Kehysriihi on taas takana ja teatteri
on loppunut. Esitys ei ollut kummoinen eikä se varmasti ollut
yllätys. Vaalit ovat vuoden päästä, joten oli turha odotella
minkäänlaisia radikaaleja ratkaisuja. Todelliseen paskakasaan ei
kukaan taaskaan koskenut. Ja sitten muutama juttu itse
kehysriihen päätöksistä, jotta voin avata sanaisen arkkuni
hallituksen toimista.
Ensimmäisenä on tietysti syytä mennä
kokonaissummaan joka on yhteensä 2.3 miljardia Euroa seuraavien
neljän vuoden aikana. Tämän ja edellisten päätöksien
seurauksina valtion velkaantumisen pitäisi taittua joko vuoteen 2016
tai 2017 mennessä. Voin jo nyt kertoa teille kaikille ettei niin
tule käymään. Jos joku haluaa uskoa tuohon teatteriin niin se on
sitten hänen oma asiansa. Perusteluina on se, että talouskasvu
alkaa ensi vuonna. Kysymys sitten kuuluukin, että kuinka monta
kertaa on näin luvattu aikaisemminkin? Miten se velkaantuminen
taittuisi, kun ei sitä kasvua ole mistään tulossa? Mistä sitä
tulisi, kun kansalaisten velkakuorma on jo täysin tapissa ja samoin
julkisyhteisöjen? Vienti ei vedä ja suomalainen teollisuus ei ole
kilpailukykyinen. Tänne ei juurikaan investoida ja ne vähäiset
investoinnit mitä mahdollisesti tehdään sabotoidaan joko
ay-liikkeen tai viherterroristien toimesta. Viimeisimpänä
esimerkkinä Uudenkaupungin soijatehdas vai mitä se ikinä
tekeekään?
Seuraavassa lista harrastelijoiden
puuhasteluista:
- Pääomaveroitusta kiristetään 28 miljoonalla Eurolla
- Kehitysyhteistyöstä leikataan 50-100 miljoonaa
- Ajoneuvoveroa nostetaan 150 miljoonalla ja polttoaineveroa 42 miljoonalla
- Tupakkaveroa kiristetään 50 miljoonalla
- Liikenteen väylärahoitusta leikataan 100 miljoonalla
- Perintö- ja lahjaveroitusta kiristetään
- Valtion osuutta ansiosidonnaisesta leikataan noin 50 miljoonalla
- Valtionomaisuutta myydään 1.9 miljardin edestä. Tästä 1.3 miljardia velkojenmaksuun ja 600 miljoonaa investointeihin.
- Lapsilisien leikkaus noin 110 miljoonaa
- Yritystuet 200 miljoonaa leikataan
- Työmatkakulujen verovähennysoikeus kapenee
Itse en saa tuosta kyllä millään
matematiikalla läheskään 2.3 miljardia, joten jotain varmaan jäi
puuttumaan. Ei tosin taida saada hallituskaan. Ilmeisesti he taisivat
mutista jotain siitä, että lisää päätöksiä tullaan vielä
tekemään. On tässä kyllä joitakin hyviä päätöksiäkin, mutta
todellisia muutoksia ei tehty. Sote-uudistus on tietysti myös iso
asia mikäli se toimii, mutta se ei kuulunut kehysriiheen.
Hyviä päätöksiä noista
edellämaintuista ovat ansiosidonnaisen päivärahan säästöt,
yritystukien säästöt ja kehitysyhteistyön säästöt.
Valitettavasti nämä kaikki kolme tuottavat ongelmiin nähden aika
lailla olemattomat hyödyt. Muut sitten ovatkin lähtökohtaisesti
enemmän tai vähemmän huonoja ideoita. Varsinkin kaikki
veronkorotukset ovat lyhyen aikavälin mahdollisia tuottoja.
Pidemmällä aikavälillä ne sitten tuhoavat enemmän kuin
hyödyttävät. Tämän listan suurin kuuma peruna on lapsilisien
leikkaus. Periaatteessa olen lapsiperheiden etujen leikkaamista
vastaan. Jos kerran jostain piti saada tuon sadan miljoonan verran
säästöjä niin parempiakin kohteita olisi ollut vaikka kuinka
helvetin paljon. Lapsiperheidenkin on kuitenkin huomattava, että
paskakasa valuu heidän suuntaansa myös tulevaisuudessa eikä tämä
sata miljoonaa ole kuin vasta alku tulevissa säästöissä.
Valtiontaloutta paikataan myymällä 1.9 miljardin edestä mikä
tarkoittaa ainakin tuon 1.3 miljardin Euron osalta kusemista
housuihinsa pakkasella. Tämä taas johtuu siitä, että mitä
todennäköisimmin valtio tulee myymään taas jälleen kerran
tuottavinta omaisuuttaan ja rahoittaa ”turskavaaran” kaltaisia
paskakasoja. Kuudensadan miljoonan investoinneista en osaa juuri
mitään sanoa, kun niitä ei ole yksilöity mitenkään, joten antaa
niiden olla.
Todelliseen paskakasaan tässäkään
kehysriihessä ei tohdittu koskea ja jos jollekin on vielä epäselvää
mikä se on niin kyseessä on liian lihava julkinen sektori. Tämä
on suurin syy pakottavaan lisävelanottoon. Joku voi tietysti
jeesustella, että maailmantalouden tila on ollut niin heikko viime
vuodet ettei velkaantumista olla pystytty taittumaan.
Julkisyhteisöjen menot ovat nousseet noin kolmekymmentä miljardia
vuodesta 2007. Silloin oltiin muistaakseni hieman ylijäämäisiä
tai ainakin tasapainotilassa. Tämän jälkeen ollaan jaettu
palkankorotuksia joihin ei ole ollut varaa. Koskivat ne sitten
sairaanhoitajia, opettajia tai muita virkamiehiä. Vaikka varsinkin
sairaanhoitajille ja opettajille ehkä pitäisikin ideaalimaailmassa
antaa kilpailukykyinen palkka niin siihen ei nykymaailmassa vain ole
varaa. Yksityisen sektorin, kun pitäisi heidät kustantaa ja sillä
menee erinäköisten syiden takia ihan helvetin huonosti täällä
Suomessa. Opettajien ja sairaanhoitajien palkat eivät olisi mikään
ongelma ellei täällä olisi hirveätä määrää turhia
hallintotyöntekijöitä. Tämä on se todellinen ongelma, josta
kansalaiset eivät pääse eroon ilman ulkopuolista apua joka
tarkoittaa IMF:ää tai muuta instanssia joka tulee ja laittaa asiat
kuntoon. Tämä tosin tapahtuu vasta sitten, kun Suomen
lainanhoitokyky on mennyt eli kansalaisten kannalta aivan liian
myöhään. Tätä ei pystytä puolueiden toimesta purkamaan, koska
ne hyötyvät tästä paskakasasta liikaa.
Toisin sanoen veronmaksajat ovat ja
tulevat olemaan hallintojärjestelmän panttivankeja niin pitkään
kunnes ollaan todellisessa kusessa. En tiedä kuka haluaa tässä
löysässä hirressä roikkua, mutta minä en aio niin tehdä nyt
enkä tulevaisuudessa. Paras tapa on tässä maassa äänestää
rahoillaan. Se on ainut tapa jolla on mitään vaikutusta. Toisin
sanoen sitä mukaa, kun veroja lisätään tietyissä asioissa niin
hankinnat kannattaa tehdä ulkomailta. Tai sitten muuttaa muille
maille kokonaan. Tämä rahoillaan äänestäminen toimii muuten myös
markkinataloudessa eli kannattaa miettiä mitä ostaa ja mistä sen
ostaa, vaikka haluisikin tukea suomalaisia yrityksiä.
Tässä mietteitä tästäkin
teatterista.
-TT