Analyysiharjoitukset jatkuvat ja tällä
kertaa vuorossa on Vacon.
Vacon kehittää, valmistaa ja myy
taajuusmuuttajia ja inverttereitä. Taajuusmuuttajia käytetään
sähkömoottoreiden kierrosnopeuden säätöön. Inverttereitä
käytetään uusiutuvan energian tuotannossa. Molemmat tuottavat
merkittäviä energiansäästöjä.
Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003
lähtien. (Milj. €)
2003, 112
2004, 129
2005, 150
2006, 186
2007, 232
2008, 293
2009, 272
2010, 338
2011, 381
2012, 388
Keskimääräinen kasvu noin 13.2%
vuodessa joka on tullut sekä orgaanisesti että yritysostoilla.
Vaconin orgaaninen kasvu on ollut hieman nopeampaa kuin markkinoilla
keskimäärin. Vacon arvioi markkinaosuudekseen 5% vuonna 2012.
Uskoisin kasvun hieman hyytyvän tulevina vuosina, mutta noin
kymmenen prosentin liikevaihdon kasvu on hyvinkin mahdollinen.
Konsernin liiketoiminta jakautui
vuonna 2012 (2011) seuraavalla tavalla maantieteellisesti:
EMEA 58% (64%)
Americas 20%
(17.4%)
APAC 22% (18.6%)
Kuten luvuista
huomataan on Euroopan, lähi-idän ja Afrikan alueet aika lailla
tapissa. Hieman on nähtävissä kasvua myös atlantin toisella
puolen, mutta mitä todennäköisimmin suurin kasvu Vaconin
liiketoiminnassa on maantieteellisesti Aasiassa. Suurimmalla
maantieteellisellä alueella tuskin jatkossakaan nähdään kasvua,
joten Aasia ja Amerikat tulevat toimimaan Vaconin kasvuvetureina.
Osakekohtaisen tuloksen kehitys:
2003, 0.50€
2004, 0.71€
2005, 0.79€
2006, 1.04€
2007, 1.37€
2008, 1.51€
2009, 1.01€
2010, 1.22€
2011, 1.10€
2012, 1.70€
AVG, 1.10€
Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen
kasvu kymmenessä vuodessa on ollut noin 13% mikä vastaa aika
tarkkaan liikevaihdon kasvua. Kuten luvuista voi päätellä on Vacon
pysynyt plussan puolella huolimatta vaikeistakin ajoista ja tämän
vuoksi ei ole pelkoa siitä, että mahdollisesta maailmantalouden
hyytymisestä johtuen yritys menisi pidemmäksi aikaa miinuksen
puolelle. Tämä valitettavasti näkyy kyllä sitten myös osakkeen
hinnassa.
Osinkohistoria:
2003, 0.55€
2004, 0.35€
2005, 0.41€
2006, 0.65€
2007, 0.75€
2008, 0.65€
2009, 0.70€
2010, 1.00€
2011, 0.90€
2012, 1.10€*
AVG, 0.72€
Keskimääräinen osinkojen kasvu on
ollut noin seitsemän prosenttia vuodessa mikäli ottaa huomioon
hallituksen ehdottaman osingon 1.10€* tulevan yhtiökokouksen
hyväksymäksi. Yhtiökokoukseen on tosin vielä kaksi viikkoa, joten
mitenkään sataprosenttisen varmaa se ei ole. Seitsemän prosentin
kasvu on toki vähemmän kuin mitä liikevaihdon ja osakekohtaisen
tuloksen, mutta toki se aina riippuu vähän lähtövuoden
tilanteesta, joten suurta eroa ei siinä kuitenkaan ole eli osinkojen
kasvu ei ole vaarantanut Vaconin vakavaraisuutta.
Johtoporras:
Vaconin hallitus
ja johtoryhmä ovat vain suomalaisia mitä pidän miinuksena ottaen
huomioon liiketoiminnan kansainvälisyyden. Myös sisäpiirin
osakeomistus on välttävä eli kellään ei oikeastaan ole kunnon
omistusta yrityksestä mikä ei kerro kovin suuresta
sitoutuneisuudesta. Toimitusjohtaja Laisi on tosin onnistunut hyvin
siinä noin vuosikymmenessä minkä ajan hän on ollut virassaan.
Myös muut johtoryhmän jäsenet ovat pitkäaikaisia työntekijöitä,
joten jatkuvuutta on ainakin ollut aikaisemmin ja miksi ei myös
tulevaisuudessakin. Ainut tuttu nimi hallituksen jäsenistä on
minulle Finnairin ex-toimitusjohtaja Vehviläinen joka onnistui
nostamaan yrityksen suosta.
Lyhyt SWOT-analyysi Vaconista
Strengths:
Energian säästämisen megatrendi
tukee Vaconin liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa eli markkinat
eivät toisin sanoen sula kokonaan, vaikka maailmantalous yskisikin
pahasti. Yritys on myös nettovelattomana hyvissä asemissa mikäli
näitä talousongelmia alkaa tulla. Alle puolia maailman
sähkömoottoreista säädetään taajuusmuuttajien avulla, joten
markkinoiden kasvupotentiaali on suuri. Vacon on myös ainut
isoimmista toimijoista joka keskittyy taajuusmuuttajiin, joten sitä
voi pitää etuna. Jonkinlainen kilpailuetukin yritykseltä löytyy,
kun katsoo oman pääoman tuottoa joka on vuotta 2011 lukuunottamatta
ollut yli 20%. Se saattaa myös olla tuo mainitsemani keskittyminen
taajuusmuuttajiin.
Weaknesses:
Vaconin koko itse yrityksenä on pieni
verrattuna moniin muihin suuriin toimijoihin kuten Siemensiin,
ABB:hen tai Mitsubishiin. Vaikka Vacon on hyvä räätälöimään
taajuusmuuttajia asiakkaiden tarpeisiin ei se pysty myymään niitä
moottoreidensa kylkiäisinä kuten monet kilpailijoistaan.
Heikkoutena voidaan myös pitää sitä, että teknisesti
taajuusmuuttaja on keksitty 98%:sti ainakin kaverini mukaan joka on
alan asiantuntija. Toisin sanoen on hyvin vaikea saada kilpailuetua
tätä kautta. Myös johtoryhmän omistusosuuden pienuus on hieman
huolestuttava asia.
Opportunities:
Jonkinlaiset yritysostomahdollisuudet
Vaconilla on nettovelattomana. Mitään suurempia yritysostoja tuskin
nähdään muiden toimijoiden ollessa hyvin suuria yrityksiä joilla
on mahdollisuudet toimia pahimpina päivinä myös tappiolla
pidempään. Orgaaninen kasvu on Vaconin paras mahdollisuus parantaa
ydintoimintojaan.
Threats:
Suurimpana uhkana
voidaan pitää hintasotaa muiden valmistajien kanssa
taajuusmuuttajissa. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä
ainakin tällä hetkellä. Myös maailmantalouden täydellinen
hyytyminen on uhka Vaconille. Taajuusmuuttajien hankkimista saatetaan
silloin lykätä mikäli asiakkaat joutuvat taistelemaan
olemassaolostaan. Myös osaavan henkilökunnan lähtö talosta on
uhka, sillä heitä ei niin hirveästi tällä alalla ole.
Loppusanat:
Vacon on laadukas
yritys jota tukee energiansäästön megatrendi pitkälle hamaan
tulevaisuuteen. Se myös on kasvanut hieman markkinoita nopeammin ja
mitä todennäköisimmin kasvu myös jatkuu tällaisena. Tämä
kaikki sitten näkyy myös osakkeen hinnassa ja sitä on hyvin vaikea
saada kohtuuhintaan. Tällä hetkellä hinta on viidenkymmenen Euron
tuntumassa mikä on ainakin itselleni aivan liian suuri. Omien
laskujeni mukaan yrityksen arvo pyörii kolmessakympissä. Vielä
hieman turvamarginaalia mukaan niin puhutaan 25€:n ostohinnasta.
Tällä hetkellä tällaista hintaa saa odottaa hamaan tappiin
saakka, joten tarvitaan aikamoista laskua maailmantalouteen ennen
näitä hintoja. Toisaalta hyvää kannattaa odottaa pitkään.
Kiitoksia
mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta
absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä
omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin
näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää
osata sieltä suodattaa.
Hyvää viikon
jatkoa!
- TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti