tiistai 1. huhtikuuta 2014

Maaliskuu 2014 Cash +220€ Salkku 0.2% Yhteensä 12235€ Q1 Salkku +1.5%

Aika lailla odotetunlainen kuukausi takana. Suuria yllätyksiä ei tullut henkilökohtaisella tasolla. Sen sijaan tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat jonkin verran. Eivät kuitenkaan paljoa ja ne lähinnä konkretisoituivat. Siitä ja blogin jatkuvuudesta lisää informaatiota tulee lähiaikoina. Raha-asioiden suhteen ei tapahtunut suuria muutoksia.

Maaliskuun menopuoli odotetunlainen

Sain hieman säästettyä ostaessani lenkkarit tarjouksesta. Ne tulivat tarpeeseen, mutta kyse ei ollut kovin suuresta säästöstä eli joistakin kympeistä. Lentolippujen ostaminen sen sijaan tuli itselleni jonkinlaisena yllätyksenä, koska ajattelin lähteväni maailmalle eri tavalla eli ajattelin eka mennä balttian kautta etelään päin, mutta tyydyin helppoon ratkaisuun ja ostin lentoliput itselleni hyvin tuttuun Puolaan. Lentolippuja lukuunottamatta kulut olivat odotetut ruokabudjettia lukuunottamatta. Tämä johtui siitä, että jouduin ostamaan eräälle läheiselleni ruokaa hänen rahojen loputtua kesken kaiken. Huhtikuun menot tulevat sen sijaan kasvamaan aika lailla suureksi, koska joudun ostamaan mm. rinkan itselleni reissuani varten. Sen lisäksi jotakin pikkusälää on pakko hankkia. Tämän lisäksi käyn mm. Tampereella joka nostaa huvibudjettiani.

Maaliskuun tulot aika lailla odotetut, huhtikuussa aika lailla olemattomat

Maaliskuun tuloni olivat hyvinkin odotetunlaiset ja joitakin kymppejä enemmän olisi voinut tienata, mutta motivaatio kalenterin ahtaamiseksi täyteen oli olematon. Huhtikuun tulopuoli on aika lailla olematon, koska alkukuukausi on hiljainen ja loppukuussa olen liikenteessä normaalia selkeästi enemmän. Syy selviää parin seuraavan viikon aikana tai itseasiassa jo osittain henkilökohtaista elämääni ja blogia sivuavassa osiossa. Keskittyminen muihin asioihin on jo henkisesti vauhdissa, joten tulopuoli tulee jäämään sivurooliin vähäksi aikaa. Tosin suuri osa huhtikuun ajankäytöstä on sijoitus tulevaisuuteeni. Tällaisia investointeja on joskus pakko tehdä, jotta pidemmällä aikavälillä saa suuremman hyödyn aikaan. Oma arvioni on, että takkiin tulee noin 300-400€:a huhtikuussa.

Osakemarkkinoilla ei kovin suuria yllätyksiä Venäjän lisäksi

Suurempia muutoksia ei ole osakemarkkinoilla maaliskuussa näkynyt. Ainoa suurempi muutos henkilökohtaisella tasolla on Fortumin Venäjä-riskien selkeä konkretisoituminen. Vaikka emme vielä nähneet mitään radikaalia niin pidän pitempiaikaista sijoitusta Fortumiin paljon suurempana riskinä kuin mitä se oli ennen Ukrainan tilannetta. Harkitsen tällä hetkellä vakavasti mahdollista Fortumin osakkeiden myyntiä, mutta en pidä sen kanssa mitään kiirettä. Koska kyse on infrasijoittamisesta pitää katsoa hyvin pitkää aikajännettä ja en usko Venäjän lopettavan laajentumispyrkimyksiään. He saattavat väliaikaisesti vetää henkeä, mutta tulevien vuosien aikana uskon Putinin haluavan laajentua. Tätä riskiä en ole aikaisemmin osannut ennakoida, joten Fortumin tilannetta pitää vakavasti harkita uudelleen.

PKC Groupin ja Outotecin tilanteet eivät juurikaan ole muuttuneet. Kummatkin porskuttavat omalla tahollaan. Outotec ei valitettavasti maaliskuun aikana kertonut uusista tilauksista, joten se oli itselleni pieni pettymys. En ole kuitenkaan myymässä osuuttani yrityksestä vaan aion hankkia sen osakkeita mahdollisesti lisää mikäli osakekurssi alkaa tippumaan. Se voi sen hyvin tehdä, kun ensimmäisen kvartaalin tulos julkaistaan. PKC Groupin suhteen odottelen tietoja mahdollisesta laajentumisesta Kiinan kuorma-automarkkinoille. Siinä voi kestää pidempään kuin voisi kuvitella. Tällä viikolla on yhtiökokous ja sinne on tarkoitus mennä haistelemaan tunnelmia. Sinne kun ei suurin osa omaa ääntään rakastavista paviaaneista ole vielä päässyt pitkittämään kokousta. Fortumin kokoukseen en mene viime vuoden huonojen kokemusten vuoksi. Outotecin kokouskin jäi väliin.


Muutoksia blogiin ja henkilökohtaiseen elämään tulossa lähiaikoina

Elikkäs kuten kertoilin niin töitä en ole kovin paljoa huhtikuussa tekemässä. Sen sijaan käytän aikani enemmän kirjoittamiseen. Tämä johtuu siitä, että aloitan bloggaamisen Lontooksi huhtikuun puolivälissä. Koska en vielä ole varsinaisesti juurikaan kirjoittanut mitään niin en vielä kerro toisen blogin osoitetta. Selkeät suuntaviivat tämän blogin suhteen ovat kuitenkin olemassa. Jatkan myös vanhaakin blogiani, mutta sen sisältö tulee jonkin verran muuttumaan. Siitä tulen kirjoittamaan lisää hieman myöhemmin. Olen myös huhtikuussa laittamassa valokuvani joko tähän tai toiseen blogiini, joten ehkä se kertoo hieman enemmän miehestä tämän blogin takana.

En ole vielä tarkkaa mietintää tehnyt siitä miten tämä blogi tulee muuttumaan, mutta joitakin asioita tulen tekemään eri tavoin. Takana on kolmesataa postia ja uusia asioita on enää vaikea kehittää kirjoitettavaksi. Tämä on yksi syy sille miksi asiat tulevat muuttumaan. Toinen syy on se, että olen jo jonkin aikaa miettinyt lähtöä vähäksi aikaa ulkomaille. Mikäli raha-asiat menevät kohtuullisen hyvin niin tulen olemaan siellä pidempään. Tarkoitus on siellä tehdä isoja muutoksia. Niistä tulenkin sitten lähikuukaudet kirjoittamaan kunhan löydän itselleni kämpän. Lisää kerron tässä pikkuhiljaa kunhan saan enemmän aikaiseksi. Hätäillä ei kannata.

Näillä mennään seuraavat viikot,

-TT

PS. Huomenna keskiviikkona aamupäivällä otetaan viides askel kohti terveempää taloudellista tilannetta

4 kommenttia:

  1. Onnea matkaan!
    En tiedä, oletko noteerannut että sijoitusblogien ranking-listalla olet 16/100 (tai siis 16/44).

    Itse sain tiedon sattumalta.

    http://bloogio.com/fi/sijoitusblogit/

    VastaaPoista
  2. Ahaa. En ole noteerannut asiaa, koska en ole tietoinen siitä. No eipä tuolla rankingilla ole väliä. En tiedä onko toi hyvin vai huonosti, mutta ei tätä kyllä ihan sijoitusbloginakaan voi pitää. Kävin nopeasti katsomassa, mutta en tiedä mitä tolla ranking-listalla mitataan. Itse olen enemmän kiinnostunut siitä kuinka paljon iloa ja hyötyä olen pystynyt tuottamaan ja sitä ei mitata pelkillä kävijämäärillä.

    VastaaPoista
  3. Hei, odotan innolla englanninkielistä blogiasi! Tutustu blogiini kun kerkiät:

    http://viisikymppisenaelakkeelle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia mielenkiinnosta Lontoon murteella tehtyyn blogiin jo näin etukäteen. Selailen blogiasi silloin tällöin. Täytyy jossain vaiheessa tutustua tarkemmin.

      Poista