Terveiset Puolasta.
Loma jatkuu kirjoittamisten osalta viel noin viikon. On kuitenkin pakko mainita taas syndet ja jonkinlaisena saavutuksena voi kai kahta vuotta kirjoittamista jo pitaa. Toivottavasti muillekin ovat lomat maittaneet kuten allekirjoittaneelle. Ensi viikon lopussa tulee kuukausikatsaus ja sitten seuraavalla alkaa kirjoittaminen toden teolla. Vaikka kirjoitustaukoa onkin ollut niin aivot ei ole olleet narikassa taman blogin suhteen, joten palataan sitten hieman parempina aikoina takaisin blogin pariin.
hyvaa kesanjatkoa!
-TT
The purpose of the site is to improve the quality of life by minimizing the unnecessary waste of human life so that the reader can invest in the things that produce the greatest joy and benefit. Most of it will be an updated version of a Finnish version of the book called Less Is More. The basic less-is-more principle works best for social phenomena in life.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Kesäkuu2013 Cash +85€ Salkku -1,9% Yhteensä 10310€
H1 Cash +290€ Salkku +4.9%
Suureksi yllätyksekseni huomasin
kesäkuun jäävän plussalle käteisen suhteen mikä seuraavia
lähikuukausia varten on hyvä asia, koska palkkoja ei tipu ennen
elokuun loppua tilille enää heinäkuun puolenvälin jälkeen. Tämä
siis tarkoittaa sitä, että olen hieman joutunut tinkimään
vapaa-ajastani, mutta heinäkuu menee oikeastaan kokonaan lomaillessa
mikä tarkoittaa akkujen lataamista ja rahanmenoa. Onneksi
ylimääräistä rahaa on sen verran ettei suurta stressiä tarvitse
siitä ottaa. Ensimmäisen vuosipuoliskon arvot on laitettu lähinnä
sen takia, että joku noheva blogisti voi kerätä kaikkien
ilmoitettujen salkkujen tulokset ja laittaa yhteen. Kiitän siitä
mikäli joku jaksaa nähdä niin paljon vaivaa. Sen verran on
kuitenkin vielä pakko mainita ettei laskuissa ole tällä kertaa
osinkoja, koska ne näkyvät käteisen kasvussa.
Menopuolella ei mitään suurempia
yllätyksiä ollutkaan paitsi veroja tuli maksettua hieman odotettua
enemmän mikä johtui töiden teosta. Sitäkään ei siis voi laittaa
kovin suureksi yllätykseksi. Kesäkuun Ruotsinreissukin oli
kohtuuhintainen ja juhannuskin pysyi budjetissa. Mitä menoihin tulee
heinäkuun osalta niin taitaa tulla vuoden kallein kuukausi mikä
johtuu noin kolmen viikon lomareissusta. Tarkkaa määrää menojen
suhteen on vaikea arvioida, koska en ole vielä hirveän tarkasti
katsonut majoitusten hintoja. Hostellimajoitukset tulevat kuitenkin
näyttelemään suurinta osaa reissusta. Tämän lisäksi ensimmäinen
viikonloppu menee puolalaisen ystäväni luona, joten se on tällä
kertaa majoituksen osalta kuluton. Tarkoitus on yrittää itse tehdä
suurin osa ruuista, joten ei tarvitse joka päivä syödä ulkona,
vaikka sekin on siellä suhteellisen edullista.
Tulot olivat selkeästi suuremmat kuin
mitä odotin kesäkuulta mikä oli positiivinen yllätys. Tämä on
kuitenkin lähes aina seurausta vapaa-ajan vähenemisestä. Onneksi
lähes kaikki tuloni tulevat sellaisista suorituksista joita tykkään
tehdä. Eipä mikään homma tietysti aina ole mitään suurempaa
herkkua, joten niitä huonoja hetkiäkin löytyy. Tulopuoli
heinäkuussa tulee olemaan hyvin vaatimaton eli näillä näkymin
olen maksimissani neljä päivää hommissani. Nämä päivät
tulevat toisaalta olemaan hyvin antoisia ja pitkiä. Heinäkuun
miinukset tulevat olemaan ehkä 700-800 Euroa. Tämä riippuu aika
lailla matkabudjettini pysymisestä tavoiteltuna. Tämä voi olla
hieman suurempi tai pienempi riippuen menoista. Tarkemmin se näkyy
sitten kuun lopussa saldona, joten ei siitä sen enempää.
Kesäkuun sijoituksista sen verran,
että odottamani pörssilasku ei ollut niin suuri kuin olin odottanut
ja miinusta tuli vajaa pari prosenttia mikä on vähemmän kuin
Helsingissä keskimäärin. On tietysti mainittava ettei minulle näin
lyhyellä aikavälillä ole minkäänlaista merkitystä mitä
kotipörssimme tekee. Fortum julkaisee osavuosikatsauksensa hieman
kuun puolivälin jälkeen ja silloin odotan parempaa tulosta ilman
kertaeriä toiselta kvartaalilta kuin viime vuonna. En usko kovin
merkittävään parannukseen, joten suurempia muutoksia
pörssikurssiin osavuosikatsauksen perusteella on turha kuvitella.
PKC:n osavuosikatsaus tulee vasta elokuussa, joten siitä ei
suurempia mielikuvia vielä ole. Mitä taas tulee pörssin yleiseen
tilanteeseen niin olen yllättynyt mikäli ei tulisi suuria
heilahteluja heinäkuussa suuntaan tai toiseen, kun kesäkuussa
mentiin edestakaisin puhuvien päiden puheita tulkitessa. Kuten jo
edellisessä kirjoituksessa mainitsin niin pidän laadukkaiden
yritysten osakkeita vielä liian hintavina, joten ostolaidalla ollaan
edelleen odottavalla kannalla. Kärsivällisyys tämän asian suhteen
on aina välillä kortilla, mutta reissua varten saatan harkita parin
pilkkikoukun laittamista vesille. Tämän päätän kuitenkin
todennäköisesti vasta juuri ennen lähtöä. "Salkku näyttää seuraavalta:
![]() |
-TT
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Laatuosakkeet vieläkin yliarvostettuja
Kirjoituksen tarkoituksena on hyödyntää
omaa analyysiani ja laittaa osakkeiden arvot lähinnä omia tulevia
sijoituksiani varten mikäli hinnat muuttuvat sopiviksi täällä
kotipörssissämme. Arvo ei ole missään mielessä sama kuin hinta,
joten väärinymmärryksien vuoksi on parempi heti siitä huomauttaa.
Toinen asia mikä on hyvin oleellinen on se ettei tässä listassa
ole määritetty turvamarginaaleja yrityksille tällä kertaa, vaikka
omissa muistiinpanoissani niitä onkin. Ensimmäisenä huomauttaisin
etten ole vielä ehtinyt analysoimaan hirveän suurta määrää
Helsingin pörssin osakkeita, joten suurin osa siis tosiaankin
puuttuu omalta listaltani. Tämän lisäksi huomauttaisin sen verran,
että jotkin aikaisemmin kirjoittamani analyysit ovat hieman
vanhentuneet, joten niissä mainitut arvot eivät välttämättä
täsmää enää tämänpäiväisen listan kanssa. Yliarvostukset
vaihtelevat vajaasta kymmenestä prosentista useampiin kymmeniin ja
sen lisäksi on otettava huomioon turvamarginaalit jotka vaihtelevat
riippuen yrityksestä. Yksi poikkeus kuitenkin löytyy ja se on Fortum. Itselläni on kuitenkin sen verran suuri osuus salkustani kyseistä yritystä etten ole lisää ostamassa pitkään aikaan. Seuraavassa listassa kaikki jo aikaisemmin
analsoidut yritykset:
Affecto: Hinta 3.71€ Arvo 2.50€
Basware: Hinta 17.70€ Arvo 10.00€
Fortum: Hinta 13.82€ Arvo 15.50€
Kone: Hinta 60.70€ Arvo 44.00€
Konecranes: Hinta 21.73€ Arvo 15.00€
Metso: Hinta 26.88€ Arvo 21.00€
Nokian Renkaat Hinta 30.68€ Arvo
26.00€
Okmetic: Hinta 4.58€ Arvo 4.20€
Outotec: Hinta 9.515€ Arvo 8.50€
PKC Group Hinta 17.74€ Arvo 13.50€
Ramirent: Hinta 6.50€ Arvo 5.00€
Sampo: Hinta 29.90€ Arvo 22.00€
Vacon: Hinta 50.61€ Arvo 30.00€
YIT: Hinta 13.35€ Arvo 12.00€ (Ei
päde enää maanantaina johtuen jakautumisesta)
Omasta mielestäni kotipörssimme
laatuyrityksistä uupuvat vielä Wärtsilä ja Huhtamäki, mutta
muuten pidän tällä hetkellä listaa hyvin kattavana. Lisäksi
listaan voisi laittaa vielä Nordean, mutta sitä silmällä pitäen
sijoittaisin suoraan Sampoon sopivalla hinnalla. Kenenkään ei pidä
vetää hernettä nenään mikäli jokin sijoituksista listalta
uupuu. Yksi poikkeus tällä hetkellä tuolta listalta löytyy, koska
Basware roikkuu listalla. Se on siellä, koska pidän sitä yhtenä
räikeimmin yliarvostetuista yhtiöistä ja analyysin tein sen
ollessa parissakympissä. Näitä analyyseja tulee varmasti
tulevaisuudessa lisää, mutta ennen sitä pidän lomaa. Vielä tulee
kesäkuun kuukausikatsaus joko sunnuntaina tai maanantaina ja sitten
pidän lomaa elokuun alkuun saakka. Tästä suurin osa menee
itä-Euroopassa.
-TT
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Huippujuhannus kohtuuhintaan
Kirjoituksen otsikko kuulostaa ihan
mainospuheelta, mutta lupaan olla mainitsematta yhtään ainutta
tuotemerkkiä tai muuta vastaavaa. Huippujuhannushan on hyvin
suhteellinen käsite ja siitä on monia mielipiteitä, joten tämä
kirjoitus edustaa lähinnä yhtä näkökulmaa asiaan ja mikäli
jostakin lukijasta tuntuu siltä kuin yrittäisin ”opettaa faijaani
panemaan” niin siltä se voi aika monen korviin kuulostaa. Elkää
siis ottako hirveän vakavasti tätä kirjoitusta, vaikka varmasti
jotain asiaakin tästä löytyy.
Ehkä tärkein nyrkkisääntö
kuitenkin tällaisen juhlan viettoon on hankkiutua sellaisen porukan
seuraan joka on itsellensä kaikista mukavin. Tämä ei oikeastaan
ole ihan täysin rahakysymys, vaikka me pienituloiset emme voikaan
kaikkien kanssa välttämättä tällaisia kinkereitä viettääkään.
Tämä seuranvalinta voidaan suorittaa aika lailla luottamalla niihin
ystäviin joiden itse uskoo pystyvän valitsemaan porukan josta
puuttuvat kaikki ”Pekka Mulkvistit” ja näitä henkilöitä
löytyy varmasti suurimman osan lähipiiristä. Poikkeuksena tietysti
itse ”Pekat” joiden on kovin vaikeaa muutenkaan saada kutsua
yleensäkään juhlimaan. Porukan koolla ei ole suurempaa merkitystä
mikäli se on vain hyvin valittu, mutta mitä suurempi joukko sitä
varmemmin on joku kaveri joka osoittautuu Mulkvistiksi. Näiden
lisäksi on tietysti olemassa sellaisia ”pariskuntia” jotka eivät
yksinään täytä mulkvistien tunnusmerkkejä, mutta jotka yhdessä
sellaisiksi muuttuvat. Tämä ei välttämättä tarkoita eri
sukupuolta olevia henkilöitä vaan voi myös olla kaksi kaverusta.
Itse juhlapaikan olisi syytä olla
kohtuullisen välimatkan päässä eikä tähänkään ole tarkkaa
etäisyyttä määriteltävissä. Itse pidän kolmea tuntia aika
lailla maksimia mikäli kyseessä on vain pitkä viikonloppu eikä
ole esimerkiksi siirtymässä suoraan kesälomalle. Tällöin
matkalla ei ole niin suurta merkitystä, koska silloin ei tarvitse
”kiirehtiä” nopeasti takaisin. Juhlapaikalle ja pois siirtymisen
tulisi olla hyvin kiireetön tapahtuma. Kimppakyydit samoista
suunnista ovat myös suositeltavia eikä niiden järjestämiseen
suurempia toimenpiteitä vaadita. Yleensä pari puhelua riittää
tähän helposti. Nämä lyhyet matkat ovat myös siitä hyviä, että
ne voidaan käytännössä tehdä ihan tuntemattomienkin kanssa.
Kimppakyydillä matkustaessa paras ratkaisu on antaa kuskille
mieluummin ylimääräistä kuin alkaa laskemaan bensankulutusta.
Autossa kun tuppaa olemaan muitakin kuluja. Lyhyellä matkoilla ei
kuitenkaan puhuta kovin suurista summista, joten niistä tappeleminen
on järjetöntä.
Ravintopolitiikka onkin se ehkä eniten
monille haasteita tuottava asia. Itse olen suurimman osan
täysi-ikäisyydestäni raahannut juhannuksenviettoon järkyttävät
määrät alkoholia jota olen sitten kiskonut aamusta iltaan. Tämä
on ollut erityisesti juhannuskinkereissä tapa. Tässä tapauksessa
vähemmän on enemmän eikä alkoholia tulisi käyttää kuin
nautintoaineena tässäkin keskikesän juhlassa. Tiedän tämän
olevan ihan hirveätä jeesustelua, mutta uskoisin oppineeni asian
kantapään kautta. Suurin osa ihmisistä osaavat kuitenkin
käyttäytyä järkevästi suurista alkoholimääristä huolimatta,
joten en pidä sitä suurena ongelmana. Se minkä itse huomasin tänä
vuonna oli yllättävä fakta ettei suurimman osan persoonallisuus
juurikaan muutu mikäli ei vedetä änkyräkännejä. Toisin sanoen
muutama olut per päivä riittäisi suurimmalle osalle ihmisistä
juhannuksenviettoon eikä bileet juurikaan siitä huononisi. Ainut
asia mikä muuttuisi olisi se ettei krapula olisi vallitseva olotila
seuraavana aamuna. Mainittakoon nyt vielä sen verran, että olen
”Urpo” ihan ilman alkoholiakin aina välillä, joten se ei
allekirjoittaneella vaadi edes sitä suurta määrää olutta.
Suosittelisinkin ihmisiä panostamaan enemmän kiinteään ravintoon,
koska siitä saa parhaimmillaan hyvinkin suurta nautintoa. Itse
tykkäsin erityisesti juhlien isännän tarjoamista savumuikuista,
jotka olivat lähes taivaallisen makuisia. Siitä iso kiitos
isännille! Tämä kiinteään ravintoon keskittyminen ei myöskään
heitä rahaa samalla tavalla hukkaan kuin suuret alkoholimäärät
mikä pitää rahankulutuksen kohtuullisissa summissa. Itselläni
meni hieman alle sata Euroa kaiken kaikkiaan tänä vuonna.
Joillakin ihmisillä on paha tapa
aikatauluttaa myös juhlienviettoa missä ei ole mitään järkeä.
Ohjelmaa tulisi olla hyvin vähän ja sitä tulisi sitten
aikatauluttaa fiilispohjaisesti eli saunotaan, uidaan ja syödään
ilman suurempaa stressiä. Hyvällä porukalla suurempia
ohjelmanumeroita ei tarvita, vaikka pienet asiat piristävätkin
juhlia. Kokonpoltto on tietysti juhannuksen yksi kohokohdista mikäli
sellainen on mahdollista suorittaa. En pidä kuitenkaan kokkoa kovin
välttämättömänä juhlien onnistumiseksi. Jotakin musiikkia olisi
hyvä olla, mutta sekin oikeastaan riippuu porukasta. Vähemmän on
enemmän toimii mielestäni hyvin nyrkkisääntönä tässäkin
asiassa.
Koska tämä kirjoitus on enemmänkin
mielipide kuin todellista faktaa niin siihen kannattaa myös
suhtautua siten ettei vedä herneitä nenään. Jos jollakin on
vinkkejä hyvän kesäjuhlan viettoon niin saa ihmeessä niitä
jakaa.
-TT
tiistai 18. kesäkuuta 2013
verot, verot, verot
Törmäsin viikonloppuna
taloustaito-lehden artikkeliin, jossa oli kattava artikkeli veroista
ja muista veroluontoisista maksuista. Tässä artikkelissa oli myös
yksi hyvin mielenkiintoinen graafi johon en muistaakseni ole aiemmin
törmännyt. Tässä graafissa olivat verot ja veroluontoiset maksut
hyvin eriteltyinä vuodelta 2012 ja se näyttää seuraavalta:
Veroja ja veroluontoisia maksuja kuten
eläkkeitä maksettiin vuonna 2012 yhteensä 84.8 miljardia Euroa.
Näistä verojen osuus oli 59.7 miljardia ja veroluontoisten maksujen
25.1 miljardia. Keskimäärin kansalaista kohden näiden maksujen
osuus oli noin viisitoistatuhatta Euroa. Se on jumalaton summa rahaa
ja joku voisi hieman ihmetellä mihin tämä kaikki sitten kuluu? On
selvää ettei maksajana kuitenkaan ole vain kansalaiset vaan
yritykset hoitavat oman osansa. Näistä maksuista suurimmat olivat
kunnallisverot, arvonlisäverot ja työnantajien eläke ja
sosiaalikulut jotka olivat kaikki suunnilleen yhtä suuria. Itselleni
kunnallisverojen määrä oli tässä yhtälössä se suurin yllätys.
En odottanut kuntien saavan niin suuria rahasummia itselleen, mutta
olin siis väärässä.
Jos taas laskee kaikki eläke- ja
sosiaalimaksut yhteen saadaan siitä suurin menoerä. Jos Suomessa on
eläkeläisiä noin puolitoista miljoonaa saadaan keskimääräiseksi
maksuksi vajaa 17000 eli hieman vajaa 1400/kk, kun otetaan huomioon
se, että tällä hetkellä eläkepotti on juuri sen kokoinen ettei
se kasva eikä pienene juuri tällä hetkellä. Keskimääräinen
eläke ei tosin kerro juuri mistään ja siten se on lukuna
harhaanjohtava. Tärkeämpää olisi miettiä hieman suurempaa kuvaa
eli sitä voidaanko olettaa tuon summan pysyvän samana jatkossa vai
ei? Oma arvioni siitä on se ettei se ole mahdollista mikä
tarkoittaa eläkkeiden pienenemistä. Tämä eläkepyramidi, kun
rokoittaa eniten viimeiseksi mukaantulleita kuten kaikki muutkin
vastaavat rakennelmat.
Kokonaisveroasteen ollessa hieman vajaa
44% (BKT 194.5 miljardia vuonna 2012) on helppo huomata, että veroja
nostamalla ei saada enää juurikaan nostettua sitä kuuluisaa
jakovaraa vaan seuraavien vuosien aikana tulemme näkemään
veroasteen nousun ja pahimmassa tapauksessa samaan aikaan myös BKT:n
laskun mikä tulee romahduttamaan taloustilanteen. ”Tarttis varmaan
tehdä jotain!” Tämä tarkoittaa kulujen pienentämistä, koska
tuloja ei varmastikaan ole saatavissa enää yhtään enempää
yleisen taloustilanteen ollessa huono ympäri maailmaa. Samalla
voitaisiin mielestäni kokeilla kerrankin verojen laskemista tai
sitten työllistämiskustannusten tiputtamista. Veroja on
yksinkertaisesti liikaa eikä niitä kaikkia voida millään pitää
tarpeellisina. Esimerkkinä otan meidän niin jokaisen rakastaman tai
vihaaman valtion sähköenergiaa tuottavan Fortumin joka on laskenut
kaikki maksamansa verot vuodelta 2012 ja raportti löytyy
täältä
Tämä raportti on karua katsottavaa,
koska liikevaihto on ollut 6159 miljoonaa ja maksetut verot 3918
miljoonaa. Myönnettäköön Fortumin olevan ääritapaus johtuen sen
liiketoiminnasta. Kuitenkin tämä kertoo aika lailla siitä
millaisia verohelvettejä erityisesti pohjoismaat ovat. Suurin osa
maksetuista veroista kun tulevat Suomesta ja Ruotsista mikä tosin
johtuu myös liikevaihdon maantieteellisestä jakautumisesta.
Suuruusluokka verrattuna liikevaihtoon on kyllä aivan järkyttävä
enkä oikein ainakaan itse ymmärrä mistä nuo kaikki verot tulevat.
Voisiko joku valistaa allekirjoittanutta hieman ymmärtämään noita
lukuja?
Kun näitä lukuja katsoo niin käsiten
”verohelvetti” ei ole mikään yllätys ja itse uskon ”pään
jäävän vetävän käteen” eli kun paska osuu tuulettimeen ei
entiseen ole enää paluuta vaan jokaisen on otettava vastuunsa
itsestään ja läheisistään, koska yhteiskunnalla ei
yksinkertaisesti tule olemaan siihen enää varaa ilman jonkinlaista
läpimurtoa energiantuotannossa eikä sitä kyllä taida olla ihan
lähitulevaisuudessa tulossa.
Tällä hetkellä valitettavasti tuntuu
siltä, että takki on aika tyhjä blogin kirjoittamisessa ja tämän
seurauksena aionkin pitää siitä koko heinäkuun taukoa, jotta
elokuusta lähtien olisi taas lisää virtaa kirjoittamiseen. Vielä
tosin tulee mitä ilmeisimmin pari kirjoitusta ennen tuota lomaa,
mutta ne menevät kyllä ensi viikkoon. Hyvää juhannusta kaikille
ja muistakaa nauttia alkoholia kohtuudella!
-TT
torstai 13. kesäkuuta 2013
Sampo-analyysi
Sampo-konserniin kuuluvat emoyhtiö
Sampo Oyj ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt: Vahinkovakuutus IF
Skadeförsäkning Holding AB ja Mandatum Life
Henkivakuutusosakeyhtiö. Tämän lisäksi se on merkittävä
omistaja Nordea-pankissa. Näiden omistuksen lisäksi
IF-vakuutusyhtiö omistaa osan TopDanmark-vakuutusyhtiöstä joka
toimii Tanskassa.
Jos mennään sitten tarkemmin
liiketoimintaan niin varsinkin vakuutusyhtiön liiketoiminta kuuluu
siihen kategoriaan jota myös Warren Buffett suosii eli tätä
toimintaa pystyvät johtamaan myös typerykset. Vakuutusyhtiöiden
liiketoimintahan perustuu käytännössä kahteen eri asiaan eli
siihen, että vakuutusten hinnat perustuvat aika lailla
todennäköisyysmatematiikkaan. Tämä tarkoitaa sitä, että
vakuutusyhtiö kerää kasan maksuja asiakkailtaan vahinkoja varten
ja maksaa sitten tällaisen sattuessa asiakkaalleen takaisin. Näillä
yhtiöillä on sitten lähes jokaiseen tilanteeseen laskettu
todennäköisyys jonka perusteella määrätään maksujen suuruus
joka muodostaa kokonaissumman joka on suurempi kuin vahinkojen mukaan
lasketut korvaukset. Varsinkin pidemmällä aikavälillä tämä
pitää lähes aina paikkansa. Tämän todennäköisyyksillä
pelaamisen lisäksi vakuutusmaksut kerätään aina ennen korvauksien
maksamista ja ne sijoitetaan edelleen korkoa-korolle-ilmiötä
hyväksikäyttäen mikä lisää vakuutusyhtiöiden tuottoja.
Nordea-pankki taas kerää rahaa
ottamalla osansa, kun sijoitat heidän kauttaan tai heidän
rahastoihinsa ja lainaa tileilläsi olevia rahoja eteenpäin ottaen
suuremman koron kuin mitä se maksaa sinun tilillä olevistasi
rahoista Nämä ansaintamekanismit ovat ne tärkeimmät yritykselle,
joten niistä ei sen enempää kannata mainita. Mikäli tosin unohdin
jonkun jutun niin saa korjata.
Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003
lähtien. (Milj. €)
2003, 2455
2004, 5158
2005, 6843
2006, 7159
2007, 5708
2008, 4891
2009, 5871
2010, 6515
2011, 5560
2012, 6678
Pari virstanpylvästä Sampon
liikevaihdon kehityksessä ovat olleet vuonna 2004 IF:in osuuksien
ostot Skandialta ja Storebrandilta sekä vuonna 2006 tapahtunut Sampo
pankin myynti Danske Bankille. Nämä molemmat näkyvät liikevaihdon
suurempina muutoksina. Liikevaihdon muutoksia ilman yrityskauppoja
voidaan pitää suhteellisen pieninä. Liikevaihdon muutokset eivät
ole niin suuri asia tällaisessa liiketoiminnassa, joten niistä ei
kannata niin suuria johtopäätöksiä tehdä. Nykymuodossa ollessaan
yritys on kasvanut vuosina 2007-2012 noin 3%:a
If
tarjoaa vakuutusratkaisuja ja -palveluja Suomessa, Ruotsissa,
Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä.
IF palvelee 3.6 miljoonaa
asiakasta näissä maissa. Mandatum Life on rahan ja hengen
asiantuntija, joka tarjoaa yksityis- ja yritysasiakkailleen
varainhoidon, palkitsemisen ja sitouttamisen sekä
henkilöriskivakuuttamisen palveluja. Mandatum Lifen
pääliiketoiminta-alue on Suomi ja yhtiöllä on Suomessa 250 000
henkilöasiakasta ja 25 000 yritysasiakasta. Lisäksi Mandatum Life
Insurance Baltic SE toimii koko Baltian alueella.
Nordea-pankista
Sampo omisti maaliskuun 2013 lopussa 21.2%:a ja Topdanmarkista 23%:a.
Juuri tänä päivänä 12.6.2013 näiden osuuksien rahalliset arvot
ovat noin 7.73 Miljardia ja 567 miljoonaa Euroa.
Osakekohtaisen tuloksen kehitys:
2003, 0.64€
2004, 1.44€
2005, 1.65€
2006, 1.27€
2007, 1.25€
2008, 1.18€
2009, 1.14€
2010, 1.97€
2011, 1.85€
2012, 2.51€
AVG, 1.49€
Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen
kasvu kymmenessä vuodessa on ollut noin 14.6%. Tämä ei kuitenkaan
ole koko totuus, koska yritys on muuttunut paljon siinä ajassa.
Nykymuodossaan se on ollut vuoden 2006 lopusta ja sen aikana
keskimääräinen tuloskasvu on ollut noin 15% vuodessa.
Osinkohistoria:
2003, 1.50€
2004, 0.20€
2005, 0.60€
2006, 1.20€
2007, 1.20€
2008, 0.80€
2009, 1.00€
2010, 1.15€
2011, 1.20€
2012, 1.35€
AVG, 1.02€
Osinkohistoria hämää jonkin verran,
koska vuonna 2003 oli viimeinen mahdollisuus maksaa omistajille
verottomia osinkoja. Tämän seurauksena Sampo sitten maksoi
puolitoista Euroa ja se luku ei siis toisin sanoen kerro sen
aikaisesta taloustilanteesta juuri mitään. Tässäkin
tarkoituksessa on varmasti järkevintä keskittyä osingonmaksuun
Sampon nykymuodossa eli vuosien 2007 ja 2012 välillä. Tänä aikana
osinkojen keskimääräinen kasvu on ollut 2.4% mikä sekin johtaa
siinä mielessä harhaan, että vuodet 2006 ja 2007 olivat alalla
kulta-aikaa. Tämän kulta-ajan jälkeen osinko on kasvanut
hallitusti ja sen voi odottaa ainakin pysyvän nykyisen suuruisena.
Nykyisen suuruinen osinko ei suoranaisesti uhkaa vakavaraisuutta ja
mikäli yritys ei löydä hyviä sijoituskohteita nykyarvostuksilla
saatetaan jatkossakin nähdä hienoinen korotus osingonmaksuun. Olisi
kuitenkin mielestäni tärkeää kerätä lisää kassavaroja, jotta
yritys voisi ottaa seuraavan ison askeleensa. Se mikä se mahtaa olla
ei minulla ole siitä mitään arvausta. En siis lähde spekuloimaan
sen tarkemmin.
Johtoporras:
Vaikka
typeryksetkin pystyvät Sampon liiketoiminnalla tekemään rahaa niin
se kuinka paljon sitä tulee riippuu ainakin jossain määrin
yritysjohdosta ja Sampolla se saattaa olla Suomen parhain. ”Nalle”
ja Stadigh ovat onnistuneet kasvattamaan Samposta erinomaisen
finanssitalon eikä heidän viimeistä neronleimaustaan ole vielä
nähty. Sitä odotellessa kannattaa odotella nousevia osinkoja.
Lyhyt SWOT-analyysi Samposta
Strengths:
Yritysjohto on erinomainen. Varsinkin
vakuutusliiketoiminta on sellaista, että sitä pystyy typeryksetkin
johtamaan. Vakavaraisuus on hyvällä mallilla. Oman pääoman tuotto
on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin yli 20% mikä
on erinomainen saavutus. En myöskään näe sitä mahdollisuutta,
että se laskisi radinaalisti kovin pitkäksi aikaa. IF:n erinomainen
ja kilpailijoita parempi kulusuhde kertoo kilpailuedusta, sillä
segmentillä.
Weaknesses:
Heikkouksia on vaikea löytää, mutta
liiketoiminnan kasvattaminen nykyisillä markkina-alueilla on hyvin
hankalaa vaarantamatta kannattavuutta. Orgaanisen kasvun puuttuminen
vaikeuttaa tuloksen kasvattamista huomattavasti mikä rajoittaa
yrityksen kasvupotentiaalia.
Opportunities:
Seuraavaa suurta siirtoa odotellaan ja
siihen on hyvät mahdollisuudet kunhan mahdolliset yrityskaupat
tulevat Sampon kannalta mahdollisiksi. Tällä hetkellä ei
yrityksellä ole oikein mahdollisuuksia parantaa markkinaosuuttaan
yrityskaupoin sopivaan hintaan.
Threats:
Nallen seuraavan
suuren siirron epäonnistuminen eli liian suuren hinnan maksaminen
jostain isommasta yrityskaupasta. Myös globaalien
rahoitusmarkkinoiden romahtaminen pienenä uhkana näköpiirissä.
Jossain määrin myös asiakkaiden siirtyminen vakuutustoiminnoissa
halvempien vakuutusyhtiöiden piiriin voisi aiheuttaa osakekohtaisen
tuloksen selkeän pienenemisen. Se ei tosin tällä kertaa ole kovin
todennäköistä.
Loppusanat:
Sampo on yksi
Helsingin pörssin laadukkaimmista yrityksistä ja sillä on
mahdollisesti jopa paras johto. Sen ydinliiketoimintaa pystyvät
typeryksetkin hallitsemaan kunhan eivät vain ala liian ahneiksi.
Voidaan tietysti kysyä onko tämä yritys arvokkaampi kuin osiensa
summa? Juuri tätä kirjoittaessa Nordean markkina-arvosta Sampon
osuus on noin 7.73 miljardia Euroa ja Topdanmarkista noin 570
miljoonaa. IF teki vuonna 2012 voittoa noin 850 miljoonaa Euroa ja
Mandatum Life noin 125 miljoonaa. Jos nyt sitten mietitään hieman
arvostuksia niin oma arvioni on se, että keskimäärin Nordean ja
Topdanmarkin arvostuksissa on noin 30% ilmaa mikä tekee Sampon
osuuksiksi yhteensä noin 5.80 miljoonaa Euroa. Mandatum Life teki
hyvää tulosta viime vuonna eikä voida olettaa sen pystyvän samaan
joka vuosi ilman jonkinlaista yrityskauppaa, joten sen arvoksi voi
laskea noin miljardin. IF voidaan arvostaa noin seitsemään
miljardiin, koska on vaikeaa kuvitella sen pystyvän tekemään
samanlaista tulosta joka vuosi kuin 2012. Tällöin puhutaan yhteensä
hieman vajaasta 14 miljardista joka tekee Sampon osakekohtaiseksi
arvoksi noin 24€. Tällä hetkellä kurssi on noin
kolmessakymmenessä Eurossa eli noin 20% yliarvostettu. Tähän kun
ottaa turvamarginaalin huomioon niin Sampo on ostohinnoissa noin
20:ssä Eurossa.
Muistakaa ettei
kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia
kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida
itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy
totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.
Hyvää
viikonjatkoa!
- TT
torstai 6. kesäkuuta 2013
ajanhukkaa
Tällä kertaa onkin sitten vuorossa
hieman tapoja hukata omasta elämästään kiitettäviä tuntimääriä
ja olen tässä kohta kuukauden verran pitänyt koneellani erästä
ohjelmaa joka mittaa sitä mihin eri tarkoituksiin sitä käytän. On
huomioitava se tosiasia etten ole päivätyössä, joten siksi nämä
aikamäärät tuppaavat olemaan hyvinkin suuria ja viikossa menee
keskimäärin kaksikymmentäviisituntia koneella. Tämä on huikea
määrä ja hieman yli kolme ja puoli tuntia per vuorokausi.
Tarkoitus ei ole laittaa ihan kaikkea dataa vaan vain hieman
demonstroida sitä mihin sitä aikaa oikein kulutan.
Kaikesta ajasta tietokoneella ohjelma
laski tuottavuudekseni palttiarallaa 45%. En omaa harmainta
aavistustakaan miten tuo algoritmi toimii, joten ei kannata kysyä
siitä sen enempää. En edes tiedä onko tuo tehokkuus paljon vai
vähän. Oma uskomukseni on se, että se ei ole hirveän paljoa ja
sitä on varaa kyllä parantaa. Hyvin usein keskityn katsomaan
netistä jotain hyvinkin turhaa uutisen tynkää josta ei sitten jää
mitään mieleen. Tätäkin postia kirjoittaessani omat aivoni
välillä harhailevat muissa asioissa. Kolme ja puoli tuntia päivässä
kuulostaa suurelle ajalle ja tästä yli puolet valuu hukkaan mikä
tekee tehokasta peliaikaa hieman yli puolitoista tuntia päivässä,
kun laskee viikonloputkin mukaan. Seuraavassa hieman dataa mitä
ohjelma on pulpauttanut ulos eli viisi eniten aikaa vievää
kohdetta, jotka vievät yhteensä 45% koneella istumisesta.
OpenOffice 17.8% 40min/vrk
klehti_keskustelupalsta 12.2% 28min/vrk
Facebook 7.4% 17min/vrk
”työaika”(netti) 5.7% 13min/vrk
Nordnet 2.9% 6.5min/vrk
Muita aikasyöppöjä ovat
iltapäivälehtien nettisivut ja muutamat blogit, mutta ne eivät
yksittäisinä ajanhukkaajina näytä kovin suurilta. Kuitenkin jos
ne nappaa kaikki samaan syssyyn niin siitä tuleekin sitten hieman
isompi kuorma. Viittä suurinta ajanhukkaajaa katsoessa näkee niistä
sen, että aika paljon minulta kuluu aikaa hukkaan sellaisiin
asioihin joissa ei ole mitään järkeä. Varsinkin Facebook ja
kauppalehden keskustelupalsta ovat sellaisia asioita joita voisin
selkeästi vähentää. En edes kirjoittele millään nimimerkillä
siellä, joten jo senkin takia siinä ei ole mitään järkeä.
Siellä on kuitenkin muutamia nimimerkkejä joita kannattaa seurata,
vaikka sekin on pikkuhiljaa hajoamassa käsiin, kun he ovat
poistuneet takavasemmalle syystä tai toisesta. Ehkä
mielenkiintoisin keskustelunaihe minulle on tradereiden keskustelu
pörssien suunnista, vaikka en niistä niin paljoa ymmärräkään.
Facebookin tuntee kaikki, mutta en ehkä itsekään osannut arvata
kuinka paljon siihen menee aikaa, joten sitä täytyy yrittää
tulevaisuudessa vähentää. Hyvin usein nämä molemmat
edellämainitut ovat sellaisia, että niitä tulee selattua koko
ajan, mutta hyvin harvoin menee kovin paljon aikaa putkeen. Näistä
lyhyistä purskeista sitten muodostuu tuo ajanhukka. Ehkä kaikista
turhin vaikkakin pienin ajanhukka noista viidestä suurimmasta on
pörssikurssien selailu, koska osakkeiden hinnat eivät ole vielä
kovinkaan lähellä ostotasojani enkä voi niihin mitenkään
seuraamalla vaikuttaa.
Jos miettii tuota kolmea ja puolta
tuntia päivässä keskimäärin koneella niin onhan se aika
addiktoivaa. Toisaalta television parissa ei sitten menekään kovin
kauaa. Tätä aikaa on mahdollista vähentää ainakin tunnilla
päivässä ja toivottavasti siihen tulee lähitulevaisuudessa
päästyä. Tämä on toisaalta hieman ristiriitaista, koska
kirjoittaminen vaatii aikaa ja siitä ei läheskään koko aika ole
tehokasta työskentelyä. Olen siinä kuitenkin jonkin verran parin
viime vuoden aikana kehittynyt ja itse näpyttelemiseen ei mene
kauaa. Miettimiseen voi joskus palaa sitten enemmänkin aikaa ja
joskus iskee luomisen tuska mikä sitten näkyy siinä ettei
kirjoittaminen etene minnekään. Joskus on vaan sitten pakko pitää
tauko, vaikka kirjoitus olisi loppuvaiheessakin. Pari tuntia
päivässä koneella olisi minulle varmasti se optimimäärä ja
silloin koneella oleminen olisi tehokkaampaakin.
Blogi jää noin viikoksi tauolle
ruotsinreissun ja muiden kiireiden takia, joten palaan joskus ensi
viikon puolivälissä asiaan. Kommentteihin pyrin kuitenkin vastaamaan normaalisti. Muistakaa nauttia kesästä, kun sitä
nyt ainakin tällä hetkellä näyttää kestävän. Kannattaa
kuitenkin muistaa viettää riittävästi aikaa varjossa, koska noin
paahtava kuumuus voi olla vaarallinen monille ihmisille.
-TT
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Vale, Emävale, Tilasto
Hyvin usein käytetään tilastoja,
jotta saataisiin tutkimuksien tuloksista vakuuttavampia kuin mitä ne
todellisuudessa ovat. Tämän tilastoilluusion tavoite on saada omat
viestit paremmin läpi yleisölle joka ei välttämättä ole
juurikaan perillä asioiden todellisista tiloista. Otetaan
esimerkiksi Suomen työttömyystilastot joissa työttömyysprosentti
taitaa huidella jossain kahdeksan ja yhdeksän välissä, vaikka
todellinen työttömyysprosentti on yli viidentoista, kun lasketaan
työttömiksi ne tempputyöllistetyt jotka saavat joko mitätöntä
tai olematonta palkkaa työharjoittelustaan työkkärin järjestämästä
koulutuksestaan. Tämä tapa piilottaa todellisuus tilastojen taakse
on tarkoituksenmukaista ja sillä on vaikutusta mm. Suomen
luottoluokitukseen ja kansalaisten mielikuviin siitä kuinka hyvin
poliitikkomme ovat asiansa hoitaneet.
Kaikkia näiden tutkimusten tuloksia
pystyy tilastojen avulla muuntelemaan haluamaansa suuntaan, joten on
hyvin vaikea tietää mitkä tutkimukset ovat tehty aivan
puolueettomasti. Näiden tilastojen vääristelyllä on mahdollista
tienata parhaimmillaan monia miljardeja dollareita tai Euroja ja sen
vuoksi on erittäin tärkeää tietää pystyykö näihin tuloksiin
luottamaan. Vaikka akateemista tutkimusta monesti pidetään
puolueettomana niin senkään lopputuloksia ei voi aina pitää
luotettavana. Mikäli saadaan tuloksia joita ei haluta niin
pahimmillaan se aiheuttaa rahoituksen loppumisen. Akateemista
tutkimusta tehdään myös usein jonkin yrityksen sponsoroimana ja
yhteistyössä heidän kanssaan mikä ei nyt jo ihan pelkän
insinöörilogiikan perusteella voi olla vaikuttamatta saatuihin
tuloksiin. Kaikki rahoittajat ja heidän mahdolliset kytkentänsä
rahaan tai muuhun vallankäyttöön olisi hyvä olla tiedossa
luotettavuutta arvioidessa. Tavallinen pulliainen ei sitten pystykään
ottamaan selvää näistä kaikista luotettavuuteen riippuvista
asioista ja sen takia on hyvä olla erittäin skeptinen.
Ja sitten esimerkkeihin siitä kuinka
tilastoja manipuloidaan esimerkiksi lääketutkimuksessa, jotta
saataisiin haluttuja tuloksia.
- Heittämällä hirveä määrä dataa tilasto-ohjelmaan ja olettamalla minkä tahansa korrelaation todistavan syy-seuraus-suhteen. Tästä seurauksena voi olla jo hyvällä tuurillakin itselle suotuisat tulokset.
- Oikean lääkkeen ja placebon paremmuutta voi säädellä muuttamalla parametreja mikäli placebo alkaa tuottamaan parempia tuloksia kuin testattu lääke.
- Hylkäämällä tulokset niiden ihmisten kokeista jotka ovat jättäneet leikin kesken syystä tai toisesta. Yleensä kesken jättäneet ovat todennäköisemmin lopettaneet sivuvaikutusten takia ja nämä poistamalla tilastoista saadaan parempia tuloksia.
- Puhdistamalla kaikki itselle hyödytön data tutimuksesta kuten graafit jotka eivät näytä hyviltä.
- Pidentämällä tai lyhentämällä aikaa jolla kerätään tilastoja placebon ja testatun lääkeaineen vaikutuksesta.
- Datan vääristely on mahdollista ottamalla tietty potilasryhmä ja julkaisemalla sen positiiviset tulokset ja julkaisemalla ne parhaimmat datat.
Monet noista vääristelyistä
paistavat suoraan asiantuntijoiden kaaliin surkeina yrityksinä
väärentää tuloksia, mutta meidän tavallisten pulliaisten on
siitä mahdotonta juurikaan ymmärtää. Esimerkit otettu Ben
Goldagren kirjoituksesta Tim Ferrisin 4-hour bodysta. Pointti ei ole
se, että kaikki tutkimustulokset olisi väärennettyjä vaan se
ettei ainakaan allekirjoittaneella riitä ymmärrys tuloksien
todenmukaisuuteen. Tämän takia en blogissani yleensä viittaa
mihinkään erinäköiseen tutkimukseen vaan kaikki kirjoitukset ovat
enemmän tai vähemmän vain omia mielipiteitä eri asioihin. Yritän
kuitenkin suhtautua kriittisesti niihin lähteisiin joita käytän
silloin tällöin blogissani. Paras tapa saada todenmukaisia tuloksia
on testata itse kuinka hyvin erilaiset tutkimustulokset vaikuttavat.
Ongelmana onkin monesti se ettei tulosten näkyminen välttämättä
tapahdu sinä aikana, kun niitä jaksaa tehdä. Tämä omien
tutkimusten tekeminen vie myös paljon aikaa ja siksi olisi
harkittava hyvin tarkkaan niiden kannattavuutta. Mitä tärkeämmästä
asiasta on kyse sitä enemmän on syytä omia resurssejaan laittaa.
Ehkä kaikista yleisimpiä tavallisten pulliaisten uskomia
tutkimuksia ovat dieettitulokset joita erilaisista ruokavalioista
saadaan. Hyvin usein sitten monet ihmettelevätkin, kun noudattamalla
tiettyä ruokavaliota ei laihdukaan. Tämä johtuu kahdesta syystä:
joko ohjeita ei ole noudatettu tarkasti tai tutkimustulokset ovat
selkeätä roskaa. Tämän toteaminen voi tapahtua ainoastaan
kirjaamalla kaikki ruoat ylös mitä on syönyt riippuen tietysti
salliiko dieetti jonakin päivänä ylensyönnin. Lyhyesti ja
ytimekkäästi viesti on: Tee Itse omat tutkimuksesi!
-TT
perjantai 31. toukokuuta 2013
Toukokuu 2013 Cash -60€, salkku +2.6% Yhteensä 10315€
Kuten näkyy niin toukokuun osalta
ollaan vielä hieman pimennossa, koska joudun vielä lähtemään
”töihin” ennen pörssin sulkeutumista. Käteisenkin osalta
ollaan vielä hieman pimennossa, mutta miinukset tulevat olemaan
kaksinumeroiset mikäli ei illan ”urheilusuorituksessa” tapahdu
mitään normaalista poikkeavaa. En kuitenkaan pääse enää
plussalle, joten hieman joutuu mitä ilmeisimmin tinkimään
käteisvaroista toukokuun osalta. Nämä miinukset sitten mitä
todennäköisimmin kuittaantuvat pörssikurssien toukokuun nousujen
myötä. Laitan tarkemmat numerot myöhään tänään tai sitten
huomisaamuna.
Menopuolella kaksi pientä yllätystä:
Verojen liikamaksut mitkä johtuivat ensisijaisesti tulojen
suuruudesta ja hampaan vihlonnan aiheuttama hammaslääkärireissu
yksityiselle toimijalle. Vaikka tarkistuksessa ei mitään
löytynytkään niin silti olen ihan tyytyväinen, koska epävarmuus
kalvaa enemmän henkisestikin. En pidää viittäkymmentä Euroa
kalliina, koska sain valita itse ajan jolloin menin ja
kunnallisellakin puolella tuntuu olevan maksavan ainakin puolet tästä
ja hoitoonpääsystä ei ole mitään takeita. Veroja tosiaan tuli
maksettua ennakoitua enemmän, koska tienasinkin enemmän, joten ei
siitä sen enempää. Kirjanostolakko tosin paloi loppukuusta, koska
en juuri rahaa laittanut elämän huvituksiin muuten, joten oli
sitten ”pakko” palkita itseään jotenkin. Kesäkuussa tuleekin
sitten parikin reissua jotka tosin ovat hyvinkin kohtuuhintaisia.
Laivamatka Ruotsiin ja juhannuksenvietto tutuissa maisemissa
lounais-Suomessa. Muuten kesäkuussa ei sitten juuri menekään
rahaa, jos ei mitään yllättävää tapahdu.
Tulopuoleen olen ihan tyytyväinen,
vaikka käteisen suhteen tulikin hieman miinusta, koska odotin sitä
enemmän. Tämä oikeastaan johtui siitä, että huomasin ettei niitä
tuloja ole juurikaan saatavilla kesä- ja heinäkuussa, joten oli
pakko olla hieman enemmän ”sorvin” ääressä kuin ensimmäiseksi
ajattelin. Yleensä kesäkuussa on ollut hyvät tulot, mutta tällä
kertaa ne jää saamatta johtuen parin viikon hyväpalkkaisen työn
siirtymistä joidenkin halvempien kavereiden hoidettavaksi. Ei siinä
mitään kummempaa voi sanoa kuin ettei sille nyt sitten enää
mitään voinut. Elämä jatkuu ja Ruotsin matkalle pääsen
lähtemään tämän toisen tilaisuuden peruunnuttua. Takaiskuista ei
pidä hirveästi masentua vaan ajatella, että kun yksi ovi sulkeutuu
niin toinen avautuu samalla. Jos ei toukokuun miinukset toteutuneet
täysimittaisina niin ainakin kesäkuussa näin pitäisi käydä.
Nämä pari reissua, kun syövät hieman tuloja. Kesäkuulle
arvioisin miinuksiksi 200-300€, mutta voin olla väärässäkin.
Sijoituksista sen verran, että ihan
loppukuusta iski PKC Group tulosvaroituksen joka johtui
brasilialaisesta ay-liikkeestä joka mitä ilmeisimmin on kiristänyt
PKC:ta jo vuoden verran. Lisää tästä asiasta voi lukea
blogikirjoituksesta viime vuoden toukokuulta ja se löytyy:
täältä
Tämän seurauksena yritys maksaa viimeisellä vuosipuoliskolla
mainitsemattoman summan ay-liikkeelle. Se hieman tässä häiritsee
ettei se kerro minkä suuruisesta summasta on kyse. Tämän maksun
seurauksena tämän vuoden tulos tippuu viime vuoden vastaavasta.
Liikevaihtoennuste kuitenkin pysyy ennallaan ainakin viimeisimmän
tiedon mukaan. En olisi yhtään yllättynyt PKC:n tehtaan siirrosta
jonnekin muualle ja se tuo mitä ilmeisimmin taas lisää kuluja mikä
heikentää tulosta entisestään. Fortumista ei oikein sitten ole
muuta sanottavaa kuin se, että vesimäärät ovat nousseet
korkeammiksi mikä tarkoittaa sähkön hinnanlaskua. Toisaalta Fortum
on jo suojannut suurimman osan tämänkin vuoden sähkönmyynnistään
ettei sillä ole hyvin suurta merkitystä. Tätä menoa yritys tulee
maksamaan vielä tämänkin vuoden tuloksesta ne totutut Euron
osingot ja sitä rahavirtaa varten osakkeita olen ostanutkin.
Tarkoitus oli myös suojata rahoja inflaatiolta jota ei tosin ole
näköpiirissä. Pörssin arvaan kesäkuussa laskevan hieman ja
odottelen ostopaikkoja joita ei kuitenkaan välttämättä tule. Salkun koostumus on seuraava:
Henkilökohtaisella tasolla toukokuu
oli onnistunut, vaikka blogin kirjoittamisen suhteen on selkeää
väsymystä havaittavana. Toisaalta kevätkelit ovat sen verran
mainiot ettei niistä kannata nauttia läppärin ääressä kotona ja
senkin takia kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Terveystilanne
on koko ajan parantunut, vaikka tulikin jo sitä edellämainittua
hampaidenvihlontaa. Oma fysiikkani ei ole kyllä vieläkään
kohdallaan, mutta eteenpäin on menty sanoisi varmaan joku. Aloitin
toukokuun viimeisellä viikolla oman itseni ihmiskoe-eläimenä eli
toisin sanoen on tarkoitus tehdä pieniä muutoksia ruokavalioon ja
treenaamiseen. Tarkoitus on testata onko niillä vaikutusta mihinkään
vai ei. Niistä sitten enemmän, kun on ollut aikaa kokeilla niiden
toimivuutta eli varmaan kuukauden päästä kesäkuun katsauksessa
niistä lisää. Kaiken kaikkiaan on ihan hyvät fiilikset sekä
menneestä että tulevasta kuukaudesta. Kesäkuussa tulee varmaan
vielä vähemmän kirjoituksia, mutta se riippuu osittain säistäkin.
Hyvää viikonloppua!
-TT
tiistai 28. toukokuuta 2013
Evoluutio ja markkinatalous
Evoluutiota usein kutsutaan vahvimman selviytymiseksi, mutta kyse
ei ole siitä vaan siitä mikä tai kuka sopeutuu parhaiten
vallitseviin olosuhteisiin. Todennäköisesti ihmiskuntakin olisi jo
mennyttä kauraa ja Neanderthalilaiset voisivat olla vallitseva
ihmisapinalaji mikäli kyse olisi vahvimman selviytymisestä. Tämä
on tietysti vain spekulaatiota, koska asiat eivät menneet siten.
Nykymaailmassa muutokset ja niihin sopeutuminen vain kasvattavat
jatkuvasti merkitystään johtuen siitä, että maailma tulee koko
ajan monimutkaisemmaksi ja kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen eikä
enää muusta maailmasta eriytyneitä saarekkeita oikeastaan enää
ole. Poikkeuksia tähän ovat kuitenkin jotkin diktatuurit jotka ei
sitten kyllä kosketa tämän blogin lukijoita juuri ollenkaan. Paras
tapa sopeutua tähän kaikkeen on evoluution mallintaminen omassa
elämässään, koska nykyaikainen markkinatalous on malliesimerkki
siitä kuinka kehitys kehittyy evoluution lailla. Se on prosessi joka
tuottaa jatkuvasti uusia ratkaisuja juuri tämän hetken ongelmiin.
Tässä kirjoituksessa yritän selvittää mitä yhteistä
evoluutiolla ja markkinataloudella on keskenään ja kuinka omassa
elämässään voi evoluutioprosessin ymmärtämisellä tehdä
valintoja.
Evoluutio on prosessi joka ohjautuu muutoksen ja valinnan myötä. Biologiassa muutokset tapahtuvat mutaatioiden ja niiden seksuaalisessa kontaktissa tapahtuvan lisääntymisen myötä. Valinta tapahtuu perittyjen geenien kautta: onnistuneet yksilöt lisääntyvät ennen kuolemaansa ja tuottavat jälkeläisiä joilla on joko osa tai kaikki heidän geeninsä. Markkinataloudessa sama prosessi pyörii eikä siltä voida välttyä. Hyvin suuri osa insinöörien, tiedemiesten tai johtajien ideoista ei ikinä selviä markkinatalouden haasteista ja ne hylätään ennen pitkää. Tuotteiden on pakko olla sellaisia, että ne saavat asiakkaat liikkeelle sellaisiin hintoihin joilla pystytään lyömään kilpailijoiden vastaavat tuottaen voittoa yritykselle. Hyvät ideat taas joutuvat usein kilpailijoiden kopioitaviksi, spin-off-yrityksiin tai sitten ne onnistuvat kasvattamaan yrityksen liikevaihtoa ja voittoa. Nämä ovat markkinatalouden muutoksia ja valintoja. Toisin sanoen yritysten evoluutioprosessi tapahtuu ratkaisemalla ongelmia kokeiluiden ja virheiden myötä. Jos haluaa sitten miettiä mitä tämä kaikki tarkoittaa markkinatalouden kannalta niin se viittaisi siihen ettei hyvin suuret palkat johtoportaalle tai konsulteille ole perusteltuja, koska suuri osa heidän työtaakastaan valuu hukkaan mikäli tämä jatkuva evoluutioprosessi todellakin on käynnissä. Tämän sijaan olisi parempi hajauttaa päätöksentekoa alemmille portaille mikä maksaisi yrityksillekin vähemmän.
Tästä evoluutioprosessista kaikista parhaimpana nykypäivän esimerkkinä voidaan pitää Googlea joka antaa jokaiselle työntekijälleen yhden työpäivän omien projektiensa kehittämiseen ja hoitamiseen. Tällaisesta onnistuneesta prosessista yhtenä esimerkkinä on Gmail. Epäonnistuneesta prosessista Neuvostoliiton hajoaminen on hyvä esimerkki. Koska keskusjohto päätti miten asiat hoidetaan ei järjestelmä tuottanut minkäänlaisia muutoksia eikä sen myötä harjoittanut myöskään valintaa vaan piti asiat samanlaisina ympäri maata. Kun tämä olosuhteisiin sopeutuminen oli olematonta ei pidemmällä aikavälillä tullut kestävää kehitystä hajosi järjestelmä omaan mahdottomuuteensa. Tällainen top-down prosessi ei mahdollista sopeutumista muutoksiin jotka tapahtuvat ruohonjuuritasolla.
Tämä jatkuva kokeile ja epäonnistu prosessi on haastava myös ihmisille, koska meidän on vaikea ajatella kriittisesti omia tekemisiämme ja siksi onnistuminen vaatii palautetta josta voimme sitten jatkuvasti oppia. Palaute voi tulla joko sisäisen kriittisen ajattelun kautta tai ulkoisesta lähteestä. Tämä palautteesta oppiminen on meille vaikeinta juuri tappioiden hetkellä. Esimerkiksi monet pokerinpelaajat kokevat tappiot hyvin raskaiksi ja ottavat niiden jälkeen suurempia riskejä, vaikka järkevintä olisi vain hyväksyä tappionsa ja miettiä pelistrategiansa uudelleen. Omien tappioidensa jahtaaminen saattaa aiheuttaa vielä suuremmat häviöt. Tämä näkyy myös usein sijoittamisessa, kun jonkin yrityksen liiketoiminnassa tapahtuu iso muutos joka sitten aiheuttaa tappiot ja osakekurssin laskut niin monet sijoittajat ostavat vielä enemmän näitä tappiollisia osakkeita. Parempia vaihtoehto olisi näistä osakkeista luopuminen ja joidenkin toisten osto. Ihmisten luontainen reaktio on epäonnistumisensa kieltäminen ja jos siitä vaiheesta ei pääse yli niin seurauksena on kasvavat tappiot.
Sopeutumisen onnistuminen vaatii kolmea perusasiaa ja niiden tajuamista: Uusien menetelmien ja asioiden kokeilemista olettaen joidenkin niistä epäonnistuvan, Näistä epäonnistumisista pitää olla mahdollisuus selvitä ja pitää pystyä selvittämään itselleen milloin on epäonnistunut hakkaamatta päätänsä seinään samalla tavalla jatkuvasti. Nämä kaikki kolme asiaa ovat myös haasteellisia. Uusien asioiden ja menetelmien kokeileminen vaatii vallitsevien olosuhteiden haastamista, haasteista selviäminen vaatii yleensä hyvin pieniä muutoksia ja niitä on oltava valmis kokeilemaan useampia kertoja tai sitten hyvin isojen muutosten täytyy olla sellaisia etteivät ne tuhoa sinua kokonaan. Kaikista suurin haaste on kuitenkin tietää milloin on onnistunut ja kuinka saada muut ja itsensä siitä vakuuttuneeksi.
Tässä hieman pähkäilyjä evoluutiosta ja markkinataloudesta. Mikä on sinun mielipiteesi asiasta? Voiko evoluutioprosessia jäljittelevä yritys pärjätä muita paremmin? Omasta mielestäni voi. Myös yhteiskuntajärjestystä pitäisi enemmän ohjata siihen suuntaan, että annettaisiin mahdollisuus epäonnistua ja jopa kannustettaisiin siinä, koska parhaiten oppii omista virheistään. Eli toisin sanoen konkurssin tehnyttä yrittäjää ei pitäisi saattaa velkavankeuteen vaan pistää velkajärjestelyyn ja sen jälkeen antaa uusi mahdollisuus. Olenko mahdollisesti täysin väärässä? Jos ajatteluprosessini ei toimi niin kuulisin siitä mielelläni.
- TT
Evoluutio on prosessi joka ohjautuu muutoksen ja valinnan myötä. Biologiassa muutokset tapahtuvat mutaatioiden ja niiden seksuaalisessa kontaktissa tapahtuvan lisääntymisen myötä. Valinta tapahtuu perittyjen geenien kautta: onnistuneet yksilöt lisääntyvät ennen kuolemaansa ja tuottavat jälkeläisiä joilla on joko osa tai kaikki heidän geeninsä. Markkinataloudessa sama prosessi pyörii eikä siltä voida välttyä. Hyvin suuri osa insinöörien, tiedemiesten tai johtajien ideoista ei ikinä selviä markkinatalouden haasteista ja ne hylätään ennen pitkää. Tuotteiden on pakko olla sellaisia, että ne saavat asiakkaat liikkeelle sellaisiin hintoihin joilla pystytään lyömään kilpailijoiden vastaavat tuottaen voittoa yritykselle. Hyvät ideat taas joutuvat usein kilpailijoiden kopioitaviksi, spin-off-yrityksiin tai sitten ne onnistuvat kasvattamaan yrityksen liikevaihtoa ja voittoa. Nämä ovat markkinatalouden muutoksia ja valintoja. Toisin sanoen yritysten evoluutioprosessi tapahtuu ratkaisemalla ongelmia kokeiluiden ja virheiden myötä. Jos haluaa sitten miettiä mitä tämä kaikki tarkoittaa markkinatalouden kannalta niin se viittaisi siihen ettei hyvin suuret palkat johtoportaalle tai konsulteille ole perusteltuja, koska suuri osa heidän työtaakastaan valuu hukkaan mikäli tämä jatkuva evoluutioprosessi todellakin on käynnissä. Tämän sijaan olisi parempi hajauttaa päätöksentekoa alemmille portaille mikä maksaisi yrityksillekin vähemmän.
Tästä evoluutioprosessista kaikista parhaimpana nykypäivän esimerkkinä voidaan pitää Googlea joka antaa jokaiselle työntekijälleen yhden työpäivän omien projektiensa kehittämiseen ja hoitamiseen. Tällaisesta onnistuneesta prosessista yhtenä esimerkkinä on Gmail. Epäonnistuneesta prosessista Neuvostoliiton hajoaminen on hyvä esimerkki. Koska keskusjohto päätti miten asiat hoidetaan ei järjestelmä tuottanut minkäänlaisia muutoksia eikä sen myötä harjoittanut myöskään valintaa vaan piti asiat samanlaisina ympäri maata. Kun tämä olosuhteisiin sopeutuminen oli olematonta ei pidemmällä aikavälillä tullut kestävää kehitystä hajosi järjestelmä omaan mahdottomuuteensa. Tällainen top-down prosessi ei mahdollista sopeutumista muutoksiin jotka tapahtuvat ruohonjuuritasolla.
Tämä jatkuva kokeile ja epäonnistu prosessi on haastava myös ihmisille, koska meidän on vaikea ajatella kriittisesti omia tekemisiämme ja siksi onnistuminen vaatii palautetta josta voimme sitten jatkuvasti oppia. Palaute voi tulla joko sisäisen kriittisen ajattelun kautta tai ulkoisesta lähteestä. Tämä palautteesta oppiminen on meille vaikeinta juuri tappioiden hetkellä. Esimerkiksi monet pokerinpelaajat kokevat tappiot hyvin raskaiksi ja ottavat niiden jälkeen suurempia riskejä, vaikka järkevintä olisi vain hyväksyä tappionsa ja miettiä pelistrategiansa uudelleen. Omien tappioidensa jahtaaminen saattaa aiheuttaa vielä suuremmat häviöt. Tämä näkyy myös usein sijoittamisessa, kun jonkin yrityksen liiketoiminnassa tapahtuu iso muutos joka sitten aiheuttaa tappiot ja osakekurssin laskut niin monet sijoittajat ostavat vielä enemmän näitä tappiollisia osakkeita. Parempia vaihtoehto olisi näistä osakkeista luopuminen ja joidenkin toisten osto. Ihmisten luontainen reaktio on epäonnistumisensa kieltäminen ja jos siitä vaiheesta ei pääse yli niin seurauksena on kasvavat tappiot.
Sopeutumisen onnistuminen vaatii kolmea perusasiaa ja niiden tajuamista: Uusien menetelmien ja asioiden kokeilemista olettaen joidenkin niistä epäonnistuvan, Näistä epäonnistumisista pitää olla mahdollisuus selvitä ja pitää pystyä selvittämään itselleen milloin on epäonnistunut hakkaamatta päätänsä seinään samalla tavalla jatkuvasti. Nämä kaikki kolme asiaa ovat myös haasteellisia. Uusien asioiden ja menetelmien kokeileminen vaatii vallitsevien olosuhteiden haastamista, haasteista selviäminen vaatii yleensä hyvin pieniä muutoksia ja niitä on oltava valmis kokeilemaan useampia kertoja tai sitten hyvin isojen muutosten täytyy olla sellaisia etteivät ne tuhoa sinua kokonaan. Kaikista suurin haaste on kuitenkin tietää milloin on onnistunut ja kuinka saada muut ja itsensä siitä vakuuttuneeksi.
Tässä hieman pähkäilyjä evoluutiosta ja markkinataloudesta. Mikä on sinun mielipiteesi asiasta? Voiko evoluutioprosessia jäljittelevä yritys pärjätä muita paremmin? Omasta mielestäni voi. Myös yhteiskuntajärjestystä pitäisi enemmän ohjata siihen suuntaan, että annettaisiin mahdollisuus epäonnistua ja jopa kannustettaisiin siinä, koska parhaiten oppii omista virheistään. Eli toisin sanoen konkurssin tehnyttä yrittäjää ei pitäisi saattaa velkavankeuteen vaan pistää velkajärjestelyyn ja sen jälkeen antaa uusi mahdollisuus. Olenko mahdollisesti täysin väärässä? Jos ajatteluprosessini ei toimi niin kuulisin siitä mielelläni.
- TT
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)