4.4.2 Tuottavuus vs tehokkuus
Jakovaran nostaminen hyödyntämällä tuottavuusmantraa on yksi
tapa kehittää julkista taloutta. Valitettavasti tuottavuutta on
vaikea mitata julkisessa taloudenhoidossa. Sinun tuottavuutesi taas
nousee, kun teet asiat paremmin kuin ennen. Tehokkuutesi lisääntyy,
kun pääset nopeammin päämäärääsi. Tuottavuuden ja tehokkuuden
ero näkyy siinä, että tehokkuusajattelussa mietit tarvitseeko
sinun tehdä jotain asiaa ollenkaan. Tehokkuuden nostaminen
tarkoittaa valitsevaa laiskuutta. Sitä nostamalla päätät teetkö
asioita, joista ei ole sinulle hyötyä tai teetkö pakollisia
asioita vain tehokkaan minimiannoksen verran.
'
Ihmiset voidaan jakaa karkeasti neljään eri ryhmään
työmoraalin ja älykkyyden suhteen. Tyhmä ja laiska ei ole
hyödyllinen. Muista silti, että älykkyyttä esiintyy monessa
muodossa ja tyhmästä ja laiskasta voi saada irti enemmän oikeassa
tehtävässä. Ahkera ja tyhmä on vaarallisin yhdistelmä. Hän
tuottaa vahinkoa keskittymällä vääriin asioihin. Se voi tuottaa
suuria kuormia ilman hyötyjä. Tyhmät ja ahkerat voivat tuottaa
vahinkoja, joiden tuottamia virheitä on mahdotonta korjata. Turhien
ja hyödyttömien asioiden tekeminen hyvin ei tee niistä tärkeitä
eikä suuri ajankäyttö turhiin tekemisiin tuota lisäarvoa.
Ahkera ja laiska on parasta a-ryhmää. Hän todennäköisesti
maksimoi tekemisensä paremmin kuin muut, koska hän ei halua tehdä
turhaa työtä. Ahkera ja älykäs on suhteellisen hyvä yhdistelmä,
koska hän tekee harvoin suuria virheitä ja paljon turhia asioita.
Tämän ryhmän ihmiset voivat oppia laiskoiksi, koska heillä
riittää kapasiteetti oppia tehokkaammaksi. Tehokkuuden maksimointi
tapahtuu keskittymällä suurimmat hyödyt tuottaviin asioihin. Pyri
tehokkuuden maksimointiin, etenkin töissäsi. Ajattele ennen
toimintaa. Edes ahkerat ja laiskat eivät aina tajua tärkeimpiä
asioita. Usein tämä johtuu tunteista. Älä kuitenkaan ajattele
liikaa, koska vaistosi ovat usein oikeassa ja yliajatteleminen
aiheuttaa päättämättömyyttä, luoden tehottomuutta.
4.4.3 Valitse kenelle ja kenen kanssa
työskentelet
Työskentele yritykselle tai asiakkaalle joka palauttaa suuren
osan tuottamastasi lisäarvosta. Työskentele lisäksi niiden
ihmisten kanssa, jotka pystyvät panoksellaan nostamaan työsi
tuottamaa arvoa. Nämä asiat nousevat ylitse muiden, kun keskityt
nostamaan työsi suhteellista hyötyä. Keskity saamaan riittävä
osa tuottamastasi lisäarvosta itsellesi. Paremmat mahdollisuuden
tähän on työskentelemällä itselleen. Pidä huolta, että
työnantajasi tai asiakkaasi maksavat ensisijaisesti tuloksista. Älä
haali yrittäjänä liikaa asiakkaita. Keskity pieneen määrään
isoja asiakkaita. Pidä huoli, että asiakkaasi ovat valmiita
tekemään pitkiä sopimuksia ja keskittyvät ensisijaisesti
tärkeimpiin asioihin. Vähemmän on enemmän periaatteen mukaan
muutamasta asiakkaasta saadut tulot ovat suuremmat kuin muista. Älä
koskaan panosta yhteen ainoaan asiakkaaseen.
Työntekijänä sinun pitää olla työpaikassa, jossa arvostetaan
lisäarvon tuottajia. Silloin pystyt saamaan palkkaa tulostesi
mukaan. Työskentele paikassa, jossa sinulla on paljon valtaa
työntekoosi. Vain silloin voit keskittyä töihin, joista sinä ja
työnantajasi keräävät suurimmat hyödyt. Valitse vapaus tehdä
työsi, kuten parhaaksi näet. Jos sinulta puuttuu vapaus ja joudut
turvautumaan muihin selvittäessäsi mitä saat tehdä tai kuinka
asiat tehdään, et pysty työskentelemään mahdollisimman
tehokkaasti. Keskity ensisijaisesti tuloksiin äläkä työmääriisi
ja työskentele paikassa, jossa tuloksenteko on tärkein yksittäinen
asia.
Se kenen kanssa työskentelet on tärkeää. Vapaamatkustajat tai
vaikeat ihmiset vaikuttavat tuloksiisi. Ihmisten työtehoissa on
valtavia eroja. Huippusuorituksiin pystyvä ylin prosentti saa paljon
enemmän aikaan kuin tehottomimpaan prosenttiin kuuluvat.
Huipputekijät tekevät loistavaa tulosta myös verrattuna
keskinkertaisuuksiin. He saavat enemmän aikaan kuin uskotkaan. Voit
oppia heiltä ja päästä lähemmäksi heidän suorituksiaan
työskennellessäsi heidän kanssaan. Esimerkiksi joukkuelajeissa
suoriudut paremmin, kun pelaat parempiesi kanssa. Pelatessasi
huonompien kanssa myös sinä muutut huonommaksi. Vaikka joukkue on
yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki niin hänkin muuttuu paremmaksi
pelatessaan parempien kanssa.
Huipputekijöiden tehokkuudesta on tehty tutkimuksia. Yksi
käsitti tuhansia työntekijöitä postinkantajista suurten
lakitoimistojen osakkaisiin. Tukimuksen tekivät John Hunter
Michiganin oasvaltion yliopistosta sekä Frank Schmidt ja Michael
Judiesch Iowan yliopistosta. Siinä vertailtiin huippusuorituksia
tekeviä tehottomimpaan prosenttiin ja keskivertotyöntekijöihin.
Tutkimuksessa havaittiin huipputekijöiden arvon kasvavan työn
vaativuuden myötä.
- Yksinkertaisissa töissä, kuten koneenkäyttäjien ja
toimistorottien ammateissa parhaaseen prosenttiin kuuluvat saivat
aikaan kolme kertaa enemmän kuin huonoimpaan.
- Kohtuullisen vaikeissa tehtävissä, kuten vähittäismyynnissä
ja mekaanikon ammatissa parhaimmisto oli kaksitoista kertaa
tehokkaampi kuin huonoin prosentti.
- Vaativimpia ammatteja, kuten vakuutusedustajia,
myyntineuvottelijoita, lääkäreitä ja lakimiehiä tutkittiin
vertailemalla tehokkainta prosenttia keskiverto-osaajiin. Parhaat
saavat keskimäärin aikaan enemmän kuin kaksi
keskivertotyöntekijää.
- Ohjelmoijista parhaaseen prosenttiin kuuluvat saavat aikaan
lähes kolmentoista keskinkertaisen henkilön työpanoksen.
Kuten luvuista näet niin ainakin tämä tutkimus todistaa
väitteen siitä, että tehokkaimmat työntekijät ovat
ylivoimaisesti suurimpia nettoarvon tuottajia. Vaali heidän
työpanostaan. Pidä huoli, että he saavat tehokkuuttaan vastaavaa
palkkaa. Älä vouhota palkkatasa-arvosta. Käytännössä
huipputekijöiden tulee kerätä itse hyöty tehokkuudestaan. Et
kuulu huipputekijöihin, jos et löydä todisteita
huippusuorituksistasi. Hankkiudu tässä tapauksessa heidän
vaikutuspiiriinsä.
Tähtää huipputekijöiden löytämiseen yrittäjänä. Heidän
tuloksensa ylittävät kustannukset reilusti. Maksa heille paljon,
koska he ovat haluttuja. Voit myös yrittää etsiä ihmisiä, joilla
on mahdollisuuksia nousta huipputekijöiksi. Heistä sinä voit saada
vielä suuremman hyödyn kustannuksiisi nähden. Huipputekijöillä
on omia ajatusmalleja ja he ovat usein keksineet muita parempia
tapoja tehdä asioita. Älä hylkää heti ihmistä joka käyttäytyy tai ajattelee sinusta oudosti.