Näytetään tekstit, joissa on tunniste IF. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IF. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. toukokuuta 2015

Nalle ja idiootit

Alunperin piti julkaista kirjoitus toisesta asiasta, mutta Nallen sutkautus ja sen tulkinta lehdistössä on ollut liian herkullinen, jotta sen voisi jättää hyödyntämättä bloggaajana. Nalle oli ainakin Iltalehden mukaan sutkauttanut seuraavaa:

” 80 prosenttia ihmisistä on idiootteja – ainakin, mitä tulee rahaan. Finanssisektori on tunneli, joka ottaa rahaa idiooteilta ihmisille, jotka ovat parempia rahan kanssa. Tästä hyötyvät kaikki – sekä idiootit että ne toiset. ”

Nallesta ei tarvitse pitää, mutta häntä kannattaa kuunnella

Aikaisemmin lauseesta voi olla montaa mieltä ja se on mitä todennäköisimmin irroitettu asiayhteydestä. Silti siinä on varmasti hieman totuutta mukana. Nallesta voi henkilönä olla mitä mieltä tahansa, mutta hänen sanojaan pitäisi kuunnella siitä huolimatta mitä mieltä hänestä on. Nalle on yksi ainoista suomalaisista yhteiskunnan keskustelijoista, joita julkisuudessa useasti siteerataan joka puhuu asioista kaunistelematta ja rehellisesti omien näkökulmiensa mukaan. Vaikka hän ensisijaisesti ajaa omaa etuaan, ei se estä häntä keskustelemasta älykkäästi taloudesta. Myös Wahlroos on välillä väärässä, vaikka hän on useimmiten oikeassa.

Olen Nallen kanssa samaa mieltä enemmän tai vähemmän

Asioita tutkittuani olen Wahlroosin kanssa samaa mieltä puolittain. Uskon suurimman osan ihmisistä olevan huonoja rahankäyttäjiä. Tätä pidän osittain luonnonlakija, koska kaikki eivät voi olla hyviä tässä asiassa. Toinen syy tähän ovat tilastot, jotka sanovat pienen osan ihmisistä omistavan suuren osan maailman varallisuudesta. Mikäli ihmiset olisivat keskimäärin hyviä rahankäyttäjiä, ei tämä voisi pitää paikkaansa. Aika moni on varmasti tästä eri mieltä, koska he uskovat olosuhteiden olevan heitä vastaan. Tämä toki selittää osan tilastoista, mutta ei läheskään kaikkea. Taloudenhoito on taitolaji ja meillä kaikilla on erilaiset taidot rahankäytössä ja -tienaamisessa.

Se mistä olen eri mieltä on se, että ammattisijoittajat tai pankkiirit osaisivat käyttää rahaa paremmin kuin muut. Se mitä itse olen ottanut selvää niin sanotuista rahoituksen ammattilaisista maailmalla tarjoaa kuvan yli varojensa elävistä toisten rahoja hallinnoivista persaukisista ja liian suuret luulot itsestään ja taidoistaan omaavista typeristä pyrkyreistä. Uskon suhdeluvun järkevää ja surkeaa taloudenhoitoa tekevien olevan suunnilleen sama ammattilaisten kohdalla kuin amatöörien. Tästä maailmasta parikin hyvää kuvausta löytyy helposti. Yksi niistä on Wolf of Wall Street ja toinen on Cityboy.

Ammattilaisten osaaminen useimmiten hyödytöntä

En voi kiistää sitä tosiasiaa etteikö suurin osa ammattilaisista tiedä enempää kuin amatöörit. Tieto ei ole raha-asioissa valtaa vaan taito hyödyntää tietojaan. Hyvä taidot ilmenevät jatkuvana hyvä suorittamisena ja tähän pystyvät vain äärimmäisen harvat ammattilaiset. Vain harvat ammattilaiset pystyvät tuottamaan hyviä tuloksia vuosikymmenestä toiseen. Suurin osa ammattilaisten toimista on verrattavissa nopanheittoon tai lottoon. Kun taas menestyvät ammattilaiset pitävät huolen siitä, että todennäköisyydet ovat selkeästi heidän puolellaan.

Suurin osa ammattilaisten epäonnistumisista on selitettävissä liian suurella itseluottamuksella. Tämä saa ammattilaisen uskomaan liikaa omiin kykyihinsä ja unohtamaan omat rajoituksensa. Varsinkin sijoittamisen ammattilaiset sortuvat tähän harhaan. Heidän ongelmansa on se ettei tulevaisuutta voi ennustaa ja sen unohtaminen saa ammattilaisen ottamaan suurempia riskejä kuin mitä on tarpeen. Omien rajoitustensa ymmärtäminen on tärkeämpää kuin lisätietojen haaliminen. Duken yliopiston professorit keräsivät 11600 vastausta suurten yritysten rahoitusjohtajilta kysymykseen siitä mihin suuntaan S&P500-indeksi oli menossa lyhyellä aikavälillä. Vastauksia verrattiin todelliseen kehitykseen ja huomattiin, että korrelaatio pörssin kehityksellä ja vastauksilla oli alle nolla. Toisin sanoen, rahoitusjohtajat olisivat olleet todennäköisemmin oikeassa heittämällä kolikkoa suunnasta.

Nallen bisnekset ja idiootit

Idiootti on vahva sana ja sitä ei ehkä pitäisi käyttää, mutta käytetään sitä nyt kuitenkin. Rahoitusalaa ei olisi olemassa nykyisen kokoisena liiketoimintana mikäli ihmiset käyttäisivät rahojaan oikein. Nallen bisneksistä Nordea ja vakuutusyhtiöt, kuten IF tuskin pärjäisivät yhtä hyvin mikäli ihmiset käyttäisivät rahojaan rationaalisesti. Käsittääkseni molemmat edellämainitut yritykset tarjoavat asiakkailleen kalliimpaa palvelua kuin toiset alojen yritykset.

Tietojeni mukaan ainakin Nordean rahastoyhtitöt ottavat asiakkailtaan enemmän palkkioina kuin suuri osa muista vastaavista yrityksistä. Esimerkiksi Nordean tarjoamat indeksirahastot ovat kalliimpia kuin monien muiden. Ymmärtääkseni myös IF:in vakuutukset ovat kalliimpia kuin vastaavat muiden yritysten tarjoamat palvelut. Koska vakuutusyhtiöiden liiketoiminta perustuu eniten todennäköisyyksiin ja niiden arviointiin on kysyttävä miksi maksaa enemmän IF:ille, kun todennäköisyydet ovat samat asiakkaalle? Muita syitä voi toki olla, mutta kannattaako niistä maksaa paljon enemmän on toinen asia.

Olen melkein saanut valmiiksi seuraavan kirjoituksen ja julkaisen sen lähipäivinä. Otsikkona on taloudenhoito on taitolaji. Eipä muuta!

Hyvää viikonlopun jatkoa!

-TT

torstai 13. kesäkuuta 2013

Sampo-analyysi

Sampo-konserniin kuuluvat emoyhtiö Sampo Oyj ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt: Vahinkovakuutus IF Skadeförsäkning Holding AB ja Mandatum Life Henkivakuutusosakeyhtiö. Tämän lisäksi se on merkittävä omistaja Nordea-pankissa. Näiden omistuksen lisäksi IF-vakuutusyhtiö omistaa osan TopDanmark-vakuutusyhtiöstä joka toimii Tanskassa.

Jos mennään sitten tarkemmin liiketoimintaan niin varsinkin vakuutusyhtiön liiketoiminta kuuluu siihen kategoriaan jota myös Warren Buffett suosii eli tätä toimintaa pystyvät johtamaan myös typerykset. Vakuutusyhtiöiden liiketoimintahan perustuu käytännössä kahteen eri asiaan eli siihen, että vakuutusten hinnat perustuvat aika lailla todennäköisyysmatematiikkaan. Tämä tarkoitaa sitä, että vakuutusyhtiö kerää kasan maksuja asiakkailtaan vahinkoja varten ja maksaa sitten tällaisen sattuessa asiakkaalleen takaisin. Näillä yhtiöillä on sitten lähes jokaiseen tilanteeseen laskettu todennäköisyys jonka perusteella määrätään maksujen suuruus joka muodostaa kokonaissumman joka on suurempi kuin vahinkojen mukaan lasketut korvaukset. Varsinkin pidemmällä aikavälillä tämä pitää lähes aina paikkansa. Tämän todennäköisyyksillä pelaamisen lisäksi vakuutusmaksut kerätään aina ennen korvauksien maksamista ja ne sijoitetaan edelleen korkoa-korolle-ilmiötä hyväksikäyttäen mikä lisää vakuutusyhtiöiden tuottoja.

Nordea-pankki taas kerää rahaa ottamalla osansa, kun sijoitat heidän kauttaan tai heidän rahastoihinsa ja lainaa tileilläsi olevia rahoja eteenpäin ottaen suuremman koron kuin mitä se maksaa sinun tilillä olevistasi rahoista Nämä ansaintamekanismit ovat ne tärkeimmät yritykselle, joten niistä ei sen enempää kannata mainita. Mikäli tosin unohdin jonkun jutun niin saa korjata.

Liikevaihdon kehitys vuodesta 2003 lähtien. (Milj. €)

2003, 2455
2004, 5158
2005, 6843
2006, 7159
2007, 5708
2008, 4891
2009, 5871
2010, 6515
2011, 5560
2012, 6678

Pari virstanpylvästä Sampon liikevaihdon kehityksessä ovat olleet vuonna 2004 IF:in osuuksien ostot Skandialta ja Storebrandilta sekä vuonna 2006 tapahtunut Sampo pankin myynti Danske Bankille. Nämä molemmat näkyvät liikevaihdon suurempina muutoksina. Liikevaihdon muutoksia ilman yrityskauppoja voidaan pitää suhteellisen pieninä. Liikevaihdon muutokset eivät ole niin suuri asia tällaisessa liiketoiminnassa, joten niistä ei kannata niin suuria johtopäätöksiä tehdä. Nykymuodossa ollessaan yritys on kasvanut vuosina 2007-2012 noin 3%:a

If tarjoaa vakuutusratkaisuja ja -palveluja Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. IF palvelee 3.6 miljoonaa asiakasta näissä maissa. Mandatum Life on rahan ja hengen asiantuntija, joka tarjoaa yksityis- ja yritysasiakkailleen varainhoidon, palkitsemisen ja sitouttamisen sekä henkilöriskivakuuttamisen palveluja. Mandatum Lifen pääliiketoiminta-alue on Suomi ja yhtiöllä on Suomessa 250 000 henkilöasiakasta ja 25 000 yritysasiakasta. Lisäksi Mandatum Life Insurance Baltic SE toimii koko Baltian alueella.

Nordea-pankista Sampo omisti maaliskuun 2013 lopussa 21.2%:a ja Topdanmarkista 23%:a. Juuri tänä päivänä 12.6.2013 näiden osuuksien rahalliset arvot ovat noin 7.73 Miljardia ja 567 miljoonaa Euroa.

Osakekohtaisen tuloksen kehitys:

2003, 0.64€
2004, 1.44€
2005, 1.65€
2006, 1.27€
2007, 1.25€
2008, 1.18€
2009, 1.14€
2010, 1.97€
2011, 1.85€
2012, 2.51€

AVG, 1.49€

Osakekohtaisen tuloksen keskimääräinen kasvu kymmenessä vuodessa on ollut noin 14.6%. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, koska yritys on muuttunut paljon siinä ajassa. Nykymuodossaan se on ollut vuoden 2006 lopusta ja sen aikana keskimääräinen tuloskasvu on ollut noin 15% vuodessa.

Osinkohistoria:

2003, 1.50€
2004, 0.20€
2005, 0.60€
2006, 1.20€
2007, 1.20€
2008, 0.80€
2009, 1.00€
2010, 1.15€
2011, 1.20€
2012, 1.35€

AVG, 1.02€

Osinkohistoria hämää jonkin verran, koska vuonna 2003 oli viimeinen mahdollisuus maksaa omistajille verottomia osinkoja. Tämän seurauksena Sampo sitten maksoi puolitoista Euroa ja se luku ei siis toisin sanoen kerro sen aikaisesta taloustilanteesta juuri mitään. Tässäkin tarkoituksessa on varmasti järkevintä keskittyä osingonmaksuun Sampon nykymuodossa eli vuosien 2007 ja 2012 välillä. Tänä aikana osinkojen keskimääräinen kasvu on ollut 2.4% mikä sekin johtaa siinä mielessä harhaan, että vuodet 2006 ja 2007 olivat alalla kulta-aikaa. Tämän kulta-ajan jälkeen osinko on kasvanut hallitusti ja sen voi odottaa ainakin pysyvän nykyisen suuruisena. Nykyisen suuruinen osinko ei suoranaisesti uhkaa vakavaraisuutta ja mikäli yritys ei löydä hyviä sijoituskohteita nykyarvostuksilla saatetaan jatkossakin nähdä hienoinen korotus osingonmaksuun. Olisi kuitenkin mielestäni tärkeää kerätä lisää kassavaroja, jotta yritys voisi ottaa seuraavan ison askeleensa. Se mikä se mahtaa olla ei minulla ole siitä mitään arvausta. En siis lähde spekuloimaan sen tarkemmin.

Johtoporras:

Vaikka typeryksetkin pystyvät Sampon liiketoiminnalla tekemään rahaa niin se kuinka paljon sitä tulee riippuu ainakin jossain määrin yritysjohdosta ja Sampolla se saattaa olla Suomen parhain. ”Nalle” ja Stadigh ovat onnistuneet kasvattamaan Samposta erinomaisen finanssitalon eikä heidän viimeistä neronleimaustaan ole vielä nähty. Sitä odotellessa kannattaa odotella nousevia osinkoja.

Lyhyt SWOT-analyysi Samposta

Strengths:

Yritysjohto on erinomainen. Varsinkin vakuutusliiketoiminta on sellaista, että sitä pystyy typeryksetkin johtamaan. Vakavaraisuus on hyvällä mallilla. Oman pääoman tuotto on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin yli 20% mikä on erinomainen saavutus. En myöskään näe sitä mahdollisuutta, että se laskisi radinaalisti kovin pitkäksi aikaa. IF:n erinomainen ja kilpailijoita parempi kulusuhde kertoo kilpailuedusta, sillä segmentillä.

Weaknesses:

Heikkouksia on vaikea löytää, mutta liiketoiminnan kasvattaminen nykyisillä markkina-alueilla on hyvin hankalaa vaarantamatta kannattavuutta. Orgaanisen kasvun puuttuminen vaikeuttaa tuloksen kasvattamista huomattavasti mikä rajoittaa yrityksen kasvupotentiaalia.

Opportunities:

Seuraavaa suurta siirtoa odotellaan ja siihen on hyvät mahdollisuudet kunhan mahdolliset yrityskaupat tulevat Sampon kannalta mahdollisiksi. Tällä hetkellä ei yrityksellä ole oikein mahdollisuuksia parantaa markkinaosuuttaan yrityskaupoin sopivaan hintaan.

Threats:

Nallen seuraavan suuren siirron epäonnistuminen eli liian suuren hinnan maksaminen jostain isommasta yrityskaupasta. Myös globaalien rahoitusmarkkinoiden romahtaminen pienenä uhkana näköpiirissä. Jossain määrin myös asiakkaiden siirtyminen vakuutustoiminnoissa halvempien vakuutusyhtiöiden piiriin voisi aiheuttaa osakekohtaisen tuloksen selkeän pienenemisen. Se ei tosin tällä kertaa ole kovin todennäköistä.

Loppusanat:

Sampo on yksi Helsingin pörssin laadukkaimmista yrityksistä ja sillä on mahdollisesti jopa paras johto. Sen ydinliiketoimintaa pystyvät typeryksetkin hallitsemaan kunhan eivät vain ala liian ahneiksi. Voidaan tietysti kysyä onko tämä yritys arvokkaampi kuin osiensa summa? Juuri tätä kirjoittaessa Nordean markkina-arvosta Sampon osuus on noin 7.73 miljardia Euroa ja Topdanmarkista noin 570 miljoonaa. IF teki vuonna 2012 voittoa noin 850 miljoonaa Euroa ja Mandatum Life noin 125 miljoonaa. Jos nyt sitten mietitään hieman arvostuksia niin oma arvioni on se, että keskimäärin Nordean ja Topdanmarkin arvostuksissa on noin 30% ilmaa mikä tekee Sampon osuuksiksi yhteensä noin 5.80 miljoonaa Euroa. Mandatum Life teki hyvää tulosta viime vuonna eikä voida olettaa sen pystyvän samaan joka vuosi ilman jonkinlaista yrityskauppaa, joten sen arvoksi voi laskea noin miljardin. IF voidaan arvostaa noin seitsemään miljardiin, koska on vaikeaa kuvitella sen pystyvän tekemään samanlaista tulosta joka vuosi kuin 2012. Tällöin puhutaan yhteensä hieman vajaasta 14 miljardista joka tekee Sampon osakekohtaiseksi arvoksi noin 24€. Tällä hetkellä kurssi on noin kolmessakymmenessä Eurossa eli noin 20% yliarvostettu. Tähän kun ottaa turvamarginaalin huomioon niin Sampo on ostohinnoissa noin 20:ssä Eurossa.

Muistakaa ettei kyseinen analyysi edusta absoluuttista totuutta eikä sen takia kannata sijoittaa vaan tehdä omat johtopäätökset ja analysoida itse uudelleen. Kuitenkin näistäkin riveistä varmasti löytyy totuuden siementä ja se pitää osata sieltä suodattaa.

Hyvää viikonjatkoa!

- TT