torstai 4. helmikuuta 2016

Vähemmän on Enemmän kirja 23/xx

4.4 Työ

Työ voi olla siunauksesi tai painajaisesi. Älä vaihda työtäsi mikäli sinusta tuntuu joka aamu hienolta päästä töihin. Keskity nauttimaan siitä. Rakkautesi työhön voi tuottaa sinulle ongelmia mikäli et lepää riittävästi. Tämän luvun neuvoilla voit saada hienostakin työstä enemmän, vähemmässä ajassa. Mikäli työsi tuntuu lähinnä velvollisuudelta, tulee sinun harkita siitä irtautumista tai työajan merkittävää vähentämistä. Et voi suoraan heittäytyä tyhjän päälle. Etsi ensin miellyttävämpi sivutyö, jota teet pienen määrän viikossa ja kokeile olisiko siitä päätyöksesi.

 

4.4.1 Suhteellinen hyöty tärkeämpi kuin absoluuttinen


Tässä tapauksessa kyse on työhön käytettävän ja siitä saatavan hyödyn suhde. Yleisimmin hyötyä mitataan rahassa. Huomioi muitakin asioita, kuten mielekkyyttä. Sitä on vaikea mitata, koska se on yksilöllistä. Keräät suurimman hyödyn työllistämällä itsesi. Muille työtä tehdessä suurin osa ajastasi menee tuottamalla suurin hyöty jollekin väliportaalle tai yrityksen omistajille. Suhteellinen hyöty vähenee Suomessa verottajan ottaessa suuremman osan palkasta, kun lisäät työaikaasi. Sinun on tuotettava enemmän kuin työnantajasi maksaa palkkaa ja työllistämisen sivukuluja. Mikäli näin ei ole, on sinun vakuutettava ainakin työnantajasi panoksestasi.
Pieni osa työntekijöistä tuottaa suurimman hyödyn. Kehitä itsesi korvaamattomaksi mikäli haluat säilyttää työpaikkasi epävarmassa taloustilanteessa. Sinun on ehkä vaikeaa sisäistää asia. Se voi kostautua työpaikkasi menettämisenä. Työnantajat voivat myös valita väärin lähtevät työntekijat. Älä tuudittaudu omaan korvaamattomuuteesi. Erinomaisuutesi voi olla muille käsite, jota he eivät tunnista.

Yksi tapa parantaa suhteellista hyötyä on työhön käytetyn ajan lyhentäminen etätöillä. Ne parantavat suhteellista tuloasi kahdella mekanismilla. Ensimmäinen on työmatkaan käytetyn ajan väheneminen. Toinen on mahdollisuus tehokkuuden kasvattamiseen. Mitä kauemmin työmatkasi kestää ja mitä enemmän se maksaa sitä enemmän suhteellinen tulosi nousee. Usein matkakulut eivät vaikuta paljoa, koska voit vähentää niitä verotuksessa. Työnantaja korvaa harvoin työmatkaan hukkaamasi ajan, joten sen väheneminen on olennainen osa etätöiden hyödyistä. Työmatkoihin käytetyn ajan vähenemisestä kerrotaan lisää rahasta kertovassa luvussa. 
 
Työsi ollessa riippuvainen paikasta, et voi tehdä etätöitä. Etätöiden lisääminen on hyvä mahdollisuus tietotyöläiselle. He voivat usein hoitaa työnsä saapumatta työpaikalle. Jotkin työnantajat hyödyntävät tätä mahdollisuutta, mutta Suomessa se on vielä aika vähäistä. Etätyöt ovat usein neuvottelukysymys. Niistä sopiminen voi vaatia koeaikaa. Käytä koeaika tehokkaasti, koska työantajat eivät ehkä usko sen hyötyihin. Harjoittele etätöiden tekemistä monta kertaa ennen koeaikaa, jotta pystyt tuottamaan hyviä tuloksia. Muista lisäksi sanoa pomollesi, että hän voi lopettaa koeajan milloin tahansa mikäli hän niin haluaa. Pomollesi ei juuri jää syitä kieltäytyä koeajasta. 
 
Älä jätä sijaa epäonnistumiselle, koska voit joutua odottamaan pitkään toista koeaikaa. Olet paremmassa neuvotteluasemassa hyvin tulosten jälkeen, kun alat keskustella etätöiden jatkosta. Suorita etätyösi ilman häiriöitä. Hoida tarpeelliset asiat tehokkaasti. Työnantajasi pitää hyötyä etätöistä normaalityötäsi enemmän. Laskutoimitukset etätöiden hyödyistä löytyvät rahasta kertovasta luvusta.
 
Etätöiden hyödyt työtehossa näkyvät parhaiten mahdollisuutena keskittyä tärkeimpiin tehtäviin ilman keskeytyksiä. Ne voivat tuottaa tarkkuutta vaativissa työtehtävissä pakollisen uudelleenkeskittymisen joka voi kestää peräti 45 minuuttia. Tämä johtuu aivojesi uudelleenohjelmoinnista joka ei tapahdu heti. Kesto riippuu työtehtävien vaativuudesta ja keskeytyksen laadusta. Etsi paikka, jossa keskeytyksiä ei tule. Suurimmalle osalle oma koti ei sovi.

Keskity etätöissä tärkeimpien tehtävien tekoon. Turhat keskeytykset voivat viedä joidenkin tutkimusten mukaan jopa neljänneksen työpäivästä. Keskeytysten eliminointi voi vähentää jopa kaksi tuntia työpäivästäsi. Sinun tulee itse löytää paikka, jossa keskeytyksiä ei tule. Tämä ei suurimmalle osalle ihmisistä ole oma koti, koska siellä on häiriötekijöitä, jotka ovat itseaiheutettuja.
Toinen mekanismi, joka parantaa etätöiden teon tehokkuutta on mahdollisuus valita työtehtävänsä, tehden ne parhaana mahdollisena ajankohtana. Voit karsia turhat työt pois päättäessäsi itse. Vältyt etätöissä helpommin turhilta kokouksilta. Etätöitä tehdessä sinun ei tarvitse keskittyä muiden tarjoamiin vähemmän hyödyllisiin työtehtäviin, kun olet tehokkaimmillasi. Tämä pätee erityisesti muilta käskyjä saaviin.

Kolmas mekanismi on se, että voit valita itse kuinka ja missä teet työsi. Monilla työpaikoilla on vakiintuneita tapoja, joita on käytetty iät ja ajat, vaikka ne ovat tehottomia. Kaikki työtavat eivät sovi kaikille. Pääset etätöissä valitsemaan itse työtapasi. Se missä teet työsi ei ole samantekevää. Sinullakin on oma paikaksi, jossa työsi sujuu parhaiten. Kokeile monia paikkoja ja tee omat johtopäätöksesi.

Etätöiden suurin haitta voi olla suurempi vastuu. Se ei ehkä sovi sinulle. Etätöiden teko vaatii enemmän. Kaikkia ei ole luotu ottamaan vastuuta työskentelystään pitkiä ajanjaksoja. Lisäksi etätyö voi vähentää ulkoisista tekijöistä saatuja vaikutteita, jotka ovat hyödyllisiä luovilla aloilla. Toisaalta etätyön lisäämä vapaa-aika parantaa mahdollisuuksia hakea vaikutuksia muualta.
Yrittäjälle suhteellinen hyöty on eri asia, koska hän maksaa voitoistaan suhteellisesti yhtä paljon voittojen lisääntyessä. Yrittäjä joutuu myös huomioimaan työntekijöistä tulevat kustannukset. Jokaisen tulee luoda enemmän tuottoja, kuin mitä hän kuluttaa yrityksen resursseja. Suomessa rahasumma on noin kaksinkertainen palkkaan verrattuna. Palkkaamisen kynnys on suurempi kuin monissa muissa maissa.

Vaikka suurimman osan työntekijöistä pitäisi tuottaa lisäarvoa kustannuksiinsa nähden niin asia ei ole näin. Pieni osa työntekijöistä tuottaa suurimman lisäarvon. Pidä huoli siitä, että työnantajasi tietää tuottamasi lisäarvon. Älä odota mainetta ja kunniaa. Pidä huoli siitä, että muut näkevät arvosi. Yrittäjänä joudut myös miettimään tuovatko asiakkaat enemmän tuottoja kuin mitä he tuhlaavat resurssejasi. Vähemmän on enemmän periaatteen mukaan pieni osa asiakkaista tuottaa suurimmat voitot ja tappiot. Tämä pätee myös yksittäisiin tuotteisiin ja palveluihin. Esimerkiksi Applen Iphonet tuottavat yli puolet liikevaihdosta ja vielä suuremman osan voitoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti