sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ulos kirjahyllystä

Nyt on tullut se aika, kun on syytä kertoa peitelty salaisuuteni. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä sukupuolisen suuntautumisen kanssa vaan on aika ilmoittaa, että tulen julkaisemaan esikoiskirjani tämän vuoden loppuun mennessä. Tämä prosessi on kestänyt jo kolmesta viiteen vuotta riippuen vähän siitä mikä lasketaan kirjan tekemiseksi. En edes muista tarkkaa hetkeä jolloin kirjoitin ensimmäiset rivini, mutta siihen on vajaa pari vuotta. Loppuaika on mennyt informaation keräämiseen.

Mikäli mitään tekijänoikeuskysymyksiä ja -rajoituksia ei tule niin kirjan nimeksi tulee Vähemmän on Enemmän. Kirja tulee sisältämään aika paljon samaa sisältöä kuin mitä blogikin. Se on kirjoitettu kokonaisuudeksi eikä sisällä suoria lainauksia yksittäisistä blogiteksteistä. Pituutta sille tulee 150-200 sivua ja oma arvioni valmiiksi kirjoitetusta materiaalista on noin kaksi kolmasosaa.

Kirjoittamisen jälkeen tapahtuu vielä uudelleenkirjoitusprosessi joka vie varmasti oman aikansa. Tätä varten minulla on eräs kaverini joka oikolukee ja kommentoi tekstiäni. Häneen luotan aika vahvasti, koska hän pystyy aika hyvin kommentoimaan tekstiäni. Suuret kiitokset ja terveiset hänelle!! Olen myös luvannut hänelle, että mikäli en saa ensiversiota kirjoitettua elokuun loppuun mennessä saa hän valvoa sitä hetkeä, kun lahjoitan Greenpeacelle 100 Euroa. Tämä lupaus on annettu siksi, että minulla olisi parempi motivaatio tehdä asiat valmiiksi. Nuo viherterroristit, kun ovat viimeinen instanssi jolle olen valmis rahaa vapaaehtoisesti antamaan. Tarkoitus on saada kirjasta paljon paremmin luettava kuin mitä blogini tuppaa olemaan ja se prosessi vie aikaa.

Julkaisuprosessi on vielä pahiten vaiheessa, mutta en ole sille suurempaa roolia vielä halunnut antaakaan, koska kirjoittaminenkin on vielä pahasti kesken. Siitä voin kuitenkin sen verran paljastaa, että kyseessä on niin sanottu ”artisti maksaa” prosessi. Tämä johtuu siitä, että tulen lähes varmasti julkaisemaan kirjan itse. En ole yhtään ainutta julkaisijaa lähestynyt enkä varmaan sitä tule tekemäänkään. Tämän seurauksena kirjasta tulee mitä todennäköisimmin e-kirja. Tulen myös jossain vaiheessa julkaisemaan kyseisen kirjan Englanniksikin ja silloin on sitten enemmän mahdollisuuksia saada se painetussa muodossa julkaistuksi.

En ala vielä sen tarkemmin mennä yksityiskohtiin vaan keskityn kirjoittamiseen seuraavat kuukaudet. Tulen pikkuhiljaa ripottelemaan lisää informaatiota. Yksi asia jonka voin heti todeta tähän paikkaan on se, että mikäli et saa blogini lukemisesta mitään irti niin tuskin saat sitä kirjastanikaan. Myyn sitä mieluummin niille, jotka siitä hyötyvät kuin niille joille se on ajan- ja rahanhukkaa.

Näillä mennään,

-TT

2 kommenttia:

  1. Hienoa!

    Teema on ilmeisesti kuitenkin säästämisen ja sijoittamisen ympärillä?

    VastaaPoista
  2. Noin puolet kirjasta käsittelee suoraan rahaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että se on kuitenkin vain menestyksekkään ja onnellisen elämän sivutuote. Omien resurssien parempi hyödyntäminen johtaa rahantuloon ja lisääntyneeseen vapaa-aikaan. Saattaa tosin olla mahdollista, että myyn kirjasta myös sellaista painosta, jossa keskityn pelkästään rahaan. Se ei kuitenkaan taida valmistua vielä ihan samaan aikaan.

    VastaaPoista