tiistai 30. syyskuuta 2014

Syyskuu2014 Cash -645€ Salkku -12.1%

Jotkut lukijoista varmaan muistavatkin, että ennustin syyskuulle pientä ylijäämää, joten ehkä ensin on syytä kertoa mikä meni pieleen. Kyseessä oli yksittäinen asia eli entisen läppärini jatkuva sammuminen yllättäen. Tämän seurauksena tuli ostettua uusi ja tämä yksittäinen asia veti saldon selkeästi miinukselle. Muuten asiat menivät käsikirjoituksen mukaan enemmän tai vähemmän.

Menoni pysyivät siis läppärin ostamista lukuunottamatta erittäin hyvin hallinnassa. Suurempia hankintoja ei ollut eikä normielämä tullut kalliiksi. Lokakuussa ei pitäisi myöskään tulla juuri yllätyksiä, mutta niitähän ei tiedä yleensä etukäteen. Läppäri tosin piti meteliä itsestään aiemmin, joten ei sitäkään enää suurena yllätyksenä voinut pitää. Odotin tosin selviäväni joulukuun veronpalautuksiini saakka, mutta näin ei käynyt. Sitä ei nyt auta murehtia vaan pitää mennä eteenpäin. Lokakuussa on vähemmän menoja kuin syyskuussa ainakin satasen verran, joten se näyttää syyskuuta paremmalle.

Tulopuoli oli suunnilleen odotettu. Jäin omasta tavoitteestani 50€:a joka ei ole paljon. Hieman venymällä sekin olisi ollut parempi, mutta lokakuussa minulla on vähemmän menoja jotka vaikuttavat tuloihini. Saa nähdä miten riittää virtaa, koska minulla on lokakuussa paljon muitakin hommia kuten kirjaprojektini, mutta siitä lisää myöhemmin. Tällä kertaa odotan noin 300€n ylijäämää lokakuulta mikäli pysyn terveenä koko kuukauden ajan. Tällä hetkellä se näyttää hyvin realistiselta vaihtoehdolta, mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Sijoitusten alamäki jatkui syyskuussa. Minulle tämä ei ole suuri yllätys, koska pidän suurinta osaa Helsingin pörssin osakkeista hintavina vaihtoehtoina tällä hetkellä. Yli kymmenen prosentin tiputus sijoituksissa on harvinaisuus, mutta ei tietystikään mikään mahdottomuus. Jo omistamani Outotec tosin alkaa olemaan ostohinnoissa, mutta harkitsen tällä hetkellä vakavasti osakeyhtiön perustamista seuraavan puolen vuoden aikana ja silloin saatan tarvita ylimääräisiä pääomia ainakin 2500€:a. Suurempia sijoituksia pitää siksi harkita tarkkaan. Tällä hetkellä minulla oon riittävästi rahaa, mutta osakkeiden ostoja pitää harkita tarkkaan. En ole vielä tehnyt varsinaista päätöstä tästä asiasta, koska en ole ottanut asiasta vielä selvää riittävän paljon. Pohatta on ainakin omassa blogissaan esitelmöinyt miettinyt ja saatan seurata hänen esimerkkiään. PKC Group on myös voimakkaassa laskussa, mutta olen suurimmat omistukseni siitä jo myynyt, joten loput osakkeet saavat pysyä salkussa pitkään. Kympin kohdilla tulee varmasti jo hyvä paikka ostaa lisää, mutta saa nähdä tippuvatko yrityksen osakkeet niihin hintoihin.

Kehittyvien markkinoiden ETF:ien hankinnat vaihdoin hieman pienempikuluisempiin verrattuna edellisiin. Kuukausisäästämistä niihin tulen jatkamaan varmasti, vaikka tällä hetkellä isompien rahasummien käyttäminen sijoituksiin on haasteellista. DBX1 vaihtui I-Sharesin vastaavaan ETF:ään. Nämä liikkuvat hieman eri vauhtia, joten täsmälleen samoja ne eivät ole. Pitää seurata kummankin tuottoja paljon pidempään ennen minkäänlaisten johtopäätösten tekemistä. Kehittyvillä markkinoilla on mielestäni ainakin paljon enemmän nousuvaraa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Suomessa, joten sinne suuntaan tulee varmasti sijoitettua vielä seuraavat vuodetkin ilman suurempia yllätyksiä.

Kirjoitusprojektini eli blogini ja tulevat kirjani ovat edenneet hieman eri tahtiin syyskuussa. Bloggaaminen on jäänyt hieman vähäisemmälle, koska kirjaprojektini suhteen alan olla loppusuoralla ja haluan saada sen valmiiksi ennen vuodenvaihdetta. Blogini tulee kohtaamaan hieman muutoksia, koska minua on pyydetty bloggaamaan sijoittamisesta piksu.netin blogeihin. Tämän pyynnön seurauksena tulen siirtämään kuukausikatsaustani lukuunottamatta kaikki sijoittamisesta kertovat kirjoitukseni Piksun palstoille. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen ja tärkeämpi on se, että asiat muuttuvat selkeämmäksi ainakin omasta näkökulmastani. Hirveän monet pitävät tätä nimittäin ensisijaisesti sijoitusblogina, mutta se ei ole tämän blogin tarkoitus. Toinen syy siihen on se, että saan lisää lukijoita kirjoituksilleni uudella areenalla. Tarkoitus on kirjoittaa sijoittamisesta pari kertaa kuukaudessa. Ensimmäinen kirjoitukseni tulee piksuun lähiaikoina. Sijoitusasioiden siirtymistä toisaalle lukuunottamatta blogini pysyy samanlaisena kuin ennen.

Kirjaprojektini on edennyt suotuisasti ja olen saanut hyvää ja rakentavaa palautetta sekä ”kustannustoimittajaltani” että koelukijoiltani. Kirjastani tulee tätä myötä varmasti parempi kuin mitä olisi tullut toimiessani täysin yksin. Tavoitteenani on lyödä lukkoon koko sisältö marraskuun kuudenteen päivään mennessä. Tämä päivämäärä siksi, että tulen silloin paikasta x takaisin. Siellä on tarkoitus suorittaa sisällön viimeiset tarkistukset lukuunottamatta kirjoitusvirheiden korjaamista. Kirja tulee mitä todennäköisimmin valmistumaan ja myyntiin ennen vuodenvaihdetta, mutta siitä lisää sen ajan koittaessa.

Omassa henkilökohtaisessa elämässäni kohokohta syyskuussa oli muutaman opiskelukaverini näkeminen Tampereella. Suosittelen kaupunkia lämpimästi vierailukohteeksi varsinkin kesäkeleissä. Paria opiskelukavereistani en ollut nähnyt pitkään aikaan, mutta jutut tosin eivät olleet juuri muuttuneet mikä ihmisestä riippuen on hyvä tai huono asia. Nykypäivänä tällaiset kokoontumiset ovat valitettavan harvinaisia, mutta osittain kyseessä on oma mokani. Lähiaikoina olen tosin alkanut varaamaan enemmän vapaita viikonloppuja kuin aiemmin. Lokakuussa en tosin niitä aio pitää, koska en ole ajoissa mitään järkevää tekemistä niille.

Näillä mennään tällä kertaa,

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti