Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoittaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Sijoittajan Syklit kirjani myynnissä Amazonissa

Uusin kirjani Sijoittajan Syklit on myynnissä Amazonissa. Aluksi se löytyy vain pehmeäkantisena versiona, mutta myöhemmin siitä ilmestyy todennäköisesti myös Kindle-versio.

Sisällöstä

Sisällön tärkeimmät osat ovat syklien syvempi anatomia, kansantalouksiin liittyvät syklit, rahoitusmarkkinoihin liittyvät syklit ja yritysten syklit ja elinkaaret. Lisäksi siinä käsitellään kolmen tärkeän kansantaloudellisen syklin risteyskohtaa ja kiinteistö- ja hyödykesyklejä. Syklien syvemmässä anatomiassa käsitellään niiden psykologista profiilia sekä ääripäitä muokkaavia tekijöitä. Kansantaloussykleihin sisältyvät mm. kansantaloudellinen kehityssykli ja johtavan talousmaan sykli. Rahoitusmarkkinasykleihin sisältyvät mm. pitkät velkasyklit ja pörssisyklit. Yrityksiin liittyviin elinkaariin sisältyvät mm. teknologian omaksumissykli ja toimialojen elinkaari. Kiinteistö- ja hyödykesyklejä on käsitelty vain pintapuolisesti kirjoittajan vajaan ymmärryksen vuoksi.

Lisäksi se kertoo kuinka sijoittaja voi tunnistaa romahduksia edeltävät buumien ja kuplien olosuhteet. Syklit on pyritty esittämään kertomalla niiden kulusta syy-seuraussuhteiden avulla enimmäkseen ilman numeroita. Numeroita tärkeämpää on ymmärtää syklien kulku ja niiden toisiinsa vaikuttavat tekijät, jotka vievät syklejä johdonmukaisesti eteenpäin. Kirjassa on keskitytty vähintään keskipitkiin sykleihin. Niiden hahmottamisessa numerot voivat johtaa enemmän harhaan mikäli syy-seuraussuhteita tai syklien kulkua ei kunnolla ymmärretä.

Nykymaailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten kirjassa esiintyvät syklit liittyvät enemmän tai vähemmän toisiinsa. Varsinkin kansantalouksien ja rahoitusmarkkinoiden syklit ovat toisistaan usein osin vahvasti riippuvaisia. Yritysten syklit ovat myös riippuvaisia kansantalouksista ja rahoitusmarkkinoista. Jälkimmäiset eivät ratkaise yksittäisten yritysten kohtaloa. Voi sanoa, että joihinkin yrityksiin niillä ei ole vaikutusta.

Kirjassa käsitellään syklien anatomiaa ja seuraavia syklejä sekä elinkaaria:

  • Pitkä psykologinen/sosioekonominen sykli

  • Kansantaloudellinen kehityssykli

  • Johtavan talousmaan sykli

  • Varantovaluuttasykli

  • Pitkät ja lyhyet velkasyklit

  • Pörssisyklit

  • Teknologian elinkaari

  • Toimialan elinkaari

  • Yritysten elinkaari

  • Kiinteistösykli

  • Hyödykesykli



Kirjan päätarkoitus on parantaa lukijan todennäköisyyksiä nostaa sijoitustuottoja ymmärtämällä paremmin talouteen ja sijoittamiseen liittyviä syklejä. Todennäköisimmin tuottojen paraneminen tapahtuu vähentämällä lukijoiden tyhmien päätösten määrää kuin tarjoamalla taianomaisia näkemyksiä. Warren Buffett ja Charlie Mungerkin ovat useammin maininneet, että he eivät ole erityisen viisaita, mutta välttävät typeryyksiä muita paremmin. Tämä on järkevää pelkkien matemaattisten tosiasioiden vuoksi. Kuten varmasti suurin osa tietää niin 50%:n lasku vaatii 100%:n nousun, jne.

Painopiste on syklien ääripäissä ja ääriliikkeissä eli lähinnä kuplissa, huipuissa, pohjissa, lopuissa ja aluissa sekä mahdollisissa romahduksissa. Muut osat ovat vähemmän tärkeitä. Yksi syy ääripäiden painottamiseen on se, että monet syklit ovat näkemykseni mukaan lopuissa tai huipuissa tai juuri ohittaneet ne. Loput ja alut viittaavat niihin sykleihin, joissa ei ole huippuja ja pohjia. Tällainen on esimerkiksi pitkä psykologinen/sosioekonominen sykli. Ääripäät ovat myös hetkiä, jolloin suurimmat erot tehdään sijoitustuotoissa. Lisäksi käsittelen karkeasti kirjassa Helsingin pörssin niiden yritysten syklisyyttä. Suuri osa pienyrityksistä ja osa niitä isommista jää käsittelemättä.

Kirjan julkaisualusta ei tuota kokemukseni mukaan selkeitä graafeja, joten olen jättänyt ne pois. Olen pyrkinyt vähentämään lukijan aikaa ja vaivaa pitämällä kirjan lyhyehkönä. Kirjan on tarkoitus noudattaa seuraavaa periaatetta: ”hinta on se mitä maksat ja arvo on se mitä saat” Sivumäärä ei kokemusteni mukaan vastaa tietokirjoista saatavaa hyötyä.

Kirjaa ei ole tehty aloitteleville sijoittajille. Se ei selitä kaikkea yksityiskohtaisesti. Lukijan on tiedettävä mitä peruskäsitteet kuten P/E-luku, oman pääoman tuotto ja EPS tarkoittavat. Laajempi ymmärrys taloudesta on suotavaa, mutta ei välttämätöntä. Myös avoin mieli on tärkeä, koska kirja kyseenalaistaa monet asiat, joita ainakin taloustieteilijät pitävät tosina. Myös itsenäinen ajattelu on olennainen asia. Mikään kirja ei tarjoa absoluuttista totuutta taloudesta, koska sitä ei löydy. Maailma on liian monimutkainen nykyiselle tietojenkäsittelykyvylle. Myöskään tämä kirja ei sitä tarjoa, koska kirjoittaja tietää suurinpiirtein rajoitteensa.

Kirja sisältää vähän sijoitusideoita. Mikäli niitä löytyy niin ne on epämääräisiä tyyliin ”päihtymiseen käytettävät aineet voivat olla hyvä sijoitus Heräämisessä.” (Selitys edelliseen löytyy myöhemmin.) Kirja ei myöskään tarjoa monista sijoituskirjoista löytyvää ns. tunnuslukuhömppää, jossa erotellaan osakkeet tunnuslukujen mukaan järjestykseen. Liitteestä löytyy toki Talebin vakio lyhyine selityksineen isolle joukolle Helsingin pörssin yrityksiä, koska se kertoo syklien vaikutuksesta niihin ehkä paremmin kuin muu luku. Kirja ei sisällä tarkkoja ennusteita siitä mitä on tulossa, mutta selittää suurpiirteisesti mitä voi tapahtua tai mikä on todennäköisin vaihtoehto tulevalle. Se ei ennusta milloin mitäkin tulee tapahtumaan.

Lyhyen kuvauksen kirjasta Piksun Kai Nymanin tekemänä voit lukea täältä


-TT

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

TT:n lista Top10 vs Flop10 Q4 2017 - Q4 2020

 

Viime kirjoituksessa julkaisin TT:n listan Q4 2020. Itselläni oli mielikuva, että lista toimii erityisen hyvin todennäköisten huonojen sijoitusmahdollisuuksien löytämisessä. On todettava, että ennen pääsiäistä tämä oli vain mielikuva ilman todellisia faktoja. Viime päivinä olen pistänyt taulukkolaskelmaohjelman hyötykäyttöön ja tutkinut miten se on toiminut Q4 2017 ja sen jälkeen. Tässä kirjoituksessa julkaisen ison osan todellista dataa siitä miten se on pärjännyt. Olen vertaillut Top10-listoja Flop10-listoihin. Tämä data on vähän ”Jos lehmällä se olis pyörät se olis maitoauto” dataa, mutta kertoo hyvin todennäköisyyksistä löytää sekä hyviä että huonoja sijoituksia. Pahoittelen sitä tosiasiaa, että tämän kirjoituksen julkaisemisessa meni pitkään. Yksinkertainen syy on se, että taulukkolaskelmaohjelman hyötykäytössä allekirjoittaneella riittää opittavaa. Listaa on julkaistu kauemmin, mutta n. viimeiset kolme vuotta siihen tarvittava algoritmi on pysynyt samana, joten oli järkevintä julkaista dataa vain vertailukelpoiselta ajanjaksolta.


Seuraavat historialliset tuotot perustuvat vain arvonnousuihin eivätkä sisällä osinkoja. Vertaan Toppeja ja floppeja sekä niiden tuottoja eri ajanjaksoilla, jotka vaihtelevat 12 kvartaalista yhteen. Jokainen sisältää toppien ja floppien keskiarvot, minimit ja maksimit. Lukemat eivät ole päivälleen tarkkoja kvartaaleja, joten niitä eri kvartaaleja ei voi verrata keskenään. Ensimmäiset kolme lukua ovat top 10 ja jälkimmäiset kolme Flop 10 lukuja.


n. 12 Q:ta, +57.74%, +10,62% (yhden näytteen otos)

n. 10 Q:ta, +42,22%, +50,33%, +29,75%, -10,04%, +16,04%, -26,90%

n. 8 Q:ta, +31,91%, +52,12%, +17,77%, -4,13%, +50,41%, -38,82%

n. 7 Q:ta, +26,97%, +50,40%, +3,69%, -4,35%, +38,23%, -29,95%

n. 6 Q:ta, +18,98%, +43,23%, +4,64%, -1,53%, +50,73, -27,27%

n. 5 Q:ta, +13,15%, +25,56, -2,29%, -5,83%, +19,72, -31,79%

n. 4 Q:ta, +10,11%, +34,43%, -6,78%, -6,60%, +12,25%, -29,19%

n. 3 Q:ta, +8,59%, +49,59%, -3,53%, -4,40%, +33,84%, -21,92%

n. 2 Q:ta, +5,98%, +25,50%, -11,77, -2,97%, +19,79%, -21,92%

n. 1 Q:ta, +3,13%, +19,61%, -11,27%, -0,24%, +15,46%, -13,89%


No mitäs näistä luvuista pitäisi päätellä? Ehkä tärkein anti luvuista kertoo, että flopit todellakin aikavälistä riippumatta antavat selkeästi alemmat keskiarvotuotot. Luvuista näkee myös, että floppien osalta tuottovaihtelu on suurempaa. Vain yhden kvartaalin maksimi- ja minimituottojen erotus on suurempi topeilla kuin flopeilla. Näistä luvuista ei suoraan näy sitä tosiasiaa, että yli 90%:ia (66/72) tarkasteltavista ajanjaksoista päätyi Top10-osakkeiden suurempiin tuottoihin. Tämä on yksi merkittävä fakta.


Lisäksi näistä luvuista sitä ei suoraan näe, mutta laskin sekä flopeille että topeille keskiarvoiset kvartaalituotot. Ne eivät ole suoraan verrannollisia todellisten pörssituottojen kanssa, koska niitä ei ole laskettu tarkalleen samoina päivinä. Ne antavat kyllä osviittaa todellisuudesta. Ehkä merkityksillisin asia niissä on selkeä ero toppien ja floppien välillä:


Top 10 ka/Q +3.1%:ia Flop 10 ka/Q -0.8%, erotus 3.9%:ia


Listojen ero on sitä luokkaa, että voin suositella harkitsemaan normaalia tarkemmin mikäli haluaa sijoittaa floppeihin. Itse välttäisin niitä kyllä hyvin tarkkaan. Tämä ei tarkoita etteivät Flop10-listan yrityksiin tehtävät yksittäiset sijoitukset voisi onnistua, mutta hajautettua salkkua niistä ei kannata luoda. Tästä datasta ei myöskään näe, ettei edes Top10-osakkeista valitut yksittäiset osakkeet ole todennäköisesti onnistuneita sijoituksia. Sen sijaan koko Top10-listaan tehdyt sijoitukset olisivat noin kolmen edellisen vuoden aikana onnistuneet vähintäänkin kohtalaisesti. Valitettavasti tulevaisuutta ei tiedä etukäteen, joten ei voi tietää kuinka hyvin listaa erotta topit flopeista tulevaisuudessa. Kolmen vuoden tarkastelu on liian lyhyt. Parempi aikamääre olisi kolme vuosikymmentä, mutta itselläni ei riitä resursseja niiden tutkimiseen.


Tarkastellaanpa tuottoja, kun sekä Top10 että Flop10 listaan olisi sijoittanut saman verran rahaa joka kvartaalilla muuttaen sijoituksiaan näillä listoilla esiintyneiden osakkeiden mukaan:


Top 10 +38%, n. 11,3%, per vuosi

Flop 10 -7%, n. -2,5% per vuosi


Nämä luvut eroavat 12 kvartaalin keskiarvoista, koska ne ovat otettu yhdestä Q4 2017-listan topeista ja flopeista ja nämä tulokset ovat otettu jatkuvasti kvartaalin välein vaihtuvasta salkusta.


Samaan aikaan OMX Helsinki Gi capped indeksi on noussut +37,5%:ia. Käytännössä ainoa ero tämän lukeman ja TT:n listan Top10-osakkeissa löytyy siitä, että capped Gi indeksissä osingot sijoitetaan uudestaan indeksiin, kun taas Top10-osakkeissa ei ole laskettu osinkoja mukaan. Kummassakaan ei ole mukana kaupankäyntikuluja, mutta on selvää, että indeksisijoituksissa ne ovat paljon pienemmät. En tekisi suurempia johtopäätöksiä Top10:n ja indeksin eroista, mutta Flop10:n ero muihin on selkeä.


Tässä oli varmaan kaikki.


-TT

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Lyhyt paluu

 Aikaa on kulunut siitä, kun viimeksi olen tähän blogiini kirjoittanut mitään. En uskonut palaavani sen pariin enää, mutta nyt on vain aikaa ja sitä pitää käyttää johonkin. En halua aloittaa uutta blogiprojektia, koska sanottavaa ei riitä kuin ehkä puoleksi vuodeksi mikäli kirjoittaa kerran viikossa. Voi olla ettei ehkä niinkään pitkäksi aikaa, mutta aikomus on julkaista puoli vuotta. Voi olla, että kirjoituksia syntyy enemmän lähikuukausina, mutta niiden julkaisemisessa voi kestää pitkälle syksyyn. Tämä on jopa todennäköisin vaihtoehto. Saatan tosin lopettaa julkaisun nopeastikin mikäli ei ole lukijoita. Mikäli niitä ei ole niin keskityn Piksuun kirjoittamiseen, joten tekstejäni voi lukea sieltä kunhan sivusto taas toimii. Harkitsen myös kirjoittamista Lontoon murteella, koska tätä blogia eksyy useampikin ihminen joka päivä ulkomailta katsomaan, vaikka se on tehty kotimaisella kielellä.


Mitä on tulossa?


Tämä blogi ei tule olemaan ykköspaikkani vaan Piksu.net, jossa on hyvä alusta julkaista pientä korvausta vastaan. Sivusto on todennäköisesti ainakin pääsiäisen yli kiinni (tilanne elää ja se voi ehkä aueta jo tällä viikolla), koska tulipalo tuhosi serverin, jolla se oli ja samalla myös varmuuskopion joka oli jostain syystä lähistöllä olevalla serverillä joka myös tuhoutui. Nyt sitten odotellaan saadaanko sivusto palautettua vanhana versiona vai joudutaanko tekemään kokonaan uusi. Piksussa on itseäni älykkäämpiä ihmisiä ja enemmän lukijoita. Voin suositella muiden Piksun kirjoittajien lukemista omien tekstieni lisäksi. Tulen julkaisemaan niitä kirjoituksia täällä, jotka eivät ehkä sovi sinne niin hyvin tai ne ovat joko liian lyhyitä tai pitkiä sinne. Tulen keskittymään enimmäkseen sijoittamiseen ja yleisiin talousasioihin, mutta esitän muitakin kannanottoja. Yksi aiheryhmä on näkemykseni kotipörssimme yrityksistä, mutta en ala tehdä tarkempia analyyseja vaan kertoa miten yritykset ovat kehittyneet ja mitä saman kehityksen jatkuminen tarkoittaa. Käytän numeroita, mutta en pyri tarkan arvon määrittämiseen. Toivon näihin kirjoituksiin kommentteja, koska en ymmärrä kaikkia yrityksiä kovin hyvin. Sen sijaan omia sijoituksiani tai raha-asioitani en tule kommentoimaan kuin kerran ja se tapahtuu ensi viikolla. Pyrin julkaisemaan jotain kerran viikossa pitäen pidemmän kesäloman, mutta se suunnitelma voi muuttua.


Kirjoista


Loppu tästä tekstistä sisältää jonkinlaista mainosta, joten mikäli sitä ei halua lukea niin voi palata blogiin myöhemmin. Seuraava teksti tulee ulos lähipäivinä.


Olen julkaissut neljä kirjaa, joista kolme kotimaisella kielellä ja yhden Lontoolla. Myyntimäärät ovat olleet heikkoja enkä tarkkaan laskenut niitä, mutta kyse on kaksinumeroisesta luvusta. Voidaan puhua kymmenistä. Sen sijaan niihin käytetty aika on ollut nelinumeroinen tunneissa. Rahallinen korvaus on olematon eikä taloudellista järkeä niiden julkaisussa ole ollut. Sen sijaan oppimisprosesseina ne ovat olleet korvaamattomia. Niihin ne sopivat parhaiten, koska ne vaativat laadukkaiden lähteiden löytämistä, asioiden selkeyttämistä ja niiden ymmärtämistä. En pidä itseäni hyvänä kirjoittajana vaan pikemminkin parempana ajattelijana. Mitä tulee kirjoihin niin ensimmäinen on mielestäni selkeästi huonoin, ainakin mitä tulee tekstin laatuun. Toivottavasti olen tässä oikeassa. Toinen on sitä parempi. Pidän kolmatta kirjaani parhaimpana sen tekstin laadun puolesta, mutta neljännenneljännen tekstiä on vaikea arvioida, koska se on tehty Lontoolla. Ajatteluprosessini on siinä laadukkain, vaikka itse sanonkin.


Kaikki kirjani voi ostaa Amazonista. Suosittelen Amazon.de sivustoa Tämä siitä syystä, että muista taitaa mennä tullit. Jos ne eivät vielä mene niin ainakin kesällä. Myös minulta voi niitä kysellä, mutta kahta jälkimmäistä ei ole montaa jäljellä enkä varmaan tilaa niitä lisää.


Tarkoitukseni on julkaista vielä kolme kirjaa, joista ensimmäinen valmistuu toivottavasti vielä ennen vuodenvaihdetta. En käsittele sen aihealuetta suoraan tässä blogissa ennen sen julkaisua. En oikeastaan edes ota kantaa koko sisältöön tätä enempää. Kirjoitan sen kotimaisella kielellä, mutta loput kaksi tulevina vuosina mahdollisesti valmistuvaa kirjaa tulevat olemaan Lontooksi. Olen luvannut itselleni niiden olevan viimeiset mahdollisen ”raamatun” lisäksi. Se tosin sisältää vaan mahdollisesti kaikki tekstit yhdessä paketissa, joten se ei ole varsinaisesti uusi kirja., Toivottavasti olen lupaukseni arvoinen enkä peru väitteitäni.


Seuraavissa kirjoituksissa on enemmän asiaa.


-TT

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Maaliskuu 2016 Cash -5€ Salkku +7.8%

Tämä on blogin viimeinen kirjoitus, jos ei ihmeitä tapahdu. Kuukausikatsaukset siirtyvät tänne huhtikuun katsauksesta lähtien. Päätöksen perustelut tulevat kirjoituksen lopussa. Vähemmän on Enemmän kirjan loput osat PDF:inä voi pyytää seuraavasta sähköpostiosoitteesta: lessismorefinland@gmail.com Lopettaminen ei ole aprillipila.

Sitten asiaan eli viimeiseen kuukausikatsaukseen, jonka julkaisen tässä blogissa:

Oli perusmaaliskuu, kun ottaa huomioon pääsiäisen. Hieman paremmin olisi voinut mennä, mutta pääsiäinen ja Ruotsinreissu rajoittivat hieman tienaamista. Kumpikaan ei tullut pyytämättä tai yllätyksenä :) Risteily Tukholmaan toimi myös uuden projektin virallisena alkulaukauksena. Pörssit elivät omaa elämäänsä ja pysyin terveenä. Kaikki siis ok.


Tulot ja menot odotettuja


Olin hieman epävarma maaliskuun tuloistani, mutta ne olivat hieman odotettuja suuremmat. Huhtikuun odotettavissa olevat tulot eivät ole vielä tiedossa. Huhtikuu on ollut tulojen suhteen aina vähän mysteeri maaliskuun lopussa eikä tämäkään kerta ole poikkeus. En ole huolissani, mutta epävarmuus ei ole hyvä asia. Menot olivat odotetut. Muutaman kympin vähemmän kuin odotin. Huhtikuun menojen tarkka arviointi on haastavaa, koska tietyt kuluerät voivat tulla maksuun joko huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa. Kulut voivat vaihdella noin sata euroa suuntaan tai toiseen. Odotan huhtikuulle pientä alijäämää.


Pörssit elävät omaa elämäänsä


Pörsseistä ei ole juuri sanottavaa. Ne menevät välillä ylös ja välillä alas. Yritysten tulostentekokyky ei muutu suuntaan tai toiseen, kun pörssit heilahtavat. Kuukausisäästäminen ja hyvien ostopaikkojen odottaminen jatkuvat kuukaudesta toiseen. PKC Groupilta tuli ilmoitus yhteisyrityksen perustamisesta Kiinaan paikallisen yrityksen kanssa. Tarkemmat tiedot löydätte yrityksen pörssitiedotteista. Suuria muutoksia lähiaikoina on tämän myötä turha odottaa, koska PKC:n liiketoiminnan kvartaali on vuosi. Kiinassa johdinsarjat ovat harvoin räätälöityjä eli katteet ovat aluksi pienemmät kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa, koska bulkkitavarasta on vaikea saada katetta. Ensi viikolla on yrityksen yhtiökokous, johon aion osallistua. Paikalla on niin vähän porukkaa, että jopa piensijoittajalla on mahdollisuus puhua yrityksen hallituksen jäsenien kanssa. Tähän ei Fortumin yhtiökokouksen kaltaisissa tuhansien ihmisten kokoontumisissa ole mahdollisuuksia.


Kiitos kaikille lukijoille ja erityisesti kommentoijille


On tullut hetki lopettaa tämä blogi. Ennen kuin menen syihin niin haluan kiittää jokaista lukijaa näistä vuosista. Lisäksi haluan antaa erityiskiitokset blogin kommentoijille. Blogin lopettamiseen suurin syy on motivaation puuttuminen. En koe saavani tästä enää mitään irti. En myös usko lukijoidenkaan juuri siitä hyötyvän. Voin yhtä hyvin jakaa halukkaille loput kirjan luvut siten ettei minun tarvitse niitä editoida uudelleen blogiin sopiviksi. Tämä ottaa aikansa ja motivaationi on valitettavasti nolla. Kuukausikatsaukset jatkuvat seuraavassa osoitteessa huhtikuun katsauksen koittaessa. Olen myös tiputtanut Vähemmän on Enemmän kirjan paperiversion hintaa 15€:on. Niitä on muutama jäljellä, joten tarjous on voimassa loppumiseen saakka.


Uusi projekti aloitettu


Olen aloittanut kolmannen kirjani teon ja kirjoittanut siihen muutamia rivejä. En mene kirjan sisältöön tarkemmin, mutta totean sen olevan sijoittamisesta. Se on mitä todennäköisimmin viimeinen kirja, jonka teen pitkään aikaan, ainakin kotimaisella kielellä. Minulla ei ole tarkkaa julkaisuajankohtaa tiedossa, mutta aion saada sen valmiiksi kesään 2018 mennessä. Olen edelleen opiskelu- ja tiedonkeruuvaiheessa. Tästä projektista aloitan bloggaamaan kesän jälkeen. Uskon saavani siihen mennessä tiedonkeruun pisteeseen, jossa voin aloittaa säännöllisen kirjoittamisen.


Tällä kertaa en etsi koelukijoita vaan olen päättänyt julkistaa kirjani luvuista editoimattomia versioita sitä mukaa, kun saan niitä valmiiksi. Toisin sanoen, annan kaikille mahdollisuuden kommentoida sisältöä ennen julkistamista. Muutokset kirjaan teen, kuten parhaaksi näen. Julkaisen myös käyttämäni lähteet. Editoidusta kirjaversiosta tulee maksullinen. Todennäköisesti bloggaaminen alkaa elokuussa, mutta se jääköön nähtäväksi.


Henkilökohtaisella rintamalla ei mitään uutta.


Kiitoksia kaikista vuosista, palataan asiaan muiden blogieni kautta!


-TT

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuu 2016 Cash +190€ Salkku -4.5%

Helmikuussa menin eteenpäin. Voin olla tyytyväinen, koska koulujen talvilomat vähentävät allekirjoittaneen tienaamista. Menin eteenpäin myös henkilökohtaisessa elämässä, jossa jatkoin itseeni sijoittamista. Kirjoittaminen sujui kutakuinkin odotetusti. Henkilökohtaisessa elämässä helmikuu meni lähinnä rutiineja suorittaessa.


Tulot ylittivät hieman odotukset, menot oliva hieman pienemmät


Helmikuu on kuukausi, jolloin tuloni ovat normaalia pienemmät hiihtolomien vuoksi. Tällä kertaa ne eivät juuri vaikuttaneet tuloihini. Olin tyytyväinen suorituksiini ja pysyin terveenä läpi kuun. Maaliskuussa on pääsiäisen vuoro sotkea suunnitelmiani. Odotan tulojeni olevan helmikuuta pienemmät. Tällä hetkellä näkyvyyteni on maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Olen siksi joutunut tekemään lähinnä valistuneen arvauksen maaliskuun tuloistani. Helmikuun menoissa oli yksi yllätys. Tämä pieni lasku tuli työvälineideni korjauksen vuoksi. Menojen nousu tasoittui yksittäisen menon siirtyessä maaliskuulle. Muuten menoni pysyivät hallinnassani. Maaliskuu on ehkä kallein kuukauteni eikä nytkään näytä poikkeukselliselta. Pääsiäisen tulon vuoksi odotan saldoni olevan nollilla maaliskuussa, mutta se jääköön nähtäväksi. Yksi pakkaa sekoittava asia on se kuinka pitkän lipun ostan julkisiin kulkuvälineisiin kuun lopussa.


Helmikuussa Outotec-pettymys, seurauksena osakkeiden myynti ennätystappiolla


Helmikuussa virhesijoitukseni Outoteciin sai lopullisen päätöksen ja laitoin kaikki osakkeeni lihoiksi tilinpäätöstiedotteen jälkeen. Tein ennätystappioni. Tappioiden koko oli noin 60%:ia sijoitetusta rahasummasta. Hyväksyin virheeni pari vuotta liian myöhään. Seuraavassa muutama syy lyhyesti:


  • Toimitusjohtaja Korhosen kykyjen yliarvioiminen
  • Yrityksen tarinan ymmärtämisen puute eli syklisyyden rankka aliarvioiminen
  • Aivan liian pieni turvamarginaali, kun yrityksen arvoksi olin arvioinut 8.5€:a. Ostot tapahtuivat yli 7€:n hinnalla.
  • Allekirjoittaneen toiveet nopeammasta suunnanmuutoksesta vaikuttivat siihen kuinka kauan tappioiden myöntäminen itselleni kesti.
  • Yrityksen liiketoiminnan laadun vertailu pahimpia kilpailijoita vastaan unohtui kokonaan. Tällä hetkellä minusta näyttää siltä ettei se riitä. Voin olla väärässä, mutta teen sen vain omilla rahoillani.


Tällä hetkellä omistan vain PKC Groupin osakkeita ja kehittyvien markkinoiden ETF:iä. Lisäksi minulla on käteiskassa odottamassa mahdollisia sijoituksia. PKC Groupin tilinpäätös ei tuonut suuria yllätyksiä. Sen kvartaali on vuoden verran, joten suuria muutoksia ei tapahtunut. Yritys alkaa pikkuhiljaa päästä eroon Brasilian tuottamista tappioista. PKC:n liiketoiminta kehityy sen verran hitaasti ettei siitä ole juuri sanottavaa. Toivottavasti tämä alkaa näkyä osakekohtaisen tuloksen nousuna. Kehittyvistä markkinoista ei ole juuri muuta sanottavaa kuin se, että kuukausittaiset sijoitukset niihin jatkuvat. Tähtäin on vuosikymmenien päässä, joten tällä hetkellä ei voi toivoa kuin laskua, jotta saisin ostettua lisää halvemmalla.


Henkilökohtainen elämä rullaa tasaisesti eteenpäin


Helmikuussa ei tapahtunut yllätyksiä henkilökohtaisessa elämässä. Sain tavoittelemani opiskelutunnit täyteen. Blogini rullasivat kohtuudella eteenpäin ja sain tehtyä kaikki haluamani kirjoitukset. Toivottavasti pystyn samaan maaliskuussakin. Pysyin myös terveenä. Helmikuussa en tehnyt reissuja enkä viettänyt kokonaan vapaita viikonloppuja. Maaliskuussa teen lyhyen reissun Ruotsiin. Reissulla keskityn tekemään suunnitelman kolmannen kirjan tekemiseen. En tosin aloita sitä kuin vuoden loppupuolella, mutta minun tarvitsee selvittää mitä kaikkea pitää vielä opiskella ennen kirjan aloittamista. Muita suunnitelmia ei ole.

Näillä mennään mitä on,

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

maanantai 4. tammikuuta 2016

Joulukuu 2015 Cash -95€ Salkku -8.9%

Joulukuu ei sisältänyt suuria yllätyksiä, jos ei lasketa rahasummaa mikä meni joulun järjestämiseen. Ainoa asia mikä jäi tekemättä oli talvitakin osto. Henkilökohtaisessa elämässäni aloin hyödyntämään sijoita ensin itseesi filosofiaa ja onnistuin siinä.


Joulukuussa menot hieman odotettua suuremmat, tulot odotetut


Joulun järjestämiseen perheelle meni hieman enemmän rahaa kuin oletin, mutta muuten tulot ja menot olivat odotetut. Pohdin edellisessä kuukausikatsauksessa mille kuukaudelle laittaisin kolmen kuukauden matkalipuista tulevat menot ja ostin lopulta joulukuun viimeisenä päivänä lipun. Päätin sijoittaa viimeisen päivän osan joulukuulle ja loput matkalippuihin liittyvät menot tammikuulle. Tämän seurauksena tammikuun tulosta rasittavat helmi- ja maaliskuun matkaliput. Muuten menot tulevat olemaan normaalit mikäli en osta talvitakkia. En todennäköisesti osta vielä sitä, koska edellinen on kunnossa, vaikka se onkin huonossa hapessa. Mikäli se hajoaa niin on pakko investoida uuteen. Tulot ovat ekalta viikolta lähes nollissa, joten tähtään nollatulokseen tammikuussa. Tämä tarkoittaa kirivaihdetta tammikuun toiselle puoliskolle.


Sijoitusten suhteen joulukuussa ei juuri muutoksia


Vaikka sijoitusteni kurssit laskivat niin suurempia muutoksia yritysten ansaintakyvyssä ei tapahtunut. Tämä voi olla huonokin asia, mutta ilman suurempia uutisia ei ole syytä reagoida. Voi olla, että olen väärässä. Suurempia uutisia odottelen vasta helmikuulle mikäli tulosvaroituksia ei tule. Mielestäni arvostustasot ovat edelleen korkealla niin Suomessa kuin muuallakin, mikäli unohdetaan muutamat poikkeukset, jotka on vaikea hahmottaa. Tällä hetkellä en pysty siihen, mutta kärsivälliselle tulee uusia tilaisuuksia. Nyt keskityn keräämään pääomia, jotta löytyy sijoitettavaa, kun sopiva hetki tulee. Se on tärkein tehtäväni sijoittamisessa juuri nyt.


Sijoita ensin itseesi periaatteen käyttöönotto tapahtui joulukuussa


Monille tuttu maksa ensin itselle periaate toimii myös osaamiseen sijoittamisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että keskityn opiskelemaan uusia asioita ennen päivän muita toimia mikäli satun olemaan kotimaassa. Pidän tunneista kirjaa ja tavoitteeni on saada opiskeltua uusia asioita yhteensä viisisataa tuntia vuonna 2016. Viisisataa tuntia tekee noin neljäkymmentä tuntia kuukaudessa. Pidin joulukuussa viikon loman sekä kirjoittamisesta että opiskelusta. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun onnistuin siinä. Viikon lomasta huolimatta opiskelutunteja tuli 33. Samaa päivävauhtia vetämällä pääsen tänä vuonna tavoitteeseen. Tämän enempää en tuntimääriä julkaise ennen ensi vuoden loppua ellei jotain tapahdu. Tavan luominen on hyvällä mallilla, mutta pysyvä se ei vielä ole.


Suosittelen jokaista huolehtimaan ensin itsestään, koska omien asioiden ollessa kunnossa on helpompi auttaa muita. Itseensä sijoittaminen kannattaa aloittaa ensin, vaikka heräämällä varttia normaalia aiemmin. Tämä ei ehkä onnistu lapsiperheissä, joten kannattaa opiskella vaikka työmatkalla mikäli on muiden kyydissä. Opiskelemalla viisitoista minuuttia päivässä pääsee jo hyvin alkuun. Ensin itsestään huolehtimista voi käyttää hyödyksi myös työnteossa ja muissa raha-asioissa. Älkää unohtako näitä kahta asiaa.


Henkilökohtaisesta elämästä lyhyesti sen verran, että tammikuun puolivälin jälkeinen viikko kertoo missä sen suhteen mennään. Tarkempaan en halua tässä vielä avautua.


Tällä kertaa kuukausikatsaus on lyhyempi, koska on vähän sanottavaa.


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 Cash -1020€ Salkku -12.6%

Kuluva vuosi on ollut pettymysten. Olen pettynyt niin itseeni kuin erääseen pahasti yllättäneeseen käänteeseen joka ei ole koskenut suoraan minua. Koska en voi vaikuttaa kuin toimintaani, tulee sitä parantaa ensi vuonna. Vaikka tämä vuosi onkin mennyt penkin alle niin uskon oppineeni muutaman asian, joita toivottavasti osaan hyödyntää jatkossa. Tulokset eivät ehkä näy vuonna 2016, mutta lähivuosina kylläkin.


Menot pysyivät kurissa, tulojen riittämättömyys oma moka


Kuten otsikosta näkee niin kassavirta oli negatiivinen eli menoni olivat tuloja suuremmat. Tämä epäsuhta on virheeni ja se on pakko korjata vuonna 2016. Vain huvibudjettini ylittyi vuosi aiemmin arvioidusta. Muuten kaikki kategoriani jäivät alle budjetoidun. Tästä syystä on helppo todeta ongelmieni olleen tulopuolella. Suurin syy siihen oli laiskuuteni pitkin vuotta. Pieni osa alijäämästä aiheutui, koska tuloni olivat pienemmät terveydellisistä syistä. Puhutaan muutamista satasista, mutta nekin olisi pitänyt paikata suuremmalla aktiivisuudella. Tähtään noin 1000€:n ylijäämään 2016. Aion yrittää päästä reissuun mikäli oma ja lähimmäisteni terveydentila sen sallivat.


Osakkeet kalliita


Ensimmäisenä vastuunvapautuslauseke seuraavaan tilanteeseen: Olen todennäköisesti väärässä eikä sinun kannata uskoa minua. Näkemykseni vuodesta 2016 on seuraava: Viimeisetkin typerykset ovat tulleet markkinoille ja elämme nousupörssin viimeisiä hetkiä. Pitkille nousukausille tyypillinen isojen yritysten osakkeiden kalleus on selkeästi nähtävissä. Tämän huomaa katsomalla arvostustasoja niin Helsingin kuin Yhdysvaltojen pörsseissä. Yhdysvalloissa yritysten tulokset ovat kääntyneet lievään laskuun. Lasku ei ole merkittävä, mutta arvostustasot ovat haastavat. S&P500-indeksin osakekohtaiset kvartaalitulokset löytyvät täältä.

Omista sijoituksistani ei ole paljoa kerrottavaa. Outotec on ollut pettymys ja PKC on edelleen murrosvaiheessa. Outotecilta odotan pääsyä selkeästi voitolliseksi ja PKC:n liiketoimintakvartaali on vuosi, joten suuria muutoksia ei vuoden aikana tapahdu.

Kirjoitusprojektit


Kirjoitusprojektit pitää jakaa kahteen eri osaan eli blogeihini ja kirjoihini. Aloitin uuden blogini  kesän jälkeen. Lukijamäärät ovat pysyneet odotettua pienempinä, mutta en mittaa vain lukijamäärillä niiden menestystä. Minua kiinnostaa enemmän lukijoiden saama hyöty. Tätä on vaikeaa mitata. Hyöty tule heti vaan muutoksien ja niiden tuottamien tulosten kautta ja niihin menee aikaa enemmän kuin kuvittelemme. Välillä tulee takapakkeja. Tämä blogini jatkuu enää kuukausi- ja vuosikatsauksilla ja Vähemmän on Enemmän kirjani lukujen julkaisemisella. Katsoessani lukijamääriä voin todeta, että tällä blogilla on yllättävän paljon kävijöitä. Kiitoksia lukijoille siitä. Sijoitusblogini piksu.netissä on saanut kohtuullisen vastaanoton. Jatkan sen julkaisemista.


Julkaisemani kirjat herättävät ristiriitaisia tunteita. Vähemmän on Enemmän sisältää enemmän lastentauteja kuin kuvittelin. Esikoisteoksessani on liian paljon mm. kirjoitusvirheitä. Siitä olisi voinut tehdä myös tiiviimmän lukupaketin. Asiasisällöltään pidän sitä onnistuneena. Siinä otetaan kantaa mm. viiteen ensimmäisen kohtaan Tässä Talouselämän artikkelissa. Artikkelin suurin ongelma on kuvitelma siitä, että huonoja tapoja muutetaan vain päättämällä. Tämä on suurin harha joka pitää muuttaa, jotta parempia lopputuloksia saataisiin. Toisen kirjani Toisen kirjani kantava teema on saada muutoksia raha-asioiden hoitoon mikäli niitä tarvitaan. Tarkempaa tietoa kirjoista löytyy täältä ja  täältä

Opetukset vuodelta 2015

Opetus 1. Kuolevat/ lähellä kuolemaa käyneet ovat parhaita konsultteja siinä kuinka pitäisi elää.

Näkemykseni mukaan et ymmärrä elämää ennen kuin kuolema tai sen läheisyys on kohdannut juuri sinua. En voi sanoa, että olen paras ihminen konsultoimaan muita elämän suurissa asioissa, mutta minulla on läheinen joka on minulle niitä jakanut. Olen yrittänyt kuunnella niitä tarkasti. Olen välillä kohdannut epäilyksiä siitä, että pitäisi alkaa elämään, kuten muutkin. Se mitä se sisältää kestäisi liian pitkään, mutta blogia seuranneet varmasti tietävät mitä tarkoitan. Todellisuudessa minulla on yksi elämä enkä voi hukata sitä sen takia ettei se tarkoita samaa kuin muiden tapa elää. Tämä pätee varsinkin, kun tekoni eivät vahingoita muita, kuten tällä hetkellä.

Opetus 2. Paraskaan tuote ei myy, jos sitä ei osaa myydä

Meillä suomalaisilla on se käsitys, että myyminen on tuomittavaa ja likaista puuhaa, jossa pitää valehdella. Parhaissa kaupoissa sekä ostaja että myyjä hyötyvät. Parhaimmissa tapauksissa molemmat hyötyvät odotuksiaan enemmän. Uskon, että paras Suomessa koskaan henkilökohtaisesta taloudenpidosta tehty kirja on kakkosteokseni. Se on tehty myöhemmin kuin muut vastaavat, joten senkin vuoksi sen täytyy olla edellisiä parempi. Suurin ero muihin verrattuna on se, että siinä on kokonaiskuva paremmin hallussa kuin edellisissä Suomessa julkaistuissa kirjoissa. Paremmuus on osittain katsojan silmässä, joten absoluuttista paremmuutta on lähes mahdoton mitata. Voin olla väärässä. Todellisuudessa kyse on siitä, että kuinka paljon lukija hyötyy kirjasta pitkällä tähtäimellä. Tuloksia pitää siis odottaa ja toivoa lukijoiden antavan palautetta. Otan sitä mielelläni vastaan.

Opetus 3. Jokainen tekosi on itsesi myymistä.

Todellisuudessa kaikki tekomme vaikuttavat siihen kuinka muut meidät näkevät. Jokainen sana blogeissani on itseni myymistä. Tämä unohtuu minulta jatkuvasti. Itsensä myyminen muuttuu koko ajan tärkeämmäksi. Suurin osa nykynuorista joutuu kilpailemaan koko maailman kanssa tulevaisuudessa eikä siitä tule helpompaa mikäli ei osaa myydä itseään. Tätä tosiasiaa ei pääse kukaan pakoon globalisaation ja Internetin aikakaudella. Jokaisen ”nuoren” täytyy opetella kommunikoimaan paremmin Englanniksi kaikin tavoin. Se edistää itsensä myymistä. Tässä on minulla paljon tekemistä. Myymisen osaajia on paljon enemmän muilla foorumeilla, joten tämän oppimista varten teidän tulee suuntautua niihin.

Tässä tunnelmia vuodelta 2015.

Kaikille lukijoilleni haluan toivottaa onnea ja menestystä vuodelle 2016!

-TT

tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuu 2015 Cash +220€ Salkku +8.1%

Myös marraskuu sujui yllätyksettömästi. Mitään suurta ja ihmeellistä ei tapahtunut, jos ei lasketa mukaan ”trilogiani” viimeisen osan lähtölaukausta. Tämä ei ollut hirveä yllätys, mutta ehkä suurin yllätys oli se, että aloitin uusimman projektini näinkin nopeasti edellisen loppumisen jälkeen. Joulukuusta tulee ennalta-arvaamaton, koska minulla on tällä hetkellä kulupuolella yllättävän monta liikkuvaa osaa.


Marraskuun menot ja kulut odotetut, joulukuu epäselvempi


Marraskuun budjetoidut menoni heittivät vain siinä mielessä, että siirsin parturikäyntini joulukuulle. Yleensä menen parturiin, kun hiukseni häiritsevät harrastuksiani ja jostain syystä tällä kertaa niin ei ole vielä käynyt. Todennäköisesti käynti siirtyi noin pari viikkoa. Ylijäämäni ylitti tästä syystä arvioidun aika lailla parturikäynnin verran. Muuten kuluni osuivat suunnilleen budjetoituihin summiin. Sen sijaan joulukuun menot ovat enemmän hämärän peitossa. Niihin minulla on kaksi syytä: Ensimmäinen on se, että talvitakkini tarvitsee päivitystä. Se on lähes hajoamispisteessä. Tällä hetkellä säät ovat niin leutoja ettei uuden hankkiminen ole juuri nyt ajankohtainen asia. Toinen syy on yli 6%:ia kallistuvat kuukausiliput 1.1. Saatan ostaa tästä syystä joulukuun viimeinen päivä useamman kuukauden lipun, jotta säästän hieman rahaa. Tämä voi tehdä lisämiinuksia joulukuulle monia satasia, mutta tämä asia vaatii harkintaa. Oletan joulukuun olevan miinuksilla 100-500€:a, joten arvio on summittainen.


Outotec teki odotetun päätöksen lisäsäästöistä


Vähän marraskuun puolivälin jälkeen tuli Outotecilta päätös 70 miljoonan euron kustannussäästöistä kiinteistä kuluista vuositasolla. Pidän tätä päätöstä odotettuna, mutta hieman myöhäisenä. Johto olisi voinut reagoida aikaisemmin, koska kiinteät kulut ovat lähiaikoina kasvaneet turhaan, vaikka liikevaihto on laskenut. Osasyynä tähän oli palveluliiketoimintojen kasvanut osuus, mutta sekään ei selitä kaikkea. Outotecin raju kurssinousu marraskuussa oli minulle yllätys saneerausuutisesta huolimatta. Tällä hetkellä Outotec on salkussani ja pysyy. Muuten sijoituksistani ei ole juuri mainittavaa marraskuulta. Yleinen kurssitaso on korkea pörsseissä ympäri maailmaa. Poikkeuksia tietysti on, mutta resurssini ei riitä kaiken seuraamiseen, joten en ole harkinnut muutoksia salkussani vähään aikaan. Keskuspankit pitävät kurssit korkealla vielä jonkin aikaa. Niidenkään mahdollisuudet manipuloida rahoitusmarkkinoita eivät ole ikuisia, joten ennemmin tai myöhemmin kurssit laskevat järkeville tasoille.


Trilogian viimeisen osan valmistelu starttasi


Trilogia on hieman tyhmä kuvaus kolmelle erilliselle kirjalle, mutta käytän sitä siitä huolimatta. Sain motivaationi kolmannen kirjan tekemiseen yllättävän nopeasti toisen kirjani julkaisun tyhjän olon jälkeen. Todellisuudessa olen vielä kaukana kirjoittamisen aloittamisesta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että siihen menee vielä ainakin vuosi. Aloitin marraskuussa ”opiskeluni” kirjaa varten ja tällä hetkellä kahlattavana ja hankittavana on vielä kasoittain materiaalia. Tämän kaiken sulatteluun kuluu aikaa. Tätä kaikkea varten olen ottanut uuden ajattelumallin: ”sijoita ensin itseesi” käyttöön.


Ajattelumalli on yksinkertainen: Keskityn vähintään tunnin heti aamutoimien eli aamukahvin ja -puuron nauttimisen jälkeen opiskelemiseen. Suosittelen sinulle samaa, mutta pienemmässä mittakaavassa mikäli sinulla on säännölliset työajat. Voit aloittaa vartilla eli laittamalla herätyksen varttia normaalia ennen. Pienten lasten ollessa mukana kuvioissa tämä on haasteellista, mutta lapsettomille tämä on hyvä idea. Olen vasta aloittanut muodostamaan tapaa, joten se ei ole automatisoitunut. Opiskelu sisältää haastattelujen katsomista ja lukemista. Kolmas kirjani tulee keskittymään sijoittamiseen. Tarkempaa tietoa en vielä anna, koska olen vasta alkuvaiheessa. En tee tätä vain kirjaa varten vaan keskityn siihen, että olen muutaman vuoden päästä paljon viisaampi kuin nyt. Onnistuminen jääköön nähtäväksi.

Päätän kuukausikatsaukseni tähän mainitsemalla, että kaksi ensimmäistä kirjaani ovat tarjouksessa pari seuraavaa viikkoa,

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

Kaksi ensimmäistä kirjaa tarjouksessa 1.12-15.12 välisenä aikana 20€:a/kpl


Tilaa pukinkonttiin luettavaa:

Vähemmän on Enemmän ja Raha: Rengistä Isännäksi kirjat tarjouksessa 1.12-15.12.

Tarjouskirjoja on allekirjoittaneella myynnissä rajallinen määrä mikäli kirjat on tarjoitus saada jouluksi perille.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Lokakuu2015 Cash +215€ Salkku +3.6%

Lokakuu oli yllätyksetön kuukausi. Tämä ei automaattisesti ole hyvä tai huono asia. Tällä kertaa pidän sitä hyvänä asiana, mutta jonkun muun mielestä asia on toisin. Alan pikkuhiljaa päästä taas plussalle kuukausittain, kuten pitääkin. Tällä hetkellä suunta on hyvä, mutta asiat voisivat olla paremmin. En silti valita asiasta.


Lokakuun menot ja tulot odotettuja


Lokakuussa minulla ei ollut merkittäviä heittoja budjetoitujen menojen, tulojen ja omien arvioideni välillä. En odota muutosta marraskuullekaan, mutta se jääköön nähtäväksi. Marraskuun menot näyttävät suunnilleen samoilta kuin lokakuussakin. Joudun tosin maksamaan vuosittaisten vakuutuksieni toisen osan, joten marraskuun menot ovat sitä myötä hieman suuremmat kuin lokakuussa. Lisäksi joudun varmaan leikkauttamaan kuontaloni, joten menoni kasvavat senkin myötä hieman. Odotan marraskuun tuovan minulle noin 100-200€:a ylijäämää. Tämä arvio on tehty ilman kirjamyyntiä, koska ne ovat minulle ennustamattomia tuloja enkä budjetoi niitä lukuunottamatta lokakuussa tehtyjä myyntejä, joista on rahat vielä saamatta.


PKC Group ja Outotec tuottivat tulospettymykset kolmannella kvartaalilla.


PKC:n tulospettymys oli pienempi kuin Outotecin. PKC on muutosvaiheessa. Sen pitää saada tehtyä tuotannonsiirtonsa halvempiin maihin loppuun. Brasilia tulee jatkumaan sen murheenkryyninä hamaan tulevaisuuteen saakka, vaikka sen tuottamat tappiot tulevat varmasti pienenemään. PKC:n liiketoiminnan kvartaalina voi pitää noin vuotta. Lyhyen aikavälin tuloksilla on vähän tekemistä varsinkin johdinsarjojen kanssa, koska yhden uuden kuorma-automallin johdinsarjan sykli on 5-7 vuotta. Uuden asiakkaan kanssa alkaa rahaa vaihtamaan pitkän ajan kuluttua.


Outotecin ongelmana on kaivosalan investointien vähäisyyden lisäksi kiinteiden kustannusten nouseminen. Niiden ei pitäisi juuri nousta ilman liikevaihdon kasvua. Panostukset palveluihin tosin nostavat kiinteitä kustannuksia, mutta samaan aikaan muiden liiketoimintojen kiinteiden kulujen pitäisi laskea mikäli niiden liikevaihdotkin laskevat. Toimitusjohtaja Korhonen ei ole saanut näitä kustannuksia kuriin, joten hänen pitää lähteä mikäli niihin ei tule muutosta. Outotecin liiketoiminta on muuttumassa pikkuhiljaa. Se tulee mitä ilmeisimmin entistä enemmän keskittymään ympäristöliiketoimintaansa ja uusiutuvien luonnonvarojen tuomiin mahdollisuuksiin. Tämä siirtymä on hidas. Uskon sen nostavan yrityksen katteita pidemmällä aikavälillä.


Kirjan valmistuminen jätti tyhjän olon


Toisen kirjani valmistuminen jätti jonkinlaisen henkisen vajeen. Tällä hetkellä minulla ei ole uutta projektia tiedossa. Todennäköisesti käännän edelliset kirjani Lontoon murteelle ennen kuin aloitan mitään uutta. Tarvitsen vähintään vuoden seuraavan kirjan aloittamiseen. Minulla on jonkinlainen idea asiasta, vaikka minulla ei tarkempaa suunnitelmaa vielä olekaan. Tällä hetkellä aikani kuluu uusien asioiden opetteluun. Pyrin käyttämään vähintään tunnin päivässä tehokkaasti ilman häiriöitä uusiin asioihin. Pyrin muodostamaan tästä tunnin käytöstä päivittäisen tavan. Tällä hetkellä olen vasta aloittamassa asiaa, joten saa nähdä miten minä onnistun siinä.


Jatkan blogieni kirjoittamista. Tähtään edelleen yhteen kirjoitukseen viikossa. Pyrin kirjoittamaan pari kertaa kuukaudessa piksu.netin blogiini. Tämä on mielestäni hyvä määrä sijoittamisesta, koska siitä kirjoittaminen vaatii enemmän perehtymistä kuin muista aiheistani.


Yksityiselämässä ei muutoksia


Tällä hetkellä yksityiselämässäni ei tapahdu oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Läheiseni sairastaessa olen tosin jättänyt alkoholin kanssa läträämisen minimiin. Pidän tätä hyvänä ja tarpeellisena ratkaisuna, koska henkinen kuormani on tämän asian myötä kasvanut suureksi. Asian käsitteleminen on helpompaa, kun ei hanki lisäkuormaa itselleen. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, mutta tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Yksi tärkeä opetus minkä olen saanut on se, että kukaan ei ole kuolematon. Tämä on tosiasia, jota emme pääse pakoon. Tämä on myös se tosiasia, jota suurin osa meistä ei oikein ymmärrä. Tämä asia unohtuu myös minulta tasaisin väliajoin.


Tämmöstä tällä kertaa,


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

maanantai 31. elokuuta 2015

Elokuu 2015 Cash -330€ Salkku -14.5%

Elokuu oli kohtuullinen, vaikka miinuksia tulikin. Ne olivat aika lailla odotettuja. Sain siitä huolimatta suhteellisen hyvin asioita aikaan. Kirjani eteni alkukuusta nopeasti eteenpäin ja saan sen julkaistua epäilyistäni huolimatta hyvin todennäköisesti lokakuun lopussa. Miinuksia sen sijaan löytyi muusta yksityiselämästäni, mutta ne eivät tosin olleet itse tilattuja.


Pörsseistä pihisi vähän ylimääräisiä ilmoja pois


Sijoittajan tärkein tehtävä eli sijoitettavien pääomien kasvattaminen on viimeisen puolen vuoden aikana ollut epäonnistunutta. Tärkein tehtäväni tuleville kuukausille on tehdä jatkuvaa ylijäämää. Kaikki muu on pelkkää haihattelua. Oma näkemykseni on se, että pörsseillä on varaa laskea vielä reilusti. Nyt ne ovat ottaneet vasta ensimmäisen askeleen kohti niitä arvostustasoja, joille ne kuuluvat. Tällä hetkellä en näe vielä mitään syytä ostaa osakkeita. En usko näkevänikään ennen kuin on varmaa, että keskuspankit lopettavat likviditeetin puskemisen markkinoille. Tähän voi mennä vielä vuosikin tai vuosia. Ikuisesti operaatiota ei voi jatkaa, koska inflaatio iskee tällä touhuamisella jossain viheessa. 


Salkkuyhtiöistä PKC Group julkaisi osavuosikatsauksen kuun alussa. Se oli kohtuullinen ja jopa markkinoiden odotuksia hieman parempi ainakin mikäli uskomme pörssikurssin liikkeeseen heti julkaisun jälkeen. Pidän yrityksen osakkeita jonkin verran yliarvostettuina tällä hetkellä. En silti ole valmis myymään osakkeitani nykyhinnoilla. 


Uusi blogi on aloittanut toimintansa ja kirja etenee suunnitellusti


Kirjoitusprojektini ovat edenneet. Julkaisin uuden blogini ensimmäisen kirjoituksen  ja sain mielestäni kohtuullisen aloituksen. Uskon ihmisten löytävän sen pikkuhiljaa. Tänään julkaisin toisen kirjoitukseni taloustaidoista ja niiden kehittämisestä. Uusi kirjani ei ole vielä saanut nimeä. Tällä hetkellä johdossa on rahapeli: rengistä isännäksi. Tähän mennessä en mielestäni ole saanut riittävän hyvää nimiehdotusta, jotta osaisin antaa palkinnoksi kenellekään kirjaa. Lähellä olevia arvioita on tosin näköpiirissä. Arvon tosin yhden kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken. Toivottavasti nimiehdotuksia tulee vielä lisää. Itse kirja eteni todella vauhdikkaasti kuun alkupuolella. Viimeisen viikon aikana en ole tehnyt sille oikeastaan mitään. Palaan siihen ensi viikolla heti, kun tiedän mikä sen nimeksi tulee.


Henkilökohtainen elämä on tarjonnut hienoja hetkiä ja pään turpoamista

Elokuun parhaat hetket koin viime viikonloppuna. Olimme Helsingin edustalla sijaitsevassa saaressa mökkeilemässä. Pitäisin viikonlopun rientoja korvaamattomina. Samanlaista laatuaikaa kavereiden kanssa on vaikea saada nykypäivänä. Edellisestä samanlaisesta viikonlopusta oli kolme vuotta. Rahaa meni satasen verran, joten halvalla voi päästä, kun keskittyy nauttimiseen. Olisin voinut tietysti käyttää kyseisen viikonlopun tienaamiseen, mutta vastaavaa aikaa on vaikeaa rahalla saada. Laatuajan sijaan olen myös onnistunut kasvattamaan eräänlaista uloketta otsaani lähimmäiseni kotihoidon sähläämisen vuoksi. Milloin puuttuu lääkkeitä ja milloin jää hoitaja tulematta, vaikka se olisi sovittu etukäteen. Ymmärrän kyllä jossain määrin resurssipulan, mutta ei kyse voi olla vain siitä. Yksityisellä puolella vastaavasta menosta seuraisi satavarmasti potkut, mutta julkisella ei näköjään tapahdu mitään. Kun joutuu tutustumaan tähän toimintaan niin ei voi muuta antaa muille neuvoksi kuin älkää sairastuko vanhana ainakaan Suomessa, jos teillä ei ole läheisiä, jotka voivat auttaa.


Hyvää viikon alkua!


-TT

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Toukokuu 2015 Cash -650€, Salkku +0.4%

Brutaalin surkea lopputulos, mutta tästäkin on varmaan opittavissa jotain. Paljonkin pitäisi oppia, mutta saa nähdä mitä jatkossa seuraa. Odotettuakin surkeampi lopputulos, mutta ei voi mitään. Myöhästä se on rykäistä, kun on jo housuissa. En munannut edes kerran vaan kahdesti ja molemmat kerrat samalla tavalla. Kesäkuun alku menee vielä ainakin kärsiessä, mutta ei voi mitään.

Menot hallussa, tulot eivät

Menoja tuli aika lailla normaalisti. Sen sijaan tulot pettivät pahasti. Menoissa ei ollut yllätyksiä ja onnistuin jopa säästämään niissä vähän budjetoituihin menoihin verrattuna. Kesäkuu on minulle kuukausi, jolloin rahaa ei paljon mene Suomessa ollessa. Tällä hetkellä kesäkuu näyttää sen verran huonolta etten ehkä pysty lähtemään edes juhannuksenviettoon pois kotoa tai pystyisin, mutta en tiedä onko se järkevää. Tuloni olivat toukokuussa olemattomat, koska onnistuin telomaan itseni kaksi kertaa futistreeneissä. Olin siis lähes koko toukokuun kyvytön hankkimaan tuloja ja sama meno jatkuu mitä ilmeisimmin ainakin kesäkuun puoleenväliin saakka. Tässä täytyy vakavasti alkaa harkitsemaan mitä futisharrastukselleni tulen tekemään seuraavina vuosina mikäli sama meno jatkuu. Voi olla ettei nämä ole kuin poikkeuksia, mutta heinäkuussa on hyvä testata asiaa, kun minulla on lomaa silloin lähes koko kuukausi. Arvioni kesäkuun miinuksista on noin 500€:a. Voi olla hieman enemmän, mutta voi olla vähemmänkin riippuen siitä kuinka kauan toipuminen kestää.

Sijoituksista PKC:n tilanteessa hieman muutosta

PKC Group julkaisi osavuosikatsauksena toukokuun alussa ja se oli ennakoitua parempi kaikin puolin. Liikevaihto osakekohtainen tulos kasvoivat sekä markkinoiden että minun odotuksia enemmän. Seurauksena hieman yli kymmenen prosentin kurssinousu. PKC:n osalta tällaiset kurssinousut kvartaalituloksen jälkeen ovat ihmeellisiä, koska sen kvartaali on aika lailla vuosi. Johdinsarjojen kehittäminen uusia kuorma-automalleja varten kestää noin viitisen vuotta alkutunnusteluista itse tuotantoon. Liikevaihdon muutokset pysyvät tästä johtuen suhteellisen pieninä. Ainut asia mikä muuttuu on katteet. Ilmeisesti etelä-Amerikan liiketoimintojen katteet sekoittivat analyytikoiden päät mikä sen jälkeen vaikutti yrityksen osakekurssiin.

PKC:n nousuvireen kompensoi Outotecin laskuvire. Yritykseltä ei tullut muistaakseni minkäänlaisia uutisia toukokuussa, joten kyseessä on todennäköisesti vain kurssiheilunta. Outotecin tapauksessa uutisettomuus on tosin huono asia, koska sen pitää saada kaupaksi omia tuotteitaan ja palveluitaan. Isommista kaupoista tulee yleensä uutisia, joten voimme olettaa neuvotteluiden olevan käynnissä ja kaivosteollisuuden investointien olevan enemmän tai vähemmän vieläkin jäässä. Kiinassa sen sijaan pörssikurssit alkoivat loppukuussa heilua kunnolla, joten se tulee vaikuttamaan kehittyvien markkinoiden ETF:ien arvostuksiin. Todennäköisesti eletään aikoja, jolloin siellä on huiput nähty. Eipä tuo haittaa, koska aion jatkaa sinne sijoittamista vielä pitkään.

Kirjaprojekti hyvässä vauhdissa

Jokaisella pilvellä on hopeareunus vai miten se meni? Koska en ole pystynyt tienaamaan samalla tavalla rahaa, olen kirjoittanut ja korjannut tulevaa kirjaani lähes päivittäin. Joinakin päivinä jopa liian pitkään eli lähes aamusta iltaan taukoja välissä pitäen. Tämä on ollut mahdollista korjaamisprosessin vuoksi. Liian monta tuntia uusien lukujen kirjoittamista ei ole järkevää, koska ajatteluprosessia ei voi tehdä liian montaa tuntia kerrallaan. Oletan saavani kesäkuun puoliväliin mennessä ensimmäisen uudelleenkirjoituksen läpi.

Tätä prosessia läpikäydessäni minun oli helppo huomata kuinka vaikeasti ymmärrettävää tekstiä olin tehnyt ilman korjauksia. Nyt kirjan pitäisi olla helpompilukuisempi koelukijoitani varten. Tästä huolimatta se pitää uudelleenkirjoittaa vielä monta kertaa. Kyseinen prosessi on normaali ainakin ensimmäisen kirjani perusteella. Tästä kirjasta tulee tosin parempi, koska uutta kirjaa tehdessäni olen huomannut etten uudelleenkirjoittanut ensimmäistä kirjaani riittävästi. Kirjan nimeksi tulee todennäköisesti Rahapeli, mutta mieleni saattaa muuttua. Nimiehdotuksia saa antaa. Otan niitä vastaan. Kirjan sisällöstä tulee tarkempaa infoa myöhemmin, kunhan saan tehtyä viimeiset luvut siihen.

Aloitan blogini kesäloman juhannuksena ja loma jatkuu heinäkuun loppuun saakka. Todennäköisesti julkaisen kesäkuun kuukausikatsauksen heinäkuun alussa, mutta muuten pysyn lomalla tai tarkemmin sanottuna kirjaprojektini parissa. Yritän saada sen hieman nopeammin julkaistua, mutta odotan saavani kaiken valmiiksi viimeistään lokakuun lopussa.

Hyvää kesäkuun alkua kaikille!

-TT

maanantai 11. toukokuuta 2015

Taloudenhoito on taitolaji

Otsikosta voisi päätellä, että tämän kirjoituksen tarkoitus on kehua ihmisiä joilla taloudenhoito on hallussa. Pikemminkin kyse on siitä, että taloudenhoitoon ja sen osaamiseen sopivat samat lainalaisuudet kuin muidenkin taitojen kehittämiseen. Koska kaikkea on mahdotonta saada mahtumaan yhteen kirjoitukseen, on tämä kirjoitus lyhyt peruskatsaus. Ennen vuodenvaihdetta ilmestyvässä kirjassani asiasta tulee lisäinformaatiota.

Taloudenhoito on taito joka koostuu useammasta pienemmästä palasesta. Järkevä kuluttaminen, oikeiden maksuvälineiden käyttö, säästäminen ja sijoittaminen ovat pienempiä taitoja, mutta eivät ainoita. Mainittakoon vielä sen verran, että taitoja ei voi kehittää mikäli ei ole tietoa siitä mitä tulee oppia. Tietoa voi oppia joko itse sitä etsimällä tai kokemalla asioita. Tieto ei yksin riitä, koska pelkkä tieto ei automaattisesti johda toimintaan.

Taloustaidot ovat yksilöllisiä

Taloustaidot ovat yksilöllinen asia. Jotkin ihmiset ovat parempia toisissa taloustaidoissa kuin toiset. Jotkut osaavat kuluttaa järkevästi, mutta eivät osaa sijoittaa ollenkaan mikä johtaa ylimääräisten rahojen pitämiseen käyttötilillä. Inflaatio syö niiden arvoa silloin tasaista vauhtia. Toiset taas osaavat sijoittaa, mutta eivät meinaa osata tehdä ylijäämää kuluttaessaan liikaa, jotta rahaa sijoittamiseen jäisi. Ihmisen lahjakkuus tai lahjattomuus vaikuttaa myös kuinka taloustaitoja opitaan. Meillä jokaisella on omat toistuvat ajattelumallimme, jotka vaikuttavat oppimiseen.

Siihen kuinka hyvät taidot ovat kokonaisuudessa, on suhteellisen helppo löytää vastaus. Kyse on jatkuvuudesta. Mitä enemmän on tehnyt asioita oikein sitä enemmän pidemmällä aikavälillä on kertynyt ylijäämää kaikkien kulujen jälkeen. Tätä ylijäämää tulee verrata sen hankkimiseen käytettyihin työtunteihin. Alijäämä on tietysti myös mahdollinen lopputulos jota ei voi poissulkea. Surkeat rahankäyttötaidot omaavalla henkilöllä alijäämä on merkittävä, vaikka ihminen tekee paljon töitä. Nämä ovat karkeita yleistyksiä jotka eivät kerro kuinka hyvä ihminen on kussakin taloustaitojen alalajissa. Ne eivät kerro myöskään siitä minkälainen motivaatio kenelläkin on rahankeräämiseen. Toisilla on muita tärkeämpiä asioita. Tarkempaan analyysiin tarvitaan enemmän tietoja, mutta niiden selvittäminen ei mahdu tähän kirjoitukseen.

Toistot, toistot, toistot

Taidot kehittyvät toistojen avulla. Ne voivat kehittyä sekä hyvään että huonoon suuntaan. Huonoon suuntaan taitojaan kehittäneet, ovat tehneet asiat väärin eli toistaneet tekemiään virheellisiä asioita. Väärien asioiden toistaminen on johtanut siihen, että aivot ovat ohjelmoituneet väärään suuntaan. Tähän ohjelmointiin on voinut mennä useampi vuosi tai vuosikymmen. Väärä ohjelmointi on tapahtunut tekemällä vääriä asioita pitkän ajan eli toisin sanoen vääriä asioita on toistettu niin pitkään, että aivomme ovat automatisoineet ne tavoiksi, jotka säästävät aivoilta prosessointiin tarvittavaa energiaa. Mitä pidemmälle automatisointi on mennyt sitä vaikeampaa ohjelmointi on ja sitä kauemmin uudelleenohjelmointi kestää. Aivojen uudelleenohjelmointi tapahtuu oikeiden toistojen avulla ja siihen kuluu aikaa.

Taloustaitoja pitäisi opettaa enemmän nuorille

En pidä näitä asioita kovin mahdottomina oppia. On helpompaa mikäli lapsi saa varhain oikeaa oppia talousasioidensa kehittämiseen, mutta suurin osa taitaa toistaa vanhemmiltaan oppimia asioita niiden suhteen. Tämän seurauksena monet oppivatkin vääriä asioita ja toistavat niitä pitkään. Yksi usein unohtuva asia kaikkien taitojen kehittäessä on se, että jokaisen tulee opetella oikeat asiat oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä. Asiat pitää opetella yksi kerrallaan askel askeleelta ja vaikeusastetta tulee lisätä pikkuhiljaa. Me emme voi opettaa pikkulastakaan kävelemään mikäli hän ei osaa ryömiä. Meidän ei tule opetella myöskään sijoittamaan ennen kuin olemme oppineet käyttämään rahaa siten, että emme joudu ottamaan velkaa sijoittamista varten.
Mitä aikaisemmin aloitetaan sitä helpompaa taitojen opettelusta tulee. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vanhempien pitää ottaa vastuu taloustaitojen opettamisesta. Valitettavasti harvat vanhemmat edes osaavat hoitaa omaa talouttaan riittävän hyvin ja sitä myötä pystyvät opettamaan lapsilleen oikeita asioita.

Kuinka sinä opetat talousasioita lapsillesi tai kuinka sinulle on asiat opetettu?

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Huhtikuu 2015 Cash +10€ Salkku +2,9%

Huhtikuu oli hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan. Tuloja oli hieman enemmän kuin luulin, mutta kulut pysyivät kutakuinkin odotettuina. Kirjoitusprojekti on nytkähtänyt eteenpäin. Sijoitukset ovat heilahdelleet normaaliin tapaan ja henkilökohtaisessa elämässäni olen pysynyt kutakuinkin terveenä. Toukokuu tosin tulee olemaan haasteellisempi, mutta sehän on vasta alussa.


Menot kutakuinkin hallussa


Unohdin hautamaksun puolikkaan iskevän huhtikuussa enkä tajunnut ottaa sitä huomioon huhtikuun budjettia tehdessä. Ilmeisesti kirkosta eroaminen kallistaa hautalaskuja, koska viime vuodesta tais maksu nousta kymmenisen prosenttia. Voi tietysti olla, että muistan väärin. Ensi vuonna saatan kyllä itse ruveta laittamaan sen kuntoon mikäli maksu nousee vielä saman verran. Muuten kuluni olivat suhteellisen ennakoituja, vaikka yksi pieni kuluerä siirtyikin toukokuulle. Toukokuun menot ovat suunnilleen yhtä suuret kuin huhtikuussa ainakin budjetoinnin mukaan. Ainut suurempi muutos on verojen suurempi osuus tuloista, koska ”kesätyöni” verot menevät sivutulokorttini mukaan. Nämä verot palautuvat tosin ensi vuoden lopussa veronpalautuksina.


Tulot hieman ennakoitua suuremmat


Toukokuun tulot yllättivät hieman. Ne olivat noin satasen enemmän kuin mitä odottelin. Tämä oli seurausta lähinnä muutamasta hyvin onnistuneesta päivästä. Muuten tulot olivat kutakuinkin normaalit. Tämä ylimääräinen satanen tuli tarpeeseen, koska toukokuu näyttää tällä hetkellä huonolta. Tähän suurin syy on johtamisongelma kesähommissa. Entinen hyvin toimiva järjestelmä on muutettu ja olemma palanneet vuosikymmen taaksepäin. En tosin ollut sillon itse näkemässä, joten olen joutunut turvautua toisen käden tietoon. Tämän ongelman seurauksena aika monen motivaatio on laskenut, koska ennen ohjelmamme olivat tiedossa monta viikkoa etukäteen, mutta tällä hetkellä asiat selviävät ehkä juuri viikkoa ennen. Tämän seurauksena muu elämä kärsii. Mikäli asiat jatkuvat tällaisina niin ensi kesänä en tule jatkamaan tätä touhua ainakaan samassa ryhmässä. Nyt ”leirin”vaihto alkaa olla jo myöhäistä. Oma arvioni on se, että toukokuussa tulee noin 500€ takkiin mikä on enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Jos tilanne paranee niin allekirjoittaneen alijäämäkin pienenee.

Sijoitukset heiluivat normaalisti

Allekirjoittaneen sijoitukset ja niiden arvo jatkoivat omaa heilahteluaan huhtikuussa. Outotecilta tuli kohtuullinen osavuosikatsaus. Suuria riemunkiljahduksia se ei kyllä allekirjoittaneessa herättänyt. Yritys odottaa kaivosteollisuuden investointien piristyvän. Kulujenkarsimisohjelma on hieman edistynyt, mutta käytännössä yritys ei vieläkään tee voittoa. Saa nähdä miten toisella kvartaalilla käy. Tällä hetkellä jatko on minulle hämärän peitossa. Katsotaan miten kulujenkarsintaohjelma parantaa yrityksen kannattavuutta. Pidemmän aikaa tappiollisiin yrityksiin ei minulla ole aikomusta sijoittaa. PKC Groupin osavuosikatsaus julkaistaan keskiviikkona, joten siitä ei ole juuri nyt kerrottavaa. Kehittyvien markkinoiden rahastot olivat huhtikuussa pienessä nousussa ja en olisi yllättynyt suurestakaan tasokorjauksesta niiden suhteen tänä kesänä.

Oma mielipiteeni osakemarkkinoiden yleisestä arvostustasosta on se, että rahoitusmarkkinat, koskien myös korkomarkkinoita ovat pahasti vääristyneet keskuspankkien syytäessä vastikkeetonta rahaa markkinoille. Tämä raha on mennyt sekä osakkeisiin, että korkoihin. Korkomarkkinoilla on mielestäni selkeä kupla, kun taas osakemarkkinoita pidän kymmeniä prosentteja yliarvostettuina. Tämä meno tulee todennäköisesti jatkumaan niin pitkään, kunnes keskuspankit lopettavat markkinoiden vääristämisen. Osakemarkkinoita pidetään ainoana järkevänä sijoituskohteena, koska korot ovat nollissa. Tämä perustelu tarkoittaa allekirjoittaneen mielestä sitä, että nykyhinnoilla sijoittavat uhraavat pitkäaikaiset tuottonsa lyhyen aikavälin tuottojen hakemisella. Seuraavassa lainaus Berkshiren vuotuisesta sijoittajakirjeestä vuodelta 2000 liittyen markkinoiden järjettömyyteen:

”Nothing sedates rationality like large doses of effortless money”

Kirjaprojekti ja yksityiselämä rullaavat hyvin eteenpäin

Kirjaprojektini rullaa hyvin eteenpäin ja oletan saavani raakaversion valmiiksi ennen kesäkuun loppua. Tästä on vielä hyvä matka julkaisuun. Ekasta kirjasta saamani kokemuksen mukaan kirjan joutuu uudelleenkirjoittamaan vielä 5-10 kertaa ensimmäisen version jälkeen. Julkaisua suunnittelen lokakuulle. Suurella varmuudella uskallan luvata kirjani olevan julkaistu lokakuun loppuun mennessä mikäli ei tule suuria yllätyksiä matkaan. Bloggausta tulen jatkamaan suunnilleen samaa vauhtia kuin viime kuussa. Yksityiselämässä tuskin tulee tapahtumaan suuria muutoksia toukokuussa .Kuntokuurille on tosin pakko laittaa itsensä. Toivottavasti se onnistuu toukokuussa. Sehän on täysin kiinni allekirjoittaneesta, joten täytyy vain tuijottaa itseään peiliin mikäli se ei onnistu. 

Eipä muuta,

TT

torstai 23. huhtikuuta 2015

Kirja-arvostelu, vaurastu kuin Warren Buffett, Mika Hyttinen

Suurin osa sijoittajista tietää Warren Buffettin, joten on ehkä turhaa alkaa käydä tarkemmin läpi kenestä on kyse. Tietääkseni kirja on ensimmäinen suomalaisen tekemä kirja hänestä tai tarkemmin sanottuna hänen tavastaan sijoittaa. 


Kirjan pääasiat ovat yksinkertaisesti ilmaistuina seuraavia: 


Älä koskaan sijoita sellaiseen yritykseen, jota et ymmärrä. Tämä ei tarkoita sitä, että sijoittajan pitäisi tietää kaikki yrityksestä ja sen tuotteista. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että sijoittajan pitää pystyä muodostamaan yrityksen tulevaisuudesta ja sen tarjoamista tuotoista riittävä kuva ainakin seuraavalle viidelle vuodelle. Toisin sanoen, liiketoiminnan pitää olla ennustettavaa. Tämän lisäksi yrityksen tulee olla huippulaadukas. Viimeistä asiaa avataan kirjassa enemmän. 


Sijoittajan tulee myös keskittyä pitkän aikavälin sijoituksiin ja unohtaa lyhyen aikavälin arpapelit. Eli puhutaan vuosikymmenistä. Tämä tarkoittaa sitä etteivät välittäjät ja verottaja pääse ottamaan osaansa sijoittajan tuotoista ja korkoa korolle -ilmiö tekee silloin parasta tulosta. 


Näiden lisäksi sijoittajan tuotto/riski -suhde pitää olla suuri. Kirjassa tätä samaa asiaa kuvaillaan Buffettin säännöillä: Älä koskaan häviä rahaa, äläkä koskaan unohda tuota sääntöä. Tästä yhtenä esimerkkinä kirjassa mainittu Washington Post, jonka omaisuuden arvoksi Buffett oli laskenut noin 400 miljoonaksi dollariksi. Samaan aikaan pörssissä yritys maksoi 80 miljoonaa. Kirjan suurin anti riskeistä on se, että se paljastaa suurimmaksi riskiksi sjoittajan itsensä. On helpompaa tehdä asioita muiden perässä kuin olla tekemättä ja odottaa hetkiä jolloin tuotto/riski suhde on korkea. Kirja ei myöskään tarjoa riskien pienentämiseksi vaihtoehtoa hajauttaa sijoituksensa vaan pikemminkin sitä, että paras tapa suojautua riskeiltä on tietää mitä tekee ja sijoittaa huippuyrityksiin silloin, kun niitä saa kohtuulliseen hintaan.


Näiden asioiden lisäksi Hyttinen on lanseerannut tai ottanut käyttöön kirjassaan käsitteen bisnessijoittaminen joka tarkoittaa sitä, että sijoitetaan ensisijaisesti katsomalla yrityksen liiketoimintaa pitkällä aikavälillä. Oma näkemykseni on se, että tämä termi on tarpeeton ja yksi termi lisää jo ennestään turhia termejä vilisevään sanastoon on liikaa. Perusteluni tähän asiaan tulee suoraan Buffettilta, jonka käyttämä lause on ”Hinta on se minkä maksat ja arvo on se mitä saat” eli toisin sanoen, jokainen sijoittaja on arvosijoittaja. Loppuja markkinoilla toimivia ihmisiä kutsutaan muilla nimillä kuin sijoittaja.


Yksi tärkeä asia jää kirjassa mielestäni vajaaksi ja se on se ettei hyvien bisneksien löytämiseksi ole kovin selviä askelmerkkejä. Voi jopa sanoa, että niiden kuvaileminen on ainakin hieman epämääräistä, kuten yhtiö on riittävän suuri, kannattavuus on pysyvästi hyvällä tasolla, jne.. Tämä siitä syystä ettei kirjassa ole juuri mitään mainintoja siitä kuinka Buffett etsii ja löytää hyviä bisneksiä. Ensisijaisesti minun ymmärrykseni mukaan hän nimittäin tutkii tilinpäätöstietoja ja muita yritysten taloudellisia tiedotteita löytääkseen huippubisneksiä. Niistä ei tosin aina löydy suoraan tietoja yritysten johdon ammattitaidosta. Buffettin tavasta tulkita lukuja löytyy tietoa mm. seuraavasta kirjasta:

Warren Buffett and the interpretation of the financial statements, Mary Buffett, & David Clark


Tätä lähdettä ei ole kirjassa hyödynnetty ainakaan lähdeluettelon mukaan. Yksi todella hyvä esimerkki kirjasta kuitenkin löytyy ja se on Handelsbankenista. Myös Coca Colasta on kohtuullisen hyvä esimerkki, mutta se olisi ollut vielä parempi mikäli Hyttinen olisi lukenut mm. Charlie Mungerin köyhän Charlien almanakan, jossa Munger pistää Coca Colan liiketoiminnan paloiksi. Ensiksi mainitusta kirjasta löytyy myös lyhyt analyysi luvuista, joita Buffett käytti tehdessään sijoituksen Coca Cola companyyn. Ymmärrän kyllä, että kirjaan on voitu ottaa vain tietty määrä materiaalia, mutta muutama lisäsivu pelkkää asiaa tuskin olisi vaikuttanut muuten kuin tehnyt kirjan paremmaksi. Ehkä sitten seuraavaan painokseen saamme lisää tietoa mainitsemistani asioista. 


Seuraavassa kirjan hyvät ja huonot puolet:

Plussia:

  • Hyvin kirjoitettu ja helposti ymmärrettävä tiivis paketti
  • Äärimmäisen realistinen
  • Buffettin sijoitustyyli on ymmärrettävissä kirjasta
  • Handelsbanken esimerkkinä kuvaa mielestäni hyvin Buffettia
  • Sijoittamisen riskitekijät kuvattu hyvin

Miinuksia:

  • Buffettin tapa tulkita yritysten taloudellisia tiedotteita, kuten tilinpäätöksiä puuttuu
  • Hyvien liiketoimintojen kuvaukset jäävät hieman vajaiksi

Oma näkemykseni laadusta on se, että kirja on hyvä, mutta ei erinomainen. Mikäli viimeiseksi mainitut miinukseni korjataan seuraavaan painokseen, tulee kirjasta erinomainen. Siis mikäli seuraava painos yleensä tehdään. Kirja ei mielestäni sovi ihan aloittelijoille, mutta hieman kokemusta omaaville sijoittajille se on hyvä apuväline. Buffettia seuranneille ja hänen ajattelumalleja ymmärtäville kirja tarjoaa vähän lisäarvoa. Pidän kirjaa hyvänä pelinavauksena kotimaisella kielellä tehdyille Buffettia tulkitseville opuksille. Toivottavasti kirjasta tehdään uusi painos joillakin lisäyksillä höystettynä.

-TT

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Helmikuu 2015 Cash +110€ Salkku +1.3%

Otsikko ei kerro kaikkea helmikuusta. Päällimmäisin puolin kaikki näyttää lukujen muodossa hyvältä, mutta totuus on hieman toisenlainen. ”Tulos” näyttää kohtuulliselta, mutta totuus on hieman erilainen. Tienasin selkeästi vähemmän kuin mitä suunnittelin ja käytin myös rahaa paljon vähemmän. Käytännössä yksi vatsatauti teki noin satasen loven tuloihin.

Menot olivat pienimmät pitkään aikaan. Helmikuu on minulle normaalistikin se kuukausi, jolloin minulla on pienimmät menot. Tämä ei johdu pelkästään kuukauden lyhyydestä vaan monista muistakin seikoista, kuten se ettei helmikuussa ole yleensä minkäänlaisia kissanristiäisiä. Tämän lisäksi pari pientä kuluerää siirtyi eteenpäin. Maaliskuu näyttää tällä hetkellä normaalilta maaliskuulta. Tällöin kuluu normaalia enemmän rahaa mm. vakuutuksiin. Tämän lisäksi kesäharrastuksista alkaa tulla kuluja maaliskuussa. Olen näihin kaikkiin tosin varautunutkin.

Helmikuun tuloista lähti noin 150 euroa lähinnä vatsatautiin ja siitä toipumiseen. Tämä on suurin syy sille miksi tulot jäivät vajaiksi. Vatsatauti on sellaienen asia, jolle ei voi mitään. Olen ollut viime aikoina mielestäni liian usein kipeä, joten täytyy alkaa pitää parempaa huolta itsestään. Toivottavasti maaliskuussa ei tule vastaavaa yllätystä. Maaliskuu on yleensä ollut sellainen, jolloin tulot ovat keskimäärin suurimmillaan vuoden aikana. Näin saattaa käydä tänäkin vuonna, mutta jääköön nähtäväksi. Oma arvioni on se, että maaliskuussa tulojen ja menojen suhde on aika lailla tasan. Saa nähdä mihin suuntaan se kääntyy.

Helmikuu oli sijoitusten kannalta suhteellisen mielenkiintoista aikaa, koska molemmat yritykset eli Outotec ja PKC Group joihin olen sijoittanut suoraan julkaisivat tilinpäätöstietonsa. Itse elän Outotecin osalta siinä mielessä kriittisiä aikoja, että minusta on alkanut näyttää yhä enemmän siltä, että toimitusjohtaja Korhonen ei osaa hoitaa hommiaan. Kiinteät kulut kasvoivat liian nopeasti eikä niistä pidetty riittävää huolta. Toivottavasti säästökuurit alkavat nyt vaikuttaa. Odotan todennäköisesti vielä pari kvartaalia ennen kuin teen suurempia johtopäätöksiä tämän sijoituksen suhteen. Voi olla, että toimin aiemminkin mikäli yrityksen toimet eivät tuota toivottuja tuloksia. Tällöin joudun hyväksymään Outoteciin sijoittamisesta tulevat tappiot, mutta joskus sekin on tehtävä.

PKC Groupin tilinpäätöstiedot eivät tuottaneet allekirjoittaneelle yllätyksiä, joten sen suhteen en välttämättä toimi mitenkään paitsi siinä tapauksessa, että osakekurssi nousee selkeästi yliarvostetuksi eli jonkin verran yli 20€:n. PKC osti Puolasta yrityksen joka valmistaa sähkökeskuksia, teholähteitä ja johdinsarjoja kiskokalustovalmistajille. Yrityksen liikevaihto oli 56 miljoonaa euroa ja velaton kauppahinta oli 50 miljoonaa. EBITDA oli noin 7%:ia. Hinta on mielestäni jonkin verran liian korkea, mutta tulevaisuus näyttäköön miten tämä kauppa palvelee yritystä. Kehittyvien markkinoiden ETF:iin olen jatkanut kuukausittaisia sijoituksia. Näillä näkymin en näe tekeväni muutoksia tähän, mutta mikäli länsipörssit tulevat alas voin myös laittaa niihin lisää rahaa. Tällä hetkellä en edes harkitse asiaa enempää.

Kirjoitusprojekteista bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt vähemmälle. Suurin syy on se, että olen ensisijaisesti keskittynyt kirjaprojektiini. Tarkoitus on paras koskaan henkilökohtaisesta taloudenhallinnasta tehty kirja tässä maassa. Niitä ei ole tehty yhtään liikaa. Itseasiassa paras on ainut vaihtoehto mikäli haluaa tehdä jotain tällä saralla. Tämä tavoite on realistinen jo senkin vuoksi, että tämä kirja on valmis muiden jälkeen. Kirjan koelukijaksi voi hakea vielä kolmisen viikkoa näillä näkymin. Otan hakemuksia vastaan sähköpostilla osoitteessa lessismorefinland@gmail.com. Bloggaaminen on tällä hetkellä jäänyt hieman taka-alalle ja tulee jäämään jossain määrin ainakin vielä maaliskuun ajan. Maaliskuun jälkeen pitää katsoa asiaa uudestaan.

Henkilökohtaisen elämän suhteen ei maaliskuussa pitäisi tulla suurempia muutoksia eikä niitä ollut helmikuussakaan. Tällä hetkellä minulla ei ole suurempia reissusuunnitelmia. Myöskään suurempaa määrää kissanristiäisiä ei pitäisi löytyä. Maaliskuussa, kuten muinakin kuukausina aion panostaa siihen, että olen joka päivän jälkeen hieman viisaampi. Koko ajan hieman parantaen pääsee pitkälle.

Hyvää viikonalkua!

-TT

PS. Uusi TT:n lista on julkaistu ja se löytyy täältä

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Koelukijaksi?

Moi kaikille.

Nyt teillä on mahdollisuus osallistua kirjantekoon. Etsin koelukijoita rahasta kertovaa kirjaani varten. Alunperin kirjan nimi oli vähemmän on enemmän rahassa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että se saattaa muuttua. Kirjalle voi ehdottaa nimeä ihan vapaasti. Toiveissani olisi löytää 5-10 koelukijaas, jotka antaisivat palautetta kirjasta. Kirjassa on tällä hetkellä 13 lukua. Asia voi tosin muuttua jossain vaiheessa, mutta alustavasti ne sovat seuraavat:

  1. Johdanto
  2. Ajattelumallit
  3. Raha
  4. Rahan psykologia
  5. Tulot
  6. Budjetointi
  7. Terveet rahankäyttötavat
  8. Tili tuli, tili meni, kuka välistä sen veti?
  9. Kuluttaminen
  10. Sijoittaminen
  11. Pitkän aikavälin strategia
  12. Askel askeleelta kohti terveempää taloutta ohjelma
  13. Yhteenveto ja loppusanat

Tällä kertaa en ajatellut jakaa pelkästään yhtä osiota luettavaksi vaan koko sen osan kirjasta, jonka olen saanut valmiiksi silloin, kun lähetän ensimmäisen osan koelukijoille. Tällä hetkellä näyttää siltä, että maaliskuun lopussa olisi hieman yli 150 sivua  aluksi luettavaksi mikäli ei yllätyksiä satu.  Tämän jälkeen lähetän koelukijoille mahdollisesti lisää luettavaa materiaalia mikäli he niin haluavat. Mikäli joku haluaa luka vain yhden luvun niin siitä voimme myös neuvotella erikseen. Koelukijoille en voi juurikaan rahallista korvausta antaa, mutta palautetta antaneet koelukijat saavat koko kirjan ennen sen julkaisemista omakseen. Todennäköisesti joudun ensiksi laittamaan kirjan sähköisenä versiona, mutta laitan myös kirjana kunhan saan kirjoja painettua.

Minulla on joitakin vaatimuksia koelukijoille:

  1. Suomen kielen taito
  2. Oman nimen käyttö
  3. He eivät ole kavereitani.
  4. He pyrkivät kriittiseen ajatteluun. (eivät ole yhden asian ihmisiä) Liika aatteellisuus estää asioiden kriittisen tarkastelun.

Mikäli sinua kiinnostaa osallistua tähän projektiin koelukijan ominaisuudessa niin laita minulle vapaamuotoinen hakemus missä kerrot lyhyesti itsestäsi. Minua ei kiinnosta tittelit eikä tutkinnot, joten niillä ei ole väliä. Toivoisin mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä, jotkka haluisivat osallistua tähän projektiin. Talousasioista ei tarvitse välttämättä tietää mitään etukäteen. Tällaisten ihmisten löytäminen olisi jopa suotavaa.

Luen kaikki hakemukset ja vastaan niihin kaikkiin mikäli ei niitä ei tule monia kymmeniä. Pyytäisin vastaukset 22.3 mennessä sähköpostiini: lessismorefinland@gmail.com. Tarkoitus on lähettää maaliskuun loppuun mennessä ne kohdat kirjasta, jotka olen saanut kirjoitettua.

-TT

PS: Lisäinformaatiota voi pyytää samasta sähköpostiosoitteesta mikäli siltä tuntuu.