Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin pörssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin pörssi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

TT:n lista Q4 2020

 Alunperin ajattelin julkaista seuraavan TT:n listan Piksussa, mutta on vielä epäselvää milloin Piksun serverin varmuuskopio saadaan toimimaan tai joudutaanko siellä aloittamaan kaikki alusta, joten julkaisen uusimman listan täällä.


TT:n lista ei sisällä sijoitussuosituksia. Se perustuu yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin liiketoimintasyklien yli. Suurimmat painoarvot ovat ns. omistajan tuloksen, liikevaihdon kasvun ja oman pääoman kehityksellä läpi syklin. Seuraavaksi suurimmat painoarvot ovat peräkkäisten osinkojen määrä ja E/P-luvun vertaus nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja osinkojen kasvulla syklin läpi.


Listan tulkitsemiseen on hyvin yksinkertaiset ohjeet. Mitä enemmän pisteitä sitä parempi todennäköisyys on hyviin tuottoihin pitkällä tähtäimellä. Mainittakoon vielä sen verran, että maksimipisteet ovat +3.0 ja minimipisteet -3.0 Suluista löytyvät luvut edellisestä listasta. Mainittakoon vielä lukijoille, että minulla eivät riitä rahkeet kaikkien kotipörssissämme listattujen yritysten seuraamiseen ja siksi osa yrityksistä on poissa listalta.


Älä käytä tätä listaa sijoituspäätösten tekemiseen! Minä käytän listaa tarkemmin analysoitavien yritysten valikoimiseen. En suosittele samaa sinulle! Tee aina omat johtopäätöksesi. Ihan perstuntumalla olen tullut siihen johtopäätökseen, että lista kertoo parhaiten ne yritykset, joiden osakkeisiin ei kannata pitkän aikavälin sijoittajan koskea pitkällä tikullakaan. Niillä voi tulla lyhyellä aikavälillä pikavoittoja, mutta suurella todennäköisyydellä niillä häviää suurimman osan rahoistaan. Lista ei ole aukoton. Se on aina myös vähän jäljessä. Pienet piste-erot ovat käytännössä merkityksettömiä.


26.03.21 (20.11.20)


Tokmanni 19.78€ 1.75 (uusi) (uusi)

Valmet 30.07€ 1.55 (21.21€) (0.80)

Uponor 19.12€ 1.40 (16.66€) (0.70)

Metsä Board B 9.555€ 1.40 (7.350€) (0.20)

Konecranes 38.30€ 1.35 (27.82€) (1.10)

Revenio 51.70€ 1.30 (40.15€) (0.75)

Ponsse 35.85€ 1.25 (29.20€) (1.35)

Marimekko 47.00€ 0.95 (38.45€) (0.50)

Olvi 47.60€ 0.70 (48.20€) (1.00)

Fortum 23.33€ 0.70 (17.915€) (-0.30)

TietoEvry 26.94€ 0.55 (24.80€) (-0.35)

Kone 68.72€ 0.45 (70.68€) (0.85)

Suominen 5.78€ 0.45 (uusi) (uusi)

Alma Media 9.18€ 0.40 (8.16€) (0.50)

Stora Enso R 16.710€ 0.15 (13.730€) (0.05)

Kemira 13.32€ 0.10 (11.70€) (0.15)

Elisa 52.20€ 0.05 (45.65€) (0.25)

Orion B 33.92€ 0.00 (39.90€) (0.15)

Fiskars 15.14€ -0.05 (14.52€) (-0.25)

Neste 48.28€ -0.15 (54.86€) (1.15)

Huhtamäki 39.16€ -0.20 (44.52€) (-0.80)

F-Secure 3.980€ -0.20 (3.720€) (-1.30)

Kesko B 25.86€ -0.30 (21.76€) (-0.45)

UPM 32.62€ -0.50 (26.61€) (0.25)

Aspo 8.90€ -0.55 (6.92€) (0.10)

Nokian Renkaat 30.04€ -0.55 (29.21€) (-0.35)

Raute 22.50€ -0.75 (19.70€) (0.95)

Teleste 5.22€ -0.75 (4.45€) (-0.70)

Sanoma 14.74€ -0.75 (11.96€) (-0.75)

Vaisala 32.45€ -0.75 (uusi) (uusi)

Lassila&Tikanoja 13.92€ -0.80 (13.64€) (-0.65)

Exel composites 8.78€ -0.80 (6.30€) (-0.20)

Tikkurila 33.95€ -0.85 (13.98€) (-0.30)

Raisio V 3.890€ -0.85 (3.135€) (-0.85)

Wärtsilä 8.786€ -1.00 (7.880€) (-0.60)

Bittium 6.72€ -1.00 (uusi) (uusi)

Cargotec 44.80€ -1.40 (31.54€) (-0.15)

SRV Yhtiöt 0.556€ -1.45 (0.572€) (-2.20)

Caverion 5.19€ -1.55 (5.60€) (-0.70)

Basware 37.50€ -1.60 (39.05€) (-1.70)

HK 2.180€ -1.65 (1.886€) (-1.70)

Martela 2.72€ -2.45 (2.56€) (-2.40)

Jos joku on huomannut, että finanssialan osakkeita ei listalta löydy niin siihen syynä on, että en usko algoritmini pystyvän pisteyttämään alan yrityksiä.

-TT


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Treidaus ei sovi sinulle

Treidaus on aktiviteetti joka sopii ehkä yhdelle tuhannesta ihmisestä. He ovat erityistapauksia joista minä tunnen henkilökohtaisesti yhden henkilön. Suurin osa liikaa kauppaa tekevistä hyödyttää lähinnä verottajaa ja muita pelureita. Pelureista suurin osa tekee pidemmällä aikavälillä tappiota ja joutuu lopettamaan varojen puutteessa koko homman. En ole tarkkaan tietoinen siitä kuinka paljon heistä joutuu jättämään leikin kesken, mutta pidemmällä aikavälillä arvioisin luvun olevan lähempänä sataa kuin viittäkymmentä prosenttia. Jotta ei menisi munkit ja pullat sekaisin niin tarkoitan tällä lähinnä niitä, jotka keskittyvät pelkästään treidaamiseen. Tämä asia on pakko erottaa, koska suuri osa sijoittajista on loppujen lopuksi treidaajia. Hyvin harvat keskittyvät sijoittamaan erittäin pitkällä tähtäimellä johonkin tiettyyn yritykseen.

Olen välimallin mies tällä hetkellä, mutta pyrin pitkän tähtäimen sijoituksiin

Itsekin kuulun tähän porukkaan tällä hetkellä vaikka haluaisin pystyä psyykkaamaan itseni toisenlaiseen sijoittamiseen. Pitkäikäisin sijoitukseni taitaa tällä hetkellä olla PKC jota olen omistanut noin kaksi ja puoli vuotta. Alkuperäisestäkin sijoituksesta minulla on jäljellä enää kolmasosa kaikista osakkeista, joten sekin sijoitus on pienentynyt. Toivottavasti tulevina vuosina pystyn keskittymään ensisijaisesti osakkeiden ostamiseen ja myyminen jää väliin. Uskoisin pikkuhiljaa kehittyväni tässä asiassa, mutta saa nähdä miten tulee käymään. Ihminen on valitettavasti tunteidensa "orja". Tämä tosiasia on pakko myöntää itsellensä, koska ilman sen hyväksymistä tulee varmasti hetkiä jolloin me otamme turpiimme vaarallisesti. Jos joku luulee olevansa poikkeus niin on lähes sadan prosentin varmuudella väärässä.

Psykopaateille ja ”tappajille” treidaaminen voi olla hyvä vaihtoehto

Jos sitten mietitään minkälainen ihminen pärjää hyvin treidaamisessa niin psykopaatit tulevat minulle ensimmäisinä mieleen. Tämä mielenterveydellinen häiriö tai millä nimellä sitä nyt sitten ikinä haluukaan kutsua ei tietystikään ole hyvä asia. Tällä palstalla käy mitä ilmeisimmin ainakin joskus lääkäreitä tai lääketieteen opiskelijoita, joten he varmaan tarvittaessa kertovat millä nimellä asiaa pitää kutsua. Jos sinä et ole psykopaatti niin hyvin lähellä sellaista sinun pitää olla mikäli pystyt tekemään rahaa tällä tavalla pidemmällä aikavälillä. Tämä siitä syystä, että mitä todennäköisimmin sinä joudut tappelemaan näitä ”tappajia” vastaan. He eivät varmasti tule antamaan sinulle minkäänlaista armoa mikäli sinulla menee huonosti. Nämä kaverit varmasti potkaisevat "maassa makaavaa" treidaria päähän mikäli paikka tulee.

Helsingin pörssin osakkeiden treidaaminen on suhteellisen hankalaa

Minä en tarkkaan tiedä näistä asioista, mutta ainakin Suomen pörssissä treidaaminen on aika hankalaa. Riittävän likviditeetin omaavia osakkeita ei ole paljoa. Muut välineet kuten warrantit ovat taas kulujen puolesta suhteellisen huonoja vaihtoehtoja. Niissä spreadit jotka vaikuttavat välineiden käytön järkevyyteen ovat monesti liian suuria ja sen seurauksena myös warranttikaupankäynti on välillä turhan hankalaa. Mitä olen kauppalehden keskustelupalstalta lukenut niin monesti näiden eri välineiden tarjoajat saattavat ”vetää” niin sanotusti piuhat poikki silloin, kun hinnoittelu on epäonnistunut. Tästä on tosin erittäin vaikea saada todisteita, joten tätä on syytä pitää enimmäkseen spekulaationa ainakin minun osaltani. Helsingin pörssissä kulut ovat liian suuret, joten sen takia kannattaa varmasti harkita muita vaihtoehtoja.

Pidemmällä aikavälillä lyhyempää kauppaa tekevä häviää myös verojen takia

Jos taas mietitään tavallista tunaria ja hänen hieman lyhyempää kaupankäyntiään niin verot näyttelevät suurempaa osaa siinä. Jos oletamme esimerkiksi verojen olevan keskimäärin 30% ja oletamme vuosituotoksi 10% niin mikäli myymme aina vuoden jälkeen osakkeemme kymmenen seuraavan vuoden aikana ja vertaamme siihen, että pidämme niitä koko kymmenvuotisen ja myymme sitten. Seuraavien kymmenen vuoden aikana treidaaja tienaa noin 97% verojen jälkeen ja kymmenen vuotta osakkeita säilyttänyt tienaa 111%:a. Mitä kauemmin tätä jatketaan sitä enemmän tässä toiminnassa tulee eroa. Tämä on täysin teoreettinen esimerkki, joten totuus ei koskaan ole ihan näin yksinkertainen. Tämä koskee myös ainoastaan verotusta, koska kaupankäyntikustannukset vaikuttavat myös tulokseen. Jos joku saa eri luvut kuin mitä minä sain niin voi laskea ihan vapaasti. Tässä esimerkissä ei nimittäin huomioitu osinkojen veroprosenttia joka muuttaa hieman lukuja. Esimerkin tarkoitus oli vain osoittaa ettei treidaaminen ole järkevää verojenkaan puolesta pidemmällä aikavälillä.

Tässä vähän argumentteja treidaamista vastaan. Otan vastaan mielelläni myös vastakkaisia mielipiteitä. En missään nimessä halua sanoa ettei kenenkään kannata treidata vaan ainoastaan poikkeustapausten. Lukija ei todennäköisesti kuulu heihin.

-TT

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

TT:n lista Q3 2012

Moi taas.

TT:n listan julkaisu on valmis kaikkien seuraamieni yritysten tulosten tultua tällä viikolla julkaistuksi. Olen käynyt niiden numerot läpi ja tällä perusteella olen sitten saanut seuraavan listan aikaiseksi. Tämä lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu ainoastaan yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin. Laskukaavaa en aio antaa kenenkään käyttöön eikä sitä kannata allekirjoittaneelta kysellä kuten ei minkäänlaisia sijoitusvinkkejäkään, sillä omaan ainoastaan mielipiteitä enkä osaa ennustaa. Toivottavasti kuitenkin listaa lukiessa voi jokainen itse miettiä, että onko toi Rautaruukki (sattumanvarainen esimerkki) juuri nyt sellaisessa kunnossa, että sitä kannattaa ostaa? Jokainen tekee päätöksensä itse oli ne sitten oikeita tai vääriä. Lista näyttää seuraavalta:

09.11.12 (17.08.12)

Nokian Renkaat 31.13€ (32.59€) 1.65 (1.85)
Outotec 36.30€ (40.70€) 1.30 (1.35)
PKC Group 13.46€ (13.90€) 0.95 (0.95)
Kone 56.20€ (50.90€) 0.90 (0.90)
Orion B 19.83€ (16.51€) 0.90 (0.90)
Ramirent 5.79€ (6.22€) 0.80 (0.75)
Raisio K 3.00€ (2.60) 0.75 (0.75)
Teleste 3.97€ (3.90€) 0.70 (0.70)
Okmetic 4.61€ (4.90€) 0.70 (0.80)
Konecranes 24.52€ (21.72€) 0.65 (0.30)
Cramo 7.68€ (8.63€) 0.50 (0.50)
Huhtamäki 12.91€ (12.06€) 0.50 (-0.20)
Vacon 38.50€ (39.00€) 0.45 (0.40)
Fortum 13.96€ (14.26€) 0.35 (0.35)
Affecto 2.67€ (2.82€) 0.35 (0.95)
Metso 26.87€ (30.92€) 0.35 (0.90)
Wärtsilä 31.38€ (26.30€) 0.35 (0.15)
Amersports 10.95€ (9.56 €) 0.30 (0.30)
Nordea 6.95€ (7.84€) 0.25 (0.25)
Cargotec 18.19€ (19.27€) 0.20 (0.20)
Sponda 3.34€ (3.37€) 0.20 (0.20)
Basware 22.00€ (21.51€) 0.15 (0.15)
Elisa 16.45€ (17.18€) 0.15 (0.15)
HK 3.85€ (3.36€) 0.15 (0.05)
YIT 14.98€ (15.34€) 0.10 (0.10)
Sampo 23.85€ (23.16€) 0.05 (0.05)
Etteplan 2.60€ (2.74€) 0,05 (0.05)
Kesko B 24.59€ (21.84€) 0.00 (0.00)
Kemira 10.45€ (10.48€) -0.05 (-0.05)
Sanoma 7.30€ (7.45€) -0.10 (-0.10)
Ponsse 6.10€ (6.63€) -0.15 (-0.15)
UPM 8.295€ (9.23) -0.20 (-0.20)
Nokia 2.09€ (2.244€) -0.30 (-0.30)
Uponor 8.80€ (7.94€) -0.30 (-0.45)
Lännen tehtaat 14.50€ (13.20) -0.40 (-0.40)
Atria 6.60€ (5.20€) -0.60 (-0.80)
Raute 7.80€ 7.67€ -0.70 (-0.75)
Kesla 4.45€ (4.60€) -0.80 (-0.70)
Lassila&Tikanoja 11.67€ (10.41€) -0.80 (-0.75)
Lemminkäinen 14.59€ (16.43€) -0.80 (-0.85)
Comptel 0.41€ (0.40€) -0.85 (-0.85)
Capman 0.84€ (0.86€) -0.85 (-0.85)
Martela 5.46€ (5.96€) -0.85 (-0.85)
Digia 2.71€ (2.78€) -0.90 (-0.90)
Rautaruukki 4.978€ (5.57€) -1.00 (-1.00)
Pöyry 3.02€ (3.40€) -1.00 (-1.10)
Ixonos 0.77€ (0.85€) -1.35 (-1.35)
Outokumpu 0.735€ (0.7945€) -1.60 (-1.60)
Componenta 2.00€ (2.87€) -1.85 (-1.90)


Balancen lista 11.11.2011 verrattuna nykytilanteeseen (09.11.2012)

  1. Orion 14.62€ osinko/% 1.42€/8.9% nyk 19.83€ yht 45.3%
  2. YIT 11.44€ osinko/% 0.60€/5.2% nyk 14.98€ yht 36.2%
  3. Sampo 19.64€ osinko/% 1.20€/6.1% nyk 23.65€ yht 26.5%
  4. UPM 8.44€ osinko/% 0.60€/7.1% nyk 8.295€ yht 5.4%
  5. Stora Enso 4.43€ osinko/% 0.30€/6.8% nyk 4.886€ yht 10.3%
  6. Sponda 3.12€ osinko/% 0.16€/5.1% nyk 3.34€ yht 12.2%
  7. Nordea 6.12€ osinko/% 0.26€/4.2% nyk 6.95€ yht 17.8%
  8. Huhtamäki 8.46€ osinko/% 0.46€/5.4% nyk 12.91€ yht 42.2%
  9. PKC 11.53€ osinko/% 0.60€/5.2% nyk 13.46€ yht 21.9%
  10. Tieto 12.02 osinko/% 0.75€/6.2% nyk 15.00€ yht 31.0%

Balancen listan keskimääräinen osinkoprosentti on yli 6%. Tässä mukana Orionin pääomanpalautus (0.12€). Keskimääräinen tuotto on vuodessa ollut 24.9%. Pidän saavutusta aika huikeana, kun ottaa huomioon sen ettei OMXH capped ole liikkunut oikeastaan minnekään. En tiedä tarkkaa osinkoprosenttia mitä on ollut Capped-indeksillä, mutta vaikka otettaisiin keskimääräiseksi osinkoprosentiksi 5% niin silti ero Balancen listan ja vertailuindeksn välillä on huikean suuri.

TT:n lista 11.11.2011

  1. N.Renkaat 26.95€ osingot/% 1.20€/4.5% nyk 31.23€ yht 20.3%
  2. Vacon 35.15€ osingot/% 0.90€/2.6% nyk 38.50€ yht 12.1%
  3. Affecto 2.47€ osingot/% 0.11€/4.5% nyk 2.67€ yht 12.6%
  4. Kone 41.47€ osingot/% 2.90€/5.9% nyk 56.20€ yht 42.5%
  5. Okmetic 4.92€ osingot/% 0.43€/5.7% nyk 4.61€ yht 2.4%
  6. Basware 18.49€ osinko/% 0.41€/2.2% nyk 22.00€ yht 21.2%
  7. Metso 28.93€ osingot/% 1.70€/5.9% nyk 26.87€ yht -1.2%
  8. PKC 11.53€ osingot/% 0.60€/5.2% nyk 13.46€ yht 21.9%
  9. Digia 3.02€ osingot/% 0.00€/0.0% nyk 2.71€ yht -11.0%
  10. YIT 11.44€ osingot/% 0.70€/6.2% nyk 14.98€ yht 36.2%

TT:n listan osinkoihin on laskettu Koneen ja Okmeticin lisäosingot (1.50€ ja 0.15€) Nämä pois jättämällä tilanne muuttuu hieman, mutta niiden kanssa keskimääräinen tuotto on ollut 15.7% vuodessa mitä pidän sitäkin suhteellisen hyvänä saavutuksena. Balancen listalta tosin on tullut ainakin vuodessa aika pahasti turpaan, mutta sijoittamista voi verrata maratoniin, joten en lähde suurempia johtopäätöksiä vielä tekemään edes sen suhteen voiko TT:n listalla pärjätä paremmin kuin indeksisijoittamisella, vaikka tällä hetkellä vastaus näyttää ilmiselvältä. Ongelmana on myös allekirjoittaneella se ettei minulla riitä rahat hajauttamaan tällä hetkellä sijoituksia kymmeneen eri osakkeeseen, jotta voisin niitä ostaa ja myydä listani mukaan. Mitä taas tulee Balancen listan ja TT:n listan eroihin niin näkisin Balancen olevan enemmän keskittynyt tasearvoihin, kun taas oma listani on keskittynyt selkeästi enemmän kasvuun. Tämä näkyy selvästi varsinkin, kun pörssikurssit ja tulokset ovat ennemmin laskussa kuin nousussa.

Ja vielä vastuunvapautuslause: En tiedä mistään mitään enkä anna sijoitusvinkkejä. TT:n lista on yhden tunarin tekemä lista seuraamistaan yrityksistä eikä edusta minkäänlaista absoluuttista totuutta sijoituskohteen hyvyydestä tai huonoudesta!

Kuinkas moni on muuten tulossa sijoitusmessuille ensi viikolla Wanhaan Satamaan? Itse tulen sinne näillä näkymin torstaina, sillä se sopii minulle paremmin.

- TT

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Okmetic-analyysi

Analyysiharjoitukset jatkuvat ja tällä kertaa vuorossa on Okmetic

Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle ja myy myös teknologiaosaamista. Yrityksen tuotteet perustuvat asiakkaille lisäarvoa tuottavaan korkean teknologian osaamiseen, innovatiiviseen tuotekehitykseen ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2002 lähtien. (Milj. €)

2002, 57,7
2003, 50,1
2004, 55,4
2005, 49,8
2006, 63,7
2007, 64,6
2008, 67,9
2009, 54,4
2010, 81
2011, 83,2


Keskimääräinen kasvu noin 3.7% vuodessa mikä ei ole kovin paljoa mielestäni näinkin uuden teknologian tuotteissa. Suoraan liikevaihtoluvuista ei kuitenkaan näe suurta rakennemuutosta joka tapahtui vuonna 2004. Tämän kehityksen seurauksena yritys on keskittynyt lähinnä omien erikoisalueidensa tuotteiden valmistukseen. Yhtiöllä on menossa kolmenkymmenen miljoonan Euron investointi Vantaan tehtaaseen jonka tarkoitus on kolminkertaistaa SOI-kiekkojen (anturikiekot) valmistus. Tällä segmentillä on parhaimmat mahdollisuudet kasvattaa yrityksen liikevaihtoa tulevaisuudessa, joten investoinnit tulevat varmasti tarpeeseen.

Konsernin liiketoiminta jakautui vuonna 2011 (2010) seuraavalla tavalla:

Anturikiekot 46% (43%)
Puolijohdekiekot 35% (42%)
Teknologia: 19% (15%)

Pääsegmenteistä anturikiekot ovat selkeästi nopeimmin kasvava osa-alue ja sen osuus tulee vain kasvamaan. Yhtiön strategia on nimenomaan keskittynyt juuri anturikiekkoihin joiden orgaaninen kasvu on nopeampaa keskipitkällä aikavälillä kuin muilla segmenteillä.

Liikevaihdon maantieteellinen jakauma vuonna 2011 (2010):

Pohjois-amerikka 37% (43%)
Eurooppa 30% (25%)
Aasia 33% (32%)

Euroopan osuus on laskenut vuoden 2012 alkupuoliskolla mitä ei tietystikään voi pitää yllätyksenä taloudellisen aktiviteetin ollessa matala. Pohjois-amerikan ja Aasian osuudet ovat olleet yhtä suuret ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Pidemmällä tähtäimellä odotan Aasian asiakkuuksien kehittyvän nopeammin kuin pohjois-amerikan ja Euroopan.


Tuloksesta ja sen mahdollisesta kehityksestä:

Huolimatta negatiivisesta tulosvaroituksesta voi Okmeticin tuloksentekokyvyn olevan vakaa. Aurinkoenergiateollisuuden laskusuhdanne ja siinä loppuneet pidemmät sopimukset näkyvät myös hieman pidemmällä tähtäimellä. Kuitenkin tämän segmentin vaikutus Okmeticin tulokseen on niin pieni ettei keskipitkällä tähtäimellä ole sillä kovin suurta merkitystä.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2002, -0.37€
2003, -0.59€
2004, -2.03€
2005, 0.00€
2006, 0.41€
2007, 0.31€
2008, 0.34€
2009, -0.03€
2010, 0.60€
2011, 0.61€

AVG, -0.075€

Käytännössä viimeisen kymmenen vuoden aikana on siis oltu keskimäärin tappiolla. Kuitenkin on huomioitava yrityksen olevan huomattavan erilainen kuin vuonna 2004 ja sitä ennen, joten kolmeen ensimmäiseen vuoteen en kiinnittäisi liikaa huomiota. Tämä muutos johtuu yhden tehtaan sulkemisesta joka sijaitsi Espoossa. Vuosien 2005-2011 keskimääräinen tulos on ollut 0.32€ mikä on jo huomattavasti parempi ja reippaasti plussan puolella. Tulevien vuosien tuloksentekokyvyn arviointi ei ole kovin helppoa johtuen maailmantalouden kasvun hidastumisesta. Arvioisin Okmeticin osakekohtaisen tuloksen olevan seuraavina vuosina keskimäärin 0.35€-0.45€.

Osinkohistoria:

2002, 0.00€
2003, 0.00€
2004, 0.00€
2005, 0.00€
2006, 0.00€
2007, 0.10€
2008, 0.05€
2009, 0.05€
2010, 0.30€
2011, 0.28€

AVG, 0.08€

Jälleen kerran on todettava yrityksen muuttuneen vuoden 2004 jälkeen selvästi. Mikäli kuitenkin lähtee vuodesta 2005 liikkeelle niin keskimääräinen osinko viimeisenä seitsemänä vuotena on ollut 0.11€. Tämä ei sisällä vuoden 2011 aikana saatua 0.15€:n lisäosinkoa. Näitä kertamaksuja ei kannata laittaa mukaan laskuihin, sillä ne eivät ole kovin yleisiä. Vuosien 2002-2006 nollaosingot johtuivat heikosta taloudellisesta tilanteesta ja tällä hetkellä omavaraisuusaste on vajaa kahdeksankymmentä mikä on erinomainen ja takaa tulevan osingonmaksukyvyn, vaikka yrityksellä on suurinvestointi käynnissä. Keskipitkällä aikavälillä arvioisin osingonmaksukyvyn olevan keskimäärin 0.15€-0.25€. Tämä takaa kassan riittävyyden keskipitkällä aikavälillä ja mahdollistaa myös ainakin pienemmät yrityskaupat.

Lyhyt SWOT-analyysi Okmeticista

Strengths:

Yrityksen hallitus on hyvin teknologiavetoinen mitä pidän jopa elinehtona näinkin korkean teknologian yritykselle. Järvisellä ja Puolakalla on vahva kokemus Outotecista ja Martola on toiminut yhden suurasiakkaan entisenä toimitusjohtajana (VTI-Technologies nykyinen Murata Electronics). Yhtiön rahoitusasema on erittäin hyvä nykypäivänä mikä on tärkeää mahdollisessa talouslamassa. Myös panostus anturikiekkoihin on mielestäni tapahtunut oikea-aikaisesti ja se luo edellytykset joustavampaan ja ketterämpään tuotantoon tarpeen vaatiessa. Vahvuutena pidän myös Vantaan tehtaan etäisyyttä yhteen pääasiakkaista (Murata Electronics), sillä välimatka Muratan Vantaan tuotantotiloihin on noin kymmenen kilometriä.

Weaknesses:

Yhtenä heikkouksista pidän toimitusjohtaja Seikkua joka HK:n toimitusjohtajana ollessaan ei onnistunut tehtävässään vaan sai potkut. Toinen heikkous on riippuvaisuus markkinoista, vaikka yritys onkin kasvanut kokonaismarkkinoita nopeammin. Yhtiöllä on vain omissa erikoistuotteissaan hinnoitteluvoimaa mikä ei ole hyvä asia yrityksen kannalta. Myös riippuvaisuus valuuttakurssimuutoksista on heikkous. Yhdysvaltain dollari ja Japanin Jeni ovat päävaluutat.

Opportunities:

Mahdollisuudet yrityskauppoihin vahvan taloudellisen tilanteen turvin markkinoiden mennessä alaspäin. Myös uuden tehtaanlaajennuksen tuomat edellytykset sopeuttaa tuotantoa markkinoiden mukaan voi laskea mahdollisuuksiksi.

Threats:

Suurimpana uhkana pidän markkinoiden sulamista ja sen seurauksena yritys huomaa Vantaan tehtaan laajennuksen kasvattaneen kiinteitä kuluja liikaa mikä johtaa rahoitusaseman heikkenemiseen. Yrityskaupan kohteena olemista voi myös pitää uhkana ainakin sijoittajille, sillä yritys saattaa lähteä liian halvalla tulevaan tuloksentekokykyyn nähden. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että preemion on pakko olla siinä tapauksessa huomattava yrityksen tilanteen ollessa hyvin vakaa.

Johtoporras:

Toimitusjohtaja Seikkua pidän suurena kysymysmerkkinä yrityksen menestyksen suhteen, sillä hänellä on takana epäonnistuminen HK:n toimitusjohtajana. Hyvää taas on hänen osakemääränsä joka on yli parisataatuhatta, kun laskee mukaan yhteisyrityksen toisen Okmeticin johtajan (Mikko Montonen) kanssa. Johtoryhmän jäsenillä on paljon kokemusta yrityksen palveluksessa, joten se mielestäni edesauttaa mahdollisuuksia pitkäjänteiseen yrityksen kehittämiseen.

Loppusanat:

Uskon yrityksen olevan oikealla tiellä panostaessaan anturikiekkoihin ja suurin kasvu ainakin lähitulevaisuudessa tulee sitä kautta. Kuitenkin on huomioitava riippuvuus markkinoista joiden ei voi odottaa kasvavan hirveän paljon maailmantalouden kasvun hidastuessa. Kuitenkin näiden käyttö mm. kiihtyvyysantureissa ja gyroskoopeissa tarkoittaa markkinoiden kasvavan ainakin hiljalleen. Koska anturikiekkojen tuleva liikevaihto on arviolta puolet yrityksen koko liikevaihdosta voi yrityksen pysyvän ainakin nollakasvussa mikä saattaa kyllä markkinahintojen laskiessa myös siirtyä suoraan tulokseen. Arvioisin yrityksen arvon olevan noin 4.50€. Ottaen huomioon yrityksen koon on turvamarginaalin oltava suurempi kuin suuremmilla yrityksillä, joten osakkeen hinnan ollessa noin 3.20€-3.50€ voi sitä ihan huoletta ostaa pidempään salkkuun.

Kiitoksia mielenkiinnosta. Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa. Näitä analyyseja tulee lisää lähiviikkoina, sillä pikkuhiljaa alkaa olla sen verran paljon sijoitusvaroja, että pitäisi vaan löytää joku kohde niille. Kuitenkin se on tällä hetkellä hyvin hankalaa.

Hyvää viikon jatkoa!

- TT

sunnuntai 19. elokuuta 2012

TT:n lista Q2 2012

Moi taas.

TT:n listan julkaisu on valmis kaikkien seuraamieni yritysten tulosten tultua tällä viikolla julkaistuksi. Olen käynyt niiden numerot läpi ja tällä perusteella olen sitten saanut seuraavan listan aikaiseksi. Tämä lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu ainoastaan yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin. Laskukaavaa en aio antaa kenenkään käyttöön eikä sitä kannata allekirjoittaneelta kysellä kuten ei minkäänlaisia sijoitusvinkkejäkään, sillä omaan ainoastaan mielipiteitä enkä osaa ennustaa. Toivottavasti kuitenkin listaa lukiessa voi jokainen itse miettiä, että onko toi Rautaruukki (sattumanvarainen esimerkki) juuri nyt sellaisessa kunnossa, että sitä kannattaa ostaa? Jokainen tekee päätöksensä itse oli ne sitten oikeita tai vääriä. Lista näyttää seuraavalta:

17.08.12 10.05.12

Nokian Renkaat 32.59€ (36.28€) 1.85 (1.85)
Outotec 40.70€ (35.60€) 1.35 (1.35)
Affecto 2.82€ (2.74€) 0.95 (0.95)
PKC Group 13.90€ (15.24€) 0.95 (0.85)
Kone 50.90€ (46.54€) 0.90 (1.00)
Metso 30.92€ (29.78€) 0.90 (0.90)
Orion B 16.51€ uusi 0.90 uusi
Okmetic 4.90€ (5.18€) 0.80 (0.90)
Ramirent 6.22€ (6.34€) 0.75 (0.75)
Raisio K 2.60€ uusi 0.75 uusi
Teleste 3.90€ (3.96€) 0.70 (0.70)
Cramo 8.63€ (10.52€) 0.50 (0.70)
Vacon 39.00€ (39.00€) 0.40 (0.40)
Fortum 14.26€ (16.25€) 0.35 (0.95)
Konecranes 21.72€ (21.44€) 0.30 (0.25)
Amersports 9.56€ (10.41€) 0.30 (0.20)
Nordea 7.84€ (6.38€) 0.25 (0.35)
Cargotec 19.27€ (24.17€) 0.20 (0.75)
Sponda 3.37€ uusi 0.20 uusi
Basware 21.51€ (21.50€) 0.15 (0.25)
Wärtsilä 26.30€ (29.81€) 0.15 (0.25)
Elisa 17.18€ uusi 0.15 uusi
Uponor 7.93€ (9.59€) -0.45 (0.10)
YIT 15.34€ (15.72€) 0.10 (0.10)
Sampo 23.16€ (20.19€) 0.05 (0.05)
Etteplan 2.74€ (2.65€) 0,05 (-0.15)
HK 3.36€ (3.63€) 0.05 (0.05)
Kesko B 21.84€ (20.56€) 0.00 (0.05)
Kemira 10.48€ (9.26€) -0.05 (-0.05)
Sanoma 7.45€ (7.265€) -0.10 (-0.10)
Ponsse 6.63€ (7.02€) -0.15 (-0.55)
Huhtamäki 12.06€ (11.57€) -0.20 (-0.15)
UPM 9.23€ (9.23) -0.20 (-0.20)
Nokia 2.244€ (2.468€) -0.30 (-0.20)
Lännen tehtaat 13.20€ (14.00) -0.40 (-0.40)
Kesla 4.60€ (5.06€) -0.70 (0.00)
Raute 7.67€ 8.62€ -0.75 (-1.55)
Lassila&Tikanoja 10.41€ (10.57€) -0.75 (-0.85)
Atria 5.20€ (5.80€) -0.80 (-0.60)
Comptel 0.40€ (0.55€) -0.85 (-0.25)
Capman 0.86€ (0.94€) -0.85 (-0.55)
Lemminkäinen 16.43€ (17.63€) -0.85 (-0.85)
Martela 5.96€ uusi -0.85 uusi
Digia 2.78€ (2.64€) -0.90 (-0.95)
Rautaruukki 5.57€ (6.36€) -1.00 (-1.00)
Pöyry 3.40€ (5.94€) -1.10 (-0.30)
Ixonos 0.85€ (0.90€) -1.35 (-0.75)
Outokumpu 0.7945€ (1.002€) -1.60 (-1.60)
Componenta 2.87€ (3.41€) -1.90 (-1.55)

Mitä tulee listan muutoksiin edelliseltä kvartaalilta niin ne ovat loppujen lopuksi aika pieniä muutamaa yritystä lukuunottamatta. Fortum ja Cargotec ovat tulleet selkeästi alaspäin ja pohjalta on Raute aloittanut nousunsa, mutta jääköön nähtäväksi mihin suuntaan kehitys yrityksellä menee. Näiden kolmenkin yrityksen muutokset ovat aika pieniä, mutta kuitenkin ihan eri suuntaan menossa kuin mitä aiemmin, joten seurataan seuraavat kvartaalit näitä hieman tarkemmin. Itse omistan Fortumia, joten se on varmasti eniten tarkkailun alla allekirjoittaneella.

Muutama sananen listan uusista tulokkaista:

Orion on ainut lääkefirma kotipörssissämme ja omaa tällä hetkellä aivan huikean oman pääoman tuoton mikä johtuu mitä ilmeisemmin siitä, että yhtiö on verrattain pitkään pärjännyt tiettyjen patenttien avulla. En ole hirveän tarkkaan seurannut, mutta Orion on kuitenkin viime vuosina ollut vahvassa tuloskunnossa. Tulevaisuudesta en hirveän hyvin tiedä, mutta mitä ilmeisemmin tiettyjen patenttien raukeaminen vaikeuttaa rahantekoa ainakin jonkin verran. Kaiken kaikkiaan yritys on laadukas ja siihen sijoittamista voi mitä ilmeisemmin kutsua defensiiviseksi, sillä lääkkeitä varmasti kulutetaan tulevaisuudessakin ja varmasti vielä enemmän väestön vanhentuessa länsimaissa.

Raisiota pidän juuri tällä hetkellä parhaimpana vaihtoehtona pörssimme elintarvikeyhtiöistä, mutta toisaalta muut niistä ovat aika helvetin huonosti hoidettuja kuten juuri julkaisemani lista kertoo jo tunnuslukujen muodossa. Raisiollakin on tosin omat ongelmansa ja ne taitavat mitä ilmeisemmin liittyä yrityksen omistajiin. Mielenkiinnolla seuraan miten yrityksellä menee.

Sponda on lisätty listalle lähinnä erään laiskasijoittaja-blogin ostojen ja niiden perustelujen vuoksi. Yritys myös toimii alalla jota en ole juuri seurannut, joten senkin takia yritys on kiinnostava allekirjoittaneelle. Viime vuodet yritys on ollut yllättävänkin vahva, vaikka markkinaolosuhteet eivät ole olleet mitenkään erityisen hyvät.

Elisa on ollut viime vuosina aikamoinen osinkokone ja sellaisena se mitä ilmeisemmin jatkaakin. Kuitenkin on vaikea tajuta mistä tulevaisuudessa yritys saa tuloskasvua ilman suuria panostuksia muihin markkinoihin kuin missä yritys juuri nyt toimii. Tietysti datamäärät jatkavat kasvuaan hamaan tappiin saakka, mutta hyvin kilpailtu ala ei jätä juuri ylimääräisiä voittoja toimijoilleen ainakaan Suomessa.

Martelasta allekirjoittaneella oli parempi käsitys ennen listalle ottoa, sillä ainakin pari viimeistä kvartaalia ovat menneet aika lailla penkin alle. Periaatteessa kuitenkin itseäni kiinnostaa se miten yritys pärjää Puolassa joka on minulle ehkä läheisin itäblokin maa johtuen siellä vietetystä kesästä muutama vuosi sitten. Myös toimistokalusteet ovat sellainen ala joka mahdollisesti kertoo siitä miten yleinen taloustilanne kehittyy lähiaikoina.

Tässä tämä lista tällä kertaa, Toivottavasti muutkin kuin minä näkevät tämän hyödylliseksi, vaikka se ei ole mikään sijoitussuositus. Mikäli haluatte listalle lisää yrityksiä niin ehdotelkaa perustellen niin katson löytyykö seuraamiseen lisäkiinnostusta.

-TT

maanantai 28. toukokuuta 2012

Nokian Renkaat analyysi

Nokian Renkaat valmistaa tuotteitaan henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Tuotteet myydään lähinnä jälkimarkkinoille eli autoihin, jotka ovat jo myyty kaupoista ulos. Yrityksellä on toimintaa pohjoismaissa, itä- ja keski-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Yrityksellä on tehtaat Suomessa ja Venäjällä tällä hetkellä. Yritys keskittyy pohjoisten olojen asiakastarpeisiin ja tuotteisiin sekä premium-renkaisiin mikä tarjoaa mahdollisuuden kilpailla isompien renkaanvalmistajien kanssa näillä tuotesegmenteillä. Tässä yritys onkin onnistunut tosi hyvin omilla markkina-alueillaan ja onkin näillä kapeilla tuotesegmenteillään markkinajohtaja niin pohjoismaissa kuin Venäjälläkin. Venäjällä tämä markkinajohtajuus johtuu toisaalta eräästä strategisesta edusta, josta myöhemmin lisää. Nokian Renkaat on kasvuyhtiönä haastava analysoitava, sillä vuosien varrella muutokset ovat olleet suuria.

Liikevaihdon kehitys (Milj. €)

2003, 529
2004, 603
2005, 686
2006, 836
2007, 1025
2008, 1082
2009, 798
2010, 1058
2011, 1457

Keskimääräinen kasvu noin 11.9% mikä on loistava saavutus. Näillä näkymin voi olettaa kasvun jatkuvan muutaman vuoden aikavälillä samalla tasolla ilman finanssikriisiä ja yritys onkin lisäämässä tuotantoaan Venäjällä 11 miljoonan renkaan kapasiteetista 17 miljoonaan. Tämän laajennuksen myötä ensimmäiset uudet renkaat saadaan valmistettua kesäkuussa.

Nokian Renkaiden myynnin maantieteellinen jakauma vuonna 2011 oli seuraava : suluissa (2010)

Pohjoismaat 37.9% (44.5%)
Venäjä ja IVY-maat 26.9% (20.7%)
keski- ja itä-Eurooppa 27.8% (25.7%)
pohjois-Amerikka 6.90% (8.70%)

Yllä mainituista luvuista on nähtävissä selkeä trendi joka johtaa pohjoismaiden markkinoiden roolin pienenemiseen. Varsinki Venäjällä ja entisisssä IVY-maissa kasvu on nopeaa, kun taas pohjoismaissa markkinat ovat aika pitkälti jo valmiit. Keski- ja itä-Euroopan rooli on taas ainakin tällä hetkellä vielä kohtalaisen stabiili.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.45€
2004, 0.69€
2005, 0.69€
2006, 0.88€
2007, 1.37€
2008, 1.12€
2009, 0.47€
2010, 1.34€
2011, 2.39€
AVG, 1.04€

Kuten luvuista näkee niin kyseessä on selkeästi kasvuyritys jonka tulosten vaihtelut voivat olla suuria. Täytyy tosin ottaa huomioon kansainvälisen talouskriisin aikaansaama merkittävä tuloskyvyn aleneminen vuosina 2008 ja 2009 joiden jälkeen päästiinkin taas normaalille kasvu-uralle. Mikäli samanlainen kriisi puskee lähivuosina päälle voitaneen odottaa NRE:n osakekohtaisen tuloksen tippumista Euron kieppeille. Tällä hetkellä on vaikeaa arvioida tätä kehitystä, mutta en olisi siitä kyllä yhtään yllättynyt. Keskimääräinen tuloskasvu on ollut noin 20% mikä on ollut selkeästi nopeampaa kuin liikevaihdon. Tuottavuus on siis parantunut vuosien varrella hyvinkin paljon ja kertoo yrityksen jatkuvasta kehityksestä. En kuitenkaan usko ihan yhtä hurjaan tuloksen kasvattamiseen tulevaisuudessa.

Osinkohistoria:

2002, 0.11€
2003, 0.16€
2004, 0.22€
2005, 0.23€
2006, 0.31€
2007, 0.50€
2008, 0.40€
2009, 0.40€
2010, 0.65€
2011, 1.20€
AVG, 0.42€

Kuten maksetuista osingoista näkee niin yhtiö on onnistunut selvästi kasvattamaan omistajilleen jaettavaa tuottoa. Jaettavien osinkojen kehitys on ollut huikeaa viimeisen kymmenen vuoden aikana, sillä keskimääräinen kasvu on ollut 27%. Tämä kasvu tulee kyllä selkeästi vaimenemaan seuraavien kymmenen vuoden aikana ja uskoisin sen olevan suhteellisen maltillinen ja pitäisin 10 prosentin kasvua jo huippusaavutuksena. Perustan arvioni siihen, että yrityksen kasvattaminen pienillä asiakassegmenteillä on haasteellista ja tulee vaikeammaksi liikevaihdon kasvun rajojen tullessa vastaan. Tätä on tosin hyvin vaikea arvioida tarkasti, joten tulevaisuus näyttäköön miten käy.

Lyhyt SWOT-analyysi Nokian Renkaista:

Strengths:

Selkeä kilpailuetu varsinkin Venäjällä joka on viime vuodet johtunut siitä ettei muilla rengasvalmistajilla ole ollut tehtaita siellä ja ennen maan WTO-jäsenyyttä ovat tuontitullit estäneet kunnon kilpailun kyseisessä maassa. Tämä kilpailuetu tosin säilyy ainakin vielä lähivuosina johtuen Venäjä-osaamisesta ja valmiista jakeluketjusta maassa. Jatkuva yrityksen kehittäminen on myös onnistunut hyvin ja tuottavuus on parantunut ja tämä on näkynyt myös marginaaleissa. Nokian Renkailla onkin selkeästi parhaimmat marginaalit rengasvalmistajista. Yritys omaa hyvän hinnoitteluvoiman joka johtuu erikoistumisesta pieneen osaan kansainvälisistä rengasmarkkinoista jotka ovat selkeästi yli 100 miljardia Euroa. Kansainväliset rengasmarkkinat ovat kasvaneet vuosittain 7 prosenttia ja Nokian Renkaat yli 10 prosenttia. Johtoryhmässä on vahvaa Venäjä-osaamista ja toimitusjohtaja Kim Gran on ollut talossa jo yli 15 vuotta ja on toimitusjohtajana saanut omistajat varsin tyytyväiseksi. Yhtiö on myös käytännössä nettovelaton ja tämä luo turvaa mikäli maailman rahoitusmarkkinoilla on turbulenssia jatkossakin.

Weaknesses:

Nokian Renkaiden ollessa yksi parhaiten hoidetuista yrityksistä Suomessa on vaikea keksiä heikkouksia, mutta ehkä se on kuitenkin riippuvuus öljyn hinnasta, sillä mikäli markkinahinta kyseisen hyödykkeen osalta laskee niin se vaikuttaa myös renkaiden myyntiin voimakkaasti Venäjällä ja entisissä IVY-maissa. Se hyvä puoli tässä kuitenkin on, että valmistamiseen käytettävien raaka-aineiden hinnat laskevat samalla. Sisäpiirin omistus voisi myös mielestäni olla selkeästi suurempi ja on lähinnä Granin optioiden varassa tällä hetkellä.

Opportunities:

Venäjän, entisten IVY-maiden ja itä-Euroopan rengasmarkkinat kasvavat selvästi nopeammin kuin maailmanmarkkinat ja Nokian Renkaat on erityisen hyvin onnistunut valtaamaan itselleen näitä markkinoita. Näiden maiden kasvulle ei näy vielä hirveästi rajoja. Balkanilla on myös mahdollisuuksia rengasvalmistajille näiden maiden talouksien noustessa. Ilmeisesti uusi tehdas tätä varten on suunnitteluasteella ja siitä saattaa tulla päätöksiä tämän vuoden aikana.

Threats:

Poliittiset päätökset ovat Venäjällä aina suuri kysymysmerkki, mutta tällä hetkellä ei ole suurempaa uhkaa tämän yrityksen kohdalla. Venäjän WTO-jäsenyys on myös jonkinlainen uhka, sillä se poistaa tuontitullit kilpailijoiden renkailta. Tällä hetkellä uuden tehtaan perustamista voidaan myös pitää uhkana johtuen siitä ettei siitä ole vielä riittävästi infoa. Sen rakentaminen väärään maahan saattaa tuottaa vaikeuksia, mutta on tietysti myös mahdollisuus. Pidän uhkana omistajille myös sitä, että joku isompi rengasvalmistaja ostaa yrityksen pois kuljeksimasta. Bridgestonella onkin yli 15%:n omistusosuus.

Nokian Renkaiden johtoporras:

Toimitusjohtaja Kim Gran on hyvin arvostettu ja hänellä on myös näyttöjä yrityksen johdosta jo pidemmältä ajalta. Tällä hetkellä hänellä ei ole hirveästi kuitenkaan yrityksen osakkeita, mutta toisaalta optioita on huomattava määrä. Yhtiön hallituksessa on huomattava määrä Venäjä-osaamista mm. Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä. Rengasosaamista taas tuo Bridgestonen (suurin omistaja) Benoit Raulin. Jatkuva kehitys on monesti nähtävissä varsinkin Kim Granin puheissa ja teot ovat sitä myös näyttäneet.

Loppusanat:

Helsingin pörssissä on mielestäni kaksi yritystä ylitse muiden ja ne ovat Kone sekä Nokian Renkaat. Molemmat ovat laatuyhtiöitä ja siksi niiden ostaminen sopivaan hintaan niiden arvoon nähden on hyvin vaikeaa. Nokian Renkaiden hinta kuitenkin heittelee jonkin verran mikä selkeästi lisää mahdollisuuksia saada ostettua yrityksen osakkeita sopivaan hintaan. Tällä hetkellä lähitulevaisuus näyttää hieman epämääräiseltä johtuen Euroopassa vellovasta velkakriisistä. Nokian Renkaiden ollessa käytännössä nettovelaton sen osingonkyky ei missään nimessä ole vaarassa, mutta sen marginaalit voivat laskea selkeästi nykytilanteesta finanssikriisin iskiessä tai mikäli isommat rengasvalmistajat tulevat kilpailemaan samoissa tuoteryhmissä Venäjälle. Tällä hetkellä osakkeen arvo on aika lähellä mielestäni nykyhintaa ja mielestäni se on 28-29 Euroa. Noin 25 Euroa ostohintana antaa laatuyhtiölle riittävän turvamarginaalin ja sillä olen valmis sijoittamaan yritykseen mikäli finanssikriisi ei raiskaa koko maailmantaloutta. Toisaalta 25 Eurolla ei ole Nokian Renkaita helppo saada ostettua, mutta pitää vain odotella riittävän kärsivällisesti. A-luokan yritystä on mahtavaa omistaa, mutta niistäkään ei kannata aivan mahdotonta hintaa maksaa.

Kiitoksia mielenkiinnosta mikäli jaksoit lukea analyysin kokonaan. Disclaimer: tämä analyysi sisältää yhden amatöörin mielipiteen Nokian Renkaista eikä sisällä sijoitussuosituksia kenellekään muulle kuin allekirjoittaneelle.

- TT

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Pysyvä kilpailuetu ja Helsingin pörssin osakkeet

Edellisessä Fortum-analyysissani käsittelin myös yrityksen pysyvää kilpailuetua joka johtuu pohjoismaissa heidän omistamastaan vesi- ja ydinvoimakapaisiteetistaan joka nykyisen päästökaupan aikana tuo Fortumille aika ison marginaalin mitä tulee sähköstä saatavaan tuottoon. Tässä kirjoituksessani olisi tarkoitus pohtia myös muita pörssiyrityksiämme joilla voisi tälläinen pysyvä kilpailuetu olla eri markkinoilla. Itselleni tulee ainakin muutama mieleen, mutta voin toki myös olla tässä asiassa väärässäkin, joten kaipaisin tietysti myös teidän lukijoiden mielipiteitä asiasta.

Pysyvä kilpailuetu ei tietystikään ole ainut syy sijoittaa johonkin yritykseen, mutta siitä on kyllä selkeästi hyötyä mikäli sijoittaja haluaa hyvän tuoton omistukselleen. Seuraavassa omat arvioni yrityksistä joilla mielestäni tälläinen voisi olla.

Fortum

Fortumista sen verran vielä, että tämä kilpailuetu pohjoismaissa säilyy käytännössä niin pitkään kunnes Fortum joko myy vesi- ja ydinvoimalaomistuksensa tai sitten päästökauppa lopetetaan järjettömänä jota se mielestäni onkin. Kuitenkaan allekirjoittaneen mielipiteestä ei noissa asioissa välitetä, joten se on epäolennainen asia. Tämänkin päätöksen jälkeen jää vielä vähäinen kilpailu Fortumin valtiksi pohjoismaissa.

Nokian Renkaat

Nokian rinkuloilla on ollut ainakin tähän päivään asti selkeä etu Venäjällä kilpailijoihinsa nähden talvirenkaissa, sillä kellään muulla ei ole ollut tehdasta itänaapurissamme tähän asti ja ne ovat myös joutuneet maksamaan tulleja mikäli ovat halunneet saada siellä tuotteita kaupaksi. Tämän pysyvän kilpailuedun seurauksena yritys on myös onnistunut tekaisemaan jakeluketjunsa valmiiksi ja on näin ollen monia vuosia edellä mikäli WTO:n jäsenyys saa myös isommat rengasvalmistajat hyökkäämään sinne myymään renkaitaan. Nokian Renkaiden pysyvä kilpailuetu voi hyvin tällä hetkellä, vaikka pienet mustat pilvet kuitenkin ovat tämän edun yllä niin uskon sen olevan sitä luokkaa ettei suurta uhkaa ole vielä pitkään aikaan.

Sampo

Sampolla on taas selkeä kilpailuetu tällä hetkellä omistamansa vakuutusyhtiön Ifin myötä mitä tulee vakuutuksien yhdistettyyn kulusuhteeseen verrattuna muihin pohjoismaisiin vakuutusyhtiöihin. Tämä saa vakuutusliiketoiminnan tuomaan jatkuvasti parempaa tuottoa kuin verrokkinsa. Pidän tätä kilpailuetua pysyvänä ottaen huomioon tämän olleen pysyvää jo hyvin monen vuoden ajan. Mikäli olen tässä asiassa väärässä niin korjatkaa ihmeessä.

Saga Furs

Saga Fursilla eli ehkä paremmin tunnetuilla Turkistuottajilla on muutamissa nahkoissa selkeä monopoli ja vaikka kiinalaiset ovat yrittäneet kilpailla esimerkiksi sini- ja muunnoskettujen nahkoissa.

Metso (paperikoneet)

Paperikoneiden valmistus ja suunnittelu on tällä hetkellä lähinnä kahden yrityksen varassa maailmanlaajuisesti. Toinen on Metso ja toinen saksalainen Voith. Tämän kilpailutilanteen seurauksena kummallakin yrityksellä on selkeä pysyvä kilpailuetu verrattuna pieniin valmistajiin. Metson asemasta Voithiin en kyllä osaa kunnolla sanoa mitään.

Mahdollisesti pysyvän kilpailuedun omaavat suomalaiset pörssiyritykset?

Outotec:

Outotec on käsittääkseni selkeästi yksi parhaiten kokonaisten metallien tuotantoketjujen prosessiosaamisen hallitseva asiantuntija maailmassa. Sillä on myös teknologista etumatkaa moniin kilpailijoihinsa nähden. En kuitenkaan tiedä kuinka pysyvä kilpailuetu on kyseessä, mutta tietääkseni tällä hetkellä tämä yritys on ykkönen omalla alallaan. Varsinkin yrityksen tutkimus -kehitystoiminta on korkealaatuista.

UPM:

UPM:n valtti taistelussa muita paperinvalmistajia vastaan on täydellinen energiaomavaraisuus joka pitää huolen siitä etteivät kasvavat energiakustannukset rokota sitä ihan niin paljon kuin pahimpia kilpailijoita. Ottaen huomioon kuinka kauan isommissa energiainvestoinneissa menee voidaan UPM:n energiaomavaraisuutta pitää mielestäni aika pysyvänä kilpailuetuna. Yhtiön suurin ongelma on kuitenkin maailmanlaajuinen ylikapasiteetti joka selkeästi pienentää yrityksen mahdollisuuksia hyödyntää sitä hyötyä.

Vacon:

Vacon taitaa olla ainut isommista taajuusmuuttajia valmistavista ja myyvistä yrityksistä joka keskittyy pelkästään näihin muuttajiin ja se saattaisi mielestäni johtaa jonkinlaiseen pysyvään kilpailuetuun. Tämän toteutumisesta en kuitenkaan missään nimessä ole varma, sillä muuttajat ovat kuitenkin sellaisia, että niiden teknologista kehitystä on vaikea enää saada hyvin paljon eteenpäin, sillä niiden hyötysuhde on jo sitä luokkaa ettei sitä voi kovin paljon parantaa. Saattaa siis olla ettei Vaconilla ole mitään erityistä myyntivalttia mitä kyseiseen tuotteeseen tulee.

Kone:

Koneella oli ainakin aikaisemmin myyntivalttina ensimmäinen konehuoneeton hissi, mutta se kilpailuetu on jo mennyttä. Yksi asia myös jossa Kone on tietääkseni hyvin paljon edellä pahimpia kilpailijoitaan on markkina-asema varsinkin Kiinassa johon he taisivat ensimmäisenä ehtiä. Ottaen huomioon markkinoita nopeamman keskimääräisen kasvun Aasiassa kysyisinkin nyt paremmin perillä olevilta onko yrityksellä joku pysyvä kilpailuetu noilla kasvavilla markkinoilla?

Tässä omat ajatukseni pysyvästä kilpailuedusta mitä tulee kotipörssimme osakkeisiin. Voi olla hyvinkin mahdollista, että olen toki unohtanut mainita yrityksiä joilla tälläinen etu on kilpailijoihinsa nähden. Voi tietysti myös pitää paikkansa, että olen väärässä eikä se ole ensimmäinen tai viimeinen kerta. Tämän vuoksi olisi kiva kuulla mielipiteitä perusteluistani ja niiden paikkansa pitävyydestä. Loppujen lopuksi voisi vielä lainata Kummelin lentäjää: ”En ole mikään jumala, olen TT”

- TT

lauantai 18. helmikuuta 2012

Q4 2011 TT:n lista 17.02.12 (11.11.11) päätöskurssit

Moi taas.

Nyt olisi taas allekirjoittaneen osalta käyty kaikkien tarkemmin seuraamieni Helsingin pörssin yritysten luvut etsitty ja hoidettu kvantitatiivinen ”arpominen”, jotta saisin pistettyä ne tunnusluvuiltaan jonkinlaiseen järjestykseen. Lista on siis vain viitteellinen eikä pelkästään sen perusteella kenenkään pidä tehdä omia sijoituksiaan, sillä tämä on siis koottu vain yritysten tunnusluvuista eikä se kerro esimerkiksi yrityksen pysyvästä kilpailuedusta välttämättä läheskään kaikkea, vaikka mielestäni se jossain määrin siitä kertookin. Jotta osaisitte lukea listaani ”oikein” niin se kertoo siitä, että mitä enemmän pisteitä niin sitä parempi mahdollisuus on pidemmällä aikavälillä saada tuottoa sijoituksesta. Mitä enemmän pisteitä sitä paremmat mahdollisuudet. Suluissa edellisen listan hinta ja pisteet. Listan yläpäässä oleviin yrityksiin suosittelisin tutustumaan sijoitusmielessä, vaikka hinnat eivät välttämättä tällä hetkellä olekaan kohdallaan. Listan alapäässä oleviin yrityksiin en itse sijoittaisi, mutta rumat ankanpoikaset voivat tietysti joskus kasvaa kauniiksi hanhiksi.

17.02.12 11.11.11

Nokian Renkaat 34.15€ (26.95€) 2.00 (1.70)
Affecto 2.70€ (2.47€) 1.30 (1.30)
Outotec 44.70€ (34.84€) 1.25 (0.55)
Kone 44.86€ (38.35€) 1.05 (1.15)
Okmetic 5.90€ (4.92€) 1.05 (1.10)
Ramirent 8.39€ (6.03€) 0.90 (0.20)
Fortum 18.41€ (17.74€) 0.90 (0.60)
Metso 35.13€ (28.93€) 0.90 (1.00)
PKC Group 15.57€ (11.53€) 0.75 (0.85)
Cargotec 31.60€ (24.63€) 0.70 (0.60)
Basware 19.81€ (18.49€) 0.50 (1.00)
Vacon 40.00€ (35.15€) 0.45 (1.35)
Nordea 7.20€ (6.12€) 0.35 (0.40)
Konecranes 24.59€ (16.09€) 0.30 (0.40)
Wärtsilä 26.53€ (22.05€) 0.25 (0.60)
Uponor 9.05€ (7.32€) 0.25 (0.30)
Amersports 10.37€ (10.06€) 0.20 (-0.25)
Digia 3.15€ (3.02€) 0.15 (0.85)
Nokia 4.08€ (4.934€) 0.15 (0.25)
Cramo 12.46€ (9.34€) 0.15 (0.20)
YIT 16.28€ (11.44€) 0.10 (0.70)
Teleste 4.24€ (3.17€) 0.10 (0.25)
Sampo 20.84€ (19.64€) 0.00 (0.15)
Kesko B 25.63€ (24.86€) 0.00 (0.00)
Kemira 10.86 (10.02€) -0.05 (-0.05)
HK 6.14€ (6.18€) -0.05 (-0.10)
Kesla 6.25€ (7.95€) -0.05 (-0.20)
UPM 10.48€ Uusi -0.10 Uusi
Etteplan 2.59€ (2.15€) -0,15 (-0.70)
Sanoma 10.37€ (8.765€) -0.15 (0.50)
Huhtamäki 9.95€ (8.46€) -0.15 (0.00)
Rautaruukki 8.62€ (7.18€) -0.20 (0.45)
Lännen tehtaat 15.70€ Uusi -0.20 Uusi
Pöyry 6.40€ (7.33€) -0.20 (-0.25)
Lassila&Tikanoja 11.50€ (11.47€) -0.25 (0.25)
Comptel 0.61€ (0.70€) -0.25 (-0.05)
Lemminkäinen 19.33€ (20.50€) -0.25 (-0.80)
Capman 1.11€ (1.09€) -0.55 (0.35)
Ponsse 8.01€ (7.30€) -0.55 (-0.55)
Atria 6.13€ (6.95€) -0.60 (-0.60)
Ixonos 0.87€ (0.86€) -0.75 (-0.30)
Outokumpu 5.695€ (5.95€) -1.00 (-1.00)
Componenta 3.53€ 3.80€ -1.65 (-1.00)
Raute 8.68€ 6.79€ -1.95 (-1.75)

Mitä tulee listan tulkkaamiseen niin on hyvin nähtävissä tällä hetkellä se ettei sopivan hintasia osakkeita juuri löydy seuraamistani yhtiöistä ja täten sijoitusten tekeminen tällä hetkellä ei mielestäni ole kovin järkevää ilman selkeitä hinnanalennuksia. Oma arvioni on se, että hyvien yritysten hintojen pitäisi tippua noin 20-30 prosenttia ennen sijoittamista, joten odottavan aika voi tulla pitkäksi. Uusina yrityksinä listalle olen ottanut UPM:n ja Lännen tehtaat jotka eivät tällä hetkellä ole houkuttelevia sijoituskohteita pelkän allekirjoittaneen tunnuslukuanalyysin perusteella. Lännen tehtaat taitaa kuitenkin tällä hetkellä olla elintarvikeyrityksistä ykkönen Raision lisäksi jota tosin ei tältä listalta löydy. Itse pidän UPM:ää parhaana metsäyhtiönä energiaomavaraisuuden vuoksi. Kuitenkin tällä on edessä vielä pitkä tie ennen kuin varsinainen liiketoiminta saadaan hyvälle tasolle markkinoiden ylitarjonnan vuoksi.

Tässä lista tällä kertaa. Kommentteja saa antaa ja se on myös suotavaa. Vastuusta paetaan ja sitä rataa. Onnistuneita sijoituksia kaikille!

- TT