Jos joku kokee tämän otsikon hieman
sarkastiseksi niin se on ihan ymmärrettävää, koska me ihmiset
suhtaudumme usein asioihin tunteilla ja osakekurssien lasku on yksi
niistä asioista joka aiheuttaa meihin tunneperäisiä reaktioita.
Kurssilasku on hyvä asia pitkäjänteiselle sijoittajalle eikä
siitä pidä hankkia itselleen suuria paineita. Tässä
kirjoituksessa on tarkoitus käydä läpi sitä miten kurssilaskuun
pitäisi suhtautua ja minkä takia ihmiset reagoivat siihen juuri
päinvastoin.
Kuvittele itsesi sadantuhannen vuoden
päähän ja etsimään ruokaa vihamielisessä ympäristössä, jossa
suurimmat uhat ovat suurpedot ja toiset vihamieliset heimot. Tällöin
sinun jokapäiväinen selviytymisesi on usein vaakalaudalla. Tällöin
koet vaarantunteen ja huomaat, että joku vihamielinen olento on
havainnut sinut. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: Joko lähdet karkuun
tai taistelet. Ensimmäinen on varmasti järkevämpi reaktio, mutta
joka kerta tämä ei ole ollut mahdollinen, joten olet joutunut
tappelemaan pedon kanssa. Tällöin lopputulema on ollut se, että
olet joko taistellut voitokkaasti ja selvinnyt ilman vaurioita tai
sitten olet saanut joko vakavan tai kuolettavan vamman. Ihmisaivot ja
fysiologia eivät ole kehittyneet noista ajoista kovin paljoa. Sen
vuoksi reagointi tappioihin on niin voimakas. Tämän takia ihmiset
sitten tutkimusten mukaan kärsivät paljon enemmän kurssien
laskemisesta kuin iloitsevat kurssinoususta. Tämä pätee myös
kaikkeen muuhunkin rahan kanssa toimimiseen.
Miksi kurssilasku on sitten hyvä asia,
jos kerrran psykologinen kipu tuntuu suuremmalta kuin voitontunne
toiseen suuntaan mentäessä? Suurin syy tähän on se, että
kurssien laskiessa osakkeet muuttuvat halvemmiksi ja silloin
tuotto-odotukset myös nousevat. Tämä yksinkertainen tosiasia on
helppo unohtaa silloin, kun psykologinen paine alkaa kasvaa ja muut
ihmiset alkavat panikoida. Ihmiset ovat laumaeläimiä ja toisten
käytös tartuu hyvin helposti. Tämän näkee, vaikka
liikennevaloissa jolloin yhden lähtiessä ylittämään tietä
seuraavat toisetkin helposti ja lauma valuu yli suojatien. Toisten
ihmisten käytös on vahvistus sille, että on itse oikeassa. Itsekin
olen tämän saman tosiasian huomannut itsessäni kurssilaskun
iskiessä ja välillä tulee hetkiä jolloin tunne vahvistuu, vaikka
se itsessään onkin täysin järjetön. Tunteet ovat kuitenkin
mahdollisia pitää kurissa, kun keskittyy aina miettimään asioita
lukujen kautta. Tämän vuoksi on syytä keskittyä aina analysoimaan
omistamiaan yrityksiä ja laskemaan onko kurssilasku perusteltua vai
ei. Oma ajattelu on hyvin tärkeää sijoittamisessa ja pään
pitäminen koossa on yksi suurin syy sille miten oma sijoitustulos
vuosien myötä muotoutuu.
Kurssilasku on hyvä asia, koska on
hyvin hankalaa saada laatuyhtiöiden osakkeita ostettua kohtuuhintaan
ilman jonkinlaista yleistä paniikkireaktiota markkinoilla. Joskus
voi laatuyhtiökin kokea joitain tilapäisiä vaikeuksia joiden myötä
sijoittajatkin alkavat myydä osakkeitaan, mutta nämä tapahtumat
ovat yhtä harvinaisia kuin suuremmat kurssilaskut. Näitä molempia
tapahtumia varten täytyy sijoittajan keskittyä ensisijaisesti
keräämään ostovoimaa joka tapahtuu muilla tavoilla kuin myymällä
osakkeita. Suurin tarmo pitäisikin keskittyä nimenomaan
ylimääräisen rahan keräämiseen. Tähän toimintaan paras aika on
silloin, kun kurssit ovat nousseet jo monta vuotta putkeen kuten
tällä hetkellä. Tällöin on yleensä paras hetki painaa tukka
putkella töitä jo senkin takia, että niitä tuppaa yleensä
olemaan eniten juuri kovimman kurssinousun aikaan. Tämä
rahankerääminen on se asia johon sijoittajan tulisi enimmäkseen
keskittyä menestyäkseen. Hyvän ostohetken tullessa voi sitten
tehdä sijoituksia riittävän kustannustehokkaasti.
Koska en omista kristallipalloa niin en
tiedä milloin ostohetki tulee olemaan parhaimmillaan. Tiedän
kuitenkin sen ettei tällä hetkellä kannata keskittyä sijoituksiin
vaan rahankeräämiseen. On siis odotettava kärsivällisesti hyviä
ostohetkiä ja niitä tulee harvakseltaan. Loppuaika on sitten
keskityttävä muuhun tuottavaan toimintaan. Mikäli harrastaa
kuukausisäästämistä indeksirahastoihin eikä juurikaan seuraa
osakkeita niin silloin suosittelen jatkamaan kyseistä toimintaa
katkeamattomasti.
Tsemppiä menestystä olivat
sijoituspäätökset millaisia tahansa!
-TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti