sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Vähemmän on Enemmän kirja 18/xx

4.1.2 Eliminoi


Tavaramääräsi, ihmiskontaktisi ja tekemäsi asiat lisääntyvät nopeammin kuin niitä vähennät. Turhuuksien elimointi on tärkein asia yksinkertaistaessasi elämää. Yksittäisten tavaroiden ja ihmiskontaktien määristä kerrotaan enemmän niistä kertovissa luvuissa. Tässä luvussa kerrotaan enemmän turhasta tekemisestä. Suurin osa tekemistäsi asioista on turhia. Ne eivät tuota sinulle lisäarvoa. Taitosi ovat niissä keskimäärin surkeat. Kirjan tarkoitus on vähentää turhaan tekemiäsi asioita ja saada sinut keskittymään sinulle eniten hyötyä ja nautintoa tuottaviin. Vain muutama päivittäin tekemäsi asia on sinulle oikeasti hyödyllinen. Sinun on vaikea uskoa tätä, koska se tarkoittaa sinun hukkaavan suurimman osan käytössä olevista resursseistasi. Sinun ei tarvitse yrittää saada muutaman prosentin tuottavuushyötyjä, joita ympärilläsi oleva maailmaa janoaa. Saat turhuuksien eliminoinnilla parannettua elämänlaatuasi ja kymmeniä prosentteja tehokkuuttasi.


Sinun pitää tehdä turhemmista asioista tapoja mikäli et pysty niitä eliminoimaan. Tavat eivät tarvitse keskittymistäsi. Rutiinien luomisesta, niiden hyödyistä ja muuttamisesta kerrotaan enemmän luvussa joka keskittyy tapoihin. Turhat asiat riippuvat ihmisestä. Tämän vuoksi tässä luvussa keskitytään enemmän turhuuksien tunnistamiseen. Voit eliminoida turhuuksiasi myös antamalla ne muiden tehtäväksi. Yritä ensin poistaa ne turhat asiat, joista et pidä. Kaikkia niistä et voi eliminoida. Poista ensin kaikki mahdolliset ja delegoi ne turhuudet muille, joita et voi välttää kokonaan. Keskity tämän jälkeen asioihin, joissa olet huono. Ne tuottavat epämieluisia sivuvaikutuksia elämääsi ja hukkaavat resurssejasi. Epäonnistumiset tuottavat sinulle lisää epäonnistumisia ja vierivä lumipallo kasvaa. Seuraavassa luetteloituna muutamia eliminoitavia asioita:


  • Aina keskeytettävät asiat. Kun sinut keskeytetään, joudut virittäytyä uudestaan niiden tekemiseen mikä ottaa aivoiltasi oman aikansa.
  • Vastaaminen turhiin sähköposteihin ja puheluihin.
  • Asiat, jotka on aina tehty näin. Ne eivät ole kehittyneet ja sen myötä ne ovat muuttuneet tehottomiksi
  • Asiat, joissa yhteistyökumppanisi ovat joko surkeita tai epäluotettavia.
  • Asiat, jotka eivät ole valmistuneet aikataulussa ja joiden valmistuminen ei ole näkyvissä.
  • Kokoukset, joilla ei ole selkeää tarkoitusta, päämäärää tai aikataulua ja joissa sinulla ei ole kriittistä roolia.


Huomaat edellisestä luettelosta helposti kuinka paljon turhempia ja resurssejasi hukkaavia tekemisiä sinulla on. Yksinkertaistat elämääsi helposti eliminoimalla niitä. Tämä johtaa parempaan lopputulokseen kuin turhien asioiden parantaminen. Eliminoiminen voi tuottaa sinulle odottamattomia yllätyksiä. Kokeile, jotta näet tulokset. Älä haukkaa liian suurta palaa kerralla. Keskity ensin haitallisimpiin tapoihisi ja tekoihisi. Vähennä maksimissaan kaksi samanlaista asiaa kerralla. Aloita haitallisimmasta ja siirry pikkuhiljaa muihin. Kokemusteni mukaan kaikkien huonojen tapojen muuttaminen kerralla johtaa kaikkien epäonnistumiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti