torstai 1. toukokuuta 2014

Huhtikuu 2014 cash -4xx€, salkku -x.x% yhteensä xxxxx€

Kuten näkyy niin tarkkoja lukuja en ole saanut vielä laskettua ja voi olla etten niitä ilmoitakaan. Lähdin tosiaan eilen wappuaattona Puolaan ja en ole laskenut tarkempia menojani vielä eiliseltä, koska en jaksa muuntaa valuuttoja. Sen sijaan odotan sitä hetkeä, kun olen kaikki vaihtamani rahat saanut tuhlattua. Euromääräisesti ennen valuutanvaihtoa oli tilanne -420€:a. Kaiken kaikkiaan huhtikuussa meni ehkä hieman vähemmän rahaa kuin mitä odotin ja tämä johtuu siitä, että reissu manseen jäi toteutumatta. Muihin juttuihin sitä sitten paloikin enemmän.

Ensi viikon maanantaina saan ensikosketuksen uuteen kämppääni. Siitä on suullisesti sovittu ystäväni kautta. Se kustantaa kuluineen noin 130€/kk. Ei siis ole mikään paha hinta, mutta toisaalta valokuvat paljastavat sen verran, että jossain määrin kyseessä on paluu 70-luvulle. En pidä sitä kovin isona miinuksena, koska kämppä on sen verran halpa ja sijaintikin on kohtuullinen. Ruokakuluni odotan pienentyvän noin puoleen siitä mitä Suomessa joka tarkoittaa aika lailla tuon vuokran määrää. Koska maksan yhtiövastiketta Suomessa olevasta asunnosta puoliksi veljeni kanssa eivät pakolliset kuluni matkakorttia lukuunottama muutu kovin paljoa. Pointtini ei varsinaisesti olekaan muuttaa rahan takia pois vaan siksi, että pystyn keskittymään paremmin kirjani tekemiseen. Koska menen enemmän tai vähemmän maaseudulle ei siellä ole juuri muuta tekemistä kuin kirjoittaa. Isompaan kaupunkiin Varsovaankin on sellainen matka ettei sinne kovin usein jaksa mennä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että busseja ei kulje usein. Se paljon rahaa sitten kuussa menee turhuuksiin onkin lähinnä kiinni siitä tuleeko Puolassa ollessa matkustettua vai ei.

Jos nyt sitten mennään sijoituksiin niin möin osinkojen tiputtua Fortumia mikä näin jälkikäteen oli vikatikki hyvin lyhyellä tähtäimellä. Toisaalta pidemmän tähtäimen sijoituksena en pidä sitä enää kovin hyvänä ideana juuri poliittisen riskin takia. Näin jälkikäteen voi sanoa, että se oli virhe, mutta niitä tulee. Outotecin osavuosikatsaus tippui tällä viikolla ja se oli uusien tilausten kannalta pettymys. Mitään muuta suurempaa odottamatonta miinusta siitä ei löytynyt. Pidän sitä pitemmällä tähtäimellä edelleen hyvänä sijoituksena, vaikka pari tulevaa vuotta näyttävätkin surkeilta. Olen sitä valmis ostamaan lisää mikäli kurssi tippuu paljon. En kuitenkaan kovin nopeasti aio siihen reagoida. Täytyy aina muistaa, että sijoittaminen on maratoni ja mitä enemmän hötkyilee sitä varmemmin siinä tulee simahdus.

PKC:n yhtiökokouksessa kävin vierailemassa ja se herätti ainakin muutaman ajatuksen itse yrityksestä lisää. Se oli siitä hyvä yhtiökokous ettei siellä ollut turhaa paskanjauhamista vaan se hoitui ilman häirikköjä. Pääsin sitten tarjoilujen ollessa vauhdissa jututtamaan erästä yrityksen edustajaa ja sitä paremmin tuli selväksi se, että kyseessä on liiketoiminta joka vaatii erityisen pitkän tähtäimen näkökulmaa. Tämä jo pelkästään sen vuoksi, että tuotesyklit ovat erittäin pitkät. Keskusteluiden aloittamisesta menee helposti viisi vuotta siihen hetkeen, kun ensimmäiset tuotteet ovat asiakkailla. Tämä siis tarkoittaa sitä ettei kvartaalitaloudella ole mitään tekemistä tällaisen yritystoiminnan kanssa. Yrityksen tulokset ja liiketoiminta ovat siten vaikeasti tulkittavia varsinkin omalle sukupolvelleni jotka tuppaa olemaan ”kaikki mulle heti” ajattelijoita.

Sinotrukin kanssa mahdollisesti solmittavasta yhteistyösopimuksestakaan ei siis kannata odottaa vielä moneen vuoteen minkäänlaista suurempaa sysäystä yritykselle. Kiinassa johdinjärjestelmät ovat vielä tällä hetkellä bulkkituotteita mikä tarkoittaa sitä, että kun keskimäärin länsimaissa yksi johdinjärjestelmä maksaa tuhat Euroa niin Kiinassa puhutaan ehkä 200€:sta. Koska Sinotrukin kapasiteetti taitaa olla noin 100000pkl/vuosi niin PKC:n kannalta puhutaan paristakymmenestä miljoonasta Eurosta lähivuosina. Mikäli yritys alkaa vaatimaan räätälöityjä järjestelmiä niin silloin puhutaan sadan miljoonan liikevaihdosta mikä ei ole kuin noin 10%:a PKC:n nykyisestä liikevaihdosta.

Mitä taas tulee henkilökohtaiseen elämään niin huhtikuussa ei maatamullistavia asioita tapahtunut. Puolaan lähtökin oli vasta viimeinen päivä, joten se meni lähinnä matkustaessa. Tämä viikko menee vielä lomaillessa jossain määrin ja maanantaina on siirtyminen itse kämpälle. Aikaisemmin ei kannata yrittää, koska täällä Puolassa on pitkä viikonloppua. Paikallinen työläistenjuhla on tänään ja lauantaina taitaa olla perustuslain päivä. Kaikki liikennevälineet ovat ihan täynnä ja monet ihmiset ihan muualla kuin kotonaan. Tämä blogi tulee varmasti muuttumaan hieman kotiutuessani uuteen majaani. Siitä tulee varmasti enemmän päiväkirjamainen. Julkaisusekvenssi tuskin muuttuu hirveästi. Lontoon murteella kirjoittamani blogi törmäsi alkuvaikeuksiin, koska huomasin ettei kirjoittaminen toisella kielellä ole kovin sujuvaa. Sitä täytyy siis harjoitella enemmän. Sen kohtalo tällä hetkellä näyttää siltä etten tule sitä julkaisemaan ainakaan vielä kovin usein. Suurin osa kirjoituksistani menee mappi ö:hön tällä hetkellä. Kotiuduttuani tulen testaamaan aika montaa eri asiaa, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Hyvää Wappua!

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti