Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. huhtikuuta 2013

10000€

Kuten otsikosta näkee on ensimmäinen välitavoite saavutettu ja kymppitonni on saatu säästettyä ja tienattua sijoittamalla. Kyseessä on tietysti vasta maratonin ensimmäinen kilometri joka on saatu päätökseen eikä tämän ensimmäisen pikkutavoitteen jälkeen voida vielä kovin suuria johtopäätöksiä tehdä onnistumisen suhteen. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus hieman kertoa miten tämä alku on mennyt ja mitä olen mahdollisesti oppinut tässä lyhyessä ajassa. Siis lähinnä pintapuolisesti kuitenkin, koska kaiken kirjaamisessa on mennyt noin kaksi ja puoli vuotta ja monta sataa sivua on tullut kirjoitettua tämän blogin aikana.

Lähtötilanne on ollut se ettei allekirjoittaneella pysyneet rahat pankkitilillä vaan kaikki mikä tuli oli myös mennyttä jonkin ajan kuluttua. Jos miettii ensimmäistä kymppitonnia niin tuossa vuosituhannen alussa minulla oli parhaimmillaan pankkitilillä rahaa paljon enemmän ja ne kaikki menivät viihtyessäni länsi-Siperiassa. Nämä rahat eivät olleet tullu omalla työnteolla mikä on saattanut vaikuttaa myös niiden tuhlaamiseen. Se että nämä rahat yleensä riittivät edes sen viitisen vuotta taitaa johtua lähinnä siitä, että onnistuin tuossa edellisten huippukurssien aikana tekemään hyviä sijoituksia ja niiden avulla pystyin käytännössä elelemään ilman opintotukia tai minkäänlaisia muitakaan vastaavia järjestelmiä. Aika lailla nämä kokemukset osakesijoittamisesta ovat myös vaikuttaneet nykyisiin sijoituksiini ja sen vuoksi osakkeet tulevat myös varmasti jatkossakin olemaan se tapa jolla tienaan niin sanottua ”passiivista” tuloa. Tämän passiivisen tulon lisäksi tienaan rahaa harrastuksistani joita voi tietysti myös jotkut kutsua työksi, mutta en sitten tiedä millä nimellä sitä kutsuttaisiin.

Tämä kaksi ja puoli vuotta on ollut matkana suhteellisen tasainen eikä mitään hirveän ihmeellistä ole tapahtunut. Ehkä suurin ongelma jonka olen kohdannut on ollut jalkavammani. ”Työni” on sen verran fyysistä ettei sitä juuri voi harrastaa puolikuntoisella nilkalla ja sen takia olen joutunut hieman viimeisen puolen vuoden aikana hölläämään vauhtia mikä ei välttämättä pidemmällä tähtäimellä ole paha asia. Tämän loukkaantumisen seurauksena tämän ensimmäisen välitavoitteen saavuttaminen kesti joitakin kuukausia pidempään. En ole kuitenkaan hirveästi jossittelija-tyyppiä, joten suurempaa merkitystä tälle asialle ei kannata antaa. Ehkä suurin oppi mitä olen tässä ”lyhyessä” ajassa oppinut on se ettei entisestä tuhlaajasta tule säästeliästä ilman persoonallisuuden muutosta. Tämä muutos taas ei tapahdu ilman omaa halua tai jotain hyvin radikaalia tapahtumaa joka muuttaa elämää hyvin paljon. Tämä persoonallisuuden muuttuminen on ehkä se suurin yllätys, vaikka jossain määrin osasin sitä odottaakin. Osittain tämä johtuu myös omasta pragmaattisuudestani eli teen tarvittaessa sen mitä täytyy, vaikka se saattaakin tuntua vittumaiselta. En kuitenkaan tee enempää, jos ei ole pakko. Ehkä tämä asia on myös se mikä erottaa jyvät akanoista silloin, kun tulee tilanne jonka hoitamiseen vaaditaan tiettyä kikkeliä. Tässä tapauksessa kyse on uskosta vaikeisiin aikoihin ja tulevaan huonoon taloustilanteeseen. Toinen syy tähän on se ettei ainakaan allekirjoittanutta huvita hukata puolet elämästä töissä jotka eivät kiinnosta ja tämän tajuamiseen minulla on myös mennyt hyvin kauan, vaikka olen aina ollut ihmistyyppiä laiska. Olen kuitenkin hyvin positiivisesti yllättynyt siitä ettei isompia repsahduksia ole vielä tapahtunut, vaikka niitä on varmasti jossain vaiheessa edessä. Ehkä suurempi asia on pitää ne repsahdukset sitten hieman kooltaan pienempinä mallia muutama sata Euroa kuin olla supertarkka sen suhteen, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Näistä mokista kun aina oppii jotakin. Se mikä on itselleni ollut myös yllätys on ollut pörssikurssien liikkuminen lähinnä ylöspäin näiden ensimmäisten hetkien aikana. Jossain vaiheessa tulee tietysti myös alamäkiä ja silloin sitä vasta otetaankin miehestä mittaa. Tällä hetkellä sijoitusasteeni on hyvin konservatiivinen ja tuotot olisivat voineet olla suurempiakin, mutta aina täytyy muistaa ettei kyseessä ole mikään lyhyt pikamatka vaan monen vuosikymmenen maratoni. Osakeostojen todelliset tuotot nähdään kuitenkin vasta vuosikymmenien varrella eikä yhtään aiemmin.

Tulevaisuuden suhteen olen hyvin luottavainen, vaikka se on kuitenkin aika lailla vielä hämärän peitossa kuten kaikilla muillakin. Ehkä suurimpana uhkana pidän sitä, että kusi alkaa nousta päähän mikäli osakeostot näyttävät osuvan kohdilleen. Tämä on tietysti universaali ongelma johtuen siitä ettei ihmisten päitä ole suunniteltu kestämään jatkuvaa euforiaa ja tätä asiaa on syytä miettiä tarkemmin varsinkin nyt johtuen alkuvuoden kurssinoususta ainakin allekirjoittaneen salkussa. Mitään typeryyksiä ei siis parane ruveta harkitsemaan. Toinen mahdollinen ongelmakohta on se ettei terveys jostain syystä kestä, mutta sitä ei sen tarkemmin kannata ruveta pohtimaan tai se murehtiminen alkaa toteuttaa itseään. Kaiken kaikkiaan pullat ovat mielestäni tällä hetkellä hyvin uunissa ja tarkoitus on jatkaa tulevaisuudessakin samaan malliin. Seuraava välitavoite onkin sitten jo 50000€ ja siihen uskon menevän 6-7 vuotta. Toivottavasti ei sen kauempaa.

Aika lailla tässä suurimmat mietteet tosta ekasta välitavoitteesta ja matkasta sitä kohti.

- TT

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Säästötavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan sääntöjä

Periaatteessa olen aika lailla kaikenlaisia sääntöjä vastaan enkä usko kovin vahvaan sääntelyyn millään elämän osa-alueella. Tämä pätee myös säästämiseen, mutta se ettei tämä täysin päde itseeni ei tarkoita etteikö tarkemmista säännöistä voisi olla muille hyötyä. Itsellänikin toisaalta on jonkinlaiset säännöt ja niitä joissain määrin noudatankin. Tämä tosin tapahtuu aika lailla pitkällä aikavälillä. Alkuperäisenä tavoitteenanihan oli saavuttaa puoli miljoonaa Euroa nykyrahassa kolmessakymmenessä vuodessa ja tämä pätee edelleenkin. Myös vuosittaiset välitavoitteet olen kirjannut itselleni ylös. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pystyn myös nämä tavoitteet toteuttamaan, mutta matka on pitkä ja mitä tahansa voi tapahtua. Näiden tavoitteiden luomiseksi on kuitenkin hyvä luoda edes jonkinlaiset säännöt ja niitä varten voi muodostaa jonkinlaiset konseptin joka itselle parhaiten sopii. Tämä filosofia ei ole keksimäni vaan pätee jossain määrin myös muihinkin tavoitteisiin. Tässä kirjoituksessa käyn hieman tätä läpi ja mitä se omassa tapauksessani tarkoittaa.

Tarkka/mitattava:

Säästämisessä tätä siis mitataan rahassa. Itselläni se on keskimäärin 4000€ säästöä joka vuosi. Tämä sitten sijoitetaan ja tähtäimessä on 8%:n reaalituotto. Tämä tavoite on sellainen, että siihen on päästävä ellei tapahdu jotain terveystilanteessa kuten minulla meni koko tammikuun tulot ohi, koska en kipeää nilkkaani halunnut riskeerata ilman kuntoutusta. Tämän seurauksena näyttää siltä, että tämän vuoden jälkeen olen hieman jäljessä kokonaistavoitettani minkä seurauksena joudun sitten kirimään sitä tulevina vuosina, vaikka olin hieman edellä ennen tammikuuta. Jos mietitään sitten muita ihmisiä niin periaatteessa tavoitteiden määräaika voi olla mitä tahansa, mutta kovin lyhyeksi aikaa ei niitä kannata tehdä. Nämä tavoitteet voidaan myös jakaa pienempiin osiin eli esimerkiksi varataan ruokaan xxx-Euroa/kuukausi ja huveihin xxx-Euroa. Itse tosin suunnittelen tavoitteeni vuosittaisiksi ja pidän huolen, että pysyn niissä. Tätä tarkempiakin suunnitelmia voi tehdä, mutta se on hyvin yksilöllistä. Jotkut penninvenyttäjät voivat tehdä jopa viikoittaisia tavoitteita ja saada kiksit onnistumisesta, mutta en kuulu heihin.

Saavutettava:

Luotujen sääntöjen pitää olla mahdollisia saavuttaa. Ei ole mitään järkeä yrittää saada esimerkiksi säästötavoitettaan lähelle nettotuloja, koska käytännössä tavoite on silloin mahdoton saavutaa eikä se tuota kuin epäonnistumisen tunteen. Myös jonkinlainen joustavuus tavoitteiden määrittelyssä ei välttämättä ole pahaksi. Jos esimerkiksi jakaa huvibudjetin esimerkiksi matkailuun ja muihin huveihin kuten itse teen niin pääasia on se ettei näiden lopullinen summa ylitä koko huvibudjettia. Tällainen joustavuus ei välttämättä sovi kaikille, joten kukin harkitkoon omaa tilannettaan itse. Kuitenkin monille pieni joustavuus taas auttaa tavoitteiden toteuttamisessa ja sen takia ei kannata tehdä liian tarkkoja sääntöjä.

Oleellinen:

Tämä tarkoittaa vastausta kysymyksiin miksi. Tätä kysymystä kannattaa heijastaa omaan säästöfilosofiaansa. Itselläni esimerkiksi ruokamenoihin on varattu 250€ kuukaudessa. Tämä summa on saatu arvioimalla ruokamenojen osuutta kokonaismenoista. Tämä voi jossain määrin olla suurempi suhteellinen osuus kuin monilla muilla. Itselleni on kuitenkin jaksamisen vuoksi tärkeää syödä hyvin ja riittävästi, joten sen vuoksi olen valmis käyttämään ruokamenoihin enemmän kuin esimerkiksi nettiin tai puhelimeen suhteellisesti verrattuna muihin.

Kestoaika:

Tähän on varmastikin olemassa joku parempikin määritelmä kuin mitä itse käytän. Itselläni se on tuo kolmisenkymmentä vuotta päätavoitteessani, mutta myös lyhyempien ajanjaksojen käyttö kuten esimerkiksi kuukauden, vuoden, vuosikymmenen tai jonkin muun aikamääreen kestävä tavoite on varmasti hyvä olla olemassa. Välitavoitteiden merkitseminen tuottaa kyllä sitten pidemmälläkin aikavälillä sen edun, että pystyy arvioimaan onko pidemmän aikavälin tavoitteen saavuttaminen mahdollista vai ei. Joskus pidemmän aikavälin tavoitteita on vaan pakko muuttaa, kun tapahtuu jotakin hyvin odottamatonta.

Tässä sitä apua sitten noiden säästötavoitteiteiden luomista varten onkin jonkin verran eri speksejä joita voi joko käyttää hyväkseen tai olla käyttämättä. Tässäkään asiassa ei missään nimessä ole yhtä ainutta oikeaa tapaa vaan jokaisen kannattaa miettiä omalta kannaltaan parasta ratkaisua. Itselleni riittää aika väljät raamit, mutta joku paljon kurinalaisempi ihminen voi tykätä hyvinkin tarkoista määreistä. Itse olen enemmän suurten linjojen vetäjä ja se näkyy myös omassa budjetinteossa. Tiedän toisaalta niitäkin ihmisiä jotka tekevät hyvin tarkkoja suunnitelmia hyvin lyhyille tai pidemmille aikaväleille mallia käyn kerran kuukaudessa elokuvissa, alkoholiin saa mennä 100€/kk, jne. Näiden määrittelyiden tarkoitus on helpottaa päätöksentekoa ja ne sitä jonkin verran kyllä edesauttavatkin. Itse en esimerkiksi voi osallistau kavereiden tekemiin alppireissuihin jo sen takia, että ne ylittävät matkailubudjettini. Itselleni ei tosin skimbaus ole kovin tärkeä asia, joten en koe sitä menetykseksi, vaikka se jääkin väliin säätötavoitteideni vuoksi. Muita halvempia reissuja tosin teen mielelläni. Jokaisen on ennen kaikkea oltava uskollinen itselleen, sillä muiden mielipiteet eivät loppujen lopuksi minulle kuulu eikä teidänkään kannata niistä välittää.

Hyvää viikonjatkoa!

- TT