keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Vähemmän on Enemmän kirja osa 8/xx

3. Vähemmän on Enemmän ajattelu

Vähemmän on enemmän ajattelumallia käyttämällä pieni panostuksemme tuottaa meille suuren hyödyn. Se lisää aivotyömme määrää, mutta hieman enemmän ajattelemalla saamme elämästämme paljon irti. Meille on tärkeää, että pystymme ajattelemaan itsellemme tärkeitä ja kiinnostavia asioita. Olemme erilaisia. Emme voi tehdä kaikkea samoin kuin muut, tuottaen huvia ja hyötyä sekä itsellemme että ympäristöllemme. Ydinajatus on se, että vain pieni osa ponnistuksistamme tuottaa meille suurimman osan hyödystämme. Suhdeluvut vaihtelevat asiasta riippuen. Luku voi olla 80/20 tai jopa 99/1. 80%:ia tuotteista voi tuottaa yrityksen liikevaihdosta 80%:ia. Tasaluku on vain numero. Todelliset suhdeluvut voivat olla vaikka 50/1 tai 97/20. Jälkimmäinen voi tarkoittaa sitä, että 20%:ia kirjailijoista myy 97%:ia kirjoista Yhdysvalloissa. Radikaalit vaihtelut johtuvat elämän ja maailman epälineaarisuuksista.



Kuva 1. Pylväsdiagrammeja suhdeluvuista


Luvut kertovat oleellisen asian. Ero oon hyvin jyrkkä eli se tarkoittaa sitä, että suuria vaikutuksia hyödyntämällä voimme maksimoida pienten asioiden voiman. Meidän kannattaa aloittaa ajattelemalla pieniä ydinasioita eli niitä, jotka tuottavat kokoihinsa nähden suurimmat hyödyt. Tämän jälkeen voimme vähentää työmääräämme keskittymällä vain ydinasioihin tai pyrkiä pitämään työmäärämme samoissa kasvattamalla ydinasioiden osuutta lisäämällä täten hyötyämme. Meidän ei tule keskittyä vain ydinvasioihimme. Haitallisten asioidemme kitkeminen pois elämästämme on yhtä tärkeää. Vähemmän on enemmän periaate toimii myös negatiivisten vaikutusten suhteen. Pieni osa asioistamme tuottaa suurimmat negatiiviset vaikutukset. Näiden kitkeminen pois tuottaa yhtä suuria hyötyjä kuin keskittyminen ydinasioihin. Turhuuksien eliminoiminen on vaikeaa. Meidän tulee keskittää niihin suuri huomio.



Ydinasioihin panostaminen ja turhien asioiden eliminoiminen vaativat jatkuvaa ajattelua. Emme voi välttyä siltä mikäli haluamme saada enemmän irti elämästämme. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niiden havaitseminen vaatii itsenäistä toimintaa ja omien aivojen käyttöä. Keskimääräisesti suurin osa meistä on väärässä, tärkeissäkin asioissa. Tämä tapahtuu laumaa seuraamalla. Lauma on välillä oikeassa, mutta ei läheskään aina. Syy-seuraus-suhteet ovat avainasemalla. Usein seurauksia pidetään syinä, vaikka asia olisi toisin. Esimerkiksi jonkin paikan ollessa kipeä, voi kipu säteillä toiseen paikkaan, jota hoidetaan ilman vikaa. Kipua korjataan yleensä kipulääkkeellä, joka vie kivun pois, mutta ei poista ongelmaa. Ajattelutavassa tärkeintä on löytää se tärkein syy (kivunaiheuttaja) joka laitetaan kuntoon ja sitä kautta saamme pienellä vaivalla suuren hyödynt. Meidän ei tarvitse ratkaista kaikkia ongelmiamme kerralla vaan voimme miettiä niitä, joiden ratkaiseminen tuottaa suurimman hyödyn. Ensin meidän on luovuttava turhuuksista ja sen jälkeen priorisoitava tärkeät.



Ajattelutapa eroaa paljon siitä kuinka näemme asiat usein lineaarisina eli yksi yhteen. Pienellä osalla teoistamme tulee olemaan aina suurin arvo meille ja muille. Meidän tulee miettiä mistä suurimman arvon tuottava massa löytyy. Se ei löydy keskinkertaisuudesta vaan syvemmän kasan alta. Meidän täytyy ajatella uusiksi ja päästä pinnan alle. Pinta on tapamme ajatella lineaarisesti ja kulkea lauman mukana. Keskittymällä samoihin epäolennaisuuksiin kuin muut, menemme lauman mukana metsään. Lainatakseni Mark Twainia: ”Kun huomaat tekeväsi tai ajattelevasi kuin enemmistö, on aika pysähtyä ja ajatella uudelleen.” Meille paras tapa päästä pinnan alla olevaan suurinta arvoa tuottavaan massaan kiinni on luoda ajattelutapa, jossa hyljeksimme automaattisesti enemmistön mielipiteitä. Ne sisältävät hallitsevat asiantilat, konsensusajattelun, perinteiset viisaudet ja helpot vastaukset. Nämä peittävät näkökentästämme todellisuuden eli ne asiat, jotka tuottavat meille suurimmat hyödyt. Luopuminen keskinkertaisista viisauksista tuottaa suuret hyödyt, mutta on vaikeaa. Ajattelumme muuttaminen on meille vaikeinta, koska meidän on vaikeaa myöntää itsellemme olevamme väärässä.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Raha: Rengistä Isännäksi kirja

Moi kaikille!


Kirjani rahasta on valmis. Olen tyytyväinen ja iloinen, että saan tarjota sinulle oppimani kirjan muodossa. Kirja on laaja kattaus kokonaisvaltaisen henkilökohtaisten raha-asioiden hoidon maailmaan.

Kirjan sisältö koostuu seuraavista luvuista:

  1. Johdanto
  2. Ajattelumallit: Kovat tieteet, psykologia, talous, muut, esimerkki malleista
  3. Psykologia: perustarpeet, rahan ja kuluttamisen psykologia
  4. Tulot: aktiiviset ja passiiviset tulot
  5. Kuluttaminen: maksutavat, säästäminen, tavara, asuminen, muu kulutus
  6. Sijoittaminen: kohteet, aikavälit, välistävetäjät, osakesijoittaminen, mestarit, jne.
  7. Taidot ja Järjestelmät: taidot, tavat, rahojensuojelu, budjetointi, automatisointi, talousstrategia
  8. Yhteenveto

Kirjan johdannon voit lukea täältä. Kirjan lukemalla hyödyt mm. seuraavasti:

  • Ymmärryksesi raha-asioista paranee
  • Ajattelumalleja, jotka parantavat ongelmanratkaisukykyäsi muissakin asioissa
  • Parannat kysymystesi ja vastauksiesi laatua
  • Talouspäätöstesi laatu paranee
  • Rahaan liittyvät taitosi ja tapasi paranevat kirjan neuvoja hyödyntämällä.
  • Arvioimaan kuinka hyvät tapasi ja taitosi ovat
  • Raha-asioiden hoitoon tarvitsemasi aika vähenee
  • Ammattilaisten ja valeauktoriteettien roskapuheiden tunnistaminen helpottuu
  • Ymmärryksesi sijoitustuotteiden todellisista kuluista paranee
  • Mikä erottaa maailman parhaimmat sijoittajat muista
  • Kolme tärkeää kysymystä lisätulojen hankkimisesta
  • Järjestelmien hyödyntäminen raha-asioissa helpottuu
  • Edellämainittujen asioiden myötä mahdollisuutesi pysyvään vaurastumiseen kasvavat huomattavasti

Kirjan hinta on suoraan minulta tilattuna 20€:a sisältäen ALV:n ja postituskustannukset. Voit tilata kirjan myös Amazonin kirjakaupasta. Tarkemmat yksityiskohdat löytyvät myöhemmin, tätä ennen keskitytään vielä sinua mahdollisesti askarruttaviin kysymyksiin.


Miksi minun pitäisi ostaa juuri tämä kirja eikä jokin toinen?


Tämä kirja on ainut suomeksi kirjoitettu kirja mikä tarjoaa sinulle mahdollisuuden ymmärtää kokonaisvaltaisesti henkilökohtaisten raha-asioiden hallitsemista. Voit sen avulla kehittää rahaan liittyvien ajatustesi, tunteidesi, tietojesi, taitojesi ja tapojesi laatua. Näiden viiden taso kertoo mahdollisuuksistasi vaurastua. Kirja ei myöskään jaa vain tavanomaisia neuvoja, kuten seuraa menojasi, tee budjetti, säästä rahaa ja sijoita se tuottaviin sijoituskohteisiin. Se kertoo kaunistelemattomasti myös näiden neuvojen ongelmakohdat. Niin hyviä nämä neuvot kuin ovatkin niin niiden toteuttaminen on vaikeata ja niiden hyödyntämisen epäonnistuminen on todennäköistä mikäli jokin osa kokonaisuudesta, kuten tunteidenhallinta, uusien tapojen luominen ja huonojen tapojen muuttaminen jää väliin. Kirja tarjoaa myös ajattelumalleja, jotka parantavat ongelmanratkaisukykyäsi myös rahaan liittymättömissä asioissa.


Miksi uskoa rahasta kirjan tehnyttä kirjailijaa, joka ei ole rikas?


En ole rikas, koska olen tuhlannut lähes kaikki rahani suurimman osan elämästäni. Vasta viime vuosina olen oppinut käyttämään järkevämmin rahaa. Tämän jälkeen en ole ehtinyt rikastua, koska vaurastuminen ei tapahdu yhtäkkiä ilman onnea. Toinen syy tähän on se, että vuosikymmenten huonoja tapoja on todella vaikea muuttaa enkä ole tässä prosessissa täysin onnistunut. Olen luonteeltani enemmän ajattelija kuin tekijä mikä vaikuttaa myös asiaan.


Suosittelen sinua muodostamaan kuvan kirjailijasta ja hänen asiantuntemuksestaan seuraavista blogeista:




25€:a on paljon rahaa miksi minun kannattaa maksaa kirjasta tuo summa?


Kirja on vuosien työn tulos. Sen kokoamiseen ja parhaiden ratkaisujen löytämiseen on käytetty satoja tunteja vuosien varrella. 25€:a ei ole paljon verrattuna siihen kuinka monen tunnin työn tulokset se maksamalla saadaan. Jos et osta tätä kirjaa niin osta jokin muu. Saat muiden pitkän työpanoksen halvalla.

Miksi maksaa, kun saman informaation voi saada ilmaiseksi netistä?


Sen lisäksi, että kirjan tekemiseen on käytetty satoja tunteja, jotka sinäkin joutuisit käyttämään tietoja etsiessäsi, on sen kirjoittaja lahjakas yksinkertaistamaan monimutkaisia asioita. Netistä löytyvät kirjoitukset voivat olla liian monimutkaisia ja täynnä termejä, joita vain asiantuntijat ymmärtävät.


Miksi maksaisin, kun voin lukea blogeistasi suuren osan kirjasta?


Blogeissani on paljon hyvää asiaa, mutta se on pirstaloitunut moneen eri palaseen mikä tekee niistä vaikeammin ymmärrettäviä kokonaisuuksia. Kirjassa tärkeimmät asiat on tiivistetty reiluun kahteen sataan sivuun ja siitä löytyy paljon julkaisematonta materiaalia, kuten kysymyspatteristo joka keskittyy taitojesi mittaamiseen raha-asioiden hoidon eri osa-alueilla. Tämä on yksi asia mitä et löydä blogeistani. Kirjasta löytyy myös paljon muuta blogeistani löytymättömiä asioita.


Miten voin hankkia kirjan?


Voit tilata sen minulta suoraan sähköpostilla osoitteesta rahapeli@yahoo.com. Sitä kautta tilatessa kirjan hinta on 25€:a  sisältäen ALV:n ja postimaksut. Voit ostaa myös useamman kerralla. Kaksi kappaletta saat hintaan 40€:a. Laita tilaukseen nimesi ja osoitteesi. En käytä tietojasi suoramarkkinointiin, enkä jaa niitä eteenpäin.


Laskutus tapahtuu siten, että laitan kirjan postittamisen jälkeen laskun sähköpostilla sinulle. Toivon jokaisen maksavan kirjan vasta sen jälkeen, kun kirja on tullut perille. Toimitan kirjan postilla vain Suomesta löytyviin osoitteisiin. Kirjan voi ostaa myös Amazonin kirjakaupasta. Se löytyy mm. seuraavasta osoitteesta: Kirjan voi tilata Amazonista (Saksa) halvemmalla myös Suomeen, koska sieltä tilatut kirjat eivät vaadi minulta minkäänlaisia toimenpiteitä.

Hyvää viikonloppua!

-TT

torstai 1. lokakuuta 2015

Syyskuu 2015 Cash +100 Salkku – 13.5%

Syyskuu sujui melkein suunnitelmien mukaan. Pari ensimmäistä viikkoa meni vielä paremmin. Tämän jälkeen tuli pikkuinen takaisku, jonka myötä tein kirjaani enemmän kuin aiemmin kuvittelin. Tämän vuoksi sain sen valmiiksi loppukuusta. Tämä on suurin syy sille miksi ylijäämäni jäi arvioitua pienemmäksi.


Menot ja tulot


Tuloni olisivat voineet olla suuremmat, mutta jouduin parin ensimmäisen viikon jälkeen himmailemaan ruumiini vuoksi. Tästä syystä jäi tienaamatta 100-200€:a. Menot olivat käytännössä odotetut lukuunottamatta kirjani painatuksesta tulevia kuluja, joita odottelin vasta lokakuulle. Tämän vuoksi ylijäämäni jäi syyskuulta pienemmäksi kuin olin etukäteen arvioinut. Lokakuussa minulla ei ole mitään erityisiä menoja, joten odottelen tulojen pysyvän suunnilleen samoina kuin syyskuussa lukuunottamatta kirjamyynnistä tulevia tuloja, jotka ovat minulle tällä hetkellä hämärän peitossa. Tämän seurauksena myös tulevat ylijäämäni ovat arvaamattomat. Ilman kirjamyyntiä voin olettaa ylijäämäni olevan 100-200€:a.


Pörsseistä lisää ilmoja pois


Pörssit ovat laskeneet hieman lisää. Omat osakkeeni reilusti. En ole siitä huolimatta myynyt enkä myy. Voisi tietysti olla viisaampaa tai sitten ei. Omat osakkeeni ja rahastoni ovat nappikauppaa. Niihin en kiinnitä tällä hetkellä yhtä paljon huomiota kuin siihen kuinka saan pidettyä itseni joka kuukausi ylijäämäisenä. Outotecin osakkeet olivat pahimmassa laskussa raaka-aineiden hintojen tippuessa. Mitään muita uutisia yrityksestä ei tullutkaan syyskuussa. Tulosvaroituksen puuttumista pidän hyvänä asiana, mutta se voi tietysti tulla vielä myöhemminkin. Itse näen osakurssien tulevan alas vielä jatkossakin, koska ne ovat omien laskujeni mukaan vielä yliarvostettuja. Tämä johtuu lähinnä keskuspankeista, jotka ovat pumpanneet markkinoille likviditeettiä liian paljon ja liian pitkään. En tietystikään usko, että sinun täytyy olla samaa mieltä kanssani. Tee itse omat johtopäätöksesi äläkä usko minua.


Raha: Rengistä Isännäksi kirja julki ja myyntiin huomenna perjantaina 2.10


Tätä kirjoittaessani tilanne näyttää siltä, että saan viimeistään huomenna perjantaina kirjat kotiini, joten pääsen myymään niitä samalla. Varmaa tämä ei tietysti ole ennen kuin kirjat ovat turvallisesti hallussani. Kirjan hinta on 25€:a minun kautta tilattuna. Tarkemmat tiedot laitan huomenna. Kirjan loppuviimeistelyt ovat aika tuskallisia, kun pitää lähinnä keskittyä tarkastamaan omia laskujaan, tekstejään, jne. Itse kirjoittaminen on parasta tällaisessa projektissa materiaalin lukemisen lisäksi. Vaikka bloggaaminen on hyvä tapa tuoda ajatuksiaan esille niin kirjan tekeminen ainakin minun tapauksessani selkiyttää asioita vielä enemmän.


Tällä hetkellä olo tuntuu aika tyhjältä, koska yhtä suuria projekteja ei minulla ole vähään aikaan edessä kahden kirjan kirjoittamisen ja julkaisemisen lisäksi. En tiedä milloin veri vetää uuden projekti pariin, mutta en todennäköisesti aloita uuden kirjan tekemistä vähään aikaan. Sen sijaan minun on tarkoitus kääntää Lontoon murteelle kirjani. En tiedä kuinka kauan siihen menee enkä milloin aloitan projektini. Vasta kääntämisen jälkeen voin harkita uuden kirjan tekoa. Todennäköisesti se voisi keskittyä vain sijoittamiseen, mutta en ole varma tulenko koskaan kirjaa tekemään.


Henkilökohtainen elämä rullaa normaalisti eteenpäin


Ruumis on tosin osoittanut merkkejä hajoamisesta. Yritän pikkuhiljaa tiputtaa painoani, jotta ruumiskin kestäisi paremmin fyysiset rasituksensa. Vaikka en ole oikeastaan juurikaan lihonut viimeisten vuosien aikana niin nyt alkaa tuntumaan siltä ettei ruumiini kestä enää samanlaista painoa kuin aiemmin. Reissuja ei juuri ole tiedossa. Vietän tosin pari päivää Tampereella ensi viikon alussa. Ajattelin pitää Tampereella jonkinlaisen tapaamisen blogistani/kirjoistani kiinnostuneille tiistaina. En vielä tiedä asiasta sen tarkemmin. Otan kaikki ehdotukset vastaan ja kertoilen sitten tarkemmin aikatauluista lähempänä tiistaita.


Eipä muuta tällä kertaa,


Huomenna tulee tarkemmat tiedot uudesta kirjastani ja kuinka sen voi hankkia itselleen.

-TT

tiistai 29. syyskuuta 2015

Vähemmän on Enemmän kirja osa 7/xx

2.4.3 Ympäristö tai olosuhteet, joissa viestit leviävät

 
Meille vaikein asia on sisäistää ympäristön ja olosuhteiden merkitys viestin leviämisessä. Yksi syy on kykenemättömyytemme havaita abstrakteja asioita. Reagoimme enemmän toisten muutoksiin kuin ympäröivän kokonaisuuden muuttumiseen. Me uskomme päätöksentekokykymme olevan parempi kuin mitä se todellisuudessa on. Ympäristön ja sen olosuhteiden rooli epidemian pääsyssä yli kulminaatiopisteen on yhtä suuri kuin henkilöiden ja viestin tarttuvuuden. Epidemiat ovat herkkiä olosuhteiden vaihtumiselle, kun niiden on aika levitä. Epidemioiden synty ei vaadi suuria muutoksia. Pienetkin riittävät. Yleensä pinnan alla kuohuva muutoshalu purkautuu pienten muutosten avustamana.


Käytöstämme voi muokata luomalla olosuhteet epidemioiden levittämäiseen. Nollatoleranssi julkijuopottelua kohtaan voi vähentää alkoholin tuomia lieveilmiöitä. !980-luvulla kuljetusviranomaiset testasivat New Yorkin metrossa nollatoleranssia pummilla matkustamiseen ja muihin pikkurikkomuksiin. He onnistuivat sen avulla vähentämään metroissa isojakin rikoksia merkittävästi. Kaikki pienet muutokset eivät automaattisesti johda suuriin. Pienten ympäristön muutosten lisäksi epidemiat leviävät parhaiten pienten ja tiiviiden yhteisöjen avulla. Yhteisöjen näseninä olemme alttiita muiden ideoille ja sosiaaliselle paineelle. Tämä paine voi näytellä kriittistä osaa epidemian leviämisessä.



Voimme pikkuhiljaa muodostaa tiiviitä ryhmiä tietyn ideologian myötävaikuttamana. Niiden kautta epidemian leviäminen kiihtyy. Pienten tiiviiden ryhmien ideaalikoko on maksimissaan 150 henkilö antropologisti Robin Dunbarin mukaan. Hän on tutkinut muitakin kädellisiä. Meillä on suurin kapasiteetti ja se johtuu aivojemme otsalohkon koosta. Tämä on suurempi kuin lajitovereillamme. Dunbarin tutkimusten mukaan raja kulkee noin 150:n hengen ryhmäkoossa. Suuremmissa ryhmissä muodostuu kuppikuntia ja erimielisyyksiä. Tämän logiikan mukaan parhaimpia tuloksia yrityselämässä tulisi noin 150:n hengen yksiköissä.



Kulminaatiopisteen idean voi lyhykäisyydessään tiivistää yhteen kappaleeseen: Kun yritämme muuttaa käytöstämme ja aiheuttaa epidemian, on meidän tärkeää saada ne ihmiset levittämään viestiämme, jotka ovat hyviä saamaan muut puolellensa, tuntien paljon ihmisiä. Lisäksi meille on tärkeää saada tehtyä viestistä niin muistettava, että se tarttuu helposti ja saa meidät toimimaan. Lisäksi meille on tärkeää onnistua muokkaamaan ympristöämme pienin muutoksin, jotta epidemia saadaan ylittämään kulminaatiopiste, jonka jälkeen se lähtee kiihtyvään kasvuun.


2.5 Minimum effective dose (MED)


Termi tarkoittaa pienintä tarpeellista annosta. Voimme käyttää sitä lähestulkoon kaikessa. Meidän ei kannata keskittyä panostusten lisäämiseen vaan keskittyä huomioimaan tiettyjen määrien jälkeen kuluttavamme turhaan energiaa. Hyötyjen ja haittojen suhde pitää maksimoida parhaiden tulosten saamiseksi. Lääketieteessä termiä käytetään, jotta voidaan määrätä lääkettä mahdollisimman vähän, koska lääkkeet aiheuttavat sivuoireita, jotka voivat olla pahempia kuin vaivamme joihin lääkkeitä määrätään. Minimiannos ei ole vain yksilöille hyödyllinen termi. Se sopii suuremmillekin ihmisjoukoille. Meidän tulee esimerkiksi siivota vain sen verran, että se riittää sille henkilölle joka tarvitsee eniten siivousta. Mikäli siivous tehtäisiin jonkun muun määritelmän mukaan, kasvaisivat seuraukset liian suuriksi ja hyöty olemattomaksi. Voimme käyttää minimiannosta melkein kaikilla elämänaloilla. Sen hyväksikäyttöön kannattaa uhrata omaa ajatteluamme runsaasti.



Meidän on helpompaa luopua tai vähentää asioita. Tämä tapa parantaa elämäämme vähentää henkistä taakkaamme. Luopuminen vähentää vääränlaista stressiä ja helpottaa asioiden tekemistä. Kaikesta luopuminen ei ole paras ratkaisu. Siksi minimiannos on paras vaihtoehto. Syy-seuraus-suhteet ovat tärkeitä ajatellessamme minimiannosta, koska jokaisella asialla on hyviä ja huonoja vaikutuksia. Siivoaminen parantaa siisteyttä ja vähentää bakteerien määrää. Negatiivinen vaikutus on siivoamiseen kulunut aika.


Termin käyttöönotto ei ole yksinkertainen asia. Olemme niin erilaisia etteivät samat säännöt päde jokaiseen. Meidän tulee selvitää oma sietokykymme. Voimme tehdä sen vain kokeilemalla, koska olemme kaikki yksilöitä. Kokeilemiseen voi kulua aikaa, mutta on ajankäytön arvoista. Me voimme käyttää joitakin nautintoaineita liikaa, kuten kahvia. Sopivan määrän testaaminen tapahtuu juomalla eri määrät kahvia päivässä tarkkaillen omia reaktioitaan. Itselleni optimimäärä on kaksi kuppia päivässä. Tällä määrällä virkeystasoni on parhaimmillaan. Suurempi määrä aiheuttaa lievää levottomuutta. Pienempi määrä vaikuttaa väsymyksen tuntemisella. Kaksi kuppia päivässä nauttimalla saan parhaat yöunet suhteessa päivän vireystasoon.



Tämän termin käyttöönotto ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi vaan ihmiset ovat niin erilaisia etteivät kaikki säännöt päde jokaiseen. Meillä ihmisillä on erilainen sietokyky ja sen selvittäminen on tärkeää. Tämä tapahtuu ainoastaan kokeilemalla, koska kaikki ovat yksilöitä. Kokeilemiseen kuluu aikaa, mutta se on pidemmän päälle kaiken ajankäytön arvoista. On tärkeää tehdä itse omat tutkimuksensa ja reagoida niiden tuloksiin. Monille vanhuksille syötetään liikaa lääkkeitä ja niiden vaikutuksesta seuraa ongelmia. Jotkut lääkkeet poisjättämällä suurin osa ongelmista katoaa. Itselläni esimerkistä käy kahvinjuonti, jonka optimimäärä on kaksi kuppia päivässä. Tällä määrällä virkeystasoni on parhaimmillaan, suurempi määrä aiheuttaa lievää levottomuutta. Kaksi kuppia juomalla olen huomannut saavani parhaat yöunet, suhteessa päivän vireystasoon.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Vähemmän on Enemmän kirja osa 6/xx

2.4.3 Viestin tarttuvuus


Mies herää Tallinnassa hotellihuoneen kylpyammeesta yhden drinkin jälkeen, jäiden seasta. Hän löytää vierestään lapun, jossa sanotaan hänen toisen munuaisen ryöstetyn. Lapussa käsketään soittamaan heti lapusta löytyvään hätänumeroon. Tarina on tarttuva viesti. Tarttuvat viestit ovat yleismaailmallisia ja ne ovat kestäneet aikojen saatossa. Niillä on yhtäläisyyksiä. Seuraavissa kappaleissa kerron kuinka voimme viedä viestejämme paremmin eteenpäin. Tarttuva viesti on ymmärrettävä, muistettava ja muuttaa tehokkaasti mielipiteitä ja käytöstä. Tarttuvat viestit omaavat seuraavista ominaisuuksista useampia: yksinkertaisuus, odottamattomuus, konkreettisuus, uskottavuus, tunteellisuus ja ne ovat yleensä kerrottu tarinoina.


Yksinkertaisuus


Yksinkertainen viesti sisältää helposti ymmärrettävän kuningasajatuksen, jonka ympärille sanoma perustuu. Löydämme ytimen riisumalle viestimme sen perusolemukseen. Teemme riisumisen poistamalla monta ideaa viestistä ja antamalla tärkeimmän loistaa. Kyse on rajallisuudestamme ottaa tietoa vastaan. Mitä enemmän pystymme pakkaamaan tietoa tiiviiseen sanomaan sitä paremmin viestimme tarttuu. Sanomamme täytyy olla myös merkityksellinen. Yksi keino saada viesti tiiviiksi on käyttää apuna tietoja joka vastaanottajalta löytyy valmiiksi. On helppoa onnistua luomaan lyhyt ja tiivis viesti, mutta on vaikea luoda syvällinen tarkoitus samaan pakettiin.


Konkreettisuus


Mikäli pystymme aisteillamme havaitsemaan asiat, ne ovat konkreettisia. Konkreettinen kieli auttaa meitä ymmärtämään käsitteitä. Monien asiantuntijoiden käyttämä kieli on täynnä epäselviä käsitteitä, joita emme ymmärrä. Konkreettiset asiat ovat helpommin muistettavia ja siksi meidän olisi hyvä käyttää konkreettisia termejä. Yksi parhaimmista konkreettisista apuvälineistä on valokuva.


Uskottavuus


Saamme taistella viestiemme uskottavuuden osalta vastaanottajien uskomusten, ennakkoluulojen ja sosiaalisen paineen kanssa. Voimme käyttää viestiemme uskottavuuden parantamiseen useita keinoja. Hyvät ja huonot esimerkkitapaukset ovat eräät niistä. Myös tarkat yksityiskohdat toimivat uskottavuudemme lisäämisessä. Tästä esimerkki on aiemmin mainittu lappu jäisen kylpyammeen vieressä henkilön herätessä. Yksityiskohtien tarkoitus on tukea ideamme ydintä. Voimme käyttää myös tilastoja tukemaan viestiä. Niitä käyttäessä ne pitää tuoda esille vastaanottajille ymmärrettävällä tavalla.


Tunteet


Tunteisiimme vetoaminen on hyvä ratkaisu, koska se kannustaa meitä toimimaan. Meidän tulee vedota tunteisiin, joita viestimme vastaanottajilla jo on ja yhdistää ne viestiimme, josta he eivät vielä välitä. Loppujen lopuksi meille tärkein asia on persoonamme. Mikäli pystymme yhdistämään tunteiden luomisen omaan etuumme saamme aikaan parhaimman lopputuloksen. Jokainen kysyy yleensä itseltään ensimmäisenä: ”Kuinka minä hyödyn tästä” Tämä ei tosin ehkä ole tietoinen valinta. Persoonaamme yhdistetty viesti saa myös aikaan tulosta.


Tarinat


Tarinat toimivat kaksitehoisesti. Ne jäljittelevät todellisuutta ja motivoivat meitä toimimaan. Nämä asiat luovat toimintaa. Henkinen simulaatio toimii, koska meitä ei ole luotu kuvittelemaan tapahtumia ilman niiden aivolohkojen toimintaa, jotka toimivat varsinaisessa tekemisessä. Henkiset simuloinnit auttavat tunteidenhallinnassa, ongelmanratkaisussa ja tulevaisuudenkuvien hahmottamisessa. Tarinat todenmukaistavat abstrakteja asioita. Ne inspiroivat meitä toteuttamaan ideoitamme. Ne avustavat usein meitä pääsemään yli vanhoista tottumuksista ja ennakko-oletuksista. Ne ovat konkreettisia ja niistä suurimmalla osalla oon sekä odottamattomia että uskottavia osatekijöitä.
Ideoidemme tarttuvuudella on monia vihollisia, kuten ytimen hukkaava liian suuri määrä tietoa, keskittymisemme enemmän ideamme esittämiseen kuin sisältöön, päätöksenteon halvaantuminen ja liian tiedon kirous eli ennakko-oletusten voima. Kun meillä on hyvä idea mielessämme, voimme käyttää perilleviemiseen tarkistuslistaa:


  1. Herättääkö se yleisön huomion? (yllätyksellisyys)
  2. Ymmärtääkö ja muistaako yleisö sen? (konkreettisuus)
  3. Pystyykö yleisö samaistumaan tai uskomaan ideaan (uskottavuus)
  4. Välittävätkö ihmiset ideasta?
  5. Voivatko ihmiset toimia sen perusteella? (tarinat)
  6. Tuleeko viestin ydin esiin? (yksinkertaisuus)


Tarkistuslistassa ei tarvitse olla kaikkia osia viestin teon jälkeen, mutta suurin osa siitä pitäisi löytyä, jotta viesti on tarttuva.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Vähemmän on Enemmän kirja osa 5/XX

2.4 Kulminaatiopiste

Hetki, jonka jälkeen ei ole paluuta entiseen eli tilanne, jonka jälkeen muutosvauhti alkaa kiihtyä itsestään, on kulminaatiopiste. Piste on tuttu myös virusepidemioista. Virus leviää kulminaatiopisteen saavuttaessa sitä vauhtia ettei sitä pystytä rajaamaan maantieteellisesti. Se siirtyy vauhdilla eteenpäin niin nopeasti ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin huolehtia seurauksista. Tieteentekijät voivat käyttää kulminaatiopistettä kuvaillessaa mm. termiä kriittinen massa. Ennen pisteeseen pääsemistä asiat näyttävät lineaarisilta ja sen jälkeen muutosvauhti on nopea. Piste koskee myös kaupallisia trendejä, uuden tekniikan leviämistä ja mitä tahansa viruksenlailla nopeasti muuttuvaa asiaa. Konseptissa äkillinen muutos on ydinasia. Suuri osa ihmisten käytöksestä on tarttuvaa, oli kyse ostokäyttäytymisestä, äänestämisestä tai jostakin muusta. Pienetkin asiat voivat aiheuttaa epidemian. Epidemiat ovat kolmen asian yhtälö:



  1. Epidemiaa levittävät ihmiset
  2. Epidemia itsessään
  3. Ympäristö ja olosuhteet, joissa epidemiat leviävät

 

2.4.1 Harvojen vaikuttajien laki


Kautta maailmanhistorian on ollut ihmisiä, joilla on ollut enemmän vaikutusta muihin kuin toisilla. Joskus he ovat olleet näkyvämmissä rooleissa ja toisinaan he ovat vaikuttaneet pinnan alla. Näissä tapauksissa on paljon kiinni myös siitä, että onko tietty henkilö oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen ei riitä mikäli ihmisellä ei ole sosiaalisia lahjoja. Harvoja vaikuttajia yhdistävät sosiaaliset lahjat. He muodostavat epidemioita tehokkaasti. Mikäli haluatte myydä jotain tai vaikuttaa muihin niin suosittelisin taivuttelemaan heitä puolellenne. Toisten mielipiteisiin ja toimiin vaikuttavat ihmiset voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin:
  1. Yhdistäjiin
  2. Tietäjiin
  3. Myyntimiehiin

Yhdistäjien tärkein edellytys on tuntea paljon ihmisiä. He tuntevat kaikki. Tällä tyypillä on luontainen kyky tutustua toisiin. Yhdistäjät eivät ole tärkeitä vain siksi, että he tuntevat paljon ihmisiä vaan myös siksi kenet he tuntevat. Monet suusta suuhun leviävät epidemiat toteutuvat yhdistäjien viedessä viestä heille, jotka vaikuttavat toisten mielipiteisiin. Yhdistäjät eivät ole ainut ihmistyyppi joka vaikuttaa muihin. Heidän lisäkseen tarvitaan tiedonlähteitä, jotka eivät aina ole samoja henkilöitä kuin viestinviejät. Tietolähteitä kutsutaan asiantuntijoiksi. He tutustuvat luontaisesti uusiin asioihin ja välittävät tietoa eteenpäin. Tämän ihmistyypin edustajat ovat valveutuneita ja he ovat heti valmiita korjaamaan väärää tietoa. Tietäjät eivät vain kerää tietoa vaan jakavat sitä myös heti eteenpäin.


Myyntimiehet ovat kolmas epidemioiden käynnistäjistä. Moni on kuullut sanonnan ”pystyisi myymään jäitä eskimoillle”. Tämä kuvaa myyntimiehiä. Heistä löytyy se jokin ylimääräinen asia, jonka avulla he saavat toiset olemaan samaa mieltä heidän kanssaan. He ovat vakuuttavia siinä mitä he tekevät riippumatta asiasta. Myyntimiehet ovat taitavia perustelemaan asiansa. Karismaa ei voi ostaa kaupasta. Myyntimiehiltä löytyy sitä. Karisma voi syntyä ulkopuolisille huomaamattomista pienistä eleistä, kuten pään nyökkäämisestä. Pienet eleet ovat tärkeämpiä kuin sanallinen ulosanti. Suurin syy myyntimiesten vakuuttavuudelle ei ole nämä pienet eleet vaan niiden ajoittaminen sopivassa rytmissä vastapuolen kanssa. Eleidensä lisäksi he pystyvät säätelemään äänenvoimakkuuttaan ja puhenopeuttaan vastapuolen mukaan. Tämä on luontainen kyky. Yhdistäjät, asiantuntijat ja myyntimiehet ovat henkilöitä, jotka osaavat muuntaa halutut viestit muotoihin, jotka saavat ne leviämään. Viestejä ei tarvitse muuttaa paljon vaan pienet muutokset voivat saada aikaan halutut reaktiot. Joidenkin viestinviejien tapauksessa edellämainitut tyypit yhdistyvät ja heidän vaikutuksensa kasvaa.


maanantai 14. syyskuuta 2015

Raha: Rengistä Isännäksi ilmestyy viimeistään 21.10

Uusi kirjani:

Raha: Rengistä Isännäksi tulee myyntiin viimeistään 21.10. Miksi viimeistään 21.10? Ymmärrän miksi tätä mahdollisesti tullaan kysymään. Syy siihen on se, että en löytänyt tapaa saada kirja julkaistua tiettynä päivänä Amazonin kautta näin paljon etukäteen. En tiedä onko syy kirjakaupan softassa vai allekirjoittaneessa. Jokatapauksessa uskon ja tiedän, että suuria ihmeitä pitäisi tapahtua mikäli kirja ei olisi tuolloin julkaisuvalmis. Tulen myymään kirjaa myös itse. Kirja tulee olemaan pehmeäkantinen.

Jos haluat ostaa kirjan minun kauttani, tulee hinta olemaan postimaksuineen ja arvonlisäveroineen 25€:a. Tulen myymään Amazonin kirjakaupassa kirjaa viidentoista ja kahdenkymmenen euron välillä. Tarkka summa on hieman hakusessa, koska en tiedä tarkkaan minkä maan verot kirjaan tulevat. Se miksi myyn kirjaa halvemmalla Amazonin kautta johtuu yksinkertaisesti siitä, että se tuottaa minulle vähemmän vaivaa ja kustannuksia. Amazonin kautta ostamalla tulee vielä postimaksut päälle. En tiedä paljon ne ovat.

Tiedustelut kirjasta sähköpostilla osoitteeseen rahapeli@yahoo.com

Kirjan esipuheen voit lukea ilmaiseksi täältä

Huomenna tiistaina julkaisen blogissani seuraavan osan kirjastani Vähemmän on Enemmän.

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

tiistai 8. syyskuuta 2015

Vähemmän on enemmän kirja osa 4/XX

2 Tärkeimmät käsitteet


2.1 Vapausasteet 


Vapausasteet tarkoittavat mm. luonnontieteissä muuttujia, jotka eivät ole suoraan riippuvaisia. Jos mietimme kulkuneuvoja niin kiskoilla olevalla junalla on yksi vapausaste. Se ei pääse kuin eteen ja taaksepäin. Autoilla on kaksi vapausastetta. Ne liikkuvat edellisten suuntien lisäksi myös myös ympyrää myötä- ja vastapäivään. Lentokoneilla vapausasteita on kolme, koska ne liikkuvat edellisten suuntien lisäksi myös ylös ja alas. Joillakin teollisuusroboteilla on jopa kuusi vapausastetta. Työntekijä, joka saa tulonsa yhdeltä työnantajalta omaa yhden vapausasteen. Voimme lisätä taloudellisia vapausasteita monin eri tavoin. Vapausasteiden määrä ei koske vain liikkumista tai taloudellisia asioita vaan myös monia muitakin. Mikäli hallitsemme useampia asioita, voimme lisätä liikkumanvaraamme. Vapausasteiden määrän lisäämisen hyödyllisyys ei tarkoita suoraan sitä, että enemmän on enemmän. Usein yksi vapausaste on liian vähän ja neljä liian paljon. Mitä enemmän on vapausasteita sitä enemmän tarvitaan tekoja, aikaa ja rahaa niiden hyödyntämiseen. Järjestelmämme myös monimutkaistuvat lisätessämme vapausasteita.

2.2 Kytkökset 


Kytkökset tarkoittavat asioiden riippuvuutta toisiinsa. Maailma ei ole kovin riippuvainen yhdestä ihmisestä paitsi ehkä ydinasemahtien valtionpäämiehistä. Voimme kuvat kytköksiä sekä tiukkoina että löysinä. Useimmiten totuus löytyy jostain näiden kahden käsitteen välimaastosta. Tiukka kytkös löytyy ratin ja eturenkaiden väliltä. Niiden välinen kytkös on tarpeellinen. Etupyörät voivat liikkua eteen tai taakse myös laittamalla pakin päälle ja painamalla kaasua tai eteenpäin ilman peruutusvaihdetta. Tiukat kytkökset hajoavat helpommin kuin löysät. Niiden hajotessa koko järjestelmä hajoaa. Kun järjestelmän koko kasvaa ja kytkökset tiukkenevat, johtaa se ongelmiin ennemmin tai myöhemmin. Koko järjestelmän hajoamisen todennäköisyys kasvaa samalla. Järjestelmän hajotessa on vaikeampi saada pidettyä vahingot pieninä ja niiden rajaaminen vaikeutuu. Joidenkin osien korjaaminen johtaa pidemmällä aikavälillä suurempiin vahinkoihin ja pahempaan romahdukseen. Pikkukorjaukset voivat nopeuttaa järjestelmän romahtamista ratkaisevasti.


Esimerkkeinä tiukoista kytköksistä voidaan mainita suurpankit, jotka ovat liian suuria kaatumaan, koska se johtaisi nykyisen velkapohjaisen järjestelmän romahtamiseen. Löysästä kytköksestä esimerkki on ihminen, jonka menot ovat paljon pienemmät kuin tulot, koska tulojen katoaminen ei silloin johda heti katastrofiin. Löysien kytkösten ongelmana on se, että joudumme tinkimään tehokkuudesta, koska kaikkia resursseja ei tule käytettyä. Nykymaailman yksi suurimmista ongelmista on asioiden liian tiukat kytkökset. Varsinkin internetin kautta suurin osa asioista on kytköksissä toisiinsa. Nykypäivänä suurin osa sijoittajista voi olla toisiinsa kytkettyinä, olivat he millä puolella maailmaa tahansa. Melkein kaikki voivat ostaa samojen yritysten osakkeita osakevälittäjiensä kautta. Kytkeytyvyys pätee lähes kaikkiin asioihin.

2.3 Lineaarisuus


Lineaarinen järjestelmä on sellainen, jossa syötetty impulssi vaikuttaa lopputulokseen ilman palautetta. Lopputulos ei vaikuta mitenkään seuraavan impulssin tulokseen. Tällainen järjestelmä on hyvin ennustettava, mutta ei mitenkään erityisen tehokas. Kiinteäkorkoinen pankkitilion lineaarinen järjestelmä, koska sinulla on muuttumaton ja ennustettava korko joka ei muutu. Kiinteäkorkoinen pankkitili ei ole kovin tehokas, koska se on riippumaton korkojen muutoksista säästöaikana. Epälineaarisessa järjestelmässä syötetty impulssi vaikuttaa myös seuraavan syötetyn impulssin lopputulokseen, muuttamalla järjestelmää. Tällaisten järjestelmien lopputuloksia on vaikea ennustaa. Tämä johtuu siitä ettei panosten ja tuotosten riippuvuussuhteita ole helppo arvioida järjestelmän muuttuessa koko ajan. Maailma ja sen tapahtumat ovat enimmäkseen epälineaarisia. Tämä on syy siihen miksi vähemmän on enemmän periaate toimii suurimmassa osassa kohtaamiamme asioita.

Kiitoksia mikäli luit tänne asti.

Uuden kirjan nimiehdotuskilpailu on päättynyt ja olen ilmoittanut siitä voittajalle tänään. Sain monia hyviä ehdotuksia ja kiitos siitä kaikille osallistujille. Tulen julkaisemaan kirjan nimen ensi viikolla. Samalla kerron kirjan julkaisupäivän.

- TT

tiistai 1. syyskuuta 2015

Vähemmän on Enemmän kirja osa 3/XX

Liike-elämä
 
Vähemmän on enemmän filosofia näkyy myös liike-elämässä, jossa pieni osa asiakkaista tuottaa suuren osan voitoista tai liikevaihdosta. Myös tappiosta suuri osa tulee pienestä määrästä asiakkaita. Pieni osa tuotteista tuottaa yritykselle suuren osan voitoista. Tämän ideologian suurin hyötykäyttäjä on ollut Apple. Se ei laita montaa eri tuotetta markkinoille. Silti se tekee suurimman osan mm. älypuhelimien myynnillä tehdyistä voitoista. Asiat tosin voivat muuttua nopeasti. Pieni osa yrityksen työntekijöistä tuottaa suurimman osan asiakkaille luodusta lisäarvosta. Sen takia olisi parempi pitää hyvää huolta avainhenkilöistään. Tämä voi aiheuttaa kateutta muissa työntekijöissä, vaikka pidemmässä juoksussa avainhenkilöt parantavat myös muiden mahdollisuuksia menestyä. Pieni osa työntekijöistä saa enemmän irti myös muista, joten muutkin hyötyvät. 


Historia


Maailmanhistorian tapahtumat ovat epälineaarisia. Monilla niistä on ollut suurempi osuus ihmiskunnan muutoksissa kuin voisi luulla. Itselleni nopeasti mieleen tulee ensimmäisen maailmansodan synty. Se alkoi ketjureaktiosta, jonka synnytti bosnianserbialainen anarkisti Gavrilo Princip murhaamalla Itävallan arkkiherttua Ferdinandin ja tämän vaimon Sarajevossa 1914. Monen eri tieteenalan kehityst on lähtenyt pienestä tapahtumasta tai sattumasta. Yksi nykyaikaisen lääketieteen suurimmista tapahtumista oli Alexander Flemingin bakteeriviljelymaljaan tiputtama homepesäke, jonka ympärillä oli kehä, jossa maljassa viljellyt stafilokokkibakteerit eivät kasvaneet. Vahingon seurauksena keksittiin penisiliini.


Vähemmän on enemmän ajattelu
Ajattelutavan tarkoitus on saada ihmiset luomaan toimintaa joka parantaa huomattavasti elämää erottamallla harvat tärkeät asiat turhista. Oman toiminnan tietoinen tarkastelu on tärkeää, mutta se ei valitettavasti ole myöskään helppoa. Ajattelutapa ei ole lineaarista tai nopeaa vaan hidasta ja harkitsevaa verrattuna ”kaikki mulle heti” ajatteluun. Perinteinen ajattelu eroaa tästä tavasta eikä sitä voi käyttää samoin. Ennen kaikkea tämä ajattelutapa saa ihmisen toimimaan eri tavalla kuin mitä yhteiskuntamme pitää viisaana. Sen yksi tarkoituksista on nauttia elämästä ja jättää ne asiat pois, joista ihmiset eivät nauti. Jokaisen elämä on tehty nautittavaksi. Vähemmän on enemmän filosofian on tarkoitus maksimoida nautinto vähentämällä aikaa niiden asioiden teosta, joista ei itse nauti.
Parhaiten nyky-yhteiskunnan tapa ajatella on muotoiltu elokuvassa Fight Club, jossa Brad Pittin näyttelemä hahmo Tyler Durden kuvaa seuraavalla tavalla nykymaailmaa: ”Kokonainen sukupolvi tankkaamassa bensaa, tarjoilemassa pöytiin, orjia valkokauluksissa. Mainonta saa meidät jahtaamaan autoja ja vaatteita, tekemään töitä joita vihaamme, jotta voisimme ostaa roskaa, jota emme tarvitse. Voidaksemme tehdä vaikutuksen niihin ihmisiin, joista emme pidä.” Meillä on niin hirveä määrä turhaa kuormaa sekä tavaran että ajankäytön muodossa ettei sitä edes tajuta. 


Tekemällä vähemmän saa enemmän


Pieni osa tekemisestä tuottaa suuren osan tuloksista ja pienin osa tekemisestä tuottaa suurimman osan ongelmista. Nämä periaatteet toimivat niin yksityiselämässä kuin yrityksissäkin. Ihmisillä ei ole kykyä olla hyvä kaikessa. Jokaisen lahjakkuudet eroavat toisistaan. Keskittymällä muutamiin ydinosa-alueisiin saa paljon enemmän aikaiseksi kuin yrittämällä tehdä kaikkea mahdollista. Ihmisillä on kymmeniä asioita tehtävänän kerralla, ja suurin hyöty tulee keskittymällä muutamiin tehtäviin, joissa on tehokkaimmillaan. Ihminen pystyy harvoihin asioihin kerralla sataprosenttisesti mikä tarkoittaa sitä, että monet teot eivät tuota mitään vaan hukkaavat työpanosta. 


Aika on arvokkain hyödykkeesi


Länsimainen aikakäsitys on vääristynyt ja jhtaa siihen harhaan ettei aika riitä mihinkään. Tämä on suurilta osin illuusio eikä se perustu todellisuuteen. Vähemmän on enemmän ajattelu kyseenalaistaa tämän käsityksen ja parantaa ajankäytön tehokkuutta huomattavasti. Tämä vaatii avointa mieltä ja halukkuutta kyseenalaistaa omat mielikuvansa ajankäytöstään. Time Management, eli ajanhallinta on isoa liiketoimintaa ja se perustuu pienten asioiden tekemiseen hieman nopeammin ja järjestelmälllisemmin, eli säästäen kalliita minuutteja tai pienempiä aikoja jatkuvasti päivän aikana. Tämä johtuu osin protestanttisesta työetiikasta joka painottaa pitkiä työpäiviä ja uupumatonta raatamista. Vapauttamalla itsensä turhasta ajanhaaskauksesta vähentää myös stressiään. Vähemmän on enemmän filosofia keskittyy parantamaan elämää panostaen lyhyempiin työpäiviin, tekemällä vain asioita, joita on oikeasti tarve saada tehtyä eikä kasvattaa työmäärää.


Raha on hyvä renki, mutta huono isäntä


Raha-asioiden hoito kuuluu jokaisen elämään olennaisena osana, vaikka ei sitä haluaisikaan. Nykypäivänä rahalla on liian suuri rooli hyvinvoinnissa. Tämän vuoksi myös tämä kirja käsittelee rahaa suurelta oosaltaan. Oma mielipide tähän asiaan on se, että raha on hyvä renki, mutta huono isäntä eikä sen keräämiseen ole tarvetta riittävän määrän keräämisen jälkeen. Riittävyys on yksilöllinen asia. Tietyn määrän jälkeen jokainen euro tuo vähemmän lisäarvoa elämään.


Tärkeiden ihmissuhteiden määrä on rajallinen


Valitettavasti pystymme luomaan ja ylläpitämään rajattua määrää merkitseviä ihmissuhteita, koska aikamme ja keskittymiskykymme eivät yksinkertaisesti riitä rajattomaan määrään ihmissuhteita. Ongelmaksi muodostuu myös se, että kaikki merkitykselliset suhteet eivät aina ole meille hyväksi. Ne voivat tuoda enemmän ongelmia kuin mitä haluamme tai tarvitsemme. Tämän vuoksi meidän olisi tasaisin väliajoin määrä arvioida suhteitamme. Negatiivisten ihmissuhteiden määrä on syytä minimoida, koska nämä tuottavat suurimman osan onnettomuudestamme, jos emme laske mukaan itseämme.


Hyvinvointi ei vaadi suuria tekoja tai suurta omaisuutta


Hyvinvointimme ei ole kiinni suurista asioista. Meidän on huomioitava, että voidakseen hyvin, tulee ajatella aikoja, jolloin asiat ovat olleet erittäin hyvin tai huonosti. Voidaksemme paremmin, tulisi meidän lisätä hyvien aikojen määrää ja vähentää huonojen. Meidän on tehtävä enemmän asioita, joista nautimme ja vähentää niitä, jotka tunnemme epämiellyttäviksi. Mikäli näitä asioita tulee eteen, kannattaa ajatella kuinka miellyttävyyttä voi lisätä. Meillä on hyvät mahdollisuudet nykypäivänä muokata elämäämme onnellisempaan suuntaan ja meidän tulee käyttää mahdollisuutemme hyväksemme.


Hyvin suunniteltu on puoliksi pilattu


Voimme suunnitella elämämme valmiiksi nuorempina ja toteuttaa suunnitelmaamme pitkään. Tosiasia on se ettei se onnistu hautaan asti. Jossain vaiheessa meille tapahtuu jotain odottamatonta, joka johtaa katastrofiin mikäli suunnitelmamme on luotu vaihtoehdottomaksi. Toinen huomioitava asia on se ettei mikään suunnitelmamme yksinään luo tuloksia ilman tekojamme. Parhaiten opimme tekemällä eikä virheitä kannata pelätä, koska niitä tulee kaikille. Tekemättömyytemme on myös virhe mikäli tarve tehdä on olemassa. Kirjasta löytyy tekemistä, jonka voi hoitaa heti lukemisen jälkeen. Suosittelen niiden tekemistä. Enemmistö vinkeistä voi vaatia enemmän aikaa, vaikka kirjan tavoite on vähentää turhia töitä. Vinkit vähentävät henkistä kuormaa ja turhiin asioihin käytettyä aikaa. Siten meille jää paremmat mahdollisuudet nauttia niistä asioista, jotka ovat meille tärkeimpiä.