sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vähemmän on enemmän ihmissuhteissa

Elämme maailmassa, jossa on mahdollista kommunikoida nopeasti ja tehokkaasti kenen kanssa tahansa. Kommunikaatio tapahtuu salamannopeasti myös toiselle puolelle maailmaa. Monilla meistä on tuhansia ystäviä Facebookissa, seuraajia Twitterissa ja uraputkeamme hoidamme verkostoituen LinkedInissa. Kaikki tämä saa meidät lisäämään ihmissuhteidemme määrää. Tästä kaikesta huolimatta suurempi osa ihmisistä on yksinäisiä ja tuntevat itsensä syrjäytyneiksi, jos vertaa esimerkiksi 80-lukuun. Missä siis vika, jos meillä kerran on paremmat mahdollisuudet kommunikoida ihmisten kanssa?

Vastaus löytyy aivojemme kehityksestä. Ympäristömme on kehittynyt viime vuosikymmeninä hirveää vauhtia mikäli vertaa esimerkiksi edellisiin vuosisatoihin. Tämän seurauksena meillä on paljon enemmän ihmiskontakteja. Valitettavasti taas aivokapasiteettimme tarvitsee useita satoja tuhansia vuosia kehittyäkseen, joten se ei ole pysynyt kehityksessä mukana. Aivojemme rajat ihmissuhteiden suhteen tulevat vastaan jossain 150:n nurkilla riippuen siitä mitä tutkimuksia uskoo. On hyvin vaikea kuvitella mitään tarkkaa rajaa mikä sopisi kaikille, joten voimme tehdä oletuksia siitä, että tuon edellämainitun luvun molemmin puolin mennään jokaisen tätä lukevan kohdallakin. Tunnetuin tutkimusten tekijä on englantilainen antropologi Robin Dunbar joka sai tarkaksi luvuksi juuri 150. Tämä johtuu meidän ihmisten aivojen koosta. Dunbar on tutkinut myös muita kädellisiä ja esimerkiksi ihmisapinoilla tuo luku on selkeästi pienempi johtuen pienemmistä aivoista.

Dunbar on tehnyt paljon muitakin tutkimuksia juuri tästä aiheesta ja hän on huomannut ihmisillä olevan erilaisia sosiaalisia piirejä. Hän on huomannut kokojen hieman vaihtelevan, mutta perusperiaatteet ovat seuraavat. Ihmisillä on ensin kaikista läheisimmät ihmiset, jotka muodostuvat noin 3-5:n hengen ryhmästä. Tämän lisäksi meillä on 15:sta, 50:n ja 150:n ihmiset sosiaaliset piirit. Mitä suuremmasta piiristä on kyse sitä vähemmän ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa ja sitä vähemmän he keskimäärin myös kuluttavat aivokapasiteettia joka on rajoitettu. Mitä syvemmästä ihmissuhteesta on kyse sitä enemmän se myös vaatii sekä panostusta että kapasiteettiamme. Mitä suuremmasta ihmisjoukosta on kyse sitä enemmän joudumme myös havainnoimaan eri ihmisten välisiä suhteita. Kun puhumme suuremmista väkijoukoista on meidän muistettava, että suurempien ihmisjoukkojen ollessa kyseessä, joudumme havainnoimaan myös muiden väliset suhteet. Nämä vaatimukset eivät kasva lineearisesti vaan nopeammin kuin luulemme. Esimerkiksi viiden ihmisen ryhmässä joudumme seuraamaan 10:tä eri ihmissuhdetta, joista 4 on omiamme. Jos taas puhumme 20:n ihmisen ryhmästä niin seurattavia ihmissuhteita on 190:tä. Tästä näemme helposti kuinka paljon suuremmat ryhmät rasittavat aivokapasiteettiamme joka on rajallinen.

Mitä suuremmista ihmisjoukoista on kyse sitä enemmän joudumme myös käyttämään aikaa jo pelkästään kommunikointiin. Vaikka nykypäivänä meillä on työkaluja hoitaa asiat paremmin niin silti suurempien väkijoukkojen kommunikoiminen keskenään on hyvin vaikeata. Tietyn pisteen jälkeen kommunikoimiseen käytetty aika vie helposti suurimman osan siitä ajasta joka menee kanssakäymiseen. Esimerkiksi töitä tehdessä 5-8:n henkilön ryhmä alkaa olla maksimikokoa, jotta koko aikaa ei käytetä pelkästään kommunikointiin. Tätä on helppo testata yrittämällä järjestää jotain yhteistä tekemistä sekä pienemmän että suuremman väkijoukon kanssa. Itse asiaa järjestellessä huomaa kuinka paljon jokaisella on asiaan sanottavaa ja kuinka vaikeaa on järjestää ajankohtaa ja tekemistä joka sopii kaikille. Paras tapa hoitaa asia on laittaa yksi tai kaksi ”natsia” sanelemaan muille miten asiat hoidetaan ja ilmoittamalla, että mikäli asia ei jollekin sovi niin unohtaa koko homman. Tämä vähentää tarvetta kommunikoida huomattavasti.

Koska meillä kaikilla on rajamme mitä tulee mielekkäiden ja merkitsevien ihmissuhteiden määrään, tulisi meidän pikemminkin keskittyä kaikista tärkeimpien hoitamiseen erityisellä hartaudella. On tärkeää olla läsnä, kommunikoi sitten millä tavalla tahansa. Jos on samassa tilassa parhaan ystävän kanssa niin silloin kannattaa sulkea kaikki muut kommunikointivälineensä kuin suunsa. Tämän lisäksi on tärkeää muistaa, että läsnäolo on paljon tärkeämpää kuin se mitä ollaan tekemässä. Lyhyetkin hetket hyvän ystävän seurassa antavat paljon, kunhan niihin hetkiin keskitytään eikä yritetä väkisin ahtaa niihin paljon tekemistä.

1+1 on enemmän kuin 2 monissa tapauksissa. Hyvät ihmissuhteet antavat paljon ja syvät ihmissuhteet vaativat paljon energiaa. Niiden on siis parempi olla sellaisia, joista molemmat saavat paljon irti. Me olemme monesti lähimpien ihmistemme summa eli mikäli meillä on monia hyviä ihmissuhteita niin saamme myös itsestämme paljon irti. Huonoista ja läheisistä suhteista tulisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Tämä ei ole helppoa, mutta se on vaivan arvoista. Mikäli kyseessä on lähisukulainen niin monesti voi joutua lähinnä vähentämään tämän ihmissuhteen painolastia. Kaiken kaikkiaan on pidettävä huolta erityisesti juuri lähimmistä ihmissuhteista ja niiden hyödyistä molemmille osapuolille.

Eipä mulla muuta,

-TT

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti, josta silmääni tarttui yksi kohta:

    "Tästä kaikesta huolimatta suurempi osa ihmisistä on yksinäisiä ja tuntevat itsensä syrjäytyneiksi, jos vertaa esimerkiksi 80-lukuun. Missä siis vika, jos meillä kerran on paremmat mahdollisuudet kommunikoida ihmisten kanssa? Vastaus löytyy aivojemme kehityksestä."

    Aika mielenkiintoinen tulkinta, jos meinaat että yksinäisyys ja syrjäytymiset johtuvat aivojen kehityksestä. JOS se olisi näin, niin eikös se kaveripiiri pitäisi ensin paisua liian suureksi, jolloin sitten aivokapasiteetti aiheuttaisi ko. ongelmat? Oma näkemykseni taas on, että yksinäisyys ja syrjäytyminen EIVÄT ole seurausta liian suurista kaveripiireistä ja aivojen kyvyttömyydestä hallita tätä määrää, vaan ne ko. ongelmat alkavat olla esillä jo paljon paljon ennemmin kuin ystäväpiiri ikinä kasvaa näiden yksilöiden kohdalla lähellekkään aivokapasiteetille mahdotonta rajaa..?

    Ja sitten kohta "Esimerkiksi viiden ihmisen ryhmässä joudumme seuraamaan 10:tä eri ihmissuhdetta, joista 4 on omiamme. Jos taas puhumme 20:n ihmisen ryhmästä niin seurattavia ihmissuhteita on 190:tä."

    Olemassaolevien ihmissuhteiden määrä ko. ringissä ei mielestäni tee niistä 'seurattavia', eivätkä sinällään pelkällä olemassaolollaan kuormita yhtään kapasiteettia.. Ainakaan, jollei niitä aktiivisesti seuraa ja ole kyylä. =).

    Monessa kohtaa olin myös samaa mieltä, mutta en niitä ala erittelemään.

    Hauskaa alkavaa seuraavaa vuotta!

    -J-

    VastaaPoista
  2. Syitä syrjäytymiseen on monia, joten yhtä ainutta syytä tähän asiaan ei ole. Ihmisten syrjäytymistä on ollut ennen Facebookia tai muita vastaavia sosiaalisia medioita, mutta varmasti myös noilla medioilla on vaikutuksensa mikä näkyy yksinäisyyden lisääntymisenä.

    Itse näkisin sen niin ettei ihmiset nykyisten kommunikaatiokanavien takia keskity ihmissuhteisiin samalla tavalla kuin ennen. Eli toisin sanoen ihmissuhteista tulee vähemmän syvällisiä. Mikä taas johtaa siihen, että ihmiset tuntevat itsensä yksinäisemmiksi, vaikka kaverien määrä olisi suurempi. On eri asia kohdata toinen ihminen tietokoneen tai puhelimen kautta kuin olla läsnä hetkessä.

    Se, että meistä tuntuu siltä ettei muita ihmissuhteita ryhmässä ei tarkoita sitä etteikö me alitajuisesti niitä seurattaisi. On turha kuvitella, että suurin osa aivotoiminnastamme olisi tiedostettua, kun se ei sitä ole. Suurin osa asioista joita teemme tapahtuu tiedostamattomasti.

    -TT

    VastaaPoista