Olin eilen Nordnetin
tuloskausietkoilla, jossa oli kaksi eri osiota: ensimmäinen ja
minulle se selkeästi olennaisempi oli Inderesin Sauli Vilenin
katsaus tulevaan tilinpäätös/Q4-kauteen ja toinen oli Citifirstin
lyhyt esitelmä discount-sertifikaateista joista en oikeastaan aio
sen enempää kertoa, koska asia on aika lailla minulle vieras.
Vilen kävi ensin läpi lyhyen
alustuksen makrotalouteen. Sitten myös Helsingin pörssin
arvostustasoja ja Inderesin ennustuksia tulevasta tuloskaudesta ja
kuluvan vuoden odotuksista. Yleinen makrotilanne on maailmalla
suunnilleen sellainen Vilenin mielestä, että Yhdysvallat
kiihdyttää, Aasia elpyy ja Eurooppa mukaanlukien Suomi kyntää
syvällä. Oma näkemykseni ei ole ihan niin positiivinen varsinkaan
Aasian ja etenkin Kiinan osalta. Kiinassa on mitä ilmeisimmin
menossa siirtyminen hitaampaan kasvuun, vaikka viralliset tilastot
eivät sitä puollakaan. Kuitenkin pörssi on kyntänyt jo pidemmän
aikaa matalammalla kuin mitä viralliset lukemat puoltaisivat. Tämä
voi tietysti olla osittain sijoittajien itselleen luoma harhakuva,
joten ei siitä sen enempää. Kiinan tilanteesta saadaan selvempi
kuva Koneen julkistaessa tilinpäätöksensä, koska hissit ovat iso
osa kaupungistumiskehitystä joka vaatii suurempia investointeja.
Euroopasta ja Yhdysvalloista taas olen aika lailla samaa mieltä,
vaikka epäilen aika paljon ongelmia purkkalaan, kun nyt aletaan
setelirahoitusta vähentää. Seurauksena oli niin sanottu Wealth
effect eli varallisuusharha pörssin ja muiden omaisuuserien
noustessa on näkynyt kulutuksen kasvuna. Tämä harha häviää
pörssikurssien laskiessa.
Jos nyt sitten mennään Helsingin
pörssiin niin siitä Vilen mainitsi sen verran, että arvostustaso
on pidemmän aikavälin keskiarvossa juuri tällä hetkellä. Tämä
tarkoittaa sitä, että hyviä sijoituksia on vaikeampi löytää,
mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Osinkokeskiarvon pitäisi olla hieman
yli kolmen prosentin, joten suurempaa tukea kursseille ei ole tulossa
osingoista tänä keväänä. Jos nyt sitten mennään hänen
ennustuksiinsa niin Q4-flopeiksi Vilen ehdotti Stockmannia, Rautea ja
Stora Ensoa ja topeiksi Keskoa Tecnotreetä ja Reveniota. Näistä
yrityksistä seuraan tällä hetkellä ainoastaan Rautea ja Keskoa,
joten eipä näistä ole paljoa sanottavaa. Rautella on vahva kassa,
mutta huono tilauskanta ja Keskolla suuri kiinteistöomaisuus jota
ollaan yhtiöittämässä. Stockmann kärsii Suomesta ja Venäjästä
ja niiden heikkoudesta erityisesti ja Stora taas paperiteollisuuden
ylikapasiteetista.
Kuluvalle vuodelle Vilen esitteli
Inderesin valinnoiksi Revenion, YIT:n, Capmanin, Baswaren ja
Cargotecin. Näistä Revenio on ainut jota en aktiivisesti seuraa,
mutta saatan aloittaa sen seuraamisen tilinpäätöksen tullessa.
Kaikki muut ovat noista seurannassani, mutta ainoastaan YIT:tä voin
pitää laatuyhtiönä tällä hetkellä noista neljästä. Capman ja
Basware ovat niitä joihin en varmastikaan ole sijoittamassa
lähivuosina, koska ne eivät täytä laatuyhtiöiden vaatimuksia.
Cargotec voi sellaiseksi muuttua mikäli Vehviläinen saa uutena
toimitusjohtajana positiivisen kierteen aikaan. YIT taas on
ostolistallani hinnan osuessa kohdilleen, mutta tällä hetkellä se
vaatisi noin parinkymmenen prosentin kurssilaskun. Tässä
tapauksessa on myös pakko laskea tarkemmin miltä uusi YIT vaikuttaa
Caverionin irtautumisen jälkeen.
Discount-sertifikaateista ei ole muuta
sanottavaa kuin se, että niiden juoksuaikojen ollessa noin vuoden
verran ei niillä ole minulle mitään arvoa, koska kyse on
allekirjoittaneelle enemmän lotosta kuin järkevästä
mahdollisuudesta suojata osakesijoituksiaan. Joku paremmin asiaan
perehtynyt voi tarkemmin valaista asiaa.
Kuten aina ennenkin niin näiden
sijoitusiltojen paras anti ei ole varsinaisesti esitelmät vaan
niiden jälkeinen keskustelu ja tällä kertaa aiheena olivat lähinnä
poliittiset riskit jotka ovat ne sijoittajien pahimmat viholliset ja
kuten jotkut ovat huomanneet viime aikoina niin lähinnä kyse oli
verotuksesta. Verottajan levittämä paska tulee lentämään
tuulettimeen lähes kaikille pörssifirmoille joilla on ollut
jonkinlaista siirtohinnoittelua liiketoiminnassaan mukana. Oma
ennustukseni on myös se, että verottaja tulee käymään entistä
varmemmin myös pienempään liiketoimintaan kiinni, mutta ne jotka
tällaista harjoittavat tietävät paremmin mikä heidän tilanteensa
on juuri tällä hetkellä. Kehitys jääköön nähtäväksi.
Tässä kaikki tällä kertaa,
-TT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti