Joskus tulee hetki ihmisen elämässä
jolloin on vain pakko myöntää olevansa väärässä ja
allekirjoittaneelle tämä tapahtuu yleensä tieteen muodossa. Olen
aika hyvin yleensä uskonut omaan rationaalisuuteeni ja omaan
analyysiini, vaikka olen ollut keskimäärin sitä mieltä ettei
ihminen kuitenkaan ole kokonaan järkevä päätöksentekijä niin
olen aina pitänyt tunteellisuutta haittana joka estää järkevän
päätöksenteon. Koska kuitenkin lukemalla oppii monia asioita niin
tällä kertaa olen oppinut tunteiden olevan käytännössä
pakollisia jotta päätöksiä yleensä saadaan edes tehtyä ja tässä
kirjoituksessa onkin sitten tarkoitus hieman miettiä mitä se
tarkoittaa keskimäärin.
Tämä kirja oli Jonah Lehrerin The
decisive moment – How the brain makes up its mind ja suosittelen
kirjan hankkimista mikäli aihealue on sellainen johon kiinnostusta
löytyy. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, joten en
osaa sen tarkemmin sanoa kannattaako sitä lukea. Koska kirjan
aihealue ei ole itselleni tuttu en ala hirveästi viljelemään sen
sanastoa vaan yritän lähinnä selittää sen sanoman. Kirjan
perusajatus on ihmisen omaavan periaatteessa kaksi eri
päätöksentekokoneistoa jotka ovat kuitenkin kytketty toisiinsa ja
se taas vaikuttaa toisen osapuolen ollessa poissa kuvioista syystä
tai toisesta päätöksenteon halvaantumista tai oikeiden päätöksien
tekemistä. Tämä johtuu siitä, että ihmisaivojen evoluutio on
alkanut jo kirjan mukaan miljoonia vuosia sitten, kun kyseessä
olivat ihan muutaman solun eläimet. Koska olemme vielä kuitenkin
osittain eläimiä kilpailevat rationaaliset aivomme osat näiden
alkukantaisten vaistojemme kanssa. Mikäli meillä ei olisi
vaistojamme ei päätöksentekokykyämme olisi ollenkaan. Tämä
tosiasia on havaittu tutkimuksissa niillä ihmisillä joilla ei ole
toimintakykyä siinä aivolohkossa, jossa vaistomme sijaitsevat.
Silloin yksinkertaisen päätöksen tekemiseen voi mennä päiviä
tai viikkoja.
Jos mietitään sitä kuinka tämä
niin sanotut vaistot toimivat niin yksi esimerkki siitä on samojen
asioiden toistuminen yhä uudellleen ja tällöin ihmisen vaistot
pikkuhiljaa tottuvat käsittelemään tätä tilannetta jo niin
sanottujen ennakkotapausten mukaan eikä silloin tarvitse turvautua
rationaaliseen puoleen joka hidastaa tätä päätöksentekoa
sellaisissa tilanteissa joissa hetkenkin epäröiminen saattaa
kostautua kuten vaaran uhatessa. Mikäli tapahtuu täysin uusi asia
joka on ennenkokematon aivot alkavat heti keskittyä siihen. Kun
näitä uusia tunteita sitten koemme niin aivot lataavat tämän
kokemuksen muistiinsa, jotta osaavat reagoida sitten myöhemmin.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä ettei ilman jatkuvaa
harjoittelua aivojen vaistonvaraiset toiminnot kykene järkevään
päätöksentekoon. Tämän takia monissa ammateissa joissa joutuu
vaaratilanteisiin on pakko harjoittaa omia aivojaan simuloiden
erilaisia vaaratilanteita, jotta toiminta niissä on nopeampaa.
Vaistojen käyttäminen on nopeassa päätöksenteossa
välttämätöntä, mutta elämässä on olemassa paljon sellaisia
tilanteita joissa sen ”järkevän” aivolohkon käyttö on
viisasta. Oman elämänsä suunnittelu pidemmällä aikavälillä on
kuitenkin järkevää tehdä sillä ”viisaammalla” osalla, sillä
vaistot ovat kuitenkin herkkiä ylireagoimaan niihin impulsseihin
jotka tuottavat mielihyvää nopeasti. Tällaisia pidemmän aikavälin
suunnitelmia voivat olla esimerkiksi asunnon tai auton ostaminen tai
uravalinnat.
Kuinka sitten tehdä parempia
päätöksiä? Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa eli
päätöksiä on vain pyrittävä tekemään jatkuvasti. Järkevät
vaistot ovat tarkoituksellisen harjoituksen tulos. Oli kyseessä
sitten mikä tahansa päätöksentekoa tarvitseva elämänala on
oikopolkujen kulkeminen hyvin hankalaa ja paras tapa pärjätä hyvin
on tulla lähes riivatuksi omasta alastaan jolloin tämän asian
pohtiminen saa lisäpontta. Kuitenkin paras tapa oppia on keskittyä
virheisiinsä. Tämä ei kuitenkaan riitä vaan jokaiseen
päätökseensä pitää suhtautua kriittisesti ja analysoida mikä
meni pieleen. Tämän takia asiantuntijoina voidaankin pitää niitä
jotka ovat tehneet eniten virheitä omalla kapealla alallaan. Tästä
voi joku myös tehdä sen johtopäätöksen ettei virheitä tarvitse
pelätä vaan ne ovat jopa välttämättömiä kehittymisen kannalta.
Päätöksenteon kannalta olennaista on myös onnistua jotenkin
karistamaan hyvän olon tunne, kun kaikki alkaa mennä ihan helvetin
hyvin. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat talouskuplat jolloin
menestys alkaa nousta hattuun. Silloin olisi jotenkin katkaistava
näiden hyvää oloa tuottavien impulssien kulku omiin aivoihinsa.
Tämä ei tietystikään ole helppoa kenellekään, mutta mahdollista
se on. Rationaalinen päätöksenteko on kaikista helpointa silloin,
kun huomioon otettavia asioita ei ole kovin paljoa. Käytännössä
tämä siis tarkoittaa sitä ettei esimerkiksi jotain
kestokulutustavaraa ostaessa kannata keskittyä kovin moneen eri
ominaisuuteen vaan esimerkiksi hintaan ja pariin muuhun asiaan.
Kirjassa esitettiin, että neljän eri huomioon otetttavan asian
jälkeen aivojen rationaalinen osa ei enää kykene toimimaan
luotettavasti vaan silloin siihen iskee ylikuormitus. Tämä
ylikuormitus saa ihmisen keskittymään epäolennaisiin asioihin mikä
taas vaikuttaa päätösten laatuun. Informaation suuri määrä
vaikuttaa siihen kuinka aivojen rationaalinen puoli pystyy
hallitsemaan vaistonvaraisia impulsseja.
Jos haluaa tiivistää tätä sanomaa
jotenkin niin vaistojensa hyödyntäminen päätöksenteossa on hyvä
asia niin kauan, kun ihmisellä on aiempaa kokemusta tästä
päätöksenteosta. Mikäli näin ei ole niin on syytä harkita
paljon pidempään silloin kun on aikaa, sillä järkevämmällä
aivopuoliskolla kunhan ei yritä ottaa huomioon liian montaa asiaa
kerralla.
-TT