Näytetään tekstit, joissa on tunniste vahvuudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vahvuudet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Vähemmän on Enemmän kirja 30/xx

Vahvuudet



Vahvuutesi ovat tietojesi, taitojesi ja lahjakkuutesi yhdistelmiä. Tarvitset niitä kaikkia saadaksesi parhaat puolesi esiin. Näistä kolmesta tärkein ja selkeästi pesäeron muihin tekevä osio on lahjakkuutesi eli toistuvat ajattelumallisi. Ne ovat ainutlaatuisia kykyjäsi. Olet erilainen, koska aivojesi impulssit toivat eri tavoin. Tietojen ja taitojen hankkiminen ovat olennaisia asioita, mutta ne voivat myös muut hankkia. Henkilökohtaista suodatintasi on mahdotonta kopioida. Olet erilainen kuin muut, joten löydä omat vahvuutesi. Niillä on yhteisiä piirteitä.



Kirjassa käytän neljää eri osaa. Kolme viimeistä ovat enemmän tai vähemmän psyykkisiä yhtäläisyyksiä ja menestys kertoo siitä kuinka hyvin vahvuudet tulevat esiin.



  1. Menestys
  2. Vaisto
  3. Kasvu
  4. Tarve



Menestys on selkein piirre. Menestys kertoo sen, että sinulla on jokin kyky. Kyvystä on vielä pitkä matka vahvuudeksi. Itse pystyn hajottamaan ja hävittämään minkä tahansa tavaran. Tätä kykyä minun on vaikea jalostaa vahvuudeksi. Jos tiedät miten voin tehdä tämän niin kerro allekirjoittaneelle. Pelkkä kyky tehdä jotain ja siinä menestyminen ei riitä mikäli tietyt psykologiset määreet eivät täyty.



Vaistojen varassa tapahtuva vahvuuksien hyödyntämisen on yleisempää kuin tietoinen toiminta. Tämä kertoo paljon vahvuuksien ainutlaatuisuuksista. Toimit vahvasti vaistojesi varassa. Se on edellytys olemassaolollesi. Vaistot saavat sinut hakeutumaan vapaaehtoisesi asioihin, joissa olet hyvä.



Kasvu tarkoittaa kykyä oppia asioita erittäin nopeasti ja jalostaa kykyään tehdä asioita nopeasti. Nämä ovat sinusta helpoilta tuntuvia asioita. Ne eivät vaadi erityistä keskittymistäsi vaan tuntuvat luonnollisilta. Voit kadottaa ajantajusi. Tämä tarkoittaa niin sanottua flow-tilaa. Tällöin olet onnellinen ja saat paljon huomaamattasi aikaan. Kasvu tapahtuu hyödyntämällä vahvuuksia.



Tarve tarkoittaa hetkeä toiminnan jälkeen. Olet mm. tyytyväinen, iloinen ja tunnet saavuttaneesi raukean olotilan. Pyritä samaan tilaan yhä uudelleen. Tunnet itsesi henkisesti vahvaksi, vaikka olet fyysisesti lopussa. Tarpeesi tehdä jotain on ollut voimakkaampi lapsena. Pyrit lapsena tekemään lähinnä asioita, jotka tuntuvat hyvälle. Aikuisena sinulle tulee paljon henkisiä esteitä, jotka pienentävät tarvetta. Vahvuutesi ovat tekemisiä, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi vahvaksi ja heikkoutesi niitä, jotka saavat sinut heikoksi. Voit olla jossain hyvä, mutta tunnet silti itsesi henkisesti väsyneeksi. Tämä on merkki heikkoudestasi. Hyödynnä vahvuuksiasi, koska ne sujuvat vähemmällä vaivalla. Niiden hyödyntäminen antaa sinulle etulyöntiaseman niitä kohtaan, jotka eivät omiaan käytä.



Heikkoudet


Heikkoutesi ovat henkisellä tasolla vahvuuksiesi vastakohtia. Ne eivät välttämättä ole asioita, joissa olet huono. Sinä voit olla hyvä, mutta heikkoutesi ovat henkisiä. Et odota jotain asiaa tai saa tyydytystä sitä tehdessäsi. Tunnet itsesi tekemisen jälkeen väsyneeksi ja välinpitämättömäksi etkä odota tekemistä ilolla vaan yrität välttää sitä. Voit yrittää parantaa heikkouksiasi, mutta nekin ovat toistuvia ajattelumallejasi, joten joudut ohjelmoimaan aivosi ja se on vaikeaa. Yksi heikkouksistani on puolituttujen tapaaminen. Koitan välttää sitä viimeiseen saakka. Kierrän mieluummin kauempaa toisen ihmisen kuin menen häntä kohti. Minua ahdistaa pelkkä ajatuskin tästä tapahtumasta. Siksi en välitä myöskään kissanristiäisistä. Heikkouksien käsittely on haastavaa. On olemassa tapoja välttää ja vähentää niiden roolia. Niitä tulee ensimmäisenä viisi mieleen:


  1. Älä tee sitä
  2. Kehitä itseäsi siinä
  3. Hanki kumppani
  4. Kehitä tukijärjestelmä
  5. Käytä vahvuuttasi heikkouden sijaan



Kuten jo mainitsin niin käytän ensimmäistä tapaa vältelläkseni puolituttujen kohtaamisia. Käytän aikaa enemmän niiden välttelemiseen kuin mitä itse kohtaamisiin kuluisi aikaa. Tämä ei ole järkevää, mutta pakko tunnustaa etten aina toimi järkevästi. Yritän pyrkiä siihen, mutta heikkoudet ovat usein tiedostamattomia käyttäytymismalleja. Et pysty välttämään kaikkia asioita. Kehitä silloin heikkouttasi. Tämä vaatii sinulta suurempia henkisiä ponnisteluja. Siksi panostaminen tähän ei ole järkevää, jos ei ole pakko. Tämä hukkaa voimavaroja hyödyllisemmistä tekemisistäsi.

Tarvitset toisia ihmisiä. Lähipiirissäsi on monia ihmisiä, joiden vahvuudet ovat heikkouksiasi. Työpaikoilla kannattaa panostaa tällaisten kumppanuuksien muodostamiseen. Sinä voit auttaa lähipiiriäsi vahvuuksillasi mikäli ne ovat heidän heikkouksiaan. Tukijärjestelmän kehittäminen vaatii aikaa. Voit hyödyntää apuvälineitä järjestelmän kehittämiseen. Automatisoi tekosi mikäli sinulta puuttuu halua jotakin. Mikäli haluat säästää rahaa säännöllisesti niin laita suoraveloitukseen jatkuva tilisiirto säästämistä varten. Joskus sinulta voi löytyä heikkous, jonka voit piilottaa vahvuuksiesi avulla. Voit päästä asioiden jännittämisestä eroon kuvittelemalla olevasi muualla. Stand Up koomikko voi luoda sketsihahmon liioittelemalla heikkouksiaan. Hän ajattelee roolia lavalla kuvitellen olevansa vain näyttelemässä.

Mikäli et pysty välttämään tai kiertämään heikkouksiasi, tulee sinun parantaa niitä siedettäville tasoille. Et voi antaa niiden pilata koko elämääsi. Ota itseäsi niskasta ja paranna niitä. Matkasi voi olla tuskainen, mutta heikkoutesi voivat tuottaa suurimmat jätteet elämääsi. Voit saada pienellä ponnistelulla aikaan suuria tuloksia. Vahvuuksien ja heikkouksien hyödyt ja haitat vaihteleva henkilökohtaisesti. Sinun pitää itse ratkaista asiat. Muista, että muutaman kriittisen asian muuttamalla voit saada aikaan isoja tuloksia, olivat ne vahvuuksiasi tai heikkouksiasi.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Vähemmän on Enemmän kirja 29/xx

4.6 Vahvuudet ja heikkoudet




Sinulla on vahvuutesi ja heikkoutesi. Niiden merkitys sinulle on henkilökohtainen. Sinä ehkä keskityt tekemiseen vahvuuksien kautta, kun toiset panostavat heikkouksiensa parantamiseen. Jostain syystä suurempi osa meistä uskoo heikkouksiensa kehittämisen olevan tärkeämpää kuin vahvuuksiensa. Voit saada ladastasi onnistuneella virittämisellä aikaan Skodan suorituskyvyn, mutta sinun tulisi keskittyä virittämään mersustasi Ferrari. Jälkimmäinen on viisaampi vaihtoehto, koska nykymaailmassa ei ilman vahvuuksiaan pärjää.


Tieto, taito ja lahjakkuus


Voit opetella kahta ensimmäistä. Lahjakkuutesi ovat luonnollisia kykyjäsi, joita et voi oppia. Voit toki jalostaa niitä. Lahjakkuutesi voi määritellä seuraavasti: Lahjakkuutesi tarkoittaa luontaisia ja toistuvia ajattelumallejasi eikä niitä voi opettaa. Lahjakkaalla kirjanpitäjällä on mm. pilkunnussimisen jalo taito eli hän haluaa saada kaikki luvut oikein. Lahjakkuuden eri tasojen vuoksi samoista lähtökohdista lähtevät opiskelijat tuottavat erilaiset tulokset. Huipputason saavuttaa vain mikäli lahjakkuus osuu yksiin tekemisiensä kanssa. Tämä ei tarkoita ettei oppimisesta ole hyötyä lahjattomille. Vahvuuksista lahjakkuus muodostaa olennaiset osat. Tiedot ja taidot voi hankkia, mutta ainutlaatuisten ajattelumallien hankkiminen ei onnistu.


Tieto tarkoittaa asioita, joista olet tietoinen. Voit itse kerätä tietoa ja sitä voidaan opettaa sinulle. Tiedon voi jakaa kahteen osaan: tosiasioihin ja kokemuksiin perustuviin tietoihin. Tosiasioita olet lukenut ja kokemuksiin perustuvat tietosi ovat matkan varrella oppimasi asiat. Tosiasioita voi ja pitää opettaa. Kokemuksiin perustuvaa tietoa oppii itse ajattelemalla mitä tuli tehtyä ja kuinka teko on vaikuttanut joko sinuun tai muihin tai seuraamalla muiden toimia. Taito on sitä kuinka teet jotain. Paras tapa oppia taito on jakaa se osiin ja koota palaset yhteen. Paras tapa oppia on harjoitella tietoisella tekemisellä. Jokainen taito ja sen osat tulisi opetella oikealla tavalla oikeaan aikaan oikeassa järjestyksessä.



Lahjakkuus voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan. Motivoiva lahjakkuus selittää miksi teet jotain. Se kertoo syyn miksi teet jotain. Ajatteleva lahjakkuus kertoo miten ajattelet eli kuinka pohdit vaihtoehtoja tai kuinka teet johtopäätöksiä. Yhdistävä lahjakkuus kertoo keneen luotat, kenen kanssa toimit ja keitä hyljeksit. Lahjakkuutesi on muodostunut aivoissasi olevista kytkennöistä, jotka hallitsevat aivotoimintaasi. Ajattelumallisi ovat erilaiset kuin muilla, koska aivoissasi on miljardeja kytkentöjä, jotka toimivat eri tavoin. Ne ovat kaikilla erilaiset. Kytkennät ovat muodostuneet enimmäkseen kolmen ensimmäisen ikävuotesi aikana ja kuutitoistakesäisenä puolet kytkennöistäsi on kuolleita. Kytkennät muodostavat henkisen verkostosi, joka suodattaa saamasi tiedot. Verkosto päättää miten reagoit tiettyihin tilanteisiin. Se myös erottaa sinut muista.



Jos et tiedä lahjakkuuksistasi niin etsi ne seuraamalla luontaisia reaktioitasi. Ne ovat reaktioita, joita et voi opetella. Stressaavissa tilanteissa ne ovat omimmillaan. Luontaisten reaktioiden lisäksi voit miettiä asioita, joita jatkuvasti kaipaat. Lisäksi voit miettiä asioita, joista saat tyydytyksen ja nopeasti oppimiasi asioita. Lapsuudessasi sinua kiinnostaneet asiat ovat todennäköisesti niitä, joissa olet lahjakas. Olet tuntenut niihin vetovoimaa vanhemmallakin iällä. Opit nopeammin taidot, joissa olet lahjakas. Niiden omaksuminen on sinulle luonnollisempaa kuin muille. Tyydytys on myös merkki lahjakkuudestasi, koska ne asiat omaavat vahvimmat kytkökset aivoissasi. Mieti asioita, joiden jälkeen olet onnellisimmillasi. Se on yksi parhaimmista vihjeistä löytää lahjakkuus.



Anders Ericsson teki tukimuksen, joka todisti ettei pelkkä lahjakkuus riitä menestykseen. Sen lopputulos oli, että huipulle pääseminen vaatii keskimäärin 10000 tuntia keskittynyttä ja tarkoituksenmukaista harjoittelua. Keskiarvo ei kerro yksilöistä. Todellisuudessa tuntimäärät vaihtelivat muutamasta tuhannesta pariinkymmeneen tuhanteen. Tuntimäärien tarve riippuu suurilta osin lahjakkuudesta. Kyseisten tuntimäärien ollessa noin suuret on selvää, että ilman lahjakkuutta harvat jaksavat tuota rääkkiä. Koska lahjakkuuden määrä kertoo toistuvista ajattelumalleista, on tuollainen tuntimäärä lähes mahdoton suoritus ilman lahjakkuutta. Kiinnostus asian tekemiseen loppuu nopeasti ilman tekemisestä saatua tyydytystä, joka on yksi lahjakkuuden tunnusmerkeistä.

torstai 21. toukokuuta 2015

Älykkyyttä on monenlaista

Tosiasia on se etteivät kaikki ihmiset ole varustettuja samoilla älynlahjoilla. On huomioitava se etteivät ihmiset aina osaa tiedostaa omia vahvuuksiaan vaan voivat keskittyä asioihin joista ei heille itselleen ole hyötyä. Nykypäivänä nerokkuutensa hyödyntäminen on helpompaa kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Nykypäivänä itsensä voi saada yleisön tietoisuuteen helpommin vaikka Youtuben kautta mikä tarkoittaa esimerkiksi parhaille lahjakkuuksille helpompaa ja tuottoisampaa polkua. Kolikon kääntöpuolena on kilpailun koventuminen.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on selvittää lukijalle miten vahvuusalueet tai älykkyydet voidaan jaoitella, jotta ihmisten olisi helpompi ymmärtää missä he ovat hyviä. Periaatteessa älykkyyttä jaoitellaan monin tavoin, mutta olen päätynyt käyttämään Harwardin professori Howard Gardnerin seitsemää eri älykkyyden lajia, koska ne antavat mielestäni selkeän kuvan eri vahvuuksista. Ihminen voi olla älykäs tai lahjakas monin eri tavoin, joten eri älykkyydet eivät sulje pois toisiaan. Gardnerin seitsemän älykkyyttä ovat:

1. Loogis-matemaattinen
2. Kielellinen
3. Musikaalinen
4. Ruumiillinen
5. Avaruudellinen
6. Sosiaalinen
7. Itsensätunteminen

Loogis-matemaattisesti älykkäät ihmiset osaavat analysoida ongelmia loogisesti, osaavat käyttää matematiikkaa ja tutkia tieteellisesti asioita. Tämä on se älykkyys, jota vielä nykypäivänäkin suositaan muiden kustannuksella. Ongelmaksi se tulee, kun jotkut tällä osa-alueella lahjattomammat pistetään ratkaisemaan ongelmia joihin heillä ei älykkyys riitä. Varsinkin Suomessa insinöörejä koulutetaan liikaa.

Kielellinen lahjakkuus kuvaa ihmisen kykyä ymmärtää sekä puhuttua että kirjoitettua kieltä ja tuottaa niitä sujuvasti. Myös ulkomaisten kielten oppiminen helpottuu. Lakimiehet, puhujat, kirjailijat ja runoilijat omaavat korkean kielellisen lahjan. Myös kielellinen nerous kuuluu älykkyyksiin, joille luodaan suuri painoarvo ihmisten koulutuksessa. En tosin ole varma onko suomalainen tapa kouluttaa kielellisiä lahjakkuuksia oikea. Tämä näkyy erityisesti vieraiden kielten opetuksessa.

Musikaalinen älykkyys on se, että ymmärtää musikaalisia asioita hyvin, osaa esittää musiikkia joko soittaen tai laulaen ja ymmärtää milloin sitä tehdään hyvin tai huonosti. Itselläni tällaista taitoa ei juurikaan ole, joten en näistä asioista mitään ymmärrä. Tämä on Gardnerin mielestä ehkä kyseenalaisin älykkyyden ala, sillä hänen mukaansa se on lähellä kielellistä neroutta.

Ruumiillinen lahjakkuus kuvaa sitä kuinka hyvin ihminen osaa käyttää joko koko ruumistaan tai sen osaa ratkaistaakseen ongelmia. Ruumiillisesti lahjakkaita ovat tietyt urheilijat, kuten voimistelijat, rakennusmiehet, kirurgit ja mekaanikot.

Avaruudellinen älykkyys tarkoittaa kykyä havaita ja manipuloida laajoja ja pienempiä tiloja. Laajojen tilojen hallitsijoista esimerkkinä voidaan käyttää lentäjiä ja lennonjohtajia. Pienempien muotojen hallitsijoita löytyy kuvanveistäjistä, shakinpelaajista ja arkkitehdeistä.

Sosiaalisesti älykkäät ihmiset pystyvät ymmärtämään muiden ihmisten aikeita, motivaatioita, haluja ja ovat hyviä työskentelemään muiden ihmisten kanssa. Tästä parhaita esimerkkejä ovat myyntimiehet, opettajat, sairaanhoitajat, poliitikot ja näyttelijät. Nämä ovat ihmisiä joiden roolia yhteiskunnassa usein väheksytään, sillä ilman sosiaalisia taitoja ihmiset ovat aika lailla avuttomia. Henkilökohtainen mielipiteeni suomalaisista on se, että emme ole sosiaalisesti hirveän lahjakkaita. Tämä voi osittain johtua siitä, että meidät opetetaan uskomaan tähän.

Hyvin itsensä tuntevat ihmiset omaavat suuren kyvyn ymmärtää itseään, luoda itselleen sopivia käyttäytymismalleja, ymmärtävät omat halunsa, pelkonsa ja kyvykkyytensä. Näitä he pystyvät käyttämään hyväkseen säädelläkseen omaa elämäänsä parhaaksi näkemällään tavalla. Tätä taitoa pidän hyvin tärkeänä ja ehkäpä tärkeimpänä.

Tällainen määrittely ei ole ainut oikea ja sen takia ei tarkkaan kannata tuota tulkita. On tärkeämpää miettiä kuinka älykkyyden muodot kuvaavat sinua. Mikäli tuntuu siltä etteivät tietyt osa-alueet ole hallussa niin niitä voisi parantaa. Liiallinen keskittyminen heikkouksiin tuottaa hukkatyötä. Ainoastaan ne asiat missä ihmiset ovat lahjakkaita voivat saada suurimman tuotoksen pienemmällä panostuksella. Tietysti on selvää, että lahjakkaiden kannattaa harjoitella, mutta jokaisella on tietyt keihäänkärkensä, joihin panostamalla tuottaa suurimman hyödyn itselleen. Ei kannata pyrkiä osaamaan kaikkea käyttäen sellaisia tuntimääriä jotka eivät tuota suurempaa kokonaishyötyä. Niitä asioita joissa ihminen on surkein kannattaa kehittää itseään jonkin verran täystunarista ylöspäin, koska silloin pienellä panostuksella saa hyvän tuloksen.

Itsensä tunteminen on edellämainituista se johon kannattaa panostaa aina, koska ilman sitä ei ymmärrä vahvuusalueitaan ja hakkaa päätänsä seinään tarpeettomasti. Hyvänä esimerkkinä ovat television Idolsiin pyrkivät ”laulajat” jotka kuulostavat siltä kuin raapisivat ruuvimeisselillä metallipintaa. Kun joku tuomareista kertoo totuuden joko ystävällisesti tai ilkeästi, mennään shokkiin ja haukutaan nämä ammattilaiset. Itsensä tunteminen auttaa myös silloin, kun oma äitikin kannustaa lastaan, kun ei kehtaa totuutta sanoa ääneen. Tämän asian kehittäminen usein laiminlyödään, koska itsensätuntemista pidetään selvyytenä, jota se ei kaikille ole.

Missä asioissa sinä olet lahjakas/älykäs?

-TT

perjantai 22. marraskuuta 2013

ratkaiseva tekijä

Jälleen kerran on pakko todeta ettei suomennoksia kannattaisi käyttää Lontoon murteisten termien ollessa kyseessä, mutta niin kauan kuin julkaisen blogia äidinkielelläni on tällaisen asian ollessa kyseessä yritettävä parhaan mukaan saada jokin vastine Suomeksikin. Kyseessä on sanasta ”Edge” ja siitä voi käyttää ehkä myös sanaa etu, mutta en pidä sitä täydellisenä vastineena. Jos jollakin on parempi suomennos niin saa ehdottomasti ilmaista sen kommenteissaan.

Se mitä haluan sanoa on se, että meillä kullakin on omat vahvuutemme ja omat etumme tietyissä asioissa ja toisissa tulee sitten taas paljon lunta tupaan, vaikka kokeilisimmekin parantaa niitä. On ymmärrettävä, että keskittymällä parantamaan omia heikkouksiaan tulee niistä parhaimmillaankin vain keskinkertaisuuksia eikä suuremmassa kuvassa hyöty ole riittävä varsinkaan nykypäivänä jona kilpailu on paljon kovempaa monissa asioissa kuin esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten. Itsensä kehittäminen hyvästä erinomaiseksi on taas huomattavasti hyödyllisempää. Tästä on olemassa yksi poikkeus ja se on itsensä tunteminen. Mikäli ei ymmärrä itseään on erittäin tärkeää ensiksi opetella se taito, koska ilman sitä ei yksinkertaisesti voi päästä optimaaliseen lopputulokseen.

Mielestäni omat vahvuuteni ja keihäänkärkitaitoni tulevat ennen kaikkea ilmi siinä kuinka ymmärtää suuria kokonaisuuksia ja nähdä suuressa kuvassa tärkeät yksityiskohdat. Näiden erottaminen on suurelle osalle ihmisistä hyvin vaikeaa ja he hirttäytyvätkin sellaisiin yksityiskohtiin joilla ei ole suuremmin väliä. Kyse on siis ennen kaikkea kyvystä analysoida ja ajatella sekä keskittyminen olennaisuuksiin jättämällä ne turhat asiat pois. On tietysti erittäin vaikeaa kuvailla lyhyesti kuinka näitä kykyjä voi hyödyntää elävässä elämässä, mutta erittäin helppoa tämä on ollut minulle ainakin urheillessani. Esimerkiksi joukkuelajeissa on tärkeää tietysti keskittyä omaan osaamiseensa, mutta sen lisäksi on tärkeää löytää heikot kohdat vastapuolelta ja hyödyntää niitä. Tästä esimerkkinä maalintekopelit joissa yritän aina huomioida maalivahtien tai puolustajien heikot kohdat, jotta tärkein asia eli maalinteko helpottuisi. Suurin osa pelaajista ei juurikaan edes mieti näitä asioita. En tietystikään pidä itseäni mitenkään erehtymättömänä, mutta uskallan väittää olevani oikeassa useammin kuin joka toisessa tilanteessa ja se on huomattavan paljon enemmän kuin mitä muut ihmiset keskimäärin tajuavat. Niissä asioissa jotka eivät oikeasti ole kovinkaan tärkeitä olenkin sitten säännöllisesti enemmän väärässä kuin mitä monet muut.

Jos nyt sitten jokainen itse miettii sitä miten tällaisia asioita voi hyödyntää omassa elämässään niin kannattaa ensimmäisenä miettiä niitä asioita joissa on hyvä ja niitä jotka itseään eniten kiinnostaa. Näiden asioiden hahmottamisen pitäisi olla vielä kohtuullisen helppoa. Näitä voi sitten käyttää elämänsä monilla eri osa-alueilla. Esimerkiksi ne ihmiset jotka ovat kiinnostuneita ruoasta voivat vaikka sijoittamisessaan pohtia elintarvikefirmoja tai ravintolaketjuja ja panostaa niiden tuntemiseen sijoituskohteina. Valitettavasti Suomesta tällaisia yrityksiä ei tietystikään ole monia, joten on käytännössä pakko mennä merta edemmäs kalaan. Toiset ihmiset taas ymmärtävät erityisen hyvin korkean teknologian yrityksiä ja heidän tulisi silloin panostaa niiden tuntemiseen. Tällä tavalla on sitten mahdollista hyödyntää suhteellista etuaan verrattuna niihin jotka eivät asioista juurikaan ymmärrä.

Vaikka joistakin saattaa tuntua siltä ettei omaa minkäänlaista erikoisosaamista tai luonteenpiirrettä niin se ei pidä paikkaansa. Meillä jokaisella niitä kuitenkin on ja epätoivoisimmillakin tapaamillani ihmisillä niitä löytyy. Tästä esimerkkinä voidaan vaikka käyttää ”Kopio-Keijoa” (nimi muutettu) joka tuli vastaan yliopisto-opinnoissani. Keke oli kaveri joka suoritti alemman yliopistotutkinnon kopioimalla kaikkien muiden aikaansaannokset ja lyöttäytymällä harkkatöitä varten muiden ihmisten ryhmiin tekemättä niissä yhtään mitään. Tämän lisäksi hän osasi kinuta jatkuvalla syötöllä apua muilta niihin projekteihin jotka oli suoritettava yksin. Huhujen mukaan Keke plagioi kandin työnsäkin jostain ja palautti sen niin monta kertaa proffalle, että hän kyllästyi siihen ja lupasi päästää hänet läpi siitä mikäli kyseinen kaveri ei koskaan enää palaisi takaisin opiskelemaan. Nämä ovat vain huhuja ja varsinainen pointti ei olekaan siinä vaan, että kaveri on niin sitkeä eikä anna periksi koskaan. Tämä ominaisuus on erittäin hyvä siinä vaiheessa, kun hommat menevät aivan täysin vituiksi ja hän pärjää siinäkin tilanteessa tällä ominaisuudella. Kaikilta meiltä siis löytyy joku ominaisuus jota muilla ei ole ja jota voi käyttää hyväksi. Sinun tehtäväsi on selvittää omat ratkaisevat tekijäsi ja hyödyntää niitä niin paljon kuin mahdollista.