Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijakysely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijakysely. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. maaliskuuta 2014

lukijakyselyn palautetta

Haluan vielä kiittää kerran kaikki lukijakyselyyn vastanneita. Olen tietysti taas saanut lisää oppia ja se on hyvä asia . Tämä saatu palaute toivottavasti taas ehkä parantaa blogini laatua. Näistä vastauksista olen sitten tehnyt joitakin omia huomioita, jotka ovat ehkä teillekin hyödyllisiä. Voi tietysti olla, että näin ei ole asia. Tämä taas johtuu siitä, että suurin osa asioista joita teemme ovat turhia. Tämän sanoo jo vähemmän on enemmän periaatekin.

Neljä kysymystä voidaan jaoitella oikeastaan kahteen osaan eli tiedon etsinnän ajalliseen määrään ja tiedon hyödyntämiseen. Näiden kahden asian lisäksi lukijauskollisuus on itselleni myös tärkeä. Itselleni olennaisin tieto on tietysti se kuinka hyvin lukijat ovat blogiani hyödyntäneet. Mikäli kysymyksiin vastanneet edustavat keskimääräistä lukijaa niin en valitettavasti ole tähän asti onnistunut välittämään asioita riittävän hyvin lukijoille. Tämä ei välttämättä kuitenkaan ole pelkästään minun mokani, joten tarkoitus on tuoda vastauksien tulokset esille ja hieman miettiä niitä.

Kysymys yksi oli seuraava: Koetko hyödyntäväsi netistä löytämääsi tietoa hyvin?




Ainoastaan viidesosa on sitä mieltä ettei hyödynnä löytämäänsä tietoa hyvin. Tähän asti kaikki näyttää erittäin selvältä, mutta kun katsoo vastauksia kysymykseen neljä niin huomaa selkeän ristiriidan.


Ainoastaan kaksi viidesosaa on saanut konkreettista hyötyä blogini lukemisesta. Jos kerran tuplamäärä uskoo hyödyntävänsä tietoa hyvin niin miten on mahdollista ettei blogistani ole löytynyt mitään konkreettista hyötyä? Oma arvioni on se, että kyse on osittain liiallisesta luottamuksesta omiin kykyihin ja toinen syy onkin etten ole onnistunut luomaan riittävää hyötyä lukijalle. Kyse on varmasti molemmista, mutta tämä arvaus ei tietenkään perustu mihinkään tieteellisiin tosiasioihin vaan omaan perstuntumaani ja se voi olla pahastikin väärässä. Mikäli luet blogiani saamatta mitään konkreettista hyötyä siitä niin kiinnostaisi tietää miksi teet sen? Eikö silloin kannattaisi lukea jotain muuta? Pakkohan tätä ei ole seurata. Vai pitäisikö ehkä arvioida uudestaan sitä saatko hyötyä netin tiedonhausta? Ollakseni rehellinen itselleni ja muille niin minun on pakko tunnustettava etten ole tehokas tiedonhakija. Tätä en ehkä itse olisi huomannut ellen sitä jotenkin mittaisi.

Toinen mielenkiintoinen asia mikä ei näy näistä tilastoista on se, että ennen kuin aloitin konkretisoimaan blogikirjoituksiani luomalla askel askeleelta kohti parempaa henkilökohtaista taloutta kirjoitussarjan oli ainoastaan yksi viidesosa ihmisistä ilmoittanut saaneensa konkreettista hyötyä blogistani. Sen jälkeen tämä luku tuplaantui. Koska en voi mitenkään tietää miksi näin kävi niin kysyisinkin nyt teiltä vastaajilta, että ovatko jotkut parin viimeisen päivän aikana vastanneista mahdollisesti ottaneet ensimmäisen askeleen vai onko kyse vain sattumasta? Kun on kyse niin pienistä otoksista kuin nyt eli alle kolmestakymmenestä hengestä niin on vaikea yrittää pitää asioita faktoina ilman tarkempia kysymyksiä.

Sitten vielä kysymys niille ihmisille jotka olivat saanut hyötyä yritysanalyyseistani: Mitkä asiat niissä olivat väärin? Huolimatta siitä, että yritän olla aina oikeassa niin epäonnistun siinä hyvin usein. Sana on siis vapaa.

Mennääs sitten viimeisiin vastauksiin. Ensiksi käsittelyyn otetaan kysymys siitä kuinka kauan vastanneet ovat blogiani lukeneet. Tämäkin sisältää osittain nollainformaatiota, koska voidaan olettaa pidempään seuranneiden vastaavan palautekyselyyn todennäköisemmin. Tämä oletus voi tietysti olla päin sitä itseään, mutta teen sen silti. 


Jos nyt sitten halutaan miettiä tosiasioita niin tuosta diagrammista näkee, että minulla on ollut uskollisia lukijoita ainakin jo lähes parikymmentä. Tämä on faktaa, koska on vaikeaa uskoa jollakin olevan syytä valehdella asiasta. Koska en oleta kaikkien kavereideni lukevan tätä blogia on minulla varmasti muitakin säännöllisiä lukijoita. Päivittäisiä käyntejä minulla on yleensä toistasataa, joten voidaan olettaa vakiolukijoita olevan enemmän, mutta heidän määrästään en pysty tarkkaa arviota tekemään. Voin olettaa tehneeni jotain oikein, koska tätä blogia seuraa niinkin moni.

Kysymys siitä kuinka monta tuntia ihmiset lukevat blogeja viikossa oli näin myöhemmin ajateltuna aika turha, koska se ei oikeastaan anna minulle hyödyllistä lisäinformaatiota ollenkaan. En usko siitä teillekään olevan juuri hyötyä, mutta julkaisen tulokset siitä huolimatta. Ne löytyvät diagrammista alapuolelta.

En tiedä mikä olisi paras vaihtoehto, mutta itselläni menee helposti ainakin 2-3 tuntia blogien lukuun. Muuhun Internjetin maailmassa olevaan roskaan kuluukin sitten liikaa aikaa, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Toivottavasti tekin saitte jotain hyötyä lukijakyselyn vastauksista. Itselleni ne olivat ainakin informatiivisia. Seuraava kirjoitus on 2. askel kohti tervettä henkilökohtaista taloutta. Se tulee mitä ilmeisimmin huomenna, mutta viimeistään keskiviikkona.

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Konkretiaa: askel askeleelta kohti tervettä henkilökohtaista taloutta alkaa torstaina iltapäivällä

Ensiksi haluan kiittää kaikkia lukijakyselyyn vastanneita vaivannäöstä. En lähde analysoimaan vielä sen tarkemmin vastauksia kuin totean, että hyvin harva ilmoitti saaneensa konkreettista hyötyä blogini lukemisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että on aika luoda sitä konkretiaa teille lukijoille. Se tarkoittaa sitä, että on aika kertoa kuinka ottaa askeleita asioiden parantamiseksi pelkän tiedon lukemisen sijaan. Kyselyyn voi vielä vastata tämän viikon ajan täällä

Ensiksi haluan kiittää kaikkia lukijakyselyyn vastanneita vaivannäöstä. En lähde analysoimaan vielä sen tarkemmin vastauksia kuin totean, että hyvin harva ilmoitti saaneensa konkreettista hyötyä blogini lukemisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että on aika alkaa sitten luoda sitä teille lukijoille. Se tarkoittaa sitä, että on aika kertoa kuinka ottaa askeleita asioiden parantamiseksi pelkän tiedon lukemisen sijaan. Kyselyyn voi vielä vastata tämän viikon ajan:

Koska on paljon helpompaa mennä eteenpäin askel askeleelta niin tämä tarkoittaa sitä, että joka viikko tästä lähtien laitan yhden askeleen teille pureskeltavaksi mitä tulee henkilökohtaisen talouden terveydyttämiseen. Tämän askeleen ottamista varten sitten kerron joka kerta toimenpiteen. Nämä ovat yksinkertaisia asioita, jotka saattavat tuntua teistä itsestäänselvyyksiltä. Kyse onkin enemmän siitä, että tekee jotain konkreettista jahkailun ja informaation keräämisen sijaan. Konkreettiset toimet ovat ainoa tapa parantaa omaa tilannettaan.

Kenelle tämä askel kerrallaan eteenpäin meneminen sitten on tarkoitettu? Niille joilla henkilökohtainen talous on huonossa jamassa. Henkilökohtaisen talouden huono tila tarkoittaa sitä ettei ihminen selviä jokapäiväisistä tarpeistaan ilman lainaa. Sinä tarvitset tätä askel askeleelta ohjelmaa mikäli et selviä kuun loppuun saakka ilman rahan lainaamista jostain lähteestä. Toisin sanoen joudut ostamaan luotolla jokapäiväisen leipäsi tai muuta tarpeellista. Tai mahdollisesti joudut ottamaan lyhennysvapaita selvitäksesi asuntolainastasi ja tämä tilanne toistuu jatkuvasti. Siinä tapauksessa suosittelen sinua ottamaan ensiaskeleesi heti huomenna torstaina. Niillä joilla raha-asiat ovat kunnossa ei ole mielestäni tarvetta välttämättä näitä askelia ottaa. Ne voivat myös olla tosin heillekin hyödyllisiä.

Askeleet eivät ole kovin vaikeita ottaa, mutta ne ovat kuitenkin kaikki tarpeellisia. Älä siis jätä yhtään ainutta välistä. Koska sinä olet itse vastuussa omasta henkilökohtaisesta taloudestasi niin sinä itse päätät mitä teet. Mikäli haluat itse jahkailla asian kanssa niin se on sitten oma asiasi. Tähän menee parisen kuukautta ja askeleet eivät sisällä poppakonsteja vaan tulokset näkyvät hieman pidemmällä aikavälillä.

Näillä mietteillä palataan huomenna asiaan.

-TT

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lukijakysely osa 2

Moi taas!

Vuorossa olisi  uusi lukijakysely blogini tiimoilta. Olisin kiitollinen mikäli jaksaisitte uhrata pari minuuttia kallista aikaanne vastaamalla siihen.

Kysely löytyy täältä

ystävällisin terveisin,

-TT