tiistai 7. huhtikuuta 2015

Psykologiset taipumukset osa 5. sosiaaliset todisteet

Sosiaalisten paineiden vaikutusta ihmisiin ei pidä aliarvioida. Niidenkin vaikutus ihmisiin on periytynyt vuosituhansien saatossa. Silloin isompaan ryhmään kuuluminen oli edellytys selviytymiselle. Tämän seurauksena isompaan ryhmään kuuluminen on muodostunut psykologiseksi tarpeeksi nykyihmiselle, vaikka selviytymisen kannalta sillä ei suurta merkitystä olekaan. Kuluttaminen helpottuu, kun näemme miten muut ihmiset kuluttavat. Mitä suurempi väkijoukko, sitä suurempi paine on toimia samoin. Varsinkin suuren väkijoukon toimien näyttäessä onnistuvan, me seuraamme heitä. Me annamme tippiä helpommin mikäli tippikuppi on täynnä. Sen ollessa tyhjä oletamme ettei ole mitään syytä antaa sitä. Mitä suurempi lauma kerääntyy tiettyyn paikkaan sitä suuremmat odotukset meillä on siitä, että iso joukko ihmisiä tietää mitä tekee. 


Erityisen suuri vaikutus sosiaalisilla paineilla on silloin, kun pidämme itseämme samanlaisina kuin ihmiset joiden parissa vietämme aikaa. Ryhmädynamiikka muuttaa ihmistä salakavalasti ja pidempään yhdessä olevat ihmiset muuttuvat homogeenisemmaksi ryhmäksi. Tämän takia erityisesti työtoverimme, naapurimme ja läheiset ystävämme saattavat aiheuttaa meissä alitajuisen tarpeen ostaa samoja tavaroita, kokeilla samoja elämyksiä ja hankkia samanlaisia ystäviä. Tämä saa meidät sopeutumaan ryhmään, mutta johtaa monesti myös samanlaisiin kulutustottumuksiin, vaikka meillä ei niihin olisikaan varaa. 


Pidämme ympäristössämme tapahtuvaa käytöstä mallina, kun olemme epävarmoja siitä miten pitäisi toimia. Tällöin oletamme suuremman ryhmän ihmisiä tietävän jotain enemmän kuin mitä me tiedämme. Kuvittelemme heillä olevan jotain kriittistä tietoa asiasta enemmän kuin itsellämme. Tällainen väkijoukko on usein väärässä, koska suuri osa ihmisistä on tehnyt saman havainnointivirheen asiasta jo ennen meitä. Erittäin usein kaikista suosituimmat tavarat myyvät paljon jopa laadukkaampia tuotteita paremmin, koska ne ovat onnistuneet luomaan sosiaalisesti hyväksyttävän tuotteen. Tästä esimerkkeinä voidaan mainita mm. Iphone ja tietyn merkkiset vaatteet. Myös pitkät ravintolajonot johtuvat tästä samasta ilmiöstä.


Monesti yritykset käyttävät tarkoituksellisesti taipumustamme mennä lauman mukana hyväkseen ja luovat sosiaalisia todisteita omien tuotteiden ja palveluiden ylivertaisuuksista. Erittäin usein nämä todisteet ovat huonosti lavastettuja kuten televisiosarjojen aplodit. Nämä tekaistut todisteet on suhteellisen helppo havaita. On olemassa kampanjoita joissa tavalliset ihmiset kehuvat jonkin tuotteen maasta taivaaseen. Tällöin näytetään telkkarikuvaa sokkotestistä, josta näytetään ainoastaan ne testaajat, jotka pitävät tuotetta hyvinä ja leikataan huonot arviot pois. Oletko muuten koskaan törmännyt kirjankanteen, jossa olisi surkea arvio kirjasta?


Sosiaaliset todisteet eli joidenkin tuotteiden brändit saavat meidät helpommin ostoksille kuin vähemmän tunnetut merkit. Apple, Louis Voitton, Coca Cola ja monet muut tuotemerkit saavat ihmiset helpommin ostoksille. Näillä merkeillä varustetut tuotteet luovat ostajalleen paremman statuksen muiden ihmisten silmissä. Brändit luovat myös ostajalleen mielikuvan paremmasta laadusta, vaikka pelkkä brändi ei kerro siitä suoraan mitään. Ihmisille tulee parempi mieli hankkiessaan brändituotteen. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että brändituotteesta voi pyytää enemmän rahaa kuin vastaavasta tuotteesta ilman brändiä.


Suuren osan ajasta nämä ihmisjoukot ovat myös oikeassa, joten ei kannata suhtautua niihin pelkästään negatiivisesti. Sosiaalisen paineen tuomia ongelmia ei pidä välttää keskittymällä erakoitumaan vaan alkaa aktiivisesti opettamaan itseään tunnistamaan hetkiä jolloin väkijoukko on väärässä. Tällöin sinä pystyt hyötymään väkijoukkojen voimasta paljon enemmän kuin mitä kärsit siitä. Suurimman osan ajasta sinä voit ajelehtia väkijoukkojen mukana, mutta mitä suuremmasta kulutuspäätöksestä on kyse sitä vähemmän sinun kannattaa etsiä sosiaalisia todisteita jonkun tuotteen paremmuudesta.


Tällaista laumanseuraamista kannattaa käyttää hyväkseen kunnes huomaa olleensa väärässä laumasieluisuudessaan tai huomaa sosiaalisten todisteiden olevan väärennettyjä. On siis syytä pitää jatkuvasti mielessä se mahdollisuus, että lauma on väärässä ja todisteet ovat väärennettyjä. Tämä ajattelutapa vähentää huomattavan paljon laumojen seuraamisesta tapahtuvia ongelmia elämässäsi. Pitkät jonot johonkin tiettyyn kauppaan saattavat myös luoda meille mielikuvan siitä, että jokin asia on vähissä.


Sosiaaliset todisteet ovat enimmäkseen hyödyllisiä, joten niihin ei kannata suhtautua automaattisesti negatiivisesti. Me voimme myös käyttää niitä hyödyksi. Meidän jokaisen tulisi kerätä tekemisistämme muiden ihmisten tuottamia todisteita, joita voimme käyttää itsemme myymisessä. Työpaikkaa hakiessa kannattaa pyytää suosituksia edelliseltä pomolta. Myydessämme tuotetta kannattaa pyytää palautetta tyytyväisiltä asiakkailta. Sosiaaliset todisteet parantavat markkina-arvoamme eikä niiden voimaa kannata vähätellä. Kerää itsellesi sosiaalisten todisteiden ”pankki” ja hyödynnä sitä, kun sitä tarvitset.


Hyvää viikonjatkoa!

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti