Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttäytymismallit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyttäytymismallit. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. maaliskuuta 2015

Uusi kirjoitussarja: ihmisten psykologiset taipumukset toimia omien etujensa vastaisesti

Keskimäärin ihminen on enemmän oikeassa kuin väärässä. Tämä ei automaattisesti tarkoita sitä etteikö ihminen tekisi virheitä. Meitä pidetään monesti täysin rationaalisina päätöksentekijöinä, mutta tämä on suuri väärinkäsitys. Meillä on kaksi puolta: rationaalinen ja tunteellinen. Näistä kahdesta tunteellinen puoli on suurimman osan ajasta käytössä ja rationaalinen puoli harvemmin. Tästä monet ovat varmasti eri mieltä, mutta faktat puhuvat puolestaan. Jos haluaa vaikuttaa toisen ihmisen käytökseen, tulee keskittyä tuottamaan toiselle tunteita, jotka saavat hänet toimimaan. Järjelliseen puoleen vetoaminen toimii paljon harvemmin kuin luulemme. On tärkeää ymmärtää, että tunteellinen puolemme on useimmiten oikeassa ja järjellinen puolemme on välillä väärässä.

Ihmisen käyttäytymistä ohjaavat hermosoluista löytyvät käyttäytymisalgoritmit eli yksinkertaisiset ohjeet, joiden avulla tehtävät suoritetaan. Ihmisen toiminta perustuu joko hermosoluihin valmiiksi ohjelmoituihin toimintoihin, jotka johtuvat geeneistä tai aikaisempien kokemusten opettamiin toimintoihin tai molempien edellämainittujen yhdistelmiin. Nämä hermosoluihin ohjelmoidut yksinkertaiset toimintaohjeet toimivat suurimman osan ajasta hyvin, mutta ihmistä voi ohjata haluttuun suuntaan suhteellisen helposti mikäli käyttäytymisalgoritmejamme käytetään tietoisesti hyväksi.

Joskus meitä manipuloidaan tietoisesti käyttäytymään halutulla tavalla ja silloin hyväksikäytetään meihin ohjelmoituja algoritmeja. Toinen mahdollisuus on manipuloida meitä hitaasti siten etteivät aistimme juuri sitä huomaa. Tällaista aivopesua ovat käyttäneet mm. monet valtiot. Manipuloinnin lisäksi jotkin yllättävät tapahtumat voivat muuttaa hermosolujemme algoritmeja. Ympäristömme myös vaikuttaa hermosoluihimme pidemmällä aikavälillä. Ainoastaan äkillisten tapahtumien vaikutukset ovat helposti huomattavissa. Muuten ne jäävät yleensä huomaamatta. 

Näitä psykologisia taipumuksia on ihmiseläimellä lukuisia ja käyn tässä sarjassa niistä mielestäni tärkeimmät läpi. Suurin osa näistä taipumuksista voidaan jäljittää suoraan evoluutioon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa näistä psykologisista taipumuksistamme ovat olleet meille hyödyllisiä aiemmin ja ovat sitä myös tänä päivänä. Maailma on kuitenkin muuttunut jonkin verran niistä ajoista, kun nämä taipumukset ovat ohjelmoituneet aivoihimme eivätkä aivomme ole onnistuneet sopeuttamaan näitä vaistoja nykypäivän maailmaan. Näitä taipumuksia voi kukin ihminen käyttää joko omaksi hyödykseen tai suojautumiseen niiden käyttämiseltä jonkun muun hyödyksi. En missään nimessä halua kenenkään manipuloivan toista ihmistä omaksi hyödykseen näitä taipumuksia käyttämällä. En voi siitä huolimatta olla varma siitä etteikö näin käy.
Vaikka käynkin taipumukset yksi kerrallaan läpi niin on ymmärrettävä, että äärimmäisen harvoin psykologiset taipumuksemme vaikuttavat meihin yksittäisinä ilmiöinä. Lähes aina kyseessä on useamman psykologisen taipumuksen summa. Mitä useampi taipumus vaikuttaa meihin samanaikaisesti sitä suurempi vaikutus näillä meihin on. Joskus vaikutukset kumoavat toisiaan, joten ihan yksinkertaisista asioista ei ole kyse. Tällöin vahvemmat taipumukset jyräävät heikommat. Ihmiset ovat myös erilaisia, joten me reagoimme eri tavoin kokemiimme asioihin. Toisille tappionpelko on suurempi asia kuin toisille. Myös erilaisissa tilanteissa voivat eri taipumukset vaikuttaa meihin voimakkaammin kuin toiset. 

Tässä kirjoitussarjassa tulee olemaan ainakin seuraavat osat:
  1. Vastavuoroisuus-periaate
  2. Tappionpelko
  3. Auktoriteetit
  4. Pitäminen/vihaaminen/samaistuminen
  5. Suhteellisuus
  6. Sosiaaliset paineet
  7. Johdonmukaisuus
Edellämainitut eivät kuitenkaan ole julkaisujärjestyksessä. Tämän kirjoitussarjan osat julkaisen keskimäärin kerran viikossa. Todennäköisesti julkaisupäivät ovat alkuviikosta, mutta joitakin poikkeuksia saattaa olla. Kirjoitussarja alkaa vastavuoroisuus-periaatteella joko ensi sunnuntaina tai maanantaina. Tämä kirjoitussarja loppuu mitä todennäköisimmin ennen vappua. Kaikki väärinkäsitykseni saa vapaasti korjata tämän kirjoitussarjan aikana. Olisin yllättynyt mikäli niitä ei yhtään tule, koska kaikki materiaalini sarjan suhteen on julkaistu Lontooksi. Tämän kirjoitussarjan lisäksi minun on tarkoitus julkaista kirjoituksia muista aiheista säännöllisen epäsäännöllisesti. 

-TT