Törmäsin viikonloppuna
taloustaito-lehden artikkeliin, jossa oli kattava artikkeli veroista
ja muista veroluontoisista maksuista. Tässä artikkelissa oli myös
yksi hyvin mielenkiintoinen graafi johon en muistaakseni ole aiemmin
törmännyt. Tässä graafissa olivat verot ja veroluontoiset maksut
hyvin eriteltyinä vuodelta 2012 ja se näyttää seuraavalta:
Veroja ja veroluontoisia maksuja kuten
eläkkeitä maksettiin vuonna 2012 yhteensä 84.8 miljardia Euroa.
Näistä verojen osuus oli 59.7 miljardia ja veroluontoisten maksujen
25.1 miljardia. Keskimäärin kansalaista kohden näiden maksujen
osuus oli noin viisitoistatuhatta Euroa. Se on jumalaton summa rahaa
ja joku voisi hieman ihmetellä mihin tämä kaikki sitten kuluu? On
selvää ettei maksajana kuitenkaan ole vain kansalaiset vaan
yritykset hoitavat oman osansa. Näistä maksuista suurimmat olivat
kunnallisverot, arvonlisäverot ja työnantajien eläke ja
sosiaalikulut jotka olivat kaikki suunnilleen yhtä suuria. Itselleni
kunnallisverojen määrä oli tässä yhtälössä se suurin yllätys.
En odottanut kuntien saavan niin suuria rahasummia itselleen, mutta
olin siis väärässä.
Jos taas laskee kaikki eläke- ja
sosiaalimaksut yhteen saadaan siitä suurin menoerä. Jos Suomessa on
eläkeläisiä noin puolitoista miljoonaa saadaan keskimääräiseksi
maksuksi vajaa 17000 eli hieman vajaa 1400/kk, kun otetaan huomioon
se, että tällä hetkellä eläkepotti on juuri sen kokoinen ettei
se kasva eikä pienene juuri tällä hetkellä. Keskimääräinen
eläke ei tosin kerro juuri mistään ja siten se on lukuna
harhaanjohtava. Tärkeämpää olisi miettiä hieman suurempaa kuvaa
eli sitä voidaanko olettaa tuon summan pysyvän samana jatkossa vai
ei? Oma arvioni siitä on se ettei se ole mahdollista mikä
tarkoittaa eläkkeiden pienenemistä. Tämä eläkepyramidi, kun
rokoittaa eniten viimeiseksi mukaantulleita kuten kaikki muutkin
vastaavat rakennelmat.
Kokonaisveroasteen ollessa hieman vajaa
44% (BKT 194.5 miljardia vuonna 2012) on helppo huomata, että veroja
nostamalla ei saada enää juurikaan nostettua sitä kuuluisaa
jakovaraa vaan seuraavien vuosien aikana tulemme näkemään
veroasteen nousun ja pahimmassa tapauksessa samaan aikaan myös BKT:n
laskun mikä tulee romahduttamaan taloustilanteen. ”Tarttis varmaan
tehdä jotain!” Tämä tarkoittaa kulujen pienentämistä, koska
tuloja ei varmastikaan ole saatavissa enää yhtään enempää
yleisen taloustilanteen ollessa huono ympäri maailmaa. Samalla
voitaisiin mielestäni kokeilla kerrankin verojen laskemista tai
sitten työllistämiskustannusten tiputtamista. Veroja on
yksinkertaisesti liikaa eikä niitä kaikkia voida millään pitää
tarpeellisina. Esimerkkinä otan meidän niin jokaisen rakastaman tai
vihaaman valtion sähköenergiaa tuottavan Fortumin joka on laskenut
kaikki maksamansa verot vuodelta 2012 ja raportti löytyy
täältä
Tämä raportti on karua katsottavaa,
koska liikevaihto on ollut 6159 miljoonaa ja maksetut verot 3918
miljoonaa. Myönnettäköön Fortumin olevan ääritapaus johtuen sen
liiketoiminnasta. Kuitenkin tämä kertoo aika lailla siitä
millaisia verohelvettejä erityisesti pohjoismaat ovat. Suurin osa
maksetuista veroista kun tulevat Suomesta ja Ruotsista mikä tosin
johtuu myös liikevaihdon maantieteellisestä jakautumisesta.
Suuruusluokka verrattuna liikevaihtoon on kyllä aivan järkyttävä
enkä oikein ainakaan itse ymmärrä mistä nuo kaikki verot tulevat.
Voisiko joku valistaa allekirjoittanutta hieman ymmärtämään noita
lukuja?
Kun näitä lukuja katsoo niin käsiten
”verohelvetti” ei ole mikään yllätys ja itse uskon ”pään
jäävän vetävän käteen” eli kun paska osuu tuulettimeen ei
entiseen ole enää paluuta vaan jokaisen on otettava vastuunsa
itsestään ja läheisistään, koska yhteiskunnalla ei
yksinkertaisesti tule olemaan siihen enää varaa ilman jonkinlaista
läpimurtoa energiantuotannossa eikä sitä kyllä taida olla ihan
lähitulevaisuudessa tulossa.
Tällä hetkellä valitettavasti tuntuu
siltä, että takki on aika tyhjä blogin kirjoittamisessa ja tämän
seurauksena aionkin pitää siitä koko heinäkuun taukoa, jotta
elokuusta lähtien olisi taas lisää virtaa kirjoittamiseen. Vielä
tosin tulee mitä ilmeisimmin pari kirjoitusta ennen tuota lomaa,
mutta ne menevät kyllä ensi viikkoon. Hyvää juhannusta kaikille
ja muistakaa nauttia alkoholia kohtuudella!
-TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti