torstai 28. toukokuuta 2015

Olet itse vastuussa ajankäytöstäsi

Sinä olet itse vastuussa oman ajankäyttösi hyödyllisyydestä. Mikäli olet antanut vastuun jollekin muulle niin sinun on otettava se takaisin. Ainoastaan sinä tiedät parhaiten miten pystyt käyttämään tehokkaimmin aikasi. Et voi ulkoistaa vastuuta muille, koska se johtaa aina suurempaan tehottomuuteen. Valitettavasti olet todennäköisesti näin tehnyt etkä ole valmis tekemään muutoksia. Mikäli et työskentele itsellesi on sinun neuvoteltava asiasta päättävän tahon kanssa. Paras tapa tehdä se on onnistua todistamaan asian hyödyt asioista päättävälle taholle. 


Sinä et pysty muuttamaan ajankäyttöäsi mikäli et samalla muuta ajatteluasi. Kiireisyytesi on suurimmaksi osaksi henkistä laiskuutta ja hukkaat aikaasi epäolennaisuuksiin. Muutama kriittinen teko ja niihin keskittyminen tuottaa suurimman osan saavutuksistasi. Kiireisyys on helppo ratkaisu, koska sinulla on aina lähes rajattomat mahdollisuudet keksiä uutta tekemistä. Paljon aikaa vaativat asiat eivät automaattisesti ole niitä joita sinun pitäisi tehdä päästäksesi päämääriisi. Ne ovat todennäköisemmin niitä jotka tuhlaavat eniten aikaasi. 


Kahdeksan tunnin pakollinen työaika on utopia jota sinun pitää yrittää välttää. En tiedä kuka on päättänyt, että juuri tuo määrä työtä on se sopiva määrä länsimaissa. Mihin se perustuu? Eivätkö kaikki ole erilaisia ajankäytöltään? Tämä työaika on päätetty joskus aikoja sitten. Harvalla meistä on tekemistä tuo koko kahdeksantuntinen, joten me joudumme keksimään ajantäytettä joka ei perustu mihinkään. Mieti seuraavaa: entä jos sinulla olisikin 8:n tunnin työajan sijaan 15:sta tunnin työaika? Etkö sinä silloinkin täyttäisi ylimääräiset tuntisi jollain turhalla ajanvietteellä?


Ainut tapa huomata tämä on mitata omaa ajankäyttöään ja mikäli siihen ei ole mahdollisuutta niin täytyy testata itse kuinka nopeasti hommansa voi hoitaa. Tämä tapahtuu seuraavalla tavalla: Jos sinulla on kahdeksan tunnin työaika niin aloita tekemällä päätös siitä, että sinulla on vain seitsemän tuntia aikaa töissä suoriutua jonka jälkeen laitat pillit pussiin. Viimeisen tunnin työajastasi käytät lepäämiseen mitä se sinulle ikinä tarkoittaakaan. Kokeile tätä sinä aikana, kun sinusta tuntuu kiireelliseltä. Kokeile vaikka viikon ajan. Jos seitsemän tuntia riittää helposti niin vähennät työaikaasi puolella tunnilla viikon välein. Sinun pitää tehdä testaaminen pienin askelin, koska et voi aiheuttaa itsellesi suurta vahinkoa vaan sinun tehtävä on optimoida hyöty verrattuna haittaan. 


Ajanhallinnassa ihmiset jakavat tehtävänsä yleensä A, B, C ja D-kategorioihin tärkeysjärjestyksen mukaan. Tämän jaoittelun hyödyt jäävät käyttämättä, koska suurin osa ihmisistä laittaa suurimman osan tehtävistään aina kahteen ensimmäiseen ja omasta mielestään tärkeimpään kategoriaan. Paras tapa päästä eroon suurimmasta osasta turhaa ajankäyttöään on keskittyä tärkeimpiin tehtäviinsä ja niitä ei ole montaa päivässä.


Toinen hyvä tapa saada vähennettyä ajankäyttöään on ymmärtää Parkinsonin laki joka sanoo tehtävän monimutkaistuvan mitä enemmän sen suorittamiseen varaa itselleen aikaa. Hyvin moni tämän blogin lukijoista on varmasti opiskellut jossain koulussa, jossa varataan joillekin projekteille kuukausia suorittamiseen. Tämän seurauksena huomataan viikko ennen määräajan umpeutumista ettei olla edes aloitettu. Tämä kasaa henkistä kuormaa turhaan, tehtävään joka olisi voitu suorittaa jo aikoja sitten. Lopputuloskaan ei ole laadukkaampi, koska keskittyminen projektiin on välttävää luokkaa suurimman osan ajasta. Lyhyempi määräaika projektille johtaa sekä tehokkaampaan ajankäyttöön että parempaan lopputulokseen.


Jotta pääsisit haluttuun lopputulokseen eli pakollisen ajankäytön vähentämiseen on sinun tehtävä kaksi listaa: Tehtävät asiat ja asiat joita et tee. Saadaksesi vastaukset näihin listoihin on sinun tehtävä itsellesi kaksi kysymystä:

  1. Mitkä ovat ne muutamat kriittiset asiat tai ihmiset jotka tuottavat suurimman osan halutuista tuloksista ja onnellisuudesta?
  2. Mitkä ovat ne muutamat ihmiset ja asiat jotka tuottavat minulle suurimman osan murheistani ongelmistani tai ajanhukastani?

Näiden kysymysten perusteella sinun täytyy luoda tee ja älä tee listat. Tämä varmasti tuntuu sinusta hyvin yksinkertaiselta ratkaisulta kiireen vähentämiseen ja sitä se onkin. Listojen luominen ei ole niin yksinkertainen asia, koska meitä revitään jatkuvasti eri suuntiin eri asioiden ja henkilöiden toimesta. Tämä on ymmärrettävää, koska monien ihmisten sisäiset ja ulkoiset paineet ovat kovat. 


Parissa, kolmessa seuraavassa kirjotuksessa menen tarkempiin yksityiskohtiin kunhan saan toukokuun kuukausiraportin ensin julkaistua.

-TT

torstai 21. toukokuuta 2015

Älykkyyttä on monenlaista

Tosiasia on se etteivät kaikki ihmiset ole varustettuja samoilla älynlahjoilla. On huomioitava se etteivät ihmiset aina osaa tiedostaa omia vahvuuksiaan vaan voivat keskittyä asioihin joista ei heille itselleen ole hyötyä. Nykypäivänä nerokkuutensa hyödyntäminen on helpompaa kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Nykypäivänä itsensä voi saada yleisön tietoisuuteen helpommin vaikka Youtuben kautta mikä tarkoittaa esimerkiksi parhaille lahjakkuuksille helpompaa ja tuottoisampaa polkua. Kolikon kääntöpuolena on kilpailun koventuminen.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on selvittää lukijalle miten vahvuusalueet tai älykkyydet voidaan jaoitella, jotta ihmisten olisi helpompi ymmärtää missä he ovat hyviä. Periaatteessa älykkyyttä jaoitellaan monin tavoin, mutta olen päätynyt käyttämään Harwardin professori Howard Gardnerin seitsemää eri älykkyyden lajia, koska ne antavat mielestäni selkeän kuvan eri vahvuuksista. Ihminen voi olla älykäs tai lahjakas monin eri tavoin, joten eri älykkyydet eivät sulje pois toisiaan. Gardnerin seitsemän älykkyyttä ovat:

1. Loogis-matemaattinen
2. Kielellinen
3. Musikaalinen
4. Ruumiillinen
5. Avaruudellinen
6. Sosiaalinen
7. Itsensätunteminen

Loogis-matemaattisesti älykkäät ihmiset osaavat analysoida ongelmia loogisesti, osaavat käyttää matematiikkaa ja tutkia tieteellisesti asioita. Tämä on se älykkyys, jota vielä nykypäivänäkin suositaan muiden kustannuksella. Ongelmaksi se tulee, kun jotkut tällä osa-alueella lahjattomammat pistetään ratkaisemaan ongelmia joihin heillä ei älykkyys riitä. Varsinkin Suomessa insinöörejä koulutetaan liikaa.

Kielellinen lahjakkuus kuvaa ihmisen kykyä ymmärtää sekä puhuttua että kirjoitettua kieltä ja tuottaa niitä sujuvasti. Myös ulkomaisten kielten oppiminen helpottuu. Lakimiehet, puhujat, kirjailijat ja runoilijat omaavat korkean kielellisen lahjan. Myös kielellinen nerous kuuluu älykkyyksiin, joille luodaan suuri painoarvo ihmisten koulutuksessa. En tosin ole varma onko suomalainen tapa kouluttaa kielellisiä lahjakkuuksia oikea. Tämä näkyy erityisesti vieraiden kielten opetuksessa.

Musikaalinen älykkyys on se, että ymmärtää musikaalisia asioita hyvin, osaa esittää musiikkia joko soittaen tai laulaen ja ymmärtää milloin sitä tehdään hyvin tai huonosti. Itselläni tällaista taitoa ei juurikaan ole, joten en näistä asioista mitään ymmärrä. Tämä on Gardnerin mielestä ehkä kyseenalaisin älykkyyden ala, sillä hänen mukaansa se on lähellä kielellistä neroutta.

Ruumiillinen lahjakkuus kuvaa sitä kuinka hyvin ihminen osaa käyttää joko koko ruumistaan tai sen osaa ratkaistaakseen ongelmia. Ruumiillisesti lahjakkaita ovat tietyt urheilijat, kuten voimistelijat, rakennusmiehet, kirurgit ja mekaanikot.

Avaruudellinen älykkyys tarkoittaa kykyä havaita ja manipuloida laajoja ja pienempiä tiloja. Laajojen tilojen hallitsijoista esimerkkinä voidaan käyttää lentäjiä ja lennonjohtajia. Pienempien muotojen hallitsijoita löytyy kuvanveistäjistä, shakinpelaajista ja arkkitehdeistä.

Sosiaalisesti älykkäät ihmiset pystyvät ymmärtämään muiden ihmisten aikeita, motivaatioita, haluja ja ovat hyviä työskentelemään muiden ihmisten kanssa. Tästä parhaita esimerkkejä ovat myyntimiehet, opettajat, sairaanhoitajat, poliitikot ja näyttelijät. Nämä ovat ihmisiä joiden roolia yhteiskunnassa usein väheksytään, sillä ilman sosiaalisia taitoja ihmiset ovat aika lailla avuttomia. Henkilökohtainen mielipiteeni suomalaisista on se, että emme ole sosiaalisesti hirveän lahjakkaita. Tämä voi osittain johtua siitä, että meidät opetetaan uskomaan tähän.

Hyvin itsensä tuntevat ihmiset omaavat suuren kyvyn ymmärtää itseään, luoda itselleen sopivia käyttäytymismalleja, ymmärtävät omat halunsa, pelkonsa ja kyvykkyytensä. Näitä he pystyvät käyttämään hyväkseen säädelläkseen omaa elämäänsä parhaaksi näkemällään tavalla. Tätä taitoa pidän hyvin tärkeänä ja ehkäpä tärkeimpänä.

Tällainen määrittely ei ole ainut oikea ja sen takia ei tarkkaan kannata tuota tulkita. On tärkeämpää miettiä kuinka älykkyyden muodot kuvaavat sinua. Mikäli tuntuu siltä etteivät tietyt osa-alueet ole hallussa niin niitä voisi parantaa. Liiallinen keskittyminen heikkouksiin tuottaa hukkatyötä. Ainoastaan ne asiat missä ihmiset ovat lahjakkaita voivat saada suurimman tuotoksen pienemmällä panostuksella. Tietysti on selvää, että lahjakkaiden kannattaa harjoitella, mutta jokaisella on tietyt keihäänkärkensä, joihin panostamalla tuottaa suurimman hyödyn itselleen. Ei kannata pyrkiä osaamaan kaikkea käyttäen sellaisia tuntimääriä jotka eivät tuota suurempaa kokonaishyötyä. Niitä asioita joissa ihminen on surkein kannattaa kehittää itseään jonkin verran täystunarista ylöspäin, koska silloin pienellä panostuksella saa hyvän tuloksen.

Itsensä tunteminen on edellämainituista se johon kannattaa panostaa aina, koska ilman sitä ei ymmärrä vahvuusalueitaan ja hakkaa päätänsä seinään tarpeettomasti. Hyvänä esimerkkinä ovat television Idolsiin pyrkivät ”laulajat” jotka kuulostavat siltä kuin raapisivat ruuvimeisselillä metallipintaa. Kun joku tuomareista kertoo totuuden joko ystävällisesti tai ilkeästi, mennään shokkiin ja haukutaan nämä ammattilaiset. Itsensä tunteminen auttaa myös silloin, kun oma äitikin kannustaa lastaan, kun ei kehtaa totuutta sanoa ääneen. Tämän asian kehittäminen usein laiminlyödään, koska itsensätuntemista pidetään selvyytenä, jota se ei kaikille ole.

Missä asioissa sinä olet lahjakas/älykäs?

-TT

maanantai 11. toukokuuta 2015

Taloudenhoito on taitolaji

Otsikosta voisi päätellä, että tämän kirjoituksen tarkoitus on kehua ihmisiä joilla taloudenhoito on hallussa. Pikemminkin kyse on siitä, että taloudenhoitoon ja sen osaamiseen sopivat samat lainalaisuudet kuin muidenkin taitojen kehittämiseen. Koska kaikkea on mahdotonta saada mahtumaan yhteen kirjoitukseen, on tämä kirjoitus lyhyt peruskatsaus. Ennen vuodenvaihdetta ilmestyvässä kirjassani asiasta tulee lisäinformaatiota.

Taloudenhoito on taito joka koostuu useammasta pienemmästä palasesta. Järkevä kuluttaminen, oikeiden maksuvälineiden käyttö, säästäminen ja sijoittaminen ovat pienempiä taitoja, mutta eivät ainoita. Mainittakoon vielä sen verran, että taitoja ei voi kehittää mikäli ei ole tietoa siitä mitä tulee oppia. Tietoa voi oppia joko itse sitä etsimällä tai kokemalla asioita. Tieto ei yksin riitä, koska pelkkä tieto ei automaattisesti johda toimintaan.

Taloustaidot ovat yksilöllisiä

Taloustaidot ovat yksilöllinen asia. Jotkin ihmiset ovat parempia toisissa taloustaidoissa kuin toiset. Jotkut osaavat kuluttaa järkevästi, mutta eivät osaa sijoittaa ollenkaan mikä johtaa ylimääräisten rahojen pitämiseen käyttötilillä. Inflaatio syö niiden arvoa silloin tasaista vauhtia. Toiset taas osaavat sijoittaa, mutta eivät meinaa osata tehdä ylijäämää kuluttaessaan liikaa, jotta rahaa sijoittamiseen jäisi. Ihmisen lahjakkuus tai lahjattomuus vaikuttaa myös kuinka taloustaitoja opitaan. Meillä jokaisella on omat toistuvat ajattelumallimme, jotka vaikuttavat oppimiseen.

Siihen kuinka hyvät taidot ovat kokonaisuudessa, on suhteellisen helppo löytää vastaus. Kyse on jatkuvuudesta. Mitä enemmän on tehnyt asioita oikein sitä enemmän pidemmällä aikavälillä on kertynyt ylijäämää kaikkien kulujen jälkeen. Tätä ylijäämää tulee verrata sen hankkimiseen käytettyihin työtunteihin. Alijäämä on tietysti myös mahdollinen lopputulos jota ei voi poissulkea. Surkeat rahankäyttötaidot omaavalla henkilöllä alijäämä on merkittävä, vaikka ihminen tekee paljon töitä. Nämä ovat karkeita yleistyksiä jotka eivät kerro kuinka hyvä ihminen on kussakin taloustaitojen alalajissa. Ne eivät kerro myöskään siitä minkälainen motivaatio kenelläkin on rahankeräämiseen. Toisilla on muita tärkeämpiä asioita. Tarkempaan analyysiin tarvitaan enemmän tietoja, mutta niiden selvittäminen ei mahdu tähän kirjoitukseen.

Toistot, toistot, toistot

Taidot kehittyvät toistojen avulla. Ne voivat kehittyä sekä hyvään että huonoon suuntaan. Huonoon suuntaan taitojaan kehittäneet, ovat tehneet asiat väärin eli toistaneet tekemiään virheellisiä asioita. Väärien asioiden toistaminen on johtanut siihen, että aivot ovat ohjelmoituneet väärään suuntaan. Tähän ohjelmointiin on voinut mennä useampi vuosi tai vuosikymmen. Väärä ohjelmointi on tapahtunut tekemällä vääriä asioita pitkän ajan eli toisin sanoen vääriä asioita on toistettu niin pitkään, että aivomme ovat automatisoineet ne tavoiksi, jotka säästävät aivoilta prosessointiin tarvittavaa energiaa. Mitä pidemmälle automatisointi on mennyt sitä vaikeampaa ohjelmointi on ja sitä kauemmin uudelleenohjelmointi kestää. Aivojen uudelleenohjelmointi tapahtuu oikeiden toistojen avulla ja siihen kuluu aikaa.

Taloustaitoja pitäisi opettaa enemmän nuorille

En pidä näitä asioita kovin mahdottomina oppia. On helpompaa mikäli lapsi saa varhain oikeaa oppia talousasioidensa kehittämiseen, mutta suurin osa taitaa toistaa vanhemmiltaan oppimia asioita niiden suhteen. Tämän seurauksena monet oppivatkin vääriä asioita ja toistavat niitä pitkään. Yksi usein unohtuva asia kaikkien taitojen kehittäessä on se, että jokaisen tulee opetella oikeat asiat oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä. Asiat pitää opetella yksi kerrallaan askel askeleelta ja vaikeusastetta tulee lisätä pikkuhiljaa. Me emme voi opettaa pikkulastakaan kävelemään mikäli hän ei osaa ryömiä. Meidän ei tule opetella myöskään sijoittamaan ennen kuin olemme oppineet käyttämään rahaa siten, että emme joudu ottamaan velkaa sijoittamista varten.
Mitä aikaisemmin aloitetaan sitä helpompaa taitojen opettelusta tulee. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vanhempien pitää ottaa vastuu taloustaitojen opettamisesta. Valitettavasti harvat vanhemmat edes osaavat hoitaa omaa talouttaan riittävän hyvin ja sitä myötä pystyvät opettamaan lapsilleen oikeita asioita.

Kuinka sinä opetat talousasioita lapsillesi tai kuinka sinulle on asiat opetettu?

Hyvää viikonjatkoa!

-TT

lauantai 9. toukokuuta 2015

Nalle ja idiootit

Alunperin piti julkaista kirjoitus toisesta asiasta, mutta Nallen sutkautus ja sen tulkinta lehdistössä on ollut liian herkullinen, jotta sen voisi jättää hyödyntämättä bloggaajana. Nalle oli ainakin Iltalehden mukaan sutkauttanut seuraavaa:

” 80 prosenttia ihmisistä on idiootteja – ainakin, mitä tulee rahaan. Finanssisektori on tunneli, joka ottaa rahaa idiooteilta ihmisille, jotka ovat parempia rahan kanssa. Tästä hyötyvät kaikki – sekä idiootit että ne toiset. ”

Nallesta ei tarvitse pitää, mutta häntä kannattaa kuunnella

Aikaisemmin lauseesta voi olla montaa mieltä ja se on mitä todennäköisimmin irroitettu asiayhteydestä. Silti siinä on varmasti hieman totuutta mukana. Nallesta voi henkilönä olla mitä mieltä tahansa, mutta hänen sanojaan pitäisi kuunnella siitä huolimatta mitä mieltä hänestä on. Nalle on yksi ainoista suomalaisista yhteiskunnan keskustelijoista, joita julkisuudessa useasti siteerataan joka puhuu asioista kaunistelematta ja rehellisesti omien näkökulmiensa mukaan. Vaikka hän ensisijaisesti ajaa omaa etuaan, ei se estä häntä keskustelemasta älykkäästi taloudesta. Myös Wahlroos on välillä väärässä, vaikka hän on useimmiten oikeassa.

Olen Nallen kanssa samaa mieltä enemmän tai vähemmän

Asioita tutkittuani olen Wahlroosin kanssa samaa mieltä puolittain. Uskon suurimman osan ihmisistä olevan huonoja rahankäyttäjiä. Tätä pidän osittain luonnonlakija, koska kaikki eivät voi olla hyviä tässä asiassa. Toinen syy tähän ovat tilastot, jotka sanovat pienen osan ihmisistä omistavan suuren osan maailman varallisuudesta. Mikäli ihmiset olisivat keskimäärin hyviä rahankäyttäjiä, ei tämä voisi pitää paikkaansa. Aika moni on varmasti tästä eri mieltä, koska he uskovat olosuhteiden olevan heitä vastaan. Tämä toki selittää osan tilastoista, mutta ei läheskään kaikkea. Taloudenhoito on taitolaji ja meillä kaikilla on erilaiset taidot rahankäytössä ja -tienaamisessa.

Se mistä olen eri mieltä on se, että ammattisijoittajat tai pankkiirit osaisivat käyttää rahaa paremmin kuin muut. Se mitä itse olen ottanut selvää niin sanotuista rahoituksen ammattilaisista maailmalla tarjoaa kuvan yli varojensa elävistä toisten rahoja hallinnoivista persaukisista ja liian suuret luulot itsestään ja taidoistaan omaavista typeristä pyrkyreistä. Uskon suhdeluvun järkevää ja surkeaa taloudenhoitoa tekevien olevan suunnilleen sama ammattilaisten kohdalla kuin amatöörien. Tästä maailmasta parikin hyvää kuvausta löytyy helposti. Yksi niistä on Wolf of Wall Street ja toinen on Cityboy.

Ammattilaisten osaaminen useimmiten hyödytöntä

En voi kiistää sitä tosiasiaa etteikö suurin osa ammattilaisista tiedä enempää kuin amatöörit. Tieto ei ole raha-asioissa valtaa vaan taito hyödyntää tietojaan. Hyvä taidot ilmenevät jatkuvana hyvä suorittamisena ja tähän pystyvät vain äärimmäisen harvat ammattilaiset. Vain harvat ammattilaiset pystyvät tuottamaan hyviä tuloksia vuosikymmenestä toiseen. Suurin osa ammattilaisten toimista on verrattavissa nopanheittoon tai lottoon. Kun taas menestyvät ammattilaiset pitävät huolen siitä, että todennäköisyydet ovat selkeästi heidän puolellaan.

Suurin osa ammattilaisten epäonnistumisista on selitettävissä liian suurella itseluottamuksella. Tämä saa ammattilaisen uskomaan liikaa omiin kykyihinsä ja unohtamaan omat rajoituksensa. Varsinkin sijoittamisen ammattilaiset sortuvat tähän harhaan. Heidän ongelmansa on se ettei tulevaisuutta voi ennustaa ja sen unohtaminen saa ammattilaisen ottamaan suurempia riskejä kuin mitä on tarpeen. Omien rajoitustensa ymmärtäminen on tärkeämpää kuin lisätietojen haaliminen. Duken yliopiston professorit keräsivät 11600 vastausta suurten yritysten rahoitusjohtajilta kysymykseen siitä mihin suuntaan S&P500-indeksi oli menossa lyhyellä aikavälillä. Vastauksia verrattiin todelliseen kehitykseen ja huomattiin, että korrelaatio pörssin kehityksellä ja vastauksilla oli alle nolla. Toisin sanoen, rahoitusjohtajat olisivat olleet todennäköisemmin oikeassa heittämällä kolikkoa suunnasta.

Nallen bisnekset ja idiootit

Idiootti on vahva sana ja sitä ei ehkä pitäisi käyttää, mutta käytetään sitä nyt kuitenkin. Rahoitusalaa ei olisi olemassa nykyisen kokoisena liiketoimintana mikäli ihmiset käyttäisivät rahojaan oikein. Nallen bisneksistä Nordea ja vakuutusyhtiöt, kuten IF tuskin pärjäisivät yhtä hyvin mikäli ihmiset käyttäisivät rahojaan rationaalisesti. Käsittääkseni molemmat edellämainitut yritykset tarjoavat asiakkailleen kalliimpaa palvelua kuin toiset alojen yritykset.

Tietojeni mukaan ainakin Nordean rahastoyhtitöt ottavat asiakkailtaan enemmän palkkioina kuin suuri osa muista vastaavista yrityksistä. Esimerkiksi Nordean tarjoamat indeksirahastot ovat kalliimpia kuin monien muiden. Ymmärtääkseni myös IF:in vakuutukset ovat kalliimpia kuin vastaavat muiden yritysten tarjoamat palvelut. Koska vakuutusyhtiöiden liiketoiminta perustuu eniten todennäköisyyksiin ja niiden arviointiin on kysyttävä miksi maksaa enemmän IF:ille, kun todennäköisyydet ovat samat asiakkaalle? Muita syitä voi toki olla, mutta kannattaako niistä maksaa paljon enemmän on toinen asia.

Olen melkein saanut valmiiksi seuraavan kirjoituksen ja julkaisen sen lähipäivinä. Otsikkona on taloudenhoito on taitolaji. Eipä muuta!

Hyvää viikonlopun jatkoa!

-TT

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Huhtikuu 2015 Cash +10€ Salkku +2,9%

Huhtikuu oli hyvä kuukausi kaiken kaikkiaan. Tuloja oli hieman enemmän kuin luulin, mutta kulut pysyivät kutakuinkin odotettuina. Kirjoitusprojekti on nytkähtänyt eteenpäin. Sijoitukset ovat heilahdelleet normaaliin tapaan ja henkilökohtaisessa elämässäni olen pysynyt kutakuinkin terveenä. Toukokuu tosin tulee olemaan haasteellisempi, mutta sehän on vasta alussa.


Menot kutakuinkin hallussa


Unohdin hautamaksun puolikkaan iskevän huhtikuussa enkä tajunnut ottaa sitä huomioon huhtikuun budjettia tehdessä. Ilmeisesti kirkosta eroaminen kallistaa hautalaskuja, koska viime vuodesta tais maksu nousta kymmenisen prosenttia. Voi tietysti olla, että muistan väärin. Ensi vuonna saatan kyllä itse ruveta laittamaan sen kuntoon mikäli maksu nousee vielä saman verran. Muuten kuluni olivat suhteellisen ennakoituja, vaikka yksi pieni kuluerä siirtyikin toukokuulle. Toukokuun menot ovat suunnilleen yhtä suuret kuin huhtikuussa ainakin budjetoinnin mukaan. Ainut suurempi muutos on verojen suurempi osuus tuloista, koska ”kesätyöni” verot menevät sivutulokorttini mukaan. Nämä verot palautuvat tosin ensi vuoden lopussa veronpalautuksina.


Tulot hieman ennakoitua suuremmat


Toukokuun tulot yllättivät hieman. Ne olivat noin satasen enemmän kuin mitä odottelin. Tämä oli seurausta lähinnä muutamasta hyvin onnistuneesta päivästä. Muuten tulot olivat kutakuinkin normaalit. Tämä ylimääräinen satanen tuli tarpeeseen, koska toukokuu näyttää tällä hetkellä huonolta. Tähän suurin syy on johtamisongelma kesähommissa. Entinen hyvin toimiva järjestelmä on muutettu ja olemma palanneet vuosikymmen taaksepäin. En tosin ollut sillon itse näkemässä, joten olen joutunut turvautua toisen käden tietoon. Tämän ongelman seurauksena aika monen motivaatio on laskenut, koska ennen ohjelmamme olivat tiedossa monta viikkoa etukäteen, mutta tällä hetkellä asiat selviävät ehkä juuri viikkoa ennen. Tämän seurauksena muu elämä kärsii. Mikäli asiat jatkuvat tällaisina niin ensi kesänä en tule jatkamaan tätä touhua ainakaan samassa ryhmässä. Nyt ”leirin”vaihto alkaa olla jo myöhäistä. Oma arvioni on se, että toukokuussa tulee noin 500€ takkiin mikä on enemmän kuin olin etukäteen ajatellut. Jos tilanne paranee niin allekirjoittaneen alijäämäkin pienenee.

Sijoitukset heiluivat normaalisti

Allekirjoittaneen sijoitukset ja niiden arvo jatkoivat omaa heilahteluaan huhtikuussa. Outotecilta tuli kohtuullinen osavuosikatsaus. Suuria riemunkiljahduksia se ei kyllä allekirjoittaneessa herättänyt. Yritys odottaa kaivosteollisuuden investointien piristyvän. Kulujenkarsimisohjelma on hieman edistynyt, mutta käytännössä yritys ei vieläkään tee voittoa. Saa nähdä miten toisella kvartaalilla käy. Tällä hetkellä jatko on minulle hämärän peitossa. Katsotaan miten kulujenkarsintaohjelma parantaa yrityksen kannattavuutta. Pidemmän aikaa tappiollisiin yrityksiin ei minulla ole aikomusta sijoittaa. PKC Groupin osavuosikatsaus julkaistaan keskiviikkona, joten siitä ei ole juuri nyt kerrottavaa. Kehittyvien markkinoiden rahastot olivat huhtikuussa pienessä nousussa ja en olisi yllättynyt suurestakaan tasokorjauksesta niiden suhteen tänä kesänä.

Oma mielipiteeni osakemarkkinoiden yleisestä arvostustasosta on se, että rahoitusmarkkinat, koskien myös korkomarkkinoita ovat pahasti vääristyneet keskuspankkien syytäessä vastikkeetonta rahaa markkinoille. Tämä raha on mennyt sekä osakkeisiin, että korkoihin. Korkomarkkinoilla on mielestäni selkeä kupla, kun taas osakemarkkinoita pidän kymmeniä prosentteja yliarvostettuina. Tämä meno tulee todennäköisesti jatkumaan niin pitkään, kunnes keskuspankit lopettavat markkinoiden vääristämisen. Osakemarkkinoita pidetään ainoana järkevänä sijoituskohteena, koska korot ovat nollissa. Tämä perustelu tarkoittaa allekirjoittaneen mielestä sitä, että nykyhinnoilla sijoittavat uhraavat pitkäaikaiset tuottonsa lyhyen aikavälin tuottojen hakemisella. Seuraavassa lainaus Berkshiren vuotuisesta sijoittajakirjeestä vuodelta 2000 liittyen markkinoiden järjettömyyteen:

”Nothing sedates rationality like large doses of effortless money”

Kirjaprojekti ja yksityiselämä rullaavat hyvin eteenpäin

Kirjaprojektini rullaa hyvin eteenpäin ja oletan saavani raakaversion valmiiksi ennen kesäkuun loppua. Tästä on vielä hyvä matka julkaisuun. Ekasta kirjasta saamani kokemuksen mukaan kirjan joutuu uudelleenkirjoittamaan vielä 5-10 kertaa ensimmäisen version jälkeen. Julkaisua suunnittelen lokakuulle. Suurella varmuudella uskallan luvata kirjani olevan julkaistu lokakuun loppuun mennessä mikäli ei tule suuria yllätyksiä matkaan. Bloggausta tulen jatkamaan suunnilleen samaa vauhtia kuin viime kuussa. Yksityiselämässä tuskin tulee tapahtumaan suuria muutoksia toukokuussa .Kuntokuurille on tosin pakko laittaa itsensä. Toivottavasti se onnistuu toukokuussa. Sehän on täysin kiinni allekirjoittaneesta, joten täytyy vain tuijottaa itseään peiliin mikäli se ei onnistu. 

Eipä muuta,

TT