Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Maaliskuu 2016 Cash -5€ Salkku +7.8%

Tämä on blogin viimeinen kirjoitus, jos ei ihmeitä tapahdu. Kuukausikatsaukset siirtyvät tänne huhtikuun katsauksesta lähtien. Päätöksen perustelut tulevat kirjoituksen lopussa. Vähemmän on Enemmän kirjan loput osat PDF:inä voi pyytää seuraavasta sähköpostiosoitteesta: lessismorefinland@gmail.com Lopettaminen ei ole aprillipila.

Sitten asiaan eli viimeiseen kuukausikatsaukseen, jonka julkaisen tässä blogissa:

Oli perusmaaliskuu, kun ottaa huomioon pääsiäisen. Hieman paremmin olisi voinut mennä, mutta pääsiäinen ja Ruotsinreissu rajoittivat hieman tienaamista. Kumpikaan ei tullut pyytämättä tai yllätyksenä :) Risteily Tukholmaan toimi myös uuden projektin virallisena alkulaukauksena. Pörssit elivät omaa elämäänsä ja pysyin terveenä. Kaikki siis ok.


Tulot ja menot odotettuja


Olin hieman epävarma maaliskuun tuloistani, mutta ne olivat hieman odotettuja suuremmat. Huhtikuun odotettavissa olevat tulot eivät ole vielä tiedossa. Huhtikuu on ollut tulojen suhteen aina vähän mysteeri maaliskuun lopussa eikä tämäkään kerta ole poikkeus. En ole huolissani, mutta epävarmuus ei ole hyvä asia. Menot olivat odotetut. Muutaman kympin vähemmän kuin odotin. Huhtikuun menojen tarkka arviointi on haastavaa, koska tietyt kuluerät voivat tulla maksuun joko huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa. Kulut voivat vaihdella noin sata euroa suuntaan tai toiseen. Odotan huhtikuulle pientä alijäämää.


Pörssit elävät omaa elämäänsä


Pörsseistä ei ole juuri sanottavaa. Ne menevät välillä ylös ja välillä alas. Yritysten tulostentekokyky ei muutu suuntaan tai toiseen, kun pörssit heilahtavat. Kuukausisäästäminen ja hyvien ostopaikkojen odottaminen jatkuvat kuukaudesta toiseen. PKC Groupilta tuli ilmoitus yhteisyrityksen perustamisesta Kiinaan paikallisen yrityksen kanssa. Tarkemmat tiedot löydätte yrityksen pörssitiedotteista. Suuria muutoksia lähiaikoina on tämän myötä turha odottaa, koska PKC:n liiketoiminnan kvartaali on vuosi. Kiinassa johdinsarjat ovat harvoin räätälöityjä eli katteet ovat aluksi pienemmät kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa, koska bulkkitavarasta on vaikea saada katetta. Ensi viikolla on yrityksen yhtiökokous, johon aion osallistua. Paikalla on niin vähän porukkaa, että jopa piensijoittajalla on mahdollisuus puhua yrityksen hallituksen jäsenien kanssa. Tähän ei Fortumin yhtiökokouksen kaltaisissa tuhansien ihmisten kokoontumisissa ole mahdollisuuksia.


Kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti kommentoijille


On tullut hetki lopettaa tämä blogi. Ennen kuin menen syihin niin haluan kiittää jokaista lukijaa näistä vuosista. Lisäksi haluan antaa erityiskiitokset blogin kommentoijille. Blogin lopettamiseen suurin syy on motivaation puuttuminen. En koe saavani tästä enää mitään irti. En myös usko lukijoidenkaan juuri siitä hyötyvän. Voin yhtä hyvin jakaa halukkaille loput kirjan luvut siten ettei minun tarvitse niitä editoida uudelleen blogiin sopiviksi. Tämä ottaa aikansa ja motivaationi on valitettavasti nolla. Kuukausikatsaukset jatkuvat seuraavassa osoitteessa huhtikuun katsauksen koittaessa. Olen myös tiputtanut Vähemmän on Enemmän kirjan paperiversion hintaa 15€:on. Niitä on muutama jäljellä, joten tarjous on voimassa loppumiseen saakka.


Uusi projekti aloitettu


Olen aloittanut kolmannen kirjani teon ja kirjoittanut siihen muutamia rivejä. En mene kirjan sisältöön tarkemmin, mutta totean sen olevan sijoittamisesta. Se on mitä todennäköisimmin viimeinen kirja, jonka teen pitkään aikaan, ainakin kotimaisella kielellä. Minulla ei ole tarkkaa julkaisuajankohtaa tiedossa, mutta aion saada sen valmiiksi kesään 2018 mennessä. Olen edelleen opiskelu- ja tiedonkeruuvaiheessa. Tästä projektista aloitan bloggaamaan kesän jälkeen. Uskon saavani siihen mennessä tiedonkeruun pisteeseen, jossa voin aloittaa säännöllisen kirjoittamisen.


Tällä kertaa en etsi koelukijoita vaan olen päättänyt julkistaa kirjani luvuista editoimattomia versioita sitä mukaa, kun saan niitä valmiiksi. Toisin sanoen, annan kaikille mahdollisuuden kommentoida sisältöä ennen julkistamista. Muutokset kirjaan teen, kuten parhaaksi näen. Julkaisen myös käyttämäni lähteet. Editoidusta kirjaversiosta tulee maksullinen. Todennäköisesti bloggaaminen alkaa elokuussa, mutta se jääköön nähtäväksi.


Henkilökohtaisella rintamalla ei mitään uutta.


Kiitoksia kaikista vuosista, palataan asiaan muiden blogieni kautta!


-TT

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Maaliskuu 2015 Cash +45€ salkku +7.2%

Maaliskuu oli varmasti tylsä teidän lukijoiden osalta, koska minulle ei tapahtunut mitään yllätyksiä. Toisin sanoen, jos ei pieniä asioita lasketa mukaan niin kaikki meni suunnitelmien mukaan mikä tarkoittaa sitä ettei minulla tässä kuukausiraportissa ole kovin paljoa sanottavaa. Itseasiassa tämä on jopa poikkeustilanne sen suhteen miten hyvin suunnitelmat pitivät. Mainittakoon vielä sen verran ettei oma arkeni ole tylsää puurtamista, vaikka siitä ei paljoa sanottavaa tällä kertaa olekaan.

Koska maaliskuussa ei tapahtunut mitään yllättävää menojenkaan suhteen niin mennään saman tien huhtikuuhun. Tällä hetkellä näyttää siltä, että huhtikuussa tulee olemaan hieman vähemmän menoja kuin maaliskuussa. Olen päättänyt palata taas kilpaurheilun pariin, joten huhtikuussa joutuu maksamaan hieman koko kesän menoja. Osan maksaminen saattaa tosin venyä toukokuulle, koska en tarkkaan tiedä vielä milloin maksut tulevat. Tällä ei tosin ole suurempaa merkitystä, koska jossain vaiheessa maksamaan kuitenkin joutuu. Huhtikuun tuloista ei voi hirveän paljon sanoa vielä, koska oma aktiivisuus tulee ratkaisemaan aika paljon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin ensimmäinen puolisko alkaa olla tiedossa, mutta toinen puolisko on vielä lähes kokonaan hämärän peitossa. Tulojen epävarmuuden vuoksi jouduin hankkimaan itselleni pääsiäiseksi pariksi päiväksi hommia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että huhtikuussa tulisi noin satanen miinusta, mutta se jääköön nähtäväksi.

Sijoitusteni suhteen ei maaliskuussa tapahtunut juuri mitään ihmeellistä. Normaalia heiluntaa eikä mitään muuta. Mitään suurempia uutisia ei tullut. Ehkä hieman olen huolestunut siitä kuinka vähän esimerkiksi Outotec on saanut uusia tilauksia. Tätä tärkeämpää on mielestäni se kuinka johto reagoi asiaan. Tällä hetkellä kulujen leikkaaminen on menossa, joten toivottavasti niitä saadaan nyt riittävästi leikattua, koska niissä on vielä löysää. Johdon reagointi on mielestäni ollut liian hidasta. Saa nähdä miten tulevaisuudessa. Oma näkemykseni osakkeiden hinnoittelun suhteen on se, että suurin osa on ylihinnoiteltuja. En usko osakkeiden olevan kuplassa, lukuunottamatta joitakin tekno-osakkeita Yhdysvaltojen pörsseissä. Tulen lähitulevaisuudessa jatkamaan kuukausisäästämistä kehittyvien markkinoiden ETF:iin. Se tulevatko rahasummat ehkä hieman pienentymään riippuu siitä minne kurssit menevät. Uskon tulevaisuudessa laittavain osan kuukausittain säästetyistä rahoista myös Yhdysvaltojen S&P:n ETF:iin, mutta tällä hetkellä en näe sitä järkeväksi.

Henkilökohtaisessa elämässäni ei hirveästi tapahtunut muutoksia, mutta kokeilin pari kertaa täysin päihteetöntä elämää eli minun tapauksessani se tarkoitti kahvinjuonnin jättämistä väliin. Seurauksena oli yöunten pidentyminen selkeästi. En ole ihan varma oliko tämä ainut syy vai oliko minulla vain noina hetkinä tarvetta pidemmille yöunille. Tulen kokeilemaan tätä uudestaan varsinkin viikonloppuisin, jolloin fyysinen kuormani kasvaa. Huomasin myös etten ole täysin addiktoitunut kahvin suhteen, vaikka aika lähellä sitä tilannetta olenkin. En kuitenkaan ole valmis jättämään kahvinjuontia kokonaan, koska pidän sen mausta.

Bloggaamisen suhteen tulen jatkamaan samalla tiellä kuin muutamat edelliset kuukaudet lukuunottamatta Lontoon murteella pitämäni blogin lopettamista. Lopetin sen ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä ei ollut riittävästi lukijoita. En tule hylkäämään ideaa vieraalla kielellä kirjoittamisesta kokonaan, mutta todennäköisesti silloin aihe tulee olemaan uusi. Tällä hetkellä en usko aloittavani uutta projektia ennen syksyä. Kirjaprojektini etenee kohtuullisen hyvin ja tulen todennäköisesti pysymään suunnitelmassani julkaista kirja ennen vuodenloppua. Tästä asiasta en tosin ole täysin varma, koska ensimmäiset koelukijoideni palautteet tähän asti tehdystä osasta on vielä saamatta. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska olen vasta viime viikolla saanut lähetettyä materiaalia heille. Asialla ei myöskään ole kiire, koska ensin minun pitää saada koko materiaali tehtyä. Todennäköisesti tästä toisesta kirjastani tulee parempi kuin ensimmäisestä mikä on ihan luonnollinen kehityspolku. Olen vielä aikalailla poikanen vielä tässä prosessissa, joten parantamisen varaa on paljon. Se kuinka kauan tulen jatkamaan kirjojen tekemistä on vielä mysteeri itsellenikin, mutta en usko lopettavani vielä näiden kahden ensimmäisen jälkeen.

Toivotan kaikille hyvää pääsiäistä, koska en varmaan päivitä blogia enää ennen ensi viikkoa.

-TT

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Blogi 3V

Niin on taas yksi vuosi vierähtänyt ja blogi täyttää tänään kolme vuotta. Nämä kolme vuotta ovat sisältäneet niin ylä- kuin alamäkiäkin varsinkin mitä tulee kirjoittamiseen. Välillä on tuntunut siltä ettei ole mitään asiaa. Toisinaan taas on tuntunut siltä, että asiaa olisi vähän liikaakin. Tällä hetkellä tuntuu taas hieman vaikeammalta, mutta eiköhän se hommat taas ala pikkuhiljaa lutviutumaan. Ulkona on sen verran hyvät kelit ettei kannata tuhlata parasta aikaansa sisällä. Tämä asia myös rajoittaa tällä hetkellä kirjoitusintoani.

Mitä sitten olen saanut aikaan näissä kolmessa vuodessa? Sitä olisi ehkä parempi kysyä teiltä lukijoilta. Kertokaa ihmeessä mielipiteenne mikäli vain näette tarvetta niille. On myös parempi korjata virheeni ajattelussa, koska en ole läheskään aina oikeassa. Kommenttien saaminen kirjoituksiin on tärkeää, koska ne luovat keskustelua. Keskustelu lisää lukijoiden ja kirjoittajan saamaa hyötyä. En tietystikään ole paras vastaanottaja ja se on helppo nähdä kommenttien määrästä. Toinen ja epätodennäköisempi vaihtoehto on se, että kirjoitukseni antavat enemmän kuin mitä luulen. Eli olen harvemmin väärässä kuin mitä oletan olevani.

Kirjoitusten määrä taitaa tällä hetkellä olla noin 330 ja ne on tehty kolmen vuoden aikana. Tämä tarkoittaa aikamoista määrää spämmiä. Tämä tarkoittaa yhtä kirjoitusta lähes kolmen päivän välein. Tämä on sellainen määrä etten ole ihan varma pystynkö tätä vauhtia enää kirjoittamaan jatkossa. Se nähdään tulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan olen suhteellisen tyytyväinen kirjoitusteni laatuun, mutta kyllä minulla on varaa parantaa. Jos joku on lukenut kirjoituksiani melkein kaikki kolme vuotta niin olisi kiva kuulla onko laatu parantunut yhtään? Lukijoiden määrä on näinä vuosina aika tarkkaan ollut keskimäärin 100 käyntikertaa vuorokaudessa. Tällä hetkellä päivittäinen lukijamäärä on keskimäärin jotain sadanviidenkymmenen ja kahdensadan väliltä. Tämä riippuu jonkin verran kirjoitustiheydestä, joten on vaikeaa antaa tarkempaa lukua. En pane pahakseni vaikka kävijämäärä kasvaisi, mutta se tulee vaatimaan tasonnostoa. Kolme suosituinta kirjoitusta ovat olleet seuraavat:


Nämä kolme ovat juuri mainitussa järjestyksessä. Toisena tällä hetkellä oleva kirjoitus tulee menemään ensimmäisen ohi seuraavien kuukausien sisällä. Outotec-analyysi on jostain syystä ollut selkeästi suosituin, mutta tämä saattaa johtua siitä, että kauppalehden keskustelupalstalta taisi olla linkki siihen. Yksi asia joka minua kiinnostaa on se, että onko jollakin lukijalla joku suosikkikirjoitus joka on ylitse muiden? Itse arvostan omia ”lapsiani” kaikkia lähes yhtä paljon, joten olen liian puolueellinen arvioimaan kirjoituksiani.

Olen tällä hetkellä suhteellisen tyytyväinen kirjoitusteni laatuun, mutta aina on varaa parantaa. Bloggaaminen lähtee aina jossain määrin omista tarpeista, mutta mikäli lukijat eivät hyödy mitään niin eivät he jaksa palata takaisin. On tietysti selvää ettei kukaan hyödy jokaisesta kirjoituksesta, mutta ensisijaisesti toivon, että ihmisille on enemmän hyötyä kuin haittaa tämän blogin lukemisesta. Jos näin ei ole niin älkää lukeko tätä.

Laitoin nyt kuvani tohon blogiini, joten voitte katsoa minkälainen apina tätä kirjoittaa. Jos näette minua jossain niin minulle voi toki tulla juttelemaan. Olen parempi kirjoittamaan kuin puhumaan, joten ei kannata ihmetellä, jos olen sosiaalisesti vaikea. Jos jotakuta vituttaa blogini niin kertokaa syy sen sijaan, että valitsette helpon tien vain avautua. Toivon kuitenkin enemmän kritiikkiä kuin kehuja. Ne vievät tätä hommaa paremmin eteenpäin.

-TT

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Maaliskuu 2014 Cash +220€ Salkku 0.2% Yhteensä 12235€ Q1 Salkku +1.5%

Aika lailla odotetunlainen kuukausi takana. Suuria yllätyksiä ei tullut henkilökohtaisella tasolla. Sen sijaan tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat jonkin verran. Eivät kuitenkaan paljoa ja ne lähinnä konkretisoituivat. Siitä ja blogin jatkuvuudesta lisää informaatiota tulee lähiaikoina. Raha-asioiden suhteen ei tapahtunut suuria muutoksia.

Maaliskuun menopuoli odotetunlainen

Sain hieman säästettyä ostaessani lenkkarit tarjouksesta. Ne tulivat tarpeeseen, mutta kyse ei ollut kovin suuresta säästöstä eli joistakin kympeistä. Lentolippujen ostaminen sen sijaan tuli itselleni jonkinlaisena yllätyksenä, koska ajattelin lähteväni maailmalle eri tavalla eli ajattelin eka mennä balttian kautta etelään päin, mutta tyydyin helppoon ratkaisuun ja ostin lentoliput itselleni hyvin tuttuun Puolaan. Lentolippuja lukuunottamatta kulut olivat odotetut ruokabudjettia lukuunottamatta. Tämä johtui siitä, että jouduin ostamaan eräälle läheiselleni ruokaa hänen rahojen loputtua kesken kaiken. Huhtikuun menot tulevat sen sijaan kasvamaan aika lailla suureksi, koska joudun ostamaan mm. rinkan itselleni reissuani varten. Sen lisäksi jotakin pikkusälää on pakko hankkia. Tämän lisäksi käyn mm. Tampereella joka nostaa huvibudjettiani.

Maaliskuun tulot aika lailla odotetut, huhtikuussa aika lailla olemattomat

Maaliskuun tuloni olivat hyvinkin odotetunlaiset ja joitakin kymppejä enemmän olisi voinut tienata, mutta motivaatio kalenterin ahtaamiseksi täyteen oli olematon. Huhtikuun tulopuoli on aika lailla olematon, koska alkukuukausi on hiljainen ja loppukuussa olen liikenteessä normaalia selkeästi enemmän. Syy selviää parin seuraavan viikon aikana tai itseasiassa jo osittain henkilökohtaista elämääni ja blogia sivuavassa osiossa. Keskittyminen muihin asioihin on jo henkisesti vauhdissa, joten tulopuoli tulee jäämään sivurooliin vähäksi aikaa. Tosin suuri osa huhtikuun ajankäytöstä on sijoitus tulevaisuuteeni. Tällaisia investointeja on joskus pakko tehdä, jotta pidemmällä aikavälillä saa suuremman hyödyn aikaan. Oma arvioni on, että takkiin tulee noin 300-400€:a huhtikuussa.

Osakemarkkinoilla ei kovin suuria yllätyksiä Venäjän lisäksi

Suurempia muutoksia ei ole osakemarkkinoilla maaliskuussa näkynyt. Ainoa suurempi muutos henkilökohtaisella tasolla on Fortumin Venäjä-riskien selkeä konkretisoituminen. Vaikka emme vielä nähneet mitään radikaalia niin pidän pitempiaikaista sijoitusta Fortumiin paljon suurempana riskinä kuin mitä se oli ennen Ukrainan tilannetta. Harkitsen tällä hetkellä vakavasti mahdollista Fortumin osakkeiden myyntiä, mutta en pidä sen kanssa mitään kiirettä. Koska kyse on infrasijoittamisesta pitää katsoa hyvin pitkää aikajännettä ja en usko Venäjän lopettavan laajentumispyrkimyksiään. He saattavat väliaikaisesti vetää henkeä, mutta tulevien vuosien aikana uskon Putinin haluavan laajentua. Tätä riskiä en ole aikaisemmin osannut ennakoida, joten Fortumin tilannetta pitää vakavasti harkita uudelleen.

PKC Groupin ja Outotecin tilanteet eivät juurikaan ole muuttuneet. Kummatkin porskuttavat omalla tahollaan. Outotec ei valitettavasti maaliskuun aikana kertonut uusista tilauksista, joten se oli itselleni pieni pettymys. En ole kuitenkaan myymässä osuuttani yrityksestä vaan aion hankkia sen osakkeita mahdollisesti lisää mikäli osakekurssi alkaa tippumaan. Se voi sen hyvin tehdä, kun ensimmäisen kvartaalin tulos julkaistaan. PKC Groupin suhteen odottelen tietoja mahdollisesta laajentumisesta Kiinan kuorma-automarkkinoille. Siinä voi kestää pidempään kuin voisi kuvitella. Tällä viikolla on yhtiökokous ja sinne on tarkoitus mennä haistelemaan tunnelmia. Sinne kun ei suurin osa omaa ääntään rakastavista paviaaneista ole vielä päässyt pitkittämään kokousta. Fortumin kokoukseen en mene viime vuoden huonojen kokemusten vuoksi. Outotecin kokouskin jäi väliin.


Muutoksia blogiin ja henkilökohtaiseen elämään tulossa lähiaikoina

Elikkäs kuten kertoilin niin töitä en ole kovin paljoa huhtikuussa tekemässä. Sen sijaan käytän aikani enemmän kirjoittamiseen. Tämä johtuu siitä, että aloitan bloggaamisen Lontooksi huhtikuun puolivälissä. Koska en vielä ole varsinaisesti juurikaan kirjoittanut mitään niin en vielä kerro toisen blogin osoitetta. Selkeät suuntaviivat tämän blogin suhteen ovat kuitenkin olemassa. Jatkan myös vanhaakin blogiani, mutta sen sisältö tulee jonkin verran muuttumaan. Siitä tulen kirjoittamaan lisää hieman myöhemmin. Olen myös huhtikuussa laittamassa valokuvani joko tähän tai toiseen blogiini, joten ehkä se kertoo hieman enemmän miehestä tämän blogin takana.

En ole vielä tarkkaa mietintää tehnyt siitä miten tämä blogi tulee muuttumaan, mutta joitakin asioita tulen tekemään eri tavoin. Takana on kolmesataa postia ja uusia asioita on enää vaikea kehittää kirjoitettavaksi. Tämä on yksi syy sille miksi asiat tulevat muuttumaan. Toinen syy on se, että olen jo jonkin aikaa miettinyt lähtöä vähäksi aikaa ulkomaille. Mikäli raha-asiat menevät kohtuullisen hyvin niin tulen olemaan siellä pidempään. Tarkoitus on siellä tehdä isoja muutoksia. Niistä tulenkin sitten lähikuukaudet kirjoittamaan kunhan löydän itselleni kämpän. Lisää kerron tässä pikkuhiljaa kunhan saan enemmän aikaiseksi. Hätäillä ei kannata.

Näillä mennään seuraavat viikot,

-TT

PS. Huomenna keskiviikkona aamupäivällä otetaan viides askel kohti terveempää taloudellista tilannetta

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Menolippu

Ostin eilen menolipun paikkaan X. Itse määränpäästä en kirjoita vielä tässä vaiheessa mitään, mutta tarkoitus on olla poissa Suomesta pidempään. Lähden pois huhtikuun viimeisellä viikolla ja olen poissa ainakin kolme kuukautta mikäli ei tapahdu mitään tosi yllättävää.

Tällä asialla on tietysti muutoksia myös blogiini. Tarkoitus on jatkaa askel askeleelta kohti parempaa taloudellista tilannetta kirjoitussarjaa edelleen samaan tahtiin. Muuten tulen mitä todennäköisimmin kirjoittamaan enää ainoastaan kerran viikossa. Reissuun lähtemisen jälkeen tulee tähän blogiin mitä ilmeisemmin aika paljonkin muutoksia. Kirjoitussarja tosin jatkuu vielä kesäkuulle saakka, mutta muuten tulette todennäköisesti näkemään aika lailla muutoksia. Alan pikkuhiljaa olla siinä tilanteessa ettei paljon lisää sanottavaa enää ole. En ole onnistunut saamaan aikaiseksi riittävästi keskustelua. Tämän vuoksi tulen siirtymään todennäköisesti huhtikuun puolessavälissä pitämään toista blogia Lontoon murteella. Siitä minulla on jo selvät visiot, mutta konkreettisuus puuttuu. En siis tule jättämään bloggaamista kokonaan vaan yritän päästä palvelemaan suurempaa väkijoukkoa. Aluksi tämä Lontoon murteella tehty blogi tulee varmaan keräämään vähemmän lukijoita kuin mitä tämä suomalainen versio. Toivon, että aikanaan se sitten tulisi suositummaksi. Ainakin potentiaalinen lukijoiden määrä tulee olemaan suurempi.

Miksi sitten ulkomaille? Olen jo muutamaan otteeseen ollut poissa Suomesta hieman pidempään ja reissujalka tärisee siihen malliin ettei sitä enää pysty hillitsemään. Toinen syy siihen on se, että tällä hetkellä kaikki läheiseni ovat riittävän hyvässä kunnossa, jotta voin hyvällä omallatunnolla taas siirtyä maailmalle. Jos kaikki menee hyvin niin olen siellä pidempään, mutta olen myös varautunut siihen henkisesti, että palaan takaisin tarvittaessa pian. Tästä kaikesta lisää hieman myöhemmin, mutta kerron näistä muutoksista jo senkin takia ettei sitten asia tule kaikille yhtäkkiä suurena yllätyksenä.

Näillä mennään nyt sitten ainakin lähikuukaudet.

Hyvää viikonloppua!

-TT

tiistai 7. tammikuuta 2014

Suunnitelmia vuodelle 2014

Tarkoitus parantaa selkeästi viime vuodesta

Edellinen vuosi meni selkeästi alakanttiin eli vielä hieman odotettuakin huonommin. Tämän asian seurauksena yritän korjata suunnan.

Olen vajaat puolitoistatuhatta jäljessä välitavoitteestani ja tämän kiinniottaminen vaatii selkeätä parantamista. Paljon suurempaa väliä ei voi päästää varsinkaan näin alkuvuosina, koska vanhetessa on vaikeampaa sitten ottaa väliä kiinni. Vuonna 2014 on tarkoitus päästä neljän tuhannen Euron vuosivauhtiin mitä tulee ylijäämään. En tiedä onko sijoituksilla mahdollista ylittää kahdeksaa prosenttia vielä tänä vuonna. Tämän varaan ei auta kaikkea laskea, vaikka aiemmin olenkin tässä onnistunut. Tärkeämpää on omata terveet rahankäyttötavat joiden avulla pitää huoli siitä, että muutakin kuin sijoituksista saatavaa ylijäämää kertyy riittävästi. Sairaslomien tehdessä loven ylijäämiin on pidettävä itsensä paremmassa kunnossa. Tämä taas tarkoittaa keskittymistä ennaltaehkäisyyn eli itsensä huoltamiseen.

Enemmän toimintaa, vähemmän suunnittelua

On aina erittäin helppo suunnitella ja opiskella eri asioita, mutta hyvin usein tulee sitten aina selityksiä ”sitku”, ”mutku”, jne. Tällä kertaa julistan vuoden 2014 itselleni toimintavuodeksi, jolloin keskityn enemmän toimintaan opiskelun ja pohtimisen sijaan. Tämä on tietysti helpommin taas sanottu ja suunniteltu kuin tehty, mutta tällä kertaa en aio sitä jättää vain puheiksi. Tämän takia olenkin jo hankkiutunut mm. Pilatesiin. Tarkoitus on parantaa keskikehon hallintaa, jotta myös muu ruumis toimisi paremmin. Tämä ei kuitenkaan pelkästään riitä vaan on pakko ruveta harjoittamaan ruumista myös kotioloissa. Muita suunnitelmia on oppia hyödyntämään suomalaista kalaa ruokapöydässä ja tätä varten alkaa tammikuun lopussa kokkikurssi joka keskittyy nimenomaan tähän hommaan. Terveellisempää ruokaa on tarkoitus myös täten nauttia tänä vuonna.

Kissanristiäisten vähentäminen ja levon lisääminen tähtäimessä

Yksi selkeä parantamiskohde on jättää väliin kaikki mahdolliset kissanristiäiset, koska ne vaan yksinkertaisesti tuppaavat väsyttämään allekirjoittaneen, vaikka olisikin selvinpäin. Tämä johtuu siitä, että monesti niiden seurauksena hyvän unen määrä laskee mikä vaikuttaa heti palautumiseen joka on elintärkeää. Toinen syy tähän on se, että viikonloppuisin minulla on useimmiten kiire ja silloin minulla on parhaimmat mahdollisuudet tienata harrastuksellani. Kissanristiäisten sijaan on tarkoitus rytmittää elämää paremmin ja levätä enemmän. Myös kofeiinin määrää on tarkoitus vähentää pariin kahvikuppiin päivässä.

Sijoitusten suhteen jatketaan valitulla tiellä

Koska sijoitukseni ovat olleet onnistuneita niin niiden suhteen en juurikaan aio muutoksia tehdä. Tärkein asia niidenkin osalta on kerätä sitä ylijäämää joka mahdollistaa järkevät investoinnit järkevään aikaan. Tarkoitus on siis lisätä osakepainoa mikäli siihen tulee järkeviä mahdollisuuksia. Näiden suorien sijoitusten lisäksi aion jatkaa Nordnetin kuukausisäästämistä kehittyville markkinoille pienillä rahasummilla. Sijoittamisessa liika toiminta on pahasta, joten siinä maltti on valttia. Korkoa korolle ilmiö toimii hyvin aikojen saatossa, joten pitää vain odottaa.

Kirjoittamista tarkoitus rytmittää paremmin

Mitä taas tulee kirjoittamiseen niin aion tästä lähin varata joka viikko yhden arkipäivän sille, että lähden tuttuun kahvilaan puristamaan itsestäni irti joko yhden tai kaksi kirjoitusta joka kerta. Tämän lisäksi on tarkoitus puristaa myös kerran viikossa ainakin jotain irti idealingostani kotona varaamalla pari kolme tuntia jonain muuna päivänä kyseiseen asiaan. Tavoitteena on saada noin puolitoista kirjoitusta per viikko julkaisukelpoiseksi. Yleensä alkuvuodesta saa enemmän irti, mutta tänä vuonna on tarkoitus olla paljon tasaisempi julkaisija. Aion tästä huolimatta pitää taas kesälomaa muutaman viikon jo ihan sen takia, että se tekee hyvää aivoille. Parempien rutiinien muodostaminen kirjoittamiseen nousee numero unoksi bloggaamisen suhteen. Tietysti laadukkaammat kirjoituksetkin ovat tähtäimessä.

Ei suuria matkasuunnitelmia vuodelle 2014. Vuodelle 2015 sen sijaan pidempi reissu tiedossa

Mitä taas sitten tulee lomailuun ja matkustamiseen niin ensi vuonna ajattelin jättää ulkomaille matkustamisen väliin ja keskittyä jossain määrin muihin huveihin. Tämä ei suoranaisesti johdu pienemmästä alijäämästä viime vuonna vaan siitä, että ajattelin vuonna 2015 mennä merta edemmäs kalaan eli matkustaa jollekin toiselle mantereelle. Tarkempaa määränpäätä en ole vielä päättänyt, mutta mitä todennäköisimmin joko etelä- tai pohjois-Amerikkaan. Tietysti tämä riippuu siitä miten kuluva vuosi menee, mutta alkuperäinen suunnitelma on tämä. Siitä voi tietysti joustaa mikäli tulee jostain syystä jokin vielä parempi idea.

Näillä mennään eteenpäin, jos ei ihmeitä satu

-TT

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Toimintakertomus2013

Vuodelta 2013 jäi hyvin ristiriitaiset tunteet, koska sijoitustulos on ollut tosi hyvä ja taas pääomien kerääminen epäonnistui pahasti. En kuitenkaan pidä sitä suurena yllätyksenä, koska terveystilanne rasitti niiden hankintaa ympäri vuoden. Bloggaamisessa oli hyvä draivi toukokuun loppuun, mutta sekin alkoi sitten tökkimään.

Käteisvarojen kehitys onnetonta

Jotta olisi helpompi selvittää kuinka heikosti kulunut vuosi meni on sitä syytä verrata vuoteen 2012 jolloin asiat menivät erinomaisesti. Allaolevassa diagrammissa olevat pylväät kuvaavat käteismäärien kasvua/laskua kuukausitasolla vuosilta 2012 ja 2013. 



Vaikka tuosta pylväsdiagrammista ei sitä suoraan näekään niin todetaan ylijäämän pienentyneen lähes neljä tonttua vuodesta. Tästä pienentymisestä puolet selittyy suoraan pakollisista sairaslomista ja terveydenhuoltokustannuksista. Nämä olivat käytännössä pakollisia ja nostivat selkeästi elämänlaatuani parempaan suuntaan, jos vertaa tilanteeseen vuoden 2012 lopussa. Tämän lisäksi vuonna 2012 saadut veronpalautukset ja vuoden 2013 maksetut verot tekevät noin tuhat Euroa eroa. Osittain tämä on tietysti kirjanpidollinen kysymys, mutta pidän saatuja veronpalautuksia saatuina vasta sitten kun ne tulevat tilille. Verot taas ovat kuluja sinä vuonna kun niitä maksetaan, koska ei voi olla varma niiden takaisinmaksusta valtion toimesta. Varsinkaan tulevina vuosina.

Vielä pitäisi siis löytää jostakin tuhannen Euron selitys, mutta ehkä suurimpana syynä voi pitää laiskottelua. Myös ruokaan käytetty rahamäärä kasvoi noin parisataa. Toinen samanlainen summa tulee yhtiövastikkeiden noususta. Se johtui sekä kulujen kallistumisesta että taloyhtiössä olleesta putkivahingosta joka pakotti maksamaan yhden ylimääräisen hoitovastikkeen. Tässähän näitä syitä käteisvarojen heikolle kasvulle. On siis helppo todeta, että tälle vuodelle varaa on parantaa, vaikka kuinka paljon. Toinen asia jota pitää ajatella on se kuinka mahdollisesti löytyy toinenkin merkittävä tulonlähde jota voi tehdä vähemmän terveenä. Hajautus tulonlähteidenkin suhteen on suotavaa. Vielä ei sijoitustulosta tule sitä vertaa, että sitä voisi mitenkään pitää merkittävänä.

Sijoitukset pärjäsivät hyvin

Niiden suhteen suurin yllätys oli se kuinka pörssikurssit vain nousivat viime vuonna. Omat sijoituksenihan olivat vieläkin suhteellisen pienet, mutta kuten olen monesti aikaisemmin maininnut niin on erittäin vaikeaa löytää mitään kohdetta rahoilleen. Tästä huolimatta onnistuin saamaan rahojani hieman parempaan käyttöön kuin kulumaan inflaation tahdissa. Suurin kertamälli iskeytyi Fortumiin ja lähes yhtä suuri Outoteciin. Aloitin myös kuukausisäästämisen Nordnetin kautta kehittyvien markkinoiden ETF:ään, mutta vielä tällä hetkellä niiden sijoitusten arvo on lähinnä ”pennejä”. Osakkeita myin ainoastaan kerran ja noin puolet PKC:n osakkeistani hieman vajaa tonnilla.


Kuvassa yläpuolella säästötavoitteen toteutuminen verrattuna minimitavoitteeseen (6%) ja hieman korkeampaan tavoitetasoon (8%).

Pörssikurssit nousivat selvästi, vaikka osakekohtaiset tulokset mitä todennäköisimmin laskivat edellisvuodesta yrityksissäni. Lopullinen vahvistus tälle saadaan tilnpäätösten julkaisemisen jälkeen helmikuussa. Tämä on allekirjoittaneelle selkeä pettymys ja siksi myinkin PKC:n osakkeitani. Sain niistä mielestäni erinomaisen korvauksen tuloksentekokykyyn nähden. Odotukset ovat tietysti nousseet, mutta mielestäni arvostustaso ei ole realistinen. Mitään suurempia yrityskauppojahan kyseinen PKC ei tehnyt, vaikka saikin aikaiseksi yhteistyösopimuksen kiinalaisen yrityksen kanssa.

Mitä taas tulee Fortumiin niin se sai vihdoinkin myytyä osansa Suomen sähkönsiirtoverkosta ja kauppahinta oli erinomainen. Koska kyseessä oli kuitenkin tuottoisa liiketoiminta niin vasta tulevaisuus kertoo oliko kauppa järkevä vai ei. Se riippuu siitä mihin kaupasta saadut rahat sijoitetaan tuottamaan. Fortumin Venäjän investoinnit eivät näytä tuottavan yhtä paljon kuin toivottiin, mutta sekin nähdään vasta tulevaisuudessa. Itse näen parhaana vaihtoehtona sijoittamista sekä velanmaksuun että mahdollisesti EONin Ruotsin ydinvoimalaosuuksiin. Osinkoja voi myös ottaa hieman lisää mikäli järkeviä investointikohteita ei löydy.
Outotecia ostin, koska oletan sen olevan tulevaisuudessa voittaja ja sen osakkeita sai turvamarginaalinkin laskien hyvään hintaan. Tänä vuonna se todennäköisesti kuitenkin laskee vieläkin edullisemmaksi ja silloin saatan sitä ostaa mikäli sen liiketoiminnassa ei tapahdu radikaaleja muutoksia. Tulosvaroitus tänä vuonna ei olisi mikään yllätys.

Terveystilanne parani

Terveys on ehkä tärkein yksittäinen asia meille ja se on silti helpoiten laiminlyöty. Tammikuussa tosiaan otin itseäni niskasta kiinni ja menin lekuriin näyttämään nilkkaani. Olin silloin lähes varma siitä, että tarvitsen leikkausta pitääkseni sen kunnossa. Onneksi selvisin fysioterapeutin avulla ja kuntouttamalla nilkkaani olen nyt viimeisen puoli vuotta ollut ilman kipuja. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla sitä näyttämässä ja pidän tätä käytettyä rahasummaa parhaimpana sijoituksena viime vuonna tehdyistä. Pahimmassa tapauksessa joku julkisen terveydenhuollon puoskari olisi leikannut jalkani käyttökelvottomaksi ilman leikkaustarvetta. On tietysti todettava, että julkisestakin voi saada hyvää hoitoa kuten nenäleikkaukseni joka oli onnistunut. Silti olen sitä mieltä, että sinulle tärkeiden raajojen hoitoa ei kannata jättää julkisen terveydenhuollon varaan vaan miettiä yksityistä hoitoa sijoituksena omaan terveyteensä. Olen alkanut käyttämään enemmän yksityisiä terveyspalveluita ja aion myös alkaa tarkistuttamaan hampaani yksityisellä, koska silloin saan itse valita ajan enkä ole muiden armoilla. Hammastarkistuksissa on tarkoitus käydä kerran vuodessa jatkossa.

Bloggausvuosi kaksijakoinen

Bloggaamisen suhteen vuosi oli kaksijakoinen. Ensimmäiset viisi kuukautta olivat hyvinkin työteliäitä ja onnistuin kirjoittamaan paljon, vaikka minulla ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa kuinka muodostaa kirjoittamisesta rutiini. Viimeiset kolme kuukautta olen saanut jonkinlaisen kirjoitusrutiinin aikaiseksi, vaikka kyse onkin ollut aika epäsäännöllisestä kirjoitusfrekvenssistä. Paras ja tuottoisin tapa minulle tuntuu olevan eräs kahvila, jossa on hieman hälyä. Se on kuitenkin suhteellisen rauhallinen paikka eikä siellä ole mitään suurempia häiriötekijöitä.

Vuodesta 2014 ja sen suunnitelmista tulee kirjoitus parin päivän päästä.

-TT

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Mitä olen oppinut?

Noin kaksi ja puoli vuotta ja hieman yli kaksisataaviisikymmentä kirjoitusta takana. Toivottavasti vähintään yhtä monta vuotta ja kirjoitusta edessä. Näiden kahden ja puolen vuoden aikana olen toivottavasti jotain jo ehtinyt oppiakin sekä elämästä että bloggaamisesta. Tässä kirjoituksessa onkin sittten tarkoitus käydä hieman oppimaani läpi. Tässä kirjoituksessa nämä asiat eivät ole tärkeysjärjestyksessä, joten ei kannata tehdä johtopäätöksiä sen perusteella.

Luomisen tuska” iskee säännöllisen epäsäännöllisesti bloggaajaan.

En ole itseäni ikinä pitänyt mitenkään erityisen luovana persoonana ja välillä vain yksinkertaisesti iskee sellainen vaihe päälle jolloin ei itsestään saa juurikaan mitään irti ja silloin blogi päivittyy pidemmin väliajoin. Tästä tuskasta pitäisi jotenkin päästä eroon, mutta en ole vielä kovin hyvin siinä onnistunut. Jos jollakin on päteviä neuvoja tähän ongelmaan niin otan niitä mielelläni vastaan.

Kirjoittaminen onnistuu allekirjoittaneella parhaiten pienessä taustahälyssä.

Allekirjoittaneella kirjoittaminen onnistuu parhaiten eräässä pk-seudulla sijaitsevassa kahvilassa, jossa saa hyvin pitkälti olla rauhassa ominen ajatuksineen. Taustalla sopivalla volyymilla soiva musiikki ja muiden asiakkaiden aiheuttama häly ei haitaa yhtään. Sen sijaan sellaiset ihmiset jotka itse tuntee häiritsevät ratkaisevasti keskittymistä, vaikka eivät aktiivisesti sinua huomioisikaan.

Omasta mielestä hyvät kirjoitukset ovat harvoin suosituimpia

Tämä ilmiö on ihan mielenkiintoinen enkä tiedä koskeeko tämä muita bloggaajia kuin allekirjoittanutta? Tästä muilla bloggaajilla on varmasti myös faktaa enemmän takana. Tämä voi osittain johtua siitä, että omasta mielestäni hyödyllisimmät kirjoitukset eivät yleensä vastaa valtavirran odotuksia ja ovat useimmiten konsensusmielipiteiden vastaisia.

Suurin osa ihmisistä on lähes aina väärässä

Tästä asiasta lähes suurin osa tämän blogin lukijoista on varmasti eri mieltä mikä on tietysti ymmärrettävää. Tämä johtuu joistakin asioista ja yksi niistä on se, että olen itsekin suurimman osan ajasta väärässä suurimmassa osassa elämääni. Tämä on tietysti koko vähemmän on enemmän ideologian perusperiaate. Tällä ideologialla on tietysti seurauksia ja yksi niistä on se, että suurin osa ihmisistä voi ollakin väärässä suurimmassa osassa asioista kunhan vain on oikeassa niissä muutamassa joilla on suurempaa merkitystä elämässä. Nämä muutamat asiat tuottavat nimittäin sen verran suuren hyödyn, että muut asiat eivät merkitse tässä mittakaavassa kovinkaan paljoa. Tämän seurauksena tulisikin päästä niistä asioista eroon jotka tuottavat ne suurimmat tuskat ja epäonnistumiset. Tämä onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty kuten myös noiden hyödyllisimpien asioiden hahmottaminen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että elämäämme tämä periaate vaikuttaa ainoastaan niin kauan kunnes suuri osa ihmisistä hahmottaa elämää ja maailmaa konsensusmielipiteiden kautta. Tiedän ettei tämä asia kuulostaa missään nimessä normaali-ihmiselle mitenkään loogiselta, mutta sitä mukaa kun olen näitä ilmiöitä hahmottanut ja tutkinut olen tullut vain entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että näin asiat todellisuudessa menevät.

Suurin osa kirjoituksistani on suurimmalle osalle turhia.

Tämä johtopäätös on jokaisen muuten hyödyllistä tehdä, vaikka se saattaakin vähentää lukijamäärääni. Tämä ei tietystikään koske ainoastaan omaa blogiani vaan kaikkea informaatiota jota meille välitetään. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että tiettyjä blogini kirjoituksia kannattaa jonkun ihmisen alkaa suoraan boikotoimaan, koska voi missata jotain itsellensä hyvin tärkeää. On myös huomioitava, että kirjoitusten turhuus jollekin tietylle henkilölle vaihtelee persoonan mukaan eikä silloin kannata kaverilta kysyä on jotain tiettyä kirjoitusta hyödyllistä lukea vai ei.

Ihmiset kestävät keskimäärin paljon huonommin eriäviä mielipiteitä kuin omiensa kaltaisia

Tämä voi tietysti olla vain ja ainoastaan omaa kuvitelmaani, mutta konsensusmielipiteiden vastaisten kirjoitusteni jälkeen kävijämäärät yleensä tippuvat selkeästi. Tämä voi tietysti johtua siitä, että nämä kirjoitukset ovat huonommin tehtyjä kuin muut. Totuutta on vaikea todistaa, joten tämä on lähinnä perstuntumaa.

Ihmiset haluavat keskimäärin aina päästä mahdollisimman helpolla

Tämä koskee niin allekirjoittanutta kuin lähestulkoon kaikkia muitakin. Suurin osa ihmisistä etsii oikotietä onneen, mutta sitä ei ole juurikaan saatavilla. Ainoastaan poikkeustapauksissa tämä on mahdollista. Tästä yhtenä todisteena on se, että kaikkien aikojen suosituin kirjoitukseni julkaisupäivänä oli Miljoona ilman poppakonsteja. On kuitenkin helppo epäonnistua yksinkertaisimmissa asioissa, kun kokonaisuus ei ole tasapainossa. Raha-asioiden kunnossapitoonkin riittää kaksi asiaa: Ei tuhlaa enemmän kuin tienaa ja laittaa rahaa säästöön ja tuottaviin investointeihin ennen kuin alkaa niitä käyttämään. Tämä tuottaa pidemmällä aikavälillä sinulle erinomaisen rahatilanteen eikä sen enempää tarvitse tehdä. Valitettavasti hyvin monet muut asiat kuten henkinen tasapaino vaikuttavat näiden kahden asian onnistumiseen.

Epäonnistumiset ja muut vaikeudet kuuluvat elämään

Tämä viimeinen asia ei aina kaikille ole itsestään selvä, mutta se on silti syytä mainita. Itse olen ainakin epäonnistunut monesti ja jatkuvasti, mutta en ole siitä huolimatta ollut erityisen masentunut enää moneen vuoteen, kun olen vihdoinkin onnistunut tämän ”ikävän” tosiasian hyväksymään.

Tässä viime vuosina oppimani asiat ja toivottavasti jotkin muut ovat myös blogia lukiessaan nämä asiat huomanneet. Voi olla, että siirryn nyt blogin suhteen joululomalle ja palaan hieman ennen vuodenvaihdetta asiaan. Tarkoitus on kuitenkin pitää lähinnä julkaisutauko ja yrittää kirjoittaa valmiiksi muutamia kirjoituksia tulevaisuutta varten.

Hyvää joulua kaikille mikäli en enää satu blogia julkaisemaan ennen pyhiä!

-TT