keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lokakuu2012 cash +425 Salkku -0.30% Yhteensä 8360€

Lokakuu oli pettymys oikeastaan kahdella rintamalla, sillä niin tulot kuin menot pettivät jonkin verran. Kun syyskuun lopussa arvelin ylijäämän olevan 600-700€ niin se jäi kuitenkin selkeästi sen alle. Suurempi syy tulojen vähyyteen oli kyllä itsessäni, sillä en panostanut riittävästi tähän asiaan. Käytännössä loppuvuonna on tulossa selkeitä hetkellisiä muutoksia normirutiineihin mikä taas piristää elämää. Nämä eivät kuitenkaan ole pysyviä vaan ne kestävät noin kuukauden. Tästä lisää myöhemmin.

Tuloja oli noin 150€ vähemmän kuin olin ajatellut ja tästä ei ole kyllä ketään muuta syyttäminen kuin itseään. On tietysti näin jälkikäteen helppo taas torua itseään tekemättä kuitenkaan mitään asialle. Olin kyllä toisaalta aika väsynyt, joten ehkä se oli ihan hyväkin höllätä hieman menoa. Tänä syksynä on myös ollut hieman enemmän kilpailua noista ”töistä”, joten se on myös yksi syy ettei tullut saatua rahantuloa samalla tavalla aikaiseksi. Marraskuun tulot näyttävät tällä hetkellä ihan kohtuullisilta, sillä pari ensimmäistä viikkoa kiirettä riittää.

Menopuoli petti paljon yllättävämmin kuin tulopuoli, mutta sille ei taas voi mitään. Suurin syy siihen on se, että äidilläni loppui rahat jo kuun puolivälissä ja jouduin ”lainaamaan” hänelle rahaa loppukuussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etten tule noita rahoja näkemään, sillä hänen rahatilanteensa tuskin paranee kovin nopeasti. Ongelmana hänellä on se ettei hänellä ole mitään puskurirahastoa, kun tulee ylimääräisiä menoja kuten lääkärilaskuja. Nämä lainaamani rahat menevät kyllä suoraan luottotappioihin joita tuli vajaa satanen. En olisi yllättynyt vaikka tämä ilmiö jatkuisi tulevaisuudessakin ja itseasiassa tällä hetkellä näitä kuittaamattomia luottotappioita on vielä lisää, joten nekin joutuu varmaan kirjaamaan tappioiksi vuoden loppuun mennessä. Itselleen tärkeämpien ihmisten auttaminen on kuitenkin mielestäni tärkeämpää kuin raha, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan tällä saralla. Tässä on tietysti allekirjoittaneelle hyvä projekti hoidettavaksi eli äitini rahatilanteen parantaminen tasolle, jolla ei tarvitse käyttää luottokorttia itsensä elättämiseen väliaikaisesti. Marraskuulle odottelen hieman suurempaa ylijäämää kuin lokakuulle ja kaikki alle viidensadan Euron saldot ovat pettymyksiä.

Sijoitusten arvojen heittelyt ovat olleet hyvin pieniä lokakuussa eikä niistä oikeastaan voi vetää kovin suuria johtopäätöksiä. Mitä taas tulee Fortumin osavuosikatsaukseen niin osakekohtainen tuloshan oli markkinoiden odotuksia selkeästi heikompi ja tämän seurauksena Fortum alkaakin tehostamaan toimintojaan. Tarkempia tietoja ei juurikaan annettu, joten enpä osaa asiasta sen enempää kertoa. Ilmeisesti kuitenkin tasetta siivotaan myymällä joitakin suhteellisen merkityksettömiä omistuksia. PKC Groupin osavuosikatsaus tulee huomenna torstaina, joten saa nähdä missä mennään sen suhteen. Odotan huonoja näkymiä seuraaville kvartaaleille, mutta markkinoille se voi tulla yllätyksenä. Sen sijaan osakekohtaisen tuloksen odotan olevan vielä kohtalaisen, mutta ilmeisesti näkymät voivat olla hyvinkin sumeat. Mitä tulee mahdollisiin lisäsijoituksiin niin niiden aika ei ole vielä, jos ei mitään ihmeellistä kurssilaskua yhtäkkiä satu.

Mitä taas tulee henkilökohtaisiin asioihin niin terveellinen elämä jatkuu eikä ole tullut tarvetta vetää perskännejä tai yleensäkään ottaa alkoholia ja olen siitä kehityksestä aika helvetin iloinen. Tästä hyvänä esimerkkinä oli ”ulkomaanreissu” Turkuun joka on mielestäni pk-seudulla hyvin aliarvostettu paikka. Mainittakoon vielä sen verran, että vaikka maksoin noin 15 Euroa pizzasta siellä niin se oli kyllä jokaisen Euron arvoinen ja joskus laadusta vaan kannattaa maksaa, mutta ei kuitenkaan ihan mitä tahansa. Mitä tulee siihen jo heti alussa mainitsemaani muutokseen niin lähden marraskuun lopussa kuukaudeksi Saksaan ja tulen olemaan siellä sen verran kiireinen ettei minulle jää aikaa juurikaan kirjoittaa blogia mikä tarkoittaa hiljaiseloa lähdöstäni jouluun saakka. Ehdin ehkä kerran viikossa hieman kertoilla tapahtumista, mutta tuskin sen enempää. Voi olla, että blogini päivittäminen harvenee jo sitäkin ennen, joten pyydän kärsivällisyyttä mikäli ei heti uutta kirjoitusta ala näkymään edellisen ilmestyttyä. Menen myös käymään risteilemässä Itämerellä mikä myös aiheuttaa tauon bloggaamisessani ensi viikolla. Nämä tauot tulevat kyllä ihan hyvään saumaan, sillä välillä on hieman vaikeampaa keksiä hyviä aiheita kirjoittamiseen ja valitettavasti taas on menossa sellainen vaihe. En pane yhtään pahakseni, jos joku niitä ehdottaa, mutta jonkin verran kiireitä nyt tuppaa olemaan loppuvuonna, joten en tiedä tarkkaan miten ehdin tätä blogia päivittämään. Tulen kyllä kirjoittamaan ainakin Saksan reissusta jossain välissä ennen lähtöä enemmän, sillä kyseessä on allekirjoittaneelle uusi mielenkiintoinen kokemus jota odotan jo suhteellisen innokkaasti.

Hyvää marraskuuta vaan kaikille. Toivotaan, että lunta sataisi, jotta tämä niin masentava pimeys hieman hellittäisi.

- TT

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Q312-tulokset yli puolivälin

Kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksista on palttiarallaa yli puolet julkistettu ainakin täällä kotipörssissämme ja joitakin huomioita on tullut tehtyä sekä kotimaisista että ulkomaisista yrityksistä ja talouden tilasta.

Merkittävimmät asiat ainakin allekirjoittaneelle ovat negatiivisten tulosvaroitusten hienoinen lisääntyminen ja konepajateollisuuden pienenevät tilauskannat, jotka tulevat väistämättä näkymään Suomen talouden taantumisena. Negatiiviset tulosvaroitukset ovat siitä v-mäisiä, että ne eivät kovin usein jää siihen yhteen ja ainoaan vaan se yleensä tarkoittaa pidempää yrityksen toimintojen uudelleenjärjestelyä mikä näkyy sitten viivan alla yrityksen tuloksissa. Konepajateollisuus on nykypäivänä huomattavasti merkittävämpi ala Suomen teollisuudessa kuin aiemmin ja sen laskusuhdanne tulee näkymään entistä selvemmin maamme talouskasvun heikentymisessä. Konepajateollisuus myös kertoo hyvin paljon kansainvälisen kaupan kehityksestä ja sen tilausten väheneminen ennakoi myös vahvasti koko maailmantalouden kehitystä. Varsinkin Aasiassa on nähtävissä ainakin hetkellinen taantuma, mutta se saattaa hyvinkin olla vain väliaikainen ilmiö.

Jos katsoo tuloksia maailmalta niin hyvin huolestuttavaa suuremmassa kuvassa on myös suurien globaalien toimijoiden kuten Googlen ja meidän suomalaisittain niin rakkaan Nokian verivihollisen Applen tulosten pettäminen. Tätä ei olekaan tapahtunut moneen vuoteen, joten se tulee kyllä näkymään pörssikursseissa ennen pitkää, sillä yleensä tällainen kehitys ei jää hetkelliseksi vaan se jatkuu ainakin lähiajat. Tietysti pörssikurssien väitetään ennakoivan talousnäkymiä puolen vuoden ajalta, mutta itse en välttämättä usko tähän ennustevoimaan kovin paljoa. Oma näkemykseni on se, että pörssikurssit liioittelevat jatkuvasti mikä tekee niiden ennustevoimasta kovin olemattoman mikäli asia on kuvittelemallani tavalla. Kolmannen kvartaalin tulosten ollessa heikentymään päin on myös neljännen kvartaalin ennusteita laskettu ja mikäli nämä ennustukset pitävät paikkansa niin pörssikurssit alkavat kyllä laskemaan selvästi ainakin rapakon takana.

Jos nyt sitten mennään kotipörssiimme ja sen yhtiöihin niin lukuunottamatta PKC Groupia, Sampoa ja Nokian Renkaita ovat kaikki tärkeimmät seuraamani yritykset jo julkaisseet kolmannen kvartaalin tuloksensa. Nokian Renkailta tosin tuli jo tulosvaroitus, joten sen tuloksesta onkin sitten ennakkotietoja. Kaiken kaikkiaan voi edelleen hyväksyä sen tosiasian, että hyvät yritykset ovat hyviä yrityksiä keskimäärin lähes aina ja huonommat yritykset sitten taistelevat aina enemmän omien vaikeuksiensa kanssa. Näistä yrityspareista parhaimmat esimerkit ovat Konecranes ja Cargotec, jotka toimivat molemmat nosturibisneksessä ja kulkevat täysin eri suuntiin. Siinä missä Konecranes teki huipputuloksen oli Cargotecillä taas paljon vaikeuksia ja sen kehitys kulkee koko ajan huonompaan suuntaan.

Suurista yrityksistä ainakin Fortum (omassa salkussani) ja metsäyhtiöt ovat olleet pettymyksiä. Itse en tosin ole näistä miltään odottanutkaan kovin hyviä tuloksia tai näkymiä, sillä kaikki näistä kärsivät selkeästi teollisuutemme kilkailukyvyn heikentymisestä. Koneelta tuli taas vahva tulos kuten se jo edellisessä osavuosikatsauksessa ennakoikin, mutta suurista yrityksistä Wärtsilä oli yllättävän hyvässä tuloskunnossa. Nordea taas petti jonkin verran markkinoiden odotukset, mutta se ei näkynyt vielä kovin paljoa tuloksessa. Tämä ei minulle ole yllätys sillä OP:ssa on menossa yt-neuvottelut ja eräässä pankissa työskentelevä kaverini kertoi jo keväällä pankkien tulosten tippuvan johtuen uusista vakavaraisuussäännöksistä, jotka laskevat pankkien viivan alle jäävää rahasummaa. Voidaan siis olettaa pankkien osakekohtaisten tulosten siirtymistä laskusuuntaan huolimatta liiketoiminnan tehostamisista.

Seuraavalla viikolla tulee vielä hyvin paljon osavuosikatsauksia, mutta sen jälkeen alkaa nekin jo hieman vähenemään. Hyvin mielenkiintoisena pidän sitä pystyykö omistamani PKC Group vielä pitämään kiinni hyvästä vauhdistaan vai alkaako isojen kuorma-autojen tilausten väheneminen jo näkymään yhtiön tuloksessa. Nokian Renkaat on myös laatuyhtiönä hyvinkin mielenkiintoinen ja on mielenkiintoista nähdä pitääkö se vielä näkymänsä ennallaan Venäjän suhteen vai alkaako sielläkin jo öljyn laskenut hinta pikkuhiljaa näkymään uusien autojen myynnissä ja sitä kautta NR:n tuloksessa. Itse olin nimittäin yllättynyt aika paljon sen negatiivisen tulosvaroituksen syystä, sillä oletin sen näkymien jo pikkuhiljaa tippuvan Venäjänkin suhteen. Muista mielenkiintoisista katsauksista tulee mieleen YIT ja Affecto.

Ostolaidalle siirtyminenkin tietysti hieman alkaa jo houkutella, mutta en pidä siihen suuntaan siirtymistä kovin kiireisenä asiana. Neljännen kvartaalin tulokset tulevat olemaan varmasti vielä mielenkiintoisemmat kuin kolmannen, mutta niihin on vielä pitkä matka. Uskon negatiivisten tulosvaroitusten määrän lisääntymiseen loppuvuonna tai alkuvuodesta, mutta tulevaisuus sen näyttäköön.

Ensi tiistaina lähden käymään Tampereella, joten en tiedä tuleeko uusia kirjoituksia ennen lokakuun kuukausiraporttia. Muistakaa äänestää kunnallisvaaleissa tänään, jos ette sitä ole vielä tehneet.

-TT

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Oikeiden kysymysten esittäminen on ihan helvetin hankalaa

Varsinkin lapsilla on luontainen tapa kysyä paljon kysymyksiä ja näin aikuisena monesti se on hyvinkin vaikeaa. Hyvin monesti me aikuiset jo vain oletamme asioita, vaikka niiden kyseenalaistaminen olisi hyvinkin viisasta. Lainatakseni hieman Lontoon murteen sanaa olettaa (assume) josta saadaan olettaa tarkoittamaan ass of u and me joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa sinun ja minun olevan typeryksiä. Käytännössä tämä oikeiden kysymysten esittäminen on hyvinkin tärkeää kaltaiselleni laiskurille, sillä ne jotka allekirjoittaneen tuntevat tietävät minun yrittävän päästä mahdollisimman vähäisellä energian käytöllä asiasta riippumatta. Tämän kirjoituksen tarkoitus päästää sekä minut että lukijat mahdollisimman vähällä vaivalla mitä tulee moniin elämän tärkeisiin asioihin. Tämän vuoksi aionkin nyt lanseerata kysymyspareja joista toinen olettaa tiettyjä asioita ja toinen taas kertoo miten asiat voisi hoitaa mahdollisesti paremmin. Haastan myös jokaisen teistä lukijoista keksimään uusia kysymyspareja, jotta me kaikki voisimme oppia laiskemmiksi ja samalla myös huomattavan paljon tehokkaammiksi.

Here we go:

Miten voin saada säästettyä työaikaani tekemällä asiat hieman nopeammin?
Käytänkö aikaani asioihin joita ei tarvitse tehdä ollenkaan?

Miten ihmeessä ehdin vastata näihin kaikkiin sähköposteihin?
Kuinka voisin vähentää tärkeitä sähköpostejani?

Miksi minulla kuluu näin helvetin paljon vaivaa tähän asiakkaaseeni?
Tarviinko tätä asiakasta ollenkaan?

Miksi ihmeessä työkaverini tulee jatkuvasti häiritsemään työntekoani?
Kuinka vätän turhan kohtaamisen juuri tämän työkaverini kanssa?

Miten naapurillani on varaa noin kalliiseen autoon?
Mitä voin tehdä, jotta itselläni olisi varaa noin kalliseen autoon?

Minkä takia poliitikoiden pitää koko ajan lisätä veroja?
Miten minä voin maksaa vähemmän veroja?

Miten tämän yrityksen osakkeet ovat niin halpoja p/e-luvulla mitattuna.
Onko tämän yrityksen osakkeet halpoja pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna?

Miten ihmeessä minulla on niin huonoa tuuria?
Mitä olisin voinut tehdä paremmin?

Miksi lehdet jaksavat kirjoittaa BB-sontaa?
Menettäisinkö mitään, vaikka en lukisikaan lehtiä?

Näitä vastaavia kysymyspareja on jumalaton määrä olemassa emmekä me kaikki varmastikaan pysty ajattelemaan samalla tavalla, joten antaa vain soittaa niin keksitään niitä yhdessä lisää. Jo pelkkä näiden asioiden pohtiminen hyödyttää valtavasti. Syy-seuraus-suhteiden miettiminen on tietysti myös hyvin tärkeää, mutta ennen kaikkea turhat asiat syövät valtavasti henkistä pääomaa jota voisi käyttää paremminkin.

Tällä kertaa kirjoitus on lyhyt, mutta toivottavasti asiaa on sitten enemmän, sillä tarkoitus on lähinnä saada ihmiset ajattelemaan oikeiden kysymysten tekemisen tärkeyttä.

-TT

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kunnallisvaalit, oksan poika ja kirkkovene.

Kaikki liittyy toisiinsa kuten arvata saattaa ja kaksi jälkimmäistä vahvasti ensimmäiseen. Esittelen jo etukäteen niille pahoitteluni joiden sukunimi tuo Oksa mahdollisesti on, sillä kyseisellä suvulla tai sukunimellä ei ole juurikaan mitään tekemistä tällä kirjoituksella. Itse liikun hyvin paljon ympäri pk-seutua julkisilla kulkuneuvoilla ja siten saan nauttia erityisen paljon kaikista vaalimainoksista joita viime aikoina on ollut joka paikassa. Tämän seurauksena olenkin sitten joutunut jonkin verran tuota propagandaa katselemaan ja se on alkanut hieman taas vi-tuttamaan. Tämän takia onkin sitten vuoroni avautua tästä aihepiiristä. Ne jotka haluavat lukea syvällistä analyysia puolueiden politiikasta suosittelen lopettamaan tämän kirjoituksen lukemisen heti ja odottavan seuraavaa. Myös ne jotka kokevat vahvaa taipumusta uskoa vaalipropagandaa suosittelen lopettamaan myös heti lukemisen, koska teille saattaa tulla paha mieli siitä mitä tämä kirjoitus tulee sisältämään.

Kunnallisvaalimainoksethan ovat hyvin lyhyitä ja niissä on lähinnä puolueiden ideologisia iskulauseita. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta mikäli niitä alkaa järjellään miettimään edes kymmenen sekunnin ajan niin siinä alkaakin sitten Oksan poika pikkuhiljaa nousemaan ruokatorvea .pitkin ylöspäin ja pahoinvointi alkaa välittömästi. Suurin osa näistä iskulauseista tietysti kuvaa aika selkeästi puolueiden imagoa joka on tavallisille äänestäjille muodostunut. Viisi sekuntia puolueiden toteutuneiden päätösten ajattelua kuitenkin riittää toteamaan harjoitetun politiikan olevan ihan jotain muuta kuin mitä on luvattu, joten siinä lähtee viimeistään lapsenusko mitä tulee puolueiden toimien ja vaalimainosten järjellisyyteen. Koska puolueiden perimmäinen tarkoitus on toimia vain ja ainoastaan omien eturyhmien hyväksi olisi syytä lopettaa saman tien pelleily ja jokainen puolue saisi ilmoittaa saman tien mitä ne oikeasti tulevat vaalien jälkeen tekemään. Koska tämä ei ole mahdollista äänien mennessä sivu suun ei ole yllätys, että suurin osa äänestäjistä pettyy aina vaalien jälkeisiin päätöksiin. Jotta tavallinen kansalainen säästyisi tältä niin aion tässä seuraavan osion aikana lyhyesti kertoa puolueiden todelliset etujen vastaanottajat mikäli puolue pääsisi vallan kahvaan kiinni.

Kokoomus: EK ja AKAVA eli suuremmat yritykset ja akateemisen ammattiliittojen jäsenet.
SDP: SAK ja sen jäsenliitot
Persut: ”Impivaaralaiset” eli ”ahdasmieliset” muukalaisten vihaajat.
Keskusta Maanviljelijät ja metsänomistajat
Vasemmistol. Kaikki ne ammattiliitot, jotka ovat vielä SAK:takin enemmän vasemmalla
Vihreät Kaikki viherstalinistit jotka haluavat lopettaa teollisuuden Suomesta ja maailmasta
KD Nämä vielä ”impivaaralaisiakin” ahdasmielisemmät ”uskonpuhdistajat”
RKP Suurpääoma ja ”verovapaat” suomenruotsalaiset säätiöt sekä pieni 2-kielinen vähemmistö


Muista pienemmistä puolueista ei olekaan sitten oikeastaan mitään sanottavaa johtuen siitä, että ne edustavat kuitenkin hyvin marginaalista kohderyhmää, jolla ei ole mitään vaikutusta suuremmassa kuvassa tällä hetkellä.

Koska ilman järkevää parannusehdotusta tämä kirjoitus on vain samanlainen ulostus kuin nuo lyhyet vaalimainokset joista olen maininnut niin here we go:

Itse ehdotan mallia ainoasta oikeasta toimivasta länsimaisesta demokratiasta eli Sveitsistä. Käytännössä tämä siis tarkoittaa kansanäänestyksien järjestämistä suhteellisen usein. Tällä hetkellä tämä ei voi kuitenkaan toimia kovin hyvin Suomessa jo senkin takia, että yli puolet bruttokansantuotteesta tulee julkiselta sektorilta ja sen osuus on huomattavan paljon suurempi mitä tulee työllistämiseen kuin yksityisellä sektorilla. Tämä siis tarkoittaa käytännössä kansalaisten liian suurta riippuvuutta valtiosta mikä vaikuttaa ihmisten päätöksien tekemiseen sen verran pahasti ettei tästä seuraisi mitään muuta kuin vielä pahemmin paisunut julkinen sektori. Tämän järjestelmän käyttöönotto on mahdollista siinä vaiheessa, kun Suomesta tulee persaukinen maa, jossa julkisen sektorin osuus ihmisten toimeentulossa pienenee huomattavasti. Tämä tilanne voi tosin olla lähempänä kuin kukaan uskookaan. Itse arvioisin siinä menevän 3-10 vuotta maksimissaan. Henkilökohtaisella tasolla tämän kehityksen vahvistaminen on mahdollista ainoastaan vähentämällä riippuvuutta julkisesta sektorista mikä tapahtuu työskentelemällä täysin yksityisellä sektorilla ja maksamalla mahdollisimman vähän veroja. Tämän jälkimmäisen voi tehdä kuluttamalla rahojaan niihin asioihin joissa suhteellinen veronmaksu on pienempi eli toisin sanoen ei omista autoa eikä osta Suomesta alkoholia. Tällä kertaa en asiasta tarkemmin avaudu.

Mikäli jaksoit lukea tänne loppuun saakka ja tuli paha mieli niin ei muuta kuin kertomaan miten asiat mielestäsi oikeasti ovat. Varoitin jo alussa, joten toivottavasti kukaan ei ole lukenut mieltään pahoittaen tänne asti. Poliittisesta kannastani sen verran, että olen hyvin nopeasti liikkuva äänestäjä joka ei usko idealistisesti mihinkään puolueeseen vaan yrittää äänestää itselleen pienintä pahaa. Vaikka tänä vuonna teki mieli enemmän kuin koskaan laittaa kirkkovene äänestyslappuun äänestin kuitenkin itselleni parasta puoluetta ja ehdokasta.

-TT

lauantai 20. lokakuuta 2012

Alice Schroeder, The Snowball, Warren Buffett and the business of life

Elikkäs tämä Buffettin elämänkerta on noin 800-sivuinen kirja jo otsikossakin mainitusta maailman parhaimmasta ”sijoittajasta”. Sijoittaja löytyy lainausmerkeistä, koska kyseinen herra on varsinaisesti enemmän aktiivinen omistaja kuin kaveri joka laittaa vain rahansa yritykseen ja odottaa tuottoja. Tällä kertaa en rupea hirveän tarkasti käymään kirjan sisältöä läpi vaan keskityn lähinnä sen opetuksiin. Mainittakoon sen verran etten oikeastaan suosittele lukemaan koko kirjaa mikäli olet sattunut hänestä jo aikaisemmin kirjoja lukemaan, sillä niitä on kirjoitettu enemmän. Tämän opuksen sijaan suosittelisin lukemaan Roger Lowensteinin kirjan Buffettista joka on monta sataa sivua lyhyempi, mutta kuitenkin hyvin kirjoitettu ja sisältää kaikki tärkeimmät opetukset herran uralta ja elämästä.

Tärkein opetus mikä itselleni tuli mieleen kirjasta on monen kymmenen miljardin omaisuuden keränneen miehen toteamus: ”mikäli sinulla ei vanhoilla päivillä ole sellaisia ihmisiä ympärillä jotka sinusta välittävät olet epäonnistunut elämässäsi”. Tämä on ehkä tärkein opetus jonka kirjasta voi saada ja tässä monella ihmisellä on huomattavan paljon parannettavaa omassa elämässään. Kirjasta käy myös hyvin ilmi kuinka Buffett ei ollut läsnä lastensa kanssa, vaikka kotona töiden jälkeen olikin, kun kaikki aika meni tutkiessa yrityksiä. Myös asumusero vaimon kanssa tuli jossain välissä tämän seikan takia. Täytyy kuitenkin aina huomoia ettei sellaista määrää rahaa kerätä viettämällä ”normaalia” perhe-elämää vaan se vaatii tiettyä ”sekopäisyyttä”, jotta yleensä edes sellaista ”vahingossa” pääsee tapahtumaan. Äärimmäisyyksiin meneminen, kun vaatii aina jonkin järkigeenin puuttumisen.

Kirjan opetus rahan suhteen tuleekin sitten jo ilmi nimessä eli tuossa kuuluisassa Buffettin lumipallossa jota on hyvin helppo verrata korkoa-korolle-ilmiöön, sillä lumipalloa vierittäessä se koko ajan kasvaa ja niin myös käy, kun sijoittaa kaikki tuottonsa uudelleen niin rahasumma tuottaa koko ajan noita tuottoja lisää. Buffett on ollut tämän ilmiön hyödyntämisessä mestari, sillä hän ei ole omien kykyjensä vuoksi halunnut yhtään pienentää tuota lumipallon kasvattamista jakamalla osinkoja vaan on aina sijoittanut kaiken saamansa pääoman uudelleen. Tämän ilmiön hän tajusi jo hyvin aikaisin, sillä oli jo 16-vuotiaana tienannut hyvin paljon rahaa mistä sitten muodostui lisää pääomia. Vakuutusyhtiöt ovat myös sen takia olleet Buffettin sijoituksissa hyvin korkealla, koska vakuutusyhtiöthän saavat asiakkailtaan rahat jo käyttöönsä ennen vahingonkorvauksiaan ja ne voivat laittaa rahansa pyörittämään tuota kuuluisaa lumipalloa hyvin aikaisin. Buffethan on jo käytännössä pyörittänyt samaa lumipalloa kuutisenkymmentä vuotta piakkoin, vaikka Berkshirehän ei ihan niin vanha olekaan. Tämä on myös yksi suuri salaisuus monien kymmenien miljardien tuottoihin yhden ihmisen elinaikana. Oma esimerkkini tästä lumipallosta voisi olla vaikka seuraava: Koska keskimääräinen tuotto on noin 7% osakesijoittamisessa niin se tarkoittaa pääoman kaksinkertaistamista kymmenessä vuodessa. Tuossa Buffettin 60 vuodessa 1000€ on muuttunut 64000€:ksi keskimääräisellä tuotolla. Tietysti Buffettin lumipallo on kasvanut ihan eri vauhtia, joten tuo oma esimerkkini ei kerro hänen sijoituksistaan hirveästi, mutta ehkä siitä mitä nykynuoren sijoittamisen aloittaminen aikaisin tarkoittaa.

Mitä taas tulee Buffettin ja hänen oppi-isänsä Benjamin Grahamin eroihin niin Grahamhan luotti paljon enemmän hajauttamiseen kuin mitä oppipoikansa. Hän myös vaikutti omistamiinsa yrityksiin vähemmän kuin mitä Buffett on tehnyt. Grahamin periaate oli löytää mahdollisimman monta hyvää ja halpaa yritystä ja hajauttaa sijoituksensa niihin, kun taas Buffett on suurimmat rahamääränsä tehnyt muutamilla hyvillä yrityksillä kuten Geicolla, Coca Colalla ja American Expressillä. Näissä hän on myös ollut hyvin suuressa roolissa mitä tulee yritysten johtamiseen. Tällä hetkellä pitäisin Berkshiren suurimpana ongelmana ettei sen pääomilla ole kovin helppo saada ostettua riittäviä määriä enää lisää tuottavia yrityksiä, sillä pääomat ovat niin suuria ettei parinkaan miljardin Dollarin kertasijoituksetkaan enää juuri tunnu missään. Hyvien ja riittävän isojen yritysten osto on varsin hankalaa Berkshirelle ilman suurempaa markkinoiden romahtamista.

Suosittelen kyllä kirjan lukemista huolimatta 800-sivuisuudesta, mutta mikäli olet lukenut Buffettin elämästä aiemmin niin lue ainoastaan ne kohdat joissa ei mainita yksityiselämästä juuri mitään. Ne on mielestäni suhteellisen helppo kirjasta poimia selaamalla. Suosittelen myös lukemaan lapsuus- ja nuoruusvuosista kaiken, sillä mielestäni ne ovat mielenkiintoisin pala hänen yksityiselämästään. Kirja löytyy varmasti muutamasta pk-seudun kirjastosta, joten sieltä vaan etsimään. Sen myös saa varmasti ostettua jostain nettikirjakaupasta suhteellisen edullisesti ja se on hyvä vaihtoehto mikäli ei omista Buffettista mitään kirjaa.

Lähden tästä viikonlopun viettoon Suomen Turkuun, joten en välttämättä palaa asiaan kovin nopeasti mikäli teillä on kommentoitavaa, mutta yritän sunnuntai-iltana kommentoida takaisin mikäli joku sitä ennen ehtii jotain kertomaan.

maanantai 15. lokakuuta 2012

YIT-analyysi

Analyysiharjoitukset jatkuvat ja tällä kertaa vuorossa on YIT.

YIT on kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Se toimii pohjoismaissa, keski-euroopassa, Venäjällä ja Baltiassa.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2002 lähtien. (Milj. €)

2002, 1763
2003, 2390
2004, 3033
2005, 3024
2006, 3284
2007, 3707
2008, 3940
2009, 3452
2010, 3847
2011, 4525


Keskimääräinen kasvu noin 10% vuodessa joka on tullut sekä orgaanisesti että yritysostoilla. Tällä hetkellä omavaraisuuaste on kolmenkymmenen pinnassa, joten orgaaninen kasvu tulee varmasti olemaan lähiaikoina ainut mahdollinen tapa kasvaa. Keskipitkän aikavälin näkymät eivät varsinkaan pohjois- ja keski-Euroopassa ole kummoiset, joten rakentamispalveluissa ei ole juurikaan mahdollisuuksia kasvaa, vaikka neljän miljardin tilauskanta ei sitä kasvun puuttumista mitenkään indikoi. Venäjällä taas tilanne on erilainen ja siellä riippuen raaka-aineiden hinnoista on odotettavissa kasvua myös rakentamispalveluissa. Kiinteistöteknisissä palveluissa taas pieni vuosittainen orgaaninen kasvu on mahdollista ilman yritysostojakin.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2011 (2010) seuraavalla tavalla:

Pohjois-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 46% (47%)
Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut 17% (14%)
Suomen rakentamispalvelut 27% (29%)
Kansainväliset rakentamispalvelut 10% (10%)

Liikevaihdon maittain vuonna 2011 (2010):

Suomi 40% (38%)
Ruotsi 17% (15%)
Saksa 14% (10%)
Norja 12% (12%)
Venäjä 7% (14%)
Tanska 4% (4%)
Baltia 2% (2%)
Muut 4% (5%)


Yllättäen Venäjän osuus liikevaihdosta on kokenut pienen notkahduksen, mutta en usko tämän tilanteen olevan pysyvä vaan näkisin liikevaihdon kasvavan nimeonomaan juuri Venäjällä kunhan raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat eivät koe merkittävää laskua mitä toki pidän hyvinkin mahdollisena.

Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

YIT tekee voittoa jokaisella segmentillään. Kuitenkin rakentamispalvelut ovat selkeästi kovempikatteisia kuin kiinteistötekniset palvelut mikä ainakin itselleni oli jossain määrin yllätys. Toisaalta katteet myös vaihtelevat rakentamispalveluissa selkeästi enemmän riippuen siitä kuinka hyvin rakennetut asunnot menevät kaupaksi. Tämän vuoksi uskon katteiden tippumiseen keskipitkällä aikavälillä varsinkin tällä segmentillä.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2002, 0.37€
2003, 0.41€
2004, 0.80€
2005, 1.23€
2006, 0.41€
2007, 1.77€
2008, 1.05€
2009, 0.53€
2010, 1.12€
2011, 0.99€

AVG, 0.92€

Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen kasvu kymmenessä vuodessa on ollut noin 10% mikä vastaa aika tarkkaan liikevaihdon kasvua. Käytännössä varsinkin rakentamisessa on pakko muistaa ettei toista supersykliä josta malliesimerkkinä vuosi 2007 ei tule ihan heti tapahtumaan, joten realistisempi keskimääräinen osakekohtainen tulos pidemmällä aikavälillä on noin 0.80€. Uskon osakekohtaisen tuloksen suuriin heittelyihin, joten kovin tarkkaan ei ole mahdollista ennustaa tulevaa tuloskehitystä.

Osinkohistoria:

2002, 0.23€
2003, 0.30€
2004, 0.35€
2005, 0.55€
2006, 0.65€
2007, 0.80€
2008, 0.50€
2009, 0.40€
2010, 0.65€
2011, 0.70€

AVG, 0.51€

Keskimääräinen osinkojen kasvu on ollut noin 8.9% vuodessa mitä pidän erittäin hyvänä. Osinkojen kasvua pidän terveenä, sillä se ei eroa hirveän paljon osakekohtaisen tuloksen kasvusta mikä on terveen osingonmaksukyvyn kannalta hyvä asia. Omavaraisuus ei tästä ole juurikaan muuttunut vaan on pysynyt pidemmän aikaa tasaisesti kolmenkymmenen ja neljänkymmenen välillä. Osinkojen keskiarvon uskon pysyvän aika lailla samana keskipitkällä aikavälillä kuin vuosina 2002-2012.

Johtoporras:

Johtoryhmässä ja hallituksessa on niin suurta osaamista ettei yrityksen menestys tule jäämään niistä kiinni. Nimet Ehnrooth, Gran ja Herlin kertovat jo hyvinkin paljon suurelle osaa ihmisistä, jotka taloutta seuraavat. Ehntoothilla ja Herlinillä on myös hyvin merkittäviä omistuksia yrityksessä, joten he varmasti ajattelevat osakkeenomistajien etuja pidemmällä tähtäimellä. Johtoryhmän jäsenillä on valtaosalla hyvinkin pitkä YIT-historia toimitusjohtajaa myöten. Toimitusjohtaja Pitkäkoski ei ole minulle nimenä tuttu, mutta hallituksen suurien nimien ohjauksessa hänkin pärjää aivan varmasti.

Lyhyt SWOT-analyysi YIT:stä

Strengths:

Yrityksen hallitus on erityisen kova, sillä siinä on monia suomalaisen liike-elämän kovia nimiä. Pidän tätä seikkaa tärkeimpänä yrityksen kannalta. Myös kiinteistöteknisen segmentin vahva osa liikevaihdosta on vahvuus, sillä se takaa jonkinlaisen rahavirran riippumatta rakentamispalveluista.

Weaknesses:

Suurempien yrityskauppojen tekeminen on haastavaa osingonmaksukykyä vaarantamatta mikäli sellaisiin tulee mahdollisuus yrityksen omavaraisuuden ollessa kolmisenkymmentä prosenttia.

Opportunities:

Venäjä on sekä mahdollisuus että uhka. Kuitenkin siellä on varmasti paras mahdollisuus orgaaniseen kasvuun, joten uhkia ei pidä liioitella. Kiinteistöteknisten palveluiden marginaalien kasvattaminen on mahdollisuus, vaikka rakentamispalveluilla menisikin huonommin. Liikevaihdon kasvattaminen keski-Euroopassa kannattavasti on suuri mahdollisuus, sillä siellä markkina on monessa mielessä terveempi kuin pohjoismaista erityisesti Suomessa ja Ruotsissa.

Threats:

Suurin uhka on rakentamisen todellinen hyytyminen Suomessa ja muissa pohjoismaissa lähivuosina. Myös Venäjällä on aina olemassa poliittinen riski, mutta tällä hetkellä sen mahdollisuutta pidän hyvin pienenä.

Loppusanat:

Pidän YIT:tä alan yrityksistä selkeästi parhaimpana kotimaamme pörssissä. Varsinkin vahva johtoryhmä antaa kyllä hyvät mahdollisuudet tuloksen kasvattamiseen. Kuitenkin nykyinen tilanne yrityksen päämarkkina-alueilla on hyvin vaikea, joten tulevien kassavirtojen ennustamista pidän hyvin vaikeana. Myös yrityksen osakekohtaisen tuloksen kasvattaminen on hyvin vaikeaa keskipitkällä aikavälillä. Oma arvioni yrityksen osakkeen arvosta on 10.0€. Turvamarginaalin huomioon ottaen voi yritykseen alkaa sijoittaa osakkeen hinnan tippuessa alle kahdeksan Euron mikä tarkoittaa hyvinkin huomattavaa alennusta nykyiseen kurssiin joka on viidentoista pinnassa. Jotkut varmasti pitävät arvoa liian matalana ja toiset korkeana, mutta itse varaudun talouden siirtyvän syvään taantumaan lähimmän vuoden aikana.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.

Hyvää viikon jatkoa!

- TT

tiistai 9. lokakuuta 2012

Rahoitusmarkkinavero tulee? Entä sitten?

Otsikossa on kysymysmerkki lähinnä sen takia ettei mitään ole päätetty vielä täällä Suomessa. Mikäli uskoo joulupukkiin tai hammaskeijuun niin voi tietysti olettaa ettei tulevillä vaaleilla ole mitään merkitystä poliitikkojen päätösten ajankohtaan. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus käydä läpi hieman sitä mitä se tarkoittaa lähinnä omasta näkökulmastani.

Kaiken kaikkiaan pidän tätä hyvinvointivaltiota sellaisena jossa koneisto voi hyvin ja sitten muut jäsenet valjastetaan ylläpitämään tätä järjestelmää kunnes nykyisen globalisaation vaikuttaessa viimeiset sammuttavat valot. Rahoitusmarkkinaveroa taas pidän Eurostoliiton byrokraattien tapana saada taas lisää valtaa. Tässä vaiheessa on kuitenkin huomioitava ettei tähän hullutukseen ole Suomen todellakaan pakko osallistua, vaikka niin tulee kuitenkin käymään Suomen toimiessa taas ”mallioppilaana” välittämättä kansallisista eduista. Rahoitusmarkkinaveron on siis tarkoitus mennä suoraan ilmeisesti EU:lle? Korjatkaa jos olen väärässä! Ottaen huomioon Suomen olevan selvä nettomaksaja jo melkein miljardi Euroa vuodessa niin siihen suuntaan ei mielestäni pidä antaa senttiäkään lisää varsinkin kuin satumme elämään sellaisessa maassa jonka vieressä on länsinaapuri joka ei lähes sadan prosentin varmuudella tule osallistumaan tähänkään hullutukseen. On siis aivan järjetöntä antaa tällainen kilpailuetu naapurille. Mikäli kaikki maat maailmassa osallistuisivat niin siinä tapauksessa näkisin siinä jotain järkeä.

Vaikka en ylimääräistä veroista pidäkään niin silti on mielestäni ihan käypää kysyä entä sitten? Suomessa on kuitenkin hyvinkin paljon mahdollisuuksia välttää veronjenmaksua omilla valinnoillaan ja rahoitusmarkkinavero tullessaan siirtää ihmisten sijoituksia sinne missä sitä ei tarvitse maksaa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin siinä tapauksessa Ruotsin pörssiin sijoittaminen ei tule maksamaan lisää suomalaisille? Tämä tietysti tulee sitten vaatimaan uutta asennoitumista Helsingin pörssiin niille ihmisille joilla sijoitettavaa varallisuutta on sen verran paljon, että tuo 0.1% alkaa jo näkymään suhteellisesti kuluissa. Omat kaupankäyntimaksuni, kun ovat puolen ja yhden prosentin välissä ei tässä tapauksessa kaupankäynnin suhteellinen kallistuminen tunnu juuri missään. Koska kyseessä on 0.1%:n vero JOKAISESTA kaupasta on pakko olettaa tämän siis koskevan kaikkia eikä pelkästään piensijoittajia. Tämän veron tullessa voimaan voidaankin sitten sanoa niille pelureille hyvästit, jotka toimivat Helsingin pörssissä, sillä 0.1% jokaisesta osakekaupasta käytännössä vaikuttaa huomattavan paljon enemmän kauppojen määrän ollessa aivan eri luokkaa kuin niillä, jotka säästävät hyvin pitkäksi ajaksi. Tämä tietysti tarkoittaa sitten selkeää likviditeetin vähenemistä joka johtaa myös volatiliteetin eli hintojen vaihtelun selkeään vähenemiseen ja spreadien eli osto- ja myyntihintojen välisen erotuksen kasvamiseen mikä myös vähentää vähemmän vaihdetuissa osakkeissa mahdollisuuksia tehdä voittoja nopeassa kaupankäynnissä. Myös ”pakkomyyntien” ollessa kyseessä saa myyjä vähempivaihtoisissa osakkeissa saa vähemmän rahaa. Tämän viimeisen asian ollessa kyseessä on suuremmassa mittakaavassa kyse aivan mitättömästä asiasta. Oma arvioni on, että tämä kehitys tulee johtamaan myös osinkoprosenttien nousuun osakkeiden pysyessä suhteellisesti halvempina tässä periferiapörssissä kaupankäynnin vähentyessä. Osakekaupan täydelliseen hyytymiseen en usko tässäkään tapauksessa.

Mitä sitten tulee esimerkiksi eläkeyhtiöihin niin tämäkin päätös on sitten käytännössä pois erityisesti nuorten lompakoista, sillä muistaakseni TELA ilmoitti eläkemaksujen nousupaineeksi tämän päätöksen tullessa voimaan 0.8% lisää palkasta mikä on jo isompi potti nuorille ottaen huomioon jo senkin, että muutenkin on kyse jo siitä ettei nykynuoret tule saamaan läheskään samaa osaa palkoistaan eläkkeenä kuin jo eläkkeelle siirtyneet. En usko eläkeyhtiöiden erivapauksiin tässä asiassa, sillä kyse on nimenomaan EU:n keksimästä turhakkeesta jonka tarkoituksena on kerätä nimenomaan juuri byrokraattien käyttöön rahaa. Mitä taas tulee pankkien uhkailuihin siirtyä Ruotsiin niin antaa mennä vaan. Nykyisessä taloustilanteessa, kun tulemme näkemään laajoja ongelmia ja pankkien tulevia luottotappioita kilpailukykymme romahtaessa ja asuntolainojen maksukyvyn mennessä. Pankkien siirtyessä kirjoille muualle ei meidänkään pidä silloin näitä luottotappioita veronmaksajina kuitata vaan ne menevät sitten esimerkiksi Ruotsiin maksettavaksi mikäli pankit joutuvat vaikeuksiin. En kuitenkaan tähän maanvaihtoon usko, joten kannattaa jo henkisesti varautua myös kotimaisten pankkien auttamiseen. Tähän on tosin niin pitkä matka ettei siitä kannata vielä murehtia suuremmin.

Kaikista lyhyimmin voi sanomani tiivistää siihen, että asiakas maksaa AINA oli sitten kyse mistä tahansa kaupankäynnistä ja sen kuluista. Asiakas voi toisaalta yleensä päättää haluaako se sitten tehdä koko kauppaa vai ei. Rahoilla on aina mahdollisuus äänestää! Itkeminen ja valittaminen ei auta mitään vaan aiheuttaa lähinnä henkistä pahoinvointia.

Hyvää viikon jatkoa!

-TT

perjantai 5. lokakuuta 2012

Norvestian keskustelutilaisuus: Mitä suomalainen voisi tehdä Eurokriisin keskellä.?

Olin eilen kyseisessä keskustelutilaisuudessa ja pidin tapahtumaa ihan mielenkiintoisena. En ole ihan varma miksi sain kutsun kyseiseen tilaisuuteen, mutta otin sen ihan mielelläni vastaan. Tapahtuma kesti noin tunnin ja se koostui lähinnä paneelikeskustelusta, jossa osanottajina olivat seuraavat henkilöt: Puheenjohtajana J.T Berqvist (Norvestian hallituksen puheenjohtaja) Mika Pantzar (kuluttajatutkimuskeskuksesta), Sari Lounasmeri pörssisäätiön toimitusjohtaja, Roger Wessmann (Nordean pääanalyytikko) ja Vesa Puttonen (Helsingin Kauppakorkeakoulusta). Yleisönä minä ja noin kolmisenkymmentä muuta henkilöä joista en tunnistanut ketään. Ilmeisesti myös muutamia taloustoimittajia oli paikalla.

Ensin oli Puttosen alustus asiaan ja sitten keskustelu jatkui panelistien kesken. Mitä tulee sitten itse keskusteluun niin itselleni jäi sellainen mielikuva, että Puttonen hallitsi keskustelua selkeästi ja muut sitten lähinnä vikisivät. Vastaukset itse Eurokriisiin ja tavallisten suomalaisten tapoihin vaikuttaa olivat aika lailla erilaisia. Pantzar oli sitä mieltä ettei tarvitse tehdä mitään vaan jatkaa samalla tavalla kuin aina ennenkin. Lounasmeri oli sitä mieltä, että pitää muistaa hajautus. Wessmanin puheet menivät aika lailla ohi, sillä en meinannut kuulla hänen ääntään. Puttonen taas oli sitä mieltä ettei meillä ole mitään pelättävää, koska rahamme eivät oikeastaan ole millään lailla kiinni esimerkiksi kreikkalaisessa liiketoiminnassa ja muutenkin suurin osa rahoistamme on kiinni ihan muualla kuin pörssissä.

Muista aiheista ehkä vahvimmin esillä oli se miksi hyvin harva suomalaisista luottaa rahastoyhtiöihin ja näiden työntekijöiden toimiin eli suurin osa ei usko siihen, että nämä ajaisi asiakkaan etua. Tätä mm. Puttonen piti hyvin hämmästyttävänä, sillä hän ei tunne yhtään sellaista toimijaa joka ei tätä olisi tehnyt. Perusteluna hän käytti sitä, että mikäli näin ei tapahdu niin salkunhoitaja saa kenkää mikä on mielestäni aika hyvä pointti. Pantzar taas toi esiin mm. vanhusten huijaamisen eläkesäästövakuutuksissa näiden sisältäessä sellaisen pykälän että kuoleman sattuessa tämä koko sopimus raukeaa. Puttonen myös hieman ihmetteli sijoitusbarometrin tulosta jossa noin 40% 25-35-vuotiaista on ruvennut harkitsemaan sijoittamista pankin tätä suositellessa. Allekirjoittaneella on oma teoria tähän ja ajattelin sen tässä jakaa: Vastaus tähän ristiriitaan on informaatiotulva. Suurin osa tästä internjet-sukupolvesta ottaa uutisensa netistä ja ne ovat poikkeuksetta hyvin lyhyitä purskeita joista ihmiset saavat vain korkeintaan muutaman impulssin, jotka aivot vastaanottavat. Suurin osa näistä uutisista on negatiivisia mikä vaikuttaa ihmisten mielikuviin. Kuitenkin pankkiin mennessä yleensä siellä haetaan hattu kourassa lainaa ja silloin ollaan ”suojassa” näiltä kaikilta lyhyiltä impulsseilta kun jutellaan pankin edustajan kanssa. Silloin yleensä ollaan huomattavan paljon vastaanottavaisempia, kun pankin edustaja tarjoaa myös mahdollisuutta sijoittamiseen pankin omien palveluiden kautta. Tämän keskustelun seurauksena asia jää paljon paremmin mieleen kuin lyhyinä uutisina netistä.

Olen pari juttua nyt lukenut valtavirran medioista ja kumpikaan ei ole maininnut olennaisinta viestiä meille nuorille tärkeästä asiasta eli eläkkeistä. Hyvin harvat meistä nuorista uskovat saavansa sijoitusbarometrin mukaan eläkettä. Sijoitusbarometrin mukaan tämä luku on 45% 25-35-vuotiaista. Kun nykyään eläkkeen määrä on 60% palkkasummasta niin Puttonen ilmoitti, että me nykynuoret tulemme saamaan nykyrahoituksella 30% mikäli talous siirtyy kasvu-uralle. Käytännössä tämä luku kannattaa meidän jokaisen nuoren pistää mieleen, sillä se on käytännössä maksimi eläköitymisiässä ilman omaa aktiivisuutta säästämisessä ja sijoittamisessa. Tietysti monet nykynuoret tulevat perimään vanhemmiltaan omaisuutta, mutta ne joille se on vain kaukainen haave tarvitsevat kyllä herätyksen tähän asiaan. Ei auta asiasta valittaa vaan alkaa heti toimimaan. Säästäminen on sitä vaivattomampaa mitä aikaisemmin aloittaa.

Puttosen sanat ”Suomi on itkijöiden maa” on kyllä harvinaisen oikeassa ja siitä seuraa jonkinlainen halvaantuminen päätöksenteossa mikä johtaa vaikeuksiin pidemmällä aikavälillä. Toisaalta joskus on myös parempi olla tekemättä yhtään mitään. Puttonen myös mainitsi sen ettei niitä hyviä sijoitusideoita tule kovin usein vaan ehkä vain kerran vuodessa, joten jo senkin takia kysymys ”mihin nyt kannattaa sijoittaa?” on hyvin kyseenalainen tai jopa vahingollinen. Kaiken kaikkiaan en muutenkaan hirveästi luottaisi mihinkään vinkkeihin vaan muistaisin, että kaikkien ihmisten todellinen tilanne on aina yksilöllinen ja oman tilanteensa tietää aina parhaiten itse paitsi valehdellessaan itselleen joka on mielestäni yleisempää kuin monet ajattelevatkaan. Mainittakoon vielä se, että kun Puttonen mainitsi ettei Kreikka vaikuta mihinkään, kun sijoittaa muualle niin olin eri mieltä, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen tässä monimutkaisessa maailmassa. Siihen en sitten tällä kertaa ota kantaa miten Kreikka muualle vaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan pidin tilaisuutta ihan mielenkiintoisena ja ainakin itse sain irti eniten juuri Puttosen mielipiteistä joista en juurikaan ollut tietoinen ennen tilaisuutta. Se mikä jäi vähän harmittamaan oli tilaisuuden loppuminen käytännössä paneelin jälkeen, vaikka hieman ehdinkin jutella muidenkin osallistujien kanssa joista suurin osa oli kyllä järjestävän tahon henkilökuntaa. Tietysti ihmiset ovat kiireisiä, joten kyllä sen toisaalta ymmärtää. Seuraava yleisötilaisuus jossa on allekirjoittaneella taas mahdollisuus kuunnella ”viisaita” on mitä ilmeisemmin sijoitusmessut marraskuussa. Suurin osa jutuista menee tietysti aina suoraan korvasta korvaan, mutta aina tarttuu jotain hyvää asiaa. Toivottavasti saitte tästä kirjoituksesta jotain muutakin irti kuin mitä valtamediat ovat kirjoittaneet.

Hyvää viikonloppua!

-TT

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Okmetic-analyysi

Analyysiharjoitukset jatkuvat ja tällä kertaa vuorossa on Okmetic

Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle ja myy myös teknologiaosaamista. Yrityksen tuotteet perustuvat asiakkaille lisäarvoa tuottavaan korkean teknologian osaamiseen, innovatiiviseen tuotekehitykseen ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2002 lähtien. (Milj. €)

2002, 57,7
2003, 50,1
2004, 55,4
2005, 49,8
2006, 63,7
2007, 64,6
2008, 67,9
2009, 54,4
2010, 81
2011, 83,2


Keskimääräinen kasvu noin 3.7% vuodessa mikä ei ole kovin paljoa mielestäni näinkin uuden teknologian tuotteissa. Suoraan liikevaihtoluvuista ei kuitenkaan näe suurta rakennemuutosta joka tapahtui vuonna 2004. Tämän kehityksen seurauksena yritys on keskittynyt lähinnä omien erikoisalueidensa tuotteiden valmistukseen. Yhtiöllä on menossa kolmenkymmenen miljoonan Euron investointi Vantaan tehtaaseen jonka tarkoitus on kolminkertaistaa SOI-kiekkojen (anturikiekot) valmistus. Tällä segmentillä on parhaimmat mahdollisuudet kasvattaa yrityksen liikevaihtoa tulevaisuudessa, joten investoinnit tulevat varmasti tarpeeseen.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2011 (2010) seuraavalla tavalla:

Anturikiekot 46% (43%)
Puolijohdekiekot 35% (42%)
Teknologia: 19% (15%)

Pääsegmenteistä anturikiekot ovat selkeästi nopeimmin kasvava osa-alue ja sen osuus tulee vain kasvamaan. Yhtiön strategia on nimenomaan keskittynyt juuri anturikiekkoihin joiden orgaaninen kasvu on nopeampaa keskipitkällä aikavälillä kuin muilla segmenteillä.

Liikevaihdon maantieteellinen jakauma vuonna 2011 (2010):

Pohjois-amerikka 37% (43%)
Eurooppa 30% (25%)
Aasia 33% (32%)

Euroopan osuus on laskenut vuoden 2012 alkupuoliskolla mitä ei tietystikään voi pitää yllätyksenä taloudellisen aktiviteetin ollessa matala. Pohjois-amerikan ja Aasian osuudet ovat olleet yhtä suuret ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Pidemmällä tähtäimellä odotan Aasian asiakkuuksien kehittyvän nopeammin kuin pohjois-amerikan ja Euroopan.


Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

Huolimatta negatiivisesta tulosvaroituksesta voi Okmeticin tuloksentekokyvyn olevan vakaa. Aurinkoenergiateollisuuden laskusuhdanne ja siinä loppuneet pidemmät sopimukset näkyvät myös hieman pidemmällä tähtäimellä. Kuitenkin tämän segmentin vaikutus Okmeticin tulokseen on niin pieni ettei keskipitkällä tähtäimellä ole sillä kovin suurta merkitystä.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2002, -0.37€
2003, -0.59€
2004, -2.03€
2005, 0.00€
2006, 0.41€
2007, 0.31€
2008, 0.34€
2009, -0.03€
2010, 0.60€
2011, 0.61€

AVG, -0.075€

Käytännössä viimeisen kymmenen vuoden aikana on siis oltu keskimäärin tappiolla. Kuitenkin on huomioitava yrityksen olevan huomattavan erilainen kuin vuonna 2004 ja sitä ennen, joten kolmeen ensimmäiseen vuoteen en kiinnittäisi liikaa huomiota. Tämä muutos johtuu yhden tehtaan sulkemisesta joka sijaitsi Espoossa. Vuosien 2005-2011 keskimääräinen tulos on ollut 0.32€ mikä on jo huomattavasti parempi ja reippaasti plussan puolella. Tulevien vuosien tuloksentekokyvyn arviointi ei ole kovin helppoa johtuen maailmantalouden kasvun hidastumisesta. Arvioisin Okmeticin osakekohtaisen tuloksen olevan seuraavina vuosina keskimäärin 0.35€-0.45€.

Osinkohistoria:

2002, 0.00€
2003, 0.00€
2004, 0.00€
2005, 0.00€
2006, 0.00€
2007, 0.10€
2008, 0.05€
2009, 0.05€
2010, 0.30€
2011, 0.28€

AVG, 0.08€

Jälleen kerran on todettava yrityksen muuttuneen vuoden 2004 jälkeen selvästi. Mikäli kuitenkin lähtee vuodesta 2005 liikkeelle niin keskimääräinen osinko viimeisenä seitsemänä vuotena on ollut 0.11€. Tämä ei sisällä vuoden 2011 aikana saatua 0.15€:n lisäosinkoa. Näitä kertamaksuja ei kannata laittaa mukaan laskuihin, sillä ne eivät ole kovin yleisiä. Vuosien 2002-2006 nollaosingot johtuivat heikosta taloudellisesta tilanteesta ja tällä hetkellä omavaraisuusaste on vajaa kahdeksankymmentä mikä on erinomainen ja takaa tulevan osingonmaksukyvyn, vaikka yrityksellä on suurinvestointi käynnissä. Keskipitkällä aikavälillä arvioisin osingonmaksukyvyn olevan keskimäärin 0.15€-0.25€. Tämä takaa kassan riittävyyden keskipitkällä aikavälillä ja mahdollistaa myös ainakin pienemmät yrityskaupat.

Lyhyt SWOT-analyysi Okmeticista

Strengths:

Yrityksen hallitus on hyvin teknologiavetoinen mitä pidän jopa elinehtona näinkin korkean teknologian yritykselle. Järvisellä ja Puolakalla on vahva kokemus Outotecista ja Martola on toiminut yhden suurasiakkaan entisenä toimitusjohtajana (VTI-Technologies nykyinen Murata Electronics). Yhtiön rahoitusasema on erittäin hyvä nykypäivänä mikä on tärkeää mahdollisessa talouslamassa. Myös panostus anturikiekkoihin on mielestäni tapahtunut oikea-aikaisesti ja se luo edellytykset joustavampaan ja ketterämpään tuotantoon tarpeen vaatiessa. Vahvuutena pidän myös Vantaan tehtaan etäisyyttä yhteen pääasiakkaista (Murata Electronics), sillä välimatka Muratan Vantaan tuotantotiloihin on noin kymmenen kilometriä.

Weaknesses:

Yhtenä heikkouksista pidän toimitusjohtaja Seikkua joka HK:n toimitusjohtajana ollessaan ei onnistunut tehtävässään vaan sai potkut. Toinen heikkous on riippuvaisuus markkinoista, vaikka yritys onkin kasvanut kokonaismarkkinoita nopeammin. Yhtiöllä on vain omissa erikoistuotteissaan hinnoitteluvoimaa mikä ei ole hyvä asia yrityksen kannalta. Myös riippuvaisuus valuuttakurssimuutoksista on heikkous. Yhdysvaltain dollari ja Japanin Jeni ovat päävaluutat.

Opportunities:

Mahdollisuudet yrityskauppoihin vahvan taloudellisen tilanteen turvin markkinoiden mennessä alaspäin. Myös uuden tehtaanlaajennuksen tuomat edellytykset sopeuttaa tuotantoa markkinoiden mukaan voi laskea mahdollisuuksiksi.

Threats:

Suurimpana uhkana pidän markkinoiden sulamista ja sen seurauksena yritys huomaa Vantaan tehtaan laajennuksen kasvattaneen kiinteitä kuluja liikaa mikä johtaa rahoitusaseman heikkenemiseen. Yrityskaupan kohteena olemista voi myös pitää uhkana ainakin sijoittajille, sillä yritys saattaa lähteä liian halvalla tulevaan tuloksentekokykyyn nähden. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että preemion on pakko olla siinä tapauksessa huomattava yrityksen tilanteen ollessa hyvin vakaa.

Johtoporras:

Toimitusjohtaja Seikkua pidän suurena kysymysmerkkinä yrityksen menestyksen suhteen, sillä hänellä on takana epäonnistuminen HK:n toimitusjohtajana. Hyvää taas on hänen osakemääränsä joka on yli parisataatuhatta, kun laskee mukaan yhteisyrityksen toisen Okmeticin johtajan (Mikko Montonen) kanssa. Johtoryhmän jäsenillä on paljon kokemusta yrityksen palveluksessa, joten se mielestäni edesauttaa mahdollisuuksia pitkäjänteiseen yrityksen kehittämiseen.

Loppusanat:

Uskon yrityksen olevan oikealla tiellä panostaessaan anturikiekkoihin ja suurin kasvu ainakin lähitulevaisuudessa tulee sitä kautta. Kuitenkin on huomioitava riippuvuus markkinoista joiden ei voi odottaa kasvavan hirveän paljon maailmantalouden kasvun hidastuessa. Kuitenkin näiden käyttö mm. kiihtyvyysantureissa ja gyroskoopeissa tarkoittaa markkinoiden kasvavan ainakin hiljalleen. Koska anturikiekkojen tuleva liikevaihto on arviolta puolet yrityksen koko liikevaihdosta voi yrityksen pysyvän ainakin nollakasvussa mikä saattaa kyllä markkinahintojen laskiessa myös siirtyä suoraan tulokseen. Arvioisin yrityksen arvon olevan noin 4.50€. Ottaen huomioon yrityksen koon on turvamarginaalin oltava suurempi kuin suuremmilla yrityksillä, joten osakkeen hinnan ollessa noin 3.20€-3.50€ voi sitä ihan huoletta ostaa pidempään salkkuun.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa. Näitä analyyseja tulee lisää lähiviikkoina, sillä pikkuhiljaa alkaa olla sen verran paljon sijoitusvaroja, että pitäisi vaan löytää joku kohde niille. Kuitenkin se on tällä hetkellä hyvin hankalaa.

Hyvää viikon jatkoa!

- TT

maanantai 1. lokakuuta 2012

Syyskuu 2012 Cash +870€ salkku +3.7% Yhteensä 7950€

Syyskuu oli tänäkin vuonna yksi selkeästi parhaista kuukausista ja se johtuu siitä, että ”töitä” riittää kahdella rintamalla. Varsinkin ensimmäiset kaksi viikkoa olivat hyvin kiireisiä ja onnistuneita mitä tulee rahan tienaamiseen. Aika lailla kyllä tosin väsymys pääsikin sitten iskemään näiden kahden viikon aikana ja kuukauden viimeiset viikot oli pakko ottaa hieman rennommin. Tämä johtui osittain jälleen kerran iskeneestä syysflunssasta joka kesti tällä kertaa melkein pari viikkoa. Koska kuume ei noussut niin se oli taas jälleen kerran hidasta kituuttamista mikä on toisaalta vittumaista, mutta toisaalta mahdollisti kevyen liikunnan melkein koko ajan.

Kahdessa ensimmäisessä viikossa tuli tosiaan tienattua noin kuusikymmentäviisi prosenttia syyskuun tuloista ja sen jälkeen iski fyysinen väsymys sen verran voimakkaana flunssan saattelemana ettei loppukuusta enää pystynyt pitämään samaa tahtia, vaikka olisi halunnutkin. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tulopuoleen, joten yritän ehkä pikkaisen höllätä lokakuussa, sillä fyysisesti olen hieman väsynyt eikä tällä hetkellä pidempää lepotaukoa ole tulossa ennen ”ulkomaan” reissua Turkuun 20. päivä jolloin pidän sitten pitkän viikonlopun joka näillä näkymin kestää ainakin neljä päivää.

Menopuolella ei ollut syyskuussa juurikaan yllätyksiä vaan voin rehellisesti sanoa kaiken menneen suunnitelmien mukaan. Ehkä ruokaan meni pikkaisen vähemmän kuin olin ajatellut, mutta muuten menot olivat hyvin pienet johtuen siitä ettei ollut mitään suurempia yksittäisiä menoja. Lokakuussa ei tosiaan pitäisi tulla mitään suurempia menoeriä Turkkusen reissun lisäksi, joten odottelen myös lokakuusta hyvin ”halpaa”, kun ei ole mitään suurempaa tiedossa eikä bussilippuakaan tarvitse maksaa ennen marraskuun alkua. Tietysti ylläreitä voi aina tulla, mutta toivotaan ettei niitä tule. Ylijäämäksi lokakuulle ennustan 600-700 Euroa, mutta se jääköön nähtäväksi.

Mitä taas tulee sijoituksiin niin kassa kasvaa, mutta sijoituskohteiden löytäminen sopivaan hintaan on edelleen kiven alla. Jos jotain tästä pitää oppia niin se on kyllä sitten kärsivällisyys. Fortum on ainoa yritys kotipörssissämme joka on edes hieman lähempänä ostohintoja tällä hetkellä niistä yrityksistä joita seuraan. Toinen on Okmetic joka antoi negatiivisen tulosvaroituksen, mutta aika lievän sellaisen. No ei muuta kuin ostonäppäimellä oleva käsi jemmaan odottelemaan tositoimia. Se mikä allekirjoittanutta syyskuussa eniten yllätti oli FED:n QE3:n kurssireaktio joka oli hyvin vaisu, mutta se oli toisaalta aika hyvin jo osakkeiden hinnoissa etukäteen. Kaiken kaikkiaan on pidemmällä tähtäimellä mahdotonta taistella matematiikkaa vastaan, joten ilman suuremman inflaation käynnistämistä kurssit lähtevät alaspäin ennemmin tai myöhemmin. Inflaation iskiessä reaalituotot tosin laskevat, joten ei siitäkään ole pelastusta vaikka aikaa sillä taas saa ostettua. Kaiken kaikkiaan maamme hallituksen olisi jo aika ottaa pää pois perseestä ja haistattaa paskat Eurolle. Lasku kasvaa joka kuukausi vaan lisää eikä loppua näy. Turha on yrittää pelotella talouslamalla, sillä sekin tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Varautukaa siihen ja tehkää se mitä täytyy.

Mitä taas tulee henkilökohtaisiin asioihin niin vyötärö on pienentynyt syyskuussa jonkin verran ja toivottavasti sama meno jatkuu. Viinanjuontia en ole vieläkään harrastanut, joten siltä kannalta katsottuna olen menossa oikeaan suuntaan. Yksi sudenkuoppa on jo selvitty, kun en saaressa juonut daijujen kanssa mitään alkoholipitoista. Seuraava sudenkuoppa onkin sitten seuraavaksi Turkkusessa, sillä sielläkin on taas tarjolla ryyppyseuraa ihan riittämiin, mutta toivottavasti elämä voittaa. Voin ihan rehellisesti sanoa olevani ihan selvinkin päin ihan riittävän ”hullu” mikä tietysti helpottaa asiaa. Lokakuun puolen välin paikkeilla selviää mahdollisuus taas uuteen elämänkokemukseen, joten jännityksellä odotan miten sen kanssa käy. Se ei ole kovin pitkä setti, joten suurempaa muutosta se ei tiedä toteutuessaan. Siitä kertoilen sitten mikäli se toteutuu. Toisessa tapauksessa olen ihan hiljaa, sillä life is full of missed chances :D Täytyy sanoa, että ruokavalion kanssa on tullut välillä taisteltua, mutta tällä hetkellä se on suhteellisen hyvällä tolalla. Kaikkea en ole viitsinyt itseltäni kerralla kieltää, sillä se saattaisi johtaa täydelliseen repsahtamiseen kaikissa asioissa. Kuitenkin eteenpäin on menty kuten joku luuseri sanoisi hävitessään jonkin loppuottelun johtoasemasta. Elämäntapamuutokset ovat kuitenkin sen verran pysyviä, että niiden kanssa saattaa mennä koko loppuelämä. Blogin kirjoittaminen on sujunut yllättävän hyvin pienen suvantovaiheen jälkeen, mutta edelleenkin pidän ongelmana samojen aiheiden ympärillä pyörimisen ja sen suhteen voiko niistä löytää jotain uutta sanottavaa vai onko se sitä yhtä ja samaa yhä uudelleen? Tästä kaipaisin erityisesti lukijoiden mielipiteitä, sillä omille teksteilleen tulee aika helposti sokeaksi. Mediattomia päiviä yritän lokakuussa pitää kaksi, sillä vaikka se ei suoranaisesti näy blogissa niin niinä päivinä on paljon parempi draivi päällä mikä sitten näkyy myöhemmin kirjoitustuloksina. Suosittelen tuota kokeilua kaikille niille, jotka vähänkin tuntevat tarvetta siihen ja niille jotka eivät tunne niin heille vielä enemmän. Näillä mennään mitä on taas yksi kuukausi. Kovin pitkälle en elämääni suunnittelekaan, vaikka joitain juttuja tietysti onkin mielessä.

Hyvää viikonjatkoa!

- TT