Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästötili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästötili. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. maaliskuuta 2014

1. Askel: Laita rahaa säästöön HETI

Voin ”kuulla” tänne asti hyvin kuinka monen lukijan sisäiset äänet ihmettelevät otsikkoa lukiessaan: ”Onko tämä kaveri nyt ihan tosissaan?” Tämähän on itsestään selvä asia!”, ”Ei näistä askelista ole mitään hyötyä!”. Tämä on aivan normaali reaktio ja pyydänkin nyt kaikista epäilyistänne huolimatta jatkamaan lukemista.

Koska ensimmäisen askeleen on oltava mahdollisimman helppo ei se voikaan olla mitään rakettitiedettä. Tarkoitus ei ole saada heti teidän henkilökohtaista talouttanne kuntoon vaan ottaa ensimmäinen askel oikeaan suuntaan! Askeleiden ollessa mahdollisimman helppoja ja yksinkertaisia on helppo päästä tekemisen makuun sen sijaan, että kokisi asiat liian vaikeiksi ja luovuttaisi heti ensimmäisen vastoinkäynnin kohdatessa.

Elämme kuukauden ensimmäistä viikkoa ja se tarkoittaa sitä, että suurimmalla osalla on vielä rahaa palkansaannin jälkeen, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Rahasumma voi olla ihan mitä tahansa muutamasta Eurosta ylöspäin. Summaa tärkeämpää on toimia heti. Päätä siis rahasumma ja laita se säästöön. Säästettävät summa alkavat sitten pikkuhiljaa kasvamaan, kun pääset hommassa hyvään alkuun.

Mikäli sinulla on säästötili niin mene pankkisi nettisivuille, ota koodit esille ja siirrä käyttötililtäsi raha sinne. Mikäli sinulla ei ole säästötiliä tai muutakaan vastaavaa niin mene automaatille, nosta raha, mutta älä laita sitä lompakkoosi vaan toiseen taskuun missä se on tai ota raha lompakostasi ja laita se toiseen taskuusi. Kun pääset kotia niin laita raha hyvään säilöön. Tämä säilö voi olla kirjoituspöydän laatikko tai esimerkiksi tyhjä pakastepurkki. Mikäli sinulla on säästöpossu tai joku rasia johon keräät pieniä kolikoita niin laita se raha siihen. Tämän säilön paikka on hyvä olla jossain ulottumattomissa sekä itseltä että muilta taloudessasi asuvilta. Itse suosittelen kaikille säästötiliä, mutta tee se mikä sinusta itsestäsi tuntuu parhaalta.

Nämä ensimmäiset askeleet saattavat tuntua tosi yksinkertaisilta, mutta niiden tarkoitus onkin saada sinut toimimaan ainaisen jahkailun ja tiedon valtatiellä surffaamisen sijaan. Ne eivät myöskään vie sinun aikaasi kohtuuttoman paljon vaan ovat helppoja ja lyhyitä toimenpiteitä.

Jos et vielä ottanut ensimmäistä askelta tätä kirjoitusta lukiessasi tähän asti niin tee se heti päästessäsi tähän loppuun saakka. Seuraava askel otetaan ensi viikolla.

Onnistumisen iloa!

-TT

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Suomi Nousuun

Olen tähän mennessä lähinnä keskittynyt arvostelemaan nykyistä koneistoamme antamatta minkäänlaisia ratkaisukeinoja tähän nykyiseen kurimukseemme, joten on ehkä aika sitten ruveta hieman keksimään toimenpidepakettia, jolla saataisiin rakas kotimaamme nousuun. Ottaen huomioon sen, että valtiomme ja kuntamme velkaantuvat hyvin nopeaa vauhtia eikä poliitikkomme tunnu osaavan tehdä minkäänlaisia järkeviä päätöksiä niin aion muutamia selkeitä toimenpiteitä jotka sekä vähentävät kulujamme, että lisäävät tulojamme. Tärkein asia on kuitenkin hyväksyä se tosiasia, että kestävyysvajeemme on noin 10 miljardia Euroa. Ehdotukseni ovat seuraavia:


Lopetetaan Euroopan muiden maiden rahoittaminen vetoamalla siihen, että varsinkin Kreikka on rikkonut aikaisemmat sopimukset. Tämä vähentää selkeästi valtion menoja, mutta nykybudjetissa ei taida olla tarkkaa määrää uusista päätöksistä, joten summaa on vaikea arvioida.

Maataloustuesta voidaan varmasti vähentää useita satoja miljoonia Euroja

Lopetetaan kehitysapu vahingollisena kehitysmaille muutaman vuoden sisään. Kehitysmaille pitää antaa mahdollisuus osallistua markkinatalouteen myymällä omia tuotteitaan. Tätä ei tietystikään voi saavuttaa Suomen päätöksellä, mutta voimme toimia esimerkkinä muulle maailmalle tässä asiassa. Säästöt vajaan miljardin luokkaa. Tässä muutoksessa pitäisin jonkinlaisen siirtymäajan.

Lasketaan julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja vuoden 2007 tasoon. Tämä vähentää palkkakuluja 5 miljardia Euroa. Tämä tekee 20 prosentin laskun näihin kuluihin. Julkisen sektorin suurimmista palkkaluokista otetaan reilummat alennukset kuin alemmista eikä palkata uusia työntekijöitä julkisella sektorilla eläköityneiden tilalle.

Lasketaan yhteisövero 16%:iin. Tämä rahoitetaan vähentämällä yritystuet puoleen. Tuet vääristävät kilpailua ja mahdollistavat epäterveiden yritysten selviytymisen vaikuttamalla elinvoimaisten yritysten tuloihin. Tämä laskee valtion menoja ainakin puolella miljardilla ja johtaa lisätuloihin. Tämän veronalennnuksen seurauksena voitaisiin sitten lopettaa kaikki verottomat osingotkin samalla.

Tiputetaan ansiosidonnaisen työttömyystuen maksupäivät 150:een ja nostetaan sen määrää maksetun palkan tasolle. 500 päivää saa vain ihmisen passivoitumaan ja ammattitaidon rapistumaan ja nykyajan maailmassa se saattaa johtaa syrjäytymiseen lopullisesti.

Vähennetään kansanedustajien määrää sataanviiteenkymmeneen. Koneiston on syytä näyttää esimerkkiä, kun aloitetaan säästöt. Euroopan Unioni on myös syy vähentää edustajia, sillä Suomea koskevia päätöksiä tehdään yhä vähemmän kotimaassa.

Lopetetaan kaksikielisyys ja säästetään helposti 500 miljoonaa. Maailma muuttuu eikä Ruotsin kieltä voi pitää kovin tärkeänä nykyaikana.

Erotetaan kirkko valtiosta: Kansalaiset voivat itse päättää lahjoituksista valtionkirkolle. Tämä lisää myös kuluttajien ostovoimaa kirkollisverojen verran.

Lopetetaan ay-liikkeiden ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennykset. Tämä johtaa hieman suurempiin veroihin, mutta en näe tässä vähennyksessä mitään hyötyä. Tämä potti taitaa olla parisataa miljoonaa vuodessa.

Suurennetaan sakkoja laittomista lakoista.

Lopetetaan asuntolainojen korkojen vähennykset kokonaan saman tien.

Nopeutetaan kaavoitusprosesseja huomattavasti tuhoamalla kuntien kaavoitusmonopolit.

Supistetaan YLE kahteen kanavaan ja unohdetaan koko YLE-vero. Tämä tietysti lisää kuluja noin kolmella sadalla miljoonalla Eurolla vuosittain, mutta lisää kansalaisten mahdollisuuksia käyttää hyödyksensä loput 200 miljoonaa ihan miten haluaa. (Tarkkoja laskelmia en tosin ole tehnyt asian suhteen, mutta kuluja voi myös vähentää unohtamalla ulkomaalaisten viihdeohjelmien hankinnan.

Investoidaan teiden ja rautateiden hoitoon ja muuhun yleiseen infrastruktuuriin puoli miljardia Euroa vuodessa lisää. Tämä on hyvä sijoitus pidemmällä tähtäimellä.

Pienennetään energia/sähköveroja puolella miljardilla Eurolla. Tämä lisää teollisuutemme kilpailukykyä ja ihmisten ostovoimaa.

Tämän listan lisäksi voidaan vähentää valtion hallintokuluista vielä helposti ainakin satoja miljoonia Euroja.

Tästä listasta ei kyllä tule ihan täyttä kymmentä miljardia Euroa vaan noin 7 Miljardia ottaen varovasti huomioon tulojen lisäykset. Itse en kyllä koskisi tuloveroihin enkä arvonlisäveroihin, sillä näiden korotukset eivät välttämättä lisäisi valtion verotuloja vaan saattaisivat pikemminkin näitä vähentää. Jos olisi pakko koskea niin lisäisin arvonlisäveroa yhdellä prosentilla. Tämä lisäisi valtion eri virastojen mukaan tuloja 700 miljoonaa, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, sillä ulkomaisia verkkokauppoja on hyvin helppo käyttää ja niistä varsinkin hieman isommat ovat hyvinkin luotettavia enkä ole näiden suhteen kokenut minkäänlaisia ongelmia.


Mitä tulee näihin ehdotuksiini niin pyytäisin kommentteja siitä kuin monet näistä ovat toteutettavissa? Lyhyemmällä tähtäyksellä seuraa tietysti itkua ja hammasten kiristystä, mutta pitkällä tähtäimellä mielestäni nämä päätökset saisivat taloutemme huomattavasti terveemmäksi. Lisäksi toivoisin myös ehdotuksia tulojen lisäämiseksi ja menoleikkauksiksi. Nämä omat ehdotukseni ovat niitä jotka tulee ensimmäisenä perstuntumalla mieleen, joten parantamisen varaa varmasti on.

- TT

torstai 12. tammikuuta 2012

Maksa ekaksi itsellesi kahdesti ja kuinka monta eri tiliä olisi hyvä pitää

Moi.

Suurimmalla osalla meistä tavallisista pulliaisista on vaikeuksia saada rahaa säästöön ja sijoittamiseen. Tämän vuoksi on hyvin tärkeää heti palkkatulonsa saatua laittaa siitä automaattisesti osa säästöön ja sen takia on hyvä olla toinen tili jolta ei pysty ilman lisämaksua siirtämään rahaa omalle käyttötililleen. Maksa ensiksi itselle tarkoittaa siis sitä, että päätät minkä osan palkastasi siirrät sille tilillesi jota et saa ilman ylimääräisiä toimenpiteitä. On tärkeämpää saada tämä prosessi automatisoitua omassa mielessäsi niin sen jälkeen pistät itseäsi varten säästöön aina edes jonkin verran rahaa. Tämä itsellesi maksaminen tarkoittaa myös sitä, että hoidat prosessin joka kerta ennen muille maksamista. Eli siis toisin sanoen ennen vuokranmaksua, puhelinta, jne. Jos saat palkkasi kahdessa osassa joka kuukausi niin voit jakaa maksusi kahteen eri osaan kunhan vaan pidät huolen siitä, että heti palkkapäivänäsi pistät rahat säilöön.

Mitä tarkoittaa sitten maksa itsellesi kahdesti? Itse maksan osan palkastani suoraan säästötilille ja sen lisäksi maksan korkoa itselleni tästä summasta. Jos haluaa yksinkertaistaa niin voi esimerkiksi maksaa 100 Euroa ja sitten vielä toisen kerran 10 Euroa korkoa lisää joka kuukausi. Tätä summaa ja korkoa voi sitten nostaa sen mukaan miten palkkakehitys nousee. Jos palkkasi nousee vaikka 10% niin sen jälkeen voi vaikka nostaa summan 110 Euroon ja sen jälkeen maksaa korkoa itselleen 11 Euroa joka on samainen 10%:n korotus mikä on myös ollut palkkakehitys tässä tapauksessa. Itse olen hieman muuttanut tätä systeemiä ja lisännyt koron osuutta aina neljännesvuosittain. Jätän nyt mainitsematta miten paljon itse pistän, mutta yksinkertaisella esimerkillä vuoden 1. neljänneksellä menee 110 Euroa, toisella 120, kolmannella 140 ja neljännellä 180 Euroa. Ja toisena vuotena ekalla neljänneksellä 121, toisella 132 Euroa, jne. Ottaen huomioon sen tosiasian, että kaikki ihmiset eivät saa tuloja tasaisesti joka kuukausi niin jokainen voi itse miettiä mikä on oma paras vaihtoehto aloittaa summan nosto. Itse käytän huhtikuuta aloittamisessa ihan sen takia, että kesäisin tuloni ovat pienemmät kuin talvella. Tähän mennessä olen noudattanut tätä tapaa viime huhtikuusta lähtien ja olen onnistunut saamaan säästötilille ihan kivan summan tulevia sijoituksia varten ja itseasiassa jo sijoittanutkin aikaisemmin blogissani mainitulla tavalla. Säästötililtä sitten siirrän rahat arvo-osuustilille kunhan saan riittävän summan kerättyä seuraavia osakeostoja varten.

Tilien määrä on tietysti varsin yksilöllinen juttu, mutta ihan pääsääntöisesti olisi hyvä olla vähintään kolme tiliä, kun laskee arvo-osuustilin mukaan. Tietysti Suomessa on niin vähän pankkeja, että näiden kilpailu ei ole mitenkään itsestäänselvää. Tämän vuoksi jotkut pankit pystyvätkin keräämään pieniä summia kuukaudessa rahaa asiakkailtaan joilla ei ole esimerkiksi asuntolainaa ollenkaan. Itseltäni menee muutama Euro kuukaudessa rahaa luottokortista, pankkikortista, käyttötilistä ja säästötilistä. Olen kyllä harkinnut pankin vaihtoa, mutta en sitä ole vielä tehnyt. Kyse on sen verran pienistä rahoista etten ole tätä vaihdosta vielä saanut tehtyä. Kuitenkin pienistä pisaroista kasvaa lätäkkö, joten tässä asiassa ei kannattaisi olla niin välinpitämätön.

Mihin sitten eri tilejä tarvitaan niin suurin asia ehkä on kuitenkin se, että niin pystyy kontrolloimaan parhaiten omia rahojaan ja näiden käyttöä. Liian monimutkaiseksi ei kuitenkaan kannata asioitaan tehdä, mutta sijoituksiin on tietysti pakko varata oma tilinsä. Myös säästötili on ihan hyvä olla olemassa. Tälle säästötilille jolta saa rahat hätätapauksessa nostettua hyvin kannattaa myös pistää se kuuluisa pahojen päivien varoille sijoitettu hätäkassa. Itselläni löytyy tältä tililtä myös niin sanottu unelmarahasto johon on tarkoitus pistää rahaa säilöön erästä hyvin pitkää matkaa varten. En tosin ole ihan varma kannattaisiko kuitenkin olla erityinen tili tätä varten tai mahdollisesti korvamerkitä sijoituksista osa siihen. Mitä mieltä te lukijat olette tästä asiasta? Tämän lisäksi voi tietysti avata muitakin tilejä mikäli haluaa saada esimerkiksi erotettua huvituksiin käytettävät rahat. Monet ihmisethän selviävät tietysti pelkällä käyttötililläkin, mutta sen hallitseminen ja laskuissa pysyminen ei ole ihan niin yksinkertainen asia kuin miltä se kuulostaa?

Kaikkien käyttö- ja säästötilien ongelmina on toisaalta inflaatio varsinkin Suomessa. Näiden tilien korot ovat liian pienet tähän verrattuna, joten tappiota tulee hitaasti mutta varmasti vuosien varrella tällä tavalla. En toisaalta tiedä onko nykypäivänä kovin järkevää sijoittaa myöskään lyhyen koron rahastoihin tai määräaikaisiin talletuksiin ottaen huomioon riskit joita nykyisessä tilanteessa mahdollisesti on. Mitä mieltä te olette asiasta?

Mikäli teillä on mielipiteitä siitä mihin tarkoituksiin eri tilejä on hyvä pitää niin kommentoikaa ihmeessä tätä tekstiä. Mikäli tekin maksatte itsellenne ensin niin kertoisitteko onko teillä erillinen säästötili sitä varten vai pistättekö rahanne suoraan arvo-osuustilille?

Tässä kaikki tällä kertaa. Mikäli teillä on huolia, murheita tai turhia toiveita tästä blogista niin antakaa ihmeessä palautetta niin katsotaan mitä asialle voi tehdä.

- TT