Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pörssikurssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pörssikurssit. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. toukokuuta 2013

”Ne menee ylös ja alas”

Olipa kerran kaunis vappupäivä ja istuimme kavereiden kanssa Ulliksella piknikillä ja kaveri sitten kyseli minulta mikä rahatilanteeni on, kun Fortumin osakkeet ovat olleet menossa selkeästi alaspäin. Tällä kertaa en viettänyt vappupäivää krapulassa vaan ihan selvinpäin. Kuitenkin vastauksessa oli jonkinlainen hämmästyneisyyden sivumaku, sillä kysymys tuli sen verran puskista etten ollut sitä oikeastaan miettinyt. Ensimmäinen ajatukseni oli jo otsikossa mainittu vastaus.

Pörssikurssit liikkuvat kahteen eri suuntaan ja hyvin usein ilman minkäänlaista syytä, vaikka hyvin usein tälle ilmiölle jokin syy pyritään löytämään. Joskus nämä nousut ja laskut ovat hyvinkin nopeita ja välillä kurssit eivät liiku mihinkään pitkään aikaan. Tämä ylä- ja alamäkien vaihtelu on vain pakko hyväksyä mikäli aikoo sijoittaa osakkeisiin. Yhtä varmasti kuin tulee yö päivän jälkeen liikkuvat osakekurssit molempiin suuntiin. Mikäli tämä tosiasia on vaikea hyväksyä niin kannattaa etsiä joku muu tapa sijoittaa. Koska ihmiset ovat laumaeläimiä nämä ylä- ja alamäet yleensä kestävät pidempään kuin kukaan uskoo. Ainoastaan markkinoiden manipuloijat voivat tietää markkinoiden liikkeet ja onnistunut manipulointi todennäköisesti vaatii ihan helvetisti resursseja ja isommissa pörsseissä suuntaan vaikuttaminen on arvioni mukaan aika mahdotonta pidemmällä aikavälillä. Tällä hetkellähän pörssit ovat liikkuneet lähinnä keskuspankkien puhuvien päiden esityksiä tulkiten. Oman matematiikan tulkintani mukaan pörssikurssien kasvu on ollut viime aikoina enemmän eksponenttikäyrän mukaista ja parhaimmillaan lähes pystysuoraa jonka seurauksena ei voi enää korjausliikkeeltä välttyä. Eikä kyse ole pelkästään käyrän suunnasta vaan matematiikan laeista eli siitä kuinka pitkään ne ovat nousseet. Riittävä rahanpainaminen pidempään ei onnistu ilman liian suurta inflaatiota, vaikka sitä säännöllisesti kokeillaankin ympäri maailmaa. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja mitä ilmeisimmin se alkaa olla tässä. Sitä kuinka kauan tämä korjausliike kestää tai kuinka alas mennään niin ei minulla ole hajuakaan. Varmaa on kuitenkin ettei se enää jää muutamaan prosenttiin vaan puhutaan ainakin yli kymmenen prosentin laskusta viimeistään vuoden loppuun mennessä. Omat arvaukseni ovat yleensä menneet pieleen, joten näin käy varmasti tälläkin kertaa.

Mitä sitten pitäisi mahdollisesti tehdä tämän mahdollisen laskun suhteen on tuhannen pisteen kysymys? Vastaus on ehkä joillekin yllätys, mutta mikäli omat sijoittamiseen liittyvät perustat ovat kunnossa niin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Näitä perusasioita ovat ainakin se, että tietää sijoitushorisonttinsa olevan pitkä eli puhutaan vuosikymmenistä. Silloin on pakosti oletettava, että näitä koviakin laskuja on näköpiirissä hyvin monia eikä siten vuodenkaan liike alaspäin ole merkittävä ellei sitten tule jotain maailmansotaa vastaavaa kriisiä minkä seurauksena on todennäköisesti enemmän huolissaan omasta hengestään kuin rahoistaan. Toinen hyvin tärkeä asia on se ettei sijoita niitä rahoja joita ei ole varaa hävitä ja tämä vaihteleekin sitten aika lailla elämäntilanteen ja iän myötä. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa ettei eläkeiän lähestyessä enää välttämättä kannata osakkeissa pitää enää niin paljon rahojaan kuin mitä nuorena jolloin voi rauhassa odotella ja antaa korolle korkoa ilmiön tehdä tehtävänsä. Toisaalta mikäli osinkotulot tuppaavat olemaan suuremmat kuin omat menonsa niin siinä tapauksessa ei ole mitään tarvetta myydä omia osakkeita vanhempanakaan.

Murehtimisen sijaan olisi syytä hyödyntää nämä pörssikurssien liikkeet alaspäin, koska silloin on hyvin usein mahdollista saada sopivaan hintaan laatuosakkeita. Näiden ostaminen salkkuun sopivalla hinnalla ei ole missään nimessä helppoa ja siksi hieman pidempien alamäkien ja muiden ihmisten panikointien takia olisi syytä aina pitää jonkin verran käteistä odottamassa hyvää hetkeä tuottaviin investointeihin joita laatuyhtiöiden osakkeita ostamalla todennäköisemmin tekee. On tietysti selvää ettei kovin monella ole jatkuvasti sellaista käteiskassaa jota voisi käyttää aina uusiin osakeostoihin, joten tämän takia suurin osa ajasta kannattaa keskittyä tämän kasvattamiseen. Itselläni on keskimäärin puolen vuoden välein mahdollisuus ostaa osakkeita kustannustehokkaasti ja pyrin sopivien hintojen aikoina näin tekemään. Tällä hetkellä osakkeiden hintojen pitäisi laskea reippaasti, jotta ryhtyisin ostolaidalle. Kaikista vaikeinta sijoittamisessa on olla tekemättä mitään, kun se ei ole järkevää. Itse olen sen verran selkeästi ”kaikki mulle heti” sukupolvea ettei minusta taida kärsivällistä tulla koskaan, mutta yritän kuitenkin hillitä itseäni jatkuvasti. Tähän mennessä olen ihan kohtalaisen hyvin siinä onnistunutkin. Ylöspäin mennessä olisi sitten vain syytä nauttia siitä ja katsoa löytyisikö laatuyhtiöitä joiden hinta olisi kohdallaan. Myös pientä salkunsäätöä voi tehdä varsinkin vuoden lopussa mikäli haluaa niin alle tuhannen Euron myynneistähän ei mene myyntivoitoista veroa. Itse tosin epäonnistuin tässä kikkailussa ja jätin PKC:n osakkeet ostamatta takaisin. Tämä ei siis kannata mikäli ei ole tehnyt suunnitelmia tarkasti etukäteen, jotta epäröinnin varaa ei olisi. Pää kylmänä tulisi olla niin nousujen kuin laskujenkin aikana, mutta on inhimillistä erehtyä toimimaan välillä eri tavalla kuin on suunnitellut. Kaikille vaan pää pystyyn meni miten meni ja hyviä sijoitussäitä!

- TT

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tilinpäätös 2012 salkku 15.4% käteinen +4735€

Up&Down. Kuten ne jotka ovat touhujani pidemmän aikaa seuranneet ovat varmasti huomanneet ettei elämäni ole hirveän tasaista puurtamista vaan lähinnä ylämäkien ja alamäkien tarpomista. Tämä on myös pätenyt osakesalkkuni liikkeisiin sekä siihen miten kuukausien varrella on tullut kerättyä uutta pääomaa. Kuitenkin voin pitää vuotta 2012 suhteellisen onnistuneena, vaikka tuloni loppujen lopuksi muodostautuivat pienemmiksi kuin olin odottanut. Onneksi myös menoni olivat selkeästi pienemmät, joten ei kaikki mennyt ihan päin helvettiä. Tässä kirjoituksessani käyn pääpiirteittäin läpi omat fiilikseni tapahtumista edelliseltä vuodelta sekä odotukseni juuri nyt alkaneelta vuodelta. Saldoni vuodelle 2012 oli hyvä mitä tulee ylijäämään ja blogin kirjoittamiseen. Kuitenkin edellinen vuosi olisi voinut olla vielä parempi, joten erinomainen se ei ollut.

Tulopuolella minulla oli yksi selkeä suvantovaihe toukokuussa. Tämä kuukausi on yleensäkin ollut yksi selkeästi huonoimmista kuukausista, joten se ei sinänsä ole mikään yllätys. Toukokuu meni kuitenkin aika pitkälti pilalle ”kuningas” alkoholin sekä kissanristiäisten takia. Tämän lisäksi elokuu oli suuri pettymys ja syy oli aika pitkälti sama, kun pistin jalkani hajalle kaverini hääjuhlassa. Tämä vamma varjosti sitten hieman loppuvuottani, mutta sen seurauksena en voi kuitenkaan sanoa menettäneeni hirveän suurta summaa vielä vuoden 2012 puolella. Se taas saattaa tulla hyvinkin kalliiksi seuraavana vuonna, mutta sitä käsittelen hieman myöhemmin tässä kirjoituksessa. Viime vuonna normaalin tulolähteen lisäksi tienasin tosiaan Saksassa kalahommissa, mutta se summa ei ollut hirveän paljon suurempi kuin mitä olisi normihommissa ollut. Toisaalta olisin varmaan ollut telakalla ”työstäni”, joten kaikki mikä Saksasta tuli kotiinpäin oli plussaa.

Menopuolella budjettini piti kaikilla sen osa-alueilla paitsi huvibudjettini meni Euron yli mitä voi vielä pitää hyväksyttävänä saldona. Olisin tietysti voinut senkin kääntää johonkin toiseen kategoriaan, mutta en näe sitä kovin ihmeellisenä ylityksenä, sillä Euro on vain promillen verran huvibudjetistani. Muista osa-alueista voisi mainita pakolliset menot, jotka ovat hieman laajemmat ehkä allekirjoittaneella kuin monilla muilla. Niistä jäi satanen ylimääräistä käteen, mutta olisi voinut jäädä enemmänkin mikäli olisin huolehtinut hampaistani riittävän hyvin aikaisemmin. Leegoistani tuli parinsadan ylimääräinen meno jota ei pitäisi enää tulla uutena vuotena, mutta aika näyttäköön miten käy. Myös matkailubudjettini käyttö jäi hieman vajaaksi mitä voi pitää hienoisena yllätyksenä, mutta tämä johtui lähinnä siitä etten käyttänyt Espanjan reissulla niin paljon rahaa kuin siihen olin varannut.

Osakemarkkinoilla arvonnousu oli ihan kohtalainen ja aika lailla markkinoiden mukainen mitä tulee Helsingin pörssiin. Viitisentoista prosenttia ei ole mikään huono onnistuminen, vaikka edellytykset oli myös parempaan. Myyntivoittoja tuli parisensataa ja osinkoja aika tasan tarkkaan yhdeksänkymppiä. Myyntivoittojen en usko ainakaan kasvavan ensi vuonna, sillä en ole ajatellut myydä mitään vaan pikemminkin käyttää ostomahdollisuuksia hyväksi. En tosin ajatellut viime vuonnakaan myydä osakkeitani, mutta mitä ilmeisemmin muutaman kymmenen Euron verohyöty siitä on seurauksena tai sitten ei, sillä pitäähän ne samat osakkeet ostaa vielä takaisinkin. En usko kovin suureen osakekurssien nousuun, sillä purkkalan markkinat ovat aika lailla mielestäni menossa ainakin hienoisesti alaspäin johtuen siitä etteivät yritysten tulokset enää nouse samaan malliin kuin aiemmin vaan tulevat pikemminkin alaspäin. Tästä ei sen enempää, sillä olen jo arvannut miltä maailma näyttää ensi vuonna edellisissä kirjoituksissani. Saamieni osinkojen uskon vähintäänkin tuplaantuvan viime vuodesta, sillä tarkoitukseni on myös mahdollisesti alkuvuonna sijoittaa lisää varojani osakkeisiin tai ainakin ostavani verohyödyn vuoksi myydyt osakkeeni takaisin.

Mitä tulee vuoden 2013 tuloihin niin odotan niiden mahdollisesti laskevan vuodesta 2012, sillä ainakin alkuvuosi tulee mitä ilmeisimmin menemään jalan kuntoutuksessa mikä taas vähentää tuloja. Kuitenkin alkuvuosi on tarkoitus käyttää muiden tulovirtojen muodostamiseen, joten saa nähdä miten nämä tulot kasvavat. En kuitenkaan laske niiden varaan vaan kaikki mikä tulee on plussaa. Olen varautunut ainakin parintuhannen Euron tulojen laskuun, mutta olen huomattavan paljon viisaampi mitä tähän asiaan viimeistään tammikuun lopussa. Tulojenmenetys voi yhtä hyvin olla joko pienempi tai suurempi riippuen monesta eri asiasta. Aion todennäköisesti tänä vuonna lisätä hieman blogini kaupallisuutta mikä tulee lähinnä tapahtumaan parin lisäbannerin laittoa blogiini. Tarkoitus on kuitenkin löytää sellaiset bannerit jotka tukevat blogin tarkoitusta mikä ei ole ihan yksinkertaista.

Vuoden 2013 menot tulevat olemaan suuremmat kuin vuonna 2012 ja tämä tulee mitä ilmeisimmin johtumaan yhdestä yksittäisestä tekijästä eli jalkani hoidosta. Muuten en usko menojeni olevan kovin paljon poikkeavat vuodesta 2012 mitä nyt yle-vero iskee mitä ilmeisimmin myös allekirjoittaneen rahatilanteeseen. Kovin monet budjettini osa-alueista eivät ole juurikaan muuttuneet. Mitä nyt yritän laittaa kirjoihin vähemmän rahaa. Muista suuremmista menoeristä tulee ensimmäisenä mieleen Puolan reissu kesällä johon olisi tarkoitus laittaa pari viikkoa heinäkuusta. Tämä reissuni sisältää kymmenisen päivää Krakovassa, jossa pitäisi olla kavereitani kesältä 2008. Tämän lisäksi ajattelin hieman matkustella muuallakin maassa, mutta sen tarkempaa suunnitelmaa minulla ei reissulle ole. Mitään suurempia hankintoja minulla ei ensi vuodeksi ole eikä toivottavasti tule tarvetta niitä tehdäkään.

Mitä blogiini tulee niin olen hyvin tyytyväinen kehitykseen, sillä arvioisin lukijamääräni noin kaksinkertaistuneen edellisen vuoden aikana ja myös viimeinen viikko Saksan reissuni jälkeen on näyttänyt hyvälle lukijamäärien kehityksen suhteen. Tarkoitukseni on myös vähintään kaksinkertaistaa lukijamääräni myös tänä vuonna mikä tarkoittaa entistä paremman sisällön luomista ja teille lukijoille. Tarkoitukseni on myös lisätä kirjoitusten määrää ja julkaista uutta sisältöä noin joka toinen päivä. Tämä tosin saattaa lisätä myös ajankohtaisten asioiden käsittelyä entistä useammin, sillä pelkkää uutta sisältöä ei ole kyllä aivan helpointa kirjoittaa joka toinen päivä. Kaiken kaikkiaan uskon pystyväni vielä parantamaan sekä blogin sisältöä että kirjoitustaitojani, joten toivottavasti te lukijatkin olette siitä samaa mieltä. Palautetta ja kommentteja blogiini toivon lisää. Olen tosin huono sitä vastaanottamaan, mutta yritän parantaa tämän sulattelua jatkuvasti, joten varsinkin kritiikkiä toivoisin lisää.

En ole varsinaisia uudenvuodenlupauksia ikinä tehnyt enkä niitä ole tehnyt täksikään vuodeksi. Olen kuitenkin viime vuoden elokuusta lähtien viettänyt elämäni täysin selvinpäin Suomessa, mutta Saksassa olin kyllä humalassa. Pidän ulkomailla muutaman ottamista ihan sosiaalisestikin järkevänä, joten en usko olevani tätäkään vuotta siellä selvänä. Mitä taas tulee kotimaamme Suomeen johon lasken myös sekä etelä-Helsingin että pääkaupungin läntisessä naapurissamme niin tarkoitus on viettää alkoholitta kokonainen vuosi. Mainittakoon etten käy ulkomailla kuin ehkä kerran vuodessa joten alkoholin käyttö jää vähiin. Olen tässä loppuvuonna jo onnistunut aivopesemään suuren osan kavereistani ymmärtämään etten tarvitse viinaa nauttiakseni elämästäni tai kavereideni seurasta. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen omaan valintaani tämän nautintoaineen suhteen. Tämä on oma henkilökohtainen valintani ja johtuu lähinnä siitä ettei ryyppääminen anna mitään positiivista. Pidän suurinta osaa muista ihmisistä viisaampina alkoholinkäyttäjinä, joten tämänkin vuoksi on syytä keskittyä muuhun hauskanpitoon.

Näillä eväillä mennään eteenpäin vuotta 2013. Onkos jotkut tehneet lupauksia tulevalle vuodelle?

Tehkää alkaneesta vuodesta edellistä parempi!

-TT

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Toukokuu 2012 cash -520€ Salkku -13.5% Yhteensä 6535€

Crash and burn! Kuten otsikon luvuista näkee niin otin toukokuussa turpiini monella eri rintamalla ja siitä ei voi syyttää muita kuin itseään. Pörssikursseihin en tietystikään voi vaikuttaa, mutta sekä muihin menoihin, että tuloihin voin. Tällä kertaa ei ollut elo tasaista puurtamista vaan lähinnä ylä- ja alamäkeä. Kuitenkin toukokuun kohokohta oli sellaisessa paikassa, jossa sitä osasin aika vähän odottaa, mutta se ei ole kyllä mistään muusta tapahtumasta millään tavalla pois. Toukokuun kohokohta oli vierailu kummipoikani mökillä, jossa saimme viettää laatuaikaa hieman grillaten ja saunoen. Kohokohtani oli röhnöttää saunan terassilla lämpimässä ilta-auringon paisteessa vissyä juoden. Näinkin pieni asia voi joskus tuntua aivan taivaalliselta kokemukselta kunhan osaa vain virittää itsensä siitä nauttimaan. Tein kuitenkin ainakin yhden ison mokan ja siitä hieman lisää.

Toukokuun menot olivat selkeästi suuremmat kuin olin odottanut, mutta suurin osa niistä tuli ”mokasta” jossa sivuosaa näytteli kuningas alkoholi. Päätin nimittäin sitten kännissä lähteä viettämään yhden kaverini polttareita Tallinnaan mikä tuli sitten täysin kuukausibudjetin ulkopuolelta. Olen helvetin huono sanomaan näissä tilanteissa EI varsinkin itselleni, mutta myös joissakin määrin kavereilleni. Tätä ei kuitenkaan missään nimessä pidä vierittää kavereideni niskoille vaan omaa syytänihän se on. Jotta ei mentäisi hakuammuntaan niin ei pidä miettiä seurausta vaan syytä ja syy tuolle EI:n puuttumiselle sanavarastostani on jossain pääni sisällä. Muita odottamattomia menojani oli uuden pukupaidan ostaminen johon en osannut varautua ennen vanhani sovittamista. Kesäkuun menot tulevat olemaan selkeästi suuremmat kuin toukokuussa, mutta se johtuu tulevasta ulkomaanmatkastani joka suuntautuu ainakin aluksi Barcelonaan ja sen jälkeen pitää katsoa mihin suuntaan vai pysynkö vain siellä. ”Parhaimmassa” tapauksessa pääsen paikan päälle todistamaan kaaosta joka syntyy pankkikriisistä, joten siinä on jännitysmomenttia lisää reissua varten. Tarkoituksena on tavata kavereita ja varmaan asua entisellä kämppiksellä, joten tulee nähtyä sen maan todellinen tilanne paremmin. En usko kuitenkaan sinä aikana bloggaavani vaan yritän nauttia lomastani.

Toukokuun tuloni olivat tänä vuonna surkeat johtuen alkoholinkäytöstäni. Turha sitä on yhtään kaunistella, sillä viikonloppuina oli kahdet polttarit ja yhdet häät. Toisiin polttareihin ei pitänyt edes osallistua, mutta kännissä mieleni muutin tai oikeastaan viimeinen päätös tuli silloin tehtyä. En viitsi myöskään alkaa kaunistelemaan sitä tosiasiaa ettei alkoholinkäyttöni ole aina hirveän salonkikelpoista vaan kun otan niin mottoni tuntuu olevan ”ennemmin överit kuin vajarit” Sen takia en otakaan yleensä kuin kerran kuussa ja silloinkin vain yhden päivän, kun enempää kuntoni ei kestä. Luonnollisestikaan en usko tähän saavani muutosta, joten niitä kertoja on vaan pakko vähentää tai lopettaa kyseinen harrastus kokonaan. Palautuminen nimittäin vie sen verran aikaa, että ”töistä” on pakko päästä eroon muutamaksi perättäiseksi päiväksi ja se näkyi hyvin rahanmenosta toukokuussa. Tätä muutosta varten julkaisen jossain välissä toimintasuunnitelmani, mutta siihen täytyy varmasti käyttää koko kirjoitus. Kesäkuun tuloni moninkertaistuvat toukokuuhun verrattuna johtuen lähinnä toukokuun romahduksesta, mutta muutenkin ne olisivat varmasti olleet tuplat. Tänäkin vuonna olen nimittäin pari viikkoa ”töissä” ihan kiinteällä palkalla. Toivottavasti kaikki menee normaalisti ja onnistun saamaan ainakin jonkin verran ylijäämää lisää huolimatta reissun kustannuksista.

Myöskin osakemarkkinoilla tuli allekirjoittaneelle pahasti lunta tupaan ja sama suunta näyttää jatkuvan kesäkuussakin. Kuitenkin kyse on maratonista, joten nyt ei kannata hätäillä vaan kerätä lisää rahaa tulevia sijoituksia varten. Toukokuussa menin ostamaan Fortumia ja se sijoitus on aika pahasti perseellään, vaikka en ole sitä kovin kauaa omistanutkaan. Olen kuitenkin valmis jossain vaiheessa ostamaan lisää mikäli se siitä vielä halpenee. Tämä johtuu lähinnä siitä, että pidän sitä kuitenkin yrityksenä, joka tulee tuottamaan kassavirtaa osinkojen muodossa tulevien vuosien aikana. PKC Groupin osakkeet ovat myös tulleet ryminällä alas ja ovat kohta ostohinnoissani. Normaalisti olisin jo heittänyt kaikki myyntiin, mutta tällä kertaa teen asiat toisella tavalla, kun en ole vielä hyvin selkeää muutosta fundamenteissa nähnyt, vaikka uusien kuorma-autojen tilaukset ovatkin vähentyneet sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Toivottavasti tällä kertaa pystyisin odottelemaan hieman pidempään ennen seuraavia sijoituksia. En nimittäin usko muutoksen tapahtuvan parempaan suuntaan kovin nopeasti varsinkaan jenkkien huonojen työllisyyslukujen jälkeen.

Kuntoiluprojektini on lähtenyt kohtalaisen hyvin käyntiin ja olen liikkunut säännöllisesti. Parantamisen varaa on kuitenkin aina ja niin nytkin. Juoksulenkit ovat pikkuhiljaa alkaneet tuntua paremmilta ja hieman paremmin jo jalat liikkuvat. Viime vuoteen nähden olen kuitenkin selkeästi jäljessä ja esimerkiksi noin kahdeksan kilometrin normilenkkini sujuu noin kg/min hitaammin eli noin 10 minsaa mikä on paljon ottaen huomioon matkan pituuden. Lukuunottamatta 10 päivää barcelonassa aion urheilla selkeästi toukokuuta enemmän kesä- ja heinäkuussa ja uskon sen näkyvän viimeistään elokuussa. Osasyynä tähän tulee olemaan kolme intensiivistä urheiluviikkoa, jotka johtuvat ”töistäni”. Näiden lisäksi olisi tarkoitus viettää yksi viikko jossain muualla kuin kotona sopivan kirittäjän kanssa, mutta katsotaan onnistuuko se. Se minkä olen huomannut kauhukseni on ruokavalioni joka sisältää paljon enemmän ”roskaa” kuin olen ennen huomioinut ja tämäkin johtuu huonosta kyvystäni sanoa EI itselleni. Nyt on taas hyvä aika sen suhteen allekirjoittaneelle, sillä kurkut ja tomaatit ovat taas kohtuuhinnoissa ja ne ovat ehdottomat suosikkikasvikseni. Tästä ruokavalion paranemisesta olisi syytä pitää kiinni jatkossakin.

Se missä onnistuin hyvin toukokuussa oli blogini päivittäminen ja sen osalta on paljon lisäideoita. Valitettavasti kesäkuun osalta näyttää siltä, että kirjoitusten määrä tulee jonkin verran vähenemään, mutta se riippuu myös säistä. En toisaalta usko ihmisten innon lukea blogeja olevan kesällä kovin suuri kun on parempaakin tekemistä. Vaikka tätä kirjoittaessani sataakin niin toivon tämän kesän muuttuvan jossain välissä aurinkoisempaan suuntaan. Myös luovu tavarasta päivässä haasteeni jatkuu ja päivittelen siitä kertovia juttuja taas jossain vaiheessa. Näillä mennään taas vähän aikaa.

- TT

tiistai 15. toukokuuta 2012

CAN SLIM William J. Oneil kirja-arvostelu ja kasvuyrityksiin sijoittaminen

Moi kaikille.

Kyseinen kirja on ollut allekirjoittaneelle jo vuosia yksi peruskulmakivistä mitä tulee sijoitusperiaatteisiin. Tämä on varmasti vaikuttanut yhtä paljon kuin Benjamin Grahamin The Intelligent Investor josta varmasti tulee jossain välissä kirja-arvostelu. Juuri viime viikolla julkaistu TT:n lista on myös saanut paljon vaikutteita siitä kuten myös toisesta edellä mainitusta kirjasta. Mennään sitten suoraan asiaan, sillä kun alkaa kirjoittaa myös kirjan sijoitusperiaatteista niin siitä tulee yleensä suhteellisen pitkä tarina.

Mennään ensin kirjan sisältöön:

Käytännössä kirja muodostuu kolmesta eri osasta jotka ovat seuraavat:

CAN SLIM trademark joka sisältää seitsemän eri osa-aluetta, Be smart from the start ja investing like professonal. Nämä kolme osaa linkittyvät hyvin paljon toisiinsa ja markkinoivat käytännössä Oneilin käyttämää järjestelmää sekä Investors Business daily (http://www.investors.com) palvelua joka on jossain määrin sekä maksullinen että ilmainen, mutta ei siitä sen enempää. Itse pidän ensimmäistä osaa kirjasta selkeästi hyödyllisimpänä sijoittajalle, sillä loput osat eivät ole hirveän selkeästi ymmärrettävissä ja sisältävät hirveän määrän kurssikäyriä ja varsinkin erilaiset määrittelyt kuten cup with handle käyrät (kuppia kahvalla) ja muut ovat aika vaikeaselkoisia ainakin allekirjoittaneelle mikä ei tietystikään ole niin suuri ihme.

Koska tärkein osuus on O´Neilin tavaramerkki CAN SLIM niin mennään sitten suoraan selittämään sitä. Kirjan mukaan kaikki sen periaatteet liittyvät markkinoiden tutkimukseen ja historiassa tapahtuneiden kurssiloikkauksien tarkkaan analyysiin, mutta sen tarkemmin en osaa ottaa kantaa asiaan.

C = Current Quarterly Earnings per Share: The higher the better (Nykyisen kvartaalin EPS)

Nykyisen kvartaalin osakekohtaista tulosta pitäisi aina muistaa verrata viimevuotiseen saman kvartaalin tulokseen, jotta saataisiin oikea vertauskohde. Tämä johtuu käytännössä siitä, että eri yrityksillä saattaa olla hyvinkin suuria heilahduksia riippuen vuodenajasta. Tästä yksi hyvä esimerkki ovat rakennusyritykset joiden talven aikana saadut tuotot ovat hyvin paljon pienemmät kuin kesäaikoina. Otetaan esimerkiksi Suomen pörssistä lemminkäinen joka on yleensä ensimmäisellä kvartaalilla selvästi miinuksella ja kesällä taas selkeästi plussalla. On myös hyvä huomioida ettei pelkästään yhden kvartaalin selkeä osakekohtainen tulosparannus vielä aiheuta juurikaan toimenpiteitä vaan on hyvä, että niitä tulee koko ajan lisää. Hyvät osakkeet saattavat parantaa jopa kymmenen kvartaalin ajan tuloksiaan ennen hyvin nopeaa kurssinousua ja mikäli tulosparannus on vielä kiihtyvää niin silloin on hyvät merkit ilmassa.

A = Annual Earnings Increases: Look for significant growth

Vuosittaisten osakekohtaisten tulosten nousu on myös tärkeää, sillä pelkästään joidenkin kvartaalien parannukset eivät vielä välttämättä kerro koko kuvaa ottaen huomioon sen, että yritykset pystyvät siirtelemään tuloksiaan kvartaalilta toiselle lyhyen ajan. Kirjassa mainitaan kolmen perättäisen vuosituloksen parantamisen olevan riittävän pitkä aika tähän. Kirjassa mainitaan myös se, että minimiparannus vuosittain olisi 25-50% ”härkien” viedessä osakemarkkinoita. Tämän lisäksi kirjassa mainitaan oman pääoman tuoton olleen yli 17% niillä osakkeilla joilta on odotettavissa huipputuottoja tulevaisuudessa. Tämän lisäksi yrityksen liikevaihdon pitää olla myös nousussa, jotta osakekohtaisen tuloksen kasvu on terveellä pohjalla, sillä yritysten on mahdollista kulujaan vähentämällä parantaa osakekohtaista tuottoa. Tämän tekeminen ei kuitenkaan johda todelliseen kurssinousuun kovin pitkällä aikavälillä.

N = New products, Management, HIGH:s Buying at the Right Time

Kasvuosakkeiden lähteminen nousuun vaatii jotain selkeää muutosta yrityksen tuottopotentiaaliin ja näitä katalyytteja voi tietysti olla monia. Uudet tuotteet ovat varmasti se selkein katalyytti joka johtaa yrityksen tuloskasvuun. Näistä hyvinä esimerkkeinä voidaan ottaa, vaikka oma kruununjalokivemme Nokia joka silloin vuonna miekka ja kivi sai aikaan vallankumouksen ihmisten kommunikointiin. Tämän lisäksi ”omppu” menee myös samaan kategoriaan. Myös uusi johto voi saada yrityksen kehityksen lähtemään koilliseen. Se mikä ehkä tässä kategoriassa on kuitenkin mielenkiintoista on se, että kirjan mukaan ilman yrityksen ylittäessä historialliset huiput tapahtuu suurimmat arvonnousut. En tiedä tarkalleen ottaen pitääkö tämä paikkansa, mutta saattaa se olla tottakin. Näiden edellämainittujen lisäksi myös yrityskaupat ovat yksi mahdollinen katalyytti , mutta ne saattavat myös johtaa hyvin päinvastaiseen lopputulokseen. Itse pidän PKC Groupin suurta yrityskauppaa yhtenä mahdollisena katalyyttina pidempiaikaiselle nousulle, sillä satakaksikymmentäviisi miljoonaa Euroa yli neljänsadanmiljoonan voitollisesta liikevaihdosta on mielestäni edullinen ja ainakin ensimmäinen puoli vuotta näyttää hyvälle. Voin olla väärässäkin, joten se jää nähtäväksi.

S = Supply and Demand: Shares outstanding plus big volume demand

Kysynnän ja tarjonnan laki on myös hyvin olennainen osa osakekauppaa, vaikka sitä kuitenkin monet ammattilaiset väheksyvät. Tässä kirjan osuudessa käydään myös läpi hieman johdon sitoutumista yritykseeen ja siinä selkeästi mainitaan, että on hyvä mikäli johto omistaa myös itse yrityksen osakkeita, jotta he pitäisivät paremmin huolta omistajien eduista. Samassa osassa myös mainitaan se ettei luonnollisestikaan isot yritykset voi nostaa osakekurssiaan samalla tavalla kuin pienemmät, mutta sen lisäksi pienemmän osakemäärän yritysten osakkeet voivat myös laskea hyvin paljon nopeammin. Tämän lisäksi kirjassa mainitaan se, että liian monet nopeat osakkeiden splitit ovat yleensä merkki siitä, että osakkeen parhaimmat ajat ovat jo nähty. Tämän lisäksi omien osakkeiden ostot ovat yleensä merkki siitä, että yrityksen usko parempiin aikoihin on vahva. Myös velan vähentäminen parantaa yrityksen toimintakykyä ja myös tätä tulisi tarkkailla mikäli sitä on jatkunut ainakin pari vuotta.

L = Leader or Laggard: which is your stock?

Johtaja vai hidastelija? Yleisesti ottaen kannattaa seurata niitä liiketoiminta-aloja, jotka näyttävät suurimpia tuottoja sen sijaan, että yrittää etsiä niitä jotka ovat laskeneet eniten. Tämän lisäksi on syytä tarkastella sitä, että mitkä yritykset ovat näitä alakohtaisia johtajia? Yleensä suurimmat hintahypähdykset tulevat nimenomaan huippualojen parilta kolmelta parhaalta johtajalta. Johtajan tunnusmerkit ovat kirjan mukaan seuraavat: Yleensä alan markkinajohtaja on yritys jolla on parhaat osakekohtaiset kvartaali- ja vuosituottojen parannukset, oman pääoman tuotto, myynnin kasvu, tuottomarginaali ja ylivoimaisesti paras tuote tai palvelu joka voittaa markkinaosuuksia.

I = Institutional sponsorship: Follow the leaders:

Tämä tarkoitta sitä, että osakkeella on riittävän monta isompaa peluria omistajanaan, jotta sen osakkeen hinnalla on mahdollisuus nousta selkeästi ylöspäin, kun riittävästi omistajia alkaa sitä hamstraamaan. Suuria hinnanmuutoksia on turha odottaa ilman riittäviä kaupankäyntimääriä. Kirjassa mainitaan näiden riittäväksi määräksi noin kymmenen. Tämän määrän lisäksi pitäisi myös seurata näiden institutionaalisten sijoittajien laatua eli toisin sanoen parhaat osake- ja eläkerahastot ovat parhaimmat omistajat. Näiden tuottoja kannattaa kirjan mukaan katsoa sekä viimeisen vuoden, että vähintään viimeisen kolmen vuoden ajalta. Olisi hyvä, että uusia isoja pelureita olisi tullut viime aikoina mukaan. Kannattaa valita niitä osakkeita joihin sijoittaneet isot pelurit ovat saaneet aikaan vähintäänkin keskimääräisiä tuottoja parempia tuloksia viime aikoina.

M=Market Direction: How to Determine IT

Ja sitten viimeinen osa joka on allekirjoittaneelle monilta osin täyttä hepreaa, mutta mainittakoon sen verran, että kolme osaketta neljästä laskee kirjan mukaan yleisen markkinan mukana, joten olisi parempi pysyä kokonaan ulkopuolella tässä tilanteessa. Tästä kirja käy läpi hyvin monia esimerkkejä, mutta ei niistä sen enempää kun en oikein usko osaavani ajoittaa sijoituksiani kovin hyvin. Perusperiaatteena kirja sanoo olevan sen, että laskumarkkinassa avataan vahvasti päivä ja lopetetaan heikosti ja nousumarkkinassa päinvastoin. En ala sen tarkemmin käymään asiaa läpi.

Kaksi viimeistä osaa kirjasta tukevatkin sitten aika pitkälti tuota ensimmäistä osaa ja käsittelevät mm. sijoitusrahastojen valintaa, optioita, tuottojen ja tappioiden realisoimista, markkinoiden ajoitusta ja Investors Business Dailyn palveluita. Huomattavin toteamus mikä näistä kahdesta viimeisestä osasta löytyy on se toteamus, että mikäli yrityksen kurssi ei lähde nousuun niin tappiot kannattaa rajata kahdeksaan prosenttiin ostohinnasta. Tätä periaatetta olen aikaisemmin noudattanut, mutta nyt olen päättänyt ruveta keskittymään siihen etten ilman suurempia muutoksia yrityksen toimintaedellytyksissä myisi edes isommin tappiollisia osakkeita. Tämä ota tappiot nopeasti periaate on kyllä toisaalta toiminut tähän asti varsin hyvin, joten en siitä aio ihan täysin luopua kuitenkaan vaan sovellan sitä parhaani mukaan.

Ja sitten itse suosituksiin kirjan suhteen:

Pidän kyseistä opusta varsin hyvänä sijoituskirjana ja se tarjoaa aika paljon kaikenlaista tietoa varsinkin niille sijoittajille, jotka panostavat kasvuosakkeisiin. Myös arvosijoittajille se on hyödyllinen, sillä se kuitenkin kertoo aika paljon siitä, että millainen on korkealaatuinen yritys, vaikka sijoitusperiaatteet eivät kuitenkaan nivoudu täysin yhteen arvosijoittajien käyttämien periaatteiden kanssa. Se mikä itseäni eniten häiritsi kirjassa oli monet eri käppyrät joista oli monesti aika vaikeaa saada kiinni siitä mitä ne haluavat kertoa. Se mikä itselleni ajoituksesta jäi mieleen oli se, että mikäli yleisen markkinan vaihtomäärät ovat suuria niin on todennäköisempää, että kurssit menevät siihen suuntaan mihin ollaan juuri menossa näiden kasvaessa. Toinen asia mikä täytyy näissä kirjoissa aina ottaa huomioon on se, että ne ovat kuitenkin täynnä kirjoittajan oman firman tuotteiden ja palveluiden markkinointia eikä kaikkea kannata kirjassa mainittua kannata ottaa absoluuttisena totuutena vaan pitää aina ajatella omilla aivoillaan. Pidän tätä kirjaa kuitenkin ehdottomasti ostamisen arvoisena, vaikka siinä on paljon sellaista asiaa mistä kaikki lukijat eivät hirveästi hyödy. Kirjan voi lukea helposti yhä uudelleen mikäli mielenkiintoa asiaan löytyy. Kirja löytyy varsin helposti eri nettikaupoista, joten sieltä vaan hakemaan mikäli kiinnostusta riittää.

Tässä kirjoitukseni tällä kertaa ja ensi kerralla keskitytään johonkin toiseen asiaan. Yritän päivittää blogia mahdollisimman pian.

- TT