Harjoitus tekee mestarin, vai tekeekö sittenkään?

Itse olen aina ollut erittäin kiinnostunut siitä kuinka jotkut ovat jossain asiassa parempia kuin toiset. Sen seurauksena tulee seurattua näitä mestareita ja luettua heistä ja heidän menestyksensä ”salaisuuksista”. Tällä kertaa lukuvuorossa oli David Epsteinin the Sports Gene joka kertoo geenien vaikutuksesta huippu-urheilijoiden menestykseen. Kyseessä on erittäin hyvä kirja jonka sisältö on myös itseni kaltaisten amatöörien helppo ymmärtää. Ehkä kaikkia yksityiskohtia ei sisällöstä tajua, mutta muuten se on helppolukuinen.

Kun puhutaan harjoittelusta ja sen vaikutuksista siihen kuinka hyvä jostakin ihmisestä voi jossakin asiassa tulla sen avulla niin usein viitataan Anders Ericssonin tutkimukseen, jonka mukaan erinomaisuus vaatii keskimäärin 10000 tuntia päämäärätietoista ja tarkkaan harkittua harjoittelua. Tämä pitää jossain määrin paikkaansa. Se mikä usein unohdetaan tästä tutkimuksesta on se, että kyse on vain keskimääräisestä harjoittelumäärästä eikä siitä, että tähänkin tutkimukseen osallistuneiden todelliset harjoitusmäärät vaihtelevat erittäin paljon. Keskiarvo ei siis loppujen lopuksi kerro juuri mitään. Shakin suurmestareista eli maailman parhaista pelaajista on tehty tutkimus, jossa saatiin noin 11000 tuntia harjoittelua keskiarvoksi suurmestarin arvonimeen pääsemiseen. Tässä tutkimuksessa oli hämmästyttävää se, että vähiten harjoittelua tarvinnut pelaaja oli käyttänyt noin 3000 tuntia ja eniten harjoitellut jopa 23000 tuntia. Kuten näistä luvuista nähdään niin tämä ei selity pelkästään harjoittelun laadulla vaan lahjakkuudella on iso merkitys tässäkin asiassa.

Suuret harjoitusmäärät edesauttavat menestymään tietyissä asioissa, mutta ilman lahjakkuutta voivat tunnit yksinkertaisesti loppua ennen aikojaan. Kaikki paljon kilpailijoita keräävät urheilulajit ovat niitä, joissa pelkkä harjoittelu ei riitä maailman huipulle mikäli geenit eivät ole suotuisia. Otetaan tästä asiasta esimerkeiksi yleisurheilun juoksulajit, joissa tarvitaan tiettyjä ruumiinrakenteita, jotka ilman tiettyjä geenejä eivät olisi mahdollisia, koska ilman niitä ei ole mahdollista päästä maailmanhuipulle. Esimerkiksi kestävyysjuoksussa tarvitaan pienempää pinta-alaa jalkojen alaosissa. Tämä johtuu siitä, että jalan koskiessa maahan pienempi pinta-ala vaatii vähemmän energiaa ponnistaakseen ylöspäin kuin suurempi. Tiedemiehet laskivat, että yksi pauna eli vajaa puoli kiloa vähemmän painoa jalan alaosissa vähentää energiankulutusta per kilometri. Käytännössä tämä on ratkaiseva ero mitä tulee pitkän matkan juoksijoiden menestysmahdollisuuksiin. Mitä taas tulee pikajuoksuun niin suurin osa nykypikajuoksijoista on Jamaikalaista alkuperää ja heidän ruumiinrakenne on sellainen, että heillä on pitkät jalat verrattuna pituuteen sekä kapeammat lantiot. Tämän lisäksi heillä on paljon nopeita lihaskuituja kehossaan. Ilman tiettyä ruumiinrakennetta on muissakin lajeissa mahdotonta pärjätä. Esimerkiksi huippupainonnostajilla on lyhyet ranteet, jotta he pystyvät nostamaan helpommin raskaat painot ylös.

Kyse ei ole pelkästään erilaisista tekijöistä ruumiinrakenteissa vaan myös siitä, että toisille ihmisille riittää pienempi määrä harjoittelua kuin toisille. Ihmiset ovat erilaisia myös siinä miten harjoittelu tehoaa eli kaksi ihmistä, jotka harjoittelevat täysin samalla tavalla voivat saada aivan erilaisia tuloksia. Esimerkiksi pitkän matkan juoksussa jollekin ihmiselle tarttuu paremmin pitkät lenkit ja toisille vauhtikestävyysharjoittelu. Meidän tulisi siis harjoitella enemmän yksilöllisesti mikäli aiommme joskus olla jossakin asiassa erinomaisia. Kaiken kaikkiaan se tarkoittaa sitä, että me emme voi olla järjestelmäriippuvaisia eli mennä muiden mukana mikäli haluamme tulla jossakin asiassa erittäin hyväksi.

Vaikka tämä kirja käsittelikin lähinnä urheilua niin tiettyjä johtopäätöksiä voi tehdä muissakin asioissa. Esimerkiksi lähes kaikki ruumiillista lahjakkuutta vaativat hommat ovat jossakin määrin riippuvaisia ruumiinrakenteesta. Shakkiesimerkistä voimme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että avaruudellinen hahmotuskyky on ainakin jossain määrin lahjakkuutta vaativa asia. Shakki vaatii avaruudellisen kyvyn lisäksi myös loogista ajattelua ja nopeiden johtopäätösten tekemistä, joten nekin ovat jossain määrin lahjakkuutta vaativia asioita. Asiat eivät tietystikään ole ihan niin yksinkertaisia kuin tässä kirjoituksessa kuvaamani seikat. Jokainen voi myös itse tehdä omat johtopäätöksensä asiasta. Suosittelen myös kaikkia näistä asioista kiinnostuneita lukemaan tuon Epsteinin kirjan, joten hyviä lukuhetkiä heille kaikille!

-TT