Elämme maailmassa, jossa on
mahdollista kommunikoida nopeasti ja tehokkaasti kenen kanssa
tahansa. Kommunikaatio tapahtuu salamannopeasti myös toiselle
puolelle maailmaa. Monilla meistä on tuhansia ystäviä
Facebookissa, seuraajia Twitterissa ja uraputkeamme hoidamme
verkostoituen LinkedInissa. Kaikki tämä saa meidät lisäämään
ihmissuhteidemme määrää. Tästä kaikesta huolimatta suurempi osa
ihmisistä on yksinäisiä ja tuntevat itsensä syrjäytyneiksi, jos
vertaa esimerkiksi 80-lukuun. Missä siis vika, jos meillä kerran on
paremmat mahdollisuudet kommunikoida ihmisten kanssa?
Vastaus löytyy aivojemme kehityksestä.
Ympäristömme on kehittynyt viime vuosikymmeninä hirveää vauhtia
mikäli vertaa esimerkiksi edellisiin vuosisatoihin. Tämän
seurauksena meillä on paljon enemmän ihmiskontakteja.
Valitettavasti taas aivokapasiteettimme tarvitsee useita satoja
tuhansia vuosia kehittyäkseen, joten se ei ole pysynyt kehityksessä
mukana. Aivojemme rajat ihmissuhteiden suhteen tulevat vastaan
jossain 150:n nurkilla riippuen siitä mitä tutkimuksia uskoo. On
hyvin vaikea kuvitella mitään tarkkaa rajaa mikä sopisi kaikille,
joten voimme tehdä oletuksia siitä, että tuon edellämainitun
luvun molemmin puolin mennään jokaisen tätä lukevan kohdallakin.
Tunnetuin tutkimusten tekijä on englantilainen antropologi Robin
Dunbar joka sai tarkaksi luvuksi juuri 150. Tämä johtuu meidän
ihmisten aivojen koosta. Dunbar on tutkinut myös muita kädellisiä
ja esimerkiksi ihmisapinoilla tuo luku on selkeästi pienempi johtuen
pienemmistä aivoista.
Dunbar on tehnyt paljon muitakin
tutkimuksia juuri tästä aiheesta ja hän on huomannut ihmisillä
olevan erilaisia sosiaalisia piirejä. Hän on huomannut kokojen
hieman vaihtelevan, mutta perusperiaatteet ovat seuraavat. Ihmisillä
on ensin kaikista läheisimmät ihmiset, jotka muodostuvat noin 3-5:n
hengen ryhmästä. Tämän lisäksi meillä on 15:sta, 50:n ja 150:n
ihmiset sosiaaliset piirit. Mitä suuremmasta piiristä on kyse sitä
vähemmän ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ja sitä
vähemmän he keskimäärin myös kuluttavat aivokapasiteettia joka
on rajoitettu. Mitä syvemmästä ihmissuhteesta on kyse sitä
enemmän se myös vaatii sekä panostusta että kapasiteettiamme.
Mitä suuremmasta ihmisjoukosta on kyse sitä enemmän joudumme myös
havainnoimaan eri ihmisten välisiä suhteita. Kun puhumme
suuremmista väkijoukoista on meidän muistettava, että suurempien
ihmisjoukkojen ollessa kyseessä, joudumme havainnoimaan myös muiden
väliset suhteet. Nämä vaatimukset eivät kasva lineearisesti vaan
nopeammin kuin luulemme. Esimerkiksi viiden ihmisen ryhmässä
joudumme seuraamaan 10:tä eri ihmissuhdetta, joista 4 on omiamme.
Jos taas puhumme 20:n ihmisen ryhmästä niin seurattavia
ihmissuhteita on 190:tä. Tästä näemme helposti kuinka paljon
suuremmat ryhmät rasittavat aivokapasiteettiamme joka on rajallinen.
Mitä suuremmista ihmisjoukoista on
kyse sitä enemmän joudumme myös käyttämään aikaa jo pelkästään
kommunikointiin. Vaikka nykypäivänä meillä on työkaluja hoitaa
asiat paremmin niin silti suurempien väkijoukkojen kommunikoiminen
keskenään on hyvin vaikeata. Tietyn pisteen jälkeen
kommunikoimiseen käytetty aika vie helposti suurimman osan siitä
ajasta joka menee kanssakäymiseen. Esimerkiksi töitä tehdessä
5-8:n henkilön ryhmä alkaa olla maksimikokoa, jotta koko aikaa ei
käytetä pelkästään kommunikointiin. Tätä on helppo testata
yrittämällä järjestää jotain yhteistä tekemistä sekä
pienemmän että suuremman väkijoukon kanssa. Itse asiaa
järjestellessä huomaa kuinka paljon jokaisella on asiaan sanottavaa
ja kuinka vaikeaa on järjestää ajankohtaa ja tekemistä joka sopii
kaikille. Paras tapa hoitaa asia on laittaa yksi tai kaksi ”natsia”
sanelemaan muille miten asiat hoidetaan ja ilmoittamalla, että
mikäli asia ei jollekin sovi niin unohtaa koko homman. Tämä
vähentää tarvetta kommunikoida huomattavasti.
Koska meillä kaikilla on rajamme mitä
tulee mielekkäiden ja merkitsevien ihmissuhteiden määrään,
tulisi meidän pikemminkin keskittyä kaikista tärkeimpien
hoitamiseen erityisellä hartaudella. On tärkeää olla läsnä,
kommunikoi sitten millä tavalla tahansa. Jos on samassa tilassa
parhaan ystävän kanssa niin silloin kannattaa sulkea kaikki muut
kommunikointivälineensä kuin suunsa. Tämän lisäksi on tärkeää
muistaa, että läsnäolo on paljon tärkeämpää kuin se mitä
ollaan tekemässä. Lyhyetkin hetket hyvän ystävän seurassa
antavat paljon, kunhan niihin hetkiin keskitytään eikä yritetä
väkisin ahtaa niihin paljon tekemistä.
1+1 on enemmän kuin 2 monissa
tapauksissa. Hyvät ihmissuhteet antavat paljon ja syvät
ihmissuhteet vaativat paljon energiaa. Niiden on siis parempi olla
sellaisia, joista molemmat saavat paljon irti. Me olemme monesti
lähimpien ihmistemme summa eli mikäli meillä on monia hyviä
ihmissuhteita niin saamme myös itsestämme paljon irti. Huonoista ja
läheisistä suhteista tulisi päästä eroon mahdollisimman
nopeasti. Tämä ei ole helppoa, mutta se on vaivan arvoista. Mikäli
kyseessä on lähisukulainen niin monesti voi joutua lähinnä
vähentämään tämän ihmissuhteen painolastia. Kaiken kaikkiaan on
pidettävä huolta erityisesti juuri lähimmistä ihmissuhteista ja
niiden hyödyistä molemmille osapuolille.
Eipä mulla muuta,
-TT
Mielenkiintoinen teksti, josta silmääni tarttui yksi kohta:
VastaaPoista"Tästä kaikesta huolimatta suurempi osa ihmisistä on yksinäisiä ja tuntevat itsensä syrjäytyneiksi, jos vertaa esimerkiksi 80-lukuun. Missä siis vika, jos meillä kerran on paremmat mahdollisuudet kommunikoida ihmisten kanssa? Vastaus löytyy aivojemme kehityksestä."
Aika mielenkiintoinen tulkinta, jos meinaat että yksinäisyys ja syrjäytymiset johtuvat aivojen kehityksestä. JOS se olisi näin, niin eikös se kaveripiiri pitäisi ensin paisua liian suureksi, jolloin sitten aivokapasiteetti aiheuttaisi ko. ongelmat? Oma näkemykseni taas on, että yksinäisyys ja syrjäytyminen EIVÄT ole seurausta liian suurista kaveripiireistä ja aivojen kyvyttömyydestä hallita tätä määrää, vaan ne ko. ongelmat alkavat olla esillä jo paljon paljon ennemmin kuin ystäväpiiri ikinä kasvaa näiden yksilöiden kohdalla lähellekkään aivokapasiteetille mahdotonta rajaa..?
Ja sitten kohta "Esimerkiksi viiden ihmisen ryhmässä joudumme seuraamaan 10:tä eri ihmissuhdetta, joista 4 on omiamme. Jos taas puhumme 20:n ihmisen ryhmästä niin seurattavia ihmissuhteita on 190:tä."
Olemassaolevien ihmissuhteiden määrä ko. ringissä ei mielestäni tee niistä 'seurattavia', eivätkä sinällään pelkällä olemassaolollaan kuormita yhtään kapasiteettia.. Ainakaan, jollei niitä aktiivisesti seuraa ja ole kyylä. =).
Monessa kohtaa olin myös samaa mieltä, mutta en niitä ala erittelemään.
Hauskaa alkavaa seuraavaa vuotta!
-J-
Syitä syrjäytymiseen on monia, joten yhtä ainutta syytä tähän asiaan ei ole. Ihmisten syrjäytymistä on ollut ennen Facebookia tai muita vastaavia sosiaalisia medioita, mutta varmasti myös noilla medioilla on vaikutuksensa mikä näkyy yksinäisyyden lisääntymisenä.
VastaaPoistaItse näkisin sen niin ettei ihmiset nykyisten kommunikaatiokanavien takia keskity ihmissuhteisiin samalla tavalla kuin ennen. Eli toisin sanoen ihmissuhteista tulee vähemmän syvällisiä. Mikä taas johtaa siihen, että ihmiset tuntevat itsensä yksinäisemmiksi, vaikka kaverien määrä olisi suurempi. On eri asia kohdata toinen ihminen tietokoneen tai puhelimen kautta kuin olla läsnä hetkessä.
Se, että meistä tuntuu siltä ettei muita ihmissuhteita ryhmässä ei tarkoita sitä etteikö me alitajuisesti niitä seurattaisi. On turha kuvitella, että suurin osa aivotoiminnastamme olisi tiedostettua, kun se ei sitä ole. Suurin osa asioista joita teemme tapahtuu tiedostamattomasti.
-TT