tiistai 3. marraskuuta 2015

Lokakuu2015 Cash +215€ Salkku +3.6%

Lokakuu oli yllätyksetön kuukausi. Tämä ei automaattisesti ole hyvä tai huono asia. Tällä kertaa pidän sitä hyvänä asiana, mutta jonkun muun mielestä asia on toisin. Alan pikkuhiljaa päästä taas plussalle kuukausittain, kuten pitääkin. Tällä hetkellä suunta on hyvä, mutta asiat voisivat olla paremmin. En silti valita asiasta.


Lokakuun menot ja tulot odotettuja


Lokakuussa minulla ei ollut merkittäviä heittoja budjetoitujen menojen, tulojen ja omien arvioideni välillä. En odota muutosta marraskuullekaan, mutta se jääköön nähtäväksi. Marraskuun menot näyttävät suunnilleen samoilta kuin lokakuussakin. Joudun tosin maksamaan vuosittaisten vakuutuksieni toisen osan, joten marraskuun menot ovat sitä myötä hieman suuremmat kuin lokakuussa. Lisäksi joudun varmaan leikkauttamaan kuontaloni, joten menoni kasvavat senkin myötä hieman. Odotan marraskuun tuovan minulle noin 100-200€:a ylijäämää. Tämä arvio on tehty ilman kirjamyyntiä, koska ne ovat minulle ennustamattomia tuloja enkä budjetoi niitä lukuunottamatta lokakuussa tehtyjä myyntejä, joista on rahat vielä saamatta.


PKC Group ja Outotec tuottivat tulospettymykset kolmannella kvartaalilla.


PKC:n tulospettymys oli pienempi kuin Outotecin. PKC on muutosvaiheessa. Sen pitää saada tehtyä tuotannonsiirtonsa halvempiin maihin loppuun. Brasilia tulee jatkumaan sen murheenkryyninä hamaan tulevaisuuteen saakka, vaikka sen tuottamat tappiot tulevat varmasti pienenemään. PKC:n liiketoiminnan kvartaalina voi pitää noin vuotta. Lyhyen aikavälin tuloksilla on vähän tekemistä varsinkin johdinsarjojen kanssa, koska yhden uuden kuorma-automallin johdinsarjan sykli on 5-7 vuotta. Uuden asiakkaan kanssa alkaa rahaa vaihtamaan pitkän ajan kuluttua.


Outotecin ongelmana on kaivosalan investointien vähäisyyden lisäksi kiinteiden kustannusten nouseminen. Niiden ei pitäisi juuri nousta ilman liikevaihdon kasvua. Panostukset palveluihin tosin nostavat kiinteitä kustannuksia, mutta samaan aikaan muiden liiketoimintojen kiinteiden kulujen pitäisi laskea mikäli niiden liikevaihdotkin laskevat. Toimitusjohtaja Korhonen ei ole saanut näitä kustannuksia kuriin, joten hänen pitää lähteä mikäli niihin ei tule muutosta. Outotecin liiketoiminta on muuttumassa pikkuhiljaa. Se tulee mitä ilmeisimmin entistä enemmän keskittymään ympäristöliiketoimintaansa ja uusiutuvien luonnonvarojen tuomiin mahdollisuuksiin. Tämä siirtymä on hidas. Uskon sen nostavan yrityksen katteita pidemmällä aikavälillä.


Kirjan valmistuminen jätti tyhjän olon


Toisen kirjani valmistuminen jätti jonkinlaisen henkisen vajeen. Tällä hetkellä minulla ei ole uutta projektia tiedossa. Todennäköisesti käännän edelliset kirjani Lontoon murteelle ennen kuin aloitan mitään uutta. Tarvitsen vähintään vuoden seuraavan kirjan aloittamiseen. Minulla on jonkinlainen idea asiasta, vaikka minulla ei tarkempaa suunnitelmaa vielä olekaan. Tällä hetkellä aikani kuluu uusien asioiden opetteluun. Pyrin käyttämään vähintään tunnin päivässä tehokkaasti ilman häiriöitä uusiin asioihin. Pyrin muodostamaan tästä tunnin käytöstä päivittäisen tavan. Tällä hetkellä olen vasta aloittamassa asiaa, joten saa nähdä miten minä onnistun siinä.


Jatkan blogieni kirjoittamista. Tähtään edelleen yhteen kirjoitukseen viikossa. Pyrin kirjoittamaan pari kertaa kuukaudessa piksu.netin blogiini. Tämä on mielestäni hyvä määrä sijoittamisesta, koska siitä kirjoittaminen vaatii enemmän perehtymistä kuin muista aiheistani.


Yksityiselämässä ei muutoksia


Tällä hetkellä yksityiselämässäni ei tapahdu oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Läheiseni sairastaessa olen tosin jättänyt alkoholin kanssa läträämisen minimiin. Pidän tätä hyvänä ja tarpeellisena ratkaisuna, koska henkinen kuormani on tämän asian myötä kasvanut suureksi. Asian käsitteleminen on helpompaa, kun ei hanki lisäkuormaa itselleen. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, mutta tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Yksi tärkeä opetus minkä olen saanut on se, että kukaan ei ole kuolematon. Tämä on tosiasia, jota emme pääse pakoon. Tämä on myös se tosiasia, jota suurin osa meistä ei oikein ymmärrä. Tämä asia unohtuu myös minulta tasaisin väliajoin.


Tämmöstä tällä kertaa,


Hyvää viikonjatkoa!


-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti