Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raha. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. helmikuuta 2016

Tammikuu 2016 Cash – 95€ Salkku -5.0%

Tammikuu keskittyi lähinnä yhden henkilökohtaisen teeman ympärille, joka ei suoraan liittynyt raha-asioihin. Epäsuorasti kaikki liittyy kaikkeen, joten teeman vaikutusta raha-asioihin ei sovi vähätellä. Kuukausi ei sisältänyt suuria yllätyksiä rahan suhteen. Tulot olisivat voineet olla hieman suuremmat, koska jäin vähän miinukselle.

Menot hieman ennakoitua suuremmat ja tulot hieman pienemmät

Tammikuun menot olivat noin 50€:a suuremmat kuin odotin. Tämä johtui enimmäkseen siitä, että ostin uudet housut, joita oletin tarvitsevani vasta maaliskuussa. Tarvitsin niitä, koska tammikuun lopun lämpenevä sää teki tepastelun toppahousuissa harrastuksiin liian lämpimäksi. Ostin pöksyt, jotta pärjäisin suojasäässä, koska edelliset olivat menneet käyttökelvottomiksi. Lisäksi maksetut verot ylittivät hieman odotukseni. Kovin ihmeellisistä asioista ei ollut kyse. Tulot jäivät ennakoitua pienemmiksi lähinnä tammikuun ensimmäisen viikon vuoksi. Silloin ei ollut töitä juuri tarjolla, vaikka yritin niitä kyttäillä. Tämä selittää miinukset suurin piirtein. Helmikuulle odotan 100-150 euron ylijäämää. Helmikuulle tuli ylimääräisen yhtiövastikkeen maksu.

Pörsseissä turbulenssia

Pörssit tulivat alas tammikuussa. Itse seuraan lähinnä Yhdysvaltojen pörssejä, koska muun maailman pörssit seuraavat niitä enemmän tai vähemmän. En osaa ennustaa pörssien liikkeitä, mutta en pidä tätä yllättävänä, koska yritysten tulokset eivät vastaa osakkeiden hintoja. Pidemmällä aikavälillä kurssit seuraavat yritysten tuloksia. Kurssit voivat poiketa tuloksista jopa vuosia. Keskuspankkien painaessa rahaa myös kurssit nousevat varallisuus-efektin myötä. Omista sijoituksistani ei tullut suuria uutisia tammikuussa. En niitä odottanutkaan, koska tilinpäätöstiedot tulevat helmikuussa. Samalla tulevat arviot myös liiketoiminnan kehityksestä tälle vuodelle. Ne kiinnostavat minua enemmän kuin vuoden 2015 tulokset, koska ne ovat suurinpiirtein tiedossa.

Tammikuussa tuli hyviä uutisia

Vaikka tammikuu ei tarjonnut suurempia elämyksiä niin se on silti ollut yksi parhaimmista kuukausista viime vuosina. Viimeiset puoli vuotta ajatukseni ovat pyörineet enimmäkseen läheiseni taistelussa tappavaa tautia vastaan. Se on ollut henkinen rasite, jota on itsekin vaikea käsittää. Tammikuussa saimme hyviä uutisia ja sairaus on voitettu, ainakin toistaiseksi. Alkutilanne oli heikko, mutta erikoissairaanhoito on Suomessa erinomaista ja vaikeistakin sairauksista voi selvitä. Vielä tätäkin kirjoittaessani minusta tuntuu hieman epätodelliselta, että asia on kääntynyt hyväksi.

Lisäksi tilanne on saanut minut ymmärtämään jälleen kerran ettei minun kannata hukata aikaani turhiin asioihin. Aion myös keskittyä turhien asioiden tekoon entistä vähemmän ja sijoittaa aikaani enemmän osaamiseeni. Saavutin jälkimmäisessä tavoitteeni tammikuulle ja jatkan helmikuussa samoin. Tulokset näkyvät todennäköisesti myöhemmin. Kuukauden, parin työmäärät eivät kerro mitään, joten tulokset nähdään ehkä vuosien päästä. Jatkan samoilla ideoilla eteenpäin. Julkaisen blogejani vanhaan malliin ja keskityn oppimiseen. Seuraavan kirjan tekeminen saa odottaa hamaan tulevaisuuteen.

Näillä mennään,

-TT

tiistai 3. marraskuuta 2015

Lokakuu2015 Cash +215€ Salkku +3.6%

Lokakuu oli yllätyksetön kuukausi. Tämä ei automaattisesti ole hyvä tai huono asia. Tällä kertaa pidän sitä hyvänä asiana, mutta jonkun muun mielestä asia on toisin. Alan pikkuhiljaa päästä taas plussalle kuukausittain, kuten pitääkin. Tällä hetkellä suunta on hyvä, mutta asiat voisivat olla paremmin. En silti valita asiasta.


Lokakuun menot ja tulot odotettuja


Lokakuussa minulla ei ollut merkittäviä heittoja budjetoitujen menojen, tulojen ja omien arvioideni välillä. En odota muutosta marraskuullekaan, mutta se jääköön nähtäväksi. Marraskuun menot näyttävät suunnilleen samoilta kuin lokakuussakin. Joudun tosin maksamaan vuosittaisten vakuutuksieni toisen osan, joten marraskuun menot ovat sitä myötä hieman suuremmat kuin lokakuussa. Lisäksi joudun varmaan leikkauttamaan kuontaloni, joten menoni kasvavat senkin myötä hieman. Odotan marraskuun tuovan minulle noin 100-200€:a ylijäämää. Tämä arvio on tehty ilman kirjamyyntiä, koska ne ovat minulle ennustamattomia tuloja enkä budjetoi niitä lukuunottamatta lokakuussa tehtyjä myyntejä, joista on rahat vielä saamatta.


PKC Group ja Outotec tuottivat tulospettymykset kolmannella kvartaalilla.


PKC:n tulospettymys oli pienempi kuin Outotecin. PKC on muutosvaiheessa. Sen pitää saada tehtyä tuotannonsiirtonsa halvempiin maihin loppuun. Brasilia tulee jatkumaan sen murheenkryyninä hamaan tulevaisuuteen saakka, vaikka sen tuottamat tappiot tulevat varmasti pienenemään. PKC:n liiketoiminnan kvartaalina voi pitää noin vuotta. Lyhyen aikavälin tuloksilla on vähän tekemistä varsinkin johdinsarjojen kanssa, koska yhden uuden kuorma-automallin johdinsarjan sykli on 5-7 vuotta. Uuden asiakkaan kanssa alkaa rahaa vaihtamaan pitkän ajan kuluttua.


Outotecin ongelmana on kaivosalan investointien vähäisyyden lisäksi kiinteiden kustannusten nouseminen. Niiden ei pitäisi juuri nousta ilman liikevaihdon kasvua. Panostukset palveluihin tosin nostavat kiinteitä kustannuksia, mutta samaan aikaan muiden liiketoimintojen kiinteiden kulujen pitäisi laskea mikäli niiden liikevaihdotkin laskevat. Toimitusjohtaja Korhonen ei ole saanut näitä kustannuksia kuriin, joten hänen pitää lähteä mikäli niihin ei tule muutosta. Outotecin liiketoiminta on muuttumassa pikkuhiljaa. Se tulee mitä ilmeisimmin entistä enemmän keskittymään ympäristöliiketoimintaansa ja uusiutuvien luonnonvarojen tuomiin mahdollisuuksiin. Tämä siirtymä on hidas. Uskon sen nostavan yrityksen katteita pidemmällä aikavälillä.


Kirjan valmistuminen jätti tyhjän olon


Toisen kirjani valmistuminen jätti jonkinlaisen henkisen vajeen. Tällä hetkellä minulla ei ole uutta projektia tiedossa. Todennäköisesti käännän edelliset kirjani Lontoon murteelle ennen kuin aloitan mitään uutta. Tarvitsen vähintään vuoden seuraavan kirjan aloittamiseen. Minulla on jonkinlainen idea asiasta, vaikka minulla ei tarkempaa suunnitelmaa vielä olekaan. Tällä hetkellä aikani kuluu uusien asioiden opetteluun. Pyrin käyttämään vähintään tunnin päivässä tehokkaasti ilman häiriöitä uusiin asioihin. Pyrin muodostamaan tästä tunnin käytöstä päivittäisen tavan. Tällä hetkellä olen vasta aloittamassa asiaa, joten saa nähdä miten minä onnistun siinä.


Jatkan blogieni kirjoittamista. Tähtään edelleen yhteen kirjoitukseen viikossa. Pyrin kirjoittamaan pari kertaa kuukaudessa piksu.netin blogiini. Tämä on mielestäni hyvä määrä sijoittamisesta, koska siitä kirjoittaminen vaatii enemmän perehtymistä kuin muista aiheistani.


Yksityiselämässä ei muutoksia


Tällä hetkellä yksityiselämässäni ei tapahdu oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Läheiseni sairastaessa olen tosin jättänyt alkoholin kanssa läträämisen minimiin. Pidän tätä hyvänä ja tarpeellisena ratkaisuna, koska henkinen kuormani on tämän asian myötä kasvanut suureksi. Asian käsitteleminen on helpompaa, kun ei hanki lisäkuormaa itselleen. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, mutta tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Yksi tärkeä opetus minkä olen saanut on se, että kukaan ei ole kuolematon. Tämä on tosiasia, jota emme pääse pakoon. Tämä on myös se tosiasia, jota suurin osa meistä ei oikein ymmärrä. Tämä asia unohtuu myös minulta tasaisin väliajoin.


Tämmöstä tällä kertaa,


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

torstai 1. lokakuuta 2015

Syyskuu 2015 Cash +100 Salkku – 13.5%

Syyskuu sujui melkein suunnitelmien mukaan. Pari ensimmäistä viikkoa meni vielä paremmin. Tämän jälkeen tuli pikkuinen takaisku, jonka myötä tein kirjaani enemmän kuin aiemmin kuvittelin. Tämän vuoksi sain sen valmiiksi loppukuusta. Tämä on suurin syy sille miksi ylijäämäni jäi arvioitua pienemmäksi.


Menot ja tulot


Tuloni olisivat voineet olla suuremmat, mutta jouduin parin ensimmäisen viikon jälkeen himmailemaan ruumiini vuoksi. Tästä syystä jäi tienaamatta 100-200€:a. Menot olivat käytännössä odotetut lukuunottamatta kirjani painatuksesta tulevia kuluja, joita odottelin vasta lokakuulle. Tämän vuoksi ylijäämäni jäi syyskuulta pienemmäksi kuin olin etukäteen arvioinut. Lokakuussa minulla ei ole mitään erityisiä menoja, joten odottelen tulojen pysyvän suunnilleen samoina kuin syyskuussa lukuunottamatta kirjamyynnistä tulevia tuloja, jotka ovat minulle tällä hetkellä hämärän peitossa. Tämän seurauksena myös tulevat ylijäämäni ovat arvaamattomat. Ilman kirjamyyntiä voin olettaa ylijäämäni olevan 100-200€:a.


Pörsseistä lisää ilmoja pois


Pörssit ovat laskeneet hieman lisää. Omat osakkeeni reilusti. En ole siitä huolimatta myynyt enkä myy. Voisi tietysti olla viisaampaa tai sitten ei. Omat osakkeeni ja rahastoni ovat nappikauppaa. Niihin en kiinnitä tällä hetkellä yhtä paljon huomiota kuin siihen kuinka saan pidettyä itseni joka kuukausi ylijäämäisenä. Outotecin osakkeet olivat pahimmassa laskussa raaka-aineiden hintojen tippuessa. Mitään muita uutisia yrityksestä ei tullutkaan syyskuussa. Tulosvaroituksen puuttumista pidän hyvänä asiana, mutta se voi tietysti tulla vielä myöhemminkin. Itse näen osakurssien tulevan alas vielä jatkossakin, koska ne ovat omien laskujeni mukaan vielä yliarvostettuja. Tämä johtuu lähinnä keskuspankeista, jotka ovat pumpanneet markkinoille likviditeettiä liian paljon ja liian pitkään. En tietystikään usko, että sinun täytyy olla samaa mieltä kanssani. Tee itse omat johtopäätöksesi äläkä usko minua.


Raha: Rengistä Isännäksi kirja julki ja myyntiin huomenna perjantaina 2.10


Tätä kirjoittaessani tilanne näyttää siltä, että saan viimeistään huomenna perjantaina kirjat kotiini, joten pääsen myymään niitä samalla. Varmaa tämä ei tietysti ole ennen kuin kirjat ovat turvallisesti hallussani. Kirjan hinta on 25€:a minun kautta tilattuna. Tarkemmat tiedot laitan huomenna. Kirjan loppuviimeistelyt ovat aika tuskallisia, kun pitää lähinnä keskittyä tarkastamaan omia laskujaan, tekstejään, jne. Itse kirjoittaminen on parasta tällaisessa projektissa materiaalin lukemisen lisäksi. Vaikka bloggaaminen on hyvä tapa tuoda ajatuksiaan esille niin kirjan tekeminen ainakin minun tapauksessani selkiyttää asioita vielä enemmän.


Tällä hetkellä olo tuntuu aika tyhjältä, koska yhtä suuria projekteja ei minulla ole vähään aikaan edessä kahden kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen lisäksi. En tiedä milloin veri vetää uuden projekti pariin, mutta en todennäköisesti aloita uuden kirjan tekemistä vähään aikaan. Sen sijaan minun on tarkoitus kääntää Lontoon murteelle kirjani. En tiedä kuinka kauan siihen menee enkä milloin aloitan projektini. Vasta kääntämisen jälkeen voin harkita uuden kirjan tekoa. Todennäköisesti se voisi keskittyä vain sijoittamiseen, mutta en ole varma tulenko koskaan kirjaa tekemään.


Henkilökohtainen elämä rullaa normaalisti eteenpäin


Ruumis on tosin osoittanut merkkejä hajoamisesta. Yritän pikkuhiljaa tiputtaa painoani, jotta ruumiskin kestäisi paremmin fyysiset rasituksensa. Vaikka en ole oikeastaan juurikaan lihonut viimeisten vuosien aikana niin nyt alkaa tuntumaan siltä ettei ruumiini kestä enää samanlaista painoa kuin aiemmin. Reissuja ei juuri ole tiedossa. Vietän tosin pari päivää Tampereella ensi viikon alussa. Ajattelin pitää Tampereella jonkinlaisen tapaamisen blogistani/kirjoistani kiinnostuneille tiistaina. En vielä tiedä asiasta sen tarkemmin. Otan kaikki ehdotukset vastaan ja kertoilen sitten tarkemmin aikatauluista lähempänä tiistaita.


Eipä muuta tällä kertaa,


Huomenna tulee tarkemmat tiedot uudesta kirjastani ja kuinka sen voi hankkia itselleen.

-TT

maanantai 24. elokuuta 2015

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäkuu 2015 Cash -500 Salkku -5.5%

Odotettu lopputulos kaikin puolin. Kesällä tulee aina tienattua vähemmän. Tämäkään kesäkuu ei ollut poikkeus. Kreikka laittoi pörssin liikkeelle kuun viimeisinä päivinä. Todellisuudessa hyvin vähän on vielä muuttunut. Kreikka on sen verran pieni tekijä. Vaikutus yritysten tuloksentekokykyihin tuskin on paljoa mikäli ei synny ketjureaktiota. Pidän sitä epätodennäköisenä, mutta heinäkuu varmasti näyttää aika hyvin totuuden.

Tulot ja menot suunnilleen odotettuja

Epäilin toukokuun lopussa, että miinuksia tulee viisisataa euroa. Aika tarkkaan tuohon lukuun päädyinkin. Kesällä minulla on myös keskimäärin vähemmän menoja eikä kesäkuukaan ollut poikkeus. Juhannuksenvieton jättäminen kaupunkiin säästi huvibudjetista rahaa. Jouduin tosin saman säästön verran käyttämään parin viikon bussilippuun. Heinäkuussa menot eroavat hieman kesäkuusta, koska veroja menee enemmän, johtuen siitä, että saan ne sivutuloverokortilla ja netti- ja puhelinlasku menee joka toinen kuukausi. Muita erityisiä menoja ei ole tiedossa. Heinäkuussa tuloja pitäisi olla sen verran enemmän, että miinuksia tulee noin kaksisataa. Tämä riippuu siitä tarvitseeko minun ostaa bussilippua heinäkuun lopussa vai ei.

Pörssit ottivat osumaa Kreikasta

Kreikan uutisten vuoksi pörssit ottivat osumaa maanantaiaamuna. Käytännössä Kreikka on niin pieni maa ettei sen tapahtumien vuoksi maailmantalous liiku suuntaan tai toiseen. Ei edes eurotalous, mikäli ei seuraa ketjureaktiota pankkien mahdollisten konkurssien myötä. Pelureille Kreikka-uutiset tosin ovat kultainen mahdollisuus saada haluamaansa liiketää markkinoille. Itselleni Kreikan tilanne ei aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä vaan olen edelleen sitä mieltä, että osakkeet ovat liian kalliita. Omistamieni yritysten PKC:n ja Outotecin osakkeet heiluivat kesäkuussa pörssin mukana. Uutiset molemmista yrityksistä olivat vähäisiä, joten heinäkuussa on odotettava lisää uutisia.

Kirjaprojekti rullaa eteenpäin, blogiin tulossa muutoksia elokuussa

Kirjaprojektini rullaa eteenpäin hyvää vauhtia. Kirjan nimi on todennäköisesti Rahapeli. Eli nimi on sama edelleen. Kirja tarvitsee vielä jonkin verran lisäyksiä. Sen pituus tulee olemaan noin parisataa sivua. Kirjan julkaisu tapahtuu mitä todennäköisemmin lokakuussa. En ole vielä päättänyt tarkkaa päivää, mutta tähtäimessä on kuun puoliväli. Aion pitää heinäkuussa noin kymmenen päivän tauon projektista, jotta on helpompi katsella sitä hieman kauempaa. Uudelleenkirjoitusprosessi jatkuu sen jälkeen samalla, kun täydennän kirjaa. Se on äärimmäisen tylsä, mutta pakollinen.

Tämä blogi täyttää heinäkuun lopussa neljä vuotta. Aika on ollut pitkä ja ensimmäisten vuosien jälkeen ovat kirjoitusaiheet vähentyneet. Tämän asian luonnollinen seuraus on se, että muutoksia on tapahduttava ja olen niistä omat päätökseni tehnyt. Jätän asian tähän tällä kertaa ja tiedotan asioista tarkemmin elokuussa bloggaamisesta pidetyn kesälomani jälkeen. Sen verran voin sanoa etten lopeta bloggaamista kokonaan.

Heinäkuussa on aika lomailla

Vaikka kirjaprojektini jatkuu heinäkuussa niin muuten pidän lähinnä lomaa. Toivottavasti ehdin käymään kavereideni mökeillä kylässä pari päivää mikäli minut sinne huolitaan. Tarkempia suunnitelmia minulla ei ole. Talveksi olisi tarkoitus parantaa fyysistä kuntoa ja heinäkuussa on siihen hyvä aika. Olen tällaisen projektin aikaisemminkin ottanut ja siinä epäonnistunut, mutta aina voi yrittää uudestaan. En ota tästäkään asiasta suurempaa stressiä. En ole tänä kesänä lähdössä ulkomaille, joten heinäkuu menee kotimaassa. Pidän kesäisestä kotimaastamme, vaikka säät voisivat olla usein paremmat.

Eipä mulla muuta,

Hyvää heinäkuuta!

-TT

maanantai 11. toukokuuta 2015

Taloudenhoito on taitolaji

Otsikosta voisi päätellä, että tämän kirjoituksen tarkoitus on kehua ihmisiä joilla taloudenhoito on hallussa. Pikemminkin kyse on siitä, että taloudenhoitoon ja sen osaamiseen sopivat samat lainalaisuudet kuin muidenkin taitojen kehittämiseen. Koska kaikkea on mahdotonta saada mahtumaan yhteen kirjoitukseen, on tämä kirjoitus lyhyt peruskatsaus. Ennen vuodenvaihdetta ilmestyvässä kirjassani asiasta tulee lisäinformaatiota.

Taloudenhoito on taito joka koostuu useammasta pienemmästä palasesta. Järkevä kuluttaminen, oikeiden maksuvälineiden käyttö, säästäminen ja sijoittaminen ovat pienempiä taitoja, mutta eivät ainoita. Mainittakoon vielä sen verran, että taitoja ei voi kehittää mikäli ei ole tietoa siitä mitä tulee oppia. Tietoa voi oppia joko itse sitä etsimällä tai kokemalla asioita. Tieto ei yksin riitä, koska pelkkä tieto ei automaattisesti johda toimintaan.

Taloustaidot ovat yksilöllisiä

Taloustaidot ovat yksilöllinen asia. Jotkin ihmiset ovat parempia toisissa taloustaidoissa kuin toiset. Jotkut osaavat kuluttaa järkevästi, mutta eivät osaa sijoittaa ollenkaan mikä johtaa ylimääräisten rahojen pitämiseen käyttötilillä. Inflaatio syö niiden arvoa silloin tasaista vauhtia. Toiset taas osaavat sijoittaa, mutta eivät meinaa osata tehdä ylijäämää kuluttaessaan liikaa, jotta rahaa sijoittamiseen jäisi. Ihmisen lahjakkuus tai lahjattomuus vaikuttaa myös kuinka taloustaitoja opitaan. Meillä jokaisella on omat toistuvat ajattelumallimme, jotka vaikuttavat oppimiseen.

Siihen kuinka hyvät taidot ovat kokonaisuudessa, on suhteellisen helppo löytää vastaus. Kyse on jatkuvuudesta. Mitä enemmän on tehnyt asioita oikein sitä enemmän pidemmällä aikavälillä on kertynyt ylijäämää kaikkien kulujen jälkeen. Tätä ylijäämää tulee verrata sen hankkimiseen käytettyihin työtunteihin. Alijäämä on tietysti myös mahdollinen lopputulos jota ei voi poissulkea. Surkeat rahankäyttötaidot omaavalla henkilöllä alijäämä on merkittävä, vaikka ihminen tekee paljon töitä. Nämä ovat karkeita yleistyksiä jotka eivät kerro kuinka hyvä ihminen on kussakin taloustaitojen alalajissa. Ne eivät kerro myöskään siitä minkälainen motivaatio kenelläkin on rahankeräämiseen. Toisilla on muita tärkeämpiä asioita. Tarkempaan analyysiin tarvitaan enemmän tietoja, mutta niiden selvittäminen ei mahdu tähän kirjoitukseen.

Toistot, toistot, toistot

Taidot kehittyvät toistojen avulla. Ne voivat kehittyä sekä hyvään että huonoon suuntaan. Huonoon suuntaan taitojaan kehittäneet, ovat tehneet asiat väärin eli toistaneet tekemiään virheellisiä asioita. Väärien asioiden toistaminen on johtanut siihen, että aivot ovat ohjelmoituneet väärään suuntaan. Tähän ohjelmointiin on voinut mennä useampi vuosi tai vuosikymmen. Väärä ohjelmointi on tapahtunut tekemällä vääriä asioita pitkän ajan eli toisin sanoen vääriä asioita on toistettu niin pitkään, että aivomme ovat automatisoineet ne tavoiksi, jotka säästävät aivoilta prosessointiin tarvittavaa energiaa. Mitä pidemmälle automatisointi on mennyt sitä vaikeampaa ohjelmointi on ja sitä kauemmin uudelleenohjelmointi kestää. Aivojen uudelleenohjelmointi tapahtuu oikeiden toistojen avulla ja siihen kuluu aikaa.

Taloustaitoja pitäisi opettaa enemmän nuorille

En pidä näitä asioita kovin mahdottomina oppia. On helpompaa mikäli lapsi saa varhain oikeaa oppia talousasioidensa kehittämiseen, mutta suurin osa taitaa toistaa vanhemmiltaan oppimia asioita niiden suhteen. Tämän seurauksena monet oppivatkin vääriä asioita ja toistavat niitä pitkään. Yksi usein unohtuva asia kaikkien taitojen kehittäessä on se, että jokaisen tulee opetella oikeat asiat oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä. Asiat pitää opetella yksi kerrallaan askel askeleelta ja vaikeusastetta tulee lisätä pikkuhiljaa. Me emme voi opettaa pikkulastakaan kävelemään mikäli hän ei osaa ryömiä. Meidän ei tule opetella myöskään sijoittamaan ennen kuin olemme oppineet käyttämään rahaa siten, että emme joudu ottamaan velkaa sijoittamista varten.
Mitä aikaisemmin aloitetaan sitä helpompaa taitojen opettelusta tulee. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vanhempien pitää ottaa vastuu taloustaitojen opettamisesta. Valitettavasti harvat vanhemmat edes osaavat hoitaa omaa talouttaan riittävän hyvin ja sitä myötä pystyvät opettamaan lapsilleen oikeita asioita.

Kuinka sinä opetat talousasioita lapsillesi tai kuinka sinulle on asiat opetettu?

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Huhtikuu 2015 Cash +10€ Salkku +2,9%

Huhtikuu oli hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan. Tuloja oli hieman enemmän kuin luulin, mutta kulut pysyivät kutakuinkin odotettuina. Kirjoitusprojekti on nytkähtänyt eteenpäin. Sijoitukset ovat heilahdelleet normaaliin tapaan ja henkilökohtaisessa elämässäni olen pysynyt kutakuinkin terveenä. Toukokuu tosin tulee olemaan haasteellisempi, mutta sehän on vasta alussa.


Menot kutakuinkin hallussa


Unohdin hautamaksun puolikkaan iskevän huhtikuussa enkä tajunnut ottaa sitä huomioon huhtikuun budjettia tehdessä. Ilmeisesti kirkosta eroaminen kallistaa hautalaskuja, koska viime vuodesta tais maksu nousta kymmenisen prosenttia. Voi tietysti olla, että muistan väärin. Ensi vuonna saatan kyllä itse ruveta laittamaan sen kuntoon mikäli maksu nousee vielä saman verran. Muuten kuluni olivat suhteellisen ennakoituja, vaikka yksi pieni kuluerä siirtyikin toukokuulle. Toukokuun menot ovat suunnilleen yhtä suuret kuin huhtikuussa ainakin budjetoinnin mukaan. Ainut suurempi muutos on verojen suurempi osuus tuloista, koska ”kesätyöni” verot menevät sivutulokorttini mukaan. Nämä verot palautuvat tosin ensi vuoden lopussa veronpalautuksina.


Tulot hieman ennakoitua suuremmat


Toukokuun tulot yllättivät hieman. Ne olivat noin satasen enemmän kuin mitä odottelin. Tämä oli seurausta lähinnä muutamasta hyvin onnistuneesta päivästä. Muuten tulot olivat kutakuinkin normaalit. Tämä ylimääräinen satanen tuli tarpeeseen, koska toukokuu näyttää tällä hetkellä huonolta. Tähän suurin syy on johtamisongelma kesähommissa. Entinen hyvin toimiva järjestelmä on muutettu ja olemma palanneet vuosikymmen taaksepäin. En tosin ollut sillon itse näkemässä, joten olen joutunut turvautua toisen käden tietoon. Tämän ongelman seurauksena aika monen motivaatio on laskenut, koska ennen ohjelmamme olivat tiedossa monta viikkoa etukäteen, mutta tällä hetkellä asiat selviävät ehkä juuri viikkoa ennen. Tämän seurauksena muu elämä kärsii. Mikäli asiat jatkuvat tällaisina niin ensi kesänä en tule jatkamaan tätä touhua ainakaan samassa ryhmässä. Nyt ”leirin”vaihto alkaa olla jo myöhäistä. Oma arvioni on se, että toukokuussa tulee noin 500€ takkiin mikä on enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Jos tilanne paranee niin allekirjoittaneen alijäämäkin pienenee.

Sijoitukset heiluivat normaalisti

Allekirjoittaneen sijoitukset ja niiden arvo jatkoivat omaa heilahteluaan huhtikuussa. Outotecilta tuli kohtuullinen osavuosikatsaus. Suuria riemunkiljahduksia se ei kyllä allekirjoittaneessa herättänyt. Yritys odottaa kaivosteollisuuden investointien piristyvän. Kulujenkarsimisohjelma on hieman edistynyt, mutta käytännössä yritys ei vieläkään tee voittoa. Saa nähdä miten toisella kvartaalilla käy. Tällä hetkellä jatko on minulle hämärän peitossa. Katsotaan miten kulujenkarsintaohjelma parantaa yrityksen kannattavuutta. Pidemmän aikaa tappiollisiin yrityksiin ei minulla ole aikomusta sijoittaa. PKC Groupin osavuosikatsaus julkaistaan keskiviikkona, joten siitä ei ole juuri nyt kerrottavaa. Kehittyvien markkinoiden rahastot olivat huhtikuussa pienessä nousussa ja en olisi yllättynyt suurestakaan tasokorjauksesta niiden suhteen tänä kesänä.

Oma mielipiteeni osakemarkkinoiden yleisestä arvostustasosta on se, että rahoitusmarkkinat, koskien myös korkomarkkinoita ovat pahasti vääristyneet keskuspankkien syytäessä vastikkeetonta rahaa markkinoille. Tämä raha on mennyt sekä osakkeisiin, että korkoihin. Korkomarkkinoilla on mielestäni selkeä kupla, kun taas osakemarkkinoita pidän kymmeniä prosentteja yliarvostettuina. Tämä meno tulee todennäköisesti jatkumaan niin pitkään, kunnes keskuspankit lopettavat markkinoiden vääristämisen. Osakemarkkinoita pidetään ainoana järkevänä sijoituskohteena, koska korot ovat nollissa. Tämä perustelu tarkoittaa allekirjoittaneen mielestä sitä, että nykyhinnoilla sijoittavat uhraavat pitkäaikaiset tuottonsa lyhyen aikavälin tuottojen hakemisella. Seuraavassa lainaus Berkshiren vuotuisesta sijoittajakirjeestä vuodelta 2000 liittyen markkinoiden järjettömyyteen:

”Nothing sedates rationality like large doses of effortless money”

Kirjaprojekti ja yksityiselämä rullaavat hyvin eteenpäin

Kirjaprojektini rullaa hyvin eteenpäin ja oletan saavani raakaversion valmiiksi ennen kesäkuun loppua. Tästä on vielä hyvä matka julkaisuun. Ekasta kirjasta saamani kokemuksen mukaan kirjan joutuu uudelleenkirjoittamaan vielä 5-10 kertaa ensimmäisen version jälkeen. Julkaisua suunnittelen lokakuulle. Suurella varmuudella uskallan luvata kirjani olevan julkaistu lokakuun loppuun mennessä mikäli ei tule suuria yllätyksiä matkaan. Bloggausta tulen jatkamaan suunnilleen samaa vauhtia kuin viime kuussa. Yksityiselämässä tuskin tulee tapahtumaan suuria muutoksia toukokuussa .Kuntokuurille on tosin pakko laittaa itsensä. Toivottavasti se onnistuu toukokuussa. Sehän on täysin kiinni allekirjoittaneesta, joten täytyy vain tuijottaa itseään peiliin mikäli se ei onnistu. 

Eipä muuta,

TT

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Psykologiset taipumukset osa 6 häviönpelko

Kuvittele tilanne, jossa sinulle tarjotaan vedonlyöntiä, jossa sinulla on 50%:in mahdollisuus voittaa 110€:a ja 50%:in mahdollisuus hävitä 100€:a. Ottaisitko vedon vastaan? Suurin osa ihmisistä ei tutkimusten mukaan suurin osa ihmisistä ei osallistuisi näillä mahdollisuuksilla vedonlyöntiin, vaikka vedon odotusarvo on positiivinen. Tämä johtuu ihmisten taipumuksista pelätä häviötä enemmän kuin arvostaa voittoa. 


Häviönpelko on seurausta siitä, että savannilla vuosisatoja sitten kirmatessa ihmiselle tappio tarkoitti todennäköistä kuolemaa ja sen välttämiseksi tuli tehtyä kaikkensa. Nykyään emme kärsi tappioista enää samalla tavalla, mutta aivomme on silti viritetty pelkäämään tappiota enemmän kuin mitään muuta. Hävitty euro tuntuu paljon pahemmalta kuin voitettu. Lisäksi jokaisen hävityn euron vaikutus pienenee ja suurin tuska tulee ensimmäisestä. Sama pätee myös toiseen suuntaan eli jokainen voitettu lisäeuro tuottaa hieman vähemmän nautintoa. Myös pelkkä ajatus jostakin tavarasta luopumisesta aiheuttaa meille jonkinlaisen tuskan. 


Tuskan vahvuus riippuu jokaisesta tavarasta ja henkilöstä erikseen. Toiselle jostakin tavarasta on helppo luopua ja toiselle vaikea, vaikka tavara olisi lähtökohtaisesti sama. Yksi asia joka vaikuttaa paljon on panostus joka on laitettu tavaran hankkimisen eteen ja kokoamisen eteen. Muun muassa tästä syystä IKEAn huonekalut hankkivien ihmisten ja ne kokoavien ihmisten asiakastyytyväisyys on normaalia suurempi. Toinen syy on se kuinka rakas ihminen on mahdollisesti tavaran antanut. Luopumisen tuskan seurauksena monet asiat tuntuvat myös suuremmilta riskeiltä kuin mitä ne oikeasti ovat. Näitä ovat mm. yrityksen perustaminen ja sijoittaminen osakkeisiin tai muihin arvopapereihin. Monesti mahdollisuus menettää isoja rahasummia tuntuu suurelta riskiltä. Tämän takia mm. kasinot käyttävät pelimerkkejä ja pankit tarjoavat luottokortteja oikeiden rahojen sijaan. 


Kun alamme luopumaan jostakin tavarasta niin arvioimme sen lähes poikkeuksetta arvokkaammaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Tämän takia monilla kirpputorilla myytävillä tavaroilla on lähes aina liian suuri hinta sen arvoon nähden. Koska ostajalla ei ole samanlaista tunnesidettä tavaraan, on hänellä taipumus arvostaa myyty tavara halvemmaksi kuin myyjällä.


Elämme maailmassa, jossa on vaikeampaa ajatella asioita pidemmällä aikavälillä ja tappioiden tullessa olemme entistä herkempiä toimimaan mahdollisimman nopeasti. Suuret voitot mm. rahankäytössä tulevat pidemmällä aikavälillä ja niiden hankkiminen jää helposti lyhyemmän aikavälin toimien varjoon. Kärsivällisyys on kilpailuetu jota tulee hyödyntää. Mikäli pystyy odottamaan riittävän pitkään hetkiä, jolloin todennäköisyydet menestyä jossain kasvavat saavuttaa todennäköisemmin jotain suurempaa. Pidemmän tähtäimen suunnittelu on vaikeampaa, koska tappiot syövät henkistä kapasiteettiamme jatkuvasti nopeammin. Seuraamme entistä tarkemmin sitäkin mihin suuntaan mm. sijoituksemme menevät, koska pystymme aiheuttamaan itsellemme häviöntunteita jatkuvasti. 


Tappionpelkoamme käytetään hyväksi tarjoamalla ”riskittömiä” tuottoja. Todellisuudessa riskittömät tuotot tarkoittavat todennäköisemmin mahdollisten tuottojen vähenemistä palkkioiden viedessä suhteellisesti suuremman osan. Tämä on luonnollinen asia, koska pääomanturvaaminen maksaa palveluntarjoajalle. Vaihtoehtoiskustannukset unohtuvat helposti, kun tappionpelko vähenee. Riskittömiä tuottoja ei ole olemassakaan. Kaikissa tuotteissa on omat riskinsä. Yksi näistä riskeistä on palveluntarjoajan konkurssi. Tätä riskiä ei voi unohtaa. Tällöin asiakas voi menettää kaikki rahansa. Meidän tulee aina etsiä mahdollisimman vakavaraisia palveluntarjoajia tästä syystä mikäli haluamme vähentää tappioiden riskiä. 


Me olemme tällä hetkellä ainutlaatuisessa tilanteessa, koska korkomarkkinoilla keskuspankit pitävät huolta likviditeetistä. Tämä on nostanut kaikkien korkotuotteiden hintoja mikä on tehnyt niin sanotuista vähäriskisistä rahamarkkinatuotteista kalliita. Toisin sanoen ”riskittömyyden” vaihtoehtoiskustannukset verrattuna mm. hajautettuun osakesalkkuun ovat korkeat tällä hetkellä. Tämän todellisten vaihtoehtojen puuttumisen vuoksi myös osakkeiden hinnat ovat korkeammat kuin mitä ne korkomarkkinoiden toimiessa normaalisti olisivat. Tämä on johtanut siihen, että lyhyen aikavälin tuottoja hakevat tekevät tällä hetkellä paljon parempaa tulosta kuin pitkää aikaväliä ajattelevat. Tämä vääristymä ei tosin jatku ikuisesti, koska keskuspankit eivät pysty manipuloimaan korkomarkkinoitakaan vuodesta toiseen ilman ongelmia. Tähän asti ne ovat siinä tosin onnistuneet. Siihen kuinka kauan nykymeno vielä jatkuu, ei minulla ole vastausta. Onko sinulla?



-TT

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Maaliskuu 2015 Cash +45€ salkku +7.2%

Maaliskuu oli varmasti tylsä teidän lukijoiden osalta, koska minulle ei tapahtunut mitään yllätyksiä. Toisin sanoen, jos ei pieniä asioita lasketa mukaan niin kaikki meni suunnitelmien mukaan mikä tarkoittaa sitä ettei minulla tässä kuukausiraportissa ole kovin paljoa sanottavaa. Itseasiassa tämä on jopa poikkeustilanne sen suhteen miten hyvin suunnitelmat pitivät. Mainittakoon vielä sen verran ettei oma arkeni ole tylsää puurtamista, vaikka siitä ei paljoa sanottavaa tällä kertaa olekaan.

Koska maaliskuussa ei tapahtunut mitään yllättävää menojenkaan suhteen niin mennään saman tien huhtikuuhun. Tällä hetkellä näyttää siltä, että huhtikuussa tulee olemaan hieman vähemmän menoja kuin maaliskuussa. Olen päättänyt palata taas kilpaurheilun pariin, joten huhtikuussa joutuu maksamaan hieman koko kesän menoja. Osan maksaminen saattaa tosin venyä toukokuulle, koska en tarkkaan tiedä vielä milloin maksut tulevat. Tällä ei tosin ole suurempaa merkitystä, koska jossain vaiheessa maksamaan kuitenkin joutuu. Huhtikuun tuloista ei voi hirveän paljon sanoa vielä, koska oma aktiivisuus tulee ratkaisemaan aika paljon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin ensimmäinen puolisko alkaa olla tiedossa, mutta toinen puolisko on vielä lähes kokonaan hämärän peitossa. Tulojen epävarmuuden vuoksi jouduin hankkimaan itselleni pääsiäiseksi pariksi päiväksi hommia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että huhtikuussa tulisi noin satanen miinusta, mutta se jääköön nähtäväksi.

Sijoitusteni suhteen ei maaliskuussa tapahtunut juuri mitään ihmeellistä. Normaalia heiluntaa eikä mitään muuta. Mitään suurempia uutisia ei tullut. Ehkä hieman olen huolestunut siitä kuinka vähän esimerkiksi Outotec on saanut uusia tilauksia. Tätä tärkeämpää on mielestäni se kuinka johto reagoi asiaan. Tällä hetkellä kulujen leikkaaminen on menossa, joten toivottavasti niitä saadaan nyt riittävästi leikattua, koska niissä on vielä löysää. Johdon reagointi on mielestäni ollut liian hidasta. Saa nähdä miten tulevaisuudessa. Oma näkemykseni osakkeiden hinnoittelun suhteen on se, että suurin osa on ylihinnoiteltuja. En usko osakkeiden olevan kuplassa, lukuunottamatta joitakin tekno-osakkeita Yhdysvaltojen pörsseissä. Tulen lähitulevaisuudessa jatkamaan kuukausisäästämistä kehittyvien markkinoiden ETF:iin. Se tulevatko rahasummat ehkä hieman pienentymään riippuu siitä minne kurssit menevät. Uskon tulevaisuudessa laittavain osan kuukausittain säästetyistä rahoista myös Yhdysvaltojen S&P:n ETF:iin, mutta tällä hetkellä en näe sitä järkeväksi.

Henkilökohtaisessa elämässäni ei hirveästi tapahtunut muutoksia, mutta kokeilin pari kertaa täysin päihteetöntä elämää eli minun tapauksessani se tarkoitti kahvinjuonnin jättämistä väliin. Seurauksena oli yöunten pidentyminen selkeästi. En ole ihan varma oliko tämä ainut syy vai oliko minulla vain noina hetkinä tarvetta pidemmille yöunille. Tulen kokeilemaan tätä uudestaan varsinkin viikonloppuisin, jolloin fyysinen kuormani kasvaa. Huomasin myös etten ole täysin addiktoitunut kahvin suhteen, vaikka aika lähellä sitä tilannetta olenkin. En kuitenkaan ole valmis jättämään kahvinjuontia kokonaan, koska pidän sen mausta.

Bloggaamisen suhteen tulen jatkamaan samalla tiellä kuin muutamat edelliset kuukaudet lukuunottamatta Lontoon murteella pitämäni blogin lopettamista. Lopetin sen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä ei ollut riittävästi lukijoita. En tule hylkäämään ideaa vieraalla kielellä kirjoittamisesta kokonaan, mutta todennäköisesti silloin aihe tulee olemaan uusi. Tällä hetkellä en usko aloittavani uutta projektia ennen syksyä. Kirjaprojektini etenee kohtuullisen hyvin ja tulen todennäköisesti pysymään suunnitelmassani julkaista kirja ennen vuodenloppua. Tästä asiasta en tosin ole täysin varma, koska ensimmäiset koelukijoideni palautteet tähän asti tehdystä osasta on vielä saamatta. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska olen vasta viime viikolla saanut lähetettyä materiaalia heille. Asialla ei myöskään ole kiire, koska ensin minun pitää saada koko materiaali tehtyä. Todennäköisesti tästä toisesta kirjastani tulee parempi kuin ensimmäisestä mikä on ihan luonnollinen kehityspolku. Olen vielä aikalailla poikanen vielä tässä prosessissa, joten parantamisen varaa on paljon. Se kuinka kauan tulen jatkamaan kirjojen tekemistä on vielä mysteeri itsellenikin, mutta en usko lopettavani vielä näiden kahden ensimmäisen jälkeen.

Toivotan kaikille hyvää pääsiäistä, koska en varmaan päivitä blogia enää ennen ensi viikkoa.

-TT

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Rahaa yliromantisoidaan

Rahan arvoa jatkuvasti yliromantisoidaan eri tavoin. Milloin saamme lukea kuinka joku on äkkirikastunut lottoamalla tai perustamalla yrityksen, jonka on myynyt miljoonilla euroilla. Saamme joka vuosi tiettyyn aikaan katsella lehdissä kirjoittelua suurista tuloista. Kaikki tämä ja monet muut hehkutukset rahasta saavat monet ihmiset kuvittelemaan ison lottovoiton tai lisätulojen ratkaisevan heidän ongelmansa ja luovan onnellisuutta. 


Brutaali totuus on se ettei raha itsessään ole yhtään mitään. Nykypäivänä raha on lähinnä ykkösiä ja nollia bittiavaruudessa. Rahalla ei ole tunteita eikä se valitse kenen luo se menee. Ainoastaan meillä on tunteemme rahaa kohtaan. Raha ei tosin vastaa näihin tunteisiin millään tavalla. Siltä ei saa minkäänlaista vastarakkautta, vaikka itse olisikin siihen täysin hullaantunut. Raha ei itsessään ole paha tai hyvä asia. Vain rakkaus rahaan on paha asia. Raha ei puhu sinulle eikä muillekaan. Mikäli kuvittelet sen puhuvan sinulle niin suosittelen menemistä hoitoon. Me olemme luoneet käsityksemme rahasta ihan itse. Tunteisiimme rahaa kohtaan tosin vaikuttavat monet asiat, kuten kasvatuksemme, ympäristömme, vastaanottamamme propaganda ja ne ihmiset joiden kanssa olemme tekemisissä. Nämä kaikki muodostavat meille jonkin käsityksen rahan arvosta.


Raha on yksinkertaisimmillaan ainoastaan vaihdonväline jonka arvo vaihtelee joka kerta kun se vaihtaa omistajaa. Rahan lisäksi on olemassa paljon muitakin vaihdonvälineitä ja niistä yksi esimerkki on talkootyö. Kaupassa käydessä tuotteilla on suurimman osan ajasta kiinteät hinnat, vaikka joissakin tapauksissa niistä voidaankin neuvotella. Saman tuotteen rahallinen arvo voi myös vaihdella. Koska raha on vaihdonväline niin sillä on tietty arvo vain sen aikaa kuin me niin kuvittelemme. Mikäli ihmisten mielikuvat rahasta muuttuvat, vaihtelee rahan arvo vaihdonvälineenä. Mikäli kaikki ihmiset yhtäkkiä päättävät, että rahaa ei voi käyttää vaihdonvälineenä, muuttuu se meille täysin arvottomaksi. Me emme käytännössä voi syödä rahaa tai käyttää sitä ravintona ja mikäli kaikki päättävät ettei sillä saa mitään niin se on meille täysin hyödytöntä. Me voimme hieman historiaa tutkiessamme nähdä kuinka raha aina aika ajoin muuttuu jossain päin maailmaa arvottomaksi. Näin voi käydä myös Suomessakin, vaikka se näyttää tällä hetkellä epätodennäköiseltä.


Me vertaamme taloustilannettamme usein toisiin ihmisiin, vaikka emme voi edes tietää totuutta heidän rahankäytöstään. Me saatamme olla kateellisia toisille ihmisille heidän omaisuudestaan. Me voimme myös pitää yhtäkkiä rahaa tienanneita ihmisiä täysinä mulkvisteina ihan vain sen takia, että heillä nyt vain sattuu olemaan enemmän rahaa. Tosiasia on se ettei suurin osa näistä ihmisistä ole juuri muuttuneet suurempien rahasummien myötä. Suuremmat rahasummat mielestäni pikemminkin antavat ihmisille mahdollisuuksia olla enemmän itsensä. Mulkvistit ovat mulkvisteja, oli heillä rahaa tai ei. Todennäköisesti mielikuvamme rikastuneista vastenmielisinä ihmisinä on ainoastaan oman päämme mielikuvien tuote. Me olemme voineet saada kasvatuksen joka on vuosien aikana vahvistanut käsitystämme rikkaista vastenmielisinä, vaikka emme ole tunteneet ainuttakaan rikasta ihmistä. Mitä pidempään tällainen uskomus on ollut päässämme sitä vahvempana se siellä elää.


Olen jossain määrin tunnistanut itseni ja ajatukseni rikkaista aiemmin edellämainitun kaltaisiksi. Viime vuosina olen ehkä onnistunut jossain määrin muuttamaan ajatuksiani, mutta tunnen silti välillä kateutta. Nykypäivänä uskon enemmän siihen, että polku kohti mahdollista vaurautta on paljon tärkeämpi kuin itse mahdollinen lopputulos. Uskon myös siihen, että jo mahdollisesti rikastuneet ihmiset ovat saaneet omia polkujansa kulkemalla saaneet paljon enemmän kuin mitä lopputulos heille mahdollisesti tulevaisuudessa antaa. Minä en esimerkiksi usko siihen, että stadionkeikkoja tekevät artistit voivat saada palkkakuiteistaan tai lomamatkoistaan samanlaiset sävärit kuin itse esiintymisestä tai menestyneet urheilijat saisivat tilitietonsa nähdessään samanlaiset onnistumisen tunteet kuin itse suorituksista. Suuremmat tulot yhtäkkiä ovat todennäköisesti myös vuosien aikana tehtyjen uhrausten tulosta, joten äkkirikastuneita ei kannata pitää yhtäkkisen onnenpotkun saaneina yksilöinä.


Rahaa tulisi lähinnä käyttää hyödyllisenä työkaluna omien tarpeidensa ja halujensa tyydyttämiseksi. Voimme käyttää sitä parantamaan joko omaa tai muiden elämää. Me voimme ostaa sellaisia tuotteita tai palveluita, jotka parantavat elämänlaatuamme. Sitä voi tosin käyttää myös väärin ostamalla tuotteita tai palveluita, jotka eivät paranna elämänlaatuamme. Itse käytän rahaa oman arkeni pyörittämiseen, elämyksiin ja itseni kehittämiseen. Nämä kolme asiaa vaativat yllättävän vähän rahaa. Vielä allekirjoittanuttakin pienemmällä rahamäärällä voi elää tyydyttävää elämää. Tämä on vain minun tapani käyttää rahaa, joten jokainen voi valita omansa. Jokaisen meistä kannattaa keskittyä omaan elämäänsä ja jättää muiden ihmisten ja heidän rahojensa miettiminen. Meidän täytyy ensisijaisesti keskittyä oman elämämme parantamiseen. Siihen pääsee pienemmilläkin rahasummilla ja tekemällä sitä mistä pitää. Pelkän rahan takia ei kannata elämäänsä hukata johonkin, josta ei saa niitä elämyksiä jotka parantavat omaa elämäänsä.


Minkä verran sinä arvostat rahaa?


-TT

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Helmikuu 2015 Cash +110€ Salkku +1.3%

Otsikko ei kerro kaikkea helmikuusta. Päällimmäisin puolin kaikki näyttää lukujen muodossa hyvältä, mutta totuus on hieman toisenlainen. ”Tulos” näyttää kohtuulliselta, mutta totuus on hieman erilainen. Tienasin selkeästi vähemmän kuin mitä suunnittelin ja käytin myös rahaa paljon vähemmän. Käytännössä yksi vatsatauti teki noin satasen loven tuloihin.

Menot olivat pienimmät pitkään aikaan. Helmikuu on minulle normaalistikin se kuukausi, jolloin minulla on pienimmät menot. Tämä ei johdu pelkästään kuukauden lyhyydestä vaan monista muistakin seikoista, kuten se ettei helmikuussa ole yleensä minkäänlaisia kissanristiäisiä. Tämän lisäksi pari pientä kuluerää siirtyi eteenpäin. Maaliskuu näyttää tällä hetkellä normaalilta maaliskuulta. Tällöin kuluu normaalia enemmän rahaa mm. vakuutuksiin. Tämän lisäksi kesäharrastuksista alkaa tulla kuluja maaliskuussa. Olen näihin kaikkiin tosin varautunutkin.

Helmikuun tuloista lähti noin 150 euroa lähinnä vatsatautiin ja siitä toipumiseen. Tämä on suurin syy sille miksi tulot jäivät vajaiksi. Vatsatauti on sellaienen asia, jolle ei voi mitään. Olen ollut viime aikoina mielestäni liian usein kipeä, joten täytyy alkaa pitää parempaa huolta itsestään. Toivottavasti maaliskuussa ei tule vastaavaa yllätystä. Maaliskuu on yleensä ollut sellainen, jolloin tulot ovat keskimäärin suurimmillaan vuoden aikana. Näin saattaa käydä tänäkin vuonna, mutta jääköön nähtäväksi. Oma arvioni on se, että maaliskuussa tulojen ja menojen suhde on aika lailla tasan. Saa nähdä mihin suuntaan se kääntyy.

Helmikuu oli sijoitusten kannalta suhteellisen mielenkiintoista aikaa, koska molemmat yritykset eli Outotec ja PKC Group joihin olen sijoittanut suoraan julkaisivat tilinpäätöstietonsa. Itse elän Outotecin osalta siinä mielessä kriittisiä aikoja, että minusta on alkanut näyttää yhä enemmän siltä, että toimitusjohtaja Korhonen ei osaa hoitaa hommiaan. Kiinteät kulut kasvoivat liian nopeasti eikä niistä pidetty riittävää huolta. Toivottavasti säästökuurit alkavat nyt vaikuttaa. Odotan todennäköisesti vielä pari kvartaalia ennen kuin teen suurempia johtopäätöksiä tämän sijoituksen suhteen. Voi olla, että toimin aiemminkin mikäli yrityksen toimet eivät tuota toivottuja tuloksia. Tällöin joudun hyväksymään Outoteciin sijoittamisesta tulevat tappiot, mutta joskus sekin on tehtävä.

PKC Groupin tilinpäätöstiedot eivät tuottaneet allekirjoittaneelle yllätyksiä, joten sen suhteen en välttämättä toimi mitenkään paitsi siinä tapauksessa, että osakekurssi nousee selkeästi yliarvostetuksi eli jonkin verran yli 20€:n. PKC osti Puolasta yrityksen joka valmistaa sähkökeskuksia, teholähteitä ja johdinsarjoja kiskokalustovalmistajille. Yrityksen liikevaihto oli 56 miljoonaa euroa ja velaton kauppahinta oli 50 miljoonaa. EBITDA oli noin 7%:ia. Hinta on mielestäni jonkin verran liian korkea, mutta tulevaisuus näyttäköön miten tämä kauppa palvelee yritystä. Kehittyvien markkinoiden ETF:iin olen jatkanut kuukausittaisia sijoituksia. Näillä näkymin en näe tekeväni muutoksia tähän, mutta mikäli länsipörssit tulevat alas voin myös laittaa niihin lisää rahaa. Tällä hetkellä en edes harkitse asiaa enempää.

Kirjoitusprojekteista bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt vähemmälle. Suurin syy on se, että olen ensisijaisesti keskittynyt kirjaprojektiini. Tarkoitus on paras koskaan henkilökohtaisesta taloudenhallinnasta tehty kirja tässä maassa. Niitä ei ole tehty yhtään liikaa. Itseasiassa paras on ainut vaihtoehto mikäli haluaa tehdä jotain tällä saralla. Tämä tavoite on realistinen jo senkin vuoksi, että tämä kirja on valmis muiden jälkeen. Kirjan koelukijaksi voi hakea vielä kolmisen viikkoa näillä näkymin. Otan hakemuksia vastaan sähköpostilla osoitteessa lessismorefinland@gmail.com. Bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt hieman taka-alalle ja tulee jäämään jossain määrin ainakin vielä maaliskuun ajan. Maaliskuun jälkeen pitää katsoa asiaa uudestaan.

Henkilökohtaisen elämän suhteen ei maaliskuussa pitäisi tulla suurempia muutoksia eikä niitä ollut helmikuussakaan. Tällä hetkellä minulla ei ole suurempia reissusuunnitelmia. Myöskään suurempaa määrää kissanristiäisiä ei pitäisi löytyä. Maaliskuussa, kuten muinakin kuukausina aion panostaa siihen, että olen joka päivän jälkeen hieman viisaampi. Koko ajan hieman parantaen pääsee pitkälle.

Hyvää viikonalkua!

-TT

PS. Uusi TT:n lista on julkaistu ja se löytyy täältä

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Koelukijaksi?

Moi kaikille.

Nyt teillä on mahdollisuus osallistua kirjantekoon. Etsin koelukijoita rahasta kertovaa kirjaani varten. Alunperin kirjan nimi oli vähemmän on enemmän rahassa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että se saattaa muuttua. Kirjalle voi ehdottaa nimeä ihan vapaasti. Toiveissani olisi löytää 5-10 koelukijaas, jotka antaisivat palautetta kirjasta. Kirjassa on tällä hetkellä 13 lukua. Asia voi tosin muuttua jossain vaiheessa, mutta alustavasti ne sovat seuraavat:

  1. Johdanto
  2. Ajattelumallit
  3. Raha
  4. Rahan psykologia
  5. Tulot
  6. Budjetointi
  7. Terveet rahankäyttötavat
  8. Tili tuli, tili meni, kuka välistä sen veti?
  9. Kuluttaminen
  10. Sijoittaminen
  11. Pitkän aikavälin strategia
  12. Askel askeleelta kohti terveempää taloutta ohjelma
  13. Yhteenveto ja loppusanat

Tällä kertaa en ajatellut jakaa pelkästään yhtä osiota luettavaksi vaan koko sen osan kirjasta, jonka olen saanut valmiiksi silloin, kun lähetän ensimmäisen osan koelukijoille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että maaliskuun lopussa olisi hieman yli 150 sivua  aluksi luettavaksi mikäli ei yllätyksiä satu.  Tämän jälkeen lähetän koelukijoille mahdollisesti lisää luettavaa materiaalia mikäli he niin haluavat. Mikäli joku haluaa luka vain yhden luvun niin siitä voimme myös neuvotella erikseen. Koelukijoille en voi juurikaan rahallista korvausta antaa, mutta palautetta antaneet koelukijat saavat koko kirjan ennen sen julkaisemista omakseen. Todennäköisesti joudun ensiksi laittamaan kirjan sähköisenä versiona, mutta laitan myös kirjana kunhan saan kirjoja painettua.

Minulla on joitakin vaatimuksia koelukijoille:

  1. Suomen kielen taito
  2. Oman nimen käyttö
  3. He eivät ole kavereitani.
  4. He pyrkivät kriittiseen ajatteluun. (eivät ole yhden asian ihmisiä) Liika aatteellisuus estää asioiden kriittisen tarkastelun.

Mikäli sinua kiinnostaa osallistua tähän projektiin koelukijan ominaisuudessa niin laita minulle vapaamuotoinen hakemus missä kerrot lyhyesti itsestäsi. Minua ei kiinnosta tittelit eikä tutkinnot, joten niillä ei ole väliä. Toivoisin mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä, jotkka haluisivat osallistua tähän projektiin. Talousasioista ei tarvitse välttämättä tietää mitään etukäteen. Tällaisten ihmisten löytäminen olisi jopa suotavaa.

Luen kaikki hakemukset ja vastaan niihin kaikkiin mikäli ei niitä ei tule monia kymmeniä. Pyytäisin vastaukset 22.3 mennessä sähköpostiini: lessismorefinland@gmail.com. Tarkoitus on lähettää maaliskuun loppuun mennessä ne kohdat kirjasta, jotka olen saanut kirjoitettua.

-TT

PS: Lisäinformaatiota voi pyytää samasta sähköpostiosoitteesta mikäli siltä tuntuu.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

10%:n paskapuhesääntö

Kun joku lupaa sinulle yli 10%:n vuosituottoa pitkällä aikavälillä niin hän puhuu lähtökohtaisesti aina paskaa.

En sano sitä etteikö jonkun neuvoilla tai jollakin strategialla voisi saada yli kymmenen prosentin tuottoa pidemmällä aikavälillä vaan sitä, että sen lupaaminen on lähtökohtaisesti paskapuhetta. Kymmenen prosentin tuotto pitkällä aikavälillä on ihan mahdollinen, mutta sitä ei voi luvata kenellekään. Pitemmittä paskapuheitta jätän tämän asian pohtimisen teille itsellenne.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Mistä lisätuloja?

Joskus juttuaiheita voi saada jopa hakusanoista joilla blogia etsitään. Näinä tiukkoina taloudellisina aikoina lisätulot ovat monille se asia, josta pelastusta tiukkaan rahatilanteeseen etsitään. Olen joskus aiemminkin todennut etteivät lisätulot ole ratkaisu suurimmalle osalle rahapulasta kärsivistä ihmisistä, koska heidän ongelmansa ovat pikemminkin menopuolella. Monet rahapulasta kärsivistä ovat luoneet itselleen elämäntyyli-inflaation missä menot nousevat vähintään samaa vauhtia kuin tulotkin. Suomessa lisätulojen hankkiminen kärsii vielä kohoavista veroprosenteista, joten ne eivät senkään takia ole mikään ratkaisu ongelmaan.

Oma näkemykseni lisätuloista on se, että ne voivat parantaa ennen kaikkea elämisenlaatua ja hieman elintasoakin niille, joilla raha-asiat ovat jo ennestään kunnossa. Tämä on se lähtökohta, josta tässä kirjoituksessa lähden liikkeelle. Mainittakoon vielä sen verran, että aiheen rajaamiseksi on syytä keskittyä aktiivisiin tuloihin eli jätetään sijoitustulot ja muut vastaavat kokonaan väliin. Kotimaamme veropolitiikan progressiivisuuden vuoksi lisätuloista lähtee aina hieman suurempi osa suuremman veroprosentin myötä pois. Jokainen lisäeuro siis toisin sanoen vähentää lisätöistä saatuja hyötyjä. Tästä poikkeuksena ne henkilöt, jotka voivat laskuttaa osakeyhtiön kautta lisätulojaan ja joiden veroprosentti on suurempi kuin yhteisövero. Tämäkin hyöty menee käytännössä siinä vaiheessa, kun oman osakeyrityksen kautta alkaa tienaamaan yli 7500€:a joka on käsittääkseni raja, jolloin joutuu hankkimaan itselleen vakuutuksen ja maksamaan eläkemaksuja. Ainakin P.ohatta/ on tehnyt tällaisen ratkaisun lisätulojensa suhteen. En ole vielä sen tarkemmin perehtynyt asiaan, joten edellämainitussa pohdinnassa voi esiintyä asiavirheitä. Mikäli asia kiinnostaa tarkemmin niin menkää lukemaan hänen blogiaan.

Koska me hyödymme lisätuloistamme vähemmän sitä mukaa kuin ne lisääntyvät, on meidän keskityttävä hankkimaan tuloja ainoastaan niistä asioista, joista pidämme. Minusta lisätulojen hankinta valuu muuten lähinnä hukkaan tässä maassa. Toinen syy tähän on se, että ilman intohimoa johonkin asiaan on vaikea jaksaa käyttää aikaansa riittävästi siihen, että lisätuloja alkaa syntyä. Joissakin poikkeustapauksissa lisätuloja voi alkaa tippua heti, mutta ne ovat yleensä tapauksia joissa kilpailu ei ole ihan niin kovaa kuin muissa vaihtoehdoissa. Edellämainituista esimerkkinä voisi olla taksin ajaminen. Sitä voi tehdä myös sivutoimisesti ja taksikurssin läpäisemisen jälkeen sinulla on rajoitettu määrä kilpailijoita. Tämän lisäksi on tietysti tuhkimotarinoita, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia. Näitä ovat mm. Youtube-julkkikset ja jotkin television talenttikisojen voittajat. Heitä ei tosiaan ole monia ja he joutuvat kilpailemaan satoja tai tuhansia ihmisiä vastaan. Pelkkä lahjakkuuskaan ei näissä tapauksissa vielä välttämättä riitä.

Lisätulojen lähteitä on syytä etsiä niistä asioista, joita rakastaa ja joihin on palava intohimo. Monilla on harrastuksia, joista tykkää enemmän kuin ansiotyöstään. Mikäli näin ei ole niin silloin on syytä olla onnellinen siitä asiasta ja nauttia työstään. Tämä ei estä hankkimasta lisätuloja jostakin toisesta intohimon kohteestaan. Mikäli on esimerkiksi kiinnostunut jostain urheilulajista niin voi miettiä voisiko siitä jollakin tavalla tienata rahaa. Esimerkkeinä voisi olla toimiminen valmentajana tai tuomarina. Vaikka näistä vaihtoehdoista ei välttämättä tienaa kovin paljon niin ne voivat nostaa elämisenlaatua, koska ihmiset saavat näistä hommista monesti elämyksiä. Tämä ei tietystikään koske kaikkia, joten kaikille kyseisiä tapoja tienata lisätuloja ei voi suositella. Lisäksi voi miettiä voisiko tehdä taidetta tai opettaa jotakin asiaa muille, jossa on erityisen hyvä. Muiden auttaminen on hyvä tapa tuottaa lisäarvoa ja sitä myötä hankkia lisätuloja. Se ei tietystikään ole helppoa ja vaatii todennäköisesti pitkän ajan ennen kuin on vakiinnuttanut asemansa lisäarvon tuottajana muille ihmisille.

Lisätulot eivät ole oikotie onneen, eivätkä ne ole ratkaisu myöskään rahaongelmiin suurimmalle osalle ihmisistä. Niiden hankkimisesta on syytä nauttia täysin rinnoin tai vaihtoehtoisesti keskittyä muihin asioihin vapaa-ajallaan. Lisätulojen hankkiminen vaatii monilta pitkäjänteistä työtä, johon ei innostus riitä ilman todellista intohimoa johonkin asiaan. Intohimon kohteet vaihtelevat ja jokaisen on syytä miettiä omiaan ja mahdollisuutta saada niistä lisätuloja. Kaikki intohimon kohteet eivät mahdollista lisätuloja, joten kannattaa harkita tapauskohtaisesti asioita.

Tässä minun näkemykseni lisätulojen hankinnasta, miten te lukijat olette omat mahdolliset lisätulonne järjestäneet?

-TT

tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuu2014 Cash -645€ Salkku -12.1%

Jotkut lukijoista varmaan muistavatkin, että ennustin syyskuulle pientä ylijäämää, joten ehkä ensin on syytä kertoa mikä meni pieleen. Kyseessä oli yksittäinen asia eli entisen läppärini jatkuva sammuminen yllättäen. Tämän seurauksena tuli ostettua uusi ja tämä yksittäinen asia veti saldon selkeästi miinukselle. Muuten asiat menivät käsikirjoituksen mukaan enemmän tai vähemmän.

Menoni pysyivät siis läppärin ostamista lukuunottamatta erittäin hyvin hallinnassa. Suurempia hankintoja ei ollut eikä normielämä tullut kalliiksi. Lokakuussa ei pitäisi myöskään tulla juuri yllätyksiä, mutta niitähän ei tiedä yleensä etukäteen. Läppäri tosin piti meteliä itsestään aiemmin, joten ei sitäkään enää suurena yllätyksenä voinut pitää. Odotin tosin selviäväni joulukuun veronpalautuksiini saakka, mutta näin ei käynyt. Sitä ei nyt auta murehtia vaan pitää mennä eteenpäin. Lokakuussa on vähemmän menoja kuin syyskuussa ainakin satasen verran, joten se näyttää syyskuuta paremmalle.

Tulopuoli oli suunnilleen odotettu. Jäin omasta tavoitteestani 50€:a joka ei ole paljon. Hieman venymällä sekin olisi ollut parempi, mutta lokakuussa minulla on vähemmän menoja jotka vaikuttavat tuloihini. Saa nähdä miten riittää virtaa, koska minulla on lokakuussa paljon muitakin hommia kuten kirjaprojektini, mutta siitä lisää myöhemmin. Tällä kertaa odotan noin 300€n ylijäämää lokakuulta mikäli pysyn terveenä koko kuukauden ajan. Tällä hetkellä se näyttää hyvin realistiselta vaihtoehdolta, mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Sijoitusten alamäki jatkui syyskuussa. Minulle tämä ei ole suuri yllätys, koska pidän suurinta osaa Helsingin pörssin osakkeista hintavina vaihtoehtoina tällä hetkellä. Yli kymmenen prosentin tiputus sijoituksissa on harvinaisuus, mutta ei tietystikään mikään mahdottomuus. Jo omistamani Outotec tosin alkaa olemaan ostohinnoissa, mutta harkitsen tällä hetkellä vakavasti osakeyhtiön perustamista seuraavan puolen vuoden aikana ja silloin saatan tarvita ylimääräisiä pääomia ainakin 2500€:a. Suurempia sijoituksia pitää siksi harkita tarkkaan. Tällä hetkellä minulla oon riittävästi rahaa, mutta osakkeiden ostoja pitää harkita tarkkaan. En ole vielä tehnyt varsinaista päätöstä tästä asiasta, koska en ole ottanut asiasta vielä selvää riittävän paljon. Pohatta on ainakin omassa blogissaan esitelmöinyt miettinyt ja saatan seurata hänen esimerkkiään. PKC Group on myös voimakkaassa laskussa, mutta olen suurimmat omistukseni siitä jo myynyt, joten loput osakkeet saavat pysyä salkussa pitkään. Kympin kohdilla tulee varmasti jo hyvä paikka ostaa lisää, mutta saa nähdä tippuvatko yrityksen osakkeet niihin hintoihin.

Kehittyvien markkinoiden ETF:ien hankinnat vaihdoin hieman pienempikuluisempiin verrattuna edellisiin. Kuukausisäästämistä niihin tulen jatkamaan varmasti, vaikka tällä hetkellä isompien rahasummien käyttäminen sijoituksiin on haasteellista. DBX1 vaihtui I-Sharesin vastaavaan ETF:ään. Nämä liikkuvat hieman eri vauhtia, joten täsmälleen samoja ne eivät ole. Pitää seurata kummankin tuottoja paljon pidempään ennen minkäänlaisten johtopäätösten tekemistä. Kehittyvillä markkinoilla on mielestäni ainakin paljon enemmän nousuvaraa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Suomessa, joten sinne suuntaan tulee varmasti sijoitettua vielä seuraavat vuodetkin ilman suurempia yllätyksiä.

Kirjoitusprojektini eli blogini ja tulevat kirjani ovat edenneet hieman eri tahtiin syyskuussa. Bloggaaminen on jäänyt hieman vähäisemmälle, koska kirjaprojektini suhteen alan olla loppusuoralla ja haluan saada sen valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Blogini tulee kohtaamaan hieman muutoksia, koska minua on pyydetty bloggaamaan sijoittamisesta piksu.netin blogeihin. Tämän pyynnön seurauksena tulen siirtämään kuukausikatsaustani lukuunottamatta kaikki sijoittamisesta kertovat kirjoitukseni Piksun palstoille. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen ja tärkeämpi on se, että asiat muuttuvat selkeämmäksi ainakin omasta näkökulmastani. Hirveän monet pitävät tätä nimittäin ensisijaisesti sijoitusblogina, mutta se ei ole tämän blogin tarkoitus. Toinen syy siihen on se, että saan lisää lukijoita kirjoituksilleni uudella areenalla. Tarkoitus on kirjoittaa sijoittamisesta pari kertaa kuukaudessa. Ensimmäinen kirjoitukseni tulee piksuun lähiaikoina. Sijoitusasioiden siirtymistä toisaalle lukuunottamatta blogini pysyy samanlaisena kuin ennen.

Kirjaprojektini on edennyt suotuisasti ja olen saanut hyvää ja rakentavaa palautetta sekä ”kustannustoimittajaltani” että koelukijoiltani. Kirjastani tulee tätä myötä varmasti parempi kuin mitä olisi tullut toimiessani täysin yksin. Tavoitteenani on lyödä lukkoon koko sisältö marraskuun kuudenteen päivään mennessä. Tämä päivämäärä siksi, että tulen silloin paikasta x takaisin. Siellä on tarkoitus suorittaa sisällön viimeiset tarkistukset lukuunottamatta kirjoitusvirheiden korjaamista. Kirja tulee mitä todennäköisimmin valmistumaan ja myyntiin ennen vuodenvaihdetta, mutta siitä lisää sen ajan koittaessa.

Omassa henkilökohtaisessa elämässäni kohokohta syyskuussa oli muutaman opiskelukaverini näkeminen Tampereella. Suosittelen kaupunkia lämpimästi vierailukohteeksi varsinkin kesäkeleissä. Paria opiskelukavereistani en ollut nähnyt pitkään aikaan, mutta jutut tosin eivät olleet juuri muuttuneet mikä ihmisestä riippuen on hyvä tai huono asia. Nykypäivänä tällaiset kokoontumiset ovat valitettavan harvinaisia, mutta osittain kyseessä on oma mokani. Lähiaikoina olen tosin alkanut varaamaan enemmän vapaita viikonloppuja kuin aiemmin. Lokakuussa en tosin niitä aio pitää, koska en ole ajoissa mitään järkevää tekemistä niille.

Näillä mennään tällä kertaa,

-TT

tiistai 23. syyskuuta 2014

Hyvistä rahankäyttötavoista

Paljon puhutaan vararahastoista, sivutuloista ja monista muista asioista, kun puhutaan rahankäytöstä. Nämä kaikki asiat ovat toki tärkeitä välineitä ja niiden ymmärtäminen on hyödyllinen asia. Kaikki nämä asiat ovat kuitenkin hyödyllisiä vasta siinä vaiheessa, kun ihminen on omaksunut hyvät rahankäyttötavat. Ne siis ovat seurauksia hyvistä rahankäyttötavoista. Hyvät rahankäyttötavat tarkoittavat käytännössä ensisijaisesti sitä, että ihminen käyttää järkevästi rahojaan. Tärkein asia on onnistua pitämään menonsa tuloja pienempinä pidemmillä aikaväleillä eli jatkuvan ylijäämän tuottaminen.

Tämä jatkuvan ylijäämän tuottaminen ei tarkoita sitä ettei aina välillä voisi tulla hetkiä jolloin rahaa menee enemmän kuin tulee. Se miten tähän ylijäämään pääsee ei ole niin oleellinen asia kunhan se on itselle moraalisesti hyväksyttävä ja laillinen viranomaisten näkökulmasta. Me olemme yksilöitä, joten jokaisen on hoidettava asiat omalla tavallaan. Tässä kirjoituksessa käyn lyhyesti läpi hyviä rahankäyttötapoja. Lyhyesti siksi, että muuten kirjoituksesta tulee aivan liian pitkä. Näiden käyttämisen tarkoitus on tuottaa ylijäämää pidemmällä tähtäimellä. En ole sitä mieltä, että jokaisen lukijan tulisi käyttää niitä kaikkia. Se olisi tietysti unelmatilanne, mutta ei ehkä kaikille mahdollinen. Hyvät rahankäyttötavat sisältävät ainakin joitakin seuraavista asioista:

Maksa itsellesi ensin: Sinä olet rahojesi tärkein henkilö ja paras ystävä. Sen vuoksi sinun tulisi tuloistasi siirtää heti ainakin jonkinlainen osa turvaan tililtäsi jonne tulosi saapuvat.

Pidä huolta maksuvalmiudestasi: Sinulla tulisi olla aina käytössäsi hieman enemmän rahaa kuin tarvitset juuri sillä hetkellä. Toisin sanoen sinulla pitäisi olla ylimääräistä rahaa aina helposti käyttöönotettavissa. Se voi tarkoittaa ylimääräistä rahaa käyttötilillä tai luottokorttia. Tätä maksuvalmiutta tarvitaan ylimääräisten menojen iskiessä. Määrä on yksilöllinen asia.

Käytä itsellesi sopivaa maksutapaa: Käteinen, pankki- tai luottokortti ovat maksutapoja joita jokainen voi harkita omien tarpeidensa mukaan. Niille joilla on vaikeuksia pitää menonsa kurissa suosittelen käteistä. Pankkikorttia voivat käyttää ne joilla ei ole vaikeuksia hallita rahankäyttöään ja luottokortit sopivat lähinnä vain rikkaille.

Pidä kiinteät kustannukset matalina: Pitämällä kiinteät kustannukset matalina on helppo sopeutua taloudellisen tilanteen nopeisiin muutoksiin. Vaihtuvia kustannuksia on helppo säädellä nopeallakin aikavälillä, kun taas kiinteitä on lähes mahdotonta saada nopeasti säädettyä.

Kerää merkittävä osa rahoista etukäteen isompia ostoksia tehdessäsi: Jos et ole säästänyt isompia hankintojasi varten yhtään rahaa etukäteen niin sinulla ei ole niihin oikeasti varaa. Älä siis osta mitään kalliimpaa ilman etukäteissäästämistä.

Sijoita vain ylimääräisiä rahojasi: Sijoitusten teko on aina jossain määrin riskipeliä, joten sellaisia rahoja joita ei ole varaa menettää ei niihin kannata laittaa. Täysin varmaa sijoitusta ei ole olemassakaan, vaikka joku sitä sinulle väittäisi.

Tee ainoastaan sellaisia hankintoja joiden arvo ylittää niiden kustannukset: ”Hinta on se minkä maksat, arvo on se mitä saat”. Kun ostat jotain niin sen tuoman hyödyn tulee ylittää kustannukset hankinnan koko elinajalta.

Pidä velkamääräsi kohtuullisena: Itselleen liian suuren lainan ottaminen on varmin tapa saada henkilökohtainen konkurssi aikaan. Jokaisen on syytä joka kerta harkita tarkkaan mahdollisuuksiaan maksaa lainansa takaisin. Tämä tarkoittaa tarkkoja laskutoimituksia ennen velan ottamista. 
 
Maksa laskusi ajallaan: Tämä viimeinen tapa on tietysti monille itsestäänselvyys. Kaikki laskut tulisi mielellään siirtää suoraveloitukseen tai e-laskuiksi, jotta ne otettaisiin automaattisesti pois tililtä. Mikäli näin ei asiat ole niin silloin sinun tulee hoitaa maksusi itse eräpäivien välittömässä läheisyydessä. Tämä tarkoittaa eräpäivä +- pari arkipäivää riippuen siitä kuinka hanakasti yritykset niitä perivät. Parin päivän myöhästyminen on monesti vielä ”ilmaista” huvia.

Tässä näitä hyviä rahankäyttötapoja olikin suhteellisen paljon. Vaikka suurimman osan pitäisi olla itsestäänselvyyksiä niin silti niiden mainitseminen on varmasti monille hyödyksi. Mitä hyviä rahankäyttötapoja unohdin?

Eipä mulla muuta,

-TT

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Olvi-analyysi

Olvi on yritys joka myy ja valmistaa olutta, virvoitusjuomia ja muita juomia. Sillä on liiketoimintaa Suomessa, Baltian maissa ja Valko-Venäjällä.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 115
2004, 129
2005, 147
2006, 170
2007, 205
2008, 222
2009, 244
2010, 268
2011, 285
2012, 312
2013, 327

Olvin liiketoiminta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aika keskimääräin 10%:a vuodessa ja se on virvoitusjuomateollisuudessa erinomainen saavutus. Liiketoiminnan kasvu on tullut lähinnä ulkomailta ja lähinnä Valko-Venäjältä.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2013 (2012) seuraavalla tavalla:

Suomi 35.8% (35.2%)
Viro 23.6% (24.8%)
Latvia 10.9% (11.2%)
Liettua 9.9% (10.6%)
Valko-Venäjä 19.8% (18.3%)

Kuten nähdään niin Valko-Venäjän liiketoiminnan rooli on hieman kasvanut ja muiden sitä myötä vähentynyt. Jos katsotaan tuloksentekokykyä niin silloin Viron ja Valko-Venäjän roolit ovat paljon liikevaihtoa suuremmat. Viro tuottaa jopa enemmän voittoa kuin Suomi ja Valko-Venäjäkin on lähellä Suomea, vaikka liikevaihto on paljon pienempi. Huono tuloksentekokyky Suomessa johtuu varmasti aika lailla säännöstelystä ja verotuksesta.

Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:


Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.90€
2004, 0.60€
2005, 0.95€
2006, 1.40€
2007, 1.83€
2008, 1.22€
2009, 2.15€
2010, 1.21€
2011, 0.65€
2012, 1.25€
2013, 1,61€
AVG, 1.38€

2014 1-6 0,66€ (0,79€ 2013)

Olvin keskimääräinen tuloskasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut 6%:a joka jää jälkeen liikevaihdon kasvusta. Olvin tuloskasvu on aika vahvasti riippuvainen ulkomaista, koska Suomessa ala on hyvin säännöstelty, kilpailu suhteellisen kovaa ja oluen kulutus on huippulukemissa. Osakekohtaisen tuloksen voi olettaa jatkossa olevan keskimäärin Euron ja puolentoista välillä ilman yritysostoja. Pahimmillaan se voi laskea jopa puoleen Euroon kuten melkein kävi 2011. Parhaimmillaan sen voi olettaa käyvän noin kahdessa Eurossa keskipitkällä aikavälillä.

Osinkohistoria:

2003, 0.18€
2004, 0.16€
2005, 0.21€
2006, 0.33€
2007, 0.40€
2008, 0.25€
2009, 0.40€
2010, 0.50€
2011, 0.50€
2012, 0.50€
2013, 0.65€

AVG, 0.41€

Keskimääräinen osingonkasvu on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 13.7%:a joka on selkeästi ollut kovempi vauhti kuin tuloskasvulla. Tämä selittyy osittain hyvin matalalla lähtötasolla. Osakekohtaiseen tulokseen nähden Olvi on maksanut verrattain vähän osinkoa viime vuosina verrattuna tuloksentekokykyyn. Yritys on siis enemmän keskittynyt mahdollisiin tuleviin investointeihin kuin osinkojen jakamiseen omistajille. Tämä on pidemmällä tähtäimellä hyvä asia mikäli yritys vain löytää järkeviä investointimahdollisuuksia.

Lyhyt SWOT-analyysi Olvista

Strengths:

Yhtiön taloudellinen tilanne on vahva. Vahvat brändit ovat myös valttikortti yritykselle. Hyvät marginaalit Virossa ja Valko-Venäjällä. Yritys on kehittänyt pitkäjänteisesti yritystoimintaa ja sen pääomistaja Olvi-säätiö haluaa varmasti jatkaa samalla tiellä.

Weaknesses:

Yrityksen suurin liiketoiminta-ala on hyvin säännelty. Tämä pätee erityisesti Suomeen. Lähes kaikki yrityksen tuotteet ovat ja niiden myynti ovat viranomaisten säätelyn alla ja siten tulevaisuus on enemmän tai vähemmän mysteeri. Liikevaihdon ja tuloksen kasvattaminen Suomessa on erittäin vaikeaa.

Opportunities:

Venäjän markkinoille meno on mahdollisuus mikäli Ukrainan kriisi ei pahene. Sitä yritys tosin ei ole vielä tehnyt. Myös Valko-Venäjällä ja Baltian maissa on mahdollisuus kasvattaa hyvin liiketoimintaa kannattavasti. Yrityksen hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa kasvun yritysostoja tekemällä.

Threats:

Viranomaissääntely Suomessa saattaa aiheuttaa merkittäviä hinnannostopaineita tai peräti ostorajoitteita yrityksen tuotteille. Sitä myötä kulutuksen väheneminen laskee tuloksentekokykyä. Poliittiset riskit mahdollisen Ukrainan kriisin leviämisen myötä Valko-Venäjällä. Tällä hetkellä ne ovat epätodennäköisiä, mutta muutaman vuoden aikajänteellä jo hyvinkin mahdollisia. Valuuttakurssien radikaalit muutokset voidaan myös laskea uhkiksi.

Johtoporras:

Toimitusjohtaja Aho on ollut virassaan vuodesta 2004 ja hän on saanut kasvatettua yrityksen liikevaihtoa suhteellisen hyvin eli yli 100%:ia. Valitettavasti hänellä ei ole merkittävää omistusta yrityksessä. Ainoastaan Heikki Hortling omistaa merkittävän määrän yrityksen osakkeita yrityksen johtoryhmän ja hallituksen jäsenistä.


Loppusanat:

Yrityksen laatu on hyvä, mutta erinomainen se ei ole. Arvostustaso on myös korkea. Oma arvioni osakkeen arvosta on 15-17€:a. Tällöin turvamarginaali huomioonottaen sitä voisi alkaa ostamaan 13.5€:n tuntumassa. Tämä arvostus tulee ainoastaan silloin, kun näemme merkittävän lyhytaikaisen muutoksen yrityksen tuloksentekokyvyssä alaspäin.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa. Jos ei tämä vastuunvapautuslauseke jostain syystä vielä mennyt perille niin mainittakoon, että ainoastaan idiootti tai muuten vain hullu uskoo tähän analyysiin sokeasti. Jokainen voi sitten arvata itse kumpi minä olen :D

- TT

maanantai 1. syyskuuta 2014

Elokuu 2014 cash -275€ salkku -5.9%

Alamäki jatkui elokuussakin, mutta tällä kertaa hieman yllättäen. Tarkoitus oli päästä plussalle ilman uusien ”työvälineiden” hankkimista, mutta kuten otsikosta näkee niin siinä tuli epäonnistuttua. Tämä kaikki tuli oikeastaan siksi, että en tehnyt riittävästi ”töitä”. Sijoitussalkkuni arvo laski yllättävän paljon, mutta toisaalta suurin osa tästä laskusta tuli Outotecin osakkeiden laskusta.

Menopuolella ei kovin suuria yllätyksiä ollut loppujen lopuksi. Hankin uudet ”työvälineet” joihin upposi parisataa Euroa. Tämän lisäksi maksoin veroja joitakin kymppejä enemmän kuin olin etukäteen kuvitellut. Tämä johtui lähinnä siitä, että tienasin enemmän rahaa sivutulokortillani mikä tarkoitti suurempia veroja. Ne tulee mitä ilmeisimmin ensi vuonna takaisin, mutta ilman korkoja. Tänäkin vuonna odottelen joidenkin satojen Eurojen palautuksia. Tämän lisäksi eräs illanviettoni maksoin joitakin kymppejä enemmän kuin odotin. Syyskuussa menojen pitäisi olla normaalit. Aion tosin käydä Tampereella kirjaprojektini takia yhtenä viikonloppuna, mutta kerran kuukaudessa pitää saada vaihdettua vapaalle.

Tulopuoli oli pettymys elokuussa ja se oli oma moka. Olisi vain pitänyt saada enemmän aikaan. Syyskuussa on tarkoitus keskittyä lähinnä tienaamiseen, vaikka yksi viikonloppu onkin vapaana. Ainakin vielä tällä hetkellä näyttää hyvälle sen suhteen. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että kuukausittainen miinusputki menee poikki, mutta varmaa se on tietysti vasta kuun lopussa. Oma oletukseni syyskuulle on parin sadan Euron plussat, mutta jääköön nähtäväksi miten käy. On aika puhkaista putki, koska mitä kauemmin siihen menee sitä vaikeammaksi se tulee.

Pörssissä tulikin takkiin kunnolla. Outotec otti osumaa, koska ei ole julkistanut ainuttakaan uutta tilausta ja se on aiheuttanut pörssikurssin alamäen. Tämä ei ole kovin suuri yllätys, koska suuret investoinnit kaivosalalle ovat kiven takana. Uskon tämän trendin jatkuvan vielä pidempään. En usko myöskään kenenkään ostavan kyseistä yritystä, mutta se jääköön nähtäväksi. Näitä spekulaatioitahan on ollut, mutta tällä hetkellä en usko vahvasti niiden totuuspohjaan. PKC:n osavuosikatsaus oli myös pettymys markkinoille. Itse en ollut kovin yllättynyt siitä, koska analyytikot ovat keskimäärin uskoneet paremman tuloksen tekoon kuin yritys itse mikä kertoo ehkä kaiken siitä kuinka pihalla myös niin sanotut asiantuntijat ovat. Yritys itse ilmoitti tämän vuoden tuloksen olevan huonompi kuin viime vuonna, mutta analyytikoiden keskimääräiset ennusteet ovat olleet paljon paremmat. En tosin tiedä missä he nyt menevät, kun en ole ennustuksia enää osavuosikatsauksen jälkeen seurannut. Ainut valopilkku on kehittyvien markkinoiden ETF joka menee ylöspäin. Saas nähdä kuinka pitkään se jatkaa matkaansa.

Henkilökohtaisessa elämässä ei elokuussa tapahtunut mitään mullistavaa. Vapaa-aika meni kotiutuessa takaisin Suomeen. Tällä hetkellä ei minulla ole mitään pakottavaa tarvetta päästä takaisin ulkomaille, mutta enköhän taas ensi vuoden puolella lähde johonkin reissuun. Bloggaamisen ja kirjan kirjoittamisen suhteen on ollut jonkin verran vaikeuksia, koska ehdin tottua nopeampaan rytmiin Puolassa. Tätä myötä tulee välillä huono omatunto kirjoittamisen suhteen. Ensimmäisen kirjani on tosiaan siinä vaiheessa, että tulen tämän viikon aikana lähettämään koelukijoilleni sähköpostia asian suhteen ja toivottavasti kaikki heistä ovat vielä asian suhteen yhtä myötämielisiä kuin aiemmin. Käyn myös tapaamassa ”editoriani” parin viikon päästä ja sitä myötä on tarkoitus päästä eteenpäin ensimmäisen projektini kanssa. Tarkoitus on päästä julkaisemaan ensimmäinen kirja vuoden loppuun mennessä. Syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa menevät erittäin aktiivisesti tienatessa ja kirjaprojektissani, joten ei kannata ihmetellä mikäli vähään aikaan ei uusia kirjoituksia tule. Tällä kertaa tärkeysjärjestys on selkeä, koska ensimmäisen kirjan teko on ollut telakalla käytännössä kuukauden.

Eipä tässä muuta,
Hyvää viikonjatkoa!

-TT

maanantai 25. elokuuta 2014

Vaihtoehtoiskustannukset

Tässä taas yksi termi rahaan liittyen joka voidaan ymmärtää väärin. Sen avulla saadaan myös asiat näyttämään joko paremmilta tai huonommilta mitä ne todellisuudessa ovat. Toisin sanoen omavastuu tämän termin ollessa kyseessä on erittäin tärkeä ymmärtää. Vaihtoehtoiskustannukset tarkoittavat sitä, että kun teemme päätöstä jossain rahaan liittyvässä asiassa on meidän ymmärrettävä kuinka paljon enemmän tai vähemmän seuraavaksi paras vaihtoehto tulee maksamaan.

Otan tähän yksinkertaisen itseäni koskevan esimerkin. Luvut eivät ole mitään eksakteja lukuja jotka olen laskenut. Ne ovat arvioni siitä kuinka paljon rahaa olisin säästänyt ja tienannut mikäli olisin jäänyt Suomeen kirjoittamaan. Puolassa ollessani minulla meni rahaa noin 2500€:a. Kotona pysyessäni olisin kuluttanut varmaan suunnilleen yhtä paljon. Suomessa pysyessä minä olisin tienannut noin 2000€:a samassa ajassa. Tällä laskutoimituksella saamme vaihtoehtoiskustannuksiksi palkkatuloista vähentyneet 2000€:a. Kyseessä on tietysti yksinkertaistettu esimerkki ja asiat ovat keskimäärin paljon monimutkaisempia. Tämä siitä syystä, että on vaikea määritellä rahassa sitä aikaa mikä minulta säästyi onnistuessani kirjoittamaan asiat paljon nopeammin kuin mitä Suomessa olisi ollut mahdollista. On myös huomattava, että päätökseni lähteä Puolaan tapahtui jo aiemmin ja olisin todennäköisesti silloin arvioinut tulevat kuluni pienemmiksi ja tuloni hieman suuremmiksi. Jo tästä esimerkistä näemme etteivät arvioidut vaihtoehtoiskustannukset aina pidä paikkaansa.

”Jos lehmällä olisi pyörät se olisi maitoauto.” Kun arvioimme vaihtoehtoiskustannuksia niin ne eivät koskaan pidä täysin paikkaansa. Siitä huolimatta niiden arviointi on järkevä operaatio. Parempi olla suurinpiirtein oikeassa kuin olla täysin väärässä. Vaihtoehtoiskustannukset ovat hyvä ajattelumalli miettiessä päätösten taloudellisia vaikutuksia elämään. Niitä ei voi koskaan käyttää tarkkojen laskujen tekemiseen, koska elämä menee äärimmäisen harvoin juuri suunnitelmien mukaan. Vaihtoehtoiskustannuksia miettiessä kannattaa pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisina. Mitä monimutkaisemmiksi asiat muunnetaan sitä varmemmin ne menevät pahasti pieleen ja silloin tämän ajattelumallin hyödyt muuttuvat olemattomiksi. Lähimmäksi absoluuttista totuutta päästään siinä vaiheessa, kun vaihtoehtokustannusten vaikutuksia mietitään hyvin lyhyellä aikavälillä. Mitä lyhyemmistä aikaväleistä puhutaan sitä vähemmän asioita joutuu miettimään tarkemmin. Mitä pienemmistä rahasummista puhutaan sitä vähemmän tulee mielestäni vaivata päätänsä näiden asioiden miettimisellä. Isompien rahasummien ollessa kyseessä miettimiseen käytetty vaiva maksaa pidemmällä aikavälillä helposti käytetyt hetket takaisin.

Suurin sudenkuoppa vaihtoehtoiskustannusten laskemisessa tulee itsensä kusettamisesta. Näitä lukuja on helppo liioitella siinä vaiheessa kun alkaa perustella niillä jonkin tunnepohjaisen päätöksen tekemistä. Näissä asioissa tulisi aina keskittyä mahdollisimman puolueettomaan ajatteluun. Jos ei siihen itse pysty niin kannattaa vakavasti harkita pyytävänsä apua joltain muulta. Kun kuuntelee joitain muita ihmisiä näissä asioissa niin silloin ei kannata suoraan purematta niellä kaikkia laskutoimituksia. Usein jotkin ihmiset liioittelevat asioita saadakseen omat mielipiteensä paremmin toisten ihmisten tietoisuuteen. Meidän täytyy siis muistaa aina kysyä mihin faktoihin toisten ihmisten tai omat laskumme perustuvat. Vaihtoehtoiskustannusten ollessa kyseessä me emme voi keskittyä ainoastaan jonkin tietyn asian kustannuksiin vaan muistaa se, että niitä pitää aina verrata johonkin toiseen asiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen on pidettävä huolta molempien vaihtoehtojen realistisuudesta. On myös pidettävä aina huoli siitä, että vertaa jotain tiettyä asiaa toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon.

Yksi usein unohdettu asia vaihtoehtoiskustannusten suhteen on se, että harvoin pystyy päätöksiään mittaamaan ainoastaan rahassa. Raha on tosin kaikista helpoin mittari. Valitettavasti pelkästään rahaan perustuvia päätöksiä tulee elämässä erittäin vähän. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja silloin pelkästään yhden mittarin käyttäminen tuottaa kasan epäonnistuneita päätöksiä mikäli ei ymmärrä yhden mittarin käyttämisen rajoituksia. Absoluuttista totuutta on hyvin vaikea löytää missään asiassa ja jokaisen tulee aina muistaa se, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne näyttävät. Tämäkään asia ei missään nimessä ole poikkeus. Vaihtoehtoiskustannusten miettiminen on vain yksi työkalu jota käyttämällä voi saada paremmin selville omien päätöstensä vaikutuksia. Oikein käytettynä työkaluna se on hyödyllinen ja väärin käytettynä siitä on vain haittaa. Vaihtoehtoiskustannuksia voi käyttää myös muissa asioissa kuin miettiessä rahankäyttöään kuten esimerkiksi ajankäytössä, mutta niiden asioiden miettimiseen ei tällä kertaa kannata mennä, koska silloin kirjoituksesta olisi tullut niin pitkä ettei sitä kukaan olisi jaksanut lukea.

Jos olen ajatellut jotain väärin niin kertokaa ihmeessä mikä meni pieleen.

Hyvää alkanutta viikkoa!

-TT

sunnuntai 17. elokuuta 2014

TT:n lista Q2 2014

TT:n lista Q214 on valmis kaikkien seuraamieni yritysten tulosten tultua tällä viikolla julkaistuksi. Olen käynyt niiden numerot läpi ja tällä perusteella olen sitten saanut seuraavan listan aikaiseksi. Tämä lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu ainoastaan yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta.

Listan tulkitsemiseen on hyvin yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta.

15.08.14 14.05.14

Nokian Renkaat 23.54€ (29.61€) 1.30 (1.20)
UPM 10.98€ (12.77) 1.25 (1.25)
PKC Group 18.48€ (22.20€) 1.25 (1.25)
Sampo 36.48€ (35.97€) 1.10 (0.90)
NesteOil 14.56€ (15.22€) 0.85 (1.45)
Amersports 14.36€ (14.95€) 0.85 (0.85)
Orion B 28.02€ (23.01€) 0.80 (0.80)
Sponda 3.78€ (3.78€) 0.75 (0.75)
Kone 31.47€ (31.15€) 0.70 (0.70)
Elisa 20.67€ (22.16€) 0.60 (0.70)
Outotec 6.93€ (8.75€) 0.60 (0.55)
Huhtamäki 19.44€ (19.54€) 0.55 (0.55)
Ramirent 6.65€ (7.49€) 0.55 (0.55)
Apetit 17.60€ (18.50) 0.55 (0.55)
Vacon 26.60€ (29.78€) 0.55 (0.45)
Olvi 25.37€ (23.82€) 0.50 (0.85)
Teleste 4.58€ (4.61€) 0.50 (0.30)
Nordea 9.82€ (10.43€) 0.45 (0.45)
Kesko B 27.44€ (30.62€) 0.40 (0.70)
Cramo 12.82€ (15.07€) 0.35 (-0.05)
F-Secure 2.59€ (2.38€) 0.30 (0.40)
Wärtsilä 36.77€ (42.00€) 0.30 (0.30)
Ponsse 12.40€ (10.95€) 0.25 (0.10)
Fortum 19.06€ (17.53€) 0.20 (0.20)
Okmetic 4.47€ (4.61€) 0.20 (0.20)
Tieto 19.36€ (19.92€) 0.20 (-0,05)
Comptel 0.62€ (0.57€) 0.15 (-0.35)
Raisio K 3.88€ (4.26€) 0.15 (0.00)
Affecto 3.00€ (2.98€) 0.10 (0.20)
Kemira 10.40€ (11.66€) 0.00 (-0.05)
Sanoma 5.985€ (5.170€) -0.05 (-0.15)
Uponor 11.20€ (14.44€) -0.10 (-0.40)
Stockmann 9.66€ (10.37€) -0.15 (0.05)
Kesla 5.07€ (5.46€) -0.15 (-0.75)
Basware 34.00€ (34.50€) -0.20 (-0.20)
Konecranes 23.71€ (23.46€) -0.30 (-0.30)
Cargotec 27.13€ (30.53€) -0.50 (-0.45)
Capman 1.01€ (1.07€) -0.55 (-0.65)
Lassila&Tikanoja 13.48€ (14.50€) -0.70 (-0.40)
HK 3.57€ (3.60€) -0.70 (-0.70)
Digia 3.35€ (3.84€) -0.80 (-1.85)
Lemminkäinen 13.34€ (14.20€) -0.95 (-1.35)
Pöyry 3.542€ (4.050€) -0.95 (-0.85)
Atria 6.89€ (7.21€) -0.95 (-0.95)
Lemminkäinen 13.34€ (14.20€) -0.95 (-1.35)
Componenta 1.47€ (1.88€) -1.10 (-2.10)
Martela 3.20€ (3.05€) -1.35 (-1.35)
Raute 8.10€ (7.35€) -1.40 (-1.35)
Ixonos 0.09€ (0.12€) -1.95 (-1.95)

Tällä hetkellä näyttää siltä, että osakkeiden hinnat ovat alkaneet hieman tippumaan Helsingin pörssissä. Tämä on johtunut ainakin osittain osaripettymyksistä. TT:n listan pisteissä nämä asiat eivät vielä kovin paljoa näy. Muutenkin listan muutokset tapahtuvat suhteellisen hitaasti.

Ja vielä vastuunvapautuslause: En tiedä mistään mitään enkä anna sijoitusvinkkejä. TT:n lista on yhden tunarin tekemä lista seraamistaan yrityksistä eikä edusta minkäänlaista absoluuttista totuutta sijoituskohteen hyvyydestä tai huonoudesta!

- TT