Näytetään tekstit, joissa on tunniste s-ryhmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste s-ryhmä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Ruoan hintasodasta

Viime päivät olemme saaneet lukea joka tuutista ruoan hinnanalennuksista. Asia ainakin herättää minussa tunteita, tyytyväisyydestä epäuskoisuuteen. Olen tietysti iloinen, että hinnat laskevat jonkin verran, mutta suuriin riemunkiljahduksiin en silti tämän kehityksen myötä ryhtyisi. Suurin syy tähän on se, että asiaa tarkemmin ajatellessa huomaa ettei hinnanalennukset ole niin iso asia kuin rummutetaan.

Hintoja lasketaan kauppojen, ei asiakkaiden vuoksi

Surkuhupaisinta tässä asiassa on edelleen se kuinka S- ja K-mafioiden ja sen saksalaisen vaihtoehdon puhuvat päät puhuvat roskaa sen minkä ehtivät. Kun nämä puhuvat päät kertovat, että ”haluamme tarjota asiakkaillemme edullista ruokaa” tulee se kääntää todelliseen muotoonsa: ”Me haluamme maksimoida voittomme ja sen takia joudumme laskemaan ruoan hintaa, koska muutkin ovat niin tehneet ja koska asiakkaamme ovat muuttuneet hintatietoisemmiksi.” Kaikki puheet hinnanlaskusta asiakkaiden hyvinvoinnin vuoksi on niin suurta valetta ettei voi muuta kuin ihailla sitä tapaa kuinka nämä puhuvat päät pystyvät valehtelemaan niin, että korvat heiluu. En silti lähde moralisoimaan tätä valehtelua, koska liikeyritysten perimmäinen tarkoitus on tehdä omistajilleen niin paljon voittoa kuin mahdollista tiettyjen rajoitusten, kuten erilaisten lakien muodostaessa reunaehdot toiminnalle. Markkinataloudessa muut toimijat asiakkaiden kanssa pitävät huolen siitä ettei yksittäinen toimija pysty nyhtämään asiakkailta kohtuuttomasti rahaa. Markkinatalous on alkanut toimimaan suomalaisessa vähittäiskaupassa vasta viime vuosina. Se ei vieläkään muuten toimi hyvin.

Halvennettujen hintojen lähtötasot korkeita

Kun alamme hieman innostumaan alentuneista ruokien hinnoista, tulee meidän muistaa miltä tasolta olemme lähteneet. Suomessa ruokakauppa on ollut lukuunottamatta ihan viimeisiä vuosia käytännössä täysin kahden isomman toimijan hallussa. Toki pienempiäkin toimijoita on ollut, mutta niillä ei ole juuri ollut merkitystä elintarvikkeiden hintoihin. Käytännössä S- ja K-mafiat ovat saaneet nyhtää suomalaisten kuluttajien selkänahkaa pitkän ajan. Edes Lidlin tulo ei ole juuri vaikuttanut hintoihin ennen viimeisiä vuosia. Tästä hyvä esimerkki siitä oli, kun ruoan maailmanmarkkinahinnat laskivat niin hinnat eivät laskeneet tippaakaan vaan nousivat. Käytännössä nykyiset hinnanalennukset ovat vasta askel kohti sitä tilannetta, jolloin elintarvikkeita myyvät yritykset alkavat tehdä kohtuullisia voittoja ilman kuluttajien riistämistä. Näitä nykyisiäkin hinnanalennuksia voi vielä pitää lähinnä kosmeettisina, koska ne koskevat vain pientä osaa kunkin kaupan koko valikoimasta. Esimerkiksi Prisman alentaessa parinsadan eri tuotteen hintoja, jää jäljelle vielä tuhannet tuotteet joiden hintaa ei laskettu. Meidän on syytä muistaa, että vieläkin hinnat ovat liian korkealla lähinnä siitä syystä ettei markkinatalous vieläkään toimi hyvin kuluttajan hyväksi. Ei siis pidä kovin paljon juhlia tätä asiaa, koska asiakkaita riistetään vieläkin liikaa.

Elintarvikemyynti on kiinteistöbisnestä

Lopuksi on ehkä syytä miettiä sitä, että puhuttaessa elintarvikkeiden myynnistä ei puhuta liiketoiminnasta joka on eniten riippuvainen hinnoista vaan liiketilojen paikoista. Liiketilojen paikat määräytyvät ennen kaikkea kaavoituksen kautta. Suomessa tämä on tarkoittanut sitä, että paikallisilla virkamiehillä on eniten mahdollisuuksia vaikuttaa siihen missä mikäkin kauppaketju tuotteensa myy. Vasta viime vuosina on työ- ja elinkeinoministeriö parantanut myös Lidlin mahdollisuuksia saada hyviä kauppapaikkoja siirtämällä Alkoja Lidlin kauppojen yhteyteen. Tätä ennen ne ovat menneet lähinnä S- ja K-kauppojen kylkeen. Tämä on parantanut sekä Lidlin että kuluttajien asemaa. Paras tapa laskea ruoan hintaa on itseasiassa kilpailevien kauppojen sijoittaminen mahdollisimman lähelle toisiaan. Itse olen huomannut tämän omassa elämässäni, koska nykyään kaupassa käydessäni S-marketti ja Lidl ovat lähes vierekkäin. Tämä pakottaa pitämään molemmissa hinnat paremmin kurissa.

Jotta markkinatalous toimisi vielä paremmin pitäisi meidän jotenkin saada houkuteltua vielä ainakin yksi kauppaketju lisää Suomeen. Se mikä kansainvälinen yritys olisi kyseessä on minulle loppujen lopuksi ihan samantekevää. Tulevaisuudessa voi käydä niin, että elintarvikkeiden verkkokauppa yleistyy ja silloin vanhat säännöt eivät enää päde. Kiinteistöbisnes muuttuu toimitusketjujen taisteluksi. Tästä asiasta minulla ei tosin ole kuin hämärä kuva, joten en voi siitä oikeastaan enempää sanoa. Kehitys ei varmaan ole hirveän nopeaa, mutta pidän todennäköisyyttä korkeana sen suhteen, että näin tulee tapahtumaan. Tässä nopeat ajatukseni elintarvikkeiden hinnoista.

-TT

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pollea lautasella. So what?

Otsikosta huolimatta kirjoituksen ei ole tarkoitus käsitellä pelkästään tämän viikon kohua hevosenlihasta tuotteissa joissa sitä ei pitäisi olla vaan elintarvikeliiketoimintaa yleisemmällä tasolla ja miksi ruoka on ylipäätänsä niin kallista ja laatukin tuppaa olemaan sitä sun tätä? Suomalaisten elintarvikkeiden puhtaudesta ollaan tietysti ylpeitä, mutta ovatko ne sitä on sitten jo aivan toinen asia. Itse pidän tuota hevosen löytämistä eineksistä lähinnä sivuseikkana, koska se on suuremmassa kuvassa kuitenkin hyvin pieni asia. Ruoan kalleus tässä maassa johtuu oikeastaan kahdesta eri asiasta tai nekin voidaan lyödä oikeastaan yhteen lokeroon ainakin osittain ja nämä ovat sijainti ja markkinatalouden puute mikä tosin johtuu aika lailla tuosta ensimmäisestä mainitusta asiasta, mutta ei kuitenkaan täysin.

Käytännössä Suomi on niin syrjässä ja harvaanasuttu ettei tässä maassa ole kovin helppoa saada markkinataloutta toimimaan millään liiketoiminnan alueella, jossa pyöritään kotimarkkinoiden varassa. Tämän seurauksena lähes kaikissa tapauksissa mennään siihen tilanteeseen, että kotimarkkinoita pyörittävät harvat oligopolit kuten Kesko ja s-ryhmä kulutustuotteiden myynnissä. Varsinkin elintarvikkeiden myynnissä, jossa on pienet katteet on vaikeaa saada ulkomaisia yrityksiä kilpailemaan suomalaisten kanssa, koska ulkomailta ei kannata hirveän paljon kuljetella elintarvikkeita katteiden tuhoutuessa mikäli kyseessä olisi markkinatalouden pelisäännöt. Näin ei kuitenkaan ole johtuen siitä ettei markkinatalous toimi kahden toimijan käytännössä hallitessa näitä markkinoita. Kesko ja S-ryhmä hallitsevat markkinoita ja voivat käytännössä pitää huolen siitä etteivät elintarvikkeiden tuottajat pysty juurikaan vaikuttamaan siihen hintaan jonka he saavat omista tuotteistaan paitsi poikkeustapauksissa kuten maidontuotannossa. Miksi näin sitten on niin siitä seuraavassa kappaleessa.

Hyvin moni ajattelee varsinkin ruokakauppoja yrityksinä joiden pääasiallinen tarkoitus on tuottaa elintarvikkeita kuluttajille mikä sinänsä pitää paikkansa. Kuitenkin kyseessä on loppujen lopuksi kiinteistöbisnes, jossa käytännössä tärkein syy menestymiseen on hyvät kauppapaikat. Miksi sitten nämä kaksi toimijaa saavat parhaat kauppapaikat? Kyseessä on kaavoitusmafia joka on suoranaista korruptiota, koska parhaiden tonttien kaavoituksesta vastaavat kunnalliset kaavoitustoimijat jotka ovat k- ja s-mafioiden hallussa poliitikkojen ollessa näiden toimijoiden hallinnossa mukana. Esimerkiksi s-ryhmän vaaleissa parhaiten Helsingissä ovat pärjänneet kunnallispoliitikot jotka voivat sitten helposti jakaa parhaat tontit tai kauppapaikat nimenomaan edustamillensa toimijoille. Tietysti poliitikot aina ”vääjäävät” itsensä päätöksistä, mutta väitän tämän olevan silkkaa paskaa josta sitten kaikki kansalaiset saavat maksaa tavalla tai toisella. Tämän voi myös helposti todeta katsahtamalla näiden eri ryhmien kauppapaikkoihin ja niitä voi vaikka verrata sen saksalaisen vaihtoehdon paikkoihin joka pitää yllä edes jonkinlaista hintakilpailua. Kuinka sitten ratkaista tämä ongelma?

Mitä s-ryhmään tulee niin sen vaaleissa tulee äänestää ainoastaan niitä jotka eivät omaa minkäänlaisia kontakteja poliitikkoihin. Koska näitä ihmisiä on kuitenkin hyvin vähän niin käytännössä ainut ratkaisu on irtisanoa s-ryhmän jäsenyytensä. Tämä ei tietystikään pienempää kuvaa ajatteleville ihmisille ole heidän mielestään järkevä ratkaisu, koska ”bonukset” jää sitten saamatta. I got news for you! Sinä maksat ne tulevat bonuksesi kohonneena ruoan hintana jo kauan ennen kuin ikinä niitä bonuksia edes näet mikä taas ainakin omasta näkökulmastani on aivan järjetöntä. Käytännössä kaikenlaisessa liiketoiminnassa asiakas maksaa AINA omasta pussistaan kaikenlaiset kaupankäyntijärjestelmät ja nämä bonuksensa kohonneina maksuina. Tätä ei pitäisi olla vaikea käsittää, mutta aika harva sitä edes ajattelee. Paras tapa siis pudottaa ruoan hintaa olisi katkaista ne miljoonat bonus- ja plussakortit heti. Tämä ensinnäkin halventaisi ruoan hintaa ja toiseksi vähentäisi tätä suomalaista ”piilokorruptiota” jota jotkut kutsuu hyvä veli järjestelmäksi. Toinen hyvä tapa tiputtaa ruoan hintaa on äänestää rahoillaan ja käydä ostamassa mahdollisimman paljon elintarvikkeita siitä saksalaisesta vaihtoehdosta joka ei pidä yllä tätä kaavoitusmafiaa mikä sitten vaikuttaa myös mm. asuntojen hintoihin. Tämä keskon ja s-ryhmän vaikutusvallan heikentäminen saattaisi rohkaista myös muita isompia ulkomaalaisia ketjuja Suomen markkinoille.
Mitä tulee taas ruoan laatuun niin myös tässä tapauksessa on aika lailla mahdollista myös vaikuttaa rahoillaan ostamalla vähemmän eineksiä ja enemmän marinoimatonta lihaa. Tässä jälkimmäisessä kun on lähinnä vain nestettä ja säilöntäaineita mikä taas saa ihmiset maksamaan turhasta. Nämä marinoidut tuotteet ovat halvempia johtuen juuri ihmisten halusta ostaa mahdollisimman valmista ruokaa, jotta selviäisivät pienemmällä vaivalla. Valitettavasti tämä sitten suoraan vaikuttaa marinoimattoman lihan saatavuuteen. Suurin osa myytävistä eineksistä on myös aika lailla surkeaa laatua eivätkä ne sisällä niin sanottua ”kunnon tavaraa” vaan aika lailla vähän ravitsevaa roskaa. Näitä sitten myydäänkin hyllykaupalla ihmisille isoissa supermarketeissa.

Tässä hieman pohdittavaa jokaiselle näin sunnuntain ratoksi. Mikäli olette eri mieltä asioista niin muistakaa kommentoida. Edelleen on syytä muistuttaa etteivät kirjoitukseni edusta mitään absoluuttista totuutta vaan ovat lähinnä omia mielipiteitäni joita jotkut voivat myös analyyttiseksi kirjoituksiksi kutsua.

- TT