sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Q312-tulokset yli puolivälin

Kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksista on palttiarallaa yli puolet julkistettu ainakin täällä kotipörssissämme ja joitakin huomioita on tullut tehtyä sekä kotimaisista että ulkomaisista yrityksistä ja talouden tilasta.

Merkittävimmät asiat ainakin allekirjoittaneelle ovat negatiivisten tulosvaroitusten hienoinen lisääntyminen ja konepajateollisuuden pienenevät tilauskannat, jotka tulevat väistämättä näkymään Suomen talouden taantumisena. Negatiiviset tulosvaroitukset ovat siitä v-mäisiä, että ne eivät kovin usein jää siihen yhteen ja ainoaan vaan se yleensä tarkoittaa pidempää yrityksen toimintojen uudelleenjärjestelyä mikä näkyy sitten viivan alla yrityksen tuloksissa. Konepajateollisuus on nykypäivänä huomattavasti merkittävämpi ala Suomen teollisuudessa kuin aiemmin ja sen laskusuhdanne tulee näkymään entistä selvemmin maamme talouskasvun heikentymisessä. Konepajateollisuus myös kertoo hyvin paljon kansainvälisen kaupan kehityksestä ja sen tilausten väheneminen ennakoi myös vahvasti koko maailmantalouden kehitystä. Varsinkin Aasiassa on nähtävissä ainakin hetkellinen taantuma, mutta se saattaa hyvinkin olla vain väliaikainen ilmiö.

Jos katsoo tuloksia maailmalta niin hyvin huolestuttavaa suuremmassa kuvassa on myös suurien globaalien toimijoiden kuten Googlen ja meidän suomalaisittain niin rakkaan Nokian verivihollisen Applen tulosten pettäminen. Tätä ei olekaan tapahtunut moneen vuoteen, joten se tulee kyllä näkymään pörssikursseissa ennen pitkää, sillä yleensä tällainen kehitys ei jää hetkelliseksi vaan se jatkuu ainakin lähiajat. Tietysti pörssikurssien väitetään ennakoivan talousnäkymiä puolen vuoden ajalta, mutta itse en välttämättä usko tähän ennustevoimaan kovin paljoa. Oma näkemykseni on se, että pörssikurssit liioittelevat jatkuvasti mikä tekee niiden ennustevoimasta kovin olemattoman mikäli asia on kuvittelemallani tavalla. Kolmannen kvartaalin tulosten ollessa heikentymään päin on myös neljännen kvartaalin ennusteita laskettu ja mikäli nämä ennustukset pitävät paikkansa niin pörssikurssit alkavat kyllä laskemaan selvästi ainakin rapakon takana.

Jos nyt sitten mennään kotipörssiimme ja sen yhtiöihin niin lukuunottamatta PKC Groupia, Sampoa ja Nokian Renkaita ovat kaikki tärkeimmät seuraamani yritykset jo julkaisseet kolmannen kvartaalin tuloksensa. Nokian Renkailta tosin tuli jo tulosvaroitus, joten sen tuloksesta onkin sitten ennakkotietoja. Kaiken kaikkiaan voi edelleen hyväksyä sen tosiasian, että hyvät yritykset ovat hyviä yrityksiä keskimäärin lähes aina ja huonommat yritykset sitten taistelevat aina enemmän omien vaikeuksiensa kanssa. Näistä yrityspareista parhaimmat esimerkit ovat Konecranes ja Cargotec, jotka toimivat molemmat nosturibisneksessä ja kulkevat täysin eri suuntiin. Siinä missä Konecranes teki huipputuloksen oli Cargotecillä taas paljon vaikeuksia ja sen kehitys kulkee koko ajan huonompaan suuntaan.

Suurista yrityksistä ainakin Fortum (omassa salkussani) ja metsäyhtiöt ovat olleet pettymyksiä. Itse en tosin ole näistä miltään odottanutkaan kovin hyviä tuloksia tai näkymiä, sillä kaikki näistä kärsivät selkeästi teollisuutemme kilkailukyvyn heikentymisestä. Koneelta tuli taas vahva tulos kuten se jo edellisessä osavuosikatsauksessa ennakoikin, mutta suurista yrityksistä Wärtsilä oli yllättävän hyvässä tuloskunnossa. Nordea taas petti jonkin verran markkinoiden odotukset, mutta se ei näkynyt vielä kovin paljoa tuloksessa. Tämä ei minulle ole yllätys sillä OP:ssa on menossa yt-neuvottelut ja eräässä pankissa työskentelevä kaverini kertoi jo keväällä pankkien tulosten tippuvan johtuen uusista vakavaraisuussäännöksistä, jotka laskevat pankkien viivan alle jäävää rahasummaa. Voidaan siis olettaa pankkien osakekohtaisten tulosten siirtymistä laskusuuntaan huolimatta liiketoiminnan tehostamisista.

Seuraavalla viikolla tulee vielä hyvin paljon osavuosikatsauksia, mutta sen jälkeen alkaa nekin jo hieman vähenemään. Hyvin mielenkiintoisena pidän sitä pystyykö omistamani PKC Group vielä pitämään kiinni hyvästä vauhdistaan vai alkaako isojen kuorma-autojen tilausten väheneminen jo näkymään yhtiön tuloksessa. Nokian Renkaat on myös laatuyhtiönä hyvinkin mielenkiintoinen ja on mielenkiintoista nähdä pitääkö se vielä näkymänsä ennallaan Venäjän suhteen vai alkaako sielläkin jo öljyn laskenut hinta pikkuhiljaa näkymään uusien autojen myynnissä ja sitä kautta NR:n tuloksessa. Itse olin nimittäin yllättynyt aika paljon sen negatiivisen tulosvaroituksen syystä, sillä oletin sen näkymien jo pikkuhiljaa tippuvan Venäjänkin suhteen. Muista mielenkiintoisista katsauksista tulee mieleen YIT ja Affecto.

Ostolaidalle siirtyminenkin tietysti hieman alkaa jo houkutella, mutta en pidä siihen suuntaan siirtymistä kovin kiireisenä asiana. Neljännen kvartaalin tulokset tulevat olemaan varmasti vielä mielenkiintoisemmat kuin kolmannen, mutta niihin on vielä pitkä matka. Uskon negatiivisten tulosvaroitusten määrän lisääntymiseen loppuvuonna tai alkuvuodesta, mutta tulevaisuus sen näyttäköön.

Ensi tiistaina lähden käymään Tampereella, joten en tiedä tuleeko uusia kirjoituksia ennen lokakuun kuukausiraporttia. Muistakaa äänestää kunnallisvaaleissa tänään, jos ette sitä ole vielä tehneet.

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti