maanantai 27. tammikuuta 2014

Kurssilasku, hieno homma

Jos joku kokee tämän otsikon hieman sarkastiseksi niin se on ihan ymmärrettävää, koska me ihmiset suhtaudumme usein asioihin tunteilla ja osakekurssien lasku on yksi niistä asioista joka aiheuttaa meihin tunneperäisiä reaktioita. Kurssilasku on hyvä asia pitkäjänteiselle sijoittajalle eikä siitä pidä hankkia itselleen suuria paineita. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus käydä läpi sitä miten kurssilaskuun pitäisi suhtautua ja minkä takia ihmiset reagoivat siihen juuri päinvastoin.

Kuvittele itsesi sadantuhannen vuoden päähän ja etsimään ruokaa vihamielisessä ympäristössä, jossa suurimmat uhat ovat suurpedot ja toiset vihamieliset heimot. Tällöin sinun jokapäiväinen selviytymisesi on usein vaakalaudalla. Tällöin koet vaarantunteen ja huomaat, että joku vihamielinen olento on havainnut sinut. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: Joko lähdet karkuun tai taistelet. Ensimmäinen on varmasti järkevämpi reaktio, mutta joka kerta tämä ei ole ollut mahdollinen, joten olet joutunut tappelemaan pedon kanssa. Tällöin lopputulema on ollut se, että olet joko taistellut voitokkaasti ja selvinnyt ilman vaurioita tai sitten olet saanut joko vakavan tai kuolettavan vamman. Ihmisaivot ja fysiologia eivät ole kehittyneet noista ajoista kovin paljoa. Sen vuoksi reagointi tappioihin on niin voimakas. Tämän takia ihmiset sitten tutkimusten mukaan kärsivät paljon enemmän kurssien laskemisesta kuin iloitsevat kurssinoususta. Tämä pätee myös kaikkeen muuhunkin rahan kanssa toimimiseen.

Miksi kurssilasku on sitten hyvä asia, jos kerrran psykologinen kipu tuntuu suuremmalta kuin voitontunne toiseen suuntaan mentäessä? Suurin syy tähän on se, että kurssien laskiessa osakkeet muuttuvat halvemmiksi ja silloin tuotto-odotukset myös nousevat. Tämä yksinkertainen tosiasia on helppo unohtaa silloin, kun psykologinen paine alkaa kasvaa ja muut ihmiset alkavat panikoida. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja toisten käytös tartuu hyvin helposti. Tämän näkee, vaikka liikennevaloissa jolloin yhden lähtiessä ylittämään tietä seuraavat toisetkin helposti ja lauma valuu yli suojatien. Toisten ihmisten käytös on vahvistus sille, että on itse oikeassa. Itsekin olen tämän saman tosiasian huomannut itsessäni kurssilaskun iskiessä ja välillä tulee hetkiä jolloin tunne vahvistuu, vaikka se itsessään onkin täysin järjetön. Tunteet ovat kuitenkin mahdollisia pitää kurissa, kun keskittyy aina miettimään asioita lukujen kautta. Tämän vuoksi on syytä keskittyä aina analysoimaan omistamiaan yrityksiä ja laskemaan onko kurssilasku perusteltua vai ei. Oma ajattelu on hyvin tärkeää sijoittamisessa ja pään pitäminen koossa on yksi suurin syy sille miten oma sijoitustulos vuosien myötä muotoutuu.

Kurssilasku on hyvä asia, koska on hyvin hankalaa saada laatuyhtiöiden osakkeita ostettua kohtuuhintaan ilman jonkinlaista yleistä paniikkireaktiota markkinoilla. Joskus voi laatuyhtiökin kokea joitain tilapäisiä vaikeuksia joiden myötä sijoittajatkin alkavat myydä osakkeitaan, mutta nämä tapahtumat ovat yhtä harvinaisia kuin suuremmat kurssilaskut. Näitä molempia tapahtumia varten täytyy sijoittajan keskittyä ensisijaisesti keräämään ostovoimaa joka tapahtuu muilla tavoilla kuin myymällä osakkeita. Suurin tarmo pitäisikin keskittyä nimenomaan ylimääräisen rahan keräämiseen. Tähän toimintaan paras aika on silloin, kun kurssit ovat nousseet jo monta vuotta putkeen kuten tällä hetkellä. Tällöin on yleensä paras hetki painaa tukka putkella töitä jo senkin takia, että niitä tuppaa yleensä olemaan eniten juuri kovimman kurssinousun aikaan. Tämä rahankerääminen on se asia johon sijoittajan tulisi enimmäkseen keskittyä menestyäkseen. Hyvän ostohetken tullessa voi sitten tehdä sijoituksia riittävän kustannustehokkaasti.

Koska en omista kristallipalloa niin en tiedä milloin ostohetki tulee olemaan parhaimmillaan. Tiedän kuitenkin sen ettei tällä hetkellä kannata keskittyä sijoituksiin vaan rahankeräämiseen. On siis odotettava kärsivällisesti hyviä ostohetkiä ja niitä tulee harvakseltaan. Loppuaika on sitten keskityttävä muuhun tuottavaan toimintaan. Mikäli harrastaa kuukausisäästämistä indeksirahastoihin eikä juurikaan seuraa osakkeita niin silloin suosittelen jatkamaan kyseistä toimintaa katkeamattomasti.

Tsemppiä menestystä olivat sijoituspäätökset millaisia tahansa!

-TT

torstai 23. tammikuuta 2014

Suomen suhteelliset edut

Jokin aikaa sitten käsittelin näitä suhteellisia etuja yksilötasolla ja tavallaan samat periaatteet sitten sopivat myös maidenvälisiin kauppasuhteisiin ja menestymisen mahdollisuuksiin. On selvää ettei joka maassa kannata tuottaa aina kaikkea mahdollista omaan käyttöön vaan toisista maista kannattaa hyödyntää heidän vahvoja osaamisalueitaan. Suhteellisen edun käsite maiden välillä tarkoittaa sellaista kahden välistä kauppaa jossa maat vaihtavat vientituotteita.

Teorian kehitti David Ricardo joka totesi Englannin ja Portugalin välisen kaupan osalta sellaisen tosiasian, että Englannissa oli suhteellisesti hankalaa tuottaa viiniä verrattuna Portugaliin ja taas Englannissa oli myös vaikeaa tuottaa vaatteita. Kuitenkin taloudellisesti järkevämpää oli tuottaa Portugalissa viiniä ja viedä Englantiin ylimääräistä, koska Englannin tekstiilituotanto suhteessa Portugaliin oli ainoastaan hieman kalliimpaa oli maille järkevää hoitaa kahdenkeskinen kauppa siten, että Portugalista vietiin viiniä Englantiin ja Englannista tekstiilejä Portugaliin. Periaatteessa nämä samat suhteellisten etujen lait pätevät vieläkin, mutta niitä on vaikea havaita, koska nykypäivänä kauppa on globaalia toimintaa. Tämän takia ei maidenvälistä kauppaa kannata tehdä päittäin. Tämän vuoksi onkin sitten kysyttävä, että missä asioissa Suomella voi olla näitä suhteellisia etuja muihin maihin nähden ja se onkin sitten kohtalonkysymys tälle maalle. Näitä etuja tulisi hyödyntää maksimaalisesti, jotta pystymme ylläpitämään maamme nykyistä elintasoa edes jotenkuten.

Ennen meillä oli helpompaa jo siitäkin syystä, että maamme eli mm. paperiteollisuudesta johtuen maamme runsaista metsistä. Tämä suhteellinen etu hävisi kuitenkin siinä vaiheessa, kun globalisaation myötä ovat ne maat tulleet kauppaan mukaan, jossa puu kasvaa Suomea monta kertaa nopeammin. Maammehan oli myös 90-luvulla yksi kommunikaatioteknologian mahtimaita, mutta senkin liiketoiminnan suurimmat hyödyt alkavat olla menneitä. Tärkeämpää kuin haikailla menneitä on mielestäni miettiä mitkä suhteelliset hyödyt meillä vielä on olemassa ja kuinka voimme niitä hyödyntää. Jotkut kuvittelevat ettei meillä niitä enää ole ja faktat ovat sellaiset, että niiden hyödyntäminen on paljon vaikeampaa kuin aiemmin. Uskallan kuitenkin väittää ettei tietyt hyödyt joita aikaisemmin hyödynsimme ole vieläkään menneet. Harvat ihmiset edes kuitenkaan ajatettelevat. Niistä hieman lisää:

Muihin kieliin verrattuna sekasikiöinen ja vaikeaselkoinen Suomi etuasemassa matematiikan opiskelussa.

Uskokaa tai älkää, mutta Suomen kieli on yksi suhteellinen etumme verrattuna lähestulkoon kaikkiin muihin länsimaihin ja se johtuu siitä, että tietyt perusmatemaattiset laskutoimitukset ovat yksinkertaisempia kuin lähes kaikilla muilla länsimaisilla kielillä. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on paljon helpompaa oppia matematiikkaa kuin monissa muissa maissa. Tämä suhteellinen etu muuten näkyy erityisen hyvin Pisa-tutkimuksissa joissa Suomi on maailman huippua varsinkin matemaattisissa tehtävissä. Tulokset viimeisestä löytyvät ainakin täältä Tästä voi jokainen lukea tarkemmin Malcolm Gladwellin Outliers-kirjasta.

Valitettavasti nykymaailman tulevan ”valtiaan” Kiinan tai Aasian suhteen meillä ei ole tällaista etua. Tämä etumme tulee myös romahtamaan sitä mukaa, kun peruskouluumme tulee suhteellisesti lisää sellaisia oppilaita joiden äidinkielenä on jokin muu. Tämä ei ole ainut syy, mutta yksi suurimmista. Tämä suhteellinen etu muuten taipuu myös siten, että muut ottavat meitä kiinni opiskeluvuosien lisääntyessä ja sen takia teknilliset yliopistomme eivät ole maailman huippuluokkaa, vaikka meillä tällainen suhteellinen etu onkin matematiikan suhteen. Toinen syy on varmasti se, että huippulahjakkuuksia on väestöluvuiltaan rikkaammissa maissa Suomea enemmän ja se vaikuttaa myös tiedeyliopistojen tasoon.

Kylmä, pimeä ja kitukasvuinen ovat pakottaneet kehittämään innovaatioita ja kriisienhallintaa ja niin tulee käymään jatkossakin.

Pohjoisilla olosuhteilla on selkeä vaikutus siihen, että suomalaisten on pitänyt jo suuren tarpeen takia pitää huoli siitä, että ollaan kehitetty innovaatioita selviämään täällä karussa pohjolassa. Innovaatiothan nimittäin monesti syntyvät silkasta tarpeesta. Suomen maaperällä tämä tarve on ollut ja tulee aina olemaan suurempi kuin monissa muissa maissa. Myös pimeä ja sen aiheuttama melankolia ei voi olla vaikuttamatta luovaan ajatteluun kuten jo luovuutta käsittelevässä kirjoituksessani täällä totesin. Tämä näkyy jo tälläkin hetkellä erittäin hyvin uusien bisnesideoiden loistaessa maailmalla.

Kriisinhallintakykymme on myös ollut viimeisen vuosisadan aikana jokaisen huulilla ja siitä voisi hyvin saada aikaiseksi enemmänkin tuottavaa liiketoimintaa kuin mitä olemme harrastaneet. Suomalaisethan ovat joutuneet vuosituhansien aikana tappelemaan paskoja olosuhteita vastaan, joten olemme jo luontaiselta geeniperimältämmekin sitkeitä sissejä ja valmiita tekemään mitä tarve vaatii. Tämä on osoitettu viimeksi Thaimaan tsunamin iskiessä jolloin lähetimme vain kriisiapua emmekä paikalla itkeviä poliitikkoja kuten länsinaapurimme. Mainittakoon vielä sen verran, että vaikka nyt näyttää pahalle niin todellisen kriisin iskiessä uskon maamme selviävän pidemmällä aikavälillä vähintäänkin kohtuullisesti.

Mainittakoon vielä sen verran etteivät nämä suhteelliset etumme ole poistumassa meiltä ihan lähitulevaisuudessa, joten näissä asioissa on hyvät markkinaraot meille jatkossakin.


Unohdinko jotain vai olenko vain yksinkertaisesti pahasti väärässsä?

-TT

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Nordnet tuloskausietkot Q4 Eilen (lyhyt katsaus)

Olin eilen Nordnetin tuloskausietkoilla, jossa oli kaksi eri osiota: ensimmäinen ja minulle se selkeästi olennaisempi oli Inderesin Sauli Vilenin katsaus tulevaan tilinpäätös/Q4-kauteen ja toinen oli Citifirstin lyhyt esitelmä discount-sertifikaateista joista en oikeastaan aio sen enempää kertoa, koska asia on aika lailla minulle vieras.

Vilen kävi ensin läpi lyhyen alustuksen makrotalouteen. Sitten myös Helsingin pörssin arvostustasoja ja Inderesin ennustuksia tulevasta tuloskaudesta ja kuluvan vuoden odotuksista. Yleinen makrotilanne on maailmalla suunnilleen sellainen Vilenin mielestä, että Yhdysvallat kiihdyttää, Aasia elpyy ja Eurooppa mukaanlukien Suomi kyntää syvällä. Oma näkemykseni ei ole ihan niin positiivinen varsinkaan Aasian ja etenkin Kiinan osalta. Kiinassa on mitä ilmeisimmin menossa siirtyminen hitaampaan kasvuun, vaikka viralliset tilastot eivät sitä puollakaan. Kuitenkin pörssi on kyntänyt jo pidemmän aikaa matalammalla kuin mitä viralliset lukemat puoltaisivat. Tämä voi tietysti olla osittain sijoittajien itselleen luoma harhakuva, joten ei siitä sen enempää. Kiinan tilanteesta saadaan selvempi kuva Koneen julkistaessa tilinpäätöksensä, koska hissit ovat iso osa kaupungistumiskehitystä joka vaatii suurempia investointeja. Euroopasta ja Yhdysvalloista taas olen aika lailla samaa mieltä, vaikka epäilen aika paljon ongelmia purkkalaan, kun nyt aletaan setelirahoitusta vähentää. Seurauksena oli niin sanottu Wealth effect eli varallisuusharha pörssin ja muiden omaisuuserien noustessa on näkynyt kulutuksen kasvuna. Tämä harha häviää pörssikurssien laskiessa.

Jos nyt sitten mennään Helsingin pörssiin niin siitä Vilen mainitsi sen verran, että arvostustaso on pidemmän aikavälin keskiarvossa juuri tällä hetkellä. Tämä tarkoittaa sitä, että hyviä sijoituksia on vaikeampi löytää, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Osinkokeskiarvon pitäisi olla hieman yli kolmen prosentin, joten suurempaa tukea kursseille ei ole tulossa osingoista tänä keväänä. Jos nyt sitten mennään hänen ennustuksiinsa niin Q4-flopeiksi Vilen ehdotti Stockmannia, Rautea ja Stora Ensoa ja topeiksi Keskoa Tecnotreetä ja Reveniota. Näistä yrityksistä seuraan tällä hetkellä ainoastaan Rautea ja Keskoa, joten eipä näistä ole paljoa sanottavaa. Rautella on vahva kassa, mutta huono tilauskanta ja Keskolla suuri kiinteistöomaisuus jota ollaan yhtiöittämässä. Stockmann kärsii Suomesta ja Venäjästä ja niiden heikkoudesta erityisesti ja Stora taas paperiteollisuuden ylikapasiteetista.

Kuluvalle vuodelle Vilen esitteli Inderesin valinnoiksi Revenion, YIT:n, Capmanin, Baswaren ja Cargotecin. Näistä Revenio on ainut jota en aktiivisesti seuraa, mutta saatan aloittaa sen seuraamisen tilinpäätöksen tullessa. Kaikki muut ovat noista seurannassani, mutta ainoastaan YIT:tä voin pitää laatuyhtiönä tällä hetkellä noista neljästä. Capman ja Basware ovat niitä joihin en varmastikaan ole sijoittamassa lähivuosina, koska ne eivät täytä laatuyhtiöiden vaatimuksia. Cargotec voi sellaiseksi muuttua mikäli Vehviläinen saa uutena toimitusjohtajana positiivisen kierteen aikaan. YIT taas on ostolistallani hinnan osuessa kohdilleen, mutta tällä hetkellä se vaatisi noin parinkymmenen prosentin kurssilaskun. Tässä tapauksessa on myös pakko laskea tarkemmin miltä uusi YIT vaikuttaa Caverionin irtautumisen jälkeen.

Discount-sertifikaateista ei ole muuta sanottavaa kuin se, että niiden juoksuaikojen ollessa noin vuoden verran ei niillä ole minulle mitään arvoa, koska kyse on allekirjoittaneelle enemmän lotosta kuin järkevästä mahdollisuudesta suojata osakesijoituksiaan. Joku paremmin asiaan perehtynyt voi tarkemmin valaista asiaa.

Kuten aina ennenkin niin näiden sijoitusiltojen paras anti ei ole varsinaisesti esitelmät vaan niiden jälkeinen keskustelu ja tällä kertaa aiheena olivat lähinnä poliittiset riskit jotka ovat ne sijoittajien pahimmat viholliset ja kuten jotkut ovat huomanneet viime aikoina niin lähinnä kyse oli verotuksesta. Verottajan levittämä paska tulee lentämään tuulettimeen lähes kaikille pörssifirmoille joilla on ollut jonkinlaista siirtohinnoittelua liiketoiminnassaan mukana. Oma ennustukseni on myös se, että verottaja tulee käymään entistä varmemmin myös pienempään liiketoimintaan kiinni, mutta ne jotka tällaista harjoittavat tietävät paremmin mikä heidän tilanteensa on juuri tällä hetkellä. Kehitys jääköön nähtäväksi.

Tässä kaikki tällä kertaa,

-TT

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Bättre folk

Tämän kirjoituksen aihe on lähinnä Ruotsi, ruotsalaiset ja miksi heillä menee nykyään paremmin kuin meillä suomalaisilla. Suurin osa lukijoista yhdistää varmasti otsikon suomenruotsalaisiin ja jossain määrin varmasti kirjoitukseni kohdistuu heihinkin, mutta pääosassa on kuitenkin läntisen naapurimaamme menestys viime aikoina verrattuna meihin ”metsäläisiin”. Tästä pienen annokseni sain vierailemalla Tukholmassa joulukuun alussa. Reissu oli hyvin lyhyt, joten tämä kirjoitus sisältää enemmän perstuntumaa vaikka perustuu myös joihinkin hyvin tunnettuihin faktoihin.

Katsotaan sitä lähes millä mittarilla tahansa niin Ruotsilla menee tällä hetkellä paremmin kuin meillä. Syitä on monia ja joidenkin mielestä suurin niistä on oma valuutta joka on kaukana siitä todellisuudesta, jossa me täällä Suomessa Euroaikana elämme. Tässä on jonkin verran totuuden siementä mukana, mutta en usko sen olevan läheskään niin suuri syy kuin monet olettavat. Itse löydän aika monta muutakin syytä siihen miksi Ruotsilla menee paremmin. Varsinkin viime vuosina he ovat ottaneet selviä askeleita eri suuntaan kuin täällä entisestään kurjistuvassa kotimaassamme. Ainakin lähitulevaisuudessa erot maiden välillä kasvavat entisestään, vaikka Suomella onkin monia kansainvälisesti tunnettuja start-up-yrityksiä niin niiden positiivinen kehitys ei vain riitä kansantaloutemme nostamiseen.

Ruotsin suurin ero meihin on se, että markkinatalouden suhteen mennään eri suuntaan kuin Suomessa. Täällä liike-elämän sääntely kasvaa koko ajan ja päinvastoin liike-elämän rooli naapurimaassamme hyvinvoinnin luojana kasvaa koko ajan. Tämä näkyy helposti myös kun käy kiertelemässä Tukholmassa ja sen keskustasta löytyy paljon päivittäistavarayrityksiä joita Suomeen asti ei ole tullut. Tämä johtuu osittain varmasti siitä, että Ruotsi on lähempänä isoja markkinoita kuin Suomi. Toinen iso syy siihen on se, että he ovat myös oppineet hyväksymään markkinatalouden vaatiman tuhon välttämättömyytenä. Tästä esimerkkinä voidaan pitää sitä ettei tappiollista liiketoimintaa olla väkisin ylläpidetty valtiontuilla kuten Suomessa. Autotehtaat ollaan myyty ulkomaiseen omistukseen ja keskitytty muihin paremmin pärjääviin liiketoimintoihin.

Markkinatalous on myös maassa ollut aina vahvoilla heidän ollessa erityisen hyviä myymään itseään. Tästä esimerkkinä ovat IKEA, HenkkaMaukka, jne. Kulutustavaratuotteet ovat olleet heillä aina vahvaa maaperää muun teollisuuden kanssa. Ruotsalaiset eivät myöskään myy kansallisomaisuuttaan läheskään niin halvalla kuin mitä me olemme mm. viimeisen vuosikymmenen aikana tehneet. Harvoin olemme onnistuneet saamaan kohtuuhinnan tärkeistä resursseistamme. Ruotsalaiset kuluttavat myös enemmän rahaa ja tämä oli hyvin nähtävissä mm. kahvilla käydessä jossa yleensä kaikki tilasivat jotain pientä syötävääkin kofeiiniannostensa lisäksi. Tämä tietysti johtuu osittan siitä, että on enemmän rahaa käytössä.

Ruotsissa ollaan myös siirrytty julkisten palveluiden tuottamisessa enemmän joustamiseen ja yksilöiden valintamahdollisuuksien lisääntymiseen. Lisäksi siellä panostetaan enemmän ennaltaehkäisyyn ja mm. ennen veljeni kummitädin lonkkaleikkausta hänet on pistetty harjoituttamaan itseään, jotta kuntoutuminen leikkauksen jälkeen nopeutuu. Tällaista en ole ikinä kuullut Suomessa tehtävän, mutta korjatkaa vain jos olen väärässä. Ihmisillä on myös enemmän valinnanvaraa siellä muidenkin julkisten palveluiden suhteen. Jos olen oikein ymmärtänyt niin tilannetta on ryhdytty parantamaan myös täällä Suomessa. Ammattiyhdistysten rooli yhteiskunnassa on myös pienentynyt viime vuosina eikä se ole ruvennut heittämään hiekkaa samalla lailla yhteiskunnan rattaisiin. Ruotsissa on myös tärkeämpää yhteinen hyvinvointi kuin pitäminen kiinni jo saavutetuista eduista. Verojakin on tasaiseen laskettu mm. lopettamalla perintövero ja laskemalla tuloveroja. Suomessa on taas keskitytty tavallisen kuluttajan ostovoiman pienentämiseen pakollisten verojen nostamisella. Tämä tie on täällä nyt kuljettu loppuun ja julkisyhteisöjen rahoitusvaje kasvaa jatkuvasti.

Vaikka Ruotsista on paljon opittavaa niin ei sielläkään kaikki asiat ole Suomea paremmin. Siellä esimerkiksi holhotaan monissa asioissa vielä suomalaisiakin enemmän. Metrossa mm. ilmoitetaan parin minuutin välein, koska seuraava juna lähtee ja siellä varoitetaan myös jatkuvasti taskuvarkaista kuuluttamalla. Nämä asiat tulivat heti ensimmäisenä mieleen lyhyellä reissulla. Tämän lisäksi siellä ollaan myös aika lailla harmaata massa mitä tulee mm. pukeutumiseen. Suurimmalla osalla Tukholmassa on samanväriset harmaat tai mustat takit ja persoonallista pukeutumista näkee jopa Helsinkiäkin vähemmän. Ruotsissakaan ei tuntemattomille jutella sen enempää kuin täälläkään, vaikka varsinkin nuoret ovat erittäin kielitaitoisia ja he pystyvät varmasti kommunikoimaan ulkomaalaisten kanssa erinomaisella Englannillaan. Siellä on myös johonkin piillotettu suurin osa kerjäläisistä ja juopoista, koska heitä ei juurikaan näkynyt. En millään usko ettei heitä Ruotsissa olisi lähes yhtä paljon kuin täällä.

Ruotsista voitaisiin ottaa paljon oppia ja nyt alkavat olla viimeiset mahdollisuudet tehdä niin. Kohta olemme sellaisessa tilanteessa ettei meillä ole kuin yksi tie ja sen tien suuntaviivat vetävät sitten jotkut muut instanssit kuin maamme hallitus, eduskunta ja ay-liike halusimme tai emme. Muistakin maista on tietysti mahdollisuutta saada hyviä neuvoja, mutta Ruotsi on kuitenkin lähin ja heihin meillä on erinomaiset välit. Ei muuta kuin porukkaa sinne kyselemään ja katsomaan miten he toimivat. Sen jälkeen sitten miettimään mitkä asiat voidaan siirtää myös Suomeen.

Mitä muita asioita voisimme ottaa opiksemme länsinaapurista?

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kenelle suorat osakesijoitukset sopivat?

Tässä kirjoituksessa on syytä huomioida, että kyse on suorista osakesijoituksista ja rahastosijoittamiseen eivät kaikki samat asiat suoranaisesti päde. Tämä ei tarkoita sitä etteikö jokainen voisi oman harkintansa mukaan toimia miten parhaaksi näkevät. Olemme erilaisia, joten kaikkiin ihmisiin päteviä nyrkkisääntöjä ei voi koskaan muodostaa. Suorat osakesijoitukset ovat paras tapa pidemmällä tähtäimellä saada mahdollisimman hyvä tuotto ylimääräisille rahoille.

Suoria osakesijoituksia suosittelisin itse ehkä kymmenelle prosentille kaikista sijoittajista. Sijoittamisella tarkoitetaan pidemmän aikavälin toimintaa ja spekulointi osakkeilla on eri asia. Spekulointia en suosittele kenellekään, mutta jokainen päättää kuitenkin itse. Kirjassaan One Up on Wall Street Peter Lynch määrittelee kolme edellytystä ihmiselle joka voi harrastaa tätä loistavaa mahdollisuutta vaurastua ja ne ovat

  1. Oma asunto
  2. Riittävästi ylimääräistä rahaa
  3. Tietyt osakesijoittajalle tarpeelliset luonteenpiirteet

Itse olen hyvin monesta asiasta samaa mieltä, mutta oman asunnon omistamista en pidä täysin välttämättömänä, vaikka hänellä on erittäin painavat perustelut tähän asiaan. Tässä kirjoituksessa käyn sitten läpi omia ajatuksiani näistä kaikista kolmesta.

Oman asunnon välttämättömyys

En pidä oman asunnon omistamista pakollisena, mutta sekin on perusteltu erittäin hyvin kirjassa. Tähän on parikin syytä: Oma asunto on siinä mielessä erittäin tärkeä, että suurin osa ihmisistä käyttää sen hankkimiseen hyvin paljon resurssejaan. Osakkeita voi joku taas ostaa viiden sekunnin miettimisajalla ja silloin virheiden tekeminen on hyvin yleistä. Oman asunnon hankintaan voi käyttää kuukausia tai jopa vuosia ja silloin päätöksen onnistumisen todennäköisyys on erittäin suuri. Tämän lisäksi oman asunnon hankintaa käytetään lainattua pääomaa ja silloin vipuvaikutus on paljon suurempi kuin mitä osakesijoittamisessa. Pitää kuitenkin muistaa ettei oma koti ole varsinaisesti sijoitus vaan katto pään päällä. Asunnon hankintaahan meillä täällä Suomessa tuetaan myös valtiovallan toimesta asuntolainojen korkojen verovähennyskelpoisuudella ja asunnon myymisen ollessa veroton mikäli myyjä on asunut siinä kaksi vuotta. Piensijoittajaa taas potkitaan lähinnä päähän päättäjien toimesta.

Mielestäni asunnon ei tarvitse olla maksettu kokonaan. Merkittävä osa pitäisi olla kuitenkin maksettu. Se osa on riippuvainen ihmisen tuloista asunnon hintaan verrattuna. Tarkkaa määritelmää tästä ei voi antaa, mutta asuntolainan maksuaikaa pitäisi olla maksimissaan jäljellä kymmenen vuotta ja lainasta pitäisi olla maksettuna ainakin puolet. Nämä eivät kuitenkaan ole täysin välttämättömiä mikäli kaikkien lainanhoitokulujen jälkeen jää merkittäviä rahasummia yli sijoitettavaksi. Tästä hieman lisää toisessa osiossa. Suorien osakesijoitusten sijaan asuntolainaiselle suosittelisin pieniä summia indeksirahastoihin, mutta maksimissaan sata Euroa kuussa per asuntovelkainen. Tämä tapa olisi kustannustehokas, koska suorissa sijoituksissa kulut muodostuisivat liian suuriksi pienien rahasummien ollessa kyseessä.

Riittävät summat ylimääräistä rahaa

Tämäkin asia on hyvin riippuvainen tuloista, menoista ja lainojen määristä. Riittävät rahasummat ylimääräistä rahaa täällä Suomessa ovat parista tonnista ylöspäin. Tämä siitä syystä, että suorien osakesijoitusten kulut ovat merkittävä tekijä sijoitusten onnistumisen suhteen. Parilla tonnilla voi tehdä maksimissaan pari kertaa vuodessa suoria osakesijoituksia riittävän kustannustehokkaasti. Valitettavasti Suomeen sijoitettaessa tämä on totuus. Joillakin ulkomaisilla välittäjillä on mahdollista sijoittaa kyllä ulkomaille kustannustehokkaammin, mutta normaalille osakesäästäjälle ei tässä ole paljonkaan järkeä. Tämä taas johtuu siitä etteivät he seuraa riittävän tarkasti ulkomaisia yrityksiä. Suomessa on kyllä riittävä määrä laatuyrityksiä, jotta niihin voi järkevästi laittaa pieniä summia rahaa. Suurimmalla osalla osakesijoittajia ei kuitenkaan ole kovin suuria summia sijoitettavaksi. On myös tärkeää ettei jokapäiväinen elämä kärsi kovin paljoa sijoituksiin laitetuista rahasummista. Näiden summien pitää olla sellaisia, että ne on varaa hävitä. Tarkkoja summia ei voi määrittää, koska ne ovat henkilökohtaisia. Tämä riippuu mm. siitä minkälaista elintasoa haluaa ylläpitää lyhyellä tähtäimellä ja kuinka kiinnostavana asiana osakesijoittamista sattuu pitämään.

Vaaditut luonteenpiirteet

Vaadittuja luonteenpiirteitä on sen verran monia ettei kaikkia taida ihan jokaiselta ihmiseltä löytyä. Kaikki niistä eivät ole välttämättömiä, mutta monet niistä ovat erittäin hyödyllisiä. Näitä ovat mm. kärsivällisyys, avarakatseisuus, kyky myöntää virheensä, iskunkestävyys, nöyryys ja oman päänsä mukaan toimiminen. Poikkeuksellinen älykkyys sen sijaan on mitä todennäköisimmin enemmänkin haitta kuin etu. Tämä kyky voi aiheuttaa uskon omasta ylivertaisuudesta jonka seurauksena uskoo helposti kaikkien muiden ihmisten olevan väärässä ja itse oikeassa. Mikäli tällainen tilanne tulee niin poikkeuksellisen älykkyyden omaavat ihmiset voivat olla konkurssissa muiden vetäessä pörssit alas ilman hänen näkemäänsä syytä. Osakesijoittamiseen tarvitsee maksimissaan yläastetason matematiikkaa ja sen osaamiseen ei tarvitse olla kovin älykäs.

Kyky myöntää virheensä, iskunkestävyys ja sinnikkyys ovat jossain määrin samoja asioita. Kyky myöntää virheensä tarkoittaa sitä hetkeä, kun huomaa jonkin yrityksen toiminnan muuttuvan siihen suuntaan ettei siinä ole enää perusteltua pitää rahojaan. Iskunkestävyys taas voidaan yhdistää hetkeen jolloin kaikki menee päin sitä itseään ja joutuu ottamaan askelia taaksepäin saaden turpiinsa jonkin yllättävän tapahtuman seurauksena pahasti. Näitä yllättäviä tapahtumia tulee aina välillä ja niiden seurauksena ei saa lopettaa sijoittamistaan. Oman päänsä mukaan toimiminen tarkoittaa sitä, että perustaa omat sijoituspäätöksensä omiin tilannearvioihin eikä muiden ihmisten seuraamiseen. Nöyryyttä ihminen tarvitsee kaiken mennessä vähän liian hyvin. Suurimman menestyksen hetkellä tulee myös pahiten turpiin mikäli nöyryys puuttuu. Tämä on tietysti ihan inhimillinen piirre, mutta mikäli kuvittelee itsestään liikoja voi käydä tosi pahasti. Faktat ovat sellaiset, että toisille ihmiselle menestys nousee hattuun paljon helpommin kuin toiselle. Avarakatseisuus on hyödyllistä siinä mielessä ettei hylkää mahdollisia huippukohteita vain sen takia, että omaa jonkinlaisia ennakkoluuloja jotain tiettyä liiketoimintaa kohtaan. Tylsät ja jopa vastenmieliset liiketoiminnat kuten jätehuolto tai jotkin muut vastaavat voivat olla erinomaisia sijoituksia.

Mitä jäi mainitsematta tai mistä olette eri mieltä?

-TT

maanantai 13. tammikuuta 2014

Hieman väsynyt, masentunut päihteiden väärinkäyttäjä=luova ihminen?

Otsikosta on suhteellisen helppo todeta mistä tässä on kyse, mutta asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen. On kuitenkin todettava, että osa noista mainituista asioista edesauttavat ihmisen luovuuden löytämistä ja siitä voidaan pitää osoituksena mm. monia tunnettuja muusikoita, koomikkoja ja kirjailijoita. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että monesti luovat nerot turvautuvat pullonhenkeen tai joihinkin vielä kovempiin tajunnanlaajentajiin. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus hieman pohtia luovuutta ja sitä miten sen syntyä voi edesauttaa. Parempaa ja tarkempaa tietoa löytyy mm. Jonah Lehrerin kirjasta Imagination, How creativity works. Kuten aiemminkin niin yritän myös kirjoitella hieman omista näkökulmistani asiaa. Tällä kertaa lähinnä lyhyitä huomioita asiasta, koska oma ymmärrys neurologiasta on heikkoa.

Tutkimuksissa on paljastunut luovuuden kehittyvän aivojemme oikealla puolella

Sen kehitystä edesauttaa rentoutuminen. Tämä johtuu siitä, että rentoutuessamme keskitymme oivalluksiin jotka tulevat juuri tältä ei-analyyttiselta osalta aivojamme. Yksi tällainen hetki jolloin emme vielä ole ehtineet keskittyä on juuri silloin, kun heräämme aamulla emmekä ole ehtineet ajatella päivän askareita. Lisäämällä rauhallista hereilläoloaikaa viitisen minuuttia joka aamu saa ihmisen luovan aivojen osan toimimaan paremmin.

Huomiomme keskittäminen johonkin asiaan vähentää luovuutta

Käytännössä siis kahvi ja kaikki muut huomiokykyä parantavat aineet vähentävät luovuuttamme, vaikka monet yrittävätkin niiden avulla keskittyä paremmin ongelmanratkaisuun joka ei aina onnistu analyyttisesti sovellettuna. Ne ihmiset jotka pystyvät parhaiten suodattamaan epäolennaiset asiat ova itseasiassa vähemmän luovia, koska monesti nämä asiat kasvattavat luovuuttamme lisäämällä näkökulmia joiden avulla ratkaista ongelmia. Luovat ihmiset kun ovat avoimempia uusille asioille ja näkökulmille.

Värillä on väliä

Nyt ei ole kyse ihonväristä vaan siitä, että esimerkiksi siniset seinät kasvattavat luovuuttamme ja punaiset taas vähentävät sitä. Tämä johtuu siitä, että punainen väri lisää keskittymiskykyämme ja valppauttamme.

Pään hakkaaminen seinään” tekee hyvää luovuudelle

Luovuus vaatii kykyä hakata päätään seinään yhä uudelleen ja uudelleen. Mikäli heti luovuttaa ongelmien tullessa jää monet oivallukset väliin. Turhautuminen nimittäin edeltää lähes aina suurempia oivalluksia.

Kaatosade ja pimeys lisäävät luovuutta kuten myös amfetamiini.

Nämä kaikki tekevät ihmisestä melankolisen mikä lisää uusien asioiden vastaanottokykyä. Onko tässä mahdollisesti yksi syy suomalaisen peliteollisuuden menestykseen? Tuska siis lisää luovuutta! Viimeinen on muuten sitten erityisen hölmö syy nostaa sitä, jos ei kantani asiasta ole vielä selvä.

Olemme usein oman osaamisemme vankeja

Kun kohtaamme jonkinlaisen ongelman juuri ydinosaamisalueellamme emme pysty ratkaisemaan sitä, koska olemme rajoittuneita hyväksymään asian ratkaisemisen jonkin muun näkökulman avulla. Ulkopuolisten on helpompi tuottaa uusia näkökulmia asioihin. Poikkitieteellisyys mm. Aalto-yliopistossa on hyvä asia. Ongelma vaan tuppaa olemaan siitä ettei kolmesta keskinkertaisesta yliopistosta saa erinomaista tekemälläkään. Kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa auttaa luovuuden kehittämisessä.

Nukkuessa olemme luovia

Tämä johtuu jonkin aivojen osan sulkeutumisesta nukkuessamme ja silloin estomme häviävät synnyttäen uusia ideoita.

Välimatka ongelmiin tekee hyvää luovuudelle

Pidempään ulkomailla asuneet pystyvät tutkimusten mukaan helpommin ratkaisemaan kotimaansa ongelmia palatessaan takaisin. Tämä lisää avarakatseisuutta ja auttaa ihmistä huomaamaan, että asioilla on monia eri merkityksiä.

Tiiviisti rakennetut kaupungit ja varusmiespalvelus hyviä paikkoja luovuuden ja innovaatioiden kehitykselle

Syy tähän on se, että pakollisten ihmiskontaktien määrä kasvaa paljon ihmisiä vilisevässä ympäristössä ja lisää silloin myös uusien näkökulmien vastaanottoa erilaisilta ihmisiltä. Sama pätee myös varusmiespalvelukseen, jossa suuri osa miespuolisesta ikäluokasta laitetaan kommunikoimaan erilaisten ihmisten kanssa: Olivat he sitten hulluja, tyhmiä, liian viisaita tai sosiaalisesti rajoittuneita. Kyllä siinä tarttuu ihmisiin niin hyvät kuin huonotkin ideat. Erityisesti Israelin yhtenä innovaatioiden lisäämisvalttina voidaan pitää säännöllistä varusmiespalvelua ja kertaamista jotka pakottavat erilaisiin ihmiskontakteihin ja ideoiden sekoittumiseen. Tämä koskee siellä niin naisia kuin miehiäkin.

Tässä kaikki tällä kertaa,

-TT

torstai 9. tammikuuta 2014

Me kaikki epäonnistumme! Epäonnistu paremmin!

Otsikossa mainittu ”itsestäänselvyys” unohtuu lähes kaikilta, vaikka se onkin arkipäivää. Vaikka asiat menisivät kuinka hyvin niin ne eivät muuta tosiasiaa. Itseasiassa suurin osa niistä joilla menee erityisen hyvin ovat sisäistäneet tämän asian muita paremmin. Epäonnistumisten hyväksyminen ja niistä oppiminen ovat kaikille meistä elintärkeitä. Monet epäonnistumiset saattavat nimittäin johtua meistä riippumattomista seikoista ja silloin ne saattavat muodostaa liian suuren kasan harteillemme. On siis parempi analysoida epäonnistumisensa ja keskittyä miettimään mitä olisi voinut tehdä paremmin.

Epäonnistumista voi harjoitella

”Harjoitus tekee mestarin” pätee tähänkin asiaan ja parhaat aloillaan ovat mitä todennäköisimmin harjoitelleet tätä muita enemmän kunnes ovat osuneet kultasuoneensa. Epäonnistumisistaan on myös helpompi oppia kuin menestyksestään ja yleensä suurimman menestyksensä hetkillä ihminen tekee pahimmat virheensä. Epäonnistumista voi opetella myös suhteellisen turvallisessa ympäristössä. Sitä harjoitellessa on luotava sellaiset olosuhteet jotka sisältävät jonkinlaisen henkilökohtaisen panoksen. Virtuaalipelit eivät tällaiseen sovi, koska niitä pelataan ilman panosta joka kuitenkin AINA vaikuttaa siihen kuinka pelejä pelataan. Toisaalta uskon vakaasti siihen, että onnistuminen näissä peleissä ilman panosta on vielä vahingollisempaa, mutta se onkin jo taas ihan toinen asia. On myös huomioitava ettei tarkoituksella epäonnistumalla opi niin hyvin kuin tekemällä hommat tosissaan.

Harjoittele pelaamalla peliä, jossa epäonnistuminen ei ole pelkästään kiinni itsestäsi

Yksi hyvä vaihtoehto tällaisesta pelistä on pokeri, jossa saatat tehdä kaiken oikein ja silti hävitä lyhyellä tähtäimellä rahasi. Itse pelaan pokeria muutaman kerran vuodessa ja erittäin pienillä panoksilla. Tällöin häviäminen ei vaikuta niin paljoa, mutta siitä voi kuitenkin oppia. Viimeksi pelasin sitä pokeripikkujouluissamme parin turnauksen verran kymmenellä hengellä. Tällä kertaa olin kakkonen jälkimmäisessä ja sain siitä juuri omat rahat takaisin saman voittajan kerätessä lähes kaikki rahat. Voittaja olikin sitten ”ammattilainen” meidän paistien joukossa, joten hänellä oli selkeä ylilyöntiasema. Hän ei kuitenkaan voittanut pelkästään tämän tosiasian vuoksi vaan hänellä kävi myös paras tuuri ainakin toisessa osassa. Tästä asiasta voi vetää sen johtopäätöksen, että mikäli et tiedä kuka se typerys on niin se löytyy katsomalla peilistä. Epäonnistumisen harjoitteleminen jäi mieleen ja se johtuu siitä mitä toisessa osassa tapahtui.

Koska pokerinpelaaminen ei ole läheskään ykkösharrastukseni tai edes ensimmäisen kymmenen joukossa niin taitoni eivät ole läheskään parhaat, mutta pelin perustuessa myös erittäin paljon todennäköisyyksiin pystyin tekemään toisesta kierroksesta johtopäätöksiä. Pokerihan on peli, jossa epävarmuus on niin kauan mukana kunnes näkee toisten pelaajien kortit. Ne näkee silloin, kun jollakin on loput merkkinsä keskellä pöytää ja silloin näkee vähintään kahdet kortit. Toisella kierroksella tilanne oli allekirjoittaneen ollessa mukana noin viisi kertaa ja jokaisella kerralla minulla oli parhaat todennäköisyydet voittaa merkkipinoni olless varteenotettavan kokoinen. Tästä huolimatta onnistuin voittamaan näissä tilanteissa ainoastaan kerran viidestä, joten toisin sanoen otin aika pahasti turpiini todennäköisyyksiltä tällä kertaa. Voitte siis arvata kuinka paljon allekirjoittanutta vi-tutti juuri tässä turnauksessa. Pidän tätä kuitenkin erittäin hyödyllisenä muistutuksena siitä, että vaikka tekisit kaiken oikein niin silti voi tulla turpiin sinusta riippumattomista syistä. Pidemmällä aikavälillä tämä onni kuitenkin tasoittuu ja häviöt on pakko ottaa vain asiaan kuuluvana miinuksena. Vitutukseen ei kuole ja se opettaa paljon enemmän kuin mitä onnistuminen jokaisessa tekemässään asiassa. Vaikka olenkin paisti isolle osalle pokerinpelaajia niin tuossa porukassa olen jopa keskivertoa parempi pelaaja ja uskon pidemmällä aikavälillä jääväni plussalle. Koska kukaan ei kuitenkaan porukassamme pelaa rahan takia ei sillä ole oikeastaan väliä tai jos pelaa niin suosittelisin kyseistä henkilöä heti lopettamaan.

Hajauttamalla ja pitämällä panoksensa riittävän pieninä voi välttyä katastrofeilta

Nämä asiat voi niputtaa yhteen tai pitää erillään, mutta niputetaan ne yhteen, koska kirjoitusta ei ole tarkoitus rakentaa näiden ympärille. Vaikka pitkässä juoksussa olemmekin kaikki kuolleita niin pitämällä panoksensa pieninä voi epäonnistumisiensa vaikutuksen pitää olemattomina. Tekemällä asioita oikein luovuttamatta saa pitkällä aikavälillä sievoisen hyödyn omista teoistaan, vaikka välillä tuleekin turpiin. Se on elämässä välttämätöntä ja niitä hetkiä pitäisi vaalia erityisesti oppimismahdollisuuksina. Jos nyt sitten mietitään sijoittamista niin tekemällä oikeita päätöksiä riittävän paljon eli laittamalla rahaa silloin, kun kertoimet eli analyysien tulokset antavat sinulle edun tulet pitkällä aikavälillä varmasti onnistumaan. Odottamattomat asiat tietysti aiheuttavat joitakin epäonnistumisia, mutta kokonaishyöty on suuri niistä huolimatta.

Epäonnistuminen ja sen harjoitteleminen voi parhaimmillaan olla myös hauskanpitoa. Ottamalla harkittuja riskejä epäonnistumiset eivät myöskään muodostu suuriksi ongelmiksi. Niitä ei siis tarvitse pelätä vaan niitä pitäisi pikemminkin vaalia.

Hyvää loppuviikkoa!

-TT

tiistai 7. tammikuuta 2014

Suunnitelmia vuodelle 2014

Tarkoitus parantaa selkeästi viime vuodesta

Edellinen vuosi meni selkeästi alakanttiin eli vielä hieman odotettuakin huonommin. Tämän asian seurauksena yritän korjata suunnan.

Olen vajaat puolitoistatuhatta jäljessä välitavoitteestani ja tämän kiinniottaminen vaatii selkeätä parantamista. Paljon suurempaa väliä ei voi päästää varsinkaan näin alkuvuosina, koska vanhetessa on vaikeampaa sitten ottaa väliä kiinni. Vuonna 2014 on tarkoitus päästä neljän tuhannen Euron vuosivauhtiin mitä tulee ylijäämään. En tiedä onko sijoituksilla mahdollista ylittää kahdeksaa prosenttia vielä tänä vuonna. Tämän varaan ei auta kaikkea laskea, vaikka aiemmin olenkin tässä onnistunut. Tärkeämpää on omata terveet rahankäyttötavat joiden avulla pitää huoli siitä, että muutakin kuin sijoituksista saatavaa ylijäämää kertyy riittävästi. Sairaslomien tehdessä loven ylijäämiin on pidettävä itsensä paremmassa kunnossa. Tämä taas tarkoittaa keskittymistä ennaltaehkäisyyn eli itsensä huoltamiseen.

Enemmän toimintaa, vähemmän suunnittelua

On aina erittäin helppo suunnitella ja opiskella eri asioita, mutta hyvin usein tulee sitten aina selityksiä ”sitku”, ”mutku”, jne. Tällä kertaa julistan vuoden 2014 itselleni toimintavuodeksi, jolloin keskityn enemmän toimintaan opiskelun ja pohtimisen sijaan. Tämä on tietysti helpommin taas sanottu ja suunniteltu kuin tehty, mutta tällä kertaa en aio sitä jättää vain puheiksi. Tämän takia olenkin jo hankkiutunut mm. Pilatesiin. Tarkoitus on parantaa keskikehon hallintaa, jotta myös muu ruumis toimisi paremmin. Tämä ei kuitenkaan pelkästään riitä vaan on pakko ruveta harjoittamaan ruumista myös kotioloissa. Muita suunnitelmia on oppia hyödyntämään suomalaista kalaa ruokapöydässä ja tätä varten alkaa tammikuun lopussa kokkikurssi joka keskittyy nimenomaan tähän hommaan. Terveellisempää ruokaa on tarkoitus myös täten nauttia tänä vuonna.

Kissanristiäisten vähentäminen ja levon lisääminen tähtäimessä

Yksi selkeä parantamiskohde on jättää väliin kaikki mahdolliset kissanristiäiset, koska ne vaan yksinkertaisesti tuppaavat väsyttämään allekirjoittaneen, vaikka olisikin selvinpäin. Tämä johtuu siitä, että monesti niiden seurauksena hyvän unen määrä laskee mikä vaikuttaa heti palautumiseen joka on elintärkeää. Toinen syy tähän on se, että viikonloppuisin minulla on useimmiten kiire ja silloin minulla on parhaimmat mahdollisuudet tienata harrastuksellani. Kissanristiäisten sijaan on tarkoitus rytmittää elämää paremmin ja levätä enemmän. Myös kofeiinin määrää on tarkoitus vähentää pariin kahvikuppiin päivässä.

Sijoitusten suhteen jatketaan valitulla tiellä

Koska sijoitukseni ovat olleet onnistuneita niin niiden suhteen en juurikaan aio muutoksia tehdä. Tärkein asia niidenkin osalta on kerätä sitä ylijäämää joka mahdollistaa järkevät investoinnit järkevään aikaan. Tarkoitus on siis lisätä osakepainoa mikäli siihen tulee järkeviä mahdollisuuksia. Näiden suorien sijoitusten lisäksi aion jatkaa Nordnetin kuukausisäästämistä kehittyville markkinoille pienillä rahasummilla. Sijoittamisessa liika toiminta on pahasta, joten siinä maltti on valttia. Korkoa korolle ilmiö toimii hyvin aikojen saatossa, joten pitää vain odottaa.

Kirjoittamista tarkoitus rytmittää paremmin

Mitä taas tulee kirjoittamiseen niin aion tästä lähin varata joka viikko yhden arkipäivän sille, että lähden tuttuun kahvilaan puristamaan itsestäni irti joko yhden tai kaksi kirjoitusta joka kerta. Tämän lisäksi on tarkoitus puristaa myös kerran viikossa ainakin jotain irti idealingostani kotona varaamalla pari kolme tuntia jonain muuna päivänä kyseiseen asiaan. Tavoitteena on saada noin puolitoista kirjoitusta per viikko julkaisukelpoiseksi. Yleensä alkuvuodesta saa enemmän irti, mutta tänä vuonna on tarkoitus olla paljon tasaisempi julkaisija. Aion tästä huolimatta pitää taas kesälomaa muutaman viikon jo ihan sen takia, että se tekee hyvää aivoille. Parempien rutiinien muodostaminen kirjoittamiseen nousee numero unoksi bloggaamisen suhteen. Tietysti laadukkaammat kirjoituksetkin ovat tähtäimessä.

Ei suuria matkasuunnitelmia vuodelle 2014. Vuodelle 2015 sen sijaan pidempi reissu tiedossa

Mitä taas sitten tulee lomailuun ja matkustamiseen niin ensi vuonna ajattelin jättää ulkomaille matkustamisen väliin ja keskittyä jossain määrin muihin huveihin. Tämä ei suoranaisesti johdu pienemmästä alijäämästä viime vuonna vaan siitä, että ajattelin vuonna 2015 mennä merta edemmäs kalaan eli matkustaa jollekin toiselle mantereelle. Tarkempaa määränpäätä en ole vielä päättänyt, mutta mitä todennäköisimmin joko etelä- tai pohjois-Amerikkaan. Tietysti tämä riippuu siitä miten kuluva vuosi menee, mutta alkuperäinen suunnitelma on tämä. Siitä voi tietysti joustaa mikäli tulee jostain syystä jokin vielä parempi idea.

Näillä mennään eteenpäin, jos ei ihmeitä satu

-TT

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Toimintakertomus2013

Vuodelta 2013 jäi hyvin ristiriitaiset tunteet, koska sijoitustulos on ollut tosi hyvä ja taas pääomien kerääminen epäonnistui pahasti. En kuitenkaan pidä sitä suurena yllätyksenä, koska terveystilanne rasitti niiden hankintaa ympäri vuoden. Bloggaamisessa oli hyvä draivi toukokuun loppuun, mutta sekin alkoi sitten tökkimään.

Käteisvarojen kehitys onnetonta

Jotta olisi helpompi selvittää kuinka heikosti kulunut vuosi meni on sitä syytä verrata vuoteen 2012 jolloin asiat menivät erinomaisesti. Allaolevassa diagrammissa olevat pylväät kuvaavat käteismäärien kasvua/laskua kuukausitasolla vuosilta 2012 ja 2013. 



Vaikka tuosta pylväsdiagrammista ei sitä suoraan näekään niin todetaan ylijäämän pienentyneen lähes neljä tonttua vuodesta. Tästä pienentymisestä puolet selittyy suoraan pakollisista sairaslomista ja terveydenhuoltokustannuksista. Nämä olivat käytännössä pakollisia ja nostivat selkeästi elämänlaatuani parempaan suuntaan, jos vertaa tilanteeseen vuoden 2012 lopussa. Tämän lisäksi vuonna 2012 saadut veronpalautukset ja vuoden 2013 maksetut verot tekevät noin tuhat Euroa eroa. Osittain tämä on tietysti kirjanpidollinen kysymys, mutta pidän saatuja veronpalautuksia saatuina vasta sitten kun ne tulevat tilille. Verot taas ovat kuluja sinä vuonna kun niitä maksetaan, koska ei voi olla varma niiden takaisinmaksusta valtion toimesta. Varsinkaan tulevina vuosina.

Vielä pitäisi siis löytää jostakin tuhannen Euron selitys, mutta ehkä suurimpana syynä voi pitää laiskottelua. Myös ruokaan käytetty rahamäärä kasvoi noin parisataa. Toinen samanlainen summa tulee yhtiövastikkeiden noususta. Se johtui sekä kulujen kallistumisesta että taloyhtiössä olleesta putkivahingosta joka pakotti maksamaan yhden ylimääräisen hoitovastikkeen. Tässähän näitä syitä käteisvarojen heikolle kasvulle. On siis helppo todeta, että tälle vuodelle varaa on parantaa, vaikka kuinka paljon. Toinen asia jota pitää ajatella on se kuinka mahdollisesti löytyy toinenkin merkittävä tulonlähde jota voi tehdä vähemmän terveenä. Hajautus tulonlähteidenkin suhteen on suotavaa. Vielä ei sijoitustulosta tule sitä vertaa, että sitä voisi mitenkään pitää merkittävänä.

Sijoitukset pärjäsivät hyvin

Niiden suhteen suurin yllätys oli se kuinka pörssikurssit vain nousivat viime vuonna. Omat sijoituksenihan olivat vieläkin suhteellisen pienet, mutta kuten olen monesti aikaisemmin maininnut niin on erittäin vaikeaa löytää mitään kohdetta rahoilleen. Tästä huolimatta onnistuin saamaan rahojani hieman parempaan käyttöön kuin kulumaan inflaation tahdissa. Suurin kertamälli iskeytyi Fortumiin ja lähes yhtä suuri Outoteciin. Aloitin myös kuukausisäästämisen Nordnetin kautta kehittyvien markkinoiden ETF:ään, mutta vielä tällä hetkellä niiden sijoitusten arvo on lähinnä ”pennejä”. Osakkeita myin ainoastaan kerran ja noin puolet PKC:n osakkeistani hieman vajaa tonnilla.


Kuvassa yläpuolella säästötavoitteen toteutuminen verrattuna minimitavoitteeseen (6%) ja hieman korkeampaan tavoitetasoon (8%).

Pörssikurssit nousivat selvästi, vaikka osakekohtaiset tulokset mitä todennäköisimmin laskivat edellisvuodesta yrityksissäni. Lopullinen vahvistus tälle saadaan tilnpäätösten julkaisemisen jälkeen helmikuussa. Tämä on allekirjoittaneelle selkeä pettymys ja siksi myinkin PKC:n osakkeitani. Sain niistä mielestäni erinomaisen korvauksen tuloksentekokykyyn nähden. Odotukset ovat tietysti nousseet, mutta mielestäni arvostustaso ei ole realistinen. Mitään suurempia yrityskauppojahan kyseinen PKC ei tehnyt, vaikka saikin aikaiseksi yhteistyösopimuksen kiinalaisen yrityksen kanssa.

Mitä taas tulee Fortumiin niin se sai vihdoinkin myytyä osansa Suomen sähkönsiirtoverkosta ja kauppahinta oli erinomainen. Koska kyseessä oli kuitenkin tuottoisa liiketoiminta niin vasta tulevaisuus kertoo oliko kauppa järkevä vai ei. Se riippuu siitä mihin kaupasta saadut rahat sijoitetaan tuottamaan. Fortumin Venäjän investoinnit eivät näytä tuottavan yhtä paljon kuin toivottiin, mutta sekin nähdään vasta tulevaisuudessa. Itse näen parhaana vaihtoehtona sijoittamista sekä velanmaksuun että mahdollisesti EONin Ruotsin ydinvoimalaosuuksiin. Osinkoja voi myös ottaa hieman lisää mikäli järkeviä investointikohteita ei löydy.
Outotecia ostin, koska oletan sen olevan tulevaisuudessa voittaja ja sen osakkeita sai turvamarginaalinkin laskien hyvään hintaan. Tänä vuonna se todennäköisesti kuitenkin laskee vieläkin edullisemmaksi ja silloin saatan sitä ostaa mikäli sen liiketoiminnassa ei tapahdu radikaaleja muutoksia. Tulosvaroitus tänä vuonna ei olisi mikään yllätys.

Terveystilanne parani

Terveys on ehkä tärkein yksittäinen asia meille ja se on silti helpoiten laiminlyöty. Tammikuussa tosiaan otin itseäni niskasta kiinni ja menin lekuriin näyttämään nilkkaani. Olin silloin lähes varma siitä, että tarvitsen leikkausta pitääkseni sen kunnossa. Onneksi selvisin fysioterapeutin avulla ja kuntouttamalla nilkkaani olen nyt viimeisen puoli vuotta ollut ilman kipuja. Kävin yksityisellä lääkäriasemalla sitä näyttämässä ja pidän tätä käytettyä rahasummaa parhaimpana sijoituksena viime vuonna tehdyistä. Pahimmassa tapauksessa joku julkisen terveydenhuollon puoskari olisi leikannut jalkani käyttökelvottomaksi ilman leikkaustarvetta. On tietysti todettava, että julkisestakin voi saada hyvää hoitoa kuten nenäleikkaukseni joka oli onnistunut. Silti olen sitä mieltä, että sinulle tärkeiden raajojen hoitoa ei kannata jättää julkisen terveydenhuollon varaan vaan miettiä yksityistä hoitoa sijoituksena omaan terveyteensä. Olen alkanut käyttämään enemmän yksityisiä terveyspalveluita ja aion myös alkaa tarkistuttamaan hampaani yksityisellä, koska silloin saan itse valita ajan enkä ole muiden armoilla. Hammastarkistuksissa on tarkoitus käydä kerran vuodessa jatkossa.

Bloggausvuosi kaksijakoinen

Bloggaamisen suhteen vuosi oli kaksijakoinen. Ensimmäiset viisi kuukautta olivat hyvinkin työteliäitä ja onnistuin kirjoittamaan paljon, vaikka minulla ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa kuinka muodostaa kirjoittamisesta rutiini. Viimeiset kolme kuukautta olen saanut jonkinlaisen kirjoitusrutiinin aikaiseksi, vaikka kyse onkin ollut aika epäsäännöllisestä kirjoitusfrekvenssistä. Paras ja tuottoisin tapa minulle tuntuu olevan eräs kahvila, jossa on hieman hälyä. Se on kuitenkin suhteellisen rauhallinen paikka eikä siellä ole mitään suurempia häiriötekijöitä.

Vuodesta 2014 ja sen suunnitelmista tulee kirjoitus parin päivän päästä.

-TT

torstai 2. tammikuuta 2014

Joulukuu 2013 Cash +130€ salkku -1.00% Yhteensä 11585€

Q4 Cash +515€ Salkku +0.8%
Vuosi 2013 cash +650€ salkku 26.2% (ilman osinkoja 21.6%)

Joululoma alkaa olla lopuillaan, mutta vielä saa levätä pari päivää ennen tositoimia ja paluuta normaaliin "arkeen". Perinteinen pitkä loma katkesi yhtenä päivänä, mutta ehkä se teki vaan hyvää, sillä liikunnan vähyys joululomalla ei aina ole paras vaihtoehto. Tämän yhden päivän lisäksi kävin kerran nykäisemässä noin puolen tunnin ex tempore juoksulenkin, jotta ruokahaluni olisi jouluksi noussut. Siinä mielessä ex tempore, että kaverini kanssa suoritettu kävelylenkki vaihtuikin lennossa juoksuksi.

Käteisen kasvu oli hienoisesti suurempi kuin mitä olin etukäteen kuvitellut. Puhutaan kuitenkin pienestä summasta, joten ei itseään voi hirveästi selkään taputella. Syynä oli hieman suurempi ahkerointi rahankeruussa eli ”töissä”. Tänä vuonna kävin ensimmäisen kerran itse hankkimassa joulukinkun ja panostin siihen kohtalaisen summan rahaa. Toisaalta laatukin oli siihen nähden kohdallaan. Muuten joulupöydän antimet olivat aika lailla kohtuulliset ja saatujen lahjojenkin määrä oli kohdallaan eli toisin sanoen sain pelkkää suklaata kuten edellisinäkin vuosina. Tärkeämpi lahja oli kuitenkin laatuaika pienen perheeni kanssa. Koskaan ei voi tietää milloin se kerta on viimeinen, joten kaikista kannattaa nauttia. Yllätyksiä menopuolella ei ollut. Tammikuussa on hieman korkeammat menot, koska aloitan aikuisopistossa mm. Pilateksen ja laskut pitää maksaa ennen kurssien alkua.

Tulojen suhteen joulukuu oli yllätyksetön, vaikka tienasinkin hieman enemmän kuin mitä ajattelin. En kuitenkaan hirveän paljon, koska aikaa minulla oli vain kolme viikkoa. Tämä tapahtuu vuosittain, mutta tunnen enemmän tarvitsevani hengähdystaukoa välillä, joten se vähä mitä voisi tehdä on parempi jättää väliin. Tammikuussa on tarkoitus puristaa kunnolla, vaikka yksi viikonloppu meneekin kissanristiäisiin. Perstuntumalta arvioisin ylijäämän olevan tammikuussa kolmisen sataa Euroa, mutta se vaatii sen ettei suunnitelmat muutu jonkin asian takia. Näillä mennään kuitenkin seuraava kuukausi, jos ei tapahdu jotain radikaalia.

Mitä tulee salkkuyhtiöihini niin ainoastaan Fortum ilmoitti suuremmasta muutoksesta mitä tulee liiketoimintaan. Kuten kaikki tietävät niin yritys myi Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan kahdella ja puolella miljardilla Eurolla jota voi pitää parempana summana kuin odotettiin. En pidä tätä kovin merkittävänä asiana itse veronmaksajille, koska kyseessä oli 20%:ia maan sähkönsiirtoverkosta. Voidaan tietysti olettaa sähkön siirtohintojen nousua ainakin etelä-Suomeen, vaikka se onkin säännelty ala. Toisaalta mikäli tuo kaksi ja puoli miljardia sijoitetaan päin sitä itseä niin se onkin jo toinen asia ja silloin saattaa osakkeeni tai osa niistä lähteä myyntiin. Nähtäväksi siis jää mitä tapahtuu, mutta reagoin vasta sitten, kun tiedän mitä on tapahtunut. Spekulointi tekee pään vain kipeäksi. Jos taas miettii Outoteciä tai PKC:ta niin niistä ei kovin isoja uutisia kuulunut, vaikka Outotec saikin julkaistua tiedotteen kahdesta isommasta tilauksesta ja kuorma-autojen kauppa joka vaikuttaa PKC:hen on piristynyt uutisten mukaan ainakin hieman Euroopassa. Nämä uutiset ovat kuitenkin pidemmällä aikavälillä ainoastaan kohinaa, vaikka ne saattavatkin vaikuttaa pörssikursseihin suuntaan tai toiseen. On siis aika keskittyä odottelemaan tilinpäätöksiä, mutta niihin on vielä pitkä aika.

Salkun allokaatio

Jouluussa muiden asioiden suhteen ei ollut juuri muita yllätyksiä kuin pitkittynyt flunssa joka hävisi joulun tienoilla ja jatkuin noin kaksi viikkoa. Itselläni ei nouse kuume, joten siitä saattaa johtua pidempi kesto lentsulle. Normaali kesto on viikon verran, mutta tällä kertaa kyseessä oli paljon ärhäkämpi versio. Joululoma tuli siis ehdottomasti tarpeeseen jo ihan terveydellisten seikkojenkin takia, mutta muutenkin lepääminen on tehnyt ihmeitä. ”Päivätöiden” vähyys tosin lisää blogin kirjoitusvauhtia ja niin kävi tälläkin kertaa. Julkaisuvauhtia en aio radikaalisti nostaa, vaikka muutamia valmiita kirjoituksia onkin tehtynä. Tärkeämpää on kuitenkin saada pidemmällä aikavälillä tasainen vauhti, jotta ei tule turhia paineita lisätä kirjoituksia. Kirjoitusten tekeminen julkaisuvalmiiksi etukäteen on myös hyvä tapa rytmittää omaa bloggaamistaan ja silloin kun on enemmän vapaa-aikaa on tätä hyödynnettävä. Liikaa ei kuitenkaan auta puurtaa, koska pitää myös lomailla riittävästi. Tammikuussa on tarkoitus saada julkaistua noin kymmenen kirjoitusta, koska osa on niistä jo valmiina.

Näillä fiiliksillä alkaa uusi vuosi

-TT