On pakko käyttää passiivista tuloa
lainausmerkeissä, koska en juurikaan keksi yhtään ainutta tapaa
tienata rahaa niin ettei kukaan ole tehnyt sen eteen mitään.
Passiivinen tulo siis käytännössä tarkoittaa sitä ettei tulojen
eteen tehdä mitään. Tämä ei siis nyt käytännössä ole
mahdollista, joten sen voi myös rajata tarkoittamaan sitä ettei
ensipanostuksen jälkeen ole tarve töitä tehdä, odotellaan vain
tulojen tippumista tileille. Tähän voi mennä joko vuosikausia tai
sitten vain hyvin lyhyitä hetkiä riippuen sitten ansaintatavasta.
Suurin osa passiivisista tuloista tulee yleensä kuitenkin hyvin
pitkällä aikavälillä ja se on hyvin oleellinen asia tässä
tavassa.
Joitakin esimerkkejä passiivisesta
tulosta:
- vuokratulot
- osingot
- ne tulot omasta yrityksestä jotka tulevat muiden tekemällä työllä
- tekijänoikeusmaksut kirjoista, patenteista, jne.
- Nettisivujen mainostulot
- eläkkeet
Nämä kaikkihan ovat kuitenkin
vaatineet jonkinlaiset alkupanostukset, sillä ilman mitään
tekemistä näitä tuskin on juurikaan syntynyt. Joku voi tietysti
periä omaisuutta, mutta silloinkin todennäköisesti perinnön
antaja on tienannut ne ainakin jossain määrin työllään, joten
sekään ei ole täysin passiivista tuloa. Käytännössä suurin osa
näistä esimerkeistä kuvaa tapaa, jossa omat rahalliset
alkupanostukset ovat huomattavat. Tekijänoikeusmaksut ja
nettisivujen mainostulot käytännössä taas vaativat aikamoisen
ajallisen panostuksen passiivisen tulon hankintaan, joten aika paljon
on siis panostettava näitä saadakseen. Varsinkin
tekijänoikeusmaksut saattavat vaatia tuhansien työtuntien
panostuksen mikä vastaa parhaimmillaan useampaa vuotta
ihmiselämästä. Varsinkin jos ajattelee asiaa hereilläoloajan
suhteen. Onneksi tekijänoikeuksista saatavien tulojen takana on
yleensä intohimo itse tekemistä kohtaan, joten vaikka niitä tuloja
ei ikinä tulisikaan niin tälle tekemiselle on vaikea arvioida
minkäänlaista rahallista arvoa. Ei siis kannata masentua
murheeseensa, vaikka ei ikinä mitään tienaisikaan ja hyvin harva
mitään rahaa varsinkaan täällä meidän pienillä
kotimarkkinoilla tienaa. Tällaisesta merkittävästä passiivisesta
tulosta eivät noin 99% ihmisistä pääse koskaan nauttimaan, joten
niiden varaan ei kannata jättäytyä vaan tehdä myös jotain muuta
työtä samaan aikaan ainakin siihen asti kun nämä passiiviset
tulot alkavat toden teolla kilahtamaan tilille. Mitä taas tulee
esimerkiksi blogin kirjoittamiseen Suomessa niin siitä saatavat
tulot ovat aika lailla nollissa. En ainakaan ole kuullut kenenkään
tekevän bloginsa mainostuloilla merkittävää määrää rahaa.
Olen tosin aika lailla varma, että jotkut suomalaiset kyllä rahaa
tekevät, mutta se tapahtuu todennäköisesti sitten Lontoon
murteella jota ymmärtävät ihmiset ympäri maailman. Eivät nämä
tekijänoikeaustuototkaan ole hirveän passiivista tuloa, sillä
nekin vaativat ainakin jonkin verran promoamista ja siihenkin menee
aikaa.
Jos nyt sitten ajatellaan tätä toista
vaihtoehtoa, jossa pääomatulot muodostavat käytännössä kaiken
passiivisen tuoton niin kyllä nekin vaativat jonkin verran aikaa ja
vaivaa sijoituskohteisiin tutustumisessa. Mikäli tätä ei tehdä
niin sitten se kyllä muistuttaa lähinnä lottoamista. Näistä
vähävaivaisimmat ovat varmasti yritysten omistamisesta tulevat
tuotot ja erityisesti ne jotka eivät tarvitse juurikaan omaa
panostusta. Käytännössä lähestulkoon jokainen sijoittaa niitä
tuloja, jotka ovat tulleet tavallisesta työnteosta, joten niihinkin
tuottoihin sisältyy aikamoinen työmäärä. Isot perinnöt ovat
sitten täysin eri asia ja nekin ovat kyllä hyvinkin harvinaisia.
Ymmärtääkseni vuokratulot vaativat suurimman ajallisen panostuksen
näistä mainitsemistani pääomatuloista. Ne myös vaativat
kohtuullisen suuret pääomat joiden eteen on myös täytynyt töitä
tehdä. Omasta yrityksestä tippuvat tuotot myös vaativat vähintään
osallistumista hallituksen kokouksiin, mutta yleensähän sitä
yrittäjä osallistuu muuhunkin toimintaan, joten passiivisten
tulojen erottaminen ei ole aina niin yksinkertaista ja siksi
esimerkeissäni puhutaan nimenomaan niistä tuloista joiden
tekemiseen ei itse osallistuta muuten kuin omistamalla ja ottamalla
riskiä. Osingot ovatkin tietysti selkein esimerkki passiivisesta
tulosta mitä tulee osakkeisiin sijoittamisesta. Myös arvonnousu
pitää laskea mukaan, mutta sekin on siihen asti spekulatiivista
kunnes omistukset ovat myyty.
Miksi passiivinen tulo sitten on
käytännössä ainoa tapa useimmille saada erinomainen rahatilanne
aikaiseksi? Kysymys on kahdesta asiasta: sekä ajankäytöstä että
suomalaisesta verotuksesta. Nämä voi tietysti tässä maassa myös
ainakin joillain tavoin liittää toisiinsa, koska ainakin
tavallisessa palkkatyössä käyvät maksavat myös mitä
todennäköisimmin ylimääräisistä työtunneista suurempaa veroa
joka taas johtaa siihen ettei lisätyötunnit automaattisesti johda
lisääntyneisiin tuloihin samoissa määrin kuten monissa muissa
maissa. Koska ihminen on hereillä noin kaksi kolmasosaa
vuorokaudesta ja tästä noin puolet menee töihin on vaikeaa
saavuttaa sellaisia tienestejä ettei muita tuloja tarvitsisi mikäli
haluaa erinomaisen rahatilanteen. Pelkästään palkkatyöllähän on
verojen vuoksi hyvin vaikea saavuttaa erinomainen rahatilanne, koska
kymppitonnin kuukausituloistakin menee noin puolet verottajan haaviin
mikä myös tapahtuu joka kuukausi, kun taas passiivisessa tulossa
osinkoja lukuunottamatta tuloista otetaan yleensä paljon myöhemmin
osa verottajan laariin. Tämä ei ehkä näin lyhyellä tähtäimellä
tunnu kovin kummoiselta ajatukselta, mutta kun ottaa huomioon korkoa
korolle ilmiön niin sitten puhutaankin jo suurista summista
varsinkin pidemmillä aikaväleillä. Myös veroprosentit ovat
pienemmät merkittävissä pääomatuloissa tässä maassa. Hyvin
suurella todennäköisellä kuitenkin nämä pääomatulot saadaan
niillä rahoilla jotka ovat jääneet yli palkkatyön jälkeen tai
sitten on jouduttu ottamaan suuremmalla riskillä isot summat lainaa,
jotta esimerkiksi asuntojen vuokratulot tulevat tilille.
Kannattaa siis miettiä ihan vakavasti
passiivisen tulon hankintaa kukin omalla tavallaan. Tässäkään
asiassa ei ole yhtä oikeata tapaa toimia, joten jokaisella on omat
mahdollisuutensa ja vahvuutensa.
Eipä tässä kai muuta tällä kertaa,
TT
Itselleni se passiivinen tulo on nimenomaan osinkotulot, joskin tässä vaiheessa vajaan kahden tonnin vuosittainen potti ei vielä ihan riitä siihen, että sitä tuloksi kutsuisi.
VastaaPoistaHarmi vaan kun passiivinen tulo osinkojen muodossa on jatkossa ilmeisesti vielä rankemmin verolle pantava. Tänään viimeeksi uutisissa spekuloitiin, että osinkoveroja tullaan kiristämään. Saas nähdä.
@Laiska sijoittaja. Ilmeisesti hallitus aikoo laskea yrityksen voitoista maksettavaa veroa ja sitten osittain korvata sitä muilla. Valitettavasti osingoista menee sitten enemmän. Mielenkiintoista nähdä kuinka pahasti taas piensijoittajia rankaistaan. Suuret pelurithan eivät niitä juurikaan maksa.. Verotus alkaa nyt olla siinä pisteessä, että pää jää vetävän käteen eli itseasiassa verotulot pienenevät jokaisesta kiristyksestä.. Hallituksen kyvyt eivät vaan riitä tätä tajuamaan..
VastaaPoista