Charlie Mungerin sijoitusviisaudet osa 2

Ensimmäisessä osassa käsiteltiin lähinnä yleisellä tasolla niitä asioita joita sijoittajan pitäisi ymmärtää pystyäkseen tekemään viisaita päätöksiä. Tässä osassa olisikin sitten tarkoitus mennä enemmän yksityiskohtiin mitä tulee sijoituskohteiden valintaan. Ensin kuitenkin pitää ehkä kuitenkin vielä ennen yksityiskohtia siihen miten Munger näkee markkinat kokonaisuudessaan.

Munger vertaa markkinoita laukkakisojen vedonlyöntiin, jossa katsotaan osallistujat ja nähdään jokainen osto- ja myyntisuoritus eräänlaisena vetona, jossa on kaksi osapuolta. Myyjä lyö vetoa siitä ettei kurssi enää nouse ja ostaja päinvastoin. Mungerin mielestä on myös helppo nähdä ne parhaimmat hevoset jo päältäpäin, mutta ongelmaksi muodostuu se etteivät kertoimet ole kovin suuret, joten yleensä niiden parhaimpien yritysten hinta on suuri. Kuitenkin loppujen lopuksi raha tehdään niillä hevosilla joilla on parhaimmat mahdollisuudet tienata rahaa eivätkä ne ole välttämättä yleisön suosikkeja. Käytännössä rahaa tekevät vedonlyöjät laukkaradoilla lyövät vetojaan hyvin harvoin ja se tapahtuu silloin, kun on parhaat mahdollisuudet voittaa. Näitä vetoja voi joutua odottamaan hyvinkin kauan. Laukkaradat erottuvat osakemarkkinoista aika lailla kuitenkin kulujen puolesta, sillä niillä ratojen ottama osuus saattaa olla reilusti yli kymmenen prosenttia, kun taas osakemarkkinoilla puhutaan parhaimmillaan promilleista tai vieläkin pienemmistä osista. Yksityiselle piensijoittajalle yksittäiset kaupankäyntikulut ovat kuitenkin suhteellisesti suuremmat.

Kun nämä mahdollisuudet ovat hyvät täytyy laittaa niin sanotusti all in panostamaasi hevoseen joka tässä tapauksessa on yritys jonka osakkeita ostat. Berkshire on käyttänyt vuosikymmenten varrella monesti velkavipua saadakseen riittävän suuren osuuden haluamastaan yrityksestä. Riittävästi tahtoa ja kurinalaisuutta omaavalla ihmisellä on hyvät mahdollisuudet saada paremmat tulokset kuin keskimäärin. Silloin kun ei ole hyviä mahdollisuuksia tiedossa pitää Mungerin mielestä työskennellä hyvin ahkerasti löytääkseen niitä. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista sijoitusmaailmassa Mungerin mukaan. Jostain syystä kuitenkin suurin osa uskoo, että on mahdollista tietää kaiken koko ajan joko omassa pääsään tai palkaten ihmisiä avukseen. Mungerin mielipide näiden ideoiden määrästä vaihtelee kymmenestä maksimissaan pariinkymmeneen ja hän toteaa Berkshiren tehneen suurimman osan rahoistaan noin kymmenellä päätöksellä. Hän toteaa kyseessä olevan pelin markkinoiden hulluutta vastaan, jossa tulee aina välillä vastaan väärinhinnoiteltuja yrityksiä. Tämän monimutkaisempaa ei markkinoilla toimiminen ole Mungerin mukaan. Warren Buffett taas yleensä luennoidessaan puhuu kortista, jossa on kaksikymmentä eri mahdollisuutta lyödä reikä koko elämän aikana ja kun tämä on käytössä joudut tarkkaan miettimään jokaista sijoitustasi. Tämä saa sinut tekemään vähemmän kauppaa ja harkitsemaan hyvin tarkkaan mahdollisuuksiasi. Mungerin näkemys varainhoitajista taas on aika lailla päinvastainen ja hän käyttää uistintenmyyjävertausta heistä: ”uistinten myyjältä poika kysyy, että purevatko kalat oikeasti noin montaa eriväristä uistinta ja myyjä vastaa siihen etten myy niitä kaloille.” Monien ideoiden myynti yksinkertaisesti tuottaa sijoitusfirmoille enemmän rahaa kuin neuvot siitä, että kannattaa ostaa hyvin harvoin. Sijoittajien ja sijoitustuotteiden myyjien edut ovat vastakkaiset, joten se mikä ratkaisee ovat päätöksentekijän hyödyt. Omien hyötyjen tunnistaminen pitäisi olla aina jokaisella ensin mielessä.

Munger ja Buffett ovat kuitenkin loppujen lopuksi keskittyneet arvosijoittamiseen ja he miettivät yrityksiä kokonaisuuksina eli mikä yhtiön arvo olisi yksittäiselle omistajalle kokonaisena. Turvamarginaali on tärkein käsite tässä tavassa arvottaa yhtiötä myös Mungerin mielestä. Warrenhan oli aikoinaan arvosijoittamisen isänä tunnetun Benjamin Grahamin oppipoikana. 30-luvulla suuren laman aikana oli yleensä se tilanne, että yritysten varat olivat paljon suuremmat kuin mitä kaikkien yritysten osakkeiden summa ja siten käytännössä yritysten omaisuutta sai alehintaan ostamalla näiden osakkeita. Nykypäivänä on hyvä muistaa ettei omaisuuserien arvo ole enää samanlainen kuin joskus 1930-luvulla vaan kun arvonaleneminen alkaa ei myöskään omaisuudella ole minkäänlaista arvoa. Tämän takia Grahamin opit eivät sellaisinaan enää toimineet Berkshirelle vaan omaisuuserien lisäksi oli tarkoitus keskittyä miettimään itse yritysten laatua. Hän myös uskoo ettei suurin osa varainhoitajista pystyisi toimimaan samoin kuin Berkshire vuosikymmenien saatossa. Munger on sitä mieltä ettei pidemmällä tähtäimellä ole juurikaan merkitystä miten hinnat pomppivat edestakaisin vaan se, että vuosikymmenien kuluessa päästään huipputulokseen. Nykypäivänä kun kaikki ammattilaiset pyrkivät siihen, että indeksin voittavia ylituottoja tulee, mutta sille ei saa hävitä mikä johtaa epärationaaliseen käytökseen jota voi kutsua myös skitsofreeniseksi Mungerin mielestä. Jos esimerkiksi miettii normaalijakaumaa niin käytännössä pörssituottojen suhteen se tarkoittaa sitä, että suurin osa sijoittajista on tuottojensa suhteen lähellä keskimääräistä tuottoprosenttia ja sitten ovat hyvin harvat joiden tuotot tai tappiot ovat sitten joko selkeästi suuremmat tai pienemmät. Kun kerran varainhoitajat eivät saisi missään vaiheessa juurikaan hävitä indeksille niin käytännössä lähes nämä kaikki sitten sijoittavat melkein samalla tavalla. Järkevän kuluttajan mielestä järjestelmä joka tähtää kultaisen keskitien kulkemiseen on mätä ja johtaa lahjakkaiden ihmisten hukkaamaan aikansa hyödyttömään tekemiseen. Tämä johtaa siihen, että suurimman osan varainhoito menee hukkaan johtuen kaupankäyntikuluista. Tämän takia on turha maksaa prosenttia rahoistaa tällaisesta toiminnasta, vaikka poikkeuksia tietysti löytyy.

Tärkein asia mitä sijoituskohteelta Berkshire haluaa on laadukas liiketoiminta. Tämä tarkoittaa laadukkaita tuotteita tai palveluita, hinnoitteluvoimaa ja laadukasta johtoa. Kuitenkin liiketoiminnan laatu on tärkeämpää kuin hyvä johto, sillä Mungerin ja Buffettin mielestä on parempi olla sellaista liiketoimintaa jota pystyy johtamaan kuka vaan kuin yrityksen johdossa olevat erinomaiset tyypit. Tämä voi tarkoittaa ylivoimaista brändiä, tuotetta tai esimerkiksi hyvin vähän kilpailtua liiketoimintaa kuten sanomalehdet silloin aikoinaan kun jokaisessa kaupungissa oli omansa. Pidemmällä tähtäimellä on hyvin vaikeaa osakkeen tienata paremmin kuin liiketoiminta joka tuottaa esimerkiksi kuusi prosenttia pääomasta, vaikka onnistuisi ostamaan halvalla. Esimerkiksi neljässäkymmenessä vuodessa on hyvin vaikea saada sitä hyvää tuottoa, kun taas vaikka ostaisi kalliilta tuntuvalla hinnalla yritystä joka tienaa korkeata oman pääoman tuottoa on vaikea pidemmällä aikavälillä saada huonoa tuottoa. Kuinka sitten löytää tällaisia yrityksiä? Yksi tapa on ostaa silloin, kun yritys on vielä pieni mikä ei tietystikään ole Berkshirelle enää järkevää. Mitä enemmän on rahaa käytössä sitä hankalampaa hyvien tuottojen löytämisestä tulee. Piensijoittajalla on jo tästäkin syystä etu puolellaan, kun hakee keskimääräistä parempaa tuottoa.Yksi mahdollisuus on ostaa myös sellaisen yrityksen osakkeita joilla on hinnoitteluvoimaa, mutta ei tajua sitä käyttää. Tällainen yritys oli aikoinaan Wald Disney jota Berkshire aikoinaan osti.

Tässä oli pieni raapaisu Berkshiren kakkosmiehen ajatuksista. Lisää voi jokainen löytää lukemalla kirjoja tai googlaamalla hänestä kirjoitettuja artikkeleja. On hyvä muistaa ettei muiden matkiminen ole kuitenkaan oikotie onneen vaan oma kriittinen ajattelu on aina paras vaihtoehto. Kuitenkin viisaampien ihmisten ajatuksista on aina hyvä ottaa opikseen, vaikka niitä ei suoraan kopioisikaan.

Ensi kerralla en varmaan käsittele suoraan raha-asioita vaan jotain muuta.

- TT

Mungerin sijoitusviisauksia osa 1

Eli tällä kertaa tarkoitus olisi käydä hieman läpi harvemmin kuullun Warren Buffettin oikean käden Charlien Mungerin sijoitusviisauksia, sillä vaikka Buffett on se tunnetumpi Berkshiren menestyksen takana olevista henkilöistä voi myös mitä todennäköisimmin sanoa ettei Berkshirestä olisi tullut maailman suurinta sijoitusyritystä ilman Mungerin läsnäoloa. Jos ette tunne Mungeria niin wikipediasta saa varmaan riittävästi tietoa tai vastavuoroisesti suosittelisin googlaamaan Charlien Munger the art of stock picking. Mungerin perusteesit ovat suhteellisen selvät: Pitää hallita matematiikkaa hyvin. Tähän tosin riittää lukion matematiikan taso. Pitää ymmärtää ihmisen psykologiaa eli sitä miten ihminen ajattelee ja suurimman osan ajasta on parempi olla tekemättä yhtään mitään ja pitää ymmärtää myös kirjanpitoa. Näillä teeseillä pääsee jo hyvin pitkälle, vaikka on syytä muistaa etteivät nämä asiat sitten olekaan kovin yksinkertaisia. Ensimmäinen osa käsittelee näitä perusteesejä ja toinen sitten itse niin sanottua osakepoimintaa.

Matematiikan tärkeimmät peruskäsitteet Mungerin mielestä ovat korolle-korkoa-ilmiö, erilaisten jakaumien kuten normaalijakauman ymmärtäminen ja todennäköisyyksien ymmärtäminen. Varsinkin korolle korkoa ilmiö on tärkeä ymmärtää, koska myymällä osakkeitaan jatkuvasti joutuu maksamaan voitoistaan verot hyvin nopeasti mikä muuttaa sitten mahdollisia tuottoja hyvin paljon. Esimerkiksi purkkalan 35%:n myyntivoittoverolla 15%:n vuotuisella tuotolla kolmenkymmenen vuoden päästä ostosta kokonainen vuotuinen tuotto on 13.3%, kun taas joka vuosi vuotuiseksi tuotoksi tulee vain 9.975% verojen jälkeen. Esimerkiksi 1000$:n sijoitussumman tuotto on kolmessakymmenessä vuodessa kerran verot maksamalla noin 42350$ ja joka vuosi maksetuilla veroilla noin 15300$. Tämä laskutoimitus kertoo aika radilaalisti mitä tapahtuu korkoa korolle ilmiön myötä mikäli verot maksetaan joka vuosi. Kuitenkin on syytä muistaa ettei verojen välttelystä kannata tehdä itsetarkoitusta, sillä silloin tulee menettämään myös suuren kasan tuottoja. Tällaisia asioita on mahdoton hahmottaa ilman minkäänlaista matemaattista ymmärrystä ja sen takia se on niin tärkeää.

On myös tärkeää ymmärtää ihmisen ajattelua, jotta pystyy käsittämään sekä omien että muiden ihmisten päätöksentekoa. Ihmisille pitää pystyä kertomaan seuraavat asiat: kuka, mitä, missä, miksi ja milloin. Tämä varsinkin toimii hyvin ihmisten johtamisessa. Mitä taas tulee ihmisen ajattelukykyyn niin on huomioitava sen rajallisuus. Toisin sanoen ne jotka osaavat hyödyntää ihmisen päässä olevat oikopolut ajattelussa voivat huijata muita näkemään sellaista mitä ei ole tapahtunut. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat taikurit. Näitä oikopolkuja voi myös käyttää motivoimaan ihmisiä. Mungerin mielestä on myös selvää etteivät markkinat ole täysin tehokkaat vaan tehokkaiden markkinoiden teorian ovat luoneet ihmiset jotka itseasiassa ovat omalla mukavuusalueellaan nimenomaan juuri matemaattisten mallien luomisessa. Näillä mukavuusalueilla pysymisen seurauksena tämä epätäydellinen teoria on saanut laajan hyväksynnän mm. rahoitusteorian professoreiden keskuudessa johtuen juuri heidän matemaattisesta kyvykkyydestään. Käytännössä pitäisi pystyä ymmärtämään mitkä ovat asiat jotka todella pitävät yllä mielenkiintoa järkevästi ajateltuna ja mitkä ovat niitä malleja joita ihmiset eivät tiedosta ollenkaan.

Suuruuden ekonomia on myös tärkeä ymmärtää ja tämäkin on tavallaan psykologiaa. Talouden voi käsittää myös ekosysteeminä. Suuruus luo yritykselle monia etuja: materiaalien hankinta on keskimäärin halvempaa, markkinointi on myös mahdollista laajemmalle yleisölle. Kuluttajatuotteissa on hyvin tärkeää sosiaalisen hyväksynnän hakeminen eli ihminen on aika harvoin eri mieltä kuin suuri yleisö. Tämä taas johtaa brändien tärkeyteen josta parhaan esimerkkinä Berkshirellä on Coca Cola. Suurten yritysten suurin ongelma on byrokratian kasvu. Tämä johtaa yrityksen muutoksen tyhmäksi ja korruptoituneeksi linnakkeeksi joka ei saa mitään aikaan. Parhaimmillaan suuren yrityksen johtoon tulee itseään täynnä oleva korruptoitunut turhake joka ei kestä totuuden kuulemista jonka seurauksena alaiset nuolevat tämän persettä mikä johtaa sitten tämän pomon typeriin toimiin. Nämä seikat ovat suuri ongelma isoille yrityksille.

Teknologia on ollut aina Mungerille ja Buffettille parhaimmillaan hyvin vaikea ymmärtää, mutta loppujen lopuksi sekin asia on suhteellisen yksinkertainen. Hyvin monet tekevät hänen mielestään virheen siinä etteivät he ymmärrä ajatella sitä kaksivaiheisella mallilla vaan suurin osa lähinnä miettii kuinka paljon yritys säästää jonkin uuden teknologian myötä. Kuitenkaan tämä ei riitä, sillä täytyy myös miettiä sitä jääkö tästä uudesta teknologiasta viivan alle mitään? Pahimmassa tapauksessa hyöty menee ainoastaan asiakkaalle. Näin kävi itse Berkshiren tekstiilitehtaalle joka olisi halunnut tehdä investointeja uusiin teknologioihin, mutta Buffett tajusi ettei niistä olisi jäänyt viivan alle mitään. Teknologia on siitä haastava ala, että on hyvin vaikeaa ymmärtää sitä mitkä yritykset tuottavat tuota tulosta viivan alle vuosikymmenien ajan kuten esimerkiksi Intel ja Microsoft ovat tehneet. Tämän takia Berkshire on välttänyt sijoituksia uusiin teknologioihin.

Tässä ensimmäinen osa ja toinen tulee myös tämän viikon aikana.

-TT