Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raha: Rengistä Isännäksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raha: Rengistä Isännäksi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Lyhyt paluu

 Aikaa on kulunut siitä, kun viimeksi olen tähän blogiini kirjoittanut mitään. En uskonut palaavani sen pariin enää, mutta nyt on vain aikaa ja sitä pitää käyttää johonkin. En halua aloittaa uutta blogiprojektia, koska sanottavaa ei riitä kuin ehkä puoleksi vuodeksi mikäli kirjoittaa kerran viikossa. Voi olla ettei ehkä niinkään pitkäksi aikaa, mutta aikomus on julkaista puoli vuotta. Voi olla, että kirjoituksia syntyy enemmän lähikuukausina, mutta niiden julkaisemisessa voi kestää pitkälle syksyyn. Tämä on jopa todennäköisin vaihtoehto. Saatan tosin lopettaa julkaisun nopeastikin mikäli ei ole lukijoita. Mikäli niitä ei ole niin keskityn Piksuun kirjoittamiseen, joten tekstejäni voi lukea sieltä kunhan sivusto taas toimii. Harkitsen myös kirjoittamista Lontoon murteella, koska tätä blogia eksyy useampikin ihminen joka päivä ulkomailta katsomaan, vaikka se on tehty kotimaisella kielellä.


Mitä on tulossa?


Tämä blogi ei tule olemaan ykköspaikkani vaan Piksu.net, jossa on hyvä alusta julkaista pientä korvausta vastaan. Sivusto on todennäköisesti ainakin pääsiäisen yli kiinni (tilanne elää ja se voi ehkä aueta jo tällä viikolla), koska tulipalo tuhosi serverin, jolla se oli ja samalla myös varmuuskopion joka oli jostain syystä lähistöllä olevalla serverillä joka myös tuhoutui. Nyt sitten odotellaan saadaanko sivusto palautettua vanhana versiona vai joudutaanko tekemään kokonaan uusi. Piksussa on itseäni älykkäämpiä ihmisiä ja enemmän lukijoita. Voin suositella muiden Piksun kirjoittajien lukemista omien tekstieni lisäksi. Tulen julkaisemaan niitä kirjoituksia täällä, jotka eivät ehkä sovi sinne niin hyvin tai ne ovat joko liian lyhyitä tai pitkiä sinne. Tulen keskittymään enimmäkseen sijoittamiseen ja yleisiin talousasioihin, mutta esitän muitakin kannanottoja. Yksi aiheryhmä on näkemykseni kotipörssimme yrityksistä, mutta en ala tehdä tarkempia analyyseja vaan kertoa miten yritykset ovat kehittyneet ja mitä saman kehityksen jatkuminen tarkoittaa. Käytän numeroita, mutta en pyri tarkan arvon määrittämiseen. Toivon näihin kirjoituksiin kommentteja, koska en ymmärrä kaikkia yrityksiä kovin hyvin. Sen sijaan omia sijoituksiani tai raha-asioitani en tule kommentoimaan kuin kerran ja se tapahtuu ensi viikolla. Pyrin julkaisemaan jotain kerran viikossa pitäen pidemmän kesäloman, mutta se suunnitelma voi muuttua.


Kirjoista


Loppu tästä tekstistä sisältää jonkinlaista mainosta, joten mikäli sitä ei halua lukea niin voi palata blogiin myöhemmin. Seuraava teksti tulee ulos lähipäivinä.


Olen julkaissut neljä kirjaa, joista kolme kotimaisella kielellä ja yhden Lontoolla. Myyntimäärät ovat olleet heikkoja enkä tarkkaan laskenut niitä, mutta kyse on kaksinumeroisesta luvusta. Voidaan puhua kymmenistä. Sen sijaan niihin käytetty aika on ollut nelinumeroinen tunneissa. Rahallinen korvaus on olematon eikä taloudellista järkeä niiden julkaisussa ole ollut. Sen sijaan oppimisprosesseina ne ovat olleet korvaamattomia. Niihin ne sopivat parhaiten, koska ne vaativat laadukkaiden lähteiden löytämistä, asioiden selkeyttämistä ja niiden ymmärtämistä. En pidä itseäni hyvänä kirjoittajana vaan pikemminkin parempana ajattelijana. Mitä tulee kirjoihin niin ensimmäinen on mielestäni selkeästi huonoin, ainakin mitä tulee tekstin laatuun. Toivottavasti olen tässä oikeassa. Toinen on sitä parempi. Pidän kolmatta kirjaani parhaimpana sen tekstin laadun puolesta, mutta neljännenneljännen tekstiä on vaikea arvioida, koska se on tehty Lontoolla. Ajatteluprosessini on siinä laadukkain, vaikka itse sanonkin.


Kaikki kirjani voi ostaa Amazonista. Suosittelen Amazon.de sivustoa Tämä siitä syystä, että muista taitaa mennä tullit. Jos ne eivät vielä mene niin ainakin kesällä. Myös minulta voi niitä kysellä, mutta kahta jälkimmäistä ei ole montaa jäljellä enkä varmaan tilaa niitä lisää.


Tarkoitukseni on julkaista vielä kolme kirjaa, joista ensimmäinen valmistuu toivottavasti vielä ennen vuodenvaihdetta. En käsittele sen aihealuetta suoraan tässä blogissa ennen sen julkaisua. En oikeastaan edes ota kantaa koko sisältöön tätä enempää. Kirjoitan sen kotimaisella kielellä, mutta loput kaksi tulevina vuosina mahdollisesti valmistuvaa kirjaa tulevat olemaan Lontooksi. Olen luvannut itselleni niiden olevan viimeiset mahdollisen ”raamatun” lisäksi. Se tosin sisältää vaan mahdollisesti kaikki tekstit yhdessä paketissa, joten se ei ole varsinaisesti uusi kirja., Toivottavasti olen lupaukseni arvoinen enkä peru väitteitäni.


Seuraavissa kirjoituksissa on enemmän asiaa.


-TT

perjantai 2. lokakuuta 2015

Raha: Rengistä Isännäksi kirja

Moi kaikille!


Kirjani rahasta on valmis. Olen tyytyväinen ja iloinen, että saan tarjota sinulle oppimani kirjan muodossa. Kirja on laaja kattaus kokonaisvaltaisen henkilökohtaisten raha-asioiden hoidon maailmaan.

Kirjan sisältö koostuu seuraavista luvuista:

  1. Johdanto
  2. Ajattelumallit: Kovat tieteet, psykologia, talous, muut, esimerkki malleista
  3. Psykologia: perustarpeet, rahan ja kuluttamisen psykologia
  4. Tulot: aktiiviset ja passiiviset tulot
  5. Kuluttaminen: maksutavat, säästäminen, tavara, asuminen, muu kulutus
  6. Sijoittaminen: kohteet, aikavälit, välistävetäjät, osakesijoittaminen, mestarit, jne.
  7. Taidot ja Järjestelmät: taidot, tavat, rahojensuojelu, budjetointi, automatisointi, talousstrategia
  8. Yhteenveto

Kirjan johdannon voit lukea täältä. Kirjan lukemalla hyödyt mm. seuraavasti:

  • Ymmärryksesi raha-asioista paranee
  • Ajattelumalleja, jotka parantavat ongelmanratkaisukykyäsi muissakin asioissa
  • Parannat kysymystesi ja vastauksiesi laatua
  • Talouspäätöstesi laatu paranee
  • Rahaan liittyvät taitosi ja tapasi paranevat kirjan neuvoja hyödyntämällä.
  • Arvioimaan kuinka hyvät tapasi ja taitosi ovat
  • Raha-asioiden hoitoon tarvitsemasi aika vähenee
  • Ammattilaisten ja valeauktoriteettien roskapuheiden tunnistaminen helpottuu
  • Ymmärryksesi sijoitustuotteiden todellisista kuluista paranee
  • Mikä erottaa maailman parhaimmat sijoittajat muista
  • Kolme tärkeää kysymystä lisätulojen hankkimisesta
  • Järjestelmien hyödyntäminen raha-asioissa helpottuu
  • Edellämainittujen asioiden myötä mahdollisuutesi pysyvään vaurastumiseen kasvavat huomattavasti

Kirjan hinta on suoraan minulta tilattuna 20€:a sisältäen ALV:n ja postituskustannukset. Voit tilata kirjan myös Amazonin kirjakaupasta. Tarkemmat yksityiskohdat löytyvät myöhemmin, tätä ennen keskitytään vielä sinua mahdollisesti askarruttaviin kysymyksiin.


Miksi minun pitäisi ostaa juuri tämä kirja eikä jokin toinen?


Tämä kirja on ainut suomeksi kirjoitettu kirja mikä tarjoaa sinulle mahdollisuuden ymmärtää kokonaisvaltaisesti henkilökohtaisten raha-asioiden hallitsemista. Voit sen avulla kehittää rahaan liittyvien ajatustesi, tunteidesi, tietojesi, taitojesi ja tapojesi laatua. Näiden viiden taso kertoo mahdollisuuksistasi vaurastua. Kirja ei myöskään jaa vain tavanomaisia neuvoja, kuten seuraa menojasi, tee budjetti, säästä rahaa ja sijoita se tuottaviin sijoituskohteisiin. Se kertoo kaunistelemattomasti myös näiden neuvojen ongelmakohdat. Niin hyviä nämä neuvot kuin ovatkin niin niiden toteuttaminen on vaikeata ja niiden hyödyntämisen epäonnistuminen on todennäköistä mikäli jokin osa kokonaisuudesta, kuten tunteidenhallinta, uusien tapojen luominen ja huonojen tapojen muuttaminen jää väliin. Kirja tarjoaa myös ajattelumalleja, jotka parantavat ongelmanratkaisukykyäsi myös rahaan liittymättömissä asioissa.


Miksi uskoa rahasta kirjan tehnyttä kirjailijaa, joka ei ole rikas?


En ole rikas, koska olen tuhlannut lähes kaikki rahani suurimman osan elämästäni. Vasta viime vuosina olen oppinut käyttämään järkevämmin rahaa. Tämän jälkeen en ole ehtinyt rikastua, koska vaurastuminen ei tapahdu yhtäkkiä ilman onnea. Toinen syy tähän on se, että vuosikymmenten huonoja tapoja on todella vaikea muuttaa enkä ole tässä prosessissa täysin onnistunut. Olen luonteeltani enemmän ajattelija kuin tekijä mikä vaikuttaa myös asiaan.


Suosittelen sinua muodostamaan kuvan kirjailijasta ja hänen asiantuntemuksestaan seuraavista blogeista:




25€:a on paljon rahaa miksi minun kannattaa maksaa kirjasta tuo summa?


Kirja on vuosien työn tulos. Sen kokoamiseen ja parhaiden ratkaisujen löytämiseen on käytetty satoja tunteja vuosien varrella. 25€:a ei ole paljon verrattuna siihen kuinka monen tunnin työn tulokset se maksamalla saadaan. Jos et osta tätä kirjaa niin osta jokin muu. Saat muiden pitkän työpanoksen halvalla.

Miksi maksaa, kun saman informaation voi saada ilmaiseksi netistä?


Sen lisäksi, että kirjan tekemiseen on käytetty satoja tunteja, jotka sinäkin joutuisit käyttämään tietoja etsiessäsi, on sen kirjoittaja lahjakas yksinkertaistamaan monimutkaisia asioita. Netistä löytyvät kirjoitukset voivat olla liian monimutkaisia ja täynnä termejä, joita vain asiantuntijat ymmärtävät.


Miksi maksaisin, kun voin lukea blogeistasi suuren osan kirjasta?


Blogeissani on paljon hyvää asiaa, mutta se on pirstaloitunut moneen eri palaseen mikä tekee niistä vaikeammin ymmärrettäviä kokonaisuuksia. Kirjassa tärkeimmät asiat on tiivistetty reiluun kahteen sataan sivuun ja siitä löytyy paljon julkaisematonta materiaalia, kuten kysymyspatteristo joka keskittyy taitojesi mittaamiseen raha-asioiden hoidon eri osa-alueilla. Tämä on yksi asia mitä et löydä blogeistani. Kirjasta löytyy myös paljon muuta blogeistani löytymättömiä asioita.


Miten voin hankkia kirjan?


Voit tilata sen minulta suoraan sähköpostilla osoitteesta rahapeli@yahoo.com. Sitä kautta tilatessa kirjan hinta on 25€:a  sisältäen ALV:n ja postimaksut. Voit ostaa myös useamman kerralla. Kaksi kappaletta saat hintaan 40€:a. Laita tilaukseen nimesi ja osoitteesi. En käytä tietojasi suoramarkkinointiin, enkä jaa niitä eteenpäin.


Laskutus tapahtuu siten, että laitan kirjan postittamisen jälkeen laskun sähköpostilla sinulle. Toivon jokaisen maksavan kirjan vasta sen jälkeen, kun kirja on tullut perille. Toimitan kirjan postilla vain Suomesta löytyviin osoitteisiin. Kirjan voi ostaa myös Amazonin kirjakaupasta. Se löytyy mm. seuraavasta osoitteesta: Kirjan voi tilata Amazonista (Saksa) halvemmalla myös Suomeen, koska sieltä tilatut kirjat eivät vaadi minulta minkäänlaisia toimenpiteitä.

Hyvää viikonloppua!

-TT

torstai 1. lokakuuta 2015

Syyskuu 2015 Cash +100 Salkku – 13.5%

Syyskuu sujui melkein suunnitelmien mukaan. Pari ensimmäistä viikkoa meni vielä paremmin. Tämän jälkeen tuli pikkuinen takaisku, jonka myötä tein kirjaani enemmän kuin aiemmin kuvittelin. Tämän vuoksi sain sen valmiiksi loppukuusta. Tämä on suurin syy sille miksi ylijäämäni jäi arvioitua pienemmäksi.


Menot ja tulot


Tuloni olisivat voineet olla suuremmat, mutta jouduin parin ensimmäisen viikon jälkeen himmailemaan ruumiini vuoksi. Tästä syystä jäi tienaamatta 100-200€:a. Menot olivat käytännössä odotetut lukuunottamatta kirjani painatuksesta tulevia kuluja, joita odottelin vasta lokakuulle. Tämän vuoksi ylijäämäni jäi syyskuulta pienemmäksi kuin olin etukäteen arvioinut. Lokakuussa minulla ei ole mitään erityisiä menoja, joten odottelen tulojen pysyvän suunnilleen samoina kuin syyskuussa lukuunottamatta kirjamyynnistä tulevia tuloja, jotka ovat minulle tällä hetkellä hämärän peitossa. Tämän seurauksena myös tulevat ylijäämäni ovat arvaamattomat. Ilman kirjamyyntiä voin olettaa ylijäämäni olevan 100-200€:a.


Pörsseistä lisää ilmoja pois


Pörssit ovat laskeneet hieman lisää. Omat osakkeeni reilusti. En ole siitä huolimatta myynyt enkä myy. Voisi tietysti olla viisaampaa tai sitten ei. Omat osakkeeni ja rahastoni ovat nappikauppaa. Niihin en kiinnitä tällä hetkellä yhtä paljon huomiota kuin siihen kuinka saan pidettyä itseni joka kuukausi ylijäämäisenä. Outotecin osakkeet olivat pahimmassa laskussa raaka-aineiden hintojen tippuessa. Mitään muita uutisia yrityksestä ei tullutkaan syyskuussa. Tulosvaroituksen puuttumista pidän hyvänä asiana, mutta se voi tietysti tulla vielä myöhemminkin. Itse näen osakurssien tulevan alas vielä jatkossakin, koska ne ovat omien laskujeni mukaan vielä yliarvostettuja. Tämä johtuu lähinnä keskuspankeista, jotka ovat pumpanneet markkinoille likviditeettiä liian paljon ja liian pitkään. En tietystikään usko, että sinun täytyy olla samaa mieltä kanssani. Tee itse omat johtopäätöksesi äläkä usko minua.


Raha: Rengistä Isännäksi kirja julki ja myyntiin huomenna perjantaina 2.10


Tätä kirjoittaessani tilanne näyttää siltä, että saan viimeistään huomenna perjantaina kirjat kotiini, joten pääsen myymään niitä samalla. Varmaa tämä ei tietysti ole ennen kuin kirjat ovat turvallisesti hallussani. Kirjan hinta on 25€:a minun kautta tilattuna. Tarkemmat tiedot laitan huomenna. Kirjan loppuviimeistelyt ovat aika tuskallisia, kun pitää lähinnä keskittyä tarkastamaan omia laskujaan, tekstejään, jne. Itse kirjoittaminen on parasta tällaisessa projektissa materiaalin lukemisen lisäksi. Vaikka bloggaaminen on hyvä tapa tuoda ajatuksiaan esille niin kirjan tekeminen ainakin minun tapauksessani selkiyttää asioita vielä enemmän.


Tällä hetkellä olo tuntuu aika tyhjältä, koska yhtä suuria projekteja ei minulla ole vähään aikaan edessä kahden kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen lisäksi. En tiedä milloin veri vetää uuden projekti pariin, mutta en todennäköisesti aloita uuden kirjan tekemistä vähään aikaan. Sen sijaan minun on tarkoitus kääntää Lontoon murteelle kirjani. En tiedä kuinka kauan siihen menee enkä milloin aloitan projektini. Vasta kääntämisen jälkeen voin harkita uuden kirjan tekoa. Todennäköisesti se voisi keskittyä vain sijoittamiseen, mutta en ole varma tulenko koskaan kirjaa tekemään.


Henkilökohtainen elämä rullaa normaalisti eteenpäin


Ruumis on tosin osoittanut merkkejä hajoamisesta. Yritän pikkuhiljaa tiputtaa painoani, jotta ruumiskin kestäisi paremmin fyysiset rasituksensa. Vaikka en ole oikeastaan juurikaan lihonut viimeisten vuosien aikana niin nyt alkaa tuntumaan siltä ettei ruumiini kestä enää samanlaista painoa kuin aiemmin. Reissuja ei juuri ole tiedossa. Vietän tosin pari päivää Tampereella ensi viikon alussa. Ajattelin pitää Tampereella jonkinlaisen tapaamisen blogistani/kirjoistani kiinnostuneille tiistaina. En vielä tiedä asiasta sen tarkemmin. Otan kaikki ehdotukset vastaan ja kertoilen sitten tarkemmin aikatauluista lähempänä tiistaita.


Eipä muuta tällä kertaa,


Huomenna tulee tarkemmat tiedot uudesta kirjastani ja kuinka sen voi hankkia itselleen.

-TT