maanantai 1. syyskuuta 2014

Elokuu 2014 cash -275€ salkku -5.9%

Alamäki jatkui elokuussakin, mutta tällä kertaa hieman yllättäen. Tarkoitus oli päästä plussalle ilman uusien ”työvälineiden” hankkimista, mutta kuten otsikosta näkee niin siinä tuli epäonnistuttua. Tämä kaikki tuli oikeastaan siksi, että en tehnyt riittävästi ”töitä”. Sijoitussalkkuni arvo laski yllättävän paljon, mutta toisaalta suurin osa tästä laskusta tuli Outotecin osakkeiden laskusta.

Menopuolella ei kovin suuria yllätyksiä ollut loppujen lopuksi. Hankin uudet ”työvälineet” joihin upposi parisataa Euroa. Tämän lisäksi maksoin veroja joitakin kymppejä enemmän kuin olin etukäteen kuvitellut. Tämä johtui lähinnä siitä, että tienasin enemmän rahaa sivutulokortillani mikä tarkoitti suurempia veroja. Ne tulee mitä ilmeisimmin ensi vuonna takaisin, mutta ilman korkoja. Tänäkin vuonna odottelen joidenkin satojen Eurojen palautuksia. Tämän lisäksi eräs illanviettoni maksoin joitakin kymppejä enemmän kuin odotin. Syyskuussa menojen pitäisi olla normaalit. Aion tosin käydä Tampereella kirjaprojektini takia yhtenä viikonloppuna, mutta kerran kuukaudessa pitää saada vaihdettua vapaalle.

Tulopuoli oli pettymys elokuussa ja se oli oma moka. Olisi vain pitänyt saada enemmän aikaan. Syyskuussa on tarkoitus keskittyä lähinnä tienaamiseen, vaikka yksi viikonloppu onkin vapaana. Ainakin vielä tällä hetkellä näyttää hyvälle sen suhteen. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että kuukausittainen miinusputki menee poikki, mutta varmaa se on tietysti vasta kuun lopussa. Oma oletukseni syyskuulle on parin sadan Euron plussat, mutta jääköön nähtäväksi miten käy. On aika puhkaista putki, koska mitä kauemmin siihen menee sitä vaikeammaksi se tulee.

Pörssissä tulikin takkiin kunnolla. Outotec otti osumaa, koska ei ole julkistanut ainuttakaan uutta tilausta ja se on aiheuttanut pörssikurssin alamäen. Tämä ei ole kovin suuri yllätys, koska suuret investoinnit kaivosalalle ovat kiven takana. Uskon tämän trendin jatkuvan vielä pidempään. En usko myöskään kenenkään ostavan kyseistä yritystä, mutta se jääköön nähtäväksi. Näitä spekulaatioitahan on ollut, mutta tällä hetkellä en usko vahvasti niiden totuuspohjaan. PKC:n osavuosikatsaus oli myös pettymys markkinoille. Itse en ollut kovin yllättynyt siitä, koska analyytikot ovat keskimäärin uskoneet paremman tuloksen tekoon kuin yritys itse mikä kertoo ehkä kaiken siitä kuinka pihalla myös niin sanotut asiantuntijat ovat. Yritys itse ilmoitti tämän vuoden tuloksen olevan huonompi kuin viime vuonna, mutta analyytikoiden keskimääräiset ennusteet ovat olleet paljon paremmat. En tosin tiedä missä he nyt menevät, kun en ole ennustuksia enää osavuosikatsauksen jälkeen seurannut. Ainut valopilkku on kehittyvien markkinoiden ETF joka menee ylöspäin. Saas nähdä kuinka pitkään se jatkaa matkaansa.

Henkilökohtaisessa elämässä ei elokuussa tapahtunut mitään mullistavaa. Vapaa-aika meni kotiutuessa takaisin Suomeen. Tällä hetkellä ei minulla ole mitään pakottavaa tarvetta päästä takaisin ulkomaille, mutta enköhän taas ensi vuoden puolella lähde johonkin reissuun. Bloggaamisen ja kirjan kirjoittamisen suhteen on ollut jonkin verran vaikeuksia, koska ehdin tottua nopeampaan rytmiin Puolassa. Tätä myötä tulee välillä huono omatunto kirjoittamisen suhteen. Ensimmäisen kirjani on tosiaan siinä vaiheessa, että tulen tämän viikon aikana lähettämään koelukijoilleni sähköpostia asian suhteen ja toivottavasti kaikki heistä ovat vielä asian suhteen yhtä myötämielisiä kuin aiemmin. Käyn myös tapaamassa ”editoriani” parin viikon päästä ja sitä myötä on tarkoitus päästä eteenpäin ensimmäisen projektini kanssa. Tarkoitus on päästä julkaisemaan ensimmäinen kirja vuoden loppuun mennessä. Syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa menevät erittäin aktiivisesti tienatessa ja kirjaprojektissani, joten ei kannata ihmetellä mikäli vähään aikaan ei uusia kirjoituksia tule. Tällä kertaa tärkeysjärjestys on selkeä, koska ensimmäisen kirjan teko on ollut telakalla käytännössä kuukauden.

Eipä tässä muuta,
Hyvää viikonjatkoa!

-TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti