Näytetään tekstit, joissa on tunniste kriittinen ajattelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kriittinen ajattelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Vähemmän on Enemmän kirja 11/XX

3.1 Kriittinen ajattelu



Kriittisen ajattelun merkitys kasvaa tietomäärän lisääntyessä. Seurauksena on kriittisen ajattelun vaikeutuminen. Meidän ei kannata suoraan miettiä minkään kirjan tekstiä sellaisenaan. Ei edes tämän. Sen sijaan meidän tulee ajatella kuinka hyvin teksti pitää paikkansa. Toimimme vaiston varassa suurimman osan ajastamme. Se toimii useimmiten hyvin.Tärkeissä asioissa meidän pitää harkita enemmän. Kriittisen ajattelun rooli korostuu. Sen tiellä on paljon esteitä ja niiden vaikutus voi ylittää järkevien päätösten teon. Kritittinen ajattelu tarkoittaa asioiden tutkimista ja tarkkaa pohdintaamme niiden eri puolista. Tämä vaatii meiltä oikeiden kysymysten tekoa. Kriittinen ajattelu on nykypäivänä kilpailuetu. Monet nykyiset yliopistotutkinnot eivät tähän juuri kannusta. Mitä, miksi, miten, jne. ovat kysymyksiä, joita meidän pitäisi tehdä koko ajan ajatellaksemme kriittisesti.



Nykyajan stressin, työn kuormittavuuden ja tietomäärän kasvu vaikuttavat kykyymme ajatella aivoillamme kriittisesti. Kriittisen ajattelun parantamiseen kuuluvat tärkeysjärjestykset, työmuistimme hyötykäytön maksimointi ja tiedollinen joustavuus. Meillä on paljon huomioitavia asioita. Niiden tärkeysjärjestysten ratkaiseminen helpottaa meitä keskittymään olennaisuuksiin. Liian monta rautaa ollessa tulessa, hoituu hommat puoliteholla ja tuotoksetkin ovat puolittaisia. Joudumme koko ajan lisäämään työmuistimme käyttöä ja meidän tulee keskittyä paremmin häiriöistä huolimatta. Tiedollinen joustavuus tarkoittaa sitä, että pystymme muuttamaan käyttäytymismallejamme joustavasti tilanteen ja tosiasioiden mukaan.



Kriittinen ajattelu on muuttunut viime aikoina ja sen vaatimukset meitä kohtaan ovat kasvaneet. Tavat saada tietoa ovat muuttuneet. Sen vuoksi on hyvä miettiä kuinka ympäristömme vaikuttaa meihin. Nykyään propagandan ja omien hyötyjen tavoitteleminen vaikuttamalla muille syötettyyn tietoon lisääntyy jatkuvasti. Kuka tahansa voi julkaista omia mielipiteitään ja omia faktojaan. Lähdekritiikkimme tulee tiukentua. Meidän piitää ajatella entistä enemmän julkaisijan tarkoitusperiä. Googlaaminen ei aina tuo faktoja esille. Elämäntilanteemme muuttuvat nopeammin ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen voi vaatia faktojen uutta pohdintaa, syrjäyttämällä vanhoja faktoja. Olennaisuuksien selvittäminen vaatii entistä enemmän ajattelultamme. Kriittisen ajattelumme hyväksikäyttäminen kärsii monista esteistä. Ne voivat aiheuttaa rationaaliseen ajatteluumme virheitä, jotka tuottavat vääriä johtopäätöksiä. Käyn esteistä läpi seuraavat:



  1. Liian suuri itseluottamus
  2. Omien ajatusten vahvistaminen niitä puoltavilla lähteillä
  3. Keskittyminen muiden virheisiin
  4. Auktoriteettiusko
  5. Lauman seuraaminen



Yksi yleisimmistä virheistämme on luonnollinen tapamme keskittyä omia näkemyksiämme puoltaviin lähteisiin sen sijaan, että yrittäisimme ajatella asioita toisista näkökulmista. Muiden syyllistäminen omista virheistämme ja keskittyminen muiden virheisiin peiliimme katsomisen sijaan. Auktoriteettiusko tarkoittaa ettemme kyseenalaista jonkun tahon faktoja, koska pidämme häntä erehtymättömänä. Tämä voi koske perheenjäseniämme, pomojamme ja poliitikkojamme. Myös ylpeytemme voi olla esteenä kriittiselle ajattelulle, koska meidän on vaikea myöntää ettemme tiedä kaikkia faktoja. Lauman seuraaminen voi myös johtaa vääristyneeseen ajatteluun. Voimme kehittää kriittistä ajatteluamme. Voimme kehittää aivokapasiteettiamme. Tapoja on monia. Jotkin niistä tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Siitä huolimatta me monesti unohdamme ne. Kapasiteettimme kehittäminen on suhteellisen helppoa. Kyseenalaistamalla oletuksemme ja tutkimalla tietoa monista näkökulmista saamme ajateltua kriittisemmin. Emme voi kuitenkaan tutkia liian monia näkökulmia, koska ajattelumme voi tätä myötä halvaantua liian moneen näkökulmaan.



Voimme tulkita asioita eri tavoin. Meidän ei tulisi hirttäytyä vain yhteen ja meille sopivaan tapaan käsitellä asiaa. Meidän tulee opetella ajattelemaan eri tavoin. Yksi tapa on tehdä asiat välillä normaalista poikkeavasti. Tämä auttaa meitä hahmottamaan eri näkökulmia. Meidän tulee aina ajatella olevamme myös väärässä. Meidän tulee kysyä itseltämme myös ”mitä emme tiedä?” Itsensä kehittäminen ja rehellisyys osaamisestamme auttavat myös parantamaan ajatteluamme.



Varatkaamme aikaa kriittisen ajatteluun, jotta pystymme reagoimaan yhä nopeampaan maailmaan. ”Kerran myönsin olevani vääräss, mutta silloinkin erehdyin” on Paavo Väyrysen joltain kopioima mietelause. Viisaimmatkin meistä ovat välillä väärässä. Mitä paremmin hyväksymme tämän tosiasian sitä paremmin kriittinen ajattelumme kehittyy. Senousee tulevaisuudessa yhä tärkeämmäksi. Vaikka kriittinen ajattelu voi tuntua meistä kuorman lisäämiseltä niin se muuttuu tavaksi välttää turhia tekoja ja turhien asioiden ajattelua. Tämän seurauksena meille jää enemmän aikaa tulevaisuudessa.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Koska on aika lopettaa ja kuinka kertoa siitä sille kenen se päätös pitää tehdä?

Joudun aina ”virkani” puolesta välillä kokemaan sen kuinka monet niin sanotut entiset mestarit yksinkertaisesti roikkuvat mukana liian pitkään tajuamatta ettei heillä ole enää mitään annettavaa siinä roolissa, jossa he ovat joskus muinoin olleet helvetin hyviä. On tietysti olemassa myös sellaisia tapauksia jotka ovat yksinkertaisesti haukanneet jo heti alunperin liian ison palan omille kyvyilleen ja näistä ylisuurista luuloista sitten kärsivät kaikki osalliset. Tässä hieman sitten pohdintaa tästä asiasta niin sanotusti viikonlopun ratoksi.

Omien kykyjen arviointi on ihan helvetin hankalaa ja monet ihmiset ovat siinä parempia kuin toiset. Tämä asia vaikeutuu vielä selkeästi enemmän siinä vaiheessa, kun olet joskus aikaisemmin ollut huippuluokkaa siinä mitä olet intohimolla tehnyt käytännössä vähintään puolet elämästäsi. Valitettavasti monesti sitten tämä totuuden pakoilu sitten saa muut kärsimään seurauksista ja hyvin usein nämä muut ihmiset tajuavat asioiden laidan jo hyvin monta vuotta aiemmin. Aika pitkään kuitenkin ihmiset toivovat tai olettavat asoiden paranevan pikkuhiljaa, kun on ollut jonkin verran vaikeuksia omissa hommissaan. Pahimmillaan nämä entiset mestarit laittavat sitten vielä omat vaikeutensa kaikkien muiden syyksi, vaikka parasta olisi katsoa itseään peilistä ja arvioida kriittisesti omaa toimintaa. Yksi ehkä parhaiten julkisuudessa olevista entisistä mestareista on ainakin omasta mielestäni aurinkokuningas ”Tami” joka osaa kyllä löytää aina vikoja joistain muista kuin omasta peilistään. Onhan Tami kieltämättä ansioitunut niin pelikentällä kuin penkinkin takana, mutta parit viimeiset vuodet häneltä on kyllä vain ja ainoastaan karannut mopo käsistä hänen nähdessä salaliittoja ja hänen joukkueitaan ja häntä vastaan tuomittuja epäreiluja rangaistuksia. Kylmä fakta nyt vaan tuppaa olemaan, että Tami on jäänyt nykyjääkiekon vaatimuksista pelin suhteen jälkeen ja tämän takia hän nykyään valmentaakin ainoastaan mestiksessä. Tämäkin rooli tosin tuntuu olevan hänelle jo liikaa. Olen aivan varma, että sopivassa hommassa hänelläkin on vielä hyvin paljon annettavaa suomalaiselle jääkiekolle, mutta se ei kyllä enää sisällä miesten joukkueiden valmentamista ylemmillä tasoilla ilman totaalista toiminnan uudistamista enkä usko Tamin siihen pystyvän.

Jos taas haluaa sitten miettiä esimerkkejä heistä jotka ovat haukanneet jo alunperinkin liian ison palan omiin kykyihin nähden niin kyllä ainakin itselläni listalla ovat heti ensimmäisinä ”Jykä” ja Jutta jotka ovat EU:n neuvottelupöydissä yksinkeraisesti aivan väärissä paikoissa. He kun joutuvat käytännössä neuvottelemaan kaikkien ammattikoijareiden ja valehtelijoiden kanssa asioista joista eivät itse mitään ymmärrä. Näillä koijareilla tarkoitan sekä pankkiireja että muiden maiden poliitikkoja jotka ovat joutuneet selvitäkseen omaan asemaansa huomattavasti kovempiin tulikasteisiin kuin suomalaiset ammattipoliitikot. Nämä kaksi vielä oikeasti uskovat omaan älykkyyteensä ja ovat vielä ahkeria mikä vain kasvattaa ongelmia. On paljon parempi olla laiska ja tyhmä kuin tyhmä ja ahkera, koska laiskat ihmiset eivät suuria vahinkoja saa aikaan muille ihmisille. No en kyllä toisaalta tiedä pärjäisikö juuri kukaan muukaan suomalainen nykypoliitikko noissa isojen poikien peleissä, joten tilanne on aika lailla sama kenet sinne laittaa pistämään nimet paperiin. Kaiken kaikkiaan kansalaisten kannalta olisi parempi ettei noissa pöydissä neuvottelisi ketään vaan iskettäisiin hanskat tiskiin. Valitettavasti näin ei tule käymään mikäli Saksa ei ota hatkoja Euroalueelta.

Kysymys kuuluukin kuinka tällaiseen pahimmassa tapauksessa ongelmaan voi puuttua vai pitääkö vain ja ainoastaan pitää mölyt mahassaan ja kärsiä? Onko yksi mahdollisuus sanoa suoraan miten asiat ovat ja pahoittaa sen ihmisen mieli joka ei enää ole ajan tasalla? Miten saada yleensä edes kyseinen henkilö uskomaan ettei kannattaisi enää joissakin asioissa olla mukana? Joissakin tietyissä touhuissa menee hommat myös vaaran puolelle ja silloin olisi hyvä päästä näistä ongelmatapauksista eroon. Olisiko jotenkin mahdollista saada ihmiset käsittelemään omaa osaamistaan kriittisesti? Minulla ei ole ratkaisua tähän ongelmaan, vaikka sitä toivoisinkin. Itse ainakin huomasin sählyjengissäni etten ollut enää riittävän hyvä pystyäkseni antamaan joukkueelleni mielestäni riittävää panosta johtuen lähinnä siitä ettei kroppa oikein meinannut kestää fyysistä rasitusta jota tuli myös muista ”urheilusuorituksistani”. Olen tällä hetkellä telakalla, mutta toivoisin pystyväni vielä joskus taas pelaamaan riittävän hyvin, jotta hyppäisin takaisin laatikkoon. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä ei minulla tonne muiden jalkoihin ole mitään asiaa ja ikä tuskin tuo enää helpotusta asiaan pelatessani vajaa parikymmentä vuotta nuorempia pelaajia vastaan.

Tässä vähän pohdittavaa sunnuntain ratoksi.

- TT