Mä en aina vaan tajua miten se on niin
helvetin vaikeaa luopua tavaroistaan, jos sitä vertaa uuden
hankkimiseen. Ymmärrän kyllä vaan, että jossain määrin elämme
kulutusyhteiskunnassa, jossa tavaroistaan luopuminen edustaa
typeryyttä. En itsekään aina oikein ymmärrän miten sitä on
vuosikymmenten saatossa kerääntynyt, vaikka olenkin yrittänyt
ostamaan mahdollisimman vähän kaikkea roskaa.
Vaikka viime vuosina olen jotenkin
onnistunut myös luopumaan tavaroistani on minulla niitä silti aivan
liian paljon. Itseasiassa nuorempana olin ihan helvetin pahasti
kaiken tavaran perään, mutta koin herätyksen palttiarallaa
vuosituhannen vaihteessa jolloin jouduin veljeni ja äitini kanssa
tyhjentämään kuolleen mummoni kämpän tavaroista. Tätä tavaraa
olikin sitten kerääntynyt niin paljon, että meilä meni sitä
roskiin viedessä monta päivää. Oli tietysti selvää ettei nuo
vuosikymmenet olleet menneet ilman roinan keräämistä, mutta se
määrä oli oikeastaan ihan käsittämätön. Laskeskelin, että
kannoimme ainakin toista sataa parinsadan litran jätesäkkiä joko
pois roskikseen tai sitten kellariin, jossa osa sitten on ollut jo
ainakin vuosikymmenen säilössä käyttämättä. Mummoni oli nähnyt
pula-ajat, joten hän ei sitten ollut heittänyt oikeastaan mitään
pois vaan joka kaapissa oli käsittämättömät määrät tavaraa.
Tänä päivänäkin tuntuu vielä hullulta, kun miettii sitä
tavaramäärää.
Ja sitten nykypäivään: Tällä
hetkellä en osta muita asioita itselleni kuin kirjoja, jos ei tule
aivan välttämätön pakko-ostos kuten nilkkatukeni, jota ilman
jäisi puolet kesästä tienaamatta. Tämä kirja-addiktio on
sellainen etten sitä ole onnistunut vieläkään lopettamaan, vaikka
lainaan niitä kyllä kirjastostakin. Kuitenkin monet kirjat joista
olen kiinnostunut eivät tule kovin hyvin saataville pk-seudun
kirjastoihin ja sen vuoksi niitä välillä ostankin. Pidän tätä
kuitenkin suhteellisen terveenä, koska niihin ei vuodessa montaa
sataa Euroa kulu. Valitettavasti näyttää tällä hetkellä siltä
ettei äitini ole samaa mieltä roinan tarpeettomuudesta, joten
joudun sitten taas jälleen kerran heittämään roinaa pihalle, kun
se surkea päivä joskus koittaa mikäli olen silloin elossa. Kävin
nimittäin seuraavan keskustelun hänen kanssaan:
”nämä syvät lautaset olivat hyvä
ostos, kun ne olivat niin halvat”
”Eikös sinulla ole siellä niitä
syviä lautasia kaapissasi?”
”Niitä ei voi käyttää, kun niissä
on koristelut, jotka menevät pilalle tiskikoneessa” ”Niitä
pitää sitäpaitsi säästää, jos satun järjestämään juhlat”
”Mitkä juhlat sä aiot pitää, kun
et halua synttäreitäsikään enää juhlia?”
”No niitä kannattaa säästää
sinua varten”
”No mulla ja veljelläni on ne mummon
astiat”
”No jos sä hankit perheen niin
sitten sitä varten”
Roaarr ja sitten iski epätoivo päälle.
Eli toisin sanoen uusi kierros paskan ja turhan tavaran tyhjentämistä
siis tiedossa. Mä en vaan tajua miten kukaan haluaa enää ostaa
lisää tavaraa luopumisen sijaan ja silti itsekin sitä ainakin
kirjojen muodossa kerään. Aina välillä iskee kuitenkin hyvä
päivä jolloin lähtee roinaa taas pihalle. Ehkä se joku päivä
vielä loistaa poissaolollaan. Ihannemäärä kamaa löytyy vain
yhdeltä kaveriltani jolla on käytännössä vain parvisänky ja
astiastot keittiössä. Muistaakseni löytyy vielä mikrokin, mutta
esimerkiksi parven päällä olevan valon lisäksi ei muita
valonlähteitä löydy ikkunan lisäksi. Tätä voi jo kutsua
jonkinasteiseksi minimalismiksi. Kyse ei myöskään ole siitä
etteikö hänellä olisi rahaa vaan palkka taitaa olla jotain
toistasataatuhatta vuodessa. Tämä voi olla hyvin väärä arvio,
joten ei siitä sen enempää. Pointti ei kuitenkaan ole ne tulot
vaan tavaramäärä joka on saanut eräät naispuoleiset jopa
itkemään heidän vieraillessaan hänen luonaan. Tämä on tietysti
aika äärimmäinen tapa elää, mutta kunnioitan sitä erittäin
paljon ja itsekin pyrin koko ajan tavaroitani vähentämään.
Kuitenkin minulla se on hyvin hidas prosessi ja sitä pitäisi
ehdottomasti saada nopeutettua.
On siis itse laitettava vauhtia tähän
touhuun, koska sitä ei kukaan tee minun puolestani. Itseltäni
löytyy esimerkiksi aika paljon erilaisia Lontoon murteella
kirjoitettuja pokkareita joita ei tule välttämättä enää toiseen
kertaan luettua ja luopuisin mielelläni niistä siten, että ne
menisi jollekin luettavaksi sen sijaan, että veisin ne joko divariin
pölyttymään tai heittäisin pois. Varsinkin Lee Childin ja David
Baldaccin jännäreitä löytyy ja jos joku blogia lukevista
kavereistani haluaa niitä niin voin niistä luopua ilmaiseksi, mutta
takaisin en niitä halua. Mikäli joku muu haluaa niitä niin voin
toimittaa ne Helsingin keskustaan tai jollekin rautatie- tai
metroasemalle. En postita niitä erikseen, koska se vie liikaa aikaa
enkä lahjoita kaikkia kerralla, koska joku kantaa ne sitten
kuitenkin divariin saaden sen muutaman pikkurahan niistä. Muitakin
jännäreitä toki on ja jonkin verran muitakin kirjoja, joten mikäli
jotain kiinnostaa niin voin kyllä laittaa listan tähän blogiinikin
joku päivä. Jos jollakin on joku parempi idea kuinka hoitaa tämä
kirjojen kierrätys niin kertokaa ihmeessä. Kuukauden sisällä
voisin ottaa ehdotuksia vastaan tai sitten vien ne vaan divariin.
Hyvää alkavaa viikkoa!
-TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti