Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Omien raha-asioiden oppimiskäyrä osa 1

Kuten edellisessä kirjotuksessa lupasin niin nyt olisi tarkoitus miettiä kuinka olen kaikkien vuosikymmenien saatossa kehittynyt omien raha-asioideni hoidossa ja kuinka sitä voi tutkia käyttämällä oppimiskehikkoa jota yritin viime kirjoituksessa selittää. Tarkoitus on yrittää päästä kriittiseen tarkasteluun, mutta oman tekemisen ollessa kyseessä se ei ole mikään kaikista yksinkertaisin juttu. Ei muuta kuin sitten suoraan asiaan.

Ensimmäinen vaihe on kopiointi ja tämän vaiheen alkujuuret ovat aivan varmasti sellaiset etten niitä itse muista, joten jossain vaiheessa lapsuuttani olen nähnyt joko molempien vanhempien rahankäyttöä tai sitten ainoastaan äitini, koska isäni kuoli ollessani hyvin nuori. Jos pitää sitten arvata kummasta on kyse niin mitä todennäköisimmin olen alkutahdit saanut molemmilta vanhemmiltani. Ehkä radikaalein oivallus mitä asiaa pohtiessani olen huomannut, että käytän tätä menetelmää vieläkin jollain tavalla. En tiedä onko se kovin monelle muulle yllätys, mutta ainakin itselleni se on, sillä olen käyttänyt hyvin paljon aikaa ja jonkin verran myös rahaa optimoidessani omaa elämääni ja opiskellut jo kahdesta kolmeen vuotta sitä kuinka pärjätä mahdollisimman vähällä ja silti juuri nyt huomaan kopioivani äitiäni tietyllä tapaa, vaikka tietysti suurin osa tavastani käyttää ja tienata rahaa onkin hyvin erilainen kuin mitä tämänhetkinen tilanteeni perheessäni. Jotta tämä ei sitten jäisi vain sanahelinäksi niin on varmaan syytä sitten selittää mitä tällä tarkoitan.

Elikkä koko nuoruuteni tilanne isäni kuoleman jälkeen oli sellainen, että olimme kolmistaan veljeni ja äitini kanssa. Me emme ole missään vaiheessa kuitenkaan kärsineet yksinhuoltajaperheelle tyypillisestä rahapulasta mikä johtui käytännössä isäni vakuutusturvasta joka oli hyvin kattava. En ole tietoinen tarkoista yksityiskohdista, mutta tämän turvan ansiosta elimme jo hyvin pienestä lähtien omistusasunnossa joka oli ehkä siihen akoihin normaali neljä huonetta ja keittiö. Käytännössä perheen tulot olivat suurimmaksi osaksi erinäisten vakuutusten ja eläkkeiden ansiosta riittävät normaaliin elintasoon mikä tarkoitti sitä ettemme juurikaan joutuneet pihistelemään ruoasta tai muista elintärkeistä asioista. Käytännössä tämä siis tarkoitti sitä, että kaikki rahat jotka tulivat menivät suunnilleen joka kuukausi. Näiden ansioiden lisäksi äitini kävi sijaishammashoitajana lähellä olevissa kouluissa. En enää muista tarkalleen milloin hän töissä kävi, mutta palttiarallaa ainakin ollessani ala- ja yläasteilla. En muista tarkalleen minkä verran hän oli töissä, mutta palttiarallaa ehkä kolmasosa ajasta. Näiden ansaintatapojen lisäksi perheellämme on ollut vaihteleva määrä nykyisen UPM:n osakkeita jotka isäni sai kai töistä joskus vuonna xx. Nämä osakkeet sitten jakaantuivatkin aikojen saatossa ja olivat parhaimmillaan noin satatonnia Suomen rahassa eli markoissa. Onneksemme sitten saimmekin nämä myytyä juuri vahingossa oikeeseen aikaan, kun tuli tarvetta remontille.

Jos nyt sitten mietitään asiaa siltä kannalta mitä olen mahdollisesti kopioinut niin ensimmäisenä tulee mieleen tuo osa-aikatyö jota käytännössä teen säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämän ”työn” tekemisen aloitin ollessani 17-vuotias ja se oli ensimmäinen säännöllisempi tapa tienata rahaa itselleen. Toisaalta on muistettava ettei äitini tehnyt kyseistä asiaa tarvitakseen rahaa, joten siinä on selkeä eroavaisuutta allekirjoittaneen nykypäivään. Tämä muutos tapahtui allekirjoittaneen kohdalla kolmisen vuotta sitten ja sen jälkeen olen elättänyt itseni lähinnä jo tuolla 17-vuotiaana hankitulla ”työllä”. Tällä hetkellä voisin olla oikein säästelisäästi eläessäni pari vuotta vapaalla, mutta siinä tapauksessa olisin taas sen jälkeen persaukinen ja koko rumba alkaisi alusta. Kuluttamiseni on ollut lukuunottamatta paria viime vuotta sitä ettei rahaa ole menojen jälkeen ollut yhtään ylimääräistä ja tämäkin asia oli kopioitu mitä ilmeisimmin äidiltäni joka tosin on vieläkin siinä tilanteessa ettei ylimääräistä jää terveydenhoitokulujen kasvaessa jatkuvasti. Omien ylimääräisten rahojen meno osakesijoituksiin on mitä ilmeisimmin ainakin osittain perua jo aikaisemmin mainituista perheen UPM:n osakkeista. Näissä tuli hyvin ilmi korolle korkoa ilmiön vaikutus ja varmasti saikin sitten allekirjoittaneeseen iskostettua myös tämän sijoitusmuodon hyvät puolet. Myönnettäköön nyt kuitenkin heti alkuun etten ole saanut osakkeitani tai rahojani näihin nykysijoituksiini mistään vaan olen hankkinut ne itse säästämällä. Opiskelin myös varmaan vuoden verran sijoittamista, joten sitä ei voi pitää suorana kopiointina, mutta siitä lisää myöhemmässä vaiheessa, koska se ei koske varsinaisesti tätä oppimisvaihetta.

Vertailukohtia itselläni ei tietysti ehkä ihan nuoruudessani hirveästi ollut, koska raha ei oikeastaan ollut mikään mielenkiinnon kohde kovin aikaisin. Olin itse huomattavan paljon enemmän makean perään nuorempana ja siitä olikin sitten jatkuvat vierailut hammaslääkärissä. Vertailu raha-asioitten hoidossa on tapahtunut sitten hieman vanhemmalla iällä, koska hyvin nuorena uskoin rahan ”kasvavan puissa”. Tämä ei tietystikään pidä paikkaansa, joten ehkä joskus teini-iän jälkeen aloin havainnoimaan tätä puolta. Tätä vertailuosuutta on ehkä hyvin vaikea havainnoida, koska se tapahtuu aika lailla kuitenkin automaattisesti. Parin kaverini isät kuitenkin olivat niin sanotuissa matkahommissa usein poissa kotoa ja sitä olen mahdollisesti vertaillut jollain tavalla äitiini joka oli kotona silloin, kun sitä eniten tarvitsimme. Kulutusvertailusta ehkä sen verran, etten ole juurikaan huomannut lähimmäisten kavereideni ikinä juurikaan säästäneen, joten ehkä kulutustottumuksia on tullut vertailtua hyvin vähän. Mitä taas tulee sijoittamiseen niin lähipiirini sijoituksiin en ole juuri huomiotani kiinnittänyt, joten vertailupohjaa osakesijoittamista lukuunottamatta ei minulla ole koskaan ollut.

Ehkä tässä kaikki näistä kahdesta ensimmäisestä vaiheesta. Seuraava kirjoitus jatkaa siitä mihin tämä jäi aihepiirin ympäriltä. Kommentointia voi harjoittaa tästäkin aihepiiristä, joten sana on vapaa.

-TT

maanantai 1. lokakuuta 2012

Syyskuu 2012 Cash +870€ salkku +3.7% Yhteensä 7950€

Syyskuu oli tänäkin vuonna yksi selkeästi parhaista kuukausista ja se johtuu siitä, että ”töitä” riittää kahdella rintamalla. Varsinkin ensimmäiset kaksi viikkoa olivat hyvin kiireisiä ja onnistuneita mitä tulee rahan tienaamiseen. Aika lailla kyllä tosin väsymys pääsikin sitten iskemään näiden kahden viikon aikana ja kuukauden viimeiset viikot oli pakko ottaa hieman rennommin. Tämä johtui osittain jälleen kerran iskeneestä syysflunssasta joka kesti tällä kertaa melkein pari viikkoa. Koska kuume ei noussut niin se oli taas jälleen kerran hidasta kituuttamista mikä on toisaalta vittumaista, mutta toisaalta mahdollisti kevyen liikunnan melkein koko ajan.

Kahdessa ensimmäisessä viikossa tuli tosiaan tienattua noin kuusikymmentäviisi prosenttia syyskuun tuloista ja sen jälkeen iski fyysinen väsymys sen verran voimakkaana flunssan saattelemana ettei loppukuusta enää pystynyt pitämään samaa tahtia, vaikka olisi halunnutkin. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tulopuoleen, joten yritän ehkä pikkaisen höllätä lokakuussa, sillä fyysisesti olen hieman väsynyt eikä tällä hetkellä pidempää lepotaukoa ole tulossa ennen ”ulkomaan” reissua Turkuun 20. päivä jolloin pidän sitten pitkän viikonlopun joka näillä näkymin kestää ainakin neljä päivää.

Menopuolella ei ollut syyskuussa juurikaan yllätyksiä vaan voin rehellisesti sanoa kaiken menneen suunnitelmien mukaan. Ehkä ruokaan meni pikkaisen vähemmän kuin olin ajatellut, mutta muuten menot olivat hyvin pienet johtuen siitä ettei ollut mitään suurempia yksittäisiä menoja. Lokakuussa ei tosiaan pitäisi tulla mitään suurempia menoeriä Turkkusen reissun lisäksi, joten odottelen myös lokakuusta hyvin ”halpaa”, kun ei ole mitään suurempaa tiedossa eikä bussilippuakaan tarvitse maksaa ennen marraskuun alkua. Tietysti ylläreitä voi aina tulla, mutta toivotaan ettei niitä tule. Ylijäämäksi lokakuulle ennustan 600-700 Euroa, mutta se jääköön nähtäväksi.

Mitä taas tulee sijoituksiin niin kassa kasvaa, mutta sijoituskohteiden löytäminen sopivaan hintaan on edelleen kiven alla. Jos jotain tästä pitää oppia niin se on kyllä sitten kärsivällisyys. Fortum on ainoa yritys kotipörssissämme joka on edes hieman lähempänä ostohintoja tällä hetkellä niistä yrityksistä joita seuraan. Toinen on Okmetic joka antoi negatiivisen tulosvaroituksen, mutta aika lievän sellaisen. No ei muuta kuin ostonäppäimellä oleva käsi jemmaan odottelemaan tositoimia. Se mikä allekirjoittanutta syyskuussa eniten yllätti oli FED:n QE3:n kurssireaktio joka oli hyvin vaisu, mutta se oli toisaalta aika hyvin jo osakkeiden hinnoissa etukäteen. Kaiken kaikkiaan on pidemmällä tähtäimellä mahdotonta taistella matematiikkaa vastaan, joten ilman suuremman inflaation käynnistämistä kurssit lähtevät alaspäin ennemmin tai myöhemmin. Inflaation iskiessä reaalituotot tosin laskevat, joten ei siitäkään ole pelastusta vaikka aikaa sillä taas saa ostettua. Kaiken kaikkiaan maamme hallituksen olisi jo aika ottaa pää pois perseestä ja haistattaa paskat Eurolle. Lasku kasvaa joka kuukausi vaan lisää eikä loppua näy. Turha on yrittää pelotella talouslamalla, sillä sekin tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Varautukaa siihen ja tehkää se mitä täytyy.

Mitä taas tulee henkilökohtaisiin asioihin niin vyötärö on pienentynyt syyskuussa jonkin verran ja toivottavasti sama meno jatkuu. Viinanjuontia en ole vieläkään harrastanut, joten siltä kannalta katsottuna olen menossa oikeaan suuntaan. Yksi sudenkuoppa on jo selvitty, kun en saaressa juonut daijujen kanssa mitään alkoholipitoista. Seuraava sudenkuoppa onkin sitten seuraavaksi Turkkusessa, sillä sielläkin on taas tarjolla ryyppyseuraa ihan riittämiin, mutta toivottavasti elämä voittaa. Voin ihan rehellisesti sanoa olevani ihan selvinkin päin ihan riittävän ”hullu” mikä tietysti helpottaa asiaa. Lokakuun puolen välin paikkeilla selviää mahdollisuus taas uuteen elämänkokemukseen, joten jännityksellä odotan miten sen kanssa käy. Se ei ole kovin pitkä setti, joten suurempaa muutosta se ei tiedä toteutuessaan. Siitä kertoilen sitten mikäli se toteutuu. Toisessa tapauksessa olen ihan hiljaa, sillä life is full of missed chances :D Täytyy sanoa, että ruokavalion kanssa on tullut välillä taisteltua, mutta tällä hetkellä se on suhteellisen hyvällä tolalla. Kaikkea en ole viitsinyt itseltäni kerralla kieltää, sillä se saattaisi johtaa täydelliseen repsahtamiseen kaikissa asioissa. Kuitenkin eteenpäin on menty kuten joku luuseri sanoisi hävitessään jonkin loppuottelun johtoasemasta. Elämäntapamuutokset ovat kuitenkin sen verran pysyviä, että niiden kanssa saattaa mennä koko loppuelämä. Blogin kirjoittaminen on sujunut yllättävän hyvin pienen suvantovaiheen jälkeen, mutta edelleenkin pidän ongelmana samojen aiheiden ympärillä pyörimisen ja sen suhteen voiko niistä löytää jotain uutta sanottavaa vai onko se sitä yhtä ja samaa yhä uudelleen? Tästä kaipaisin erityisesti lukijoiden mielipiteitä, sillä omille teksteilleen tulee aika helposti sokeaksi. Mediattomia päiviä yritän lokakuussa pitää kaksi, sillä vaikka se ei suoranaisesti näy blogissa niin niinä päivinä on paljon parempi draivi päällä mikä sitten näkyy myöhemmin kirjoitustuloksina. Suosittelen tuota kokeilua kaikille niille, jotka vähänkin tuntevat tarvetta siihen ja niille jotka eivät tunne niin heille vielä enemmän. Näillä mennään mitä on taas yksi kuukausi. Kovin pitkälle en elämääni suunnittelekaan, vaikka joitain juttuja tietysti onkin mielessä.

Hyvää viikonjatkoa!

- TT