä on suullisesti sovittu ystäväni kautta. Se kustantaa kuluineen noin 130€/kk. Ei siis ole mikään paha hinta, mutta toisaalta valokuvat paljastavat sen verran, että jossain määrin kyseessä on paluu 70-luvulle. En pidä sitä kovin isona miinuksena, koska kämppä on sen verran halpa ja sijaintikin on kohtuullinen. Ruokakuluni odotan pienentyvän noin puoleen siitä mitä Suomessa joka tarkoittaa aika lailla tuon vuokran määrää. Koska maksan yhtiövastiketta Suomessa olevasta asunnosta puoliksi veljeni kanssa eivät pakolliset kuluni matkakorttia lukuunottama muutu kovin paljoa. Pointtini ei varsinaisesti olekaan muuttaa rahan takia pois vaan siksi, että pystyn keskittymään paremmin kirjani tekemiseen. Koska menen enemmän tai vähemmän maaseudulle ei siellä ole juuri muuta tekemistä kuin kirjoittaa. Isompaan kaupunkiin Varsovaankin on sellainen matka ettei sinne kovin usein jaksa mennä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että busseja ei kulje usein. Se paljon rahaa sitten kuussa menee turhuuksiin onkin lähinnä kiinni siitä tuleeko Puolassa ollessa matkustettua vai ei.

Jos nyt sitten mennään sijoituksiin niin möin osinkojen tiputtua Fortumia mikä näin jälkikäteen oli vikatikki hyvin lyhyellä tähtäimellä. Toisaalta pidemmän tähtäimen sijoituksena en pidä sitä enää kovin hyvänä ideana juuri poliittisen riskin takia. Näin jälkikäteen voi sanoa, että se oli virhe, mutta niitä tulee. Outotecin osavuosikatsaus tippui tällä viikolla ja se oli uusien tilausten kannalta pettymys. Mitään muuta suurempaa odottamatonta miinusta siitä ei löytynyt. Pidän sitä pitemmällä tähtäimellä edelleen hyvänä sijoituksena, vaikka pari tulevaa vuotta näyttävätkin surkeilta. Olen sitä valmis ostamaan lisää mikäli kurssi tippuu paljon. En kuitenkaan kovin nopeasti aio siihen reagoida. Täytyy aina muistaa, että sijoittaminen on maratoni ja mitä enemmän hötkyilee sitä varmemmin siinä tulee simahdus.

PKC:n yhtiökokouksessa kävin vierailemassa ja se herätti ainakin muutaman ajatuksen itse yrityksestä lisää. Se oli siitä hyvä yhtiökokous ettei siellä ollut turhaa paskanjauhamista vaan se hoitui ilman häirikköjä. Pääsin sitten tarjoilujen ollessa vauhdissa jututtamaan erästä yrityksen edustajaa ja sitä paremmin tuli selväksi se, että kyseessä on liiketoiminta joka vaatii erityisen pitkän tähtäimen näkökulmaa. Tämä jo pelkästään sen vuoksi, että tuotesyklit ovat erittäin pitkät. Keskusteluiden aloittamisesta menee helposti viisi vuotta siihen hetkeen, kun ensimmäiset tuotteet ovat asiakkailla. Tämä siis tarkoittaa sitä ettei kvartaalitaloudella ole mitään tekemistä tällaisen yritystoiminnan kanssa. Yrityksen tulokset ja liiketoiminta ovat siten vaikeasti tulkittavia varsinkin omalle sukupolvelleni jotka tuppaa olemaan ”kaikki mulle heti” ajattelijoita.

Sinotrukin kanssa mahdollisesti solmittavasta yhteistyösopimuksestakaan ei siis kannata odottaa vielä moneen vuoteen minkäänlaista suurempaa sysäystä yritykselle. Kiinassa johdinjärjestelmät ovat vielä tällä hetkellä bulkkituotteita mikä tarkoittaa sitä, että kun keskimäärin länsimaissa yksi johdinjärjestelmä maksaa tuhat Euroa niin Kiinassa puhutaan ehkä 200€:sta. Koska Sinotrukin kapasiteetti taitaa olla noin 100000pkl/vuosi niin PKC:n kannalta puhutaan paristakymmenestä miljoonasta Eurosta lähivuosina. Mikäli yritys alkaa vaatimaan räätälöityjä järjestelmiä niin silloin puhutaan sadan miljoonan liikevaihdosta mikä ei ole kuin noin 10%:a PKC:n nykyisestä liikevaihdosta.

Mitä taas tulee henkilökohtaiseen elämään niin huhtikuussa ei maatamullistavia asioita tapahtunut. Puolaan lähtökin oli vasta viimeinen päivä, joten se meni lähinnä matkustaessa. Tämä viikko menee vielä lomaillessa jossain määrin ja maanantaina on siirtyminen itse kämpälle. Aikaisemmin ei kannata yrittää, koska täällä Puolassa on pitkä viikonloppua. Paikallinen työläistenjuhla on tänään ja lauantaina taitaa olla perustuslain päivä. Kaikki liikennevälineet ovat ihan täynnä ja monet ihmiset ihan muualla kuin kotonaan. Tämä blogi tulee varmasti muuttumaan hieman kotiutuessani uuteen majaani. Siitä tulee varmasti enemmän päiväkirjamainen. Julkaisusekvenssi tuskin muuttuu hirveästi. Lontoon murteella kirjoittamani blogi törmäsi alkuvaikeuksiin, koska huomasin ettei kirjoittaminen toisella kielellä ole kovin sujuvaa. Sitä täytyy siis harjoitella enemmän. Sen kohtalo tällä hetkellä näyttää siltä etten tule sitä julkaisemaan ainakaan vielä kovin usein. Suurin osa kirjoituksistani menee mappi ö:hön tällä hetkellä. Kotiuduttuani tulen testaamaan aika montaa eri asiaa, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Hyvää Wappua!

-TT

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Maaliskuu 2014 Cash +220€ Salkku 0.2% Yhteensä 12235€ Q1 Salkku +1.5%

Aika lailla odotetunlainen kuukausi takana. Suuria yllätyksiä ei tullut henkilökohtaisella tasolla. Sen sijaan tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat jonkin verran. Eivät kuitenkaan paljoa ja ne lähinnä konkretisoituivat. Siitä ja blogin jatkuvuudesta lisää informaatiota tulee lähiaikoina. Raha-asioiden suhteen ei tapahtunut suuria muutoksia.

Maaliskuun menopuoli odotetunlainen

Sain hieman säästettyä ostaessani lenkkarit tarjouksesta. Ne tulivat tarpeeseen, mutta kyse ei ollut kovin suuresta säästöstä eli joistakin kympeistä. Lentolippujen ostaminen sen sijaan tuli itselleni jonkinlaisena yllätyksenä, koska ajattelin lähteväni maailmalle eri tavalla eli ajattelin eka mennä balttian kautta etelään päin, mutta tyydyin helppoon ratkaisuun ja ostin lentoliput itselleni hyvin tuttuun Puolaan. Lentolippuja lukuunottamatta kulut olivat odotetut ruokabudjettia lukuunottamatta. Tämä johtui siitä, että jouduin ostamaan eräälle läheiselleni ruokaa hänen rahojen loputtua kesken kaiken. Huhtikuun menot tulevat sen sijaan kasvamaan aika lailla suureksi, koska joudun ostamaan mm. rinkan itselleni reissuani varten. Sen lisäksi jotakin pikkusälää on pakko hankkia. Tämän lisäksi käyn mm. Tampereella joka nostaa huvibudjettiani.

Maaliskuun tulot aika lailla odotetut, huhtikuussa aika lailla olemattomat

Maaliskuun tuloni olivat hyvinkin odotetunlaiset ja joitakin kymppejä enemmän olisi voinut tienata, mutta motivaatio kalenterin ahtaamiseksi täyteen oli olematon. Huhtikuun tulopuoli on aika lailla olematon, koska alkukuukausi on hiljainen ja loppukuussa olen liikenteessä normaalia selkeästi enemmän. Syy selviää parin seuraavan viikon aikana tai itseasiassa jo osittain henkilökohtaista elämääni ja blogia sivuavassa osiossa. Keskittyminen muihin asioihin on jo henkisesti vauhdissa, joten tulopuoli tulee jäämään sivurooliin vähäksi aikaa. Tosin suuri osa huhtikuun ajankäytöstä on sijoitus tulevaisuuteeni. Tällaisia investointeja on joskus pakko tehdä, jotta pidemmällä aikavälillä saa suuremman hyödyn aikaan. Oma arvioni on, että takkiin tulee noin 300-400€:a huhtikuussa.

Osakemarkkinoilla ei kovin suuria yllätyksiä Venäjän lisäksi

Suurempia muutoksia ei ole osakemarkkinoilla maaliskuussa näkynyt. Ainoa suurempi muutos henkilökohtaisella tasolla on Fortumin Venäjä-riskien selkeä konkretisoituminen. Vaikka emme vielä nähneet mitään radikaalia niin pidän pitempiaikaista sijoitusta Fortumiin paljon suurempana riskinä kuin mitä se oli ennen Ukrainan tilannetta. Harkitsen tällä hetkellä vakavasti mahdollista Fortumin osakkeiden myyntiä, mutta en pidä sen kanssa mitään kiirettä. Koska kyse on infrasijoittamisesta pitää katsoa hyvin pitkää aikajännettä ja en usko Venäjän lopettavan laajentumispyrkimyksiään. He saattavat väliaikaisesti vetää henkeä, mutta tulevien vuosien aikana uskon Putinin haluavan laajentua. Tätä riskiä en ole aikaisemmin osannut ennakoida, joten Fortumin tilannetta pitää vakavasti harkita uudelleen.

PKC Groupin ja Outotecin tilanteet eivät juurikaan ole muuttuneet. Kummatkin porskuttavat omalla tahollaan. Outotec ei valitettavasti maaliskuun aikana kertonut uusista tilauksista, joten se oli itselleni pieni pettymys. En ole kuitenkaan myymässä osuuttani yrityksestä vaan aion hankkia sen osakkeita mahdollisesti lisää mikäli osakekurssi alkaa tippumaan. Se voi sen hyvin tehdä, kun ensimmäisen kvartaalin tulos julkaistaan. PKC Groupin suhteen odottelen tietoja mahdollisesta laajentumisesta Kiinan kuorma-automarkkinoille. Siinä voi kestää pidempään kuin voisi kuvitella. Tällä viikolla on yhtiökokous ja sinne on tarkoitus mennä haistelemaan tunnelmia. Sinne kun ei suurin osa omaa ääntään rakastavista paviaaneista ole vielä päässyt pitkittämään kokousta. Fortumin kokoukseen en mene viime vuoden huonojen kokemusten vuoksi. Outotecin kokouskin jäi väliin.


Muutoksia blogiin ja henkilökohtaiseen elämään tulossa lähiaikoina

Elikkäs kuten kertoilin niin töitä en ole kovin paljoa huhtikuussa tekemässä. Sen sijaan käytän aikani enemmän kirjoittamiseen. Tämä johtuu siitä, että aloitan bloggaamisen Lontooksi huhtikuun puolivälissä. Koska en vielä ole varsinaisesti juurikaan kirjoittanut mitään niin en vielä kerro toisen blogin osoitetta. Selkeät suuntaviivat tämän blogin suhteen ovat kuitenkin olemassa. Jatkan myös vanhaakin blogiani, mutta sen sisältö tulee jonkin verran muuttumaan. Siitä tulen kirjoittamaan lisää hieman myöhemmin. Olen myös huhtikuussa laittamassa valokuvani joko tähän tai toiseen blogiini, joten ehkä se kertoo hieman enemmän miehestä tämän blogin takana.

En ole vielä tarkkaa mietintää tehnyt siitä miten tämä blogi tulee muuttumaan, mutta joitakin asioita tulen tekemään eri tavoin. Takana on kolmesataa postia ja uusia asioita on enää vaikea kehittää kirjoitettavaksi. Tämä on yksi syy sille miksi asiat tulevat muuttumaan. Toinen syy on se, että olen jo jonkin aikaa miettinyt lähtöä vähäksi aikaa ulkomaille. Mikäli raha-asiat menevät kohtuullisen hyvin niin tulen olemaan siellä pidempään. Tarkoitus on siellä tehdä isoja muutoksia. Niistä tulenkin sitten lähikuukaudet kirjoittamaan kunhan löydän itselleni kämpän. Lisää kerron tässä pikkuhiljaa kunhan saan enemmän aikaiseksi. Hätäillä ei kannata.

Näillä mennään seuraavat viikot,

-TT

PS. Huomenna keskiviikkona aamupäivällä otetaan viides askel kohti terveempää taloudellista tilannetta