Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavara. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

6. Askel mieti tavaroiden todellisia kustannuksia

Moro vaan kaikille!

Olemme nyt päässeet jo kuudenteen osaan ja toivottavasti olette saaneet otettua kaikki viisi ensimmäistä askeltanne. Jokaisen on syytä muistaa omavastuu. Te olette yksin vastuussa siitä miten rahojanne käytätte ja mitä niiden eteen teette. Voin antaa vain parhaani mukaan neuvoja joita te joko hyödynnätte tai ette. Mikäli joku edellisistä on jäänyt välistä niin seuraavilla linkeillä pääset niitä katsomaan:


Tämä kuudes askel on suhteellisen yksinkertainen toimenpide, mutta se ei vähennä sen tärkeyttä. Koska tavaroiden kustannukset eivät rajoitu pelkästään ostohetkellä maksettuun hintaan niin on syytä miettiä mitä muita kustannuksia niistä syntyy. Otetaan nyt esimerkiksi auto jonka todelliset kustannukset eivät todellakaan lopu maksettuun hintaan. Tämän lisäksi niiden huolto maksaa hunajaa, ne tarvitsevat myös kulkeakseen jotain. En käy kaikkia ylimääräisiä kuluja, mutta totean vain, että auton säilyttäminen vaatii myös monille tilaa joka maksaa hunajaa esimerkiksi Helsingin keskustassa.

Sinun tehtäväsi on miettiä jonkun tavarasi kaikkia kustannuksia ja kirjata ne ylös. Tämän jälkeen kannattaa sitten miettiä onko kyseessä todellisen hintansa väärti ostos vai ei. Mikäli et muista ostohintaa niin se ei ole kaikista oleellisin asia vaan yritä arvioida mielessäsi kuinka suuri osa tavaran kustannuksista tulee muusta kuin ostohetkestä. Valitse ensin yksi tavara oli se sitten mikä tahansa ja mieti sitä. Tämän askeleen voi toistaa niin monta kertaa kuin tuntee tarpeelliseksi. Yksi on kuitenkin vähimmäisvaatimus. Parasta olisi, kun pystyisi luomaan ajattelumallin, jossa miettisi aina tavaran kaikkia kustannuksia ja vertaisi sitä tavaran itselleen tuottamaan arvoon. Oikeiden ajattelumallien luominen on avainasia mitä tulee taloudelliseen hyvinvointiin ja vaurauteen.

Ensi viikollakin mennään kustannuksien perässä, mutta eri perspektiivistä katsottuna.

-TT

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tavaroiden todelliset kustannukset

Maksettu summa vain osa kustannuksista

Monet ihmiset ajattelevat tavaroiden kustannusten loppuvan ostohetkellä, mutta monissa tapauksissa ostohinta ei ole lähelläkään kokonaiskustannusta. Hinnan lisäksi kustannuksiin kuuluvat säilytyskustannukset eli tila jonka esine vie, niiden huolto ja ylläpito, mahdollinen tarve hankkia kalliimpi tavara vanhan tilalle, mahdolliset tavaroiden varkaudet ja hajoamiset ja vaikeus päästä niistä eroon.
Tavaroiden hinta voi vaihdella muutamista kymmenistä senteistä äärettömyyksiin. Vain taivas on rajana. Mitä kalliimpaa tavaraa ostaa sitä suuremman menetyksen ihminen keskimäärin tuntee. Tämä menetys kuitenkin pienenee jokaisen Euron lisääntyessä. Hinta ei kuitenkaan suoraan tarkoita ihmisen tavaralle laittaman arvon kasvamista vaan erittäin kallis tavara voi olla vain erittäin kallis jäte ihmiselle. Ostopäätöstä tehtäessä tulisi ihmisen joka kerta miettiä onko esine hintaansa arvokkaampi sen koko käyttöajan vai meneekö ainakin osa maksetusta summasta hukkaan. Hintaa ei myöskään pidä mitata pelkästään rahassa, koska omistaminen kuluttaa myös psykologisia voimavarojamme. Näiden voimavarojen rajallisuus on yksi suurimmista syistä omistaa vähemmän turhaa.

Varastointitila tulee erityisen kalliiksi

Tavaran viemän tilan kustannus on myös varsinkin Suomessa suuri, koska jokainen lisäneliö jonka tarvii on hinnaltaan kallis. Mitä suurempi tavara on kyseessä sitä kalliimmaksi sille varattu tila tulee. Mietitään esimerkiksi keittiön pöytää : Jokainen lisäneliö jonka hankkii varmuuden vuoksi maksaa tuhansia Euroja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Tällöin on syytä myös sitten käyttää sitä lisäneliötä jatkuvasti, koska käyttämättömyys maksaa hunajaa. Kyse ei ole pelkästään tavaran koosta vaan myös siitä tilasta jota jokin tavara vaatii käytettäväksi. Keittiön pöytää esimerkkinä käyttäen voi olettaa tarvittavan tilan olevan noin puolitoistakertainen mikäli kyse on pöydästä jonka ympärille ihmiset kerääntyvät. Tilanviemisen lisäksi on syytä miettiä esineen massaa, koska monesti tavaraa tulee siirrettyä paikasta toiseen. Pieneen tilaan mahtuva ja kevyt tavara on helppo siirtää.

Ylläpito ja huolto muodostavat osan kustannuksista

Tavaroiden ylläpito ja huolto voivat tulla hyvinkin kalliiksi koko tuotteen elinaikana. Tästä paras esimerkki on auto jonka käyttöön tarvitaan polttoainetta, maksettu vakuutus, kaikki huollot, jne. Auton ostohinnan lisäksi nerokkaat virkamiehemme ovat laskeneet keskimääräisiksi käyttökustannuksiksi 45 senttiä per kilometri jota käytetään kilometrikorvauksissa. Auton käyttökustannuksiksi tulee vuosittaisella 10000 kilometrillä 4500 Euroa joka tarkoittaa sitä, että kymmenessä vuodessa on rahaa mennyt pelkästään käyttökustannuksiin 45000€:a joka on helvetin iso summa rahaa. Käyttökustannuksia voi pienentää valitsemalla tavaroita joiden ylläpito ja huolto eivät maksa paljoa.

Nyt on ihan pakko saada uusin malli”

Portti ”vahvempiin” huumeisiin eli jotkut ihmiset voivat potea myös tarvetta kalliin älypuhelimen hankkiessaan pysyä viimeisen tekniikan kehityksen perässä eli luoda itselleen tarpeen ostaa aina uusi viimeisimmän huippumallin ilmestyessä markkinoille. Tämä tarve vahvistaa itse itseään jokaisen puhelimenvaihdon myötä.

Tavarat hajoavat ja niitä varastetaan

Tavaran voi myös joku toinen ihminen varastaa tai se voi myös hajota. Niitä varastetaan Suomessa onneksi harvoin, mutta monissa muissa maissa se on paljon yleisempää. Lisäksi kallein ja laadukkain tavarakin voi hajota käytössä. Tämä kustannus on enemmän kuin oletus kuin fakta, mutta sekin on otettava huomioon. Psykologinen taakka voi olla itse hintaa suurempi tässäkin hommassa.

Tavaroista on vaikea päästä eroon kohtuuhintaan

Monista tavaroista on vaikea päästä eroon. Tämä koskee erityisesti henkistä tunnesidettä tavaraan. Meillä jokaisella on kaapit ja hyllyt täynnä tavaraa joita emme tunne tarvitsevamme juuri tällä hetkellä. Silti niistä luopumista miettiessämme takaraivoissamme monesti käy: ”entäs jos mä joskus vielä tarvitsen tätä?” Mitä kalliimpi ja suurempi tavara on kyseessä sitä vaikeampi siitä on päästä eroon saaden siitä jotakin maksua takaisin. Kaikestahan pääsee eroon, mutta kyse on sitten siitä kuinka kalliiksi se tulee.
Kustannukset tulisi siis laskea tavaran koko käyttöiän myötä, jotta osaa antaa hankinnalle oikean arvon. Tällöin pitää ottaa kaikki mahdolliset kustannukset mukaan. Piilokustannukset ovat monissa tapauksissa merkittävät ja itseasiassa ostohintaa selkeästi suuremmat. Muista siis varoa niitä. Näitä asioita ei kuluttaessa tule juuri koskaan mietittyä, mutta ne tulevat kyllä vastaan säännöllisesti. Tavaran elinikä on yksi suurimmista huomioon otettavista asioista. Kymmenen vuotta kestävä kallis tavara voi tulla suhteellisesti halvemmaksi kuin halvempi ja nopeammin hajoava tavara. Köyhällä ei siis ole välttämättä varaa ostaa halpaa!
Suosittelen jokaisen miettivän ostopäätöstä tehtäessä todellisia kustannuksia hinnan lisäksi.
-TT

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Roinaa, roinaa, lisää roinaa

Mä en aina vaan tajua miten se on niin helvetin vaikeaa luopua tavaroistaan, jos sitä vertaa uuden hankkimiseen. Ymmärrän kyllä vaan, että jossain määrin elämme kulutusyhteiskunnassa, jossa tavaroistaan luopuminen edustaa typeryyttä. En itsekään aina oikein ymmärrän miten sitä on vuosikymmenten saatossa kerääntynyt, vaikka olenkin yrittänyt ostamaan mahdollisimman vähän kaikkea roskaa.

Vaikka viime vuosina olen jotenkin onnistunut myös luopumaan tavaroistani on minulla niitä silti aivan liian paljon. Itseasiassa nuorempana olin ihan helvetin pahasti kaiken tavaran perään, mutta koin herätyksen palttiarallaa vuosituhannen vaihteessa jolloin jouduin veljeni ja äitini kanssa tyhjentämään kuolleen mummoni kämpän tavaroista. Tätä tavaraa olikin sitten kerääntynyt niin paljon, että meilä meni sitä roskiin viedessä monta päivää. Oli tietysti selvää ettei nuo vuosikymmenet olleet menneet ilman roinan keräämistä, mutta se määrä oli oikeastaan ihan käsittämätön. Laskeskelin, että kannoimme ainakin toista sataa parinsadan litran jätesäkkiä joko pois roskikseen tai sitten kellariin, jossa osa sitten on ollut jo ainakin vuosikymmenen säilössä käyttämättä. Mummoni oli nähnyt pula-ajat, joten hän ei sitten ollut heittänyt oikeastaan mitään pois vaan joka kaapissa oli käsittämättömät määrät tavaraa. Tänä päivänäkin tuntuu vielä hullulta, kun miettii sitä tavaramäärää.

Ja sitten nykypäivään: Tällä hetkellä en osta muita asioita itselleni kuin kirjoja, jos ei tule aivan välttämätön pakko-ostos kuten nilkkatukeni, jota ilman jäisi puolet kesästä tienaamatta. Tämä kirja-addiktio on sellainen etten sitä ole onnistunut vieläkään lopettamaan, vaikka lainaan niitä kyllä kirjastostakin. Kuitenkin monet kirjat joista olen kiinnostunut eivät tule kovin hyvin saataville pk-seudun kirjastoihin ja sen vuoksi niitä välillä ostankin. Pidän tätä kuitenkin suhteellisen terveenä, koska niihin ei vuodessa montaa sataa Euroa kulu. Valitettavasti näyttää tällä hetkellä siltä ettei äitini ole samaa mieltä roinan tarpeettomuudesta, joten joudun sitten taas jälleen kerran heittämään roinaa pihalle, kun se surkea päivä joskus koittaa mikäli olen silloin elossa. Kävin nimittäin seuraavan keskustelun hänen kanssaan:

”nämä syvät lautaset olivat hyvä ostos, kun ne olivat niin halvat”
”Eikös sinulla ole siellä niitä syviä lautasia kaapissasi?”
”Niitä ei voi käyttää, kun niissä on koristelut, jotka menevät pilalle tiskikoneessa” ”Niitä pitää sitäpaitsi säästää, jos satun järjestämään juhlat”
”Mitkä juhlat sä aiot pitää, kun et halua synttäreitäsikään enää juhlia?”
”No niitä kannattaa säästää sinua varten”
”No mulla ja veljelläni on ne mummon astiat”
”No jos sä hankit perheen niin sitten sitä varten”

Roaarr ja sitten iski epätoivo päälle. Eli toisin sanoen uusi kierros paskan ja turhan tavaran tyhjentämistä siis tiedossa. Mä en vaan tajua miten kukaan haluaa enää ostaa lisää tavaraa luopumisen sijaan ja silti itsekin sitä ainakin kirjojen muodossa kerään. Aina välillä iskee kuitenkin hyvä päivä jolloin lähtee roinaa taas pihalle. Ehkä se joku päivä vielä loistaa poissaolollaan. Ihannemäärä kamaa löytyy vain yhdeltä kaveriltani jolla on käytännössä vain parvisänky ja astiastot keittiössä. Muistaakseni löytyy vielä mikrokin, mutta esimerkiksi parven päällä olevan valon lisäksi ei muita valonlähteitä löydy ikkunan lisäksi. Tätä voi jo kutsua jonkinasteiseksi minimalismiksi. Kyse ei myöskään ole siitä etteikö hänellä olisi rahaa vaan palkka taitaa olla jotain toistasataatuhatta vuodessa. Tämä voi olla hyvin väärä arvio, joten ei siitä sen enempää. Pointti ei kuitenkaan ole ne tulot vaan tavaramäärä joka on saanut eräät naispuoleiset jopa itkemään heidän vieraillessaan hänen luonaan. Tämä on tietysti aika äärimmäinen tapa elää, mutta kunnioitan sitä erittäin paljon ja itsekin pyrin koko ajan tavaroitani vähentämään. Kuitenkin minulla se on hyvin hidas prosessi ja sitä pitäisi ehdottomasti saada nopeutettua.
On siis itse laitettava vauhtia tähän touhuun, koska sitä ei kukaan tee minun puolestani. Itseltäni löytyy esimerkiksi aika paljon erilaisia Lontoon murteella kirjoitettuja pokkareita joita ei tule välttämättä enää toiseen kertaan luettua ja luopuisin mielelläni niistä siten, että ne menisi jollekin luettavaksi sen sijaan, että veisin ne joko divariin pölyttymään tai heittäisin pois. Varsinkin Lee Childin ja David Baldaccin jännäreitä löytyy ja jos joku blogia lukevista kavereistani haluaa niitä niin voin niistä luopua ilmaiseksi, mutta takaisin en niitä halua. Mikäli joku muu haluaa niitä niin voin toimittaa ne Helsingin keskustaan tai jollekin rautatie- tai metroasemalle. En postita niitä erikseen, koska se vie liikaa aikaa enkä lahjoita kaikkia kerralla, koska joku kantaa ne sitten kuitenkin divariin saaden sen muutaman pikkurahan niistä. Muitakin jännäreitä toki on ja jonkin verran muitakin kirjoja, joten mikäli jotain kiinnostaa niin voin kyllä laittaa listan tähän blogiinikin joku päivä. Jos jollakin on joku parempi idea kuinka hoitaa tämä kirjojen kierrätys niin kertokaa ihmeessä. Kuukauden sisällä voisin ottaa ehdotuksia vastaan tai sitten vien ne vaan divariin.

Hyvää alkavaa viikkoa!

-TT

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kun satatonnia (100000€) ei riitä

Tässä ilmeisesti viikonloppuna oli joku perheenäiti (4 lasta) avautunut rahaongelmista hesarissa, kun perheelle ei riitä isän tienaama noin satatonnia vuodessa. Ensimmäisenä tietysti tulee heti suurimmalle osalle ihmisistä oksennusreaktio ja vitutus siitä kuinka joku voi marista tollaisesta asiasta? Jos sitten alkaa funtsimaan hieman tarkemmin niin tulee mieleen ainakin pari asiaa eli se, että joku on pielessä perheen menoissa ja toinen asia mikä tulee mieleen on tämä niin sanottu hyvinvointivaltio, jossa kaikki normaali elämiseen liittyvä nyt vaan tuppaa olemaan niin perkeleen kallista. En tiedä mikä on perheen oikea tilanne eikä se varmaan edes selviä siitä kirjoituksesta jota en ole viitsinyt lukea, sillä mielestäni itkeminen ja valitus nyt ei vaan auta ketään. Kuitenkin allekirjoittaneella tuppaa olemaan mielipide tähän asiaan, joten pakkohan se nyt on kertoa kun sitä on vähän ehtinyt miettimään.

Oma diagnoosini on se, että kyseinen perhe kärsii niin sanotusta oravanpyörä-oireyhtymästä, jossa pyöritetään samaa pyörää yhä uudelleen ja yritetään koko ajan juosta lujempaa pääsemättä yhtään eteenpäin. Oravanpyörä-oireyhtymä ei ole mikään virallinen termi, mutta jonkinlaisena ”ongelmana” sitä voidaan kuitenkin pitää johon ainut ratkaisu nyt on vaan yksinkertaisesti radikaali elämänmuutos jota ei pysty tekemään mikäli itkee ja valittaa. Tämän klassisen tilanteen oireita pahentaa tämä meidän niin sanottu hyvinvointivaltiomme, jossa niitä jotka hoitavat asiansa ”paremmin” rangaistaan enemmän kuin monissa muissa oikeissa hyvinvointivaltioissa. Tästä äärimmäisenä esimerkkinä on progressiivinen tulovero mikä rankaisee erityisen paljon suurituloisia, kun taas pienituloiset eivät maksa juuri mitään. Jotta ei menisi puurot ja vellit sekaisin niin niille jotka eivät ole lukeneet blogiani pitkään tiedoksi sellainen asia, että kuulun pienituloisiin. Meitä pienituloisia tuetaan hyvin pienellä veroprosentilla verrattuna edes keskituloisiin. Kaiken kaikkiaan progressiivinen verotus moninkertaistaa veroprosentin, jos vertaa viisitoistatonnia vuodessa tienaavia ja tuota sataatonnia tienaavia. Ainakin itselleni on helvetin suuri kynnys edes harkita tienata paljon enemmän kuin nyt jo senkin takia ettei siitä ole kovin suurta hyötyä, jos vertaa vapaa-ajan menetystä ja sitä summaa mikä tulisi vakiotyöstä. Ainakin itse arvostan oman vapaa-aikani sen verran korkealle etten siitä kovin pienellä rahasummalla ole valmis luopumaan. Toinen syy tähän on kuitenkin se etten koe tarvitsevani enempää rahaa juuri tällä hetkellä.

Jos nyt sitten lasketaan mitä se tarkoittaa, että tienaa satatonnia niin perstuntumalta sanoisin, että silloin rahaa jää nettotuloina noin 4500-5000 Euroa. Jos joku haluaa antaa tarkan luvun niin saa sen tehdä. Koska perheellä on neljä lasta niin voin olettaa sen tarvitsevan suhteellisen isokokoisen kämpän tai itseasiassa se luulee tarvitsevansa sellaisen. Jos nyt sitten oletetaan sen kustantavan noin 1500€ kuukaudessa jää perheelle 3000-3500€. Tällöin menot perheenjäsentä kohden saavat olla 600-700€/kk. Oma arvioni noista rahasummista on se, että mikäli aikuiset elävät suhteellisen normaalioloissa niin 500€-600€/kk riittää aikuiselle helposti asumisen jälkeen. Itselleni asumisen jälkeen menee normaalimenoihin suunnilleen toi 500€ silloin, kun ei ole mitään suurempaa kuluerää. Se mikä ainakin itselleni on hämärän peitossa on lasten kuluihin menevät rahat. Mitä ilmeisemmin ainakin päivähoitomaksut ovat progressiivisia mikä tietysti nostaa lapsiin meneviä rahasummia. Kaiken kaikkiaan en epäile hetkeäkään ettei normaalioloissa tuo rahasumma riitä elämiseen kuusihenkisellä perheellä. Mutta mitä ilmeisimmin perheenäiti sairastaa joten tilanne muuttuu hyvinkin radikaalisti mikäli hoitoa tarvitaan jatkuvasti. Suomessa terveydenhuolto ei ole läheskään ilmaista, vaikka niin monet luulevat. Itse olen ainakin huomannut äitini joutuvan juuri silloin lainaamaan rahaa, kun terveydenhuoltokulut ovat reilusti toista sataa Euroa kuussa. Varsinkin hammashuoltoon uppoaa rahaa hyvin paljon enemmän kuin mitä voisi kuvitella. Lääkkeetkään eivät ole mitenkään erityisen halpoja ja julkinen terveydenhuolto on ainakin äitini asuinpaikassa surkeaa, joten hän joutuu pari kertaa vuodessa käymään yksityisellä.

Jos miettii sitten ratkaisua tähän ongelmaan niin ainakin tämän kyseisen perheen kannattaisi ruveta harkitsemaan asumiskulujen tiputtamista. Suomessa kun tämä yksittäinen kuluerä on verojen jälkeen normaalitapauksessa suurin. Asumiskustannuksiin, kun kuuluvat yhtiövastike ja lainanlyhennykset tai vuokra. Tämän lisäksi suuremman asunnon lämmittämiseen menee enemmän rahaa kuin monilla muilla. Myös korjauskulut joita varmasti tulee menevät myös varsinkin asunto-osakeyhtiössä asuessa koon mukaan. Kaiken kaikkiaan asuntojen hinnat ovat yksi suurimmista ongelmista mitä tulee normaalin suomalaisen perheen toimeentuloon. Valitettavasti valtiovalta ja kunnat tekevät kaikkensa etteivät nämä hinnat lähde laskuun. Uuden kämpän hankkiminen yhä uudestaan on myös pahin oire mitä tulee oravanpyörään, sillä isompaan asuntoon muuttaminen lisää myös tarvetta hankkia lisää tavaraa, jotta tila saataisiin täytettyä. Tätähän voidaan sitten jatkaa niin pitkään kunnes rahat loppuu ja ne loppuu aivan satavarmasti jossain välissä kuluttamalla koko ajan yhä enemmän. Asumiskulujen lisäksi olisi parempi seuraavat pari kuukautta kirjata kaikki menonsa ylös ja tehdä sitten johtopäätökset. Todennäköisesti suurin ongelma on se etteivät tulot nouse menojen vauhdissa mikä vaatii yksinkertaisesti vain hyvin rankkaa kulukuuria ja siitä ei noin monilapsisessa perheessä tule kovin helppoa.

Loppujen lopuksi kuitenkin tarinan opetus on sellainen ettei Suomessa työnteolla pääse kuin muutamat sadat mahdollisesti rikastumaan ja ainut tapa itseasiassa on ottaa riskiä ja alkaa joko yrittäjäksi tai rikastua muiden työnteolla eli sijoittamalla. Kumpikaan ei kuitenkaan ole helppo reitti tässä maassa, joten varsinkin näitä edellisiä olisi syytä tukea niin paljon kuin mahdollista. Ei tosin sen takia, että he tekisivät rahaa vaan työllistääkseen ihmisiä. Sijoittajiakaan on turha kadehtia, sillä todennäköisesti sijoitetuista rahoista on jo verot kerran maksettu tavalla tai toisella. Toinen opetus tarinaan on se, että menojen hallinta tässä maassa on paljon tärkeämpää kuin suuret tulot, sillä jälkimmäisistä rokotetaan mielestäni liian paljon.

Ehkä tämä riittää tästä aiheesta,

Ensikertaan!

- TT

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Back to basics!


Ensimmäisen vuoden vierähtämisen jälkeen on taas palattava perusaioihin ja kerrattava mistä tässä blogissa on oikein kyse. Joillekin tämä kirjoitus saattaa tuntua turhalta lukemiselta, mutta monesti asioiden tarkasteleminen uudelleen tuo asiat taas lähemmäksi niiden perustarkoitusta. Perusasiat nimittäin pääsevät monesti unohtumaan mikäli niihin ei palaa ikinä uudestaan.

Vähemmän on enemmän ei ole pelkästään tapa saada tehokkaammin tehtyä rahaa eläköitymiseen tai käyttää aikaansa paremmin vaan kokonaisvaltainen filosofia joka tuottaa hyvinvointia toteuttajalleen. Tämä johtuu aika pitkälti siitä ettei ihmisen elämä kulje eteenpäin mitenkään tasapainoisesti vaan yleensä sekä hyvät että huonot asiat kasaantuvat tiettyihin ajanjaksoihin. Tietyt tapahtumat myös vaikuttavat huomattavasti enemmän ihmisiin kuin toiset. Käytännössä näiden suhde on hyvinkin pahasti epätasapainossa. Ihmiset ovat onnellisimmillaan hyvin vähän aikaa elämästään ja tämä pätee myös onnettomuuteen. Tätä aikaa on mahdollista lisätä miettimällä omaansa ja yrittämällä tunnistaa nämä hetket. Itse olen ollut onnettomimmillani pari ajanjaksoa. Ensimmäinen oli vuodet isäni kuoleman jälkeen nuoruudessani ja toinen oli pari vuotta sitten äitini sairastuttua. Monista saattaa tuntua epäuskottavalta, kun väitän tällä hetkellä olevani hyvinkin onnellinen. Tämä voi tietysti pahimmillaan olla vain itselleen valehtelua, mutta itse näen sen tällä tavalla. Jostain syystä monesti alamäen jälkeen siirrytäänkin heti ylämäkeen. En tiedä mistä tämä johtuu, sillä vajavainen elämänkokemukseni ei sitä kerro. Yksi mahdollisuus on tietysti suhteellisuus mikä nostaa hyvien asioiden arvoa, kun on eka ollut asiat huonommin.

Myös monet asiat joita ihmiset tekevät joko velvollisuudentunnosta tai pelkästä tottumuksesta aiheuttavat vain pahoinvoinnin kasaantumista, kun taas toiset ovat monille ihmisille hyvinkin tärkeitä ja tuottavat maksimaalista hyötyä toteuttajalleen. Näitä asioita ei voi yksilöidä mitenkään vaan ne on jokaisen ihmisen itse määriteltävä. Monille itselleen väärän työn tekeminen velvollisuudentunnosta yhteiskuntaa, vanhempiaan tai perhettään kohtaan voi johtaa hetkiin jolloin kaikki on päin sitä itseään. Työnteon määrä ei myöskään ole suoraan verrannollinen tuloksiin vaan ihminen on tuottavimmillaan huomattavasti vähemmän aikaa päivästä kuin mitä itse työpaikalla vietetään. Silloinkin on parempi tehdä vähemmän asioita samaan aikaan eikä ahnehtia tekemällä montaa eri asiaa.

Myös toisten ihmisten vaikutus omaan hyvinvointiin vaihtelee huomattavasti eikä kaikkia ystävyyssuhteita välttämättä kannata yrittää ylläpitää. Nämä ystävyyssuhteet saattavat monesti olla yksisuuntaisia, jossa ainoastaan toinen ihminen saa hyvinvointia ja toinen ihminen taas käytännössä ainoastaan kärsii. Tästä yhtenä esimerkkinä on pari mutsin siskoa, jotka kaatavat kaiken negatiivisen paskan elämässään äitini niskaan ottamalla yhteyttä lähinnä silloin, kun joku asia on päin helvetttiä. Jokaisen kannattaa miettiä omalta kohdaltaan mikä on parasta itselleen ja tehdä johtopäätökset ja toimia niiden mukaan. Tätä asiaa voi tietysti miettiä myös toisen ihmisen kannalta ja ajatella onko itse se riippakivi. On parempi keskittyä vähempiin ja syvällisempiin ihmissuhteihin kuin useampiin ja pinnallisiin.

Raha-asiat ovat tietysti olennainen osa vähemmän on enemmän filosofiaa ja niiden korostuminen nyt vaan sattuu olemaan nykypäivää. Myöskin raha-asioiden hoidossa on huomattavan paljon olennaisempaa päätösten laatu kuin määrä. Esimerkiksi sijoituskohteiden määrä ei ole läheskään suoraan verrannollinen niiden tuottoon, vaikka nykyaikainen portfolioteoria ja tehokkaiden markkinoiden teoria väittävät näin olevan sijoitusten sisältämiin riskeihin verrattuna. Kylmä fakta nyt vaan sattuu olemaan, että pieni osa sijoituskohteista saa aikaan suurimmat tuotot. Periaatteessa on mahdotonta etukäteen tietää mitkä kohteet ovat kyseessä, mutta pitämällä päätösten määrän pienenä on mahdollisuus parempiin tuottoihin kunhan muistaa pitää riittävän turvamarginaalin mitä tulee omaan arvioon sijoituskohteen arvosta ja maksettuun hintaan. Edelliset teoriat, kun lähinnä pitävät volatiliteettia riskin määritelmänä mikä taas lähinnä hyödyttää kärsivällistä sijoittajaa.

Tavaroiden määrä on myös nykyihmisillä aivan järjetön ja monet meistä ostavat niin paljon kaikkea sellaista mitä eivät tarvitse. Itse olen laskeskellut omistavani satoja eri tavaroita enkä mielestäni ole niitä hirveän paljon hankkinut mikäli vertaa moniin muihin tuntemiini ihmisiin. Kuitenkin harvat näistä tavaroista ovat sellaisia joita ihminen oikeasti tarvitsee. Suurin osa näistä ovat sellaisia ettei niitä käytetä montaa kertaa koko elämän aikana ja jälkeläiset saavat sitten tehdä työtä päästäkseen näistä eroon. Vähemmän on enemmän ajattelu tarkoittaa myös sitä, että on turha esimerkiksi ostaa kahdet viidenkymmenen Euron kengät, kun voi ostaa yhdet sadan Euron hyvälaatuiset kengät jotka toimivat kaikissa olosuhteissa satoi taikka paistoi, kun taas molemmat viidenkymmenen Euron tossut voivat olla käyttökelvottomia huonoissa olosuhteissa. 

Tietysti vähemmän on enemmän filosofia ajaa myös itsekkyyden asiaa, mutta mikään ei ole täydellistä eikä myöskään tämäkään ajattelu. Kuitenkin asian puolustukseksi on sanottava se, että mikäli suuri osa ihmisistä tekisi minkä tuntee itselleen mielekkäimmäksi tai josta tuntuu saavan suurimman hyödyn niin maailma olisi varmasti erilainen, mutta uskoisin sen olevan myös parempi paikka. Ihmisten onnellisuus, kun ei ole mikään pysyvä olotila eikä se jakaudu aina tasaisesti. Kuitenkin yksittäiset ihmiset tietävät parhaiten mikä on heille paras vaihtoehto elää.

Tälläistä tällä kertaa. Hyvää viikonlopun jatkoa!

- TT