Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläkkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläkkeet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. kesäkuuta 2013

verot, verot, verot

Törmäsin viikonloppuna taloustaito-lehden artikkeliin, jossa oli kattava artikkeli veroista ja muista veroluontoisista maksuista. Tässä artikkelissa oli myös yksi hyvin mielenkiintoinen graafi johon en muistaakseni ole aiemmin törmännyt. Tässä graafissa olivat verot ja veroluontoiset maksut hyvin eriteltyinä vuodelta 2012 ja se näyttää seuraavalta:
 
Veroja ja veroluontoisia maksuja kuten eläkkeitä maksettiin vuonna 2012 yhteensä 84.8 miljardia Euroa. Näistä verojen osuus oli 59.7 miljardia ja veroluontoisten maksujen 25.1 miljardia. Keskimäärin kansalaista kohden näiden maksujen osuus oli noin viisitoistatuhatta Euroa. Se on jumalaton summa rahaa ja joku voisi hieman ihmetellä mihin tämä kaikki sitten kuluu? On selvää ettei maksajana kuitenkaan ole vain kansalaiset vaan yritykset hoitavat oman osansa. Näistä maksuista suurimmat olivat kunnallisverot, arvonlisäverot ja työnantajien eläke ja sosiaalikulut jotka olivat kaikki suunnilleen yhtä suuria. Itselleni kunnallisverojen määrä oli tässä yhtälössä se suurin yllätys. En odottanut kuntien saavan niin suuria rahasummia itselleen, mutta olin siis väärässä.

Jos taas laskee kaikki eläke- ja sosiaalimaksut yhteen saadaan siitä suurin menoerä. Jos Suomessa on eläkeläisiä noin puolitoista miljoonaa saadaan keskimääräiseksi maksuksi vajaa 17000 eli hieman vajaa 1400/kk, kun otetaan huomioon se, että tällä hetkellä eläkepotti on juuri sen kokoinen ettei se kasva eikä pienene juuri tällä hetkellä. Keskimääräinen eläke ei tosin kerro juuri mistään ja siten se on lukuna harhaanjohtava. Tärkeämpää olisi miettiä hieman suurempaa kuvaa eli sitä voidaanko olettaa tuon summan pysyvän samana jatkossa vai ei? Oma arvioni siitä on se ettei se ole mahdollista mikä tarkoittaa eläkkeiden pienenemistä. Tämä eläkepyramidi, kun rokoittaa eniten viimeiseksi mukaantulleita kuten kaikki muutkin vastaavat rakennelmat.

Kokonaisveroasteen ollessa hieman vajaa 44% (BKT 194.5 miljardia vuonna 2012) on helppo huomata, että veroja nostamalla ei saada enää juurikaan nostettua sitä kuuluisaa jakovaraa vaan seuraavien vuosien aikana tulemme näkemään veroasteen nousun ja pahimmassa tapauksessa samaan aikaan myös BKT:n laskun mikä tulee romahduttamaan taloustilanteen. ”Tarttis varmaan tehdä jotain!” Tämä tarkoittaa kulujen pienentämistä, koska tuloja ei varmastikaan ole saatavissa enää yhtään enempää yleisen taloustilanteen ollessa huono ympäri maailmaa. Samalla voitaisiin mielestäni kokeilla kerrankin verojen laskemista tai sitten työllistämiskustannusten tiputtamista. Veroja on yksinkertaisesti liikaa eikä niitä kaikkia voida millään pitää tarpeellisina. Esimerkkinä otan meidän niin jokaisen rakastaman tai vihaaman valtion sähköenergiaa tuottavan Fortumin joka on laskenut kaikki maksamansa verot vuodelta 2012 ja raportti löytyy täältä

Tämä raportti on karua katsottavaa, koska liikevaihto on ollut 6159 miljoonaa ja maksetut verot 3918 miljoonaa. Myönnettäköön Fortumin olevan ääritapaus johtuen sen liiketoiminnasta. Kuitenkin tämä kertoo aika lailla siitä millaisia verohelvettejä erityisesti pohjoismaat ovat. Suurin osa maksetuista veroista kun tulevat Suomesta ja Ruotsista mikä tosin johtuu myös liikevaihdon maantieteellisestä jakautumisesta. Suuruusluokka verrattuna liikevaihtoon on kyllä aivan järkyttävä enkä oikein ainakaan itse ymmärrä mistä nuo kaikki verot tulevat. Voisiko joku valistaa allekirjoittanutta hieman ymmärtämään noita lukuja?

Kun näitä lukuja katsoo niin käsiten ”verohelvetti” ei ole mikään yllätys ja itse uskon ”pään jäävän vetävän käteen” eli kun paska osuu tuulettimeen ei entiseen ole enää paluuta vaan jokaisen on otettava vastuunsa itsestään ja läheisistään, koska yhteiskunnalla ei yksinkertaisesti tule olemaan siihen enää varaa ilman jonkinlaista läpimurtoa energiantuotannossa eikä sitä kyllä taida olla ihan lähitulevaisuudessa tulossa.

Tällä hetkellä valitettavasti tuntuu siltä, että takki on aika tyhjä blogin kirjoittamisessa ja tämän seurauksena aionkin pitää siitä koko heinäkuun taukoa, jotta elokuusta lähtien olisi taas lisää virtaa kirjoittamiseen. Vielä tosin tulee mitä ilmeisimmin pari kirjoitusta ennen tuota lomaa, mutta ne menevät kyllä ensi viikkoon. Hyvää juhannusta kaikille ja muistakaa nauttia alkoholia kohtuudella!

-TT

tiistai 9. lokakuuta 2012

Rahoitusmarkkinavero tulee? Entä sitten?

Otsikossa on kysymysmerkki lähinnä sen takia ettei mitään ole päätetty vielä täällä Suomessa. Mikäli uskoo joulupukkiin tai hammaskeijuun niin voi tietysti olettaa ettei tulevillä vaaleilla ole mitään merkitystä poliitikkojen päätösten ajankohtaan. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus käydä läpi hieman sitä mitä se tarkoittaa lähinnä omasta näkökulmastani.

Kaiken kaikkiaan pidän tätä hyvinvointivaltiota sellaisena jossa koneisto voi hyvin ja sitten muut jäsenet valjastetaan ylläpitämään tätä järjestelmää kunnes nykyisen globalisaation vaikuttaessa viimeiset sammuttavat valot. Rahoitusmarkkinaveroa taas pidän Eurostoliiton byrokraattien tapana saada taas lisää valtaa. Tässä vaiheessa on kuitenkin huomioitava ettei tähän hullutukseen ole Suomen todellakaan pakko osallistua, vaikka niin tulee kuitenkin käymään Suomen toimiessa taas ”mallioppilaana” välittämättä kansallisista eduista. Rahoitusmarkkinaveron on siis tarkoitus mennä suoraan ilmeisesti EU:lle? Korjatkaa jos olen väärässä! Ottaen huomioon Suomen olevan selvä nettomaksaja jo melkein miljardi Euroa vuodessa niin siihen suuntaan ei mielestäni pidä antaa senttiäkään lisää varsinkin kuin satumme elämään sellaisessa maassa jonka vieressä on länsinaapuri joka ei lähes sadan prosentin varmuudella tule osallistumaan tähänkään hullutukseen. On siis aivan järjetöntä antaa tällainen kilpailuetu naapurille. Mikäli kaikki maat maailmassa osallistuisivat niin siinä tapauksessa näkisin siinä jotain järkeä.

Vaikka en ylimääräistä veroista pidäkään niin silti on mielestäni ihan käypää kysyä entä sitten? Suomessa on kuitenkin hyvinkin paljon mahdollisuuksia välttää veronjenmaksua omilla valinnoillaan ja rahoitusmarkkinavero tullessaan siirtää ihmisten sijoituksia sinne missä sitä ei tarvitse maksaa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin siinä tapauksessa Ruotsin pörssiin sijoittaminen ei tule maksamaan lisää suomalaisille? Tämä tietysti tulee sitten vaatimaan uutta asennoitumista Helsingin pörssiin niille ihmisille joilla sijoitettavaa varallisuutta on sen verran paljon, että tuo 0.1% alkaa jo näkymään suhteellisesti kuluissa. Omat kaupankäyntimaksuni, kun ovat puolen ja yhden prosentin välissä ei tässä tapauksessa kaupankäynnin suhteellinen kallistuminen tunnu juuri missään. Koska kyseessä on 0.1%:n vero JOKAISESTA kaupasta on pakko olettaa tämän siis koskevan kaikkia eikä pelkästään piensijoittajia. Tämän veron tullessa voimaan voidaankin sitten sanoa niille pelureille hyvästit, jotka toimivat Helsingin pörssissä, sillä 0.1% jokaisesta osakekaupasta käytännössä vaikuttaa huomattavan paljon enemmän kauppojen määrän ollessa aivan eri luokkaa kuin niillä, jotka säästävät hyvin pitkäksi ajaksi. Tämä tietysti tarkoittaa sitten selkeää likviditeetin vähenemistä joka johtaa myös volatiliteetin eli hintojen vaihtelun selkeään vähenemiseen ja spreadien eli osto- ja myyntihintojen välisen erotuksen kasvamiseen mikä myös vähentää vähemmän vaihdetuissa osakkeissa mahdollisuuksia tehdä voittoja nopeassa kaupankäynnissä. Myös ”pakkomyyntien” ollessa kyseessä saa myyjä vähempivaihtoisissa osakkeissa saa vähemmän rahaa. Tämän viimeisen asian ollessa kyseessä on suuremmassa mittakaavassa kyse aivan mitättömästä asiasta. Oma arvioni on, että tämä kehitys tulee johtamaan myös osinkoprosenttien nousuun osakkeiden pysyessä suhteellisesti halvempina tässä periferiapörssissä kaupankäynnin vähentyessä. Osakekaupan täydelliseen hyytymiseen en usko tässäkään tapauksessa.

Mitä sitten tulee esimerkiksi eläkeyhtiöihin niin tämäkin päätös on sitten käytännössä pois erityisesti nuorten lompakoista, sillä muistaakseni TELA ilmoitti eläkemaksujen nousupaineeksi tämän päätöksen tullessa voimaan 0.8% lisää palkasta mikä on jo isompi potti nuorille ottaen huomioon jo senkin, että muutenkin on kyse jo siitä ettei nykynuoret tule saamaan läheskään samaa osaa palkoistaan eläkkeenä kuin jo eläkkeelle siirtyneet. En usko eläkeyhtiöiden erivapauksiin tässä asiassa, sillä kyse on nimenomaan EU:n keksimästä turhakkeesta jonka tarkoituksena on kerätä nimenomaan juuri byrokraattien käyttöön rahaa. Mitä taas tulee pankkien uhkailuihin siirtyä Ruotsiin niin antaa mennä vaan. Nykyisessä taloustilanteessa, kun tulemme näkemään laajoja ongelmia ja pankkien tulevia luottotappioita kilpailukykymme romahtaessa ja asuntolainojen maksukyvyn mennessä. Pankkien siirtyessä kirjoille muualle ei meidänkään pidä silloin näitä luottotappioita veronmaksajina kuitata vaan ne menevät sitten esimerkiksi Ruotsiin maksettavaksi mikäli pankit joutuvat vaikeuksiin. En kuitenkaan tähän maanvaihtoon usko, joten kannattaa jo henkisesti varautua myös kotimaisten pankkien auttamiseen. Tähän on tosin niin pitkä matka ettei siitä kannata vielä murehtia suuremmin.

Kaikista lyhyimmin voi sanomani tiivistää siihen, että asiakas maksaa AINA oli sitten kyse mistä tahansa kaupankäynnistä ja sen kuluista. Asiakas voi toisaalta yleensä päättää haluaako se sitten tehdä koko kauppaa vai ei. Rahoilla on aina mahdollisuus äänestää! Itkeminen ja valittaminen ei auta mitään vaan aiheuttaa lähinnä henkistä pahoinvointia.

Hyvää viikon jatkoa!

-TT