Näytetään tekstit, joissa on tunniste analyysi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste analyysi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Olvi-analyysi

Olvi on yritys joka myy ja valmistaa olutta, virvoitusjuomia ja muita juomia. Sillä on liiketoimintaa Suomessa, Baltian maissa ja Valko-Venäjällä.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 115
2004, 129
2005, 147
2006, 170
2007, 205
2008, 222
2009, 244
2010, 268
2011, 285
2012, 312
2013, 327

Olvin liiketoiminta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aika keskimääräin 10%:a vuodessa ja se on virvoitusjuomateollisuudessa erinomainen saavutus. Liiketoiminnan kasvu on tullut lähinnä ulkomailta ja lähinnä Valko-Venäjältä.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2013 (2012) seuraavalla tavalla:

Suomi 35.8% (35.2%)
Viro 23.6% (24.8%)
Latvia 10.9% (11.2%)
Liettua 9.9% (10.6%)
Valko-Venäjä 19.8% (18.3%)

Kuten nähdään niin Valko-Venäjän liiketoiminnan rooli on hieman kasvanut ja muiden sitä myötä vähentynyt. Jos katsotaan tuloksentekokykyä niin silloin Viron ja Valko-Venäjän roolit ovat paljon liikevaihtoa suuremmat. Viro tuottaa jopa enemmän voittoa kuin Suomi ja Valko-Venäjäkin on lähellä Suomea, vaikka liikevaihto on paljon pienempi. Huono tuloksentekokyky Suomessa johtuu varmasti aika lailla säännöstelystä ja verotuksesta.

Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:


Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.90€
2004, 0.60€
2005, 0.95€
2006, 1.40€
2007, 1.83€
2008, 1.22€
2009, 2.15€
2010, 1.21€
2011, 0.65€
2012, 1.25€
2013, 1,61€
AVG, 1.38€

2014 1-6 0,66€ (0,79€ 2013)

Olvin keskimääräinen tuloskasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut 6%:a joka jää jälkeen liikevaihdon kasvusta. Olvin tuloskasvu on aika vahvasti riippuvainen ulkomaista, koska Suomessa ala on hyvin säännöstelty, kilpailu suhteellisen kovaa ja oluen kulutus on huippulukemissa. Osakekohtaisen tuloksen voi olettaa jatkossa olevan keskimäärin Euron ja puolentoista välillä ilman yritysostoja. Pahimmillaan se voi laskea jopa puoleen Euroon kuten melkein kävi 2011. Parhaimmillaan sen voi olettaa käyvän noin kahdessa Eurossa keskipitkällä aikavälillä.

Osinkohistoria:

2003, 0.18€
2004, 0.16€
2005, 0.21€
2006, 0.33€
2007, 0.40€
2008, 0.25€
2009, 0.40€
2010, 0.50€
2011, 0.50€
2012, 0.50€
2013, 0.65€

AVG, 0.41€

Keskimääräinen osingonkasvu on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 13.7%:a joka on selkeästi ollut kovempi vauhti kuin tuloskasvulla. Tämä selittyy osittain hyvin matalalla lähtötasolla. Osakekohtaiseen tulokseen nähden Olvi on maksanut verrattain vähän osinkoa viime vuosina verrattuna tuloksentekokykyyn. Yritys on siis enemmän keskittynyt mahdollisiin tuleviin investointeihin kuin osinkojen jakamiseen omistajille. Tämä on pidemmällä tähtäimellä hyvä asia mikäli yritys vain löytää järkeviä investointimahdollisuuksia.

Lyhyt SWOT-analyysi Olvista

Strengths:

Yhtiön taloudellinen tilanne on vahva. Vahvat brändit ovat myös valttikortti yritykselle. Hyvät marginaalit Virossa ja Valko-Venäjällä. Yritys on kehittänyt pitkäjänteisesti yritystoimintaa ja sen pääomistaja Olvi-säätiö haluaa varmasti jatkaa samalla tiellä.

Weaknesses:

Yrityksen suurin liiketoiminta-ala on hyvin säännelty. Tämä pätee erityisesti Suomeen. Lähes kaikki yrityksen tuotteet ovat ja niiden myynti ovat viranomaisten säätelyn alla ja siten tulevaisuus on enemmän tai vähemmän mysteeri. Liikevaihdon ja tuloksen kasvattaminen Suomessa on erittäin vaikeaa.

Opportunities:

Venäjän markkinoille meno on mahdollisuus mikäli Ukrainan kriisi ei pahene. Sitä yritys tosin ei ole vielä tehnyt. Myös Valko-Venäjällä ja Baltian maissa on mahdollisuus kasvattaa hyvin liiketoimintaa kannattavasti. Yrityksen hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa kasvun yritysostoja tekemällä.

Threats:

Viranomaissääntely Suomessa saattaa aiheuttaa merkittäviä hinnannostopaineita tai peräti ostorajoitteita yrityksen tuotteille. Sitä myötä kulutuksen väheneminen laskee tuloksentekokykyä. Poliittiset riskit mahdollisen Ukrainan kriisin leviämisen myötä Valko-Venäjällä. Tällä hetkellä ne ovat epätodennäköisiä, mutta muutaman vuoden aikajänteellä jo hyvinkin mahdollisia. Valuuttakurssien radikaalit muutokset voidaan myös laskea uhkiksi.

Johtoporras:

Toimitusjohtaja Aho on ollut virassaan vuodesta 2004 ja hän on saanut kasvatettua yrityksen liikevaihtoa suhteellisen hyvin eli yli 100%:ia. Valitettavasti hänellä ei ole merkittävää omistusta yrityksessä. Ainoastaan Heikki Hortling omistaa merkittävän määrän yrityksen osakkeita yrityksen johtoryhmän ja hallituksen jäsenistä.


Loppusanat:

Yrityksen laatu on hyvä, mutta erinomainen se ei ole. Arvostustaso on myös korkea. Oma arvioni osakkeen arvosta on 15-17€:a. Tällöin turvamarginaali huomioonottaen sitä voisi alkaa ostamaan 13.5€:n tuntumassa. Tämä arvostus tulee ainoastaan silloin, kun näemme merkittävän lyhytaikaisen muutoksen yrityksen tuloksentekokyvyssä alaspäin.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa. Jos ei tämä vastuunvapautuslauseke jostain syystä vielä mennyt perille niin mainittakoon, että ainoastaan idiootti tai muuten vain hullu uskoo tähän analyysiin sokeasti. Jokainen voi sitten arvata itse kumpi minä olen :D

- TT

tiistai 18. helmikuuta 2014

Päätöksenteon viholliset

Elämme valintojen maailmassa, jossa teemme päätöksiä jatkuvasti. Toiset ovat suurempia ja toiset pienempiä. Pienemmät päätökset kuten yksittäiset valinnat siitä mitä haluamme syödä esimerkiksi tänään eivät ratkaise kokonaisuuden kannalta oikeastaan yhtään mitään. Sen sijaan suurempi päätös siitä minkälaista ruokavaliota haluaa jatkuvasti noudattaa onkin jo sitten paljon tärkeämpi. Tässä ja mahdollisesti myös tulevissa kirjoituksissa on tarkoitus käydä läpi suurempien päätösten tärkeimmät viholliset ja kuinka näitten vaikutusta omassa päätöksenteossa voi vähentää. Me emme koskaan tule tekemään pelkästään oikeita päätöksiä, koska olemme inhimillisiä olioita. Täten vähentäminen on realistisempi olettamus kuin jatkuva täydellinen päätöksentekoprosessi.

Jos sitten jaamme päätöksenteon yksittäisiin komponentteihin niin ne ovat seuraavat:

  • Kohtaamme valinnan
  • Analysoimme vaihtoehdot
  • Teemme valinnan
  • Elämme tekemämme valinnan mukaan

Tämä näyttää siis hyvin selkeältä prosessilta joka ei voi mennä pieleen eikö totta? Kuitenkin jokainen kohta noista sisältää vaaroja joiden seurauksena teemme prosessissa virheet.

Otetaan esimerkiksi kuvitteellinen henkilö Pekka joka on juuri päättämässä lukiota ja hän alkaa sitten miettimään mitä hän haluaa sen jälkeen tehdä. Hän on pärjännyt hyvin koulussa ja vanhempiensa esimerkistä rohkaistuneena hän haluaa joko lääkäriksi tai pankkiiriksi. Vanhemmat ovat suitsuttaneet Pekan elämän alkuvuodet omia vaihtoehtojaan toivoen hänen jatkavan heidän ammateissaan. Tämän seurauksena Pekka sitten keskittyy ainoastaan näihin kahteen vaihtoehtoon. Tällöin Pekka tekee ensimmäisen virheensä tässä päätöksentekoprosessissaan eli hän on supistanut vaihtoehtonsa hyvin pieneen määrään eli kahteen. Koska Pekka oli pärjännyt hyvin koulussa hänellä oli myös muita vaihtoehtoja. Tätä ensimmäistä päätöksenteon vihollista voi kutsua vaihtoehtojen liialliseksi kaventamiseksi. En ole varma parhaasta Suomennoksesta, mutta Lontoon murteella tätä kutsutaan nimellä Narrow framing.

Kun Pekka on kaventanut vaihtoehtonsa kahteen eli lääkäriin ja pankkiiriin on hänellä vuorossa näiden kahden vaihtoehdon analysointi. Pekka on jo nuoresta pitäen ihannoinut pankkiiri-isäänsä ja tämän seurauksena hän alkaa analysoimaan näitä kahta vaihtoehtoa ja jossain sielunsa syövereissä olevan vaistonsa takia hän sitten alkaa löytämään enemmän hyötyjä mennä kauppakorkeaan kuin lääkikseen jonka kautta hän sitten voi halutessaan ja hyvin asiansa hoitaessaan päästä pankkiiriksi. Tämä prosessi on päätöksenteon toinen vihollinen eli vahvistusharha joka tarkoittaa ihmisen olevan taipuvainen tukemaan omia ennakkokäsityksiään. Tämän seurauksena henkilöt vahvistavat tätä näkemystään keräämällä todisteita ennakkokäsityksensä mukaan.

Näiden kahden prosessin seurauksena Pekka saa päähänsä yhtenä iltana laittaa hakupaperinsa ainoastaan kauppakorkeakouluun jättäen hakematta lääkikseen. Valinnan teko on sitten tapahtunut tämän illan aikana ihan tunneperäisistä syistä. Lyhytkestoiset tunnepuuskat ovat yksi järkevien päätösten suurin vihollinen.

Tämän päätöksenteon jälkeen Pekka on sitten erittäin luottavainen tulevaisuutensa suhteen ja on varma, että parin vuosikymmenen päästä hän elää kuin isänsä: tekee paljon rahaa ja töitä joista pitää, käy pidemmillä työreissuilla nauttien matkustelusta ja omistaa hienon talon ja kalliin auton. Tämän ylipursuvan luottamuksen seurauksena Pekka elää seuraavat vuodet menestyen opinnoissaan, saaden erittäin hyvän työpaikan josta saa erittäin hyvää palkkaa. Tämän seurauksena myös hänen elinkustannuksensa nousevat samaa vauhtia eikä ylimääräistä rahaa jää yhtään vaan hänellä onkin yhtäkkiä helvetillinen asuntolaina ja hän sairastuu masennukseen huomatessaan ettei hänen työllään ole muuta merkitystä kuin pankin osakkeenomistajien ja johtajien omaisuuden kartuttaminen. Tällöin hän yhtäkkiä huomaakin haluavansa tehdä jotain ihan muuta, mutta siihen ei olekaan enää mahdollisuutta ilman suurta katastrofia joka on varmasti tulossa muutenkin. Tämä on päätöksenteon neljäs vihollinen jota kutsutaan yliluottamusharhaksi.

Päätöksenteon vihollisia on paljon muitakin, mutta tällä kertaa en niihin puutu. Yksi suurimmista muista vihollisista on ympäristöstä tuleva paine joka koskee näitä kaikkia prosessin osia. Käydään vielä kerran koko prosessi läpi, jotta lukijoille jää parempi kuva

  • Kohtaamme valinnan, mutta rajoitamme vaihtoehtomme liian suppeiksi
  • Analysoimme vaihtoehdot, mutta vahvistusharha saa meidät keräämään harhaa vahvistavaa informaatiota hyläten muut vaihtoehdot
  • Teemme valinnan, mutta se tapahtuu hetkellä jolloin meillä on tunteet pinnassa jostain syystä
  • Elämme valintamme mukaan, mutta olemme liian luottavaisia tulevaisuuteen jonka olemme itsellemme mielikuvissamme luoneet.

Mitä todennäköisimmin tämän kirjoituksen jälkeen tulen jollain aikataululla julkaisemaan tekstejä joissa yritän selvittää miten voimme vähentää tai välttää edellämainittujen vihollisten rooleja tehdessämme päätöksiä.

- TT

PS. Jos joku lukijoista sattui huomaamaan mikä vahvistusharha itselläni tässä kirjoituksessa on niin saa sen mainita kommenteissa. Mikäli itse teki saman erheen niin kertokaa ihmeessä niin huomaamme kuinka helppoa on erehtyä tekstissä mainitulla tavalla.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Lassila & Tikanoja analyysi

L&T on erikoistunut ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten tukipalveluihin. Yhtiö on merkittävä puupohjaisten biopolttoaineiden, kierrätyspolttoaineiden ja uusioraaka-aineiden toimittaja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa, Latviassa ja Venäjällä,

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 306
2004, 337
2005, 377
2006, 436
2007, 555
2008, 606
2009, 582
2010, 598
2011, 652
2012, 674
2013, 668

Yrityksen liiketoiminta on kasvanut hieman yli kaksinkertaiseksi viimeisen kymmenen vuoden aikana ja keskimääräinen vuosittainen kasvu on ollut noin 8.1%. Tämä on kohtuullisen hyvä määrä, mutta mitä ilmeisimmin kasvu alkaa pikkuhiljaa kutistumaan tulevina vuosina.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla:

Ympäristöpalvelut 38% (39%)
Teollisuuspalvelut 11% (10%)
Kiinteistöpalvelut 43% (44%)
Uusiutuvat energialähteet 8% (8%)

Eri liiketoimintojen liikevaihtojen muutokset olivat erittäin vähäisiä. Toisin sanoen mikään liiketoiminta-ala ei ole juurikaan kokenut suuria muutoksia vaan kyseessä on ollut pikkuriikkisen laskeva bisnes. Ympäristöpalvelut ovat kannattavin osa liiketoiminta-aloista. Niiden marginaalit ovat olleet vuosina 2013 ja 2012 yli kymmenen prosenttia. Muut alat tulevat kaukana takana.

Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

Odotettavissa ei ole suurta kasvua ja tulos on pikemminkin laskemassa kuin menossa koilliseen.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 1.00€
2004, 1.40€
2005, 0.70€
2006, 0.90€
2007, 0.83€
2008, 1.03€
2009, 0.85€
2010, 0.68€
2011, 0.44€
2012, 0.89€
2013, 0.57€

AVG, 0.84€

Osinkohistoria:

2003, 0.60€
2004, 0.25€
2005, 0.40€
2006, 0.55€
2007, 0.55€
2008, 0.55€
2009, 0.55€
2010, 0.55€
2011, 0.00€ + pääomanpalautus 0.60€
2012, 0.60€ + pääomanpalautus 0.15€
2013*0.50€
AVG, 0.53€* (Ei sisällä vuoden 2013 osinkoa, josta ei yhtiökokouksen päätöstä.

Yrityksen osingot eivät ole kasvaneet mikäli otamme vertailuun vuoden 2003-2012 kehityksen. Vuodelta 2013 yrityksen hallitus on ehdottanut jaettavaksi 0.50€:n osingon. Tämä tarkoittaa lähestulkoon koko tuloksen jakamista osinkoina ja en pidä sitä hyvänä enteenä tulevalle kehitykselle. Tämä tarkoittaa sitä ettei yrityksen johto keksi järkevää sijoituskohdetta rahoille.

Lyhyt SWOT-analyysi Lassila & Tikanojasta

Strengths:

Liiketoiminta-alat ovat sellaiset joiden voi odottaa pysyvän ainakin nykytasolla hamaan tulevaisuuteen saakka. Voidaan olettaa liiketoiminnan koon ainakin pysyvän mikä ei ole itsestäänselvyys kaikissa tapauksissa. Taloudellinen tilanne on yrityksellä hyvä, mutta ei erinomainen.

Weaknesses:

Liiketoiminta-ala on varsin tarkkaan säädelty ja rajoituksia toiminnassa on paljon. Käsittääkseni jäte- ja kiinteistöhuolto ovat suurien volyymien liiketoimintaa ja ainoastaan Venäjä on maa, jossa tätä massaa on lyhyiden etäisyyksien välillä. Ainoastaan hallituksen puheenjohtajalla on merkittävä omistusosuus joka tarkoittaa sitä ettei johto välttämättä aja omistajien etua kovin vahvasti.

Opportunities:

Venäjän ja erityisesti Pietarin alueen suuret jäte- ja kiinteistömassat mahdollistavat isommatkin volyymit liiketoiminnalle. Sieltä voi yritys hakea vahvaa kasvua. En tosin tiedä kuinka realistinen tämä kasvunäkymä on. Bio- ja kierrätyspolttoaineiden kasvu voi sataa yrityksen laariin tulevaisuudessa.

Threats:

Yrityksen johtoryhmän vihreys tällä toimialalla voi olla uhka. Toisaalta se on myös mahdollisuus. Liiallinen tuloksen maksaminen ulos omistajille voi olla vaarallista hieman pidemmällä tähtäimellä. Uusiutuvien polltoaineiden tuen vieminen valtion toimesta on myös jonkinlainen uhka yritykselle. Kuitenkin sitä voi pitää suhteellisen pienenä.

Johtoporras:

Toimitusjohtaja Pekka Ojanpää on ollut virassaan vuodesta 2011 lähtien. Siis verrattain lyhyen ajan. Tänä aikana toiminnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Puolet johtoryhmästä on nimetty vasta viime vuonna, joten näyttöjä ei ole heidän osalta juuri voinutkaan tulla. Johtoryhmä ei omista kovin suurta määrää osakkeita, joten joko niitä ei olla ehditty ostamaan tai luottoa yritykseen ei ole.

Loppusanat:

Tällä hetkellä yritys on tilassa, jossa suunta joko muuttuu ylöspäin tai sitten se taantuu huonompaan suuntaan. Oma arvioni on suunnan muuttuminen huonompaan, mutta en perstuntumaa paremmin sitä osaa määritellä. Viime vuodet ovat olleet aika tuskaisia eikä kovin suurta usko tulevaisuuteen ole näkyvissä. Yritystä voi pitää arvoyhtiönä, mutta siksi se taitaa tällä hetkellä olla liian kallis. Arvioni lähivuosien tuloksista on keskiarvoltaan maksimissaan 0.70€:a. Osingot tulevat olemaan laskusuunnassa seuraavat vuodet. Yrityksen arvon konservattivinen arvio olisi noin 7€:a, joten turvavälin huomioonottaen en juuri yli viittä ja puolta Euroa maksaisi ilman merkittäviä tulosparannuksia. Ei kuulu missään nimessä laatuyrityksiin tällä hetkellä.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa. Jos ei tämä vastuunvapautuslauseke jostain syystä vielä mennyt perille niin mainittakoon, että ainoastaan idiootti tai muuten vain hullu uskoo tähän analyysiin sokeasti. Jokainen voi sitten arvata itse kumpi minä olen :D

- TT

tiistai 5. marraskuuta 2013

Raisio-analyysi

Tällä kertaa vuorossa Raisio.

Raisio on kansainvälinen, kasvipohjaisen ravinnon erikoisosaaja. Raision toiminta on jaettu kahteen eri yksikköön: Brändeihin ja RaisioAgroon. Päämarkkina-alueet ovat Suomi, Iso-Britannia, Ruotsi, Venäjä, Ukraina, Puola, Viro ja Tšekki. Raision tunnetuimmat brändit ovat Benecol, Honey Monster, Elovena, Sunnuntai, Nordic, Fox's ja Juicee Gummee.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 860
2004, 438
2005, 435
2006, 412
2007, 422
2008, 504
2009, 376
2010, 424
2011, 553
2012, 584

Koska Raisio teki yrityskaupan vuonna 2004, jossa se myi kemikaaliyksikkönsä niin on syytä unohtaa vuoden 2003 liikevaihto kokonaan ja keskityttävä ”uuteen” Raisioon eli keskimääräinen liikevaihdon kasvu vuodesta 2004 vuoteen 2012 on ollut 3.7%:a

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla:

Brändit 56% (57%)
RaisioAgro 44% (43%)

Maantieteellinen jakauma:

Suomi 51% (57%)
Iso-Britannia 26% (24%)
Muu Eurooppa 22% (17%)
Muu maailma 2% (2%)

Desimaalien käyttö saa aikaan 100%:n ylityksen vuonna 2012, mutta sillä ei ole suurempaa merkitystä suuressa kuvassa. RaisioAgro on erittäin vahvasti kotimarkkinavetoinen ja Brändit-yksikkö taas toimii vahvasti ulkomailla ja kasvaa siellä Suomea voimakkaammin.

Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

Brändit-yksikkö on tällä hetkellä Raision ainut merkittävää tuottoa tekevä osa. RaisioAgro pyörii suunnilleen nollilla. Benemilk-keksintö saattaa nostaa RaisioAgron tulosta kuitenkin merkittävästi lähivuosina mikäli patenttihakemukset menevät läpi. Hyvin tarkkoja arvioita Benemilk-rehun tulevaisuuden kassavirroista on erittäin vaikeaa arvioida, joten se on yksi varmasti suurimmista kysymysmerkeistä ja mahdollisuuksista yritykselle.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 1.17€
2004, 0.07€
2005, 0.05€
2006, -0.01€
2007, 0.05€
2008, 0.12€
2009, 0.09€
2010, 0.08€
2011, 0.16€
2012, 0.18€

AVG, 0.09€ (2005-2012)

Raision tulos on ollut noususuunnassa viimeiset vuodet ja mitä ilmeisimmin myös jatkaa siinä. Vuodesta 2005 lähtien on osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen kasvu ollut 20%:a. Myös tälle vuodelle on odotettavissa kasvua, mutta ei ehkä ihan tuota kahtakymmentä prosenttia vaan noin 15%:ta. En usko tämän saman tahdin jatkuvan kovin pitkään. Voisin olettaa kasvun tippuvan kymmenen prosentin tienoille mikäli Benemilk-rehua ei saada patentoitua ja täysimääräisesti hyödynnettyä. Mikäli se taas lyö itsensä läpi niin kasvun voi olettaa olevan ainakin 15%:a. Jos lähdemme siitä, että kasvu on konservatiivisempi kymmenen prosenttia niin silloin osakekohtainen tulos tuplaantuu seitsemässä vuodessa eli se olisi 0,35-0.4€:a. Vahvemmalla kasvuennusteella osakekohtainen tulos olisi seitsemän vuoden päästä 0.45-0.5€:a.

Osinkohistoria:

2003, 0.12€
2004, 0.21€
2005, 0.05€
2006, 0.03€
2007, 0.04€
2008, 0.07€
2009, 0.09€
2010, 0.10€
2011, 0.11€
2012, 0.12€

AVG, 0.09€

Osinkojen kasvu on vuosien 2005-2012 välisenä aikana ollut keskimäärin 13.3%:a eli siis hieman vähäisempää kuin osakekohtaisen tuloksen kehitys. Yrityksen nettovelattomuudesta voidaan huomata, että osingolla on kasvun varaa myös tulevina vuosina. Kun tämä tehdään maltillisesti voidaan hyödyntää kassavaroja investointeihin. Mikäli osakekohtainen tulos jatkaa nousuaan voidaan osingonmaksu tuplata keskipitkällä aikavälillä.

Lyhyt SWOT-analyysi Raisiosta

Strengths:

Raision vahvuuksia ovat suhteellisen vahvat brändit ja nettovelattomuus. Tuotekehitystoiminta on myös ainakin RaisioAgron vahvuus ja siitä viimeisenä merkkinä Benemilk-rehu joka nostaa maidon määrää sekä rasva- ja valkuaispitoisuuksia. Johtoryhmä on myös osaava ainakin tulostensa perusteella.

Weaknesses:

Raisiolla on hallintoneuvosto hallituksen ja johtoryhmän lisäksi. Tämä on iso heikkous ja selkeä riippakivi jo periaatteellisella tasolla. Hallintoneuvoston jäsenet ovat lisäksi maanviljelijöitä, joten ainakin Suomen liiketoimintaan tällä on mitä ilmeisimmin negatiivinen vaikutus. Myös liiketoiminta-alue on paljon pääomaa vaativa, joten sekin on heikkous.

Opportunities:

Mahdollisuudet yrityskauppoihin vahvan taloudellisen tilanteen turvin hyvät. Orgaanisen kasvun suhteen on hyvät mahdollisuudet mikäli Benemilkin patenttihakemukset menevät läpi ja yritys pystyy hyödyntämään sitä rehunmyynnissä.

Threats:

Suurimpana uhkana pidän yleisen markkinatilanteen heikkenemistä. Sen seurauksena tuskin kuitenkaan nähtäisiin merkittävää muutosta liikevaihdossa. Hallintoneuvoston rooli on suuri kysymysmerkki ja sen omien etujen ajaminen saattaa olla ongelma mikäli sillä on oikeasti valtaa yrityksessä.

Johtoporras:

Yrityksen johtoryhmällä toimitusjohtaja Rihko mukaanlukien on suhteellisen merkittävä osuus yrityksen osakemäärästä yhteisen yrityksen kautta. Rihko ja monet muut johtoryhmän jäsenet ovat myös olleet jo pidempään mukana yrityksessä ja heidän aikanaan on tulos kehittynyt hyvin suotuisasti. Voidaan siis olettaa yrityksen johtoryhmän hoitavan hyvin asiansa.

Loppusanat:

Raisio on potentiaalinen yritys, mutta tällä hetkellä sen tulevaisuuden kassavirtojen suuruus on ainakin minulle kysymysmerkki ja aika lailla riippuvainen Benemilk-rehun aineettomista oikeuksista ja niiden hyödyntämisestä. Tämä tarkoittaa liian suurta epävarmuutta minulle, jotta pystyisin tekemään tarkan arvion yhtiön arvosta. Jos oletetaan ettei Benemilk-rehusta tule suurta rahasampoa voi osakkeen arvon laittaa kolmen Euron paikkeille eli turvaväli huomioon ottaen oikea hinta olisi 2.50€:a sijoittamista varten. Mitä taas tulee Benemilk-rehun onnistumiseen niin sitten oikea arvo voi olla ihan mitä tahansa. Itselläni ei asiantuntemus riitä sitä tapausta arvioimaan, joten sana on vapaa sen suhteen. En kuitenkaan pidä yritystä erityisen hyvänä laadullisesti, joten ei varmastikaan tule olemaan ensimmäinen vaihtoehto ylimääräisille rahoilleni, vaikka arvo olisikin suurempi jossain vaiheessa kuin hinta.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.

- TT

maanantai 9. syyskuuta 2013

Huhtamäki-analyysi


Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva pakkausyhtiö jonka kotipaikka on Espoo. Yrityksen ydinosaamisena kuitupakkausten, joustopakkausten, irrokekalvojen ja kartonkikuppien valmistus. Yritys tarjoaa sekä standardi- että räätälöityjä tuotteita ja pakkausjärjestelmiä.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 2108
2004, 2092
2005, 2243
2006, 2276
2007, 2311
2008, 2260
2009, 2038
2010, 1952
2011, 2043
2012, 2335

Huhtamäen liiketoiminta ei ole merkittävästi kasvanut vuosina 2003-2012 ja tämä johtuu osittain tietyistä liiketoiminnoista luopumisesta joitakin vuosia sitten. Nykymuodossaan yritys ei ole ollut kovin montaa vuotta. Viimeisinä vuosina on kuitenkin jonkinlaista liikevaihdon kasvua ollut ja se on jatkunut vähäisenä tämän vuoden ensimmäisen puoliskon ajan. Ilman suurempia yritysostoja ei suurempaa kasvupyrähdystä ole näkyvissä. Tänä vuonna on odotettavissa muutaman prosentin kasvua ja vuodelle 2015 on tavoitteena kolmen miljardin liikevaihto. Tähän tavoitteeseen en usko yrityksen pääsevän, mutta kunnianhimoa on tietysti hyvä olla aina liiketoiminnassa.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla:

Flexible Packaging 25% (28%)
Films 8% (8%)
North America 30% (26%)
Molded Fiber 11% (12%)
Foodservice Asia, Europe, Oceania 26% (26%)

Eri liiketoimintojen muutokset olivat suhteellisen vähäisiä. Pohjois-Amerikan osuus kasvoi hieman johtuen yrityskaupoista. Suuria muutoksia ei kuitenkaan ollut missään liiketoimintasegmentissä. Pohjois-amerikka ja Aasia ovat maantieteelliset alueet joilta voi odottaa liikevaihdon kasvua Huhtamäelle eniten. Eurooppa on taas aika lailla vielä pysähdyksissä.

Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

Näkemykseni Huhtamäen tuloskasvusta on se ettei suuria muutoksia ole lähivuosina luvassa.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2002, 0.86€
2003, 0.38€
2004, 0.52€
2005, 0.10€
2006, 0.90€
2007, -0.22€
2008, -1.12€
2009, 0.60€
2010, 0.92€
2011, 0.87€
2012, 1.21€

AVG, 0.46€

Huhtamäkeä ei voi pitää enää täysin samana yrityksenä kuin mitä esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. On realistisempaa olettaa tuloksen olevan tulevina vuosina jotain 0.60€:n ja 1.30€ välillä keskimäärin. Oma arvioni keskiarvosta on 0.80€:a hieman pidemmällä aikavälillä. Tämä on konservatiivinen arvio, koska ainakin tälle vuodelle on mitä ilmeisimmin odotettavissa osakekohtaisen tuloksen olevan Euron paikkeilla. Pitäisin kuitenkin minimituloksena keskipitkällä aikavälillä 0.30€-0.50€. Tämä siis siinä tapauksessa, että maailmantalous hyytyy pahemmin.

Osinkohistoria:

2003, 0.38€
2004, 0.38€
2005, 0.38€
2006, 0.38€
2007, 0.42€
2008, 0.42€
2009, 0.34€
2010, 0.38€
2011, 0.44€
2012, 0.56€

AVG, 0.41€

Yrityksen osingot ovat olleet selkeässä nousussa viime vuosina. En usko tämän trendin jatkuvan yhtä vahvana seuraavina vuosina vaan olevan pikemminkin laskusuunnassa mikäli yritys haluaa investoida tulevaan. Tällöin voi olla odotettavissa pikemminkin osingon laskupainetta ja silloin 0.4€ on mielestäni kohtuullinen tavoite osingoksi.

Lyhyt SWOT-analyysi Huhtamäestä

Strengths:

Huhtamäki on suhteellisen vakavarainen yritys, joten rahoitusongelmia ei ole näköpiirissä. Tämä mahdollistaa osingonmaksukyvyn kasvattamisen tai yrityskauppojen tekemisen. Molempia ei tosin oman näkemykseni mukaan pystytä tekemään. Toimitusjohtaja Moisio on saanut viidessä vuodessa paljon aikaan, joten hänen panoksensa on ehdoton vahvuus.

Weaknesses:

Liiketoiminta-alan tulevaisuuden kasvun odotetaan olevan suhteellisen pieni mikä vähentää Huhtamäen mahdollisuuksia nostaa myyntiään. En ole tietoinen kuinka hyvin Huhtamäki pärjää siinä
tilanteessa, että aletaan puhua älypakkausten lisääntymisestä yrityksen liiketoiminnassa.

Opportunities:

Mahdollisuudet yrityskauppoihin vahvan taloudellisen tilanteen turvin hyvät. Aasiassa on myös taloudellisen tilanteen parantumisen myötä mahdollisuus orgaaniseen kasvuun ilman kovin suuria investointeja.

Threats:

Makrotalouden epävakaus on yksi yrityksen suurimmista uhkista. Tätä ei tosin voi pitää kovin ainutlaatuisena uhkana, joten ei siitä sen enempää. Raaka-aineiden hinnan muutokset ja poliittiset uhkat ovat myös olemassa. Raaka-aineiden hinnannousu suurimpana. Myös kulutustottumusten muutokset voivat rokottaa Huhtamäen liiketoimintaa tulevaisuudessa ihmisten tullessa ympäristötietoisemmiksi vähentämällä pakkauksien käyttöä.

Johtoporras:

Toimitusjohtaja Moisio on ollut talossa viisi vuotta ja hänen aikanaan liiketoiminta on saatu selkeästi voitolliseksi. Hän omistaa myös kohtalaisen määrän osakkeita (120 000 kpl). Hänen lisäksi muutamalla muulla sisäpiiriläisellä on kohtalainen potti osakkeita mikä ainakin osaltaan varmasti avittaa osakkeenomistajien etujen valvomista. Liiketoiminta on myös erittäin kansainvälistä ja sitä varten onkin sitten onnistuttu kokoamaan sekä kansainvälinen johtoryhmä että hallitus mikä parantaa yrityksen mahdollisuuksia pärjätä globaalissa kilpailussa.

Loppusanat:

Ottamalla ohjenuoraksi noin 0.8€:n osakekohtaiseksi tulokseksi keskipitkällä aikavälillä arvioin osakekohtaisen arvon olevan 11.50€:n ja 12.00€välillä. Turvamarginaalia käyttäen ostot voi aloittaa 9.50€:n hintaan. Huhtamäki on hyvä yritys, mutta ei erityisen laadukas. Toisaalta liiketoiminta on suhteellisen ennustettavaa ja tylsää mikä parantaa mahdollisuuksia saada sitä kohtuulliseen hintaan. Tulevaisuus näyttäköön tulenko siihen sijoittamaan vai en.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa. Jos ei tämä vastuunvapautuslauseke jostain syystä vielä mennyt perille niin mainittakoon, että ainoastaan idiootti tai muuten vain hullu uskoo tähän analyysiin sokeasti. Jokainen voi sitten arvata itse kumpi minä olen :D

- TT

PS. jostain syystä blogger ei antanut minun editoida tätä postia firefoxin selaimella, joten sen takia ulkonäkö voi olla omituinen tai sitten parempi kuin edellisissä kirjoituksissa.

tiistai 13. elokuuta 2013

Wärtsilä-analyysi

Tällä kertaa vuorossa yksi pörssimme viime vuosikymmenen rahantekokoneista eli Wärtsilä. Tämän huippuyrityksen osakekurssi on moninkertaistunut ja nyt onkin syytä ottaa tarkemmin selvää millaisesta yrityksestä on kyse. Jos ihan rehellisiä ollaan niin se olisi tietysti pitänyt tehdä aikoja sitten.

Wärtsilä on kansainvälinen merenkulun ja energiamarkkinoiden voimaratkaisujen toimittaja, joka tukee asiakasyrityksiä tuotteiden koko elinkaaren ajan. Wärtsilä maksimoi alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä teknologisiin innovaatioihin ja kokonaishyötysuhteeseen.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 2357
2004, 2478
2005, 2639
2006, 3190
2007, 3763
2008, 4612
2009, 5260
2010, 4553
2011, 4209
2012, 4725

Keskimääräinen kasvu on ollut noin 8% vuodessa mikä on erinomainen saavutus. Tätä edesauttanut on energiaratkaisujen kasvanut merkitys. Viime vuosina ne ovat olleet se kasvualue yritykselle. Vuoden 2013 ensimmäisellä vuosipuoliskolla konsernin kasvu on ollut 5%:ia. Tilauskertymä on tosin hieman laskusuunnassa mikä viittaa kasvun hidastumiseen lyhyellä aikavälillä. Liikevaihdon ennakoisin pysyvän viiden ja neljän miljardin välillä seuraavat vuodet.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla:

Ship Power 28% (24%)
Power Plants 32% (32%)
Services 40% (43%)

Pienemmät liiketoiminta-alueet kasvoivat selkeästi nopeimmin viime vuonna, mutta se ei nyt periaatteessa ole yllätys, koska pienempiä toimintoja on helpompi kasvattaa varsinkin prosentuaalisesti. Mainittakoon myös palveluliiketoiminnan osuus joka on noin neljäsosa liikevaihdosta. Tämä ei kuitenkaan ole erillinen liiketoimintasegmentti vaan kuuluu kaikkiin kolmeen varsinaiseen liiketoiminta-alueeseen.

Liikevaihdon maantieteellisestä jakaumasta en löytänyt suurempaa faktatietoa, joten siitä en osaa enempää kertoa. Olen kuitenkin ymmärtänyt myös Wärtsilän liikevaihdon kasvavan eniten kehittyvien talouksien markkinoilla. Tämä on vääjäämätöntä kehitystä ja siksi myös Wärtsilä on perustanut yhteistyöyrityksen kiinalaisen Yuchai marine powerin kanssa.

Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

Oma näkemykseni on lähitulevaisuuden tuloksen tulevan lähinnä voimalaitostoimituksista ja palveluliiketoiminnasta. Tämä johtuu laivanrakennuksen ylikapasiteetista jonka seurauksena Wärtsilä joutuu mahdollisesti luopumaan katteista puolustaakseen tilauskantaansa.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.67€
2004, 0.92€
2005, 0.90€
2006, 1.86€
2007, 1.37€
2008, 1.94€
2009, 1.97€
2010, 1.96€
2011, 1.44€
2012, 1.72€

AVG, 1.48€

On hämmentävää huomata kuinka vähän supersyklin hiipuminen on vaikuttanut yrityksen tuloksentekokykyyn. Vaikka yritys on käsittääkseni jälkisyklinen ei suurempaa vaikutusta ole suurimman investointihalukkuuden hiipumisella ollut Wärtsilän toimintaan. Kyseessä on siis yritys joka pitää huolta tuloksentekokyvystään. Jonkinlainen notkahdus on toki ollut nähtävissä vuonna 2011, mutta sitä ei missään nimessä voi pitää merkittävänä. Keskimääräisesti osakekohtainen tulos on noussut 11% mikä ylittää liikevaihdon kasvun, mutta ei epäterveellä tavalla. Wärtsilän osakekohtaisten tuottojen alarajana pahoina aikoina pidän noin Euroa mikä ei ole ollenkaan huonompi saavutus mikäli siihen joskus mennään. Lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä en usko yrityksen nostavan osakekohtaista tulostaan juurikaan yli kahden Euron.

Osinkohistoria:

2003, 0.25€
2004, 0.45€
2005, 0.75€
2006, 0.88€
2007, 2.13€
2008, 0.75€
2009, 0.88€
2010, 1.38€
2011, 0.90€
2012, 1.00€

AVG, 0.94€

Osinkojen kasvu on vuosien 2003-2012 välisenä aikana ollut keskimäärin 16.7% mikä johtuu lähinnä siitä, että vertailuvuoden osinko oli harvinaisen pieni yritykselle. Myös supersyklin aikainen yli kahden Euron osinko oli poikkeustapaus eikä siihen tuli hirveästi kiinnittää huomiota enää nykypäivänä. Lähitulevaisuudessa yrityksen omistajien on tyydyttävä hyvin pieneen osingonkasvuun.

Lyhyt SWOT-analyysi Wärtsilästä

Strengths:

Wärtsilän vahvuus on siinä, että sen liiketoiminta ei ole yleismaailmallisesta taloustilanteesta niin hirveän riippuvainen kuin monet muut yritykset. Kuitenkin oikein pahojen aikojen ollessa kyseessä myös sen tilauskanta alkaa laskea ja sitä myötä ehkä myös voitot pienentyvät. Se on myös hyvin hienoisesti nettovelkainen mikä on vahvuus. Teknologiajohtajuus, eritoten kaasu- ja monipolttoainetekniikoissa edesauttaa myös menestymistä.

Weaknesses:

Yksi heikkouksista on riippuvuus yleisestä taloustilanteesta, koska asiakkaiden investoinnit vaativat suuria pääomia.

Opportunities:

Mahdollisuudet yrityskauppoihin vahvan taloudellisen tilanteen turvin hyvät. Orgaanisen kasvun suhteen on hyvät mahdollisuudet mikäli kaikki menee nappiin. Megatrendit suosivat yrityksen liiketoimintaa ja varsinkin voimalaitosten suhteen yrityksellä on pullat hyvin uunissa. Investointien hyytyminen saattaisi jopa sataa Wärtsilän laariin pidemmällä tähtäimellä. Yhteistyöyritys kiinalaisten kanssa moottoreissa on yksi mahdollisuus parantaa kannattavuutta ja liikevaihtoa.

Threats:

Suurimpana uhkana pidän markkinoiden sulamista ja tällöin varsinkin moottoritilausten saaminen voi olla kiven takana. Mitä taas tulee voimaloihin niin niitä tullaan aina tarvitsemaan ja niiden merkittävä väheneminen tarkoittaisi jo kyllä todellisia maailmanlaajuisia talousongelmia. Myös työntekijöiden palkkojen nousu voisi muodostua ongelmaksi, mutta sitä ei ihan heti ole näköpiirissä. Vaikeat olosuhteet kauppalaivamarkkinoilla ovat myös mahdollinen riski myös palveluliiketoiminnalle.

Johtoporras:

Johtoportaan jäsenet ovat ainakin jossain määrin minulle tuntemattomia. Toimitusjohtaja Rosengren on ollut Atlas Copcon varatoimitusjohtaja, joten ihan tuntematonta ja osaamistaan näyttämätöntä kaveria ei ole siihen hommaan valittu. Hän on kuitenkin ollut virassaan pari vuotta eikä sinä aikana ehdi hirveästi vielä firmaa muuttamaan ainakaan järkevästi. Odotellaan siis rauhassa hänen ansioitaan. Hallituksesta sitten löytyykin muutama tuntemani herra kuten Mikael Lilius, Ehnrootheja kaksikin kappaletta ja Fortumin Markus Rauramo, joten näyttäisi piiri pieni pyörivän ainakin jossain määrin. Mitä tulee johtoportaan omistuksiin niin firman nettisivut ovat tämän tiedon suhteen aivan hanurista enkä onnistunut pienoisella yrittämisellä löytämään johdon osakeomistuksia. Mitä ilmeisimmin ainakin Ehnrootheilla on merkittävä omistusosuus Fiskarsin kautta. Tätä pidän ihan hyvänä asiana, mutta muiden herrojen omistuksista ei juuri hajua ole enkä tietoa heti löytänyt.

Loppusanat:

Wärtsilän oman pääoman tuotto joka on ollut noin 20% kymmenen viime vuoden aikana kertoo kilpailukykyisistä tuotteista ja palveluista. Hirveän suuria heittoja suuntaan tai toiseen ei ole ollut viime vuosina. Pitäisin Wärtsilän osakkeen arvona noin 25€:a ja turvamarginaalin huomioon ottaen sitä voisi alkaa ostamaan 22.50€:n hintaan.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.

- TT

torstai 13. kesäkuuta 2013

Sampo-analyysi

Sampo-konserniin kuuluvat emoyhtiö Sampo Oyj ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt: Vahinkovakuutus IF Skadeförsäkning Holding AB ja Mandatum Life Henkivakuutusosakeyhtiö. Tämän lisäksi se on merkittävä omistaja Nordea-pankissa. Näiden omistuksen lisäksi IF-vakuutusyhtiö omistaa osan TopDanmark-vakuutusyhtiöstä joka toimii Tanskassa.

Jos mennään sitten tarkemmin liiketoimintaan niin varsinkin vakuutusyhtiön liiketoiminta kuuluu siihen kategoriaan jota myös Warren Buffett suosii eli tätä toimintaa pystyvät johtamaan myös typerykset. Vakuutusyhtiöiden liiketoimintahan perustuu käytännössä kahteen eri asiaan eli siihen, että vakuutusten hinnat perustuvat aika lailla todennäköisyysmatematiikkaan. Tämä tarkoitaa sitä, että vakuutusyhtiö kerää kasan maksuja asiakkailtaan vahinkoja varten ja maksaa sitten tällaisen sattuessa asiakkaalleen takaisin. Näillä yhtiöillä on sitten lähes jokaiseen tilanteeseen laskettu todennäköisyys jonka perusteella määrätään maksujen suuruus joka muodostaa kokonaissumman joka on suurempi kuin vahinkojen mukaan lasketut korvaukset. Varsinkin pidemmällä aikavälillä tämä pitää lähes aina paikkansa. Tämän todennäköisyyksillä pelaamisen lisäksi vakuutusmaksut kerätään aina ennen korvauksien maksamista ja ne sijoitetaan edelleen korkoa-korolle-ilmiötä hyväksikäyttäen mikä lisää vakuutusyhtiöiden tuottoja.

Nordea-pankki taas kerää rahaa ottamalla osansa, kun sijoitat heidän kauttaan tai heidän rahastoihinsa ja lainaa tileilläsi olevia rahoja eteenpäin ottaen suuremman koron kuin mitä se maksaa sinun tilillä olevistasi rahoista Nämä ansaintamekanismit ovat ne tärkeimmät yritykselle, joten niistä ei sen enempää kannata mainita. Mikäli tosin unohdin jonkun jutun niin saa korjata.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 2455
2004, 5158
2005, 6843
2006, 7159
2007, 5708
2008, 4891
2009, 5871
2010, 6515
2011, 5560
2012, 6678

Pari virstanpylvästä Sampon liikevaihdon kehityksessä ovat olleet vuonna 2004 IF:in osuuksien ostot Skandialta ja Storebrandilta sekä vuonna 2006 tapahtunut Sampo pankin myynti Danske Bankille. Nämä molemmat näkyvät liikevaihdon suurempina muutoksina. Liikevaihdon muutoksia ilman yrityskauppoja voidaan pitää suhteellisen pieninä. Liikevaihdon muutokset eivät ole niin suuri asia tällaisessa liiketoiminnassa, joten niistä ei kannata niin suuria johtopäätöksiä tehdä. Nykymuodossa ollessaan yritys on kasvanut vuosina 2007-2012 noin 3%:a

If tarjoaa vakuutusratkaisuja ja -palveluja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. IF palvelee 3.6 miljoonaa asiakasta näissä maissa. Mandatum Life on rahan ja hengen asiantuntija, joka tarjoaa yksityis- ja yritysasiakkailleen varainhoidon, palkitsemisen ja sitouttamisen sekä henkilöriskivakuuttamisen palveluja. Mandatum Lifen pääliiketoiminta-alue on Suomi ja yhtiöllä on Suomessa 250 000 henkilöasiakasta ja 25 000 yritysasiakasta. Lisäksi Mandatum Life Insurance Baltic SE toimii koko Baltian alueella.

Nordea-pankista Sampo omisti maaliskuun 2013 lopussa 21.2%:a ja Topdanmarkista 23%:a. Juuri tänä päivänä 12.6.2013 näiden osuuksien rahalliset arvot ovat noin 7.73 Miljardia ja 567 miljoonaa Euroa.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.64€
2004, 1.44€
2005, 1.65€
2006, 1.27€
2007, 1.25€
2008, 1.18€
2009, 1.14€
2010, 1.97€
2011, 1.85€
2012, 2.51€

AVG, 1.49€

Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen kasvu kymmenessä vuodessa on ollut noin 14.6%. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, koska yritys on muuttunut paljon siinä ajassa. Nykymuodossaan se on ollut vuoden 2006 lopusta ja sen aikana keskimääräinen tuloskasvu on ollut noin 15% vuodessa.

Osinkohistoria:

2003, 1.50€
2004, 0.20€
2005, 0.60€
2006, 1.20€
2007, 1.20€
2008, 0.80€
2009, 1.00€
2010, 1.15€
2011, 1.20€
2012, 1.35€

AVG, 1.02€

Osinkohistoria hämää jonkin verran, koska vuonna 2003 oli viimeinen mahdollisuus maksaa omistajille verottomia osinkoja. Tämän seurauksena Sampo sitten maksoi puolitoista Euroa ja se luku ei siis toisin sanoen kerro sen aikaisesta taloustilanteesta juuri mitään. Tässäkin tarkoituksessa on varmasti järkevintä keskittyä osingonmaksuun Sampon nykymuodossa eli vuosien 2007 ja 2012 välillä. Tänä aikana osinkojen keskimääräinen kasvu on ollut 2.4% mikä sekin johtaa siinä mielessä harhaan, että vuodet 2006 ja 2007 olivat alalla kulta-aikaa. Tämän kulta-ajan jälkeen osinko on kasvanut hallitusti ja sen voi odottaa ainakin pysyvän nykyisen suuruisena. Nykyisen suuruinen osinko ei suoranaisesti uhkaa vakavaraisuutta ja mikäli yritys ei löydä hyviä sijoituskohteita nykyarvostuksilla saatetaan jatkossakin nähdä hienoinen korotus osingonmaksuun. Olisi kuitenkin mielestäni tärkeää kerätä lisää kassavaroja, jotta yritys voisi ottaa seuraavan ison askeleensa. Se mikä se mahtaa olla ei minulla ole siitä mitään arvausta. En siis lähde spekuloimaan sen tarkemmin.

Johtoporras:

Vaikka typeryksetkin pystyvät Sampon liiketoiminnalla tekemään rahaa niin se kuinka paljon sitä tulee riippuu ainakin jossain määrin yritysjohdosta ja Sampolla se saattaa olla Suomen parhain. ”Nalle” ja Stadigh ovat onnistuneet kasvattamaan Samposta erinomaisen finanssitalon eikä heidän viimeistä neronleimaustaan ole vielä nähty. Sitä odotellessa kannattaa odotella nousevia osinkoja.

Lyhyt SWOT-analyysi Samposta

Strengths:

Yritysjohto on erinomainen. Varsinkin vakuutusliiketoiminta on sellaista, että sitä pystyy typeryksetkin johtamaan. Vakavaraisuus on hyvällä mallilla. Oman pääoman tuotto on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin yli 20% mikä on erinomainen saavutus. En myöskään näe sitä mahdollisuutta, että se laskisi radinaalisti kovin pitkäksi aikaa. IF:n erinomainen ja kilpailijoita parempi kulusuhde kertoo kilpailuedusta, sillä segmentillä.

Weaknesses:

Heikkouksia on vaikea löytää, mutta liiketoiminnan kasvattaminen nykyisillä markkina-alueilla on hyvin hankalaa vaarantamatta kannattavuutta. Orgaanisen kasvun puuttuminen vaikeuttaa tuloksen kasvattamista huomattavasti mikä rajoittaa yrityksen kasvupotentiaalia.

Opportunities:

Seuraavaa suurta siirtoa odotellaan ja siihen on hyvät mahdollisuudet kunhan mahdolliset yrityskaupat tulevat Sampon kannalta mahdollisiksi. Tällä hetkellä ei yrityksellä ole oikein mahdollisuuksia parantaa markkinaosuuttaan yrityskaupoin sopivaan hintaan.

Threats:

Nallen seuraavan suuren siirron epäonnistuminen eli liian suuren hinnan maksaminen jostain isommasta yrityskaupasta. Myös globaalien rahoitusmarkkinoiden romahtaminen pienenä uhkana näköpiirissä. Jossain määrin myös asiakkaiden siirtyminen vakuutustoiminnoissa halvempien vakuutusyhtiöiden piiriin voisi aiheuttaa osakekohtaisen tuloksen selkeän pienenemisen. Se ei tosin tällä kertaa ole kovin todennäköistä.

Loppusanat:

Sampo on yksi Helsingin pörssin laadukkaimmista yrityksistä ja sillä on mahdollisesti jopa paras johto. Sen ydinliiketoimintaa pystyvät typeryksetkin hallitsemaan kunhan eivät vain ala liian ahneiksi. Voidaan tietysti kysyä onko tämä yritys arvokkaampi kuin osiensa summa? Juuri tätä kirjoittaessa Nordean markkina-arvosta Sampon osuus on noin 7.73 miljardia Euroa ja Topdanmarkista noin 570 miljoonaa. IF teki vuonna 2012 voittoa noin 850 miljoonaa Euroa ja Mandatum Life noin 125 miljoonaa. Jos nyt sitten mietitään hieman arvostuksia niin oma arvioni on se, että keskimäärin Nordean ja Topdanmarkin arvostuksissa on noin 30% ilmaa mikä tekee Sampon osuuksiksi yhteensä noin 5.80 miljoonaa Euroa. Mandatum Life teki hyvää tulosta viime vuonna eikä voida olettaa sen pystyvän samaan joka vuosi ilman jonkinlaista yrityskauppaa, joten sen arvoksi voi laskea noin miljardin. IF voidaan arvostaa noin seitsemään miljardiin, koska on vaikeaa kuvitella sen pystyvän tekemään samanlaista tulosta joka vuosi kuin 2012. Tällöin puhutaan yhteensä hieman vajaasta 14 miljardista joka tekee Sampon osakekohtaiseksi arvoksi noin 24€. Tällä hetkellä kurssi on noin kolmessakymmenessä Eurossa eli noin 20% yliarvostettu. Tähän kun ottaa turvamarginaalin huomioon niin Sampo on ostohinnoissa noin 20:ssä Eurossa.

Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.

Hyvää viikonjatkoa!

- TT

maanantai 13. toukokuuta 2013

Outotec-analyysi

Osta kun valtionyhtiö myy ja varsinkin Outokummun myydessä liiketoimintojaan rahantekemistä ei voi estää. Katsotaanpa sitten tällä kertaa Outoteciä ja miten se on pärjännyt sekä minkälainen se sijoituskohteena on nykyään. Outotec irroitettiin Outokummusta vuonna 2005 ja nykyään, sillä ei juurikaan ole enää tekemistä entisen emoyhtiönsä kanssa.

Yli 80% Outotecin liikevaihdosta syntyy mineraalien rikastuksen ja metallurgisen teollisuuden toimituksista ja yhä enemmän energiateollisuuden, kemianteollisuuden ja teollisuusvesien käsittelyn ratkaisuista

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 366
2004, 426
2005, 546
2006, 740
2007, 1101
2008, 1218
2009, 878
2010, 967
2011, 1386
2012, 2087

Keskimääräinen kasvu noin 29% vuodessa mikä on erinomainen saavutus. Tätä edesauttanut on niin sanottu metallien supersykli joka on näkynyt erityisesti Kiinan valtavana raaka-ainetarpeena. Varsinkin viimeiset vuodet ovat olleet käsittämättömän kovan kasvun aikaa eikä sama kehitys tule todennäköisesti jatkumaan vaan pikemminkin Kiinan investointien hiipuessa tämä kasvu tulee mitä todennäköisemmin pienenemään tai jopa muuttumaan negatiiviseksi. Outotec toki tekee myös yritysostoja mikäli sopivia kohteita tulee saataville ja on niitä toki aiempinakin vuosina tehnyt, joten niiden avulla on kasvua tulossa, vaikka liiketoiminta ei muuten kasvaisi.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla:

Non-ferrous solutions 62% (68%)
Ferrous solutions 18% (16%)
energia, kevytmetallit ja ympäristöteknologia 20% (17%)

Pienemmät liiketoiminta-alueet kasvoivat selkeästi nopeimmin viime vuonna, mutta se ei nyt periaatteessa ole yllätys, koska pienempiä toimintoja on helpompi kasvattaa varsinkin prosentuaalisesti. Mainittakoon myös palveluliiketoiminnan osuus joka on noin neljäsosa liikevaihdosta. Tämä ei kuitenkaan ole erillinen liiketoimintasegmentti vaan kuuluu kaikkiin kolmeen varsinaiseen liiketoiminta-alueeseen.

Liikevaihdon maantieteellinen jakauma vuonna 2011 (2010):

EMEA 46% (44%)
Aasia ja tyynen meren valtiot 19% (25%)
Amerikka 36% (31%)

Yksi mielenkiintoinen seikka tässä jakaumassa on kaukoidän tippuva osuus liikevaihdosta. Tämä saattaa johtua siitä ettei Australiaa lukuunottamatta siellä ole samanlaisia luonnonvaroja metallien suhteen kuin esimerkiksi etelä-Amerikassa.


Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

Suurimman liiketoiminta-alueen voitot tuottavat selkeästi suurimman osan yrityksen voitoista mikä ei tietystikään ole suuri yllätys niiden koon dominoidessa pienempiään. Sen sijaan ferrous solutions paransi merkittävästi omaa liikevoittoaan vuoden 2011 seitsemästä miljoonasta Eurosta noin nelinkertaisiksi. Energia, ympäristö ja kevytmetallit säilyttivät aika lailla liikevoittotasonsa, vaikka niiden liikevaihto kasvoi huomattavasti.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.03€
2004, 0.13€
2005, 0.10€
2006, 0.22€
2007, 0.46€
2008, 0.56€
2009, 0.25€
2010, 0.15€
2011, 0.44€
2012, 0.71€
AVG, 0.305€

On huomattava vuosien 2003-2005 vuosien tulosten olevan niiltä vuosilta, kun yritys on ollut vielä osa Outokumpua. Näiden vuosien tiedot on otettu suoraan Outotecin tilinpäätöstiedoista edellisiltä vuosilta, joten joudun vain olettamaan näiden olevan otettu Outotecin osasta Outokummun liiketoiminnassa, mutta mitenkään varma en siitä voi olla. Tämän vuoksi olen saanut vuosien 2006-2012 välisen ajan vuotuiseksi osakekohtaisen tuloksen kasvuksi 18% mikä on erinomainen suoritus. Kuitenkin tämä on vielä suhteellisen lyhyt aika eikä kerro kaikkea kyvystä tehdä tulosta. Kuitenkin on myös huomattava yrityksen pystyneen voitolliseen tulokseen huolimatta erittäin pahasta investointilamasta joka oli vuosina 2008-2010 pahimmillaan mikä kertoo aika lailla yrityksen kyvystä tehdä tulosta.

Osinkohistoria:

2006, 0.09€
2007, 0.24€
2008, 0.25€
2009, 0.18€
2010, 0.19€
2011, 0.21€
2012, 0.30€

AVG, 0.21€

Osinkojen kasvu on vuosien 2006-2012 välisenä aikana ollut keskimäärin 18.8% mikä on aika lailla samaa luokkaa kuin tuloksenkin kasvu. Odotettavissa on myös tämän kasvun hyytyminen pikkuhiljaa, kun taloudellinen aktiviteetti ympäri maailmaa hiljenee lähivuosina. Osinkoja on kuitenkin nostettu sen verran säästeliäästi ettei vakavaraisuutta ole vaarannettu, joten tulevaisuuden osingonmaksukyky ei ole vaarassa.

Lyhyt SWOT-analyysi Outotecista

Strengths:

Yksi erityinen vahvuus näinä taloudellisina aikoina on yrityksen nettovelattomuus mikä mahdollistaa yritysostojen teon. Outotec saa myös monesta projektista etupainotteisesti rahoja asiakkailtaan mikä tarkoittaa käytännössä tiettyjen välitavoitteiden saavuttamista tämä parantaa yrityksen rahoitusasemaa. Yrityksellä on hyvin uransa toimitusjohtajana yrityksessä aloittanut Pertti Korhonen ja hallituksen puheenjohtajana aloitti Koneen toimitusjohtaja, joten vahva johto yritykseltä ainakin löytyy. Vahvuutena myös yrityksen teknologia-osaaminen johon on panostettu koko olemassaolon ajan. Yrityksellä on myös erinomainen oman pääoman tuotto joka kertoo jonkinlaisesta kilpailuedusta.

Weaknesses:

Yksi heikkouksista on riippuvuus yleisestä taloustilanteesta ainakin silloin, kun asiakkaiden investoinnit ovat hyvin vahvasti pääomavaltaisia. Varsinkin Euroopassa on nähtävissä likviditeetin vähyys mikä näkyy sitten Outotecin tilauskannassa tällä maantieteellisellä alueella. Palveluiden osuuden ollessa noin neljäsosa liikevaihdosta on niihin mielestäni panostettava enemmän, koska investointilamassa ei uusia kauppoja välttämättä saada riittävästi. Palveluliiketoiminta tuo kuitenkin tasaista kassavirtaa ja se on välillä kullanarvoista.

Opportunities:

Mahdollisuudet yrityskauppoihin vahvan taloudellisen tilanteen turvin erinomaiset. Orgaanisen kasvun suhteen on hyvät mahdollisuudet mikäli kaikki menee nappiin. Megatrendit suosivat yrityksen liiketoimintaa ja niitä hyödyntämällä on mahdollista saada kasvettua kannattavasti tulevaisuudessakin mikäli suurempia kupruja rahoitusmarkkinoilla ei ole tulossa.

Threats:

Suurimpana uhkana pidän markkinoiden sulamista ja sen seurauksena sitten projektirahoituksesta johtuen alkaa sitten jäädä maksuja tulematta tiettyjen välietappien saavuttamisen jälkeen. Tällä hetkellä ei tosin näytä hirveän todennäköiseltä tällainen tapahtuma. Kilpailun kovuutta voidaan myös pitää jonkinlaisena uhkana, koska markkinat ovat hyvin hajallaan ja tämän vuoksi katteista joudutaan taistelemaan mikä voisi sitten näkyä yritysostoina joista maksetaan liikaa.

Johtoporras:

Toimitusjohtaja Korhonen on ollut kolmisen vuotta virassaan ja sinä aikana yritys on kehittynyt erinomaisesti. Pikkuhiljaa hänen kädenjälkensä on alkanut näkyä ja meno on ollut vakuuttavaa. Tämä johtuu tietysti osittain myös yleisestä tämän alan liiketoiminnan kehityksestä, mutta ei menestystä voi sen piikkiin pelkästään laittaa. Hallituksen puheenjohtajana aloitti juuri Koneen Matti Alahuhta, joten johdon kyvykkyydestä yrityksen menestys tuskin on kiinni. Suurimmalla osalla johtoportaasta on jonkinlaiset omistukset yrityksessä mitä pidän hyvänä asiana. Ne eivät kuitenkaan ole suurimmaksi osaksi mitenkään merkittäviä määriä.

Loppusanat:

Outotec on yksi viidestä Helsingin pörssin laadukkaimmasta yrityksestä ja sen lähitulevaisuus näyttää hyvälle. Se kulkee kuitenkin pitempien syklien mukaan, joten mikäli metallien hyödyntämisen supersykli hyytyy on sen pakko sopeuttaa rajusti toimintaansa. Tätä ei kuitenkaan ole juuri tällä hetkellä näkyvissä. Laadukkaasta yrityksestä voi maksaa hieman enemmän kuin mitä heikommista, joten ei ole mikään ihme, että tällä hetkellä hinta on yhdentoista ja puolen Euron paikkeilla. Itse uskon yrityksen tuloskasvun tasaantuvan huomattavasti, joten tällä hetkellä maksettu hinta on minulle kuitenkin liikaa. Oma arvioni yrityksen arvosta menee kuitenkin kahdeksan ja puolen Euron paikkeille. Kun sitten ottaa huomioon turvamarginaalin joka noin laadukkaalla yrityksellä on hieman ehkä pienempi kuin monilla muilla niin yritystä voi alkaa ostamaan hinnan ollessa seitsemän ja seitsemän ja puolen Euron välissä. Tämä vaatisi selkeää hinnanlaskua ja se tapahtuu silloin mikäli oma oletukseni investointien vähenemisestä tapahtuu ympäri maailmaa. Sitä odotellessa voi sitten kulua aikaa pidempäänkin. Suosittelen Outotecin ostamista omaan osakesalkkuun, kun aika on siihen oikea.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.

Hyvää viikon jatkoa!

- TT

torstai 18. huhtikuuta 2013

Affecto-analyysi

Analyysiharjoitukset jatkuvat ja tällä kertaa vuorossa on Affecto.

Affecto tuottaa tiedonhallinnan infrastruktuuria, tiedon käytettävyyden parantaminen, verkkopalvelusovellukset ja liiketoimintaprosessien optimointia. Lisäksi se tuottaa monille eri sektoreille kuten työttömyyskassoille, ammattiliitoille, lääkelogistiikkaan ja satamapalveluille.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 17,8
2004, 26,7
2005, 46,7
2006, 50,2
2007, 97,5
2008, 131,6
2009, 103,
2010, 114,
2011, 127,3
2012, 133,4

Keskimääräinen liikevaihdon kasvu on ollut 22.3% vuosittain ja kuten noista liikevaihtoluvuista näkee niin vuodet 2007 ja 2008 ovat olleet huikean kasvun aikaa josta ollaan sitten palauduttu normaaliuralle. Vaikka nuo vuodet olivat myös orgaanisen kasvun aikaa niin myös pari suurempaa yrityskauppaa olivat myötävaikuttamassa yrityksen kasvuun. Näiden vuosien jälkeen vuonna 2009 tuli selkeää takapakkia kasvun suhteen, mutta sen jälkeen on palattu noin kymmenen prosentin kasvun paikkeille vuodesta riippuen.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla:

Liikevaihto maantieteellisten alueiden mukaan vuonna 2012 (2011):

Suomi 39.3% (39.5%)
Norja 20.4% (21.8%)
Ruotsi 18.0% (16.9%)
Tanska 12.0% (11.1%)
Baltia 12.5% (12.7%)
Muut -2.2% (-2.0%)

Tämä viimeinen miinusmerkkinen liikevaihtoerä on ainakin minulle hämärän peitossa enkä löytänyt siitä suoraa mainintaa Affecton tilinpäätöksestä vuodelta 2012. Kyseessä on sen verran pieni osa liikevaihdosta ettei sitä voi pitää kovin merkittävänä kokonaisuuden kannalta. Kaiken kaikkiaan Suomen osuus liikevaihdosta on vielä turhan suuri, mutta se tulee mitä ilmeisimmin pienenemään tulevina vuosina. Varsinkin Tanskassa liikevaihto kasvoi nopeasti viimeisellä neljänneksellä. Tulevaisuus on sumea tällä hetkellä ainakin allekirjoittaneelle, joten en osaa sanoa siitä paljon mitään. Viime aikoina yritys on pystynyt kasvamaan hieman orgaanisesti markkinoiden mukana pohjoismaissa mikä on tietysti ihan hyvä asia. Uskon Suomen osuuden laskevan pikkuhiljaa alemmaksi.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.03€
2004, 0.30€
2005, 0.25€
2006, 0.16€
2007, 0.38€
2008, 0.40€
2009, -0.33€
2010, 0.05€
2011, 0.25€
2012, 0.36€

AVG, 0.185€

Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen kasvu kymmenessä vuodessa on ollut noin 28.2% mikä on ollut suurempi kuin keskimääräinen liikevaihdon kasvu. En kuitenkaan laittaisin tälle kovin suurta painoarvoa, koska 2003 on ollut selkeästi pienempi tulos kuin jo seuraavana vuonna, joten jos miettii tuloksentekokykyä ja sen kasvattamista sehän ei missään nimessä ole vuoden 2004 jälkeen kasvanut kovin paljoa. Affecto on myös niin sanottu jälkisyklinen osake jonka tulos liikkuu normaalin talouskehityksen jäljessä eli, kun muiden yritysten tulos on alkanut jo nousta tai laskea niin sen tulos seuraa vuoden pari perässä talouskasvua. Mitä ilmeisimmin ainakin tämä vuosi vielä kasvattaa yrityksen tulosta, mutta seuraavista kahdesta vuodesta voidaan mitä ilmeisimmin taas odotella vaikeita. En tosin usko yhtä pahaan tulosromahdukseen tällä kertaa kuin vuonna 2009, joten nollatulos on varmasti lähempänä totuutta. Seuraavien kymmenen vuoden aikana uskoisin keskimääräisen tuloksen olevan jonkin verran korkeampi kuin edellisen kymmenen vuoden aikana eli jotain 25:n sentin luokkaa.

Osinkohistoria:

2003, 0.00€
2004, 0.00€
2005, 0.10€
2006, 0.10€
2007, 0.16€
2008, 0.14€
2009, 0.06€
2010, 0.06€
2011, 0.11€
2012, 0.16€

AVG, 0.09€

Keskimääräinen osinkojen kasvu on ollut viimeisen kahdeksan vuoden aikana 6% mikä on ihan kohtuullinen saavutus. Jos vertaa tätä tuloskasvuun niin aika lailla kyseessä on samanlainen saavutus tällä ajanjaksolla eli osingonmaksukyky ei ole vaarantunut näiden vuosien aikana. Se näkyy myös yhtiön nettovelkaisuusasteesta joka on lähestymässä nollaa tämän vuoden aikana ilman yritysostoja.

Johtoporras:

Ensiksi on mainittava se etten pidä siitä ettei yrityksen nettisivuilta löydy kunnolla informaatiota johtoryhmän työurasta vaan sen joutuu etsimään muista lähteistä. Toimitusjohtaja Eloholma on ollut mukana vuodesta 2006, joten kädenjälki on varmasti näkynyt jo jonkin aikaa yrityksessä. Muut nimet eivät sitten olekaan minulle muutenkaan aikaisemmilta ajoilta tuttuja, joten heistä on vaikea sanoa yhtään mitään. Suurin osa johtoportaasta on tosin ollut aika pitkään mukana yrityksessä, joten pitkäjänteisyyttä ainakin riittää. Myös sisäpiirin omistus on normaalia suurempi johtuen lähinnä hallituksen puheenjohtajan Cantellin yli 10%:n omistusosuudesta sijoitusyhtiön kautta. Myös toimitusjohtajalla ja suurella osalla muista johtoryhmän jäsenistä on merkittävät osakeomistukset lähipiirinsä kautta eli mitä todennäköisimmin kyseessä on sijoitusyhtiö Affecto Management joka omistaa vajaa neljä prosenttia koko yrityksestä.

Lyhyt SWOT-analyysi Affectossta

Strengths:

Affecton vakavaraisuus on hyvällä kantilla, vaikka taseessa liikearvon määrä on suuri eli sillä on varaa ainakin pienin yritysostoin parantaa tulosta. Lisäksi se pystyy kasvamaan myös orgaanisesti mikä on hyvä asia. Yritys ei myöskään ole riippuvainen missään nimessä ainoastaan yhdestä isosta asiakkaasta vaan sillä on monia pienempiä sopimuksia mikä pienentää radikaalin liiketoiminnan muutoksen riskiä. Tämä riippumattomuus tietystä asiakkaasta nostaa yrityksen kilpailukykyä.

Weaknesses:

Ruotsin liiketoiminta on ollut jo pidempään heikko lenkki yrityksessä ja sitä se on vieläkin, vaikka mitä ilmeisimmin siellä mennään koko ajan parempaan suuntaan. Pienen koon voi tietysti myös nähdä heikkoutena, sillä tapellessa isoja nimiä vastaan on myös hintakilpailu kovaa.

Opportunities:

Yrityksen taloudellinen tilanne on hyvä mikä mahdollistaa ainakin maltilliset yritysostot. Big Data-ratkaisut ovat myös yksi iso mahdollisuus, koska se kasvattaa yrityksen BI-ratkaisujen myyntiä. Tätä voi myös pitää jonkinlaisena suurtrendinä, mutta itse en ainakaan sitä vielä megatrendiksi kutsuisi.

Threats:

Kun osakkeen markkina-arvo on noin kahdeksankymmentä miljoonaa Euroa ja yrityksen liikearvo taseessa on seitsemänkymmentäneljä miljoonaa voidaan tämän mahdollisen liikearvon alaskirjauksen aiheuttavan osakekurssin isomman niiauksen. En tosin tiedä paljon tästä liikearvosta on ”höttöä”. Tämä ”höttö” vaikuttaa myös oman pääoman tuottoon joka on kymmenen prosentin paikkeilla. Tämä sitten taas vaikeuttaa yrityksen kilpailuedun määrittämistä, koska sitä ei ainakaan suoraan oman pääoman tuotosta näe. Palkkainflaation kiihtyminen hyvinä aikoina on myös jonkinlainen riski työvoimakustannusten ollessa suurin kustannuserä.

Loppusanat:

Affecton tuloskehitys heittelee jonkin verran mikä vaikeuttaa arvonmääritystä huomattavasti. Taseessa on mielestäni pakosti jonkinverran höttöä mikä voi alaskirjausten tullessa ajankohtaisiksi aiheuttaa kurssin nopean laskun. Itse yrityksen olemassaololle en sitä näe suurena uhkana vaan ehkä pikemminkin mahdollisuutena mitä tulee ostopaikkoihin. Oma konservatiivinen arvioni yrityksen arvosta voisi olla jotain 2.50€:n luokkaa ja turvaväli huomioon ottaen yritystä voisi alkaa ostaa parin Euron tuntumasta. Tähän on tällä hetkellä hyvin pitkä matka, mutta yrityksen jälkisyklisyys saattaa hämätä sijoittajia ja siksi tulevien vuosien tulosarviot voivat olla liian positiivisia. Voi tietysti hyvinkin olla, että olen täysin väärässä. Tulevaisuus tulee sitten näyttämään missä mennään.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa. Näitä analyyseja tulee varmaan enemmänkin lähiaikoina, koska uskon selkeän tasokorjauksen olevan jo menossa mitä osakekursseihin tulee, joten te joita nämä eivät kiinnosta niin älkää tuskastuko.

- TT

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Vacon-analyysi

Analyysiharjoitukset jatkuvat ja tällä kertaa vuorossa on Vacon.

Vacon kehittää, valmistaa ja myy taajuusmuuttajia ja inverttereitä. Taajuusmuuttajia käytetään sähkömoottoreiden kierrosnopeuden säätöön. Inverttereitä käytetään uusiutuvan energian tuotannossa. Molemmat tuottavat merkittäviä energiansäästöjä.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 112
2004, 129
2005, 150
2006, 186
2007, 232
2008, 293
2009, 272
2010, 338
2011, 381
2012, 388

Keskimääräinen kasvu noin 13.2% vuodessa joka on tullut sekä orgaanisesti että yritysostoilla. Vaconin orgaaninen kasvu on ollut hieman nopeampaa kuin markkinoilla keskimäärin. Vacon arvioi markkinaosuudekseen 5% vuonna 2012. Uskoisin kasvun hieman hyytyvän tulevina vuosina, mutta noin kymmenen prosentin liikevaihdon kasvu on hyvinkin mahdollinen.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla maantieteellisesti:

EMEA 58% (64%)
Americas 20% (17.4%)
APAC 22% (18.6%)

Kuten luvuista huomataan on Euroopan, lähi-idän ja Afrikan alueet aika lailla tapissa. Hieman on nähtävissä kasvua myös atlantin toisella puolen, mutta mitä todennäköisimmin suurin kasvu Vaconin liiketoiminnassa on maantieteellisesti Aasiassa. Suurimmalla maantieteellisellä alueella tuskin jatkossakaan nähdään kasvua, joten Aasia ja Amerikat tulevat toimimaan Vaconin kasvuvetureina.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.50€
2004, 0.71€
2005, 0.79€
2006, 1.04€
2007, 1.37€
2008, 1.51€
2009, 1.01€
2010, 1.22€
2011, 1.10€
2012, 1.70€

AVG, 1.10€

Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen kasvu kymmenessä vuodessa on ollut noin 13% mikä vastaa aika tarkkaan liikevaihdon kasvua. Kuten luvuista voi päätellä on Vacon pysynyt plussan puolella huolimatta vaikeistakin ajoista ja tämän vuoksi ei ole pelkoa siitä, että mahdollisesta maailmantalouden hyytymisestä johtuen yritys menisi pidemmäksi aikaa miinuksen puolelle. Tämä valitettavasti näkyy kyllä sitten myös osakkeen hinnassa.

Osinkohistoria:

2003, 0.55€
2004, 0.35€
2005, 0.41€
2006, 0.65€
2007, 0.75€
2008, 0.65€
2009, 0.70€
2010, 1.00€
2011, 0.90€
2012, 1.10€*

AVG, 0.72€

Keskimääräinen osinkojen kasvu on ollut noin seitsemän prosenttia vuodessa mikäli ottaa huomioon hallituksen ehdottaman osingon 1.10€* tulevan yhtiökokouksen hyväksymäksi. Yhtiökokoukseen on tosin vielä kaksi viikkoa, joten mitenkään sataprosenttisen varmaa se ei ole. Seitsemän prosentin kasvu on toki vähemmän kuin mitä liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen, mutta toki se aina riippuu vähän lähtövuoden tilanteesta, joten suurta eroa ei siinä kuitenkaan ole eli osinkojen kasvu ei ole vaarantanut Vaconin vakavaraisuutta.

Johtoporras:

Vaconin hallitus ja johtoryhmä ovat vain suomalaisia mitä pidän miinuksena ottaen huomioon liiketoiminnan kansainvälisyyden. Myös sisäpiirin osakeomistus on välttävä eli kellään ei oikeastaan ole kunnon omistusta yrityksestä mikä ei kerro kovin suuresta sitoutuneisuudesta. Toimitusjohtaja Laisi on tosin onnistunut hyvin siinä noin vuosikymmenessä minkä ajan hän on ollut virassaan. Myös muut johtoryhmän jäsenet ovat pitkäaikaisia työntekijöitä, joten jatkuvuutta on ainakin ollut aikaisemmin ja miksi ei myös tulevaisuudessakin. Ainut tuttu nimi hallituksen jäsenistä on minulle Finnairin ex-toimitusjohtaja Vehviläinen joka onnistui nostamaan yrityksen suosta.

Lyhyt SWOT-analyysi Vaconista

Strengths:

Energian säästämisen megatrendi tukee Vaconin liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa eli markkinat eivät toisin sanoen sula kokonaan, vaikka maailmantalous yskisikin pahasti. Yritys on myös nettovelattomana hyvissä asemissa mikäli näitä talousongelmia alkaa tulla. Alle puolia maailman sähkömoottoreista säädetään taajuusmuuttajien avulla, joten markkinoiden kasvupotentiaali on suuri. Vacon on myös ainut isoimmista toimijoista joka keskittyy taajuusmuuttajiin, joten sitä voi pitää etuna. Jonkinlainen kilpailuetukin yritykseltä löytyy, kun katsoo oman pääoman tuottoa joka on vuotta 2011 lukuunottamatta ollut yli 20%. Se saattaa myös olla tuo mainitsemani keskittyminen taajuusmuuttajiin.

Weaknesses:

Vaconin koko itse yrityksenä on pieni verrattuna moniin muihin suuriin toimijoihin kuten Siemensiin, ABB:hen tai Mitsubishiin. Vaikka Vacon on hyvä räätälöimään taajuusmuuttajia asiakkaiden tarpeisiin ei se pysty myymään niitä moottoreidensa kylkiäisinä kuten monet kilpailijoistaan. Heikkoutena voidaan myös pitää sitä, että teknisesti taajuusmuuttaja on keksitty 98%:sti ainakin kaverini mukaan joka on alan asiantuntija. Toisin sanoen on hyvin vaikea saada kilpailuetua tätä kautta. Myös johtoryhmän omistusosuuden pienuus on hieman huolestuttava asia.

Opportunities:

Jonkinlaiset yritysostomahdollisuudet Vaconilla on nettovelattomana. Mitään suurempia yritysostoja tuskin nähdään muiden toimijoiden ollessa hyvin suuria yrityksiä joilla on mahdollisuudet toimia pahimpina päivinä myös tappiolla pidempään. Orgaaninen kasvu on Vaconin paras mahdollisuus parantaa ydintoimintojaan.

Threats:

Suurimpana uhkana voidaan pitää hintasotaa muiden valmistajien kanssa taajuusmuuttajissa. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä ainakin tällä hetkellä. Myös maailmantalouden täydellinen hyytyminen on uhka Vaconille. Taajuusmuuttajien hankkimista saatetaan silloin lykätä mikäli asiakkaat joutuvat taistelemaan olemassaolostaan. Myös osaavan henkilökunnan lähtö talosta on uhka, sillä heitä ei niin hirveästi tällä alalla ole.

Loppusanat:

Vacon on laadukas yritys jota tukee energiansäästön megatrendi pitkälle hamaan tulevaisuuteen. Se myös on kasvanut hieman markkinoita nopeammin ja mitä todennäköisimmin kasvu myös jatkuu tällaisena. Tämä kaikki sitten näkyy myös osakkeen hinnassa ja sitä on hyvin vaikea saada kohtuuhintaan. Tällä hetkellä hinta on viidenkymmenen Euron tuntumassa mikä on ainakin itselleni aivan liian suuri. Omien laskujeni mukaan yrityksen arvo pyörii kolmessakympissä. Vielä hieman turvamarginaalia mukaan niin puhutaan 25€:n ostohinnasta. Tällä hetkellä tällaista hintaa saa odottaa hamaan tappiin saakka, joten tarvitaan aikamoista laskua maailmantalouteen ennen näitä hintoja. Toisaalta hyvää kannattaa odottaa pitkään.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.

Hyvää viikon jatkoa!

- TT